Perususkomusten äärellä

Väittelen runsaan viikon päästä filosofian tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa. Olen käsitellyt tässä blogissa aika vähän väitöskirjatutkimukseni kiemuroita, vaikka ne ajoittain tulevatkin välillisesti erilaisissa yhteyksissä esiin. Ajattelin yrittää nyt väitöksen kunniaksi valottaa tässä, mistä tutkimuksessa on kyse.

Mitkä ovat sellaisia perususkomuksia, joista emme tingi mistään hinnasta?

Minkä tähden otamme esimerkiksi matematiikan ja logiikan totuudet annettuina? Siis että 2 + 2 = 4 tai että jokin ei voi olla ja olla olematta yhtä aikaa? Tämä voi tuntua tyhjänpäiväiseltä saivartelulta, kunnes tarkastellaan tilanteita, joissa tällaiset sinänsä itsestään selvät totuudet eivät pädekään. Esimerkiksi kvanttifysiikasta voidaan johtaa lauseita, joiden mukaan asiantilat ovat ja ovat olematta yhtä aikaa.

Tällaisiin totuuksiin kohdistuvaa tietoa nimitetään usein filosofiassa a priori tiedoksi – siitä siis väitöskirjani nimi Pragmatic A Priori Knowledge. Mielestäni tämä on ollut hurjan mielenkiintoinen tutkimuskohde. Myös tutkimuksen tulokset olivat aika kiinnostavia. Kävi nimittäin ilmi, että jopa fundamentaalisimpien perususkomustemme taustalla on oma sitoumuksemme näiden uskomusten totuuteen. Toisin sanoen, 2 + 2 on 4 juuri siitä syystä, ettemme suostu ajattelemaan toisin.

Kun tarkastellaan a priori tiedon luonnetta ja niitä käytäntöjä, joissa sillä on merkitystä, kuten matematiikkaa, logiikkaa ja käsitteiden määrittelemistä, käy pian ilmi, että perustavanlaatuisin syy sitoutua näissä käytännöissä vallitseviin totuuksiin on siinä, että niistä on meille hyötyä.

Perususkomusten luonne on käytännön sanelema: pidämme kiinni matemaattisista tai loogisista totuuksista, koska ne palvelevat tarkoitusperiämme. Joskus joudumme kuitenkin muokkaamaan käsityksiämme. Eukleideen geometria joutui antamaan tietä Riemannille. Newtonin sievä mekaniikka jousti Planckin, Bohrin ja Heisenbergin tulosten tieltä. Ja eipä Pluto-parkakaan ole enää planeetta: planeetan käsite kun määriteltiin vuonna 2006 uudelleen.

Tästä seuraa, ettei mikään käsitejärjestelmä ole itsessään todempi kuin toinen – totuus seuraa vasta kun asioita tarkastellaan jonkin itsessään johdonmukaisen käsitejärjestelmän puitteissa. Näin ollen tieteeseen perustuva maailmankuva on prikulleen yhtä tosi kuin vaikkapa uskonnollinenkin. Arvioinnin kriteerinä voi olla vain se, miten hyvin käsitejärjestelmät palvelevat tarkoituksiamme.

Ihmisten tarkoitukset voivat olla toisistaan kovin erilaiset. Ymmärtääksemme toisiamme meidän täytyy siis tajuta, että tapamme tarkastella maailmaa voivat olla valtavan erilaiset: mikä on yhden ihmisen pyrkimyksille hedelmällisin tarkastelutapa voi toiselle olla silkkaa hölynpölyä. Se, mihin käsitteisiin sitoudumme, ja mitkä a priori tiedettävät uskomukset teemme näin tosiksi, riippuu omista pyrkimyksistämme. Kysymys on viime kädessä pragmaattinen.

PS. Väitöstilaisuus pidetään Jyväskylän yliopiston Historica-rakennuksen salissa H320 perjantaina 16.12. klo 14:15 alkaen. Vastaväittäjänä toimii professori Robert Sinclair (Brooklyn College) ja kustoksena professori Mikko Yrjönsuuri (Jyväskylän yliopisto). Tilaisuuteen on vapaa pääsy.