Missä lymyää uusi vihainen lintu?

Minua on ihmetyttänyt viime aikoina talouslehdistöön pesiytynyt vihaisen linnun metsästys. Samalla kun into Nokiaa ja jättiyrityksiä kohtaan on laantunut, on huomio siirtynyt kansainvälistä suursuosiota nauttivan Rovion menestystarinaan. Siinä missä takavuosina jahdattiin uutta Nokiaa, on talousgurujen tähtäimessä nyt seuraava Angry Birds.

Tämä on erityisesti harmillista siksi, että rahavirrat suunnataan juuri tällaisten menestystarinoiden mukaan. Tosi asiassa menestys ei kumpua formaatista – ei sen enempää kännykkäjätiksi päivittyneestä kumisaapastehtaasta, kuin hupiprojektista kansainväliseksi sukseeksi ponnahtaneesta pelipajastakaan. Elinkelpoisia kopioita mahtuu maailmaan yksi, enimmillään kaksi, kuten Al Ries opasti takavuosien loistoteoksessaan Focus. Uudet läpimurrot kumpuavat aidosta innostuksesta, osaamisesta ja, kuten Edison aikanaan teroitti, kovasta työstä.

Nähdäkseni suomalaisen innovaatiopolitiikan tulisikin päivittyä hakemaan ennen kaikkea kutsumuksellisesti ja rakkaudella omaan työhönsä suhtautuvia uusia tekijöitä. Sen sijaan, että rahahanat avataan aina uusimman villityksen mukaan, olisi hyvä, että tukea suunnattaisiin ennen kaikkea innostuksen ja osaamisen mukaan.

Angry Birds yllätti suomalaisen bisneskentän täysin puun takaa. Uusi vihainen lintu löytyy tuskin pelipajasta. Se löytyy yhtä yllättävän nurkan takaa, jostain, missä joku värkkää lähes koko valveillaoloaikansa rakastamansa asian parissa – oli sitten kyse 3D-printtereistä tai paperilennokeista. Läpimurto ei synny formaatteja kopioimalla. Läpimurto syntyy intohimosta.

Oleminen on jakamista

Tyttäreni on viime aikoina opetellut toinen toisensa jälkeen vaikuttavampia akrobaattitemppuja. Temput ovat selvästikin hänelle palkitsevia itsessään. Siitä huolimatta on tärkeää viiden minuutin välein huutaa: ”Isi, tule katsomaan.” Temput syttyvät todelliseen roihuun vasta, kun joku havaitsee ne.

Mikä tekee inhimillisen toiminnan tuloksista merkityksellisiä? Itse toiminta on merkityksellistä, kun se on kutsumuksellista. Mutta se, mitä toiminnasta seuraa – se, mikä on olemassa sen seurauksena – on merkityksellistä vasta, kun se jaetaan jonkun toisen kanssa.

Oleminen on jakamista.

Miksi Gösta Sundqvist halusi jakaa sävelteoksensa toisten kanssa, vaikka ei itse viihtynytkään yleisön edessä? Miksi joka ikinen pikkuvekara huutaa isin tai äidin katsomaan uutta temppuaan? Tai miksi filosofian tutkijanplanttu alkaa pitää tällaista blogia? Synnyttääkseen jotain, joka on oikeasti olemassa.

Piispa George Berkeley teki aikanaan kuuluisaksi iskulauseen esse est percipi –oleminen on havaituksi tulemista. Berkeleyn mukaan olion olemassaolo edellyttää aina jonkun, joka havaitsee sen. Pöytälaatikkoon haudatut runonpätkät ja romaaniaihiot, treenikämpän seinille kaikuvat tulevaisuuden hitit tai kapakan pöydässä humalaan katoavat tieteelliset läpimurrot eivät ole oikeastaan olemassa. Ne lepattavat kenties hetkisen tekijänsä mielessä – mutta todellisia olioita niistä tulee vasta jos ne jaetaan toisten kanssa.

Nykyaikana internet tekee jakamisesta yhä helpompaa. Samalla se tekee myös olemisesta yhä helpompaa. Mitä erikoisimmista asioista kiinnostuneet nörtit löytävät vertaistukea maanosien halki. Erikoisista tieteen tai taiteen aloista kiinnostuneet tulevat einsteinit ja picassot löytävät teoksilleen yleisön. Jokainen voi löytää oman heimonsa verkossa, ja sitä kautta tulla olevaksi ja merkitykselliseksi omalle globaalille digitaaliselle kylälleen. Oleminen on jakamista.