Amerikkalainen liikemies vieraili pienessä espanjalaisessa kalastajakylässä.* Kalasatamassa hän huomasi kalamiehen kiinnittämässä venettään laituriin. Kalastaja oli saanut melkoisen saaliin. Liikemies kysyi kalastajalta: ”Kuinka pitkään sinulla meni tuon saaliin saamiseksi?” Kalamies vastasi: ”Muutama tunti.”
Liikemies oli ällistynyt. ”Etkö sinä tajua, että voisit moninkertaistaa tulosi, jos kalastaisit koko päivän?” Kalamies ihmetteli, miksi hän sitä haluaisi – nykyinen saalis kun riitti rahoittamaan hänen ja hänen perheensä elämän. ”Mitä sinä sitten teet ajallasi?” kysyi liikemies kulmiaan nostellen. ”No, minä nukun pitkälle aamuun, leikin lasteni kanssa, soittelen kitaraa, kävelen pitkin rantoja ja istun pitkiä iltoja kavereideni kanssa viiniä siemaillen”, vastasi kalamies.
”Mutta eihän tuossa ole mitään järkeä. Katsopas nyt, jos kalastaisit neljä kertaa enemmän, voisit kasvattaa omaisuuttasi niin, että voisit pian palkata alaisia kalastamaan. Siten moninkertaistaisit pian omaisuutesi. Seuraavaksi voisit muuttaa perheesi kanssa pääkaupunkiin ja johtaa yritystäsi sieltä. Voisit laajentaa toimintaasi koko maahan ja johtaa miljoonia tuottavaa kalastusyritystä.”
”Ja kauanko tähän menisi?” kysyi kalamies.
”Sellaiset 15-20 vuotta. Mutta eihän se ole aika eikä mikään imperiumin perustamisessa.”
”Mutta mitä sitten?”
”No, paras osa on vielä kuulematta. Kun olet kasvattanut liikevaihdon satoihin miljooniin, myyt koko roskan parhaiten tarjoavalle. Nettoat miljardeja! Sitten voit vetäytyä eläkkeelle, muuttaa vaikka johonkin pikkukylään, nukkua pitkälle aamuun, peuhata muksujen kanssa, soitella kitaraa, kävellä pitkin rantoja ja vaikka viettää aikaa kavereidesi kanssa viiniä siemaillen!”
”Mutta sitähän minä teen jo nyt”, sanoi kalamies.
Elätkö sinä unelmaasi – vai odottaako se vasta eläkkeellä?
*Tämä klassinen tarina löytyy monesta oma-apuoppaasta ja lukuisilta verkkosivuilta. Sen sanoma ei ole kenties koskaan ollut ajankohtaisempi kuin nyt.
Ajattelun ammattilainen 
Unelman eläminen vaatii rohkeutta ja valintoja. Rohkeus on muutenkin jotenkin kumman aliarvostettu ja väärinymmärretty hyve näinä päivinä.
Ihmisten elämää sanelevat kaikenlaiset, ihan aiheellisetkin pelot: epäonnistuminen, ettei tule muiden hyväksymäksi, että unelmat osoittautuvatkin hölmöiksi tai epärealistisiksi, jne. Mutta rohkeus ei ole pelottomuutta, sillä nää kuuluu kaikkien elämään, vaan sitä, että toimii oikein pelosta huolimatta. Eli rohkeus on pelon voittamista ja ylittämistä.
Ensimmäinen askel unelman elämiseen on löytää rohkeus tehdä tarvittavat valinnat ja uhraukset. Seuraava askel on tehdä nuo valinnat.
Ihmisillä on toki vähän kummat mielikuvat unelman elämisestä. Unelman eläminen, kun siihen vihdoin pääsee, ei ole helppoa ja pelkkää ruusuilla tanssimista; se on enimmäkseen ihan tavallista päivästä päivään elämää arkisine suruineen ja murheineen. Mutta silti, se on sitä, että päivän päätteeksi voi sanoa itselleen peilin edessä silmät kirkkaana, että ”Ei juma, mä elän unelmaani!”. Vahvasti suosittelen kaikille.
Markus,
Kiitos loistokommentista!
Useinhan meitä pidättelevät urautuneet rutiinit ja ryhtymisen (eli epäonnistumisen) pelko.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, ettei rohkeus ole pelottomuutta vaan juurikin uskallusta ryhtyä pelosta huolimatta. John Wayne lohkaisi aikanaan: ”Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – ja nouset silti satulaan.”
Lopuksi, itse koen, että vaikka omaehtoinen elämä sisältää toki vaikeuksia ja vastoinkäymisiäkin, on ne jollakin tavalla helpompi ottaa vastaan siinä vaiheessa, kun ne nivoutuvat osaksi merkityksellistä kokonaisuutta, siis elämää, joka noudattaa omia arvoja ja pyrkimyksiä.
http://www.skepdic.com/sunkcost.html
Susanna,
Minulle jäi vähän epäselväksi, mitä ajat linkillä takaa. Onko mielestäsi kyse siitä, että jäämme jurnuttamaan paikallemme siksi, että olemme jo satsanneet niin paljon siihen, missä olemme nyt?
Rakastan tätä tarinaa. Kuulin sen ensimmäisen kerran lukiossa aamunavauksessa muistaakseni ja tämä kuvastaa musta asioita niin hyvin. Ja on tosiaan nykypäivänäkin ajankohtainen kun puhutaan eläkeiän nostattamisesta. Luin järkyttyneenä erään lehden sivuilta vastauksia, kun ihmisiltä kysyttiin eläkeiästä. Eläkeikä nähtiin auvoisana onnena, johon koko muu ikä pitää tehdä töitä. Kyllä elämästä nauttiminen pitäisi aloittaa nyt ja kun siitä nauttii (myös siis työstä) jaksaa ehkä ollakin pitempään töissä.
Little M,
Kiitos kommentista!
Olen joskus törmännyt eläkeikäisten kohdalla sellaiseen ilmiöön, että sitten kun ”auvoisa onni” lopulta koittaa, päivien tyhjyys lyö monet ällikällä. Kun työ ei haukkaakaan leijonaosaa päivästä, pitäisi noille tunneille keksiä jotain muuta tekemistä. Tyhjiötä tulee sitten helposti täytettyä esimerkiksi pulloon tarttumalla.
Kun sen sijaan rakentaa päivänsä jo työikäisenä mieleisikseen, eivät ne ammota tyhjillään eläkkeelläkään.
Nähdäkseni isoin ongelma tässä on ristipaine niiden lukemattomien valintamahdollisuuksien, jotka mahdollistaisivat unelman elämisen, ja arkeen uurtuneiden rutiinien välillä. Rutiinit ovat yhtäältä turvallisia, mutta toisaalta sitovat meidät kenties sellaisiin päämääriin, jotka eivät palvele omia arvojamme.
Päivitysilmoitus: 5 yksinkertaista askelta hyvään elämään « Ajattelun ammattilainen
Päivitysilmoitus: Unelmoiva intohimotyöläinen vai velvollisuudentuntonsa vanki? | kolmaspolvi
Päivitysilmoitus: Itsensä kehittäminen – miten kaikki alkaa « Business Thinkers
Päivitysilmoitus: Unelmointi ja tavoitteiden asettaminen « Business Thinkers
Päivitysilmoitus: Riittämättömyyden tunteista kohti iloa ja mielenrauhaa