Kohti joukkokukoistavaa Suomea

Suomi ja muu maailma ovat ennennäkemättömien haasteiden äärellä. Näyttää siltä, ettei viime vuosina maailmaa koetellut markkinatalouden myllerrys johdukaan vain finanssikriisin aiheuttamista suhdannevaihteluista.

Koko markkinatalouden luonne on menossa uusiksi. Markkinarakenteiden – siis kysynnän ja tarjonnan – muutostahti on kiihtynyt tasaisesti jo vuosisatojen ajan. Nyt vauhti alkaa olla niin nopea, etteivät vanhat toimintatavat enää toimi.

Filosofian Akatemia järjesti viime viikolla yhdessä Varman, Fujitsun, Tekesin ja Sitran kanssa huippuseminaarin nimellä Mass Flourishing Finland. Seminaarin pääpuhujana oli taloustieteen nobelisti Edmund Phelps.

Kutsuvierasjoukko koostui suomalaisista yritysmaailman, politiikan ja startup-kentän ykkösketjun johtajista ja tekijöistä. Halusimme tuoda kerralla käsittelyyn Phelpsin ajatuksen joukkokukoistuksesta. Minkälainen on joukkokukoistava Suomi?

Phelpsin mukaan modernin ajan markkinatalous tarjosi ihmisille hetken aikaa huikeat kukoistuksen mahdollisuudet. Modernin ajan innostus ja pioneerihenki tuottivat myös häikäisevää tuottavuus- ja talouskasvua.

Sitten innostus jäi kuitenkin sosialismin ja korporatismin pihteihin. Näissä ajatussuunnissa kun ajateltiin, että johdolla (joko valtion tai yrityksen) on valmiit vastaukset. Sitten ne pitää vain ”jalkauttaa” tai ”implementoida” oikein.

Kun maailma muuttuu nopeasti, ei valmiita vastauksia kuitenkaan enää ole. Sen sijaan tarvitaan ruohonjuuritason innostusta ja mielenkiintoa. Halua pitää omaa osaamista yllä ja löytää nopeita ja erikoisiakin ratkaisuja kun maailma yllättää.

Jos yrityksemme eivät pysty palauttamaan tällaista dynamismia – innostuksesta kumpuavaa liikevoimaa – näemme pian yhä useampia Kodakin tai Nokian tapaisia romahduksia.

Ihmistä ohjaavat psykologiset perustarpeet vapaus, virtaus ja vastuu. Kun nämä tarpeet tyydyttyvät, ihminen voi hyvin. Jos eivät, ihminen ahdistuu ja stressaantuu.

Psykologisten perustarpeiden ja niistä seuraavan sisäisen motivaation vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain hyvinvointiin. Sisäisen motivaation tuottavuusvaikutukset ovat myös hurjat, kuten hiljattain Filosofian Akatemian Frank Martelan ja Karoliina Jarengon Tulevaisuusvaliokunnalle tekemässä selvityksessä käy ilmi. Innostus ja sisäinen motivaatio voivat johtaa jopa satoja kertoja suurempaan tuottavuuteen.

Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa joukkokukoistavaa yhteiskuntaa. Meillä on huippuluokan koulutusosaamista ja hyvät materiaaliset resurssit. Lisäksi suomalainen ei levittele käsiään vaan tarttuu sisukkaasti toimeen.

Tarvitsemme nyt sormella osoittelun sijaan konkreettisia toimenpiteitä. Niitä tarvitaan niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasollakin. Ei riitä, että käsketään kansaa kantamaan vastuunsa. Myös työnantajien tulee mahdollistaa innostava työ. Samaten työnantajilta vaatiminen ei riitä, jollei lainsäädäntö tule vastaan. Kaikissa kolmessa vaikutuspisteessä täytyy saada tapahtumaan samaan aikaan.

Kukaan ei tiedä, miten joukkokukoistava yhteiskunta pitää rakentaa. Mutta voimme silti alkaa tehdä heti asioita, jotka johtavat vapauden, virtauksen ja vastuun lisäämiseen niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Tästä syystä viime viikon seminaari on vasta lähtölaukaus kohti suomalaista joukkokukoistusta. Seuraavaksi muotoilemme seminaaripuheenvuorojen ja sen tiimoilta käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotuksen 20 käytännön askeleesta kohti joukkokukoistavaa Suomea.

Jotta tämä yhteinen projekti ei jäisi vain filosofinplanttujen tai huippupäättäjien yksinoikeudeksi, jaamme myös piakkoin ehdotuksemme sekä seminaarivideot verkossa kaikkien suomalaisten kommentoitavaksi. Kun kommenttikierros on valmis, julkaisemme ehdotukset syksyn alussa. Sitten on aika tarttua toimeen.

Meillä on unelma siitä, että vuonna 2023 Suomi olisi sellainen maa, jossa on normaalia herätä maanantaiaamuna innostuneena töihin.

Että vuonna 2023 Suomessa olisi maailman paras työelämä, ja päättäjät Washingtonista Pekingiin tulisivat ihmettelemään, mitä täällä tehdään oikein. Vähän samaan tapaan kuin jo nyt tapahtuu koulu- ja peliosaamisemme kanssa.

Tämä on unelma, joka ei ole pelkästään tavoittelemisen arvoinen, vaan voi myös olla ainoa tapa selviytyä tulevasta talousrakenteiden myllerryksestä.

Tämä on myös unelma, joka on täysin toteutettavissa.

Ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi olla globaali suunnannäyttäjä ihmiskeskeiselle talouskasvulle.

Tehdään yhdessä Suomesta joukkokukoistuksen majakkamaa!

Tahdonvoiman käyttöohje: Miten tahdonvoima toimii?

Tahdonvoima on kummallinen juttu. Yhtäältä sen olemassaolosta kiistellään yhä kovasti. Toisaalta tahdonvoiman olemassaolon hyväksyvätkin tiedostavat, että kyseessä on katoava luonnonvara: suurimmallakin tahdon jättiläisellä kantti kyykkää yllättävän helposti. Mutta mistä tahdonvoimassa on kyse? Ja miten sitä voisi käyttää parhaiten?

Näihin kysymyksiin käy käsiksi filosofikollegani Frank Martela uudessa loistokirjassaan Tahdonvoiman käyttöohje: Näin saat asioita aikaan. Kirjassa Frank käsittelee uunituoretta tahdonvoimatutkimusta ja esittelee kaksikymmentä tehokasta työkalua tahdonvoiman lujittamiseksi.

Tutkimukset osoittavat, että suorassa tahdon kamppailussa sisukkainkin sissi perääntyy yllättävän helposti. Kuitenkin ne jotka jaksavat purra hammasta edes vähänkin pidempään pärjäävät myös elämässä paremmin. Vaikka tahdonvoima on parhaimmillaankin heikko lihas, kannattaa sitä siis lujittaa.

Tutkimusten mukaan aivojen etuotsalohkolla on iso rooli tahdonvoiman käytössä. Etuotsalohko on kuitenkin koko kropan energiasyöpöin elin. Siksi siis tiukkoja päätöksiä tehtäessä kannatta huolehtia, että verensokeri on riittävän korkea.

Samaten kannattaa valita, missä kamppailuissaan tahtoaan haluaa käyttää. Tahdonvoima väsyy käytössä. Siksi sen käyttö kannattaakin varata kaikkein tärkeimmille koitoksilleen.

Kaikkein paras tapa käyttää tahdonvoimaa on kuitenkin järjestää elämä niin, ettei sitä tarvita juuri ollenkaan. Tässä keskeisessä roolissa ovat tavat: minkälaista elämää oppimistasi tavoista syntyy? Voisitko opetella uuden tavan, vaikkapa urheiluharrastuksen, joka parantaa elämänlaatuasi? Tai pystyisitkö opettelemaan eroon tavasta, joka nakertaa sitä, vaikkapa tupakoinnista?

Kun opettelet elämänlaatua tukevia tapoja, et tarvitse enää tahdonvoimaa: ajattelusi automaattisuus ohjaa sinua pääsääntöisesti toimimaan oikein.

Voit myös hyödyntää ympäristöäsi tahdonvoiman kehittämiseen. Laita lenkkarit sängyn päätyyn ennen nukkumaan menoa, ja aamulenkille lähtö helpottuu valtavasti. Ota kaukosäätimestä paristot pois ja piilota ne vaatekomeron perälle. Näin sohvalle lysähtäminen töiden jälkeen ei onnistukaan käden käänteessä. Ja kerro ystävillesi tavoitteistasi. Näin niihin on selkeästi helpompaa sitoutua.

Näitä ja lukuisia muita menetelmiä Frank käsittelee kirjassaan lennokkaasti ja yleistajuisesti, samalla tiukan tieteellistä pohjaa unohtamatta. Kirja avaa ymmärrystäsi siitä, miten tahdonvoima toimii ja miksi se toimii niin kuin toimii. Samaten se tarjoaa monenlaisia työkaluja, joiden avulla voit tahtoasi kehittää.

Tutustu Frankin kirjaan täällä.

PS. Kurkkaa myös kirjalle pystytetyt verkkosivut, joilta löydät muun muassa kirjan aihepiiriä käsittelevän blogin.

Esa Saarisen 60v-juhlaseminaari

Järjestimme eilen Esa Saarisen 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi juhlaseminaarin, jossa näyttävä joukko suomalaisen akateemisen maailman ja liike-elämän suurnimiä kertoi suhteestaan Saariseen. Huikeassa ja säkenöivässä tilaisuudessa ilmoittautuneista 650 ihmisestä lähes kaikki saapuivat paikalle, ja 600-paikkainen Aalto-yliopiston Mellin-sali hehkui ääriään myöten aitoa innostusta Saarisen filosofiaa kohtaan.

Tilaisuuden avasi Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen johtaja Hannele Wallenius. Hän ei säästellyt ylisanoja alleviivatessaan Saarisen ajattelun merkitystä Aalto-yliopistolle. Walleniuksen jälkeen tilaisuuden puheenjohtaja ja primus motor Frank Martela johdatteli meitä Esa Saarisen filosofiaan. Frank on myös tilaisuudessa julkistetun Elämän filosofi -juhlateoksen päätoimittaja

Frankin jälkeen Helsingin yliopiston entinen rehtori ja kansleri, professori Ilkka Niiniluoto kysyi, miten entisestä punktohtorista ja systeemikriitikosta on 2000-luvulla sukeutunut merkittävä systeemiälykkö. Saarisen yhdessä Aalto-yliopiston professori Raimo Hämäläisen kanssa kehittämä systeemiälyn käsite on saanut maailman merkittävimmät älykkyystutkijat heristämään korvaansa.

Niiniluodon jälkeen puheenvuoro oli Oxford-tutkija James Wilkillä. Wilk totesi, ettei nykymaailman ongelmia ratkota exceleitä tuijottamalla ja laskutikulla. Tarvitaan inhimillistä ajattelua. Yhden näkökulman inhimilliseen ajatteluun tarjosi Raimo Hämäläinen esitellessään yksityiskohtaisemmin systeemiälyn luonnetta.

Oma puheenvuoroni käsitteli Esa Saarista sokraattisena kapellimestarina. Nähdäkseni Saarisen filosofian ytimessä eivät ole teesit tai kuulijan ylipuhuminen omalle kannalle. Sen sijaan hän toimii sokraattisena johdattelijana, joka saa kunkin ajattelijan oman ajattelun soimaan upeasti omalla tavallaan.

Makke ja Ollis Leppänen esittelivät meille Pafos-pedagogiikkaa. He totesivat James Wilkin tapaan, että tulevaisuuden haasteisiin tarvitaan inhimillistä ajattelua. Keskeisessä roolissa on myös Saarisen Pafos-seminaarista kotiin tuotava psykologinen pääoma. Seminaari ei Leppästen mukaan ole vain filosofiaa – se on myös psykologiaa.

Kirsti Lonka kertoi lennokkaasti ja mukaansatempaavasti kokemuksistaan Saarisen kanssa leoparditakeissa ja -sukkahousuissa Helsingin yliopiston juhlasalin luennoilla. Seminaarin ensimmäisen osion päätti Sam Inkisen terävä media-analyysi, jossa hän luonnehti Esa Saarista Suomen Marshall McLuhaniksi.

Tauon jälkeen vauhtiin pääsi johtajuus- ja bisnesnäkökulma. Johtajuuskonsultit Heikki Peltonen ja Tapio Aaltonen analysoivat tarkkasilmäisesti Saarisen merkitystä johtajuudelle. Peltosen kenties tilaisuuden tunnevoimaisin esitys kertasi hänen Saarisen kanssa jo kymmeniä vuosia kulkemaansa yhteistä matkaa. Aaltonen puolestaan nimesi Saarisen ajattelun ”esasofiaksi” – Esan viisaudeksi.

Lopuksi huippujohtajat J.T. Bergqvist, Pertti Korhonen, Matti Alahuhta ja Jorma Ollila kertoivat, miten Saarinen oli muuttanut heidän ajatteluaan ja toimintaansa. Viesti oli yksimielinen: Saarinen oli onnistunut viemään heidän johtajuuttaan ihmiskeskeisemmäksi ja samalla myös tuloksekkaammaksi. Kuten Alahuhta tilaisuudessa teroitti, asiakastyytyväisyys tulee vasta henkilöstötyytyväisyyden jälkeen. Ihmisistä huolen pitäminen näkyy puolestaan myös yrityksen tuloksessa.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli innostavuudessaan ja syvällisyydessään huikea läpileikkaus Esa Saarisen ajattelusta ja filosofiasta. Puheenvuorojen jälkeen kellekään jäi tuskin epäselväksi, että elämänfilosofi Esa Saarinen on muuttanut suomalaista ajattelua pysyvästi parempaan suuntaan, korostaessaan inhimillisyyttä, elämänmyönteisyyttä ja uskoa meistä joka ikisen mahdollisuuksiin kukoistaa.

PS. Voit katsoa seminaarin verkosta täältä: http://bambuser.com/v/3805999

PS2. Elämän filosofi -kirjaa voi tilata Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen kirjastosta: http://tuta.aalto.fi/fi/kirjasto/yhteystiedot/

Ennen oli paremmin – ja muita hyvän elämän myyttejä

Internet on nykypäivän informaatioähkyn aiheuttaja numero yksi. Monet meistä unelmoivat ajasta ennen internetiä – kun sähköposti ei varannut huomiota joka toinen minuutti, kun Facebook-koukku ja klikkauskierre eivät uhanneet seinän takana. Kunpa nettiä pääsisi karkuun!

The Verge-lehden toimittaja Paul Miller sai netistä tarpeekseen. Hän rohkaistui ja löi hanskat tiskiin. Miller päätti irtautua netistä kokonaiseksi vuodeksi. Tulokset olivat hämmästyttävät.

Aluksi Miller oli onnensa kukkuloilla. Elämä ilman internetiähän on aivan huikeaa. Ihmissuhteet tapahtuvat kahviloissa, eivät Facebookin chatissa. Tieto löytyy kirjoista – ei loputtomasta googlauskierteestä. Ja keskittyminen on monin verroin helpompaa kun huomiota ei varaa tämän tästä internetin ihmemaa.

Mutta.

Alkuinnostuksen jälkeen Millerille alkoi valjeta, ettei asia kenties olekaan niin yksioikoinen kuin luulisi. Itse asiassa ilman internetiä monet nykyään itsestään selvät asiat muuttuvat tavattoman vaikeiksi. Tietoa ei löydykään noin vain tarvittaessa. Ei niille Facebook-ystäville tulekaan soitettua. Ja elämä ilman internetiä on oikeastaan tavattoman tylsää.

Juuri niin: elämä ennen internetiä ei ollut mitään riemukasta ihanasta ihmiskohtaamisesta toiseen kirmaamista. Päin vastoin, sohvalla tuli löhöttyä ihan yhtä paljon kuin nytkin. Silloin vaan aika kului kanavasurffaten tai Teksti-TV:tä tuijotellen. Nyt on sentään Facebook, jolla voi ottaa nopeasti ihanaan kaveriin yhteyttä, tai StumbleUpon, jolla voi aivottoman kanavapujottelun sijaan tehdä älyllisiä huippulöytöjä yhdellä hiiren klikkauksella.

Kuten kollegani Frank Martela on terävästi osoittanut viimeisissä blogikirjoituksissaan, aika kultaa muistot. Meillä on taipumus korostaa mennessä sitä, mikä on ollut hyvin – siis niitä aah niin ihania kahvihetkiä kavereiden kanssa. Samalla tylsyyden puuduttamat hetket vaipuvat unholaan yhdessä kaikkien niiden turhauttavien päätä seinään lyömisten kera, jotka nykyteknologialla ratkeavat sormia napsauttamalla.

Itse asiassa sama nostalgisointi kohdistuu ihan kaikkeen teknologiaan. Mietipä, kuinka ihanaa on lähteä vaikkapa kahden päivän patikkaretkelle metsän siimekseen. Kyllähän makkaranpaisto ja sateen ropinan kuunteleminen teltan kattoa vasten pesevät kuivan konttorityön sata–nolla. Mutta entäpä jos palattaisiinkin kokonaan tällaiseen elämänmuotoon? Jos joka päivä pitäisi raapia päätä sillä, miten pysyä lämpimänä tai saada ruokaa pöytään, ei se elämä enää niin auvoista olisikaan.

Ihanat väläykset nuotiotulesta tai älykännykättömästä kahvihetkestä muodostavat kontrastin arkeen, joka saa menneet elämäntavat näyttämään houkuttelevilta. Tosi asiassa teknologian kehityksellä on kuitenkin selkeä syy: se, että olemme halunneet ratkoa todellisia ongelmia. On kuitenkin aika siistiä, että on sähkövalo ja sisävessa, lentokoneet ja – kyllä – internet.

Nämä läpimurrot ovat vieneet ihmislajia hurjaa vauhtia parempaan suuntaan. Kyse ei ole myöskään vain siitä, että olisi vähän helpompaa kuin ennen. Myös inhimillisen kärsimyksen määrä on vähentynyt radikaalisti viime vuosikymmeninä, samalla kun yhä useampi voi tavoitella elämässään yksilöllisesti kiinnostavimpia päämääriä.

Koska teknologian inhimilliset haittapuolet (puhumattakaan muusta vielä selvittämättömästä kuten esimerkiksi ympäristökysymyksistä) ovat kuitenkin aivan todellisia ilmiöitä, mitä sitten tehdä? Amish-yhteisöön liittyminen tuskin ratkaisee ongelmia lopullisesti; ennen oli paremmin vain omassa mielikuvituksessamme.

Keskeistä olisikin nähdäkseni rakentaa juuri nuotiohetken tapaisia kontrasteja tavalliseen arkielämään. Vaikka internet on ihana asia, liika on aina liikaa. Siksi olisikin hyvä tehdä tilaa myös muulle elämälle. Laittaa läppärin kansi kiinni iltakuuden jälkeen. Tai pitää vaikkapa digipaastoja, kuten bisnesguru Tony Schwartz opastaa.

Pidä kerran tai pari kertaa vuodessa sellainen viikon breikki, että jätät kaikki datavitkuttimet laatikon pohjalle. Osta parin kympin peruskännykkä ja käytä sitä yhteydenpitoon. Osta hyviä kirjoja ja aikakauslehtiä ja satsaa laatuaikaan ystävien kanssa. Datapaasto antaa pääkopalle hetken tilaa rauhoittua ja antaa menneen ajan auvosta hetkeksi parhaat palat ilman, että menetät teknologian mukanaan tuomaa arjen edistystä.

Itse asiassa jutussa ei ole kyse sen ihmeellisemmästä asiasta kuin patikkaretkessäkään. Vaikka teknologia on tuonut elämäämme paljon hyvää, joskus tekee hyvää palata hetkeksi menneen ajan rytmiin.

Onnellisuus elämän tarkoituksena

Aloitetaanpas nyt tällaisella helpolla pähkinällä: onko onnellisuus elämän tarkoitus? Arisoteles ainakin oli sitä mieltä, ja viime päiviin asti niin olin minäkin. Mutta nyt en ole enää ihan varma.

Katsoin toissa viikolla putkeen kaksi tuotantokautta HBO:n loistavaa televisiosarjaa nimeltä Girls.

Girls-sarjassa huippulahjakkaan parikymppisen Lena Dunhamin esittämä päähenkilö Hannah on erikoinen tyttö, joka unelmoi kirjailijan urasta. Tätä varten hän kerää kokemuksia: harrastaa alistavaa seksiä, vetää huumeita, bailaa yötä päivää. Enimmäkseen hän elää kuitenkin tyttökavereidensa kanssa kaiketi aika tavallista newyorkilaisen arkea.

Kuittasin aluksi Hannahin sekoilun ihan tavallisena parikymppisen itsensä etsimisenä. Olin itsekin vähän samanlainen tuon ikäisenä. Eräässä jaksossa Hannah avautui kuitenkin uudelle tuttavalleen itku silmässä, että itse asiassa hänkin on vaan ihan tavallinen tyttö: hän haluaa sittenkin vain olla onnellinen. Että kokemuksien hakeminen ja elämässä hölmöily eivät sittenkään riitä. Mutta riittääkö onnellisuus?

Kollegani Frank Martela on esittänyt huikean jaottelun elämään projektina ja elämään tarinana. En ole ehkä ihan tajunnut, mitä Frank on jaottelullaan tarkoittanut (enkä tiedä, tajuanko nytkään), mutta olen kyllä sujuvasti nyökkäillyt mukana.

Nykyaikaisessa self-help -kulttuurissa Aristoteelista eudaimoniaa tavoitteleva elämä on kääntynyt eräänlaiseksi projektiksi, jonka lopputulema on ennalta määrätty: onnellisuus. Rypyt rakkaudessa ovat uhkia, jotka kuljettavat pois onnen auvosta. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että hankalia ihmisiä aletaan siivota pois omasta elämästä ja haastavia hommia aletaan vältellä epäonnistumisen pelossa. Kukaan ei saa tulla minun onnellisuusprojektini esteeksi. Minulla on oikeus olla onnellinen!

Elämä tarinana voi puolestaan sisältää vaikka minkälaisia mutkia ja käänteitä. Ja se on ihan okei. Esimerkkinä Frank käyttää usein toisen ihmisen vahingossa surmannutta portsaria. Portsari päätti ottaa tragedian muistoksi tatuoinnin jotta ei unohtaisi sitä elämää, jonka vahingossa vei.

Viittaan vielä kerran tähän suureen ja akateemisesti uskottavaan filosofiseen mestariteokseen nimeltä Girls. Yhdessä jaksossa Hannah siteeraa laulaja Fiona Applea, joka kuulemma selitti, ettei hän suinkaan halua vain olla onnellinen. Hän haluaa ”kokea ihan kaikkea”. Elämä tarinana ei olekaan välttämättä elämää hymyssä suin 24/7. Myös töyssyt ja vastoinkäymiset voivat olla olennainen osa hyvää elämää.

En oikein vielä tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Minusta onnellisuus on kyllä hyvän elämän ydin tai kivijalka. Mutta kun elämä on niin paljon enemmän: se on myös suu täynnä katupölyä kevätlumien sulaessa, se on ohi mennyt bussi ja myöhästynyt aamupalaveri, se on spontaani oluttuoppi ventovieraan kanssa ostoskeskuksen pubissa, se on älyvapaa sanaharkka, jonka lopputulemana on vähän viisaampi, tai sitten ei. Ja ei kaikkea kannata edes kääntää positiiviseksi. Joskus kun on kurja olo, voi olla ihan okei, että on kurja olo.

Elämä on, ja sen ehkä pitääkin olla, monta asiaa samaan aikaan. Yhteen muottiin pakottaminen – oli se sitten onnellisuus tai mikä tahansa muu – tuntuu minusta jotenkin epäilyttävältä.

Mutta jos Aristoteles ei sittenkään ollut oikeassa, niin mikä ihme se elämän tarkoitus sitten oikein on?

3 tapaa löytää innostava työpaikka – ja 3 tapaa tehdä nykyisestä työstäsi innostavampaa

Meillä on vallalla ihan takaperoinen käsitys työstä. Kalvinistisen työmoraalin mukaan raskas työ on raadettava. Työn ei edes kuulu olla kivaa. Motivoitunut ja innostunut työntekijä voi kuitenkin moninverroin paremmin – ja on myös kirkkaasti tehokkaampi ja taitavampi työntekijä, niin kuin tutkimukset osoittavat. Mutta miten ihmeessä sen innostavan työn sitten löytää?

Roman Krznaric linjaa loistoteoksessaan How to Find Fulfilling Work kolme menetelmää:

1. Haastattele innostavia ihmisiä

Ota selvää sinua innostavilla aloilla työskentelevistä ihmisistä ja haastattele heitä. Lue innostavien ihmisten haastatteluja ja etsi käsiisi elämänkertoja.

Haastattelun avulla kartoitat ensinnäkin, miten ensi-innostuksen antanut ala voisi sopia sinulle. Samalla keräät myös valtavasti tietoa siitä, miten voisit omalla kohdallasi alalle päästä.

2. Ota sivutyö tai harrastus

Jos toimistotyö maistuu puulta, ja käsityö nappaisi enemmän, älä odota eläkkeelle. Perusta vaikkapa toiminimi ja myy käsitöitäsi nettikaupassa. Voit kasvatella sivubisnestäsi kaikessa rauhassa päivätyön ohella.

Kokeilussa on myös se hyvä puoli, että jos homma ei nappaakaan, et ole heittänyt itseäsi kestämättömän ammatin varaan. Jos homma ei toimi, keksi uutta kokeilemista.

3. Ota radikaali sapatti

Tämä on kaikkein hurjin vaihtoehto, mutta sellainen, joka sopii erityisesti, jos työttömyys osuu kohdalle. Radikaali sapatti tarkoittaa vuoden pituista aikaa, jolloin kokeilet vapaasti monenlaisia erilaisia juttuja.

Harrasta uutta kansalaisopistossa. Käy kysymässä vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Osallistu hyväntekeväisyystyöhön. Tee pätkätöitä. Kysy harjoittelumahdollisuuksia. Aloita vaikka tekemällä kutsumuskartta – ja katso, minne se sinut johdattaa.

***

Mutta entäs jos nykyinen työ on jo itsessään ihan mukiinmenevä – mutta stressikierrokset nousevat toisinaan vähän liian korkeiksi, tai hälyisä toimisto häiritsee keskittymistä? Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion loistava uutuusteos Työkirja iskee tähän kysymykseen. Tässä kolme ratkaisua:

1. Tehdastyöstä ajatustyöhön

Nykyaikaisessa tietotyössä on harvoin aikaa ajatella kunnolla. Tämän takia olisikin hyvä idea varata etukäteen reippaasti aikaa ajattelulle ja työnteolle. Jos kalenterissa on tilaa, sen täyttävät aivan varmasti tyhjänpäiväiset palaverit. Jos olet sen sijaan ruksannut etukäteen tilaa ajattelulle ja työtehtäville, on todennäköistä, että sitä on ainakin aikaisempaa enemmän.

Motivaatiopsykologian ykköstutkijat Richard Ryan ja Edward Deci esittävät, että vapauden tunne on yksi keskeisiä hyvinvointiin johtavia psykologisia perustarpeita. Jos aika kuluu mekaanisessa suorittamisessa ja palaverista toiseen juostessa, ei vapaudesta ole hajuakaan. Jos sen sijaan pyhität aikaa oikealle työlle, voit myös vaikuttaa itse siihen, mitä teet milloinkin.

2. Ajan mittaamisesta aikaansaamisen mittaamiseen

Mitä väliä sillä on, miten paljon käytät aikaa työhösi? Sekä oma hyvinvointisi että työnantajasi taloudellinen menestys riippuvat tasan siitä, mitä saat työssäsi aikaan. Taylorilainen työajan mittaaminen toimii kyllä joten kuten tehdastyössä. Tietotyössä sillä voi heittää vesilintua: tauoton puurtaminen ja Excelin tööttääminen kulmat kurtussa saavat tulokset kyykkäämään alta aikayksikön

Selvitä, miten voisit työpaikallasi siirtyä ajan mittaamisesta työtulosten ja aikaansaamisen mittaamiseen. Keskustele asiasta esimiehesi kanssa. Tee aloitteita. Tuloksia mittaamalla voittavat niin sinä kuin työnantajasikin. Ja vaikkei työpaikkasi vielä taipuisi uuden ajan tietotyöhön, voit rakentaa itse palautejärjestelmiä, joiden avulla seuraat projektiesi etenemistä. Tee listoja. Jaa isot projektit pienempiin osakokonaisuuksiin. Ruksaa ylitse jo tehdyt askeleet.

Ryanin ja Decin mukaan toinen ihmistä sisäisesti motivoiva tekijä on aikaansaamisen tunne. Jos mittarina on aika, joka juoksee teit mitä teit, ei työ palkitsekaan. Jos sen sijaan saat palautetta siitä, mitä oikeasti saat aikaiseksi, muuttuu työkin innostavammaksi.

3. Toisten johtamisesta itsensä johtamiseen

Kuten Tuominen ja Pohjakallio linjaavat, ihmisia ahdistaa nykyään hallinnan tunteen puuttuminen. Tässä keskeiseen rooliin nousee vastuun ottaminen omasta työstä. Nykyään ei riitä, että tekee sen, mitä tampuurimajuri käskee. On opeteltava tuottamaan tuloksia itsellesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Ryanin ja Decin mukaan kolmas sisäisen motivaation tekijä on yhteys toisiin ihmisiin. Tutkijakollegani Frank Martela on jalostanut tätä eteenpäin ja laajentanut sisäisen motivaation koskemaan myös toisten ihmisten eteen työskentelemistä. Opettelemalla esimerkiksi hallitsemaan tehtäväkenttääsi ja priorisoimaan sekä miettimällä, miten työsi palvelee muita ihmisiä saat työstäsi monin verroin aiempaa enemmän irti.

Tuloksellisuus ei vaadi tahdonvoimaa

Meillä oli viime keväänä Filosofian Akatemian ydinryhmän kanssa tavattoman mielenkiintoinen, yli 50 sähköpostia käsittänyt kirjeenvaihto tahdonvoimasta. Tutkijakollegani Frank Martela ja Markus Neuvonen ovat viime aikoina paneutuneet mittavasti tahdonvoimatutkimuksiin ja ovat olleet niistä syystä hyvin innostuneita. Tästä urkenikin keskustelu siitä, mitä tahdonvoima on, ja mikä sen rooli on aikaansaamisessa.

On hämmästyttävää, kuinka vähän merkitystä tahdonvoimalla on hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden kannalta.

Keskustelussa Markus nosti aluksi esiin sen, että minä olen jäävi liputtamaan tahdonvoimaa vastaan, koska olen ehtinyt saada niin paljon aikaiseksi. Tämä todistaa siitä, että minulla jos kenellä on tätä mystistä virtaa vaikka muille jakaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tosi asiassa minä olen perusluonteeltani saamaton vätys.

Toisin sanoen, jos jokin asia on epämiellyttävä, alan siirtää sitä hamaan tulevaisuuteen siinä toivossa, että se jäisi hoitamatta. Niin kuin, luullakseni, tekevät kaikki muutkin. Silti olen onnistunut saamaan kaikenlaista metkaa aikaiseksi elämässäni. Syy on kuitenkin aivan muualla kuin tahdonvoimassa.

Omalla kohdallani tehokkuuteen on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että turhaudun tavattoman helposti. Eli jos homma alkaa tökkiä tai tylsistyttää, alan nopeasti järjestää toimintaani uudelleen. Toinen syy on se, että olen pienestä pitäen oppinut ajattelemaan, että jos homma ei järjesty yhdellä tavalla, se järjestyy toisella tavalla. Tämä yhdistelmä toimii aika hyvin niin, että pystyn työskentelemään pääosan ajastani flow-kanavassa: tylsistyessäni alan heti etsimään haastetta, turhautuessani muutan suuntaa. Hampaan puremisella tai tahdonvoiman heristämisellä on asian kanssa aika vähän tekemistä.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että tahdonvoima on tavattoman rajallinen resurssi. Kuten Frank kertoi minulle taannoin, ihminen kohtaa päivän mittaan noin sata erilaista tahdonvoimaa koettelevaa haastetta suklaapatukasta Facebook-houkutuksiin. Näistä noin puolen kohdalla tahdonvoima antaa periksi. Tahdonvaraisesti hammasta purren emme saakaan juuri mitään aikaiseksi. Tuloksellisuus syntyy ennen kaikkea etsimällä fiksuja tapoja toimia.

Tahdonvoimatutkimuksen klassikkokokeessa lapsi laitetaan huoneeseen vaahtokarkin kanssa. Samalla hänelle kerrotaan, että jos hän odottaa, kunnes tutkija tulee huoneeseen takaisin, hän saa kaksi vaahtokarkkia. Mutta vain jos ensimmäinen on syömättä. Vaahtokarkin säästäneet lapset pärjäävät myöhemmin elämässään huomattavasti kärsimättömiä paremmin.

Vaahtokarkin säästäjien juju ei kuitenkaan ole tahdonvoimassa. Juuri ne lapset, jotka tuijottivat vaahtokarkkia tuimasti päätyivät syömään sen. Toisen vaahtokarkin tienanneet keksivät sen sijaan vaihtoehtoisia tapoja vastustaa kiusausta. He istuivat vaahtokarkin päällä. He menivät huoneen toiseen päätyyn leikkimään. Nokkelimmat heittivät sen kaksimetrisen kaapin päälle. Siinä on vaahtosammuttimen kokoisen koltiaisen helppo vastustaa kiusausta, kun namu sijaitsee Mount Everestin huipulla.

Tahdonvoima on tavattoman rajallinen resurssi, ja aikaan saamisen kannalta oikeastaan aika yhdentekevä. Jos haluat saada asioita aikaan, mieti ennemminkin, mitä sellaista voit tehdä, josta olet aivan riemuissasi aamusta iltaan. Jos homma alkaa tylsistyttää, etsi lisää haastetta. Ja jos taas turhaudut, lähde vaikka kävelylenkille tai keksi jotain muuta tekemistä. Pään seinään hakkaamisesta ei tule kuin pää kipeäksi.

PS. Tällä viikolla vietetään kansallista Ajattelun viikkoa. Osallistu huomenna Helsingin Tuomiokirkossa järjestettävään viikon huipentavaan Kaveria ei jätetä -tapahtumaan.

9 askelta merkitykselliseen ja tulokselliseen elämään

Kuten filosofikollegani Frank Martela linjaa, elämää voi tarkastella projektina tai sitä voi tarkastella tarinana. Tarinaelämä on kokemuksellista hetkessä elämistä. Sen sisältönä ovat pienet kauneuden hetket arjen ja juhlan keskellä.

Elämä projektina keikahtaa puolestaan helposti sokeaksi ylisuorittamiseksi. Tuloksellisuus ja aikaan saaminenkin ovat kuitenkin kivaa silloin kun ne ovat osa jotain upeaa tarinaa.

Nähdäkseni elämällä pitää siis olla tarina – mutta tarina voi olla myös uuden rakentamista tai kokemattomien korpimaiden pioneerina koluamista.

Tuloksellisuus ja aikaansaaminen eivät ole pohjimmiltaan rakettitiedettä. Tärkeintä on ensinnäkin, että teet sitä, mitä rakastat. Ja toisekseen, että teet asioita.

Tässä yhdenlainen kartta siitä, miten asioita saadaan aikaiseksi hauskasti ja tehokkaasti.

1. Tunnustele suuntaasi

Jos et tiedä, minne olet menossa, ei kannata painaa kaasua pohjaan. Kuka tietää, mistä Siperiasta löydät itsesi? Aluksi onkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluat tehdä elämässäsi. Mitkä ovat luonteenvahvuuksiasi? Mitä arvostat kaikkein eniten?

Hyvä kysymys on: mistä haluat, että sinut muistetaan sitten kun on aika lähteä? Tämä on ihmiselämän vaikeimpia kysymyksiä, eikä siihen lopullista vastausta löydä koskaan. On kuitenkin selvästi parempia ja huonompia suuntia matkata. Tutkiskelemalla itseäsi ja maailmaasi löydät ennen pitkää juuri sinulle oikean suunnan.

2. Harhaile rauhassa

Ihmisen ei pitäisi tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä – paitsi jos hän ei halua vielä tehdä mitään, hänen pitäisi tehdä kaikkea. Jos suunta ei ota löytyäkseen vielä, älä masennu. Ala sen sijaan kokeilla rohkeasti kaikkea uutta.

Ajatuskapasiteettimme on sen verran rajallinen, että sen varassa on monesti vaikea löytää sormia napsauttamalla, mikä olisi kaikkein kiinnostavinta. Mutta kun alat rohkeasti kokeilla uutta, on vain ajan kysymys, kun törmäät siihen, mitä haluat tehdä.

Valitse vaikka joka kuukausi uusi harrastus tai sivuhomma ja tunnustele, miltä se tuntuu. Pidä kiinni niistä, jotka tuntuvat hyviltä. Anna tylsien touhujen olla.

3. Tutki

Kun alat hahmottaa, mitä haluat tehdä, haali käsiisi kaikki mahdollinen tieto siitä. Googlaa. Selaa Wikipedia-artikkeleita. Juttele kaverien kanssa. Kysy, tunteeko joku alasi gurun. Lue alan lehtiä. Mene kirjastoon ja pakkaa laukkusi täyteen aihetta käsitteleviä kirjoja.

Voin vakuuttaa, että vaikka lukisit normaalisti vain yhden kevyen kesäkirjan vuodessa, löydät itsestäsi salamanräpäyksessä kirjatoukan, kun alat tutustua johonkin sellaiseen aihepiiriin, josta olet oikeasti innoissasi.

4. Omistaudu sille, mikä on kivaa

Maailman menestyksekkäimpiin liikemiehiin kuuluva Richard Branson totesi, että hänelle tekemisen merkittävin kriteeri on se, että on kivaa – ei se, että tienaa paljon rahaa tai edes se, että yritykset menestyvät. Nämä ovat vain resurssi sille, että voi tehdä upeita asioita elämässä.

Niin kuin Steve Jobs sanoi Stanfordin puheessaan, jos huomaat monena aamuna peräkkäin ajattelevasi, ettet halua tehdä, mitä aiot tänään tehdä, muuta jotain. Älä muuta kaikkea kerralla, mutta muuta jotain, vaikka sitten jotain ihan pientä. Näin huolehdit, että pysyt liikkeessä, etkä jää paikoillesi polkemaan elämään, joka ei palkitse.

5. Aseta päämääriä

Kun olet löytänyt suuntasi ja tiedät, mikä on juuri sinusta kivaa, mieti, minkälaiset tavoitteet tukisivat unelmaelämääsi parhaiten. Missä haluaisit olla töissä? Minkälaisessa sosiaalisessa yhteisössä haluaisit elää? Millä paikkakunnalla? Gandhi sanoi: ”Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” Minkälainen muutos juuri sinä olet?

Ja kyllä, rahallakin on väliä. Mutta taloudellisten tavoitteiden kanssa kannattaa olla siinä varovainen, että asetat ne siihen, mikä tukee unelmaelämääsi – etkä liian ylös. Muuten kaikki aikasi menee helposti rahakasan kasvattamiseen. Yksinäisenä Roope Ankkana elämä on kuitenkin harvoin kovin palkitsevaa.

6. Aseta etappeja

Mark Twain sanoi: ”Onnistumisen salaisuus on aloittamisessa. Aloittamisen salaisuus on siinä, että pilkot suuret tehtävät riittävän pieniin osiin.” Jos tehtävälistalla on vaikka asunnon osto tai työn haku, jää mammuttiprojekti helposti kaiken akuutimman jalkoihin. Niin kuin Facebookin tarkisteluun.

Jaa suurprojektit etappeihin. Missä haluat olla vuoden päästä projektissasi? Entäs kuukauden? Konkretisoi vielä lopuksi jokaiselle projektille yksi konkreettinen toimi, jolla lähdet liikkeelle. Näin pääset alkuun, oli tavoitteesi kuinka valtava tahansa. Maraton-treenikin alkaa ensimmmäisestä juoksuaskeleesta.

7. Seuraa kehitystäsi

Jos etappisi ovat mitattavissa, mittaa niitä. Jos eivät, kirjoita kerran viikossa ylös tuntemuksiasi ja seuraa sitä, miten projektisi etenevät ja etapit tulevat saavutettua.

Oman elämän seurantaan on olemassa valtavan paljon työkaluja. Kokeile päiväkirjan pitämistä. Tee listoja. Käytä jotain verkkopalvelua tai appista. Kokeile vaikkapa oman hyvinvoinnin seurantaan kehitettyä loistavaa Vojo-appia.

Kirjoita säännöllisesti ylös, mikä on mennyt hyvin – ja mitä teet seuraavaksi vielä paremmin. Jos et pääse etappiisi tai epäonnistut, pura ongelma käyttämällä vaikkapa erehdysten hallinta -työkalua. Ja kun onnistut, muista pysähtyä hetkeksi nauttimaan tähtihetkestäsi. Mutta vain hetkeksi. Niin kuin Laotse sanoi: ”Tee työsi, astu sivuun. Siinä on tiesi sisäiseen rauhaan.”

8. Ajattele

On hullua, että tämä listan tärkein kohta tulee vasta nyt. Mutta ajattelin, että siivoan ensin nuo konkreettisimmat apuneuvot pois alta.

Kuten Ralph Waldo Emerson sanoi, jokaisen teon esi-isä on ajatus. Ajattelu on kaiken toimintamme ja elämämme alku ja juuri. Olet sitä, mitä ajattelet.

Varaa siis aikaa päivittäin tai ainakin viikoittain sille, että ajattelet. Siis vain ajattelet – et räplää älykännykkää tai selaa päivän lehteä samalla. Annat siis ajatuksen juosta omaan tahtiin, tutustut omaan tiedostamattomaasi ja kirjoitat tarvittaessa uudet oivallukset ylös.

On käsittämätöntä, ettei ihmisillä ole nykyaikana aikaa ajatella. Varaa aluksi vaikka vain puoli tuntia viikossa pelkälle ajattelulle. Huomaat heti muutoksen hyvinvoinnissasi. Puolen vuoden päästä näet myös tuloksia.

9. Palaa säännöllisesti kohtaan yksi

Elämä ei ole projekti – elämä on tarina. Ja tarinoissa on käänteitä, taitekohtia ja uusia alkuja. Ihmisen elämä kulkee harvoin yksiä kiskoja pitkin kehdosta hautaan. Vuoden, enintään kahden välein onkin tästä syystä hyvä pysähtyä ottamaan uudestaan suuntaa ja miettimään, mitä oikeasti haluat.

Ennen kaikkea on tärkeää pohtia sitä, mikä tekee juuri sinun elämästäsi merkityksellisen. Miten voit elää elämääsi niin, että sinulla on pääasiassa todella hyvä olla – ja samalla palvelet toisia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla tuottamalla heille iloa tai hyötyä?

Jokainen ihminen on arvokas ja jokainen elämä on tärkeä. Jokainen elämä on myös merkityksellinen. Ennen kaikkea, elämällä on merkitys, kun annat sille merkityksen.

PS. Tällä viikolla vietetään Ajattelun viikkoa. Tutustu viikon tapahtumiin täällä.

Fiktiivistä taloustiedettä

On mielenkiintoista, että libertaristisen aatesuunnan magnum opus on fiktiivinen järkäle Atlas Shrugged. Mielenkiintoista siksi, että myös libertaristinen ihmiskäsitys on läpeensä fiktiivinen. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ajatus ihmisestä pääsääntöisesti rationaalisena päätöksentekijänä on tieteellisesti kestämätön. Ihmismieli muovaantuu jatkuvasti sosiaalisen ja ympäristön vaikutuksen tuloksena. Siitä huolimatta Matti Apusen ja Björn Wahlroosin kaltaiset talouselämän vaikuttajat painottavat rationaalisuudesta käyttövoimansa ammentavaa yksilökeskeisyyttä.

Ihminen ei ole yksilö. Ihminen on suhdelo.

Frank Martelan lanseeraama loistava termi suhdelo kuvastaa ihmisluonnetta erinomaisesti. Ihmisen persoona ei ole eristyksissä syntynyt atomistinen monoliitti, vaan alati muutoksessa oleva kokonaisuus, jonka luonne heijastelee ihmisen sosiaalista ympäristöä.

Aivotoiminnan keskiössä olevat peilisolut heijastavat ympärillä tapahtuvia asioita: kun näet vaikkapa toisen ihmisen kärsivän, myös omissa aivoissasi aktivoituvat kärsimystä aiheuttavat alueet – jollet ole kokemuksen kautta joutunut tyystin puuduttamaan itseäsi tunnekokemuksille. Aivotoimintasi ei siis perustu vain syntymässäsi saamiisi aineksiin, vaan muovautuu alati ympäristösi ja yhteisösi vaikutuksesta. Se, mitä sinä olet on myös sitä, mitä yhteisösi on. Me olemme ihan aivoissa tapahtuvien fyysisten muutosten seurauksena kollektiivi, toisin kuin esimerkiksi Apunen tekstissään esittää.

Myös libertaristinen unelma ihmisen vapaudesta on tuulesta temmattu. Ihmisen toiminnasta vain murto-osa on tietoisesti säädeltävissä. Suurin osa toiminnastamme on automatisoitunutta, ja siten kaikkea muuta kuin vapaata. Vapaus ei olekaan sitä, että voi tehdä mitä vaan – vaan sitä, että voi tehdä sen, mikä on itselleen parasta. Ja tässä rationaalinen mielemme kyykkää alta aikayksikön.

Tähän huomioon perustuu esimerkiksi se, miksi Steve Jobs perusteli pornon poistamista App Storestaan nimenomaan vapautena. Jobs ymmärsi, että aika moni ihminen on viettiensä vietävänä. Jos teinin iPhonen ohjelmakaupan ruudulle lävähtää tissiohjelma, siirtyy komento saman tien alkukantaisesta viettitoiminnasta vastaavalle limbiselle järjestelämlle. Sormi käy osta-nappulalla ennen kuin tietoinen mieli edes ehtii tajuta, mitä tapahtui. Viettien ohjaama toiminta on kaikkea muuta kuin vapaata.

Itse libertaristiguru Ayn Rand on surullinen esimerkki siitä, miten fiktiivinen hänen ihmiskäsityksensä on. Rand kykeni kyllä ajoittain myös rationaaliseen päätöksentekoon. Mutta sitten kun tunnepuolella kävi köpelösti, kyykkäsi libertaarigurun  järjen käyttö legendaarisin seurauksin. Kun Rand sai tietää entisen miesystävänsä Nathaniel Brandenin syrjähypystä, Rand savusti hänet ulos miehen nimeä kantaneesta instituutistaan. Kostonhimo sai gurun erottamaan instituutistaan sen avainhenkilön, jonka seurauksena koko putiikki meni pian nurin. Tässä ei ole mitään rationaalista. Kyse on jälleen alkukantaisimman viettitoiminnan varassa toimimisesta.

Vapaus ei tarkoita siis sitä, että voit tehdä sen, mitä kulloinkin päähän pälkähtää. Usein päähänpistoja ajavat aivan muut voimat kuin rationaalinen päätöksenteko. Vapaus tarkoittaa sitä, että voit tehdä sen, mikä on sinulle parasta. Libertaristien esittämän fiktiovapauden vastakohta ei  myöskään ole totalitarismi, jossa päätökset tehdään vain yhden ihmisen etua palvellen. Itsekeskeisen fiktiovapauden vastakohta on todellinen yhteisöllinen vapaus, eli solidaarisuus: se, että kaikki yhdessä tuumin pidämme huolta toistemme hyvinvoinnista.

Kulttuuri ja elitismi

Kulttuuri on kautta aikain liittynyt voimakkasti ryhmätunnon vahvistamiseen, kuten Frank Martela taannoin osuvasti blogissaan linjasi. Viinien maistelu tai taidemusiikin fiilistely synnyttävät kytköksen omaan sidosryhmään. Tästä on helppo vetää johtopäätös, että ensisijainen syy maistella viiniä tai diggailla Mozartia on osoittaa kuuluvansa kulttuurieliittiin.

Se, että kulttuuria käytetään näin ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ryhmähengen vahvistaminen olisi kulttuurin ensisijainen funktio. Päin vastoin: kulttuurin ja siihen liittyvien nyanssien tuntemus on yksi voimakkaimmin inhimillistä kokemusmaailmaa avartava tekijä.

Taidemusiikista tykkääminen ei ole elitismiä – paitsi jos se on elitismiä.

Samalla kun taideväki katsoo uutta kulttuuriministeriämme nenänvartta pitkin, ovat rokkarit ja hiphopparit kiiruhtaneet päivittelemään sitä, kuinka dorkaa on notkua jossain Musiikkitalon aulassa viinilasi kädessä pikkusormi pystyssä. Korkeakulttuuri ja taidemusiikki tarjoavat kuitenkin asiaa tuntevalle aivan huikean kirjon kokemuksia – ihan samalla tavalla kuin napakka rock tarjoaa sitä asiaan vihkiytyneelle.

Taidemusiikki vaatii kuitenkin aika syvällistä ymmärrystä. Erityisesti uusi musiikki, joka kuulostaa asiaan vihkiytyneeltä lähinnä kauhuelokuvamaiselta raapimiselta, ei synnytä esteettistä elämystä monissakaan, jollei asiaan ole perehtynyt kunnolla. Tästä syntyykin näennäinen hankaus ”helpon” populaarikulttuurin ja ”vaikean” korkeakulttuurin välillä.

Kulttuurista nauttiminen vaatii kuitenkin kulttuurin tuntemusta, oli sitten kyse ylä- tai alakulttuurista. Korkeakulttuurista nauttiminen ei ole sen enempää elitismiä kuin hevikonsertissa moshaaminenkaan. Paitsi silloin, jos konserttiin raahautumisen ainoa syy on päästä näyttämään pärstäänsä pikkusormi pystyssä viinilasi kädessä. Mutta tällöin kyse ei olekaan enää kulttuurista.