Tag Archives: harvard

Tekoälyn todelliset talousvaikutukset

23/09/2024

Jätä kommentti

Uudet tekoälyratkaisut tarjoavat hämmästyttäviä läpimurtoja ChatGPT:sta sparrailukaverina Midjourneyn ammattikuvittajaan, Sunon radiohittigeneraattorista Googlen NotebookLM:n artikkelipodcasteihin. Monet arviot ovat myös esittäneet, että tekoälyratkaisut johtavat merkittävään tuottavuuslisään ja sitä kautta talouskasvuun.

Goldman Sachs esimerkiksi arvioi, että tekoälyratkaisut voivat kasvattaa bruttokansantuotetta peräti 7% vuodessa. Talouslehti Forbes puolestaan esittää, että tekoäly nostaa USA:n bruttokansantuotetta peräti 21% vuoteen 2030 mennessä. Stanfordin keväällä julkaisema AI Index puolestaan esittää, että tekoälyratkaisut kasvattavat yritysten liikevaihtoa ja vähentävät samalla kuluja.

Myös tekoälyn tuottavuusvaikutukset ovat ilmeiset. Harvardin julkaisemassa paperissa konsultit saivat yli 12 prosentin tuottavuuslisän. Jo mainitun Stanford AI Indexin mukaan puolestaan kokonaistuottavuus voi kasvaa jopa 26–73% käyttötavasta riippuen. Tuoreen tutkimuksen mukaan puolestaan 4867 ohjelmistokehittäjän kokonaistuottavuus kasvoi tekoälyratkaisujen avulla keskimäärin 26%.

Tekoäly on siis talouden ihmelääke. Vai onko?

MIT:n taloustieteilijä Daron Acemoglu on jarrutellut tekoälyinnostusta. Hän esittää, että todellisuudessa tekoälyratkaisut nostavat kokonaistuottavuutta vain 0.71% seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Upworkin tekemässä kyselyssä vastaajista peräti 77% koki puolestaan, että tekoälyn käyttö ei ole suinkaan lisännyt tuotavuutta – vaan vähentänyt sitä. Aikaa kuluu uusien ratkaisujen opetteluun ja niiden virheiden korjailuun. Se, mikä on kuitenkin noussut on työnantajan tuottavuusvaatimus. Nämä löydökset ovat myös linjassa yleisemmin teknologian luvattujen ja toteutuneiden tuottavuusvaatimusten kanssa. Vuosien 2008–2020 aikana kokonaistuottavuus on kasvanut vain 0.5% vuodessa, vaikka samalla aikavälillä on esitelty toinen toistaan hämmästyttäväpiä teknovimpaimia älypuhelimista tabletteihin, pikaviestimistä somemarkkinointiin.

Äkkiseltään näyttääkin siltä, että teknohype on ylimitoitettua.

Todellisuudessa teknologialla voi olla jopa negatiivisia tuottavuusvaikutuksia – niin myös tekoälyllä. Teknologia mahdollistaa oikein käytettynä työn tuloksiin pääsemisen nopeammin kuin ilman teknologiaa. Autolla pääsee Helsingistä Turkuun nopeammin kuin hevoskärryllä ja googlaamalla löytää artikkeliviitteen nopeammin kuin ottamalla bussin kansalliskirjastoon. Teknologia siis nopeuttaa työvaiheita. Tähän liittyy kuitenkin kaksi sudenkuoppaa.

Ensimmäinen näistä on ilmeinen Upworkin kyselyaineiston pohjalta. Valtava enemmistö kokee tekoälyn käyttöönoton tuottavuutta vähentävänä, koska he eivät osaa ainakaan vielä käyttää näitä vimpaimia. Tämä herättää kysymyksen: mitäs sitten ne 23%? Kysely läpivalaiseekin teknologian käyttöön liittyvän ikiaikaisen kysymyksen: nörteillä on aina etulyöntiasema uusien vimpainten käyttöönotossa.

Toisin sanoen, yllä kuvatut tutkimushyödyt on mahdollista saavuttaa opettelemalla käyttämään uusia teknovekottimia oikein. Jos älykännykkä houkuttelee loputtamaan somekierteeseen, sen tuottavuusvaikutus on negatiivinen. Jos se puolestaan palvelee Alexandrian kirjaston virkaa Google Scholareineen ja Arxiv-tietokantoineen, sen positiivinen vaikutus tuottavuuteen – ja ajattelukykyyn – on mittava. Näin on myös tekoälyratkaisujen kanssa. Jos ChatGPT:tä käyttää hakukoneena tai tekstin tuottajana, loppupäivän saakin sitten kammata tuotoksista tekoälyn hallusinointeja. Jos sitä käyttää sen sijaan sparrailussa, ideoinnissa tai tiivistämisessä – uusista läpimurroista kuten Googlen NotebookLM:stä puhumattakaan – aikaa säästyy päivässä tuntikaupalla. 

Toinen teknologian sudenkuoppa on, että oikein käytettynä se tehostaa aikaan saatuja tuloksia. Se ei kuitenkaan takaa sitä, että tulokset olisivat tarkoituksenmukaisia. Tuottavuuden mittaaminen perustuu siihen, kuinka monen euron edestä organisaatio tuottaa arvoa per tehty työtunti. Jos työaika höselletään etäpalaverista toiseen, SharePointista oikean tiedoston etsimiseen käytetään tunteja, jatkuva Slack-viestitulva katkaisee keskittymisen kerran viidessä minuutissa ja lopulta viedään markkinoille tuote, jota kukaan ei halua ostaa, on selvää, ettei kokonaistuottavuus näytä kovinkaan imartelevalta.

Teknologia, myös tekoäly, on työkalu.

Oikein käytettynä sen avulla voidaan säästää merkittävästi aikaa työn keskeisten tulosten saavuttamisessa. Tämä edellyttää kuitenkin kolmea asiaa. Ensinnäkin, organisaatioiden täytyy kyetä määrittelemään menestyksen kannalta keskeiset toiminnan tulokset riittävän kirkkaasti ja tarkkarajaisesti. Toiseksi, uudet työkalut pitää valita sen mukaan, mitä oikeasti tarvitaan noihin tuloksiin – ei sen pohjalta, mitä Piilaaksossa hypetetään tai mitä naapurifirma on juuri nyt ottanut käyttöön. Ja kolmanneksi, uusien teknologioiden käyttöönottoon täytyy varata riittävästi aikaa ja resursseja, jotta työaika ei kulu jatkuvaan päänraapimiseen uusien ihmevimpainten kanssa vaan niiden käyttö on sujuva osa omaa arkea.

Nyt tutkimuksissa saavutetut tutkimushyödyt on mahdollista saavuttaa yksilötasolla vaikka heti. Organisaatioissa käyttöön otto edellyttää fiksua pelisilmää ja oikein tehtyjä päätöksiä. Keskeistä on kokeilla rohkeasti uusia työkaluja, jakaa avoimesti kokemuksia etenkin toimialakohtaisesti omassa organisaatiossa ja valita kriittisesti käyttöön ne vekottimet, joista on aidosti hyötyä. Muuten teknologian käytöön ottoon ja soveltamiseen liittyvät sudenkuopat voivat tosiaan jopa johtaa kokonaistuottavuuden laskuun.

5 tapaa, joilla tekoälyn tuottavuushyödyt voidaan kääntää voitoksi

07/11/2023

Jätä kommentti

Kuluneen vuoden aikana on käynnistynyt ennennäkemätön siirtymä tietotyöstä ajatustyöhön. Siinä, missä vielä ennen marraskuuta 2022 tietointensiiviset työtehtävät kuten vaikkapa ohjelmointi, markkinointitekstin laatiminen tai kuvanluonti vaativat täysin ihmisen panosta, nyt tällaiset tehtävät voi suorittaa osittain tai kokonaan uusien tekoälyratkaisujen avulla. 

Vaikka esimerkiksi Microsoftin Co-Pilot -työkalut ovat vasta lanseerausvaiheessa, viime kuukausina on julkaistu jo useita tutkimuksia, jotka osoittavat, että jo nyt yleisesti saatavilla olevat tekoälyratkaisut kuten ChatGPT ja GitHub Co-Pilot tuottavat parhaimmillaan 17–55% tuottavuuslisän esimerkiksi konsultin tai koodarin työssä. Tämä tarkoittaa siis, että tekoälyä käyttävälle konsultille tai koodarille vapautuu viikossa 1–3 päivää lisää aikaa.

Nyt tietotyössä vasta opetellaan käyttämään uusia ratkaisuja. Kun esimerkiksi Co-Pilot -työkalut tulevat yleiseen käyttöön, se tarkoittaa, että tietotyön perustyökalut Wordista Exceliin tarjoavat kertaluokkaa laajemmat tuottavuushyödyt. Kun opimme käyttämään näitä työkaluja paremmin, ovat esimerkiksi yllä mainitut Harvardin ja MIT:n tutkimusten osoittamat tuottavuushyödyt luultavasti vasta alkusoittoa.

Kun tekoälyratkaisut yleistyvät, on kyseessä mittava siirtymä tietotyöstä ajatustyöhön. Ihmisen panos suorittavissa tietointensiivisissä työtehtävissä on vähäisempi, ja kaistaa vapautuu enemmän ajatustyöhön. Miten tätä vapautunutta aikaa ja ajattelun kaistaa voi sitten käyttää? Tässä viisi strategiaa, joilla yritykset voivat reagoida uusiin mahdollisuuksiin.

  1. Irtisanotaan ylimääräiset työntekijät lisävoittojen toivossa

Media mässäilee pelkoskenaarioilla, joissa robotit vievät ihmisten työt. Goldman Sachsin analyysin mukaan tekoälyratkaisut voivat johtaa jopa 300 miljoonan työpaikan vähennykseen. Lyhyellä tähtäimellä tämä voikin vaikuttaa fiksulta strategialta. Kun yksikkötuottavuus kasvaa esimerkiksi 50%, se tarkoittaa, että kymmenen ihmistä tekeekin viidentoista työt. Tällöin siis sama liikevaihto voidaan synnyttää huomattavasti pienemmillä kuluilla jolloin liikevoitto kasvaa. Moni yritysjohtaja voikin kokea tällaisen lyhytnäköisen voitto-osuuksien ylös pumppaamisen viehättävänä.

Tämä strategia on kuitenkin monella tapaa pöljä. Toki näin voidaan ihan laskennallisesti tehdä isompi siivu voittoa lähikvartaalien liikevaihdosta. Mutta ilo on lyhytaikainen, etenkin siinä vaiheessa kun tuonnempana linjaamillani tavoilla toimivat yritykset muokkaavat markkinarakenteita, puhumattakaan irtisanomisten negatiivisista motivaatiovaikutuksista yrityksessä. Jos työnantaja kääntää tuottavuuslisän likinäköiseksi lisävoitoksi, on todennäköinen lopputulos pitkällä tähtäimellä supistunut markkinaosuus silloin kun merkittävää lisäarvoa tuottavat kilpailijat valtaavat uusia markkinaosuuksia.

2. Pudotetaan hintoja ja kasvatetaan kysyntää

Yritys voi myös toimia kuten esimerkiksi James Bessen linjaa työmarkkina-automaatiota käsittelevässä paperissaan ja kääntää tuottavuuslisän kuluttajan hyödyksi laskemalla hintoja. Tällöin on luultavaa, että kokonaiskysyntä kasvaa ja usein kilpailukykyisen tuotteen halvemmalla tarjoava toimija voi jopa vallata markkinoita vakiintuneemilta toimijoilta.

Tämä strategia voi johtaa jopa kokonaistyöllisyyden kasvuun kun kasvava kysyntä synnyttää paineita tuotantopuolelle. Toki hintojen laskuun liittyy myös riskejä, ja tämän strategian kannattavuus perustuukin ennen kaikkea tarkkasilmäiseen analyysiin omasta potentiaalisesta kokonaismarkkinasta ja nykyisestä markkina-asemasta.

3. Panostetaan uusiin markkinoihin markkinaosuuksien kasvattamiseksi

Jos yrityksellä vapautuu 20%–50% uusia resursseja, tämä aika voidaan käyttää myös siihen, että olemassa olevat työntekijät alkavat skaalata yrityksen toimintaa uusille markkinoille. Jos vaikkapa koodarifirma palvelee nyt vain pääkaupunkiseudulla, voi myynti ja tuotanto suunnata osan työajasta esimerkiksi Turun ja Tampereen seudulle, jolloin uusilta alueilta saadut asiakkaat kasvattavat liikevoittoa merkittävästi. Samoilla kuluilla saadaan lisää liikevaihtoa.

Harva yritys toimii markkinoilla, joissa yritys palvelee maksimaalista kokonaiskysyntää. Jos vapautuneet resurssit käännetään myyntiin ja markkinointiin, voi omaa markkinaosuutta kasvattaa merkittävästikin. Vaikka lyhyellä tähtäimellä käteen jäävä voitto voi olla pienempi, palkitsee strategia pidemmällä tähtäimellä etenkin kun likinäköistä lisävoittoa tavoitelleet yritykset karsiutuvat pois olemassaolevilta markkinoilta kun ne eivät pysty enää vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

4. Panostetaan tutkimukseen ja kehitykseen kokonaismarkkinan kasvattamiseksi tai uusien markkinoiden synnyttämiseksi

Yritys voi myös käyttää vapautuneen työajan R&D-toimintaan kehittääkseen uusia tuote- tai palveluinnovaatioita, joilla ei pelkästään vallata suurempia osuuksia olemassaolevilta markkinoilta, vaan kasvatetaan kokonaismarkkinaa tarjontalähtöisesti tai luodaan jopa kokonaan uusia markkinoita. Riittävän innovatiivisella tuotteella kun on mahdollista synnyttää kysyntää jopa siellä, missä sitä ei koskaan aiemmin osoittaneet, kuten vaikkapa älypuhelimet, kännykkäpelit – tai generatiiviset tekoälyratkaisut – osoittavat.

Jos esimerkiksi vapautunut 20% työaika käytetäänkin tutkimus- ja kehitystyöhön koko organisaation laajuisesti, syntyy vaikkapa tuhannen ihmisen kokoisessa yhtiössä suurella todennäköisyydellä uudenlaisia oivalluksia, joiden pohjalta olemassa olevaa asiakaskuntaa voidaan palvella entistä paremmin. Uusia asiakkaita on mahdollista valloittaa sellaisilta sektoreilta, jotka aiemmalla tarjoomalla eivät olisi olleet mahdollisia. Esimerkiksi teleoperaattoriyritys voi laajentaa vaikkapa henkilökohtaisten GPT-tekoälyratkaisujen kehittämiseen asiakkaille ja näin kasvattaa merkittävästi omaa kokonaismarkkinaansa.

5. Panostetaan jatkuvaan oppimiseen ja kokeiluihin epäsärkyvyyden lisäämiseksi

Epäsärkyvyys eli antifragiliteetti tarkoittaa kykyä luoda rakenteita ja prosesseja, jotka hyötyvät muutoksesta. Useimmiten yritykset ovat muutoksen kanssa pulassa, koska niiden prosessit on virtaviivaistettu palvelemaan tietyllä tavalla rakentunutta markkinaa. Jos vaikkapa kovamuovisten peruskännyköiden kysyntä on huipussaan, mutta yhtäkkiä asiakkaat alkavatkin hamuta ainoastaan älypuhelimia, on sliipatun logistiikkaverkon Kiinasta Kokkolaan laatineen yrityksen haastavaa kääntää suuntaa tyhjästä ilmaantuneeseen uuteen markkinaan.

Nassim Talebin kirjassaan Antifragile lanseeraama epäsärkyvyyden käsite tarkoittaa kykyä hyötyä erilaisista virheistä, haasteista ja epäjatkuvuuskohdista. Se seuraa esimerkiksi siitä, että yritys luo rakenteita, joiden seurauksena muutokset luovat mahdollisuuksia, sen sijaan että ne uhkaavat yritystoimintaa. Yksi hedelmällinen tapa lisätä yrityksen antifragiliteettia on varata jokin osa työajasta jatkuvalle oppimiselle ja kokeiluille. Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on Googlen aikanaan harjoittama ”20% sääntö”, jonka perusteella Googlen työntekijät saivat käyttää päivän viikossa tällaisiin aktiviteetteihin. Säännön puitteissa keksittiin esimerkiksi Gmail-sähköposti.

Kehitysajalla työntekijät voivat vapaasti kehittää itseään, opiskella uutta tai kokeilla uusia tuote-, palvelu-, myynti- tai markkinointi-ideoita. Vaikka tällaisella uudella osaamisella tai oivalluksella ei olisi juuri nyt markkina-arvoa, kun markkina keikahtaa uuteen asentoon, voi organisaatiossa kokeilun kautta syntynyt osaaminen nousta mittaamattoman arvookkaaksi. Esimerkiksi tekoälyn parissa puuhasteleminen ei vielä 2022 alkuvuodesta ollut suurimmalle osalle yrityksiä arvokasta – kun taas nyt voi olla mittaamaton kilpailuetu, jos työntekijöiden joukosta löytyy tekijöitä, jotka tajuavat, miten uudet ratkaisut toimivat.

Olemme siirtymässä ihmisen suorittamasta tietotyöstä ajatustyöhön, jossa ihminen ja tekoäly työskentelevät saumattomasti yhdessä. Jo nyt tunnistetut tuottavuushyödyt ovat mittavia. Luultavasti tämä on vain alkusoittoa sille, mitä näemme lähikuukausina ja -vuosina. Esimerkiksi maanantaina OpenAI:n julkaisema uusien GPT-agenttien luominen kaupalliseen käyttöön on luultavasti taas merkittävä harppaus eteenpäin tekoälyn hyötyjen lisäämisessä, puhumattakaan hiljattain käynnistyneestä Microsoftin tekoälytyökalujen lanseerauksesta, joka viimeistään tuo tekoälyn kaikkien tietotyöläisten arkeen.

Muutoksessa voi toimia monella tavalla. Luultavimmin voittajiksi nousevat ne toimijat, jotka osaavat hyödyntää muutosta pitkäjänteisesti. Lyhytnäköinen voitontavottelu karsii sen sijaan perinteisemmät toimijat lopulta pois. On täysin mahdollista, että meillä on käsillä ennennäkemätön tilaisuus kehittää tekoälyn avulla ajatustyöstä inhimillisempää ja innostavampaa kuin koskaan aikaisemmin. 

Voiko taloustiede olla uskon asia?

06/11/2012

63 kommenttia

Tehdäänpä heti kärkeen yksi asia selväksi. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, ettei taloustieteellisiä teorioita voi kritisoida muuten kuin taloustieteellisesti. Mutta siinä vaiheessa kun taloustiede koskettaa ihan tavallisen ihmisen ihan tavallista elämää, pitäisi tieteellisten teorioiden valintaa ohjata ilman muuta viimeisin tutkimustieto siitä, minkälaisia olentoja juuri ihmiset ovat.

Onkin harmi, ettei retoriselta iskuvoimaltaan kenties voimallisin viimeaikainen taloustieteen muotiliike libertarismi huomioi tätä tutkimustietoa lainkaan. Oikeistolibertaristien tekstejä lukiessa mukaan tempautuu kyllä saman tien. Argumentaation sisäinen johdonmukaisuus on päätähuimaavaa. Libertaristien sankarit Ludwig von Misesistä Ayn Randiin ovat loistavia kirjoittajia.

Harmi vaan, ettei libertarismilla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Tämä todellisuudentajun puute on tullut viime päivinä selvästi esille, kun olemme saaneet lukea mediasta nuorlibertaarien eriskummallisia käsityksiä sosiaalipolitiikasta. Saul Schubakin tai Aleksi Tolvasen näkemykset hämmentävät maallikkoa – mutta hämmentävät ne akateemista tutkijaakin. Kenties selkeimmin tämä käy ilmi organisaation ja johtamisen professori Alf Rehnin nuorison kanssa hiljattain käymästä hilpeästä Facebook-keskustelusta.

Libertaristien opinkappaleet von Misesistä Friedmaniin, Randista Wahlroosiin svengaavat kuin hirvi. Monissa teksteissä on myös ihan oikeasti järkeä. Esimerkiksi Nalle Wahlroosin hiljattain julkaistu demokratian kritiikki osuu paikoitellen hyvin tärkeisiin kysymyksiin: kyllä, tarvitsemme vähemmän byrokratiaa ja kukkahattutäteilyä. Mutta nykyisen järjestelmän lapsentaudeista ei seuraa, että koko hyvinvointivaltio pitäisi jyrätä maan tasalle. Myös nykyjärjestelmässä on paljon hyvää.

Koska libertaristikirjoittajat ovat yleensä tavattoman älykkäitä, on tekstien sisäinen logiikka pistämätöntä. Harmi vaan, että pelkkä looginen pätevyys ei riitä hyvään argumentaatioon. Nyt tekstien perkaaminen on vähän niin kuin lukisi Klingonin kielen käsikirjaa. Napakkaa, mutta fiktiivistä.

Niin kuin logiikan tutkimuksen merkkimiehet Wittgensteinista Gödeliin ovat osoittaneet, logiikka ei koske todellisuutta lainkaan. Sen kohteena ovat ajattelun ja pätevän päättelyn rakenteet. Logiikan ja todellisuuden kytkös syntyy vasta, kun valitaan sellaiset aksioomat – kritiikittä hyväksytyt perusolettamukset –, jotka pitävät oikeasti paikkansa.

Libertaristeilla aksioomat on kuitenkin valittu norsunluutornissa, ei todellisessa maailmassa. Randin objektivismin peruskäsitykset on ammuttu alas jo aikaa sitten havaintopsykologian tutkimuksen parissa: ennakkokäsitykset, havaintokonteksti ja aikaisemmat kokemukset muokkaavat merkittävästi kokemuksen luonnetta. Mitään randilaista objektiivista kokemusta ei ole olemassakaan. Tässä kannattaa kurkata esimerkiksi Kevin O’Reganin, Alva Noën ja Daniel Simonsin tutkimuksia.

Ludwig von Misesin praxeologiana tunnetun toiminta-ajatuksen perustana on puolestaan niin sanottu toiminta-aksiooma. von Mises muotoilee aksiooman teoksessaan Human Action näin: ”Ihmisen toiminta on tarkoitukseen suuntaavaa toimintaa. Toisin sanoen, toiminta on käytäntöön pantua ja agentiksi muuntunutta tahtoa, joka tähtää päämääriin.”

von Mises kumppaneineen menee aksioomansa kanssa kuitenkin rytisten metsään. Tässä huomaa, että teorian kehittäjä on taloustieteilijä, ei psykologi. Kun katsotaan, mitä maailman huippupsykologit nobelisti Daniel Kahnemanista John Barghiin, Amos Tverskysta Jonathan Evansiin tuumaavat ihmisen toiminnan perusteista, syntyy aivan toisenlainen kuva.

Puhtaan matematiikan ja taloustieteellisten yhtälöiden maailmassa von Misesin aksiooma voi vaikuttaa kyllä ihan uskottavalta. Mutta kun tarkastellaan mittavaa satoja, ellei tuhansia vertaisarvioituja huippututkimuspapereita käsittävää tutkimusta, jotka on tehty oikeiden ihmisten kanssa, on lopputulos toinen.

Kahneman ja Tversky osoittivat Nobel-palkituissa tutkimuksissaan, että ihminen tekee itse asiassa harvoin tietoisia ja päämääräsuuntautuneita päätöksiä. Päin vastoin, valtaosa ihmisen toiminnasta ohjautuu opittujen toiminnanprosessien ja tiedostamattomien rutiinien varassa. Pahimmillaan tämä tulee esiin, kun pintaan pääsevät alkukantaiset biologisen evoluution tuottamat vaistot. Puhtaasti sukupuolivietin tai energiavarantojen maksimoinnin varassa toimiminen johtaa vain seksiskandaaleihin ja amerikkalaiseen ruuminrakenteeseen.

Bargh ja Evans ovat puolestaan uransa aikana näyttäneet valtavan tutkimusnäytön nojassa, että ihmisen toimintaa ohjaa rationaalisen ajattelun sijaan useimmiten tiedostamaton – niin hyvässä kuin huonossakin. Kuten Yale-professori Bargh esittää, peräti 95% ihmisen toiminnasta on täysin automaattista. Tässä ollaan siis aika kaukana von Misesin ”egon merkityksellisestä vastauksesta aistiärsykkeisiin ja ympäristötekijöihin”. Ego on käytössä vain 5% ajasta. On huolestuttavaa, jos maailmantaloutta ohjaava teoretisointi huomioi vain tämän pintaraapaisun inhimillisestä ajattelusta.

Libertaristit paaluttavat usein myös ihmisen perustavanlaatuista itsekkyyttä. Tämä 1900-luvun alussa suosittu ajatus on myöskin osoitettu täysin kestämättömäksi. Esimerkiksi Berkeleyn yliopiston sosiaalipsykologian professori Dacher Keltner on tutkimuksissaan osoittanut, että ihmisen perustoiminta on sosiaalista ja altruistista: vaikka peliteoria ennustaa esimerkiksi vangin dilemmassa oman edun tavoittelua, on Keltner osoittanut tutkimuksissaan, että todellisessa maailmassa ihmiset toimivat useimmiten yhteistyöhaluisesti. Tunnetutkimuksen neurotiede kertoo puolestaan, että ihmisaivot synkronoivat tunteita tavattoman nopeasti. Ihminen pyrkii normaalisti estämään toisten ihmisten huonovointisuutta – jollei ole itse kriisitiltanteessa tai psykopaatti.

Lopuksi, libertaarien idealisoima negatiivinen vapaus – ajatus siitä, että ihmisten pitäisi antaa tehdä mitä haluavat ilman toisten häirintää – on tutkimustiedon valossa kaikkea muuta kuin vapautta. Jos emme sovi yhteisiä pelisääntöjä, ihmiset pääsevät mekastamaan viettiensä varassa kaasu pohjassa. On meillä tästä esimerkkejäkin. Esimerkiksi Somaliassa valtion rooli on kutistunut käsittääkseni aika absoluuttiseen minimiin. Negatiivinen vapaus ei ole itse asiassa vapautta lainkaan – vaan monelle ihmiselle vaistotoimintojen orjuutta. Veikkaan, että aika harva alkoholisti on päättänyt vonmisesläisittäin ruveta päämäärätietoisesti alkoholistiksi paremman tekemisen puutteessa.

Oikeistolibertarismin taustalla oleva taloustiede ei siis oikeastaan huomioi lainkaan sitä valtavaa tieteellisen tiedon määrää, jota meillä on ihmisten toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Kuten Thomas Taussi totesi yllä linkkaamassani Facebook-keskustelussa, tämä ei oikeastaan edes ole taloustieteen tarkoitus. Mutta siinä vaiheessa kun tällaisen argumentaation pohjalta aletaan tehdä poliittisia päätöksiä, olisi aika tärkeää pitää huoli siitä, että taustalla olevalla tutkimuksella on edes jotain tekemistä todellisen elämän kanssa. Teoria voi olla hieno ajatusrakennelma, vähän niin kuin shakkipeli. Sitä ei kuitenkaan pitäisi käyttää päätöksenteon ohjenuorana sen enempää kuin pelejäkään.

Maailman kovatasoisin tieteellinen tutkimus osoittaa meille kirkkaasti, ettei ihminen toimi rationaalisesti harkiten ja utiliteettiaan maksimoiden. Edellä linjaamani argumentit perustuvat 2000-luvulla julkaistuihin tutkimuksiin, joita on tuotettu muun muassa Harvardissa, Yalessa, Princetonissa, Stanfordissa ja Berkeleyssä – ei Itävallassa 1940-luvulla. Tuhannet ihmisten parissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että ihmisen toiminta on enimmäkseen automatisoitunutta, ja sen perustana on ennen kaikkea pyrkimys yhteistyöhön ja yhteisen hyvän maksimointiin.

Tätä silmällä pitäen oikeistolibertarismi on monella tapaa ennemminkin jännä uskonto. Vaikka libertarismia mainostetaan usein tieteellisenä oppisuuntana, on sen tieteellinen pohja nykytiedon valossa aika olematon. Niin pitkään kuin libertarismin aksioomat ovat irtaantuneet siitä, miten oikeasti tiedämme ihmisten toimivan, ei kyse ole tieteellisesti uskottavasta teoriasta. Tässä mielessä libertarismi onkin yksi uskonto muiden uskontojen joukossa: dogmaattinen ja sisäisesti johdonmukainen ajatusrakennelma, johon sitoutuminen vaatii jonkinlaista herännäisyyttä tai uskon hyppyä.

Vaikka uskovaisille saarnamiesten argumentit kuulostavatkin kiistattomilta, me libertaaripakanat jäämme raapimaan päätämme ihmetyksestä. Miljoonien ihmisten elämään vaikuttava teoretisointi ei voi olla pelkästään uskon asia.