Kiira Korpi totesi taannoin Hesarissa, että hyvä ulkonäkö kannattaa käyttää hyödyksi. Ei liene yllätys, että valtakunnansanomien pahamaineinen keskustelupalsta täyttyi silmänräpäyksessä toinen toistaan tuohtuneemmista kommenteista. Jos ansioitunut henkilö uskaltaa sanoa ääneen, että menestys nyt vaan on ihan kiva juttu, on suomalainen äkkiä kaivamassa kirvestä verstaasta. Samaan aikaan oma lähipiiri saa kyllä yksityiskohtaisen raportin omista suurista saavutuksista.
On tunnustettava, että sorrun itsekin joskus turhanpäiväiseen pullisteluun. Vaikean viikon jälkeen saatan sortua parin tuopin jälkeen suurentelemaan omia ansioitani. Kolottava ego kaipaa vertaistukea, ja jostain ihmeen syystä sitä tekee toistamiseen sen virhearvion, että arvostus olisi ostettavissa sulkia pörhistelemällä. Aamulla sitten nolottaa. Omien töppäilyjeni takana piilee sama peikko, kuin Kiiraakin kritisoineilla: huono itsetunto. Tarkoitan tässä huonolla itsetunnolla ennen kaikkea tyytymättömyyttä itseensä ja omiin ansioihin. Tyytymättömyys itseensä on kuitenkin tyhmää.
Itsetunto riippuu siitä, miten tarkastelet sitä, mitä teet, eikä niinkään siitä, kuinka taitava olet siinä.
Elämä ilman kehitystä olisi aika puisevaa. Jos jokainen päivä olisi prikulleen samanlainen, ei pian enää jaksaisi kömpiä sängystä ylös. Ja jos aina tekisi samat mokat yhä uudelleen, alkaisi pinna pitkässä juoksussa kiristyä. Siispä kehitys on inhimillisen hyvinvoinnin elinehto.
Kehittyä voi kahdella tavalla. Näistä vain toisesta seuraa hyvinvointia ja hyvä itsetunto. Kehittyä voit ensinnäkin selvittämällä, mitä et vielä osaa ja pyrkimällä siinä sitten paremmaksi. Tällöin on kyse kriittisestä kehityksestä. Kritiikin ongelmana on, että siitä seuraa kyllä taitavia ja monilahjakkaita ihmisiä, mutta tyytymättömiä sellaisia. Kriitikko nimittäin suuntaa huomionsa aina siihen, mikä vielä puuttuu. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Vaikka tekisit mitä, löytää kritiikki aina maalinsa kuin lämpöohjautuva ohjus. Jossain on aina isompi kala.
Toinen tapa kehittyä on tunnistaa, missä olet taitava jo nyt – ja sitten ladata kaikki peliin, jotta tulet vielä paremmaksi siinä. Tässä puolestaan on kyse kannustavasta kehityksestä. Omien heikkouksien tunnistamisen sijaan kannustava kehitys suuntaa polttopisteen vahvuuksiin. Jokainen onnistuminen on suuri voitto, josta pitää palkita itsensä. Ja epäonnistumiset ovat vain askelia matkalla kohti onnistumista.
Itsekriitikon elämä sujuu omia heikkouksia tarkastellen. Ei ihme, jos tulee riittämätön olo, ja vertaistukea pitää hakea lihaksia pullistellen. Kun huomio siirretään sen sijaan vahvuuksiin, tulee täyteläinen ja miellyttävä tunne: tätä minun pitää tehdä, ja ennen kaikkea, tämän minä teen ihan hemmetin hyvin! Ja jos en ihan vielä, niin ainakin ensi vuonna, kun vähän treenaan.
Usain Boltin ei tarvitse osata differentiaalikalkyyliä tai puhua kymmentä kieltä sujuvasti voidakseen hyvin. Riittää, että kaveri pinkoo satasen salamannopeasti. Jos kärsit huonosta itsetunnosta, opettele siis kehittämään itseäsi kannustamalla. Kannustava kehitys selättää huonon itsetunnon.
Ajattelun ammattilainen 
Hyvä kirjoitus. Taidan ottaa tämän elämänohjeeksi: ”Itsetunto riippuu siitä, miten tarkastelet sitä, mitä teet, eikä niinkään siitä, kuinka taitava olet siinä.” Onko se ihan sun oma muotoilu vai jostakin lainattu? 🙂
Henna,
Kiitos kommentista!
Olen tuumaillut paljon sitä, että jos tuijottaa vain omia heikkouksiaan, ei voi oikeastaan koskaan olla tyytyväinen. Kyse on samasta asiasta, kuin jos pyrkii rikkaaksi: rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, kun aina voisi olla ihan hyvä saada muutama miltsi lisää.
Jos sen sijaan tarkastelee sitä, mitä haluaa tehdä, on siihen joko valmiiksi riittävän taitava, tai sitten treenaamalla riittävästi tulee tarpeeksi taitavaksi
Tuo muotoilu on tietääkseni ihan omaa kynänjälkeä :).
Tässä kirjoituksessa oli minulle paljon sanottavaa. Kiitos Lauri. Ja muutenkin kiitos sivuistasi, jännittäviä ja kannustavia tekstejä!
Elina,
Kiitos kannustavasta kommentistasi!
Erinomainen kirjoitus.
Kannattaa kuitenkin olla varovainen sen suhteen, millaiseen kehitykseen energiansa suuntaa. Jos itsetuntoa etsii vain ulkoisesta arvostuksesta, ei mikään koskaan riitä eivätkä omat saavutukset välttämättä tule itsetuntoa nostamaan. On tärkeää selkeyttää itselleen ne arvot ja tavoitteet, joiden eteen on valmis tekemään töitä. Silloin uskaltaa kulkea omia polkujaan, eikä ole riippuvainen vain muiden arvostuksesta.
Kiitos myös omasta puolestani hyvistä ja positiivisista teksteistäsi Lauri!
Matkalainen,
Kiitos kommentistasi! Olet totta vieköön oikeassa, että suunnan ottamisen kanssa kannattaa olla tarkkana. Olennaista hyvinvoinnille on nähdäkseni se, että toiminta nousee omasta arvomaailmasta.
Luulen, että hyvinvointi perustuu siihen, että oma toiminta synnyttää oman arvomaailman kanssa yhteneväisiä tuloksia. Jos toimintaa motivoidaan muiden arvomaailman kautta, voi hyvin olla, että tulokset, vaikka synnyttävätkin ulkoista arvostusta, eivät linjaudu sen kanssa, mikä itselle on tärkeää. Näin tuloksena on kuitenkin huonovointisuuttta. Siksi antiikin sanonta ”tunne itsesi” onkin niin keskeinen.
Huono itsetunto voi johtua surkeasta ulkonäöstä, eikä siitä ettei osaa asioita, on nolla jossain, jne.. Kaikista yleisimmin se nimenomaan johtuu siitä ulkonäöstä. On niin tyytymätön itseensä ettei edes huvita yrittää mitään. Jos naama sattuu näyttämään omasta mielestä lievästi sanoen huonolta niin ei se silloin auta että miettii, ”tätä minä osaan ja kehitän itseäni siinä.”
Olen pohtinut viime aikoina paljon juuri tätä ulkonäköasiaa itseni, tuttujen, lasten ja muiden, sattumalta tavattujen ihmisten kannalta.
Tiede-lehdessä(muistaakseni) oli lyhykäinen artikkeli siitä, että kauniit ihmiset saavat parempaa palkkaa. Voi olla. Äkkiä piirrätellen kauniisiin ihmisiin suhtaudutaan alitajuisesti suopeammin vähän joka tilanteessa. Saattaa kuitenkin olla niin, että Kiira Korven olisi kannattanut jättää kommenttinsa sanomatta ja hyötyä kauneudesta hissun kissun, semminkin kun maassamme voisi kateuden generaattorin akselin päähän valjastamalla ratkaista kaikki energiapulmat…
Kun hivenen terästää näköään, huomaa, miten joillakin kauneuden (siten kuin se länsimaiden mittapuun mukaan käsitetään) mukanaan tuoman ihailun ja huomion tavoittelu on kiusallisen ilmeistä. Herää kysymys, onko takana juuri huono itsetunto, jota yritetään pönkittää, ja nimenomaan muiden tarjoamalla arvostuksella. Jossain määrin riskialtista peliä, jos tulos ei olekaan toivottu. Aina löytyy kauniimpi, komeampi, pidempi, tai mitä hyvänsä.
Tosi on, omaa itsetuntoa on vaikea pönkittää jos oma naamakaan ei miellytä. Laajemmalla seulalla, mikä lienee suhdeluku, montako taipunutta on vammaisiksi tulleiden tai syntyneiden joukossa jokaista tieteen tai taiteen alalla palkittua vammaista kohden? Kuinka monta hiljaista hiirulaista tarvitaan, että kuvankaunis yksilö saa tarvitsemansa nosteen? Neuvoisin kauneuden suhteen vähän kallistamaan päätä. Kun edessä seisoo katseet vangitseva yksilö, kallista vähän päätä ja vilkaise, kuka siellä takana seisoo, toisessa kädessä kauneuden majakan kahvimuki, toisessa salkku, olalla läppäri, toinen jalka pitämässä ovea auki, hievahtamatta. Jos kehuja on jaettava, menkööt ne sinne.
Jaakko, Olli,
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista. On totta, että tutkimusten mukaan kauniimmilla ihmisillä on monella tavalla helpompaa elämässään. Nähdäkseni kauneuden ja hyvinvoinnin suhde on kuitenkin harha, jota esimerkiksi iltapäivälehdisto tekee valitettavasti parhaansa pönkittääkseen.
Ulkonäkö on resurssi siinä, missä rahakin, jolla on tiettyyn pisteeseen asti vaikutusta, mutta joka ei sinänsä takaa vielä hyvinvointia. Jos hyvä ulkonäkö olisi tae hyvästä itsetunnosta, ei Amy Winehousen tai Megan Foxin tapaisia läpeensä epävarmoja kaunottaria pitäisi olla olemassa. Ja samaten, jos ulkonäon puute johtaisi suoraan huonoon itsetuntoon, ei pitäisi olla olemassa Stephen Hawkingin, Danny de Viton tai vaikkapa Peter Dinklagen kaltaisia ilmeisen itsevarmoja tapauksia.
Alleviivaan aiempaa teesiäni, eli hyvä itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on – oli sitten kyse rahasta, ammatista tai ulkonäöstä – vaan siihen, mitä teet. Arjen laatu määrää elämän laadun – ei se, kuinka paljon rahaa on pankkitilillä, tai kuinka kaunis naama tuijottaa peilistä takaisin.
Kyse ei tietenkään ole asiasta, joka kannattaisi jättää kokonaan huomiotta. Kuten Olli oivallisesti huomautti, omaan ulkonäköön voi myös vaikuttaa. Esimerkiksi urheilemalla säännöllisesti, pukeutumalla siististi ja pitämällä huolta henkilökohtaisesta hygieniasta voi omaa ulkoista olemusta kehittää merkittävästi. Siisti ulkoasu yhdistettynä karismaattiseen ja itsevarmaan olemukseen tekee varmasti vaikutuksen kanssaihmisiin, vaikkeivät kasvojen muodot olisivatkaan aivan matemaattisen symmetriset.
Loppukaneettina, kun katsotaan maailmalla menestyneitä ja itseensä tyytyväisiä ihmisiä, jotka eivät täytä mallin mittoja, nousee nopeasti haastattelujen ja elämänkertojen kautta esiin teesi, joka on Jaakon esittämän kanssa pitkälti vastakkainen: ratkaisu huonon itsetunnon ongelmaan on juurikin löytää se, mitä osaa ja kehittyä siinä taitavaksi. Esimerkiksi kääpiökasvuinen Hollywood-tähti Peter Dinklage ei lopulta jäänyt surkuttelemaan geneettistä kohtaloaan, vaan katsoi intohimonsa löytyvän näyttämötaiteen parista. Nykyään hänet löytääkin monista Hollywood-elokuvista, jopa uuden Game of Thrones -sarjan läpeensä karismaattisen Tyrion Lannisterin roolista.