Tag Archives: motivaatio

Urahaaveista vauhtia opintomotivaatioon

24/08/2016

4 kommenttia

Minulla oli viime torstaina huikea visiitti Ouluun Luovan laboratorion kutsumana. Aamun labrapuheenvuoron jälkeen ehdin vierailla päivän aikana oululaisissa kouluissa ja keskustella paikallisten opettajien ja yliopistoväen kanssa oppimispeleistä.

Oli hurjan hienoa nähdä, miten esimerkiksi Oulun Norssissa ja Rajakylän teknologiapainotteisella ala-asteella on tartuttu uusiin oppimishaasteisiin ja löydetty toimivia uudenlaisia ratkaisuja. Oli myös innostavaa, että näissä kouluissa esimerkiksi tabletit oli otettu monipuoliseen käyttöön Matikkakunkkuineen ja leffa-appeineen, eikä vain e-kirjojen lukulaitteiksi. Samaten Norssin hienot tilaratkaisut säädettävine valoineen vaikuttivat pitävän opiskelumotivaatiota korkealla.

Monet uudistukset olivat myös siirtyneet jo osaksi oppilaiden arkea. Suurimman vaikutuksen teki kenties Rajakylän koulun kuudesluokkalaisten ensin Minecraftissa suunnittelema ja sitten fyysiseksi muotoilema pienoiskaupunki. Rajakylän ala-asteella oli robotteineen ja tee-se-itse-asenteineen aistittavissa muutenkin samantapaista asennetta kuin vaikkapa MIT:n kuulussa Media Labissa.

Yliopistolla pidetyssä keskustelutilaisuudessa pohdimme oppimispelien vaikutusta tulevaisuuden oppimiseen. Yksi mieleeni jäänyt keskutelunaihe oli oppilaiden motivaation sytyttäminen. Pelit ovat toki yksi tapa löytää innostava näkökulma aiheisiin, jotka eivät välttämättä muuten kiinnostaisi. Mutta ei oppiminen voi olla pelkkää pelaamistakaan koko ajan.

Haasteena on, että nykyaikana oppilaat jaksavat nähdä yhä vähemmän vaivaa opintojen eteen. Käsitykseni on, että tämä johtuu siitä, että maailma tarjoaa jatkuvasti yhä kiinnostavampia virikkeitä, ja tällöin vaivannäköä opintojen eteen on vaikeaa perustella.

Professori Jouni Pursiainen esitti mielestäni hienon ajatuksen siitä, että opiskelumotivaation voisi kytkeä omiin urahaaveisiin. Oppilaat saattavat unelmoida vaikkapa lääkärin tai lentäjän ammatista, mutta eivät ymmärrä, että esimerkiksi pitkä matematiikka tai historian opinnot on syytä suorittaa hyvin, jos mielii haaveammattiinsa. Tähän on tosin aika yksinkertainen selitys: aika harvoin me osaamme avata näitä syy-yhteyksiä.

Voisiko yksi oppialoja kokonaisuuksiksi kiteyttävä teema ollakin kutakin oppilasta kiinnostava ammatti tai muu haave? Eli voitaisiinko vaikkapa yläasteella tai viimeistään lukiossa käyttää hetki sen kartoittamiseen, minkälaisia tulevaisuudenhaaveita kullakin on? Voisiko oppisisältöjen painotukset sitten muotoilla haaveita tukevaksi yksilölliseksi portfolioksi? Tyyliin: keskity ainakin näihin aineisiin, jotta sinulla on parhaat mahdollisuudet päästä kiinni unelmaasi.

Yhä virikkeellisemmäksi käyvässä maailmassa oppilaan yksilöllisen motivaation sytyttäminen nousee alati keskeisempään rooliin opettajan työssä. Uusilla oppimisratkaisuilla voidaan rakentaa kiinostusta uusiin ja yllättäviinkin oppiaineisiin. Mutta kenties kytkemällä opintokokonaisuudet oppilaan omiin haaveisiin nähdään tulevaisuudessa ennennäkemättömiä oppiponnistelun tarmonpuuskia?

Pitää tehdä tarkalleen päin vastoin

17/12/2012

9 kommenttia

Viime aikoina on taas pidetty meteliä siitä, millä horisontissa siintävä työvoimapula saadaan selätettyä. On väläytelty eläkeiän nostamista, työviikkojen pidentämistä ja palkkojen laskemista.

Tuottavuusvajetta ei kuitenkaan korvata tunteja lisäämällä.

Frederick Taylor mullisti aikanaan tehdastyön tehostamalla pikkutarkalla tutkimuksella tehtaiden tuottavuutta. Kun teollisuusprosesseista höylättiin turhat vaiheet pois, tehtaat suolsivat tuotteita hurjaa tahtia. Taylorismista tulikin länsimaisen teollisuuden kivijalka.

Ongelmana on, että siinä vaiheessa kun turha hötö on siivottu pois prosesseista, ei matemaattinen tehostaminen enää toimikaan. Ihminen kun jaksaa vain niin ja niin paljon. Päin vastoin, viimeisen sadan vuoden aikana tuottavuus on kasvanut kaikkein parhaiten silloin, kun työaikaa on lyhennetty ja palkkoja nostettu!

Henry Ford mullisti aikanaan teollisen tuotannon kahteenkin kertaan. Hänet tunnetaan yleensä liukuhihnan keksimisestä. Fordin suurempi innovaatio oli kuitenkin kahdeksantuntinen työpäivä. Ford oli sitä mieltä, että puhki väsytetyt työläiset eivät olleet riittävän tuottavia; työntekijöiden piti saada myös levätä. Sen lisäksi hän ounasteli, ettei riistopalkalla raatavien motivaatio ole kohdallaan. Palkat piti siis tuplata.

Fordin yhtiökumppanit olivat kauhusta kalpeita. Eihän siinä ole minkään valtakunnan järkeä, että pudotetaan työtunteja ja vielä nostetaan palkkoja! Tuottavuushan romahtaa!

Ford runnoi kuitenkin muutoksensa läpi. Sen seurauksena virkeämmät ja motivoituneemmat työntekijät käärivät hihat ja laittoivat töpinäksi. Tehtaiden tuottavuus nousi rajusti. Lopulta muu raskas teollisuus joutui pikku hiljaa seuraamaan pitkin hampain perässä.

Nykyaikana ilmiö korostuu entisestään. Tietotyössä motivaation ja jaksamisen merkitys nousee aivan uusiin ulottuvuuksiin. Hilavitkuttimen toiseen liittäminen onnistuu vielä joten kuten vaikka silmät ristissä. Mutta väsyneenä ja stressaantuneena kyky luovaan ajatteluun ja oma-aloitteisuuteen kyykkää ennen kuin ehdit sanoa kissa. Ja sitten kyykkää yhtiön tuloskin.

Nykytiedon valossa eläkeiän pidentämisessä ja työtuntien lisäämisessä ei ole mitään järkeä. Pitää tehdä juuri toisin päin. Jos haluamme valmistautua ikäluokkien murrokseen kunnolla, pudotetaan työpäivä kuuteen tuntiin ja nostetaan palkkoja. Näin saadaan tuottavuus kunnolla kasvuun.

Me tarvitsemme ennen kaikkea ratkaisuja, jotka saavat ihmiset innostumaan siitä, mitä he tekevät. Teollinen aikakausi on tulossa tiensä päähän, ja etenkin täällä lännessä tietotiiviit alat tulevat nousemaan yhä suurempaan rooliin. Tietotyö vaatii aitoa kiinnostusta ja terävää ja levännyttä päätä: tästä syntyvät Roviot, Supercellit ja Jollat.

Ennen kaikkea tietotyö vaatii ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneet siitä, mitä tekevät. Tämä ei onnistu pää sumussa ja hampaat irvessä puurtaen. Se onnistuu silloin, kun työnkuva on mielekäs ja työkuorma sopiva. Tietotyön murrosta ei ratkaista teollisuuden keinoin. Nyt tarvitaan innostunutta ja motivoitunutta yhteiskuntaa.

Vapaus, virtaus ja vastuu: Sisäisen motivaation kolme tukipilaria

28/11/2012

10 kommenttia

Motivaatiopsykologian johtavien tutkijoiden Richard Ryanin ja Edward Decin mukaan sisäisen motivaation ytimessä on psykologisten perustarpeiden täyttyminen. Näillä ei ole juuri mitään tekemistä Maslowilaisen tarvehierarkian kanssa. Ne kertovat ennemminkin terveen ihmisen psykologiasta. Psykologisten perustarpeiden täyttyminen vaikuttaa merkittävästi koettuun onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

Ryanin ja Decin mukaan psykologisia perustarpeita on kolme: vapaus, kyky saada asioida aikaiseksi ja yhteys toisiin ihmisiin. Daniel Pink soveltaa Ryanin ja Decin tutkimusta ja linjaa perustarpeiksi vapauden, hallinnan tunteen ja merkityksen tunteen. Roman Krznaricin mukaan ne ovat puolestaan vapaus, flow-kokemukset ja merkitys. Kaikissa linjauksissa tulee esiin sama perusajatus. Nimitänkin tässä suomeksi psykologisia perustarpeita nimillä vapaus, virtaus ja vastuu.

Vapaus

Vapaus tarkoittaa tunnetta siitä, että pystyt vaikuttamaan omaan elämääsi. Toisin sanoen, se tarkoittaa, ettei toimintaasi rajoita ylenpalttisesti toisten tahto ja toiminta, ja että pystyt kohtalaisella vaivalla saavuttamaan tavoitteesi.

Vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisit tehdä ihan mitä vaan päähän pälkähtää. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että voit toimia niin kuin on omalta kannaltasi paras. Kykenemme vaikuttamaan omaan ajatteluumme ja toimintaamme paljon vähemmän kuin yleensä luullaan. Siksi vapaudessa on vähintään yhtä paljon kysymys asenteistasi ja arvoistasi kuin käsillä olevista mahdollisuuksista.

Virtaus

Virtaus tarkoittaa sitä, että saat asioita tapahtumaan ja saavutat päämääriäsi. Se tarkoittaa sitä, että koet elämäsi pysyvän hallinnassa ja että saat aikaiseksi sen, minkä aloitat.

Virtaus ei tarkoita sitä, että tällaiset saavutukset olisivat aina helppoja. Päin vastoin, hallinnan tuntu ja flow-kokemus syntyy usein silloin kun pusket itseäsi kykyjesi äärirajoille.

Vastuu

Vastuu tarkoittaa sitä, että tiedostat vuorovaikutuksellisuutesi ja riippuvuutesi toisista ihmisistä. Se tarkoittaa sitä, että koet olevasi osa jotain ryhmää, oli kyse sitten perheestä, työtiimistä tai vaikkapa uskonnollisesta ryhmästä.

Vastuu tarkoittaa sitä, että koet voimakkaasti, että teoillasi ja elämälläsi on merkitystä myös toisille ihmisille. Vastuu liittyy myös läheisesti kokemukseen siitä, että olet osa jotain itseäsi suurempaa kokonaisuutta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri viimeksi mainittu on yksi keskeisimpiä tekijöitä kestävän hyvinvoinnin ytimessä.

Sisäinen motivaatio koostuu siis vapaudesta, virtauksesta ja vastuusta. Jos nämä psykologiset perustarpeet tyydyttyvät, ihminen on onnellinen ja voi hyvin. Lisäksi vapaus, virtaus ja vastuu muodostavat vielä positiivisen kehän: vapaus mahdollistaa uuden kokeilemisen ja uusien virtauskokemusten kartoittamisen. Työskentelemällä flow-tilassa taitosi puolestaan karttuvat ja pystyt tekemään yhä hienompia asioita yhteisössäsi. Ja kun kannat vastuusi toisista ihmisistä ja teet flow-tilassa toisten puolesta arvokkaita asioita, ovat ihmiset usein valmiit myös kompensoimaan työtäsi. Tämä puolestaan lisää resurssien kautta vapauttasi, ja niin edelleen.

Mikä ihmistä liikuttaa?

26/11/2012

9 kommenttia

Taloustieteen ja politiikan päätöksenteko perustuu klassiseen ajatukseen siitä, että ihminen pyrkii kohti palkintoja ja välttelee rangaistuksia. Toisin sanoen, ajatellaan, että ihmisen perimmäiset motivaatiotekijät ovat ulkoisia.

Nykytutkimus osoittaa, ettei tämä käsitys pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset toimivat itse asiassa usein omaa materiaalista etuaan vastaan. Taloustieteelle ja Maslow’n tarvehierarkian kanssa operoineille psykologeille Nelson Mandelan tai Aung San Suu Kyin tapaiset ihmiset ovat täysin käsittämättömiä. Miksi ihmeessä kukaan menisi vankilaan vain omien uskomustensa takia? Siellähän tulee nälkä!

Maslow esitti, että ihminen pyrkii ensin täyttämään perustarpeet kuten nälän ja suvunjatkamisen. Tosi asiassa ihminen ei pyri täyttämään tarpeitaan maslowilaisen tarvehierarkian mukaan. Mutta mikä ihme ihmistä sitten liikuttaa? Tämä oli vielä 1900-luvun puoleen väliin asti mysteeri.

1950-luvulla psykologi Harry Harlow törmäsi erikoiseen ilmiöön. Tehdessään kokeita apinoilla, hän huomasi, että ne puuhastelivat mielellään kokeeseen liittyneen tehtävän parissa ilman minkäänlaista tiedemiesten harjoittamaa houkuttelua tai painostusta. Harlow huomasi, että puuha itsessään oli palkitsevaa apinoille. Hän lanseerasi käsitteen ”sisäinen motivaatio”.

Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että palkinnot ja rangaistukset toimivat kyllä hyvin erittäin yksinkertaisissa ja mekaanisissa tehtävissä, niin kuin tehtaan liukuhihnalla. Mutta jos toiminta on vähänkään monimutkaisempaa – niin kuin se melkein aina on nykyaikaisessa tietotyössä –, toimintakyky kyykkää alta aikayksikön porkkanan ja kepin välissä pyristellessä.

Rochesterin yliopiston psykologian professorit Edward Deci ja Richard Ryan tulivat 1980-luvulla tunnetuiksi sisäisen motivaation systematisoivasta itsemääräytymisteoriastaan. Sen mukaan ihmistä ohjaa kolme tekijää: vapaus, osaamisen tunne ja yhteys toisiin ihmisiin. Kerron näistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Ryan ja Deci ovat tutkineet motivaatiota laajasti. Vuonna 2009 Ryan, Deci ja Christopher Niemiec julkaisivat artikkelin, jossa osoitetaan kuinka vinksallaan ulkoiseen motivaatioon perustuva päätöksenteko oikeasti on.

Tutkimuksessa psykologit haastattelivat suurta koehenkilöjoukkoa. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, arvostivatko he sisäisesti vai ulkoisesti määrittyneitä saavutuksia. Sisäismotivoituneet siis arvostivat vapautta, osaamista ja yhteyttä toisiin. Ulkoismotivoituneet puolestaan arvostivat rahaa ja mainetta.

Niemiec, Ryan ja Deci seurasivat vuoden verran koehenkilöitä. Tämän jälkeen tutkittiin, kuinka moni oli päässyt sisäisesti tai ulkoisesti motivoituihin päämääriinsä. Sisäismotivoituihin päämääriin päässeiden elämänlaatu oli lisääntynyt radikaalisti. Samaten vastaavuus negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja stressin kanssa oli voimakkaasti käänteinen. Sisäinen motivaatio siis lisää merkittävästi hyvinvointia ja vähentää huonovointisuutta.

Ulkoisesti motivoiduihin päämääriin pääseminen ei puolestaan lisännyt koettua hyvinvointia lainkaan. Mutta hulluinta on, että niillä, jotka tosiaan saavuttivat haluamaansa rahaa ja mainetta, huonovointisuus lisääntyi!

Ensi käteen tässä ei näytä olevan mitään järkeä. Palkitseminen ja rankaiseminen ovat pesiytyneet niin syvälle kulttuuriimme, että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Mutta kun pysähdytään miettimään, miten ulkoinen motivaatio ohjaa toimintaa, on vastaus itsestään selvä.

Sanotaan, että haluat tienata €100 000 vuodessa. Se vaatii aika paljon hommaa, esimerkiksi lääkiksen tai oikiksen käymistä. No, kun olet päässyt tavoitteeseesi, seuraava askel on sitten tienata €200 000 tai €500 000. Harmi vaan, että tämä tavoite on edellistä monin verroin työläämpi. Eli vaikka päämäärän tavoittamisesta tuleekin hetkellinen onnen tunteen läikähdys, nousevat stressitasot jo seuraavana päivänä uuden ja entistä haasteellisemman tavoitteen tähden.

Jos ihminen sen sijaan kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, saavansa itselleen tärkeitä asioita aikaiseksi ja pystyvänsä olemaan merkityksellinen myös toisille ihmisille, hän voi oikeasti hyvin, sama se, mikä pankkitilin saldo on. Todellinen hyvinvointi nousee sisäisestä motivaatiosta.