Vanha kiinalainen tarina kertoo iäkkäästä maanviljelijästä, joka eli yksin pienessä kylässä aikuisen poikansa kanssa. Perheellä oli vain yksi vanha ja raihnainen hevonen, joka oli välttämätön miesten toimeentulon kannalta: ilman hevosta pienen maapalan viljely olisi mahdotonta.

Kuinka ollakaan, eräänä aurinkoisena päivänä hevonen pillastui ja karkasi vuorille. Kyläläiset poikkesivat yksi toisensa jälkeen valittelemassa vanhan miehen huonoa tuuria. Tämä totesi tyynesti: ”Älkää sanoko. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo.”

Vanha mies näki poikansa kanssa viikon verran nälkää. Mutta viikon päästä karkurihumma palasi vuorilta – mukanaan tusina toinen toistaan komeampia villihevosia. Kyseessä oli valtava omaisuus. Kyläläiset poikkesivat nyt yksi toisensa jälkeen onnittelemassa vanhaa miestä. Tämä vain totesi: ”Älkää sanoko. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo.”

Poika alkoi koulia villihevosia työkykyisiksi. Usean viikon ajan hän koulutti vikuripäisiä hevosia, joista osa alkoikin lopulta oppia tavoille. Eräs yönmusta ori oli kuitenkin varsinainen äkäpussi. Eräänä päivänä se karahti takajaloilleen ja heitti pojan komeassa kaaressa selästään, kirmaten sitten takaisin vuorille. Hevosta ei sen koommin nähty.

Rytäkässä poika mursi pahoin oikean jalkansa, eikä kyennyt enää koulimaan hevosia, saatika sitten kyntämään peltoa. Vanha mies näki taas poikineen nälkää. Nyt kyläläiset poikkesivat yksi toisensa jälkeen päivittelemässä, kuinka onni oli taas kääntynyt. Vanha mies totesi tyynesti: ”Älkää sanoko. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo.”

Kolmen viikon kuluttua naapurimaa julisti sodan ja jokainen kynnelle kykenevä nuorukainen värvättiin taistelemaan keisarin armeijaan. Sotaan koulimattomille maanviljelijöille tämä tarkoitti lähes vääjäämätöntä kuolemaa. Vain vanhan miehen poika jäi kotiin parantelemaan murtunutta jalkaansa.

(Ajattelun ammattilainen lomailee pääsiäisen ajan. Seuraava kirjoitus ilmestyy viikon päästä keskiviikkona. Valoisaa pääsiäistä kaikille!)