Tag Archives: intohimo

Kaksi erilaista innostusta

21/10/2013

13 kommenttia

Wall Street Journalissa oli taannoin Dilbert-sarjakuvan luojan Scott Adamsin erinomainen kirjoitus. Adamsin työskennellessä pankissa pankinjohtaja oli ohjeistanut, ettei lainaa saa antaa, jos hakija on liian innoissaan. Käsien heiluttelijat jaksavat kyllä niin pitkään, kun on kivaa, mutta antavat sitten periksi heti ensimmäisen vastoinkäymisen yllättäessä.

Asiaa hieman pureskeltuani tajusin, että Adams on aivan oikeassa. Vaikka olen puhunut pitkään innostuksen ja intohimon merkityksestä, ei kaikki innostus ole samanarvoista. Itse asiassa innostusta on kahta tyyppiä.

Ensimmäistä innostuksen tyyppiä voidaan kutsua hybrikseksi. Siis sellaiseksi innostuneeksi, silmät levällään vaahtoavaksi tilaksi, jossa kaikki näyttää mahdolliselta – kunnes vastaan tulee este. Sitten hybriksen ajama innostus lopahtaakin alta aikayksikön. Hybris on tila, johon päätyy yleensä vain silloin, jos ei tiedä tilanteesta oikeasti tarpeeksi. Ja hybris on todella vaarallinen tila, koska se saattaa saada ihmisen heittämään kaiken kiinni yhden kortin varaan – vaikkei mitään perusteita omalle innostukselle ole muutamaa löyhää uskomusta lukuunottamatta.

Mutta on myös toisenlaista innostusta. En edelleenkään tiedä, miten kääntäisin sanan suomeksi, mutta englannin kielen sana engagement kuvaa tätä innostusta erinomaisesti. Tämä innostuksen tyyppi on muun muassa innostustalouden perusajatuksena; innostustalouden englanninnos, ”engagement economy”, kuvaakin mielestäni mistä on kyse piirun verran suomenkielistä termiä paremmin.

Kyseessä ei siis ole innostus, jossa kädet heiluvat, vaan sellainen, joka saattaa jopa ilmentyä vähäeleisenä keskittymisenä. Kuitenkin tässä näkyy päälle, että ihminen on tosissaan. Kyse on siis jonkinlaisesta autenttisesta, yksilöllisestä ja perustellusta kokemuksesta siitä, että jokin asia toimii. Yhtenä tämän tyyppisen innostuksen indikaattorina voi toimia flow-kokemus: siis täydellinen uppoutuminen käsillä olevaan asiaan.

Tässä mielessä Suomi onkin mielestäni erinomainen alue tämän tyyppisen innostuksen nostamiseksi talouden kivijalaksi. Suomalaiset ovat autenttista ja suorapuheista kansaa, eivätkä sorru helposti amerikkalais- tai välimerityyppiseen tyhjän hehkuttamiseen. Samalla meillä on kuitenkin DNA:ssamme myös kyky aidosti kiinnostua ja innostua tärkeistä asioista. Myös suomalainen sisu, jota Emilia Lahti on viime aikoina ansiokkaasti tutkinut, on tässä nähdäkseni jotenkin keskeisessä roolissa, vaikka en vielä tarkkaan ottaen tiedä miten.

Ongelmana tässä on, että näitä kahta innostuksen lajia on usein tavattoman vaikeaa erottaa toisistaan. Etenkin voimakkaasti ulospäinsuuntautuneella ihmisellä hybristä ja engagementia on todella vaikeaa erottaa ulkoa käsin. Samaten on usein vaikea itse tietää, milloin sydämen hypähtämään saava into on autenttista, ja milloin valheellisten toivekuvien siivittämää.

Tietyssä mielessä ilmiö on sukua positiivisen ajattelun alalajeille: naminamipositiivisuudelle ja ratkaisukeskeisyydelle.

Innostus voi olla valtava voimavara. Mutta samalla olisi erittäin tärkeää oppia erottamaan, mistä innostus kulloinkin pohjimmiltaan kumpuaa.

Innostustalous: Miten aito intohimo kääntyy fiksuiksi talousluvuiksi?

26/09/2013

4 kommenttia

Järjestimme eilen Finlandia-talolla Innostustalous-seminaarin. Seminaarissa joukko suomalaisia ajatteluvaikuttajia avasi näkökulmia innostumiseen ja innostamiseen. Keskeisessä roolissa oli ajatus siitä, miten kovat ja pehmeät arvot voisivat paiskata kättä niin, että ihmisten hyvinvoinnista ja intohimosta kasvaisi myös merkittävä kansantalouden moottori.

Kaikkien tuntema innostaja Jari Sarasvuo esitti avauspuheenvuorossaan, että elämänlaatu seuraa toteutettujen ideoiden laadusta. Siis pelkkä ajattelu ei riitä, vaan ajatukset täytyy viedä myös käytäntöön. Ideat eivät kuitenkaan synny eristyksissä, vaan niiden taustalla ovat Sarasvuon mukaan ihmissuhteet. Ihmissuhteiden perustana on puolestaan inspiraatio, ja viime kädessä aito intohimo. Hyvinvointi seuraa siis aidosta kiinnostuksesta ja intohimosta kumpuavista ja käytäntöön viedyistä ideoista.

Yrityskouluttaja, tutkija ja taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo nosti esiin ristiriidan vanhan ja uuden johtajuuden välillä. Vanhaa johtajuutta edustaa komentaminen, korjaaminen ja kontrolli. Uutta johtajuutta kuvastavat puolestaan innostuminen, innostaminen ja innovointi. Samoin kuin Sarasvuokin, Rahkamo korosti yhteistyön merkitystä. Yksin on vaikeaa innostua. Yksi aidon intohimon kriteereistä onkin Rahkamon mukaan se, että pystyt innostumaan myös toisten ideoista.

Kansanedustaja Mikael Jungner jatkoi vanhan ja uuden ajan kahtiajaon teemaa esittämällä, että on olemassa kaksi erilaista maailmaa. Hallintaperustainen maailma on sellainen, jossa arvostettuja ominaisuuksia ovat ahkeruus, osaaminen ja tottelevaisuus. Ketterä maailma on puolestaan sellainen, jossa arvostetaan intohimoa, luovuutta ja oma-aloitteisuutta. Jungnerin mukaan maailma ei toimi enää hallinnan sääntöjen mukaan, vaikka niistä yhä pidetäänkin kynsin hampain kiinni. Tarvitaan murrosta, jossa jokainen muuttaa maailmaa olemalla se, mitä aidosti on.

Redesigning 925 -yrityksen toimitusjohtaja Pekka Pohjakallio nosti esiin työtä koskevan uutisoinnin negatiivisen vinouman. Nokian Salon tehtaan sulkeminen uutisoitiin isoin otsikoin. Kun samalla alueella uusi yritys palkkasi 200 työntekijää, toimittaja ei pitänyt tapahtumaa riittävän mielenkiintoisena. Pohjakallio esitti, että nykyaikana työtä ei voi enää suorittaa mekaanisesti – ei, vaikka kyse olisi itsessään mekaanisesta työstä. Kun maailma on murroksessa, odotetaan ihmeratkaisuja: että tulisi konsultti, ja ratkaisisi asian. Tosi asiassa nyt tarvitaan siirtymä reaktiivisesta ajattelusta proaktiiviseen ajatteluun: siis ajatteluun, joka lisää autonomian, aikaansaamisen ja merkityksen tunteita.

Hiljattain TTL:n tutkimusprofessoriksi nimitetty Jari Hakanen vyörytti ruudulle valtavan määrän innostuksen talous- ja terveysvaikutuksista kertovia tutkimuksia. Hakanen teroitti, ettei hiljattaisessa innostusta tukevassa positiivisen psykologian tutkimuksessa ole kyse vain siitä, että unohdetaan ikävät asiat ja hymyillään, vaan siitä, miten saadaan tutkimusnäytön varassa ihmiset innostumaan ja motivoitumaan. Hakasen Suomeen lanseeraama työn imu -käsite selittää valtavan paljon ilmiökenttää, jossa nähdään, että työ kuin työ voi olla innostava, jos ihminen löytää oikean tavan suhtautua siihen. Oman työn tuunaaminen on tässä keskeisessä roolissa. Vaikka esimerkiksi bussikuskilla ei ole valtavan paljoa vapautta vaikuttaa työhönsä, voi hän päättää tervehtiä matkustajia iloisesti. Tämän seurauksena hänen hyvinvointinsa ja innostuksensa kasvaa merkittävästi.

Lopuksi puhuin itse sisäisen motivaation talousvaikutuksista ja yleisemmin innostustalouden käsitteestä. Esittelin tässäkin blogissa usein viittaamiani tutkimuksia siitä, miten sisäinen motivaatio lisää niin hyvinvointia kuin tuottavuuttakin. Itse asiassa sisäisen motivaation talousvaikutukset ovat niin merkittävät, että jos sisäisesti motivoidusta työstä, kutsumustyöstä, tulisi suomalaisen työn normi, olisi kestävyysvajekin pian historiaa. Jo yksinomaan Harvard Business Review’n viime vuonna julkaistun huippupaperin esittämä innostuksen synnyttämä 16% tuottavuusnousu riittäisi todennäköisesti selvittämään bkt-haasteet, puhumattakaan niistä kerrannaisvaikutuksista, jotka syntyvät, kun innostuneet ihmiset lyövät viisaat päänsä yhteen ja alkavat puuhata yhdessä.

Jos haluamme rakentaa tulevaisuuden Suomea aidon intohimon varaan, on aika toimia nyt. Kaikkein keskeisimmässä roolissa uuden Suomen rakentamisessa ovat elämänsä nivelvaiheissa olevat 15- ja 18-vuotiaat nuoret. Siis ihmiset, jotka miettivät juuri nyt jopa koko loppuelämäänsä määrittäviä elämänvalintoja. Meidän pitäisi nyt kysyä, mitä he haluavat arjessaan tehdä. Siis ei sitä, miksi he haluavat isona tai mitä he haluavat tienata. Vaan yksinkertaisesti, minkälaisista aktiviteeteista ihannearki voisi koostua. Kymmenen vuoden päästä nyt 15- ja 18-vuotiaat ovat 25- ja 28-vuotiaita – siis merkittävä osa suomalaista työväestöä. Jos rakennamme nyt uutta Suomea, jossa keskeisessä roolissa on arvokas ja palkitseva arki, on meillä jo kymmenessä vuodessa sellainen maa, jossa on normaalia herätä maanantaiaamuna ja lähteä töihin intoa täynnä.

Kun kuuntelin eilisiä erinomaisia esityksiä, piirtyi mieleeni kirkas kuva siitä, että tällainen Suomi on täysin mahdollista rakentaa. Kuten Jari Hakasen laaja tutkimusnäyttö osoitti, kyse ei ole toiveajattelusta vaan ihan normaalista ihmisen käytäntöjen ymmärtämisestä. Pekka Pohjakallion kokemukset yrityskentältä näyttävät, näitä uuden ajan käytäntöjä voidaan tuoda osaksi ihan tavallista arkista työpäivää. Mikael Jungnerin, Susanna Rahkamon ja Jari Sarasvuon puheenvuorot puolestaan avasivat kukin näkökulman samaan asiaan: intohimo ei ole kiva pikku lisä, joka voidaan lätkäistä muuten harmaan arjen päälle. Intohimo on keskeisintä inhimillisen hyvinvoinnin ja tuottavuuden käyttövoimaa.

Ja se on käyttövoimaa, joka voidaan tehdä todelliseksi tarttumalla toimeen nyt.

Mikael Jungner puhui esityksessään pingviineistä. Pingviinit patsastelevat avannon äärellä. Yhtäkkiä yksi pingviini hyppää. Muut ihmettelevät hetken aikaa, miten uskaliaalle suunnannäyttäjälle käy. Jos hai ei syö pingviiniä, muut hyppäävät lopulta perään.

Suunnannäyttäjäpingviinit ovat jo hypänneet. Nyt on aika meidän muiden kääriä hihat ja hypätä perään.

Tehdään Suomesta innostustalouden majakkamaa vuoteen 2023 mennessä.

Miten luova intohimo muuttaa maailmaa?

15/04/2013

10 kommenttia

Osallistuin perjantaina Aalto-yliopistolla järjestettyyn paneeliin, jossa pohdittiin sitä, miten luova intohimo muuttaa maailmaa. Nähdäkseni olemme sellaisessa tilanteessa, jossa vanhan maailman mallit eivät pian ole enää vaihtoehto. Eläkekriisi, Kiina-ilmiö ja teknologian räjähdysmäinen kehitys pitävät huolen siitä, ettei teollisen ajan patruunajohtaminen tuota pian enää tulosta.

Tarvitaan intohimoa.

Paneelissa Mikael Jungner esitti, että meillä on tällä hetkellä kaksi maailmaa. 1980-luvun maailma on yhä äänekäs ja kiinni vallan kahvassa. Se perustuu voimankäyttöön. 1980-luvun maailma on kuitenkin ahdingossa. Voima ei riitä silloin kun juna meni jo.

2000-luvun maailmassa ei tarvita voimaa, vaan ketteryytä. Tätä ilmentävät parhaiten nykyajan uudet startup-komeetat. Hupparihörhöt laittavat kokonaisten teollisuudenalojen pakan uusiksi ennen kuin jättitalot ehtivät edes aloittaa viimeisintä organisaatiomuutosta.

Teknoguru Pia Erkinheimo sanoi, että tarvitsemme enemmän amatöörejä. Siis ihmisiä, jotka rakastavat sitä, mitä tekevät. Mediavaikuttaja Jarmo Eskelinen korosti tee-se-itse-kulttuurin ja verkkoistumisen voimaa. Nykyaikana verkottuneet ihmiset kykenevät tekemään huikeita juttuja, joista yksikään jättiorganisaatio ei voisi edes unelmoida, kuten sokeita kartoittamattomilla slummialueilla ohjaava BlindSquare.

Tähtiluistelija Kiira Korpi kertoi, miten hänen intohimoinen harrastuksensa on muuttunut ammatiksi. Hän kertoi myös, ettei hänen matkansa taitoluistelun huipulle ole suinkaan ollut mutkatonta. Matkalle on mahtunut kompastus jos toinenkin. Tärkeintä on kuitenkin miten virheisiin suhtautuu. Pitää nousta ylös ja yrittää uudelleen.

Tutkija ja yrityskouluttaja Susanna Rahkamo korosti sitä, että täytyy tarttua toimeen. Loputon arviointi ja analyysi eivät tuota tuloksia nopealla sykkeellä muuttuvassa maailmassa. Tehdään ensin ja katsotaan mitä tapahtuu. Olympiakomitean pääsihteeri Mika Sulin puolestaan korosti flow-kokemuksen merkitystä. Kun työ vie mukanaan, flow voi kannatella vaikka vuosikausia.

Professori Mikko Koria tähdensi, että intohimo ohjaa meitä löytämään tuntemattomia tuntemattomia. Siis niitä asioita, joista emme vielä edes tiedä että emme tiedä. Suuntaamalla luovan ajattelun ja intohimon räjähdysvoimaa voimme oppia uutta sellaisista asioista, joiden olemassaolosta emme tienneet mitään vielä hetki sitten.

Kuten Jarmo Eskelinen linjasi, ideat ovat verkostoja: käytämme samoja ideoita yhä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin alati eri tavoin. Ideat ruokkivat lisää ideoita. Seurauksena on jatkuvasti kiihtyvä itseään ruokkiva kehityskulku.

Ääretöntä monimutkaisuutta ei voi ottaa haltuun analysoimalla. Olennaista on tarttua nyt toimeen ja tehdä jotain uutta – jotain, joka kirkastaa omassa elämässäsi tai lähipiirissäsi sitä, missä oma intohimosi on.

Mieti vaikkapa, mistä tykkäät kaikkein eniten. Buukkaa sitten ensi viikolle kalenteriin tunti, ja tee juuri sitä. Peru palaveri ja anna itsellesi laatuaikaa, jotta intohimosi saa tilaa hengittää. Pura esteitä innostuksen edeltä. Anna ideoiden lentää.

Olen aivan varma siitä, että jos nyt tartumme toimeen ja alamme tekemään pieniä muutoksia kohti intohimoista elämäämme, meillä on käsissämme upea maapallo alta aikayksikön. Jo nyt tulokset ovat huikeita: viime vuosikymmeninä maailman absoluuttinen köyhyys ja nälänhätä ovat vähentyneet räjähdysmäisesti innostuneiden ideanikkarien ansiosta. Luulen myös, että olemme vasta ihan alussa.

Intohimo kun ei ole vain kiva pikku juttu, joka piristää päivää. Intohimo on suurin käyttövoimamme. Sillä muutetaan maailmaa.

Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan

09/01/2013

2 kommenttia

Vuonna 2005 Applen toimitusjohtaja Steve Jobs piti kuuluisan puheen Stanfordin ylioipston valmistujaisissa. Puheessan Jobs sanoi näin:

Työ on suuri osa elämääsi, ja ainoa tapa olla todella tyytyväinen työhösi on tehdä upeaa työtä. Ainoa tapa tehdä upeaa työtä on tehdä työtä, jota rakastat. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä – äläkä tyydy vähempään. Kuten kaikissa sydämen asioissa, tiedät heti, kun löydät sen. Ja kuten kaikissa upeissa suhteissa, tämäkin vain paranee vanhetessaan. Jatka siis etsimistä – älä tyydy vähempään.

Minusta on aivan älytöntä, että kulttuurimme pitää työtä välttämättömänä pakkona, joka pitää raataa pois, jotta saat vuokran maksettua. Työ on parhaimmillaan yksi elämäsi suurimpia rakkaustarinoita: se voi olla kutsumus, joka saa sinut heräämään aamuisin innosta soikeana siksi, että pääset taas tekemään juuri sellaisia juttuja, jotka ovat sinusta kaikkein kiinnostavimpia.

Uudessa kirjassani Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan käsittelen kutsumuksellista työtä. Kirjan ensimmäisessä osassa kerron siitä, mitä kutsumuksellinen työ on, ja mitä hyötyä siitä on niin työntekijälle kuin työnantajallekin. Esittelen myös joukon tehokkaita työkaluja kutsumustyön rakentamiseen, jotka ovat olleet keskeisessä roolissa myös omalla elämäntaipaleellani.

Kutsumus ei kuitenkaan yksin riitä – jollainhan se vuokrakin pitää saada maksettua. Sen takia kerron kirjan toisessa osassa siitä, miten omasta intohimosta on mahdollista rakentaa fiksu ansaintamalli joko tarjoamalla omaa kutsumustyötä sitä tarvitseville tai perustamalla oma yritys.

Kirjan kolmas osa käsittelee työnhakua. Siinä tarkastelen työnhakua ennen kaikkea oma-aloitteisena toimintana, jossa voit omalla panoksellasi vaikuttaa valtavan paljon yleisesti luultua enemmän onnistumiseesi. Työnhaku on työttömän kokopäivätyö. Ja myös omaan työhönsä puutuneella alanvaihtajalla on huikeita mahdollisuuksia löytää innostava ja kutsumuksellinen työ ilman, että pitää heti lyödä hanskat tiskiin ja painella kortistoon.

Lopuksi, kaikkien meidän kutsumuksemme eivät kohtaa olemassaolevia työmarkkinoita. Jos kutsumus sattuu kohdistumaan vaikkapa, krhm, teoreettiseen filosofiaan, on töitä tarjolla kouralliselle ihmisiä. Tällöinkään ei kuitenkaan ole syytä vaipua epätoivoon. Siinä vaiheessa kun kuvioon tuodaan mukaan yrittäjyys, räjähtää valinta-avaruus loppumattoman suureksi.

Työsi on parhaassa tapauksessa yksi elämäsi parhaimmista rakkaustarinoista. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä. Älä tyydy vähempään, kuin mitä juuri sinä ansaitset.

Tilaa kirja täältä. Kirjaa tukemaan on myös avattu työkaluja, videoita, kirjoituksia ja muuta inspiroivaa materiaalia sisältävät verkkosivut. Tutustu verkkosivuihin täältä.

3 tapaa löytää innostava työpaikka – ja 3 tapaa tehdä nykyisestä työstäsi innostavampaa

21/11/2012

1 kommentti

Meillä on vallalla ihan takaperoinen käsitys työstä. Kalvinistisen työmoraalin mukaan raskas työ on raadettava. Työn ei edes kuulu olla kivaa. Motivoitunut ja innostunut työntekijä voi kuitenkin moninverroin paremmin – ja on myös kirkkaasti tehokkaampi ja taitavampi työntekijä, niin kuin tutkimukset osoittavat. Mutta miten ihmeessä sen innostavan työn sitten löytää?

Roman Krznaric linjaa loistoteoksessaan How to Find Fulfilling Work kolme menetelmää:

1. Haastattele innostavia ihmisiä

Ota selvää sinua innostavilla aloilla työskentelevistä ihmisistä ja haastattele heitä. Lue innostavien ihmisten haastatteluja ja etsi käsiisi elämänkertoja.

Haastattelun avulla kartoitat ensinnäkin, miten ensi-innostuksen antanut ala voisi sopia sinulle. Samalla keräät myös valtavasti tietoa siitä, miten voisit omalla kohdallasi alalle päästä.

2. Ota sivutyö tai harrastus

Jos toimistotyö maistuu puulta, ja käsityö nappaisi enemmän, älä odota eläkkeelle. Perusta vaikkapa toiminimi ja myy käsitöitäsi nettikaupassa. Voit kasvatella sivubisnestäsi kaikessa rauhassa päivätyön ohella.

Kokeilussa on myös se hyvä puoli, että jos homma ei nappaakaan, et ole heittänyt itseäsi kestämättömän ammatin varaan. Jos homma ei toimi, keksi uutta kokeilemista.

3. Ota radikaali sapatti

Tämä on kaikkein hurjin vaihtoehto, mutta sellainen, joka sopii erityisesti, jos työttömyys osuu kohdalle. Radikaali sapatti tarkoittaa vuoden pituista aikaa, jolloin kokeilet vapaasti monenlaisia erilaisia juttuja.

Harrasta uutta kansalaisopistossa. Käy kysymässä vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Osallistu hyväntekeväisyystyöhön. Tee pätkätöitä. Kysy harjoittelumahdollisuuksia. Aloita vaikka tekemällä kutsumuskartta – ja katso, minne se sinut johdattaa.

***

Mutta entäs jos nykyinen työ on jo itsessään ihan mukiinmenevä – mutta stressikierrokset nousevat toisinaan vähän liian korkeiksi, tai hälyisä toimisto häiritsee keskittymistä? Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion loistava uutuusteos Työkirja iskee tähän kysymykseen. Tässä kolme ratkaisua:

1. Tehdastyöstä ajatustyöhön

Nykyaikaisessa tietotyössä on harvoin aikaa ajatella kunnolla. Tämän takia olisikin hyvä idea varata etukäteen reippaasti aikaa ajattelulle ja työnteolle. Jos kalenterissa on tilaa, sen täyttävät aivan varmasti tyhjänpäiväiset palaverit. Jos olet sen sijaan ruksannut etukäteen tilaa ajattelulle ja työtehtäville, on todennäköistä, että sitä on ainakin aikaisempaa enemmän.

Motivaatiopsykologian ykköstutkijat Richard Ryan ja Edward Deci esittävät, että vapauden tunne on yksi keskeisiä hyvinvointiin johtavia psykologisia perustarpeita. Jos aika kuluu mekaanisessa suorittamisessa ja palaverista toiseen juostessa, ei vapaudesta ole hajuakaan. Jos sen sijaan pyhität aikaa oikealle työlle, voit myös vaikuttaa itse siihen, mitä teet milloinkin.

2. Ajan mittaamisesta aikaansaamisen mittaamiseen

Mitä väliä sillä on, miten paljon käytät aikaa työhösi? Sekä oma hyvinvointisi että työnantajasi taloudellinen menestys riippuvat tasan siitä, mitä saat työssäsi aikaan. Taylorilainen työajan mittaaminen toimii kyllä joten kuten tehdastyössä. Tietotyössä sillä voi heittää vesilintua: tauoton puurtaminen ja Excelin tööttääminen kulmat kurtussa saavat tulokset kyykkäämään alta aikayksikön

Selvitä, miten voisit työpaikallasi siirtyä ajan mittaamisesta työtulosten ja aikaansaamisen mittaamiseen. Keskustele asiasta esimiehesi kanssa. Tee aloitteita. Tuloksia mittaamalla voittavat niin sinä kuin työnantajasikin. Ja vaikkei työpaikkasi vielä taipuisi uuden ajan tietotyöhön, voit rakentaa itse palautejärjestelmiä, joiden avulla seuraat projektiesi etenemistä. Tee listoja. Jaa isot projektit pienempiin osakokonaisuuksiin. Ruksaa ylitse jo tehdyt askeleet.

Ryanin ja Decin mukaan toinen ihmistä sisäisesti motivoiva tekijä on aikaansaamisen tunne. Jos mittarina on aika, joka juoksee teit mitä teit, ei työ palkitsekaan. Jos sen sijaan saat palautetta siitä, mitä oikeasti saat aikaiseksi, muuttuu työkin innostavammaksi.

3. Toisten johtamisesta itsensä johtamiseen

Kuten Tuominen ja Pohjakallio linjaavat, ihmisia ahdistaa nykyään hallinnan tunteen puuttuminen. Tässä keskeiseen rooliin nousee vastuun ottaminen omasta työstä. Nykyään ei riitä, että tekee sen, mitä tampuurimajuri käskee. On opeteltava tuottamaan tuloksia itsellesi parhaalla mahdollisella tavalla.

Ryanin ja Decin mukaan kolmas sisäisen motivaation tekijä on yhteys toisiin ihmisiin. Tutkijakollegani Frank Martela on jalostanut tätä eteenpäin ja laajentanut sisäisen motivaation koskemaan myös toisten ihmisten eteen työskentelemistä. Opettelemalla esimerkiksi hallitsemaan tehtäväkenttääsi ja priorisoimaan sekä miettimällä, miten työsi palvelee muita ihmisiä saat työstäsi monin verroin aiempaa enemmän irti.

Kohtaako tulevaisuuden työ tekijänsä?

19/11/2012

13 kommenttia

Elämme kenties teollisen vallankumouksen jälkeen merkittävimmän yhteiskunnallisen rakennemurroksen aikaa. Viime vuosikymmenten alati kiihtyvä teollis-teknologinen kehitys on synnyttänyt muutosvoimia, joiden merkittävät vaikutukset näkyvät maailmantaloudessa. Raskas teollisuus on paennut itään. Informaatioteknologia on synnyttänyt kokonaan uusia teollisuudenaloja. Samalla suuret ikäluokat siirtyvät vielä eläkkeelle.

Tulevaisuuden työ näyttää hyvin erilaiselta kuin ennen.

Ikämurroksen myötä tietotyön rooli ja automatisoituminen korostuvat. Tarvitaan enemmän aikaa ajatella. Pelkkä suorittaminen ei enää riitä.

Tutkimukset osoittavat, että taitava ajattelu kehittyy ennen kaikkea innostuksen kautta. Maailmaa muuttaneet nerot ovat poikkeuksetta innostuneet jo pienestä pitäen omasta alastaan. Tulevaisuuden työtä ei voi enää tehdä ihmisrobotti. Oikeat robotit tekevät mekaaniset työt tehokkaammin.

Tulevaisuuden työ vaatii tekijäkseen luovaan ja ketterään ajatteluun kykenevän intohimoisen ammattilaisen. Intohimon ja innostuksen hyödyt tunnetaan jo hyvin. Aidosti innostunut työntekijä on Harvard Business Review’n mukaan 16% tehokkaampi, ja 32% ei-innostunutta sitoutuneempi työpaikkaansa. Gallupin tutkimuksen mukaan innostuneilla työntekijöillä on kolme kertaa vähemmän työpoissaoloja. London School of Economicsin viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan työntekijöiden motivaatioon ja hyvinvointiin sijoitetun punnan tuotto on hulppeat yhdeksän puntaa.

Lahjakkuustutkimus ja aivotutkimus kertovat puolestaan yksiselitteisesti, että innostunut paneutuminen johtaa monin verroin mekaanista suoritusta tehokkaampaan oppimiseen. Ja luova ajattelu ei ole edes mahdollista ilman aitoa paneutumista ja mielenkiintoa.

Motivaatiopsykologian tutkimus kertoo, mistä innostus syntyy. Maailman johtavat motivaatiopsykologit Richard Ryan ja Edward Deci osoittavat, että intohimon taustalla ovat psykologiset perustarpeet: autonomia, kompetenssi ja yhteys toisiin. Kun nämä tarpeet täyttyvät, ihminen ohjautuu sisäisen motivaation varassa tekemään itseään kiinnostavia asioita ja kehittyy niissä alati paremmaksi.

Innostavat asiat eivät kuitenkaan tupsahda itsestään syliin. Ne edellyttävät elämänkokemusta ja kokeilua. Ihmisen aivokuori kehittyy radikaalisti vielä 25-vuotiaaksi asti. Silti ihmiset joutuvat nyt tekemään koko elämää määrittäviä valintoja jo 15–18 -vuotiaina.

Meidän pitäisikin päästä pois putkitutkintomallista ja siirtyä koulutukseen, jossa oppilaat voivat kokeilla vapaasti erilaisia aloja kunnes löytävät oman intohimonsa kohteen.

Tulevaisuuden työ tarvitsee aidosti kiinnostuneen ja innostuneen tekijän. Taitavaa tietotyötä ei tehdä mekaanisesti suorittaen. Alati muuttuvassa maailmassa tarvitaan alati ketterämpää ajattelua. Tulevaisuuden haasteita varten me tarvitsemme innostustaloutta: sellaista yhteiskuntaa, jossa on normaalia herätä aamulla ja lähteä intoa täynnä tekemään juuri sellaista työtä, joka kiinnostaa eniten.

Bob Dylan totesi kerran, että ihminen on menestyjä silloin kun hän herää aamulla ja menee illalla nukkumaan – ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Innostunut ihminen kehittyy alallaan jatkuvasti paremmaksi. Innostusyhteiskunta on aitojen menestyjien yhteiskunta.

PS. Muutama viikko sitten julkaistiin Frank Martelan kanssa kirjoittamani raportti Ammattiosaajan hyvä elämä. Tutkimusraportissa kartoitamme työkaluja ja ratkaisuja erityisesti ammattiosaajien hyvinvointiin. Voit tutustua raporttiin täältä.

Nyt on aika näyttää taantumalle taivaan merkit

31/10/2012

8 kommenttia

En ole normaalisti kauhean äkäinen ihminen, mutta tämän taantumauutisoinnin keskellä pulssi nousee tämän tästä. Nähdäkseni tappiomielialan viljely ei saa aikaan mitään hedelmällistä. Paljon fiksumpaa olisi alkaa miettiä, mitä kaikkea voisimme oikeasti tehdä, jotta osaisimme toimia paremmin murroksessa olevassa maailmassamme. Tässä viisi ideaa.

1. Innostustyöllisyys

Lähitulevaisuudessa työllisyyskäyrät tuskin kääntyvät vielä nousuun ainakaan suuryritysten puolesta. Niin moni liiketoiminta-ala on tällä hetkellä murroksessa, että irtisanomiset ovat usein välttämättömiä. Harva nyt haihtuvista työpaikoista tulee myöskään myöhemmin takaisin; kun taantuma on ohi, maailma näyttänee kovin erilaiselta kuin ennen. Sen sijaan, että surkuttelisimme tilannetta, voisimme kuitenkin yrittää kääntää sen voitoksi. Jos ihminen on puurtanut koko ikänsä konttorissa stressitasot tapissa, voisiko työttömyyden kääntääkin mahdollisuudeksi?

Moni voisi löytää aivan uudenlaisia ja innostavia mahdollisuuksia selvittämällä omia intohimon kohteita, tutkimalla luonteenvahvuuksiaan ja kokeilemalla kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Eivät ihmiset tarvitse koulutustaan vastaavaa työtä – vaan sellaista, jossa on oikeasti hyvä olla, ja joka innostaa aamuisin heräämään uudelleen ja uudelleen.

Miksi emme siis lähtisi satsaamaan kunnolla innostustyöllisyyteen selvittämällä, mikä meitä itse kutakin kaikkein eniten kiinnostaa, ja laittamalla sitten kaikki sen puolesta likoon?

2. Oppimisen vallankumous

Tämä liittyy suoraan edelliseen kohtaan. Tieteellinen tutkimus osoittaa meille jo kirkkaasti, ettei lahjakkuus synny geeneistä, vaan innostuksesta ja harjoittelusta. Eli jos koulutus ei vielä riitä, mutta intoa puhkuu ovista ja ikkunoista, homma on jo puoliksi valmis. Nyt kun rakennetaan vielä sellaisia verkkosovelluksia ja järjestelmiä (itse asiassa niitä on jo), jotka mahdollistavat uuden oppimisen nopeasti ja ketterästi, muuttuu innostus myös kirkkaaksi ammattitaidoksi.

Ja annetaan nyt niille lapsille tabletit ja muut härpäkkeet käyttöön koulussa. Mitä ihmeen järkeä siinä on, että täysin verkottuneessa ja mobilisoituneessa maailmassa muksut joutuvat jättämään kännykkänsä koululuokan ulkopuolelle?

Jos lapset voisivat sen sijaan kokeilla rauhassa uutta ja opetella oppimispeleillä ja innnostavilla videoilla oikeasti käyttökelpoisia ja kiinnostavia asioita, voisi oma intohimo syttyä jo vaikkapa ala-asteella. Minkähänlainen maailma siitä tulisi, kun enemmistö teineistä olisikin löytänyt jo pari tai kolmekin sellaista asiaa, joista he ovat aidosti innoissaan?

3. Lisää rahaa startupeille

Kun olen puuhastellut Aalto-yliopiston startup-hautomo Venture Garagen tai Tampereen Proakatemian tulevien yrittäjäohjusten kanssa, ei taantuman tappiomielialasta ole näkynyt häivähdystäkään. Parikymppiset yritysnikkarit askaroivat uusia yritysideoita ja tuotekonsepteja yötä päivää Batteryn voimalla, harjoittelevat hissipuheita ja kokoavat prototyyppejä.

Tälle porukalle pitäisi saada tulitukea niin paljon kuin suinkin mahdollista. Tässä yksityinen sektori tekee jo ihan hyvää duunia, mutta miksei valtio voisi tukea omaehtoisia yrittäjäohjuksia paremmin? Starttiraha on kuitenkin aika pieni pläjäys aloittavalle yrittäjälle. Voisiko esimerkiksi opintolainan tapainen valtion takaama yrittäjälaina laittaa vielä lisää potkua uusiin startup-yrityksiin?

Ja haloo! Joukkorahoituksen lakikiemurat pitää saada selväksi heti eilen. Ei entisajan teknoedelläkävijä Suomesta ole voinut tulla sellainen takapajula, että yksi kaikkein innostavimmista ja ketterimmistä uuden ajan rahoitusmuodoista torpataan ikivanhan lakipykälän takia. Joukkorahoituksella yksi jos toinenkin innostunut startup-yrittäjä voisi saada firmansa komeasti pystyyn jo kauan ennen kuin Tekes ehtii edes sanoa ”kissa”.

4. Vanhuustalous

Suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Pääasiassa tästäkin puhutaan vain uhkana. Mutta maailma muuttuu, ja meidän pitää muuttua sen mukana. Viimeksi kun kurkkasin, koko ihmiskunnan historia on pelannut näin. Sen sijaan, että suremme sitä, etteivät eläkerahat riitä, voisimmekin syleillä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

60+ -vuotiaat tuskin aikovat levätä laakereillaan loppuelämäänsä. Miksemme voisi hakea tälle porukalle uudenlaisia tekemisen muotoja? Niin kuin Arto Antman totesi viime keskiviikon blogikirjoituksen kommenteissa, tämä porukka tekisi mielellään yhtä sun toista lastenlasten vahtimisesta hiljaisen tiedon siirtämiseen, matkailusta uusien laitteiden ja palveluiden hankkimiseen. Sitä paitsi, tutkimukset osoittavat, että aktiivisilla ikäihmisillä on merkittävästi vähemmän Alzheimeria ja muita kognitiivisia sairauksia.

Veikkaan muuten, että tässä on myös aika otollinen kohderyhmä yhdelle jos toiselle tulevaisuuden startupille.

5. Perustulokokeilu

Tästä perustulosta on jauhettu iänikuista juupas-eipäs -kiistaa jo aivan tarpeeksi pitkään. Itsekin olen ollut ennen jonkinlainen perustuloskeptikko. Mutta fakta on, ettei mikään teoria voi kertoa meille näin monimutkaisen yhteiskuntamuutoksen todellisia vaikutuksia. Huonoimmassa tapauksessa se syöksee Y-sukupolven entistä syvempään laissez-faire -kuiluun. Parhaassa tapauksessa se antaa hurjan ponnahduslaudan kaikelle yllä mainitulle. Mikä siis avuksi?

Tehdään se, mikä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten: kokeillaan. Niin kuin Tapani Sihvola ehdotti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla toissa sunnuntaina, otetaan joku porukka, jolle lasketaan perustulo ennalta määritellyksi ajaksi. Seurataan tilannetta ja katsotaan mitä tapahtuu.

Jos tulokset ovat hyvät, niin annetaan palaa koko rahan edestä. Ja jos menee mönkään, niin riski on kontrolloitu. Sitten mietitään jotain muuta uutta. Emme me ole niin nerokkaita otuksia, että pystyisimme funtsaamaan tämän vyyhdin valmiiksi etukäteen kabineteissa. Parasta jälkeä saamme aikaan, kun lakkaamme surkuttelemasta ja ryhdymme toimeen.

Meillä on edessämme loistava tulevaisuus – jos vaan nousemme ylös ja alamme rakentamaan sitä nyt.

Nuorten hyvinvointi syntyy aidosta innostuksesta

19/10/2012

17 kommenttia

Osallistuin tiistaina järjestetylle Väinö Tanner -luennolle, jossa suomalaiset poliitikot ja liike-elämän vaikuttajat pohtivat ratkaisumalleja nuorison hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Luentosarja oli innostava esimerkki siitä, ettei suomalainen politiikka polje paikoillaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti puheenvuoron, jossa hän osoitti ottaneensa vaarin surullisenkuuluisan syrjäytymiskampanjansa kritiikistä. Niinistö alleviivasi moneen otteeseen, etteivät pelkät yksilötason teot riitä, vaan myös rakennemuutoksia tarvitaan. Niinistö totesi, että julkisen sektorin toimet ja ammattiapu ovat korvaamattomia, kun nuori on etäällä. Meitä muita taas tarvitaan, ettei sinne etäälle päädytä.

Jo käyntiin pantuja rakennemuutoksia esitteli muun muassa työministeri Lauri Ihalainen. Ihalaisen esittelemä yhteiskuntatakuu pyrkii takaamaan kaikille nuorille työttömille mahdollisuuden päästä takaisin työelämään kiinni viimeistään kolmen kuukauden sisällä työttömäksi jäämiseksi. On toki huomattava, kuten yleisöpuheenvuoroissa kuultiin, että ohjelman täytäntöönpanossa on vielä paljon korjattavaa – mutta missä ei ole? Ainakin poliittinen tahtotila on oikea: pyritään takaaman se, ettei kukaan putoa yhteiskunnan rakoihin pysyvästi.

Innostavimmat puheenvuorot kuultiin kuitenkin EK:n johtaja Leena Mörttiseltä ja Icehearts-jääkiekkojoukkueen toiminnanjohtaja Ville Turkalta. Mörttinen peräänkuulutti makrotason muutoksia. Siinä vaiheessa kun puhutaan koko kansaa koskevista päätöksistä, ei miljoona euroa siellä tai täällä vielä vaikuta suuressa mittakaavassa. Tarvitaan päätöksiä, jotka vaikuttavat miljardien tasolla.

Ja millaisia päätöksiä? Sellaisia, jotka mahdollistaisivat sen, että nuoret voisivat löytää kiinnostavaa sisältöä elämälleen ja aidon ja palavan intohimon tekemistä kohtaan. Kun media kohkaa koko ajan työttömyydestä, unohdetaan samalla, että yritysmaailmassa on jatkuvasti huutava pula aidosti intohimolla työhönsä suhtautuvista tekijöistä! Tällainen tekijä voi olla kuka tahansa, jos vaan oma, aito innostus tekemistä kohtaan syttyy.

Ville Turkka osoitti omalla esimerkillään, että tällainen innostus on jo nyt mahdollista jopa todella vaikeista elämäntilanteista ponnistaville. Turkka on koonnut jääkiekkojoukkueeseensa syrjäytymisuhan alla olevia nuoria: maahanmuuttajia, alkoholistiperheiden lapsia ja niin edelleen. Icehearts tarjoaa nuorille aidosti mielekästä tekemistä kukkahattutätien päähäntaputtelun sijaan. Muutoin elämään turhautuneet nuoret löytävät aitoa ja innostavaa sisältöä lätkän pelaamisesta. Tämä innostus säteilee sitten myös muille elämänalueille koulu- ja työmenestyksen kautta.

Niin kuin presidentti Niinistö puheenvuorossaan totesi, jokaisella nuorella pitäisi olla elämässään ainakin yksi aikuinen, joka välittää hänestä aidosti. Kaikilla tällaista aikuista ei ole syntyjään. Turkan malli tarjoaa ainakin yhdelle lätkäjoukkueelliselle nuoria tällaisen aikuisen. Miten tätä mallia voisi soveltaa Mörttisen peräänkuuluttamalla makrotasolla?

Miten pystyisimme järjestämään asiat niin, että jokaisella nuorella olisi ainakin yksi aikuinen elämässään, joka olisi aidosti kiinnostunut ja innostunut hänestä? Ja miten voisimme auttaa nuorisoa – niin vaikeista kuin vähemmänkin vaikeista olosuhteista ponnistavia – löytämään aidon intohimonsa, kirkkaan kutsumuksensa?

Tahtotilaa poliittisilla päätäjillä selvästi on. Myös hyviä ratkaisuehdotuksia kuultiin jo itse tilaisuudessa: helpotetaan Iceheartsin tyyppisten oma-aloitteisten hankkeiden rahoitusta; tehostetaan yhteiskuntatakuuohjelman käytännön toteutusta; järjestetään lisää rahaa sosiaalityöhön.

Maailma on muuttunut – ja meidän pitää muuttua sen mukana. Nyt on aika lyödä viisaat päät yhteen ja miettiä asiat fiksusti uudella tavalla. Meillä on jokaisella mahdollisuus vaikuttaa siihen, että ihmiset ympärillämme voivat paremmin.

5 elämänvinkkiä Ludwig Wittgensteinilta

03/01/2011

2 kommenttia

Erikoislaatuinen wieniläisfilosofi Ludwig Wittgenstein valittiin hiljan 1900-luvun merkittävimmäksi filosofiksi. Eikä mikään ihme: sen ohella, että Wittgenstein tutki eläessään lähes kaikkia olemassa olevia filosofian aloja, hän toimi myös kolmen 1900-luvun merkittävimmän analyyttisen filosofiansuuntauksen supersankarina.

Wittgensteinin oma elämä oli värikäs, eikä aina niin kovin esimerkillinenkään. Hän kuului yhteen itävallan varakkaimmista suvuista. Kotona ravasi kuuluisuuksia Maurice Ravelista Gustav Klimtiin. Perhe oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnellinen: kolme Wittgensteinin veljistä teki itsemurhan. Myös Wittgensteinin ahdistuneisuus pulpahteli ajoin pintaan, aiheuttaen vastoinkäymisiä.

Tästä huolimatta Wittgensteinin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Kertokaa heille, että olen elänyt loistavan elämän.” Seuraavat viisi vinkkiä avartanevat hieman, miten elää loistava elämä Wittgensteinin tapaan.

1. Tee sitä, mitä rakastat

Wittgenstein opiskeli alun alkaen lentokoneinsinööriksi. Hänen matemaattis-loogiset taipumuksensa eivät kuitenkaan jääneet huomaamatta, ja pian hän itsekin ymmärsi, ettei hänen kutsumuksensa ajanut häntä koneiden pariin.

Lopulta Wittgenstein päätyikin Cambridgen yliopistoon kuulun Bertrand Russellin oppilaaksi. Siellä hän ymmärsi, että hänen sydämensä paloi juuri filosofiaa kohtaan. Loppu onkin sitten historiaa.

2. Etsi parhaat mahdolliset opettajat

Wittgensteinin innostuttua logiikasta hän hakeutui aluksi saksalaisen huippuloogikko Gottlob Fregen oppilaaksi. Frege vierasti kuitenkin intensiivistä nuorukaista, ja ohjasi tämän Bertrand Russellin oppiin. Russellin oppilaana Cambridgessa Wittgensteinin kutsumus syttyi todelliseen liekkiin.

Cambridgessa Wittgenstein pääsi työskentelemään myös Alfred North Whiteheadin ja G.E. Mooren kaltaisten filosofian supertähtien parissa. Cambridgen mestariajattelijoilta Wittgenstein sai oman ajattelunsa peruskiven. Russell sanoi jopa kerran kirjeessään, että jos joku tulee jatkamaan hänen työnsä loppuun, se on juuri Wittgenstein.

Voidaan ajatella, että näin juuri kävikin: Wittgensteinin ensimmäinen pääteos Tractatus logico-philosophicus on eräänlainen johdonmukainen päätös Russellin ja Whiteheadin kuulun Principia Mathematican pelinavaukselle. Tämä suoritus olisi ollut tuskin mahdollinen ilman maailman parhaita opettajia.

3. Laita itsesi täysillä likoon siihen, mitä teet

Wittgenstein oli täysin peräänantamaton kaikessa mihin hän ryhtyi, oli kyse sitten asepalveluksesta, filosofian tutkimuksesta, talon suunnittelusta tai peruskoulun opettajan työstä. Ensimmäisessä maailmansodassa Wittgenstein hakeutui aina vaarallisimpiin tehtäviin ja laittoi itsensä täysillä peliin omasta henkiinjäämisestään välittämättä. Hän ansaitsikin useita kunniamitaleita sodan aikana.

Hänen ensimmäinen pääteoksensa, Tractatus logico-philosophicus, syntyi pitkälti sodan tuoksinassa kirjoitetuista muistikirjoista. Loogisen atomismin filosofiasuuntauksen huipputeos on kattava kiteytys 1900-alun keskeisimmästä loogis-analyyttisestä filosofisesta ajattelusta.

Wittgenstein oli täydellisyydentavoittelussaan niin peräänantamaton, että suurin osa hänen teoksistaan on julkaistu postuumisti: Wittgenstein veti toisen merkkiteoksensa, Filosofisten tutkimusten, käsikirjoituksen painosta 1946, koska ei ollut siihen vielä aivan tyytyväinen. Se julkaistiinkin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1953. Huolimatta monista keskeneräisistä töistä, Wittgensteinin peräänantamattomuus näkyy hänen ajattelunsa selkeydessä ja kirkkaudessa.

4. Tee välillä jotain aivan muuta

Julkaistuaan Tractatuksen vuonna 1921 Wittgenstein katsoi filosofisen tutkimuksen tulleen päätökseensä. Cambridgessa tuolloin vallinneen loogisen atomismin puitteissa näin pitkälti olikin: Wittgensteinin mukaan logiikka rajaa merkityksellisiksi vain yksinkertaiset väitelauseet, kuten ”kissa on pöydällä”. Oikeasti tärkeät elämänongelmat, kuten kysymykset hyvyydestä, kauneudesta tai elämän merkityksestä, jäävät merkityksellisen kielenkäytön ulkopuolelle.

Koska filosofia ei enää palvellut tarkoitustaan Wittgensteinin elämässä, hän vetäytyi Itävallan maaseudulle opettamaan pikkukylän ala-asteen oppilaita. ”Välivuosinaan” Wittgenstein suunnitteli myös talon siskolleen sekä hääräsi muiden pikkuaskarten parissa. Polte filosofiaan syttyi uudelleen 1920-luvun lopulla. Wittgenstein palasikin filosofisen tutkimuksen pariin vasta vuonna 1929, lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen.

5. Keskity olennaiseen

Vaikka Wittgenstein oli sukutaustaltaan Itävallan varakkaimpia miehiä, hän ei juurikaan perustanut rikkauksistaan. Hän antoi perintönsä sisaruksilleen, koska ”rikkaita rikkaudet eivät enää voi vahingoittaa”. Hän asui koko elämänsä askeettisesti pienissä ja karusti sisustetuissa asunnoissa, eikä hän myöskään välittänyt maallisesta tunnustuksesta.

Wittgensteinin elämän keskiössä oli aina hänen tutkimustyönsä. Pankkitilin saldolla tai titteleillä ei ollut itävaltalaisfilosofille merkitystä. Hän keskittyi siihen, mikä oli kaikkein olennaisinta hänen elämässään.

Kenties juuri tästä syystä ahdistuneisuuteen ja melankoliaan taipuvainen itävaltalaisnero koki lopulta eläneensä loistavan elämän: hänen elämänsä oli läpeensä merkityksellinen ja keskittynyt juuri niihin asioihin, joita Wittgenstein itse piti eläessään tärkeimpinä.

Mitä on laatu?

17/03/2010

3 kommenttia

Aiemmassa blogikirjoituksessa kehotin panostamaan laatuun. Laadukkaat tavarat mahdollistavat jouhevan toiminnan ja laadukas taide, musiikki ja muu luova työ siivittää myös omat ajatukseesi korkeaan lentoon. Mutta mitä on tuo mystinen laatu?

Laatu tarkoittaa jotakin itsessään ainutkertaisen arvokasta.

Kun puhutaan ihmisen kädenjäljestä, laadukas työ – oli se sitten käyttöesine tai taideteos – on ammattimaisen työn tulos, jossa tekijän intohimo työtään kohtaan on kohottanut juuri oikeat nyanssit ja yksityiskohdat polttopisteeseen. Laatu ei siis ole sama asia kuin kestävyys, tasokkuus tai design-arvojen täyttäminen. Laadukas käyttöesine on toki usein kestävä ja tasokas – mutta laatu on jotakin, joka ylittää nämä maalliset arvot.

Laatu seuraa nähdäkseni tekijän taidosta ja intohimosta. Esineitä, teoksia ja miksei vaikkapa teatteriesityksiä arvioidessa voidaankin jakaa työn tuloksen taso neljään luokkaan.

Jos tekijällä ei ole sen enempää taitoa kuin intohimoakaan, on tuloksena rihkamaa tai tyhjänpäiväistä suhaamista. Kaukoidän tienvarret ovat täynnänsä roinaa, jonka tekijää ei ole siivittänyt sen enempää käsityöläisen omanarvontunto kuin intohimokaan. Motiivina on puhtaasti raha ja toimeentulo, ja tulokset puhuvat puolestaan. Samaten firman pikkujouluihin puolipakolla kyhätty mukahauska harrastelijateatterifiasko jää suhaamisen tasolle.

Jos tekijällä puolestaan on taitoa, muttei intohimoa, on tuloksena tasokas ja kestävä tuote, joka tekee sen, minkä lupaa, herättämättä samalla suuria tunteita. Tasokkaita ammattimiehen tuotoksia ovat esimerkiksi japanilaisautot tai valtavirran popmusiikki. Ammattituottaja vääntää studiossa soundit kohdalleen ja lähettää kuusinumeroisen laskun.

Jos tekijä taas on intohimon vallassa, mutta ei ole vielä opetellut riittävää taitoa, on kyseessä amatöörin tuotos. Vaikka esimerkiksi kolmevuotias tyttäreni maalaa omasta mielestäni maailman hienoimpia tauluja luovan intohimon puuskassa, en silti varaa vielä seinätilaa MoMA:sta.

Mutta jos tekijällä on sekä riittävä ammattitaito, että polttava intohimo tekemistään kohtaan, on tulos aidosti laadukas. Tästä on kyse silloin, kun Heath Ledger astuu ruutuun elokuvassa The Dark Knight, vangiten katsojan otteeseensa ensimmäisestä kuvasta ja jättäen huippulahjakkaat kanssanäyttelijänsä auttamatta varjoonsa loppuelokuvan ajan. Tästä on kyse, kun Glenn Gould soittaa jokaisen pianistinalun loppuun saakka kuluttamia Bachin inventioita niin, että musiikkiin paneutumaton amatöörikin hiljenee soittoa kuullessaan.

Tästä on kyse, kun Leonardo maalaa Viimeisen ehtoollisensa tai William Turner Rain Steam and Speedinsä. Tästä on kyse silloin kun Shakespeare kirjoittaa Hamletinsa ja Homeros Odysseiansa. Ja tästä on kyse, rohkenisin väittää, kun Apple marssittaa markkinoille uuden puhelimen tai kannettavan tietokoneen, kun Mercedes esittelee uuden E-sarjalaisen tai kun Eero Aarnio suunnittelee pallotuolinsa.

Laatu tarkoittaa sitä, että jokin esine, asia tai tapahtuma palvelee tarkoitustaan lähes täysin jäännöksettä, käyttäjänsä ja tarkkailijansa ihastuksesta mykistäen. Ihmistyössä laatu seuraa siitä, että ihminen toimii koko osaamisensa äärirajoilla, tuottaen flow-tilassa jotain niin ainutlaatuista ja koskettavaa, ettei sellaista voi kuvitella kenenkään muun koskaan toiste tuottavan. Laatu seuraa oman kutsumuksen täydellisestä täyttämisestä. Panostamalla laatuun jaamme toisten kutsumuksen täyttymyksen ja saamme siitä samalla pontta myös omalle hyvinvoinnillemme.

Mistä sitten tunnistaa laadun? Se onkin ihan oma kysymyksensä.