Minulla oli viime torstaina huikea visiitti Ouluun Luovan laboratorion kutsumana. Aamun labrapuheenvuoron jälkeen ehdin vierailla päivän aikana oululaisissa kouluissa ja keskustella paikallisten opettajien ja yliopistoväen kanssa oppimispeleistä.

Oli hurjan hienoa nähdä, miten esimerkiksi Oulun Norssissa ja Rajakylän teknologiapainotteisella ala-asteella on tartuttu uusiin oppimishaasteisiin ja löydetty toimivia uudenlaisia ratkaisuja. Oli myös innostavaa, että näissä kouluissa esimerkiksi tabletit oli otettu monipuoliseen käyttöön Matikkakunkkuineen ja leffa-appeineen, eikä vain e-kirjojen lukulaitteiksi. Samaten Norssin hienot tilaratkaisut säädettävine valoineen vaikuttivat pitävän opiskelumotivaatiota korkealla.

Monet uudistukset olivat myös siirtyneet jo osaksi oppilaiden arkea. Suurimman vaikutuksen teki kenties Rajakylän koulun kuudesluokkalaisten ensin Minecraftissa suunnittelema ja sitten fyysiseksi muotoilema pienoiskaupunki. Rajakylän ala-asteella oli robotteineen ja tee-se-itse-asenteineen aistittavissa muutenkin samantapaista asennetta kuin vaikkapa MIT:n kuulussa Media Labissa.

Yliopistolla pidetyssä keskustelutilaisuudessa pohdimme oppimispelien vaikutusta tulevaisuuden oppimiseen. Yksi mieleeni jäänyt keskutelunaihe oli oppilaiden motivaation sytyttäminen. Pelit ovat toki yksi tapa löytää innostava näkökulma aiheisiin, jotka eivät välttämättä muuten kiinnostaisi. Mutta ei oppiminen voi olla pelkkää pelaamistakaan koko ajan.

Haasteena on, että nykyaikana oppilaat jaksavat nähdä yhä vähemmän vaivaa opintojen eteen. Käsitykseni on, että tämä johtuu siitä, että maailma tarjoaa jatkuvasti yhä kiinnostavampia virikkeitä, ja tällöin vaivannäköä opintojen eteen on vaikeaa perustella.

Professori Jouni Pursiainen esitti mielestäni hienon ajatuksen siitä, että opiskelumotivaation voisi kytkeä omiin urahaaveisiin. Oppilaat saattavat unelmoida vaikkapa lääkärin tai lentäjän ammatista, mutta eivät ymmärrä, että esimerkiksi pitkä matematiikka tai historian opinnot on syytä suorittaa hyvin, jos mielii haaveammattiinsa. Tähän on tosin aika yksinkertainen selitys: aika harvoin me osaamme avata näitä syy-yhteyksiä.

Voisiko yksi oppialoja kokonaisuuksiksi kiteyttävä teema ollakin kutakin oppilasta kiinnostava ammatti tai muu haave? Eli voitaisiinko vaikkapa yläasteella tai viimeistään lukiossa käyttää hetki sen kartoittamiseen, minkälaisia tulevaisuudenhaaveita kullakin on? Voisiko oppisisältöjen painotukset sitten muotoilla haaveita tukevaksi yksilölliseksi portfolioksi? Tyyliin: keskity ainakin näihin aineisiin, jotta sinulla on parhaat mahdollisuudet päästä kiinni unelmaasi.

Yhä virikkeellisemmäksi käyvässä maailmassa oppilaan yksilöllisen motivaation sytyttäminen nousee alati keskeisempään rooliin opettajan työssä. Uusilla oppimisratkaisuilla voidaan rakentaa kiinostusta uusiin ja yllättäviinkin oppiaineisiin. Mutta kenties kytkemällä opintokokonaisuudet oppilaan omiin haaveisiin nähdään tulevaisuudessa ennennäkemättömiä oppiponnistelun tarmonpuuskia?