Uho nousee pelosta.
Pärjäänkö (raha)? Osaanko (menestys)? Kelpaanko (tytöt)? Siis psykologiset perustarpeet.
Tai siis: ei itsevarma ihminen tööttää radiotaajuuksia täyteen teini-ikäistä uhoa.
Pari kuukautta sitten, kun Cheek-kohu alkoi ottaa kunnolla tuulta siipiinsä, ajattelin minäkin katsahtaa, mistä on kyse.
Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond,
sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.
Jaha.
Sinnikkäästi palasin kuitenkin nyt uutuuslevyn Kuka muu muka pariin. Tällä kertaa jonkinlaisella antropologin etäännytetyllä mielenkiinnolla.
Jari Sarasvuo piti eilen vaikuttavan puheenvuoron Tienhaara-tilaisuudessa. Sarasvuo totesi, että suurimmat ilmiöt syntyvät silloin kun on tarpeeksi ihmisiä, jotka sekä ymmärtävät että vastustavat ilmiötä. Itse asiassa suurimmat kannattajat syntyvät lopulta niistä, jotka intohimoisimmin ilmiötä vastustavat. Käännynnäiset ovat raivokkaimpia asiansa ajajia.
Kun kuuntelin uudelleen uutuuslevyä, jotain outoa tapahtui. Levyn uhoa pursuava pintakudelma suli pois. Alta paljastui syvällinen, monisävyinen ja tunnelatautunut kokonaisuus. Jollakin tavalla paljas ja aito.
Ei mikään ihme, että tässä on kenties kaikkien aikojen suurin suomalainen popmusiikki-ilmiö.
Pinnan alta esiin piirtyy välähdyksiä Jare Tiihosesta: ihmisestä, joka on jännällä tavalla rikki, vähän niin kuin monet meistä.
Ja samaan aikaan jännällä tavalla vahva. Sellaisella tavalla, jota harvat meistä ovat.
Helsingin Sanomat analysoi, että Tiihosen ilmiömäinen stadiontason suosio johtuu siitä, että hän uskoo itseensä. Monet tuttavistani riensivät lyttäämään tämän liirumlaarumina.
Totta. Pelkkä usko itseensä ei riitä. Mutta jos ei usko, ei mitään tapahdukaan.
Moni ihminen jää yksin pelkäämään ja hakemaan syytä pelolleen toisista. Moni jää yksin rikkinäisyytensä kanssa. Kaikki eivät edes voi päästä tolpilleen. Silloin tarvitaan meitä muita.
Moni voisi kuitenkin tehdä upeita juttuja. Jos vaan alkaisi tehdä asioita. Laittaisi tuulemaan.
En tiedä, pelottaako Jare Tiihosta.
Mutta niin kuin John Wayne aikanaan sanoi, rohkeus ei ole sitä, ettei pelota.
Se on sitä, että pelkäät kuollaksesi.
Ja nouset silti satulaan.
Ajattelun ammattilainen 
Myönnetään aluksi, koska Sarasvuokin tämän tietää: olen käännynnäinen. Monella tapaa. Se tieto (tai paremminkin minulta saatu itsearvio) voi helpottaa mielipiteeseeni suhtautumista. Tai sitten se vain vaikeuttaa suhtautumistavan valintaa herättämällä myös vääriä ja turhia mielikuvia.
Takkeja on kuitenkin ollut tarpeen käännellä pesua varten eräitäkin kertoja. On myös tukalia ja hikisiä riisuttu kokonaan pois lämmön tunteen myötä.
Ainakin minua Cheek kiinnostaa artistia enemmän uuden tyyppisenä nuorena miehenä, koska hän avaa itseään jännällä tavalla moneen suuntaan ja riittävän paljon. Okei, osin hyvin naiivistikin, mutta mielenkiintoisesti ja mieliä liikuttavan ristiriitaisella tavalla.
Tarvitaan rutkasti uskallusta siirrellä omia rajojaan tehdäkseen paremmin tilaa elää ja hengittää oikeassa ja itselle tarkoitetussa tahdissa.
John Wayne satulastaan laukaisi oivaltavasti suoraan silmien väliin. Viesti osui elävöittävästi, vaikka ensin kaatoikin selälleen jo pelkästä kunnioituksesta.
Luottamusta itseen (ja elämään) tarvitaan tietysti aina, kun jotain yrittää.
Kuka uskaltaisi antaa henkeään kirurgin käsiin, tukkaansa parturille tai edes autoaan renkaiden vaihtajalle, joka empii, että tuleekohan tästäkään taas mitään.
Mitä enemmän kyseessä on kylmien faktojen sijaan makuasia, sitä enemmän mielipiteen painoarvo – ja siis myös vastuu – siirtyy kuulijalle.
Kuitenkin myös sellaisissa tapauksissa kuullusta jää parempi maku, jos soittaja vaikuttaa olevan asiansa takana, eikä pilaile häneen uskovien kustannuksella.
voihan se kertoilla mitä lystää, missään ei kerrota onko ne jutut totta.
Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Cheekiä pelottaa
Tämä on tosi hyvä teksti. Jos Cheekin uhossa ja teksteissä puuttuisi tarttumapinta, harvaa kiinnostaisi. Jostain sellaisesta hän puhuu, mikä koskettaa monia. Oli Jare sitten tuotteistettu rahasampo, naiivi poika tai provosoiva trolli. Tai kaikki kolme.
Cheek-kritiikki onkin sitten sitä, että onpas tyhmää musiikkia ja teinitytöt tykkää, mistä paistaa läpi ”kyllä mäkin olisin pystynyt mut en kehtaa.” Suosio ärsyttää. Onko Cheekin hävyttömyys liikaa? Joillekin on. Se on uutta suomalaisessa pidättyväisessä kulttuurissa. Mutta on sille myös tilausta. On hyvä että on mahdollista elää vähän värikkäämpääkin elämää.
On toki kritiikkiä myös tuotteistamisen vuoksi. Rahasta on vain kyse ja sillä huijataan nuoria. Tämä on yhteiskuntakriittinen mielipide ja koskee Cheekin lisäksi soittolistoja sekä mainosmaailmaamme. Se on vaikeampi havainnollistaa ja siksi vaikeampi käsitellä.
Miten Cheek täytti stadionin? Tutustu huviksesi hänen albumien kansitaiteeseen ja videoissa esiintyvään symboliikkaan – se on avoimesti tunnustettu olevan vapaamuurarilähtöistä. Siihen ei tarvita uskoa itseen tai mitään muutakaan jos on suhteet kunnossa. Ja ne todella on – monella eri mittakaavalla.