Missä lymyää uusi vihainen lintu?

Minua on ihmetyttänyt viime aikoina talouslehdistöön pesiytynyt vihaisen linnun metsästys. Samalla kun into Nokiaa ja jättiyrityksiä kohtaan on laantunut, on huomio siirtynyt kansainvälistä suursuosiota nauttivan Rovion menestystarinaan. Siinä missä takavuosina jahdattiin uutta Nokiaa, on talousgurujen tähtäimessä nyt seuraava Angry Birds.

Tämä on erityisesti harmillista siksi, että rahavirrat suunnataan juuri tällaisten menestystarinoiden mukaan. Tosi asiassa menestys ei kumpua formaatista – ei sen enempää kännykkäjätiksi päivittyneestä kumisaapastehtaasta, kuin hupiprojektista kansainväliseksi sukseeksi ponnahtaneesta pelipajastakaan. Elinkelpoisia kopioita mahtuu maailmaan yksi, enimmillään kaksi, kuten Al Ries opasti takavuosien loistoteoksessaan Focus. Uudet läpimurrot kumpuavat aidosta innostuksesta, osaamisesta ja, kuten Edison aikanaan teroitti, kovasta työstä.

Nähdäkseni suomalaisen innovaatiopolitiikan tulisikin päivittyä hakemaan ennen kaikkea kutsumuksellisesti ja rakkaudella omaan työhönsä suhtautuvia uusia tekijöitä. Sen sijaan, että rahahanat avataan aina uusimman villityksen mukaan, olisi hyvä, että tukea suunnattaisiin ennen kaikkea innostuksen ja osaamisen mukaan.

Angry Birds yllätti suomalaisen bisneskentän täysin puun takaa. Uusi vihainen lintu löytyy tuskin pelipajasta. Se löytyy yhtä yllättävän nurkan takaa, jostain, missä joku värkkää lähes koko valveillaoloaikansa rakastamansa asian parissa – oli sitten kyse 3D-printtereistä tai paperilennokeista. Läpimurto ei synny formaatteja kopioimalla. Läpimurto syntyy intohimosta.

4 thoughts on “Missä lymyää uusi vihainen lintu?

  1. Hyvä huomio Lauri!
    Olen samaa mieltä, että seuraava menestystarina löytyy suuren huomion ulkopuolelta. Samalla reseptillä ei voi leipoa uutta palkintokakkua, koska se on käytetty jo vähintään kerran.

    Kopioimalla ei voi luoda uutta, mutta yhdistelemällä voi.

  2. Lauri,

    Kiitos kommentistasi! Vanhaa yhdistelemällähän läpimurrot tietysti syntyvät. Joku voisi jopa sanoa, ettei mitään aidosti uutta ole koskaan tehtykään. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s