Kutsu yhteiskehittelyyn: Rakennetaan yhdessä joukkokukoistava Suomi

Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä vaan intohimoaan vastaavaa työtä.

Toukokuun 22. päivä 2014 taloustieteen nobelisti, professori Edmund Phelps vieraili Suomessa kertomassa suomalaisille yritysjohtajille, poliittisille johtajille ja startup-kentän vaikuttajille joukkokukoistuksesta.

Joukkokukoistus (eng. mass flourishing) tarkoittaa materiaalista hyvinvointia, jonka keskiössä ovat itsensä toteuttaminen, henkilökohtainen kehittyminen ja merkityksellisyyden tunne.

On aika siirtyä kohti ihmiskeskeistä talouskasvua. Tämä vaatii kuitenkin käsitteiden ja käsien heiluttelun lisäksi toimintaa.

Siis konkreettisia askeleita.

Tällaisten toimenpiteiden kehittäminen on kuitenkin yllättävän haastavaa. Jos se olisi helppoa, se olisi tehty jo.

Olemme työryhmämme kanssa hahmotelleet suunnitelmaa konkreettisista toimenpiteistä seminaarin ja sen yhteydessä suomalaisten huippujohtajien ja professori Phelpsin kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Toimenpiteitä on luonnosteltu yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle.

Suomen tulevaisuutta linjaavien toimenpiteiden ei pitäisi kuitenkaan syntyä vain filosofinplanttujen tai huippujohtajien toimesta.

Tästä syystä tarvitsemme nyt Sinun apuasi joukkokukoistavan, innostavan ja innostuneen Suomen rakentamisessa.

Löydät työryhmämme luonnostelemat ehdotukset osoitteesta www.joukkokukoistus.fi. Voit kommentoida ehdotuksia verkkosivuilla tai lähettää sähköpostia osoitteeseen joukkokukoistus@filosofianakatemia.fi. Kommentointiaikaa on 10.8.2014 asti.

Tehdään yhdessä Suomesta joukkokukoistuksen globaali majakkamaa!

Kohti joukkokukoistavaa Suomea

Suomi ja muu maailma ovat ennennäkemättömien haasteiden äärellä. Näyttää siltä, ettei viime vuosina maailmaa koetellut markkinatalouden myllerrys johdukaan vain finanssikriisin aiheuttamista suhdannevaihteluista.

Koko markkinatalouden luonne on menossa uusiksi. Markkinarakenteiden – siis kysynnän ja tarjonnan – muutostahti on kiihtynyt tasaisesti jo vuosisatojen ajan. Nyt vauhti alkaa olla niin nopea, etteivät vanhat toimintatavat enää toimi.

Filosofian Akatemia järjesti viime viikolla yhdessä Varman, Fujitsun, Tekesin ja Sitran kanssa huippuseminaarin nimellä Mass Flourishing Finland. Seminaarin pääpuhujana oli taloustieteen nobelisti Edmund Phelps.

Kutsuvierasjoukko koostui suomalaisista yritysmaailman, politiikan ja startup-kentän ykkösketjun johtajista ja tekijöistä. Halusimme tuoda kerralla käsittelyyn Phelpsin ajatuksen joukkokukoistuksesta. Minkälainen on joukkokukoistava Suomi?

Phelpsin mukaan modernin ajan markkinatalous tarjosi ihmisille hetken aikaa huikeat kukoistuksen mahdollisuudet. Modernin ajan innostus ja pioneerihenki tuottivat myös häikäisevää tuottavuus- ja talouskasvua.

Sitten innostus jäi kuitenkin sosialismin ja korporatismin pihteihin. Näissä ajatussuunnissa kun ajateltiin, että johdolla (joko valtion tai yrityksen) on valmiit vastaukset. Sitten ne pitää vain ”jalkauttaa” tai ”implementoida” oikein.

Kun maailma muuttuu nopeasti, ei valmiita vastauksia kuitenkaan enää ole. Sen sijaan tarvitaan ruohonjuuritason innostusta ja mielenkiintoa. Halua pitää omaa osaamista yllä ja löytää nopeita ja erikoisiakin ratkaisuja kun maailma yllättää.

Jos yrityksemme eivät pysty palauttamaan tällaista dynamismia – innostuksesta kumpuavaa liikevoimaa – näemme pian yhä useampia Kodakin tai Nokian tapaisia romahduksia.

Ihmistä ohjaavat psykologiset perustarpeet vapaus, virtaus ja vastuu. Kun nämä tarpeet tyydyttyvät, ihminen voi hyvin. Jos eivät, ihminen ahdistuu ja stressaantuu.

Psykologisten perustarpeiden ja niistä seuraavan sisäisen motivaation vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain hyvinvointiin. Sisäisen motivaation tuottavuusvaikutukset ovat myös hurjat, kuten hiljattain Filosofian Akatemian Frank Martelan ja Karoliina Jarengon Tulevaisuusvaliokunnalle tekemässä selvityksessä käy ilmi. Innostus ja sisäinen motivaatio voivat johtaa jopa satoja kertoja suurempaan tuottavuuteen.

Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa joukkokukoistavaa yhteiskuntaa. Meillä on huippuluokan koulutusosaamista ja hyvät materiaaliset resurssit. Lisäksi suomalainen ei levittele käsiään vaan tarttuu sisukkaasti toimeen.

Tarvitsemme nyt sormella osoittelun sijaan konkreettisia toimenpiteitä. Niitä tarvitaan niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasollakin. Ei riitä, että käsketään kansaa kantamaan vastuunsa. Myös työnantajien tulee mahdollistaa innostava työ. Samaten työnantajilta vaatiminen ei riitä, jollei lainsäädäntö tule vastaan. Kaikissa kolmessa vaikutuspisteessä täytyy saada tapahtumaan samaan aikaan.

Kukaan ei tiedä, miten joukkokukoistava yhteiskunta pitää rakentaa. Mutta voimme silti alkaa tehdä heti asioita, jotka johtavat vapauden, virtauksen ja vastuun lisäämiseen niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Tästä syystä viime viikon seminaari on vasta lähtölaukaus kohti suomalaista joukkokukoistusta. Seuraavaksi muotoilemme seminaaripuheenvuorojen ja sen tiimoilta käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotuksen 20 käytännön askeleesta kohti joukkokukoistavaa Suomea.

Jotta tämä yhteinen projekti ei jäisi vain filosofinplanttujen tai huippupäättäjien yksinoikeudeksi, jaamme myös piakkoin ehdotuksemme sekä seminaarivideot verkossa kaikkien suomalaisten kommentoitavaksi. Kun kommenttikierros on valmis, julkaisemme ehdotukset syksyn alussa. Sitten on aika tarttua toimeen.

Meillä on unelma siitä, että vuonna 2023 Suomi olisi sellainen maa, jossa on normaalia herätä maanantaiaamuna innostuneena töihin.

Että vuonna 2023 Suomessa olisi maailman paras työelämä, ja päättäjät Washingtonista Pekingiin tulisivat ihmettelemään, mitä täällä tehdään oikein. Vähän samaan tapaan kuin jo nyt tapahtuu koulu- ja peliosaamisemme kanssa.

Tämä on unelma, joka ei ole pelkästään tavoittelemisen arvoinen, vaan voi myös olla ainoa tapa selviytyä tulevasta talousrakenteiden myllerryksestä.

Tämä on myös unelma, joka on täysin toteutettavissa.

Ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi olla globaali suunnannäyttäjä ihmiskeskeiselle talouskasvulle.

Tehdään yhdessä Suomesta joukkokukoistuksen majakkamaa!

Tuottavuuden syöksykierteestä uuteen nousuun

Viime aikoina on puhuttu paljon työaikojen ja työurien pidentämisestä. Erityisesti kovilla oleva raskas teollisuus kärsii siitä, ettei työntekijöiden tuottavuus vastaa haastavaa markkinatilannetta. Tulos syöksyy ja tulevaisuus näyttää synkältä. Ratkaisuksi ehdotettu työajan pidentäminen tuskin kuitenkaan helpottaa ongelmaa. Se voi jopa synnyttää entistä suurempia taloushaasteita.

Taloustieteen nobelisti Edmund Phelps totesi taannoin London School of Economicsilla pitämällään luennolla, että tuottavuuden voi laskea tällä kaavalla:

tuottavuus = pääoma x aika x inhimillinen pääoma

Työaikaa ja eläkeikää ylös hilaavat ovat ilmeisesti ajatelleet ykskantaan, että jos aikakerrointa hilataan ylös, tuottavuus kasvaa.

Puhtaan matemaattisessa maailmassa näin olisikin asian laita. Mutta kun emme elä matemaattisessa maailmassa, vaan ihmisten maailmassa. Ja ihmisten maailmassa lisääntynyt työkuorma lisää myös stressin ja ahdistuksen määrää.

Työajan lisääminen korreloi itse asiassa käänteisesti inhimillisen pääoman kanssa. Toisin sanoen, jos työaikoja nostetaan, yksilöllinen työteho laskee. Erityisen keskeistä tämä on tietointensiivisillä ja palveluun keskittyvillä aloilla, joissa viretila korreloi suoraan suorituksen laadun kanssa. Ongelmanratkaisukyky ja sosiaalinen kanssakäyminen kun sukeltavat kuin lehmän häntä kun väsymys lisääntyy.

Niin kuin Pekka Pohjakallio ja Saku Tuominen huomauttavat erinomaisessa Työkirjassaan, viimeisen sadan vuoden aikana merkittäviä tuottavuusnousuja on saatu nimenomaan työaikaa lyhentämällä. Syy on juuri tämä käänteiskorrelaatio inhimillisen pääoman kanssa.

Työajan nostaminen johtaa siis erittäin todennäköisesti kokonaistuottavuuden laskuun. Sitten vasta pulassa olemmekin.

Mikä siis avuksi?

Phelps totesi luennollaan, että olennaisin parametri yhtälössä on inhimillinen pääoma. Jos satsaamme ihmisten innostukseen, hyvinvointiin, toimiviin työolosuhteisiin ja järkevään ja reiluun johtajuuteen, nousee ihmisen suorituskyky raketin lailla. Tästä on viime aikoina tullut tutkimusnäyttöä vaikka millä mitalla.

Innostuneet ihmiset tuottavat fiksusti johdetuissa yhteisöissä käsittämättömiä onnistumisia. Samalla kun naapuritalossa kehnosti johdetut työnarkkarit raatavat kellon ympäri saamatta kuitenkaan mitään järkevää aikaiseksi.

Kaikkein surullisin esimerkki tuottavuuden täysin päättömästä johtamisesta on nykyaikainen yliopistojärjestelmä. Käytännössä hyödyttömään mittaamiseen ja byrokratiaan johdetut yliopistot kuluttavat tuntikaupalla huippukoulutettujen tutkijanerojen aikaa lomakkeiden täyttämiseen, tuntien mittaamiseen ja alaisten älyvapaaseen arviointiin. Niin kuin Panu Raatikainen kirjoituksessaan osuvasti luonnehti, yliopistoista on tullut byrokraattisessa kafkamaisuudessaan pienoiskoon Neuvostoliitto.

Samalla yritykset ovat kuitenkin jo ilahduttavasti heränneet siihen, ettei ihmisiä voida johtaa puhtaan matemaattisesti, vaan tarvitaan jotakin muuta. Alati nopeammin muuttuvassa markkinataloudessa yksilöiden innostuneisuus ja järkevä johtamiskulttuuri eivät enää ole kiva pikku rekrytointibonus. Ne ovat pian elinehto tulokselliselle yritykselle.

Jos haluamme veivata kansantalouden uuteen nousuun, kannattaisi meidän nähdäkseni seurata Phelpsin kehotusta ja satsata inhimilliseen pääomaan. Siis innostukseen, reiluun johtajuuteen, fiksusti suunniteltuun koulutukseen ja perusturvaan. Ulos joutavat tuntimittarit, lomakeviidakot, luottamuksen ja arvostuksen puute sekä ihmisten kohteleminen objekteina.

Siinä vaiheessa kun saamme ihmiset ihan aidosti innostumaan omasta työstään meillä onkin sitten käsissämme ihan vastakkainen ongelma. Aidosti työstään ja työyhteisöstään innostunutta kun voi olla koko lailla hankalaa saada lomailemaan riittävästi.