Alkuasetelma ei määrää lopputulosta

Vuonna 1902 saksalainen fysiikan jatko-opiskelija yritti saada akateemista työtä. Kun hänen yliopistoille lähettämänsä hakemukset tyrmättiin yksi toisensa jälkeen, hän pyrki yläasteen opettajaksi. Tässäkään ei tärpännyt, johtuen erityisesti hänen huonoista suosituksistaan. Opintomenestys kun ei ollut kärkiluokkaa, eikä kaveri oikein tullut toimeen professorienkaan kanssa.

Lopulta opiskelijan tuttava sai järjestettyä hänelle suojatyöpaikan sveitsiläisestä patenttitoimistosta. Patenttitoimistossa puuhastellessaan hän kirjoitti lukuisia fysiikkaa koskevia papereita. Paperit olivat hyvin keskinkertaisia, ja joissain oli jopa virheitä. Nuorukaista ajoi kuitenkin eteen päin palava rakkaus fysiikkaa kohtaan.

Vuonna 1905 saksalaisnuorukainen julkaisi viisi artikkelia.

Ensimmäinen paperi hyväksyttiin hänen väitöstyönään.

Toinen ansaitsi hänelle fysiikan Nobelin palkinnon.

Kolmas paperi mullisti käsityksemme maailmankaikkeuden rakenteesta. Se esitteli erityisen suhteellisuusteorian.

Alkuasetelma ei määrää lopputulosta.

PS. Katso täältä aiheeseen liittyvä inspiraatiovideo, jossa kerrotaan lisää samanlaisia tarinoita.

Tieteen kehityksen arvaamattomuudesta

Vuonna 1900 fysiikan parissa ansioitunut lordi Kelvin piti luennon, jossa hän ilmoitti, että tietomme maailmankaikkeuden toimintaperiaatteista on lähes aukotonta. Kelvin esitti, että ymmärryksemme fysiikan peruslaeista on tullut käytännössä valmiiksi. Vain kaksi pienen pientä pilvenhattaraa leijaili enää fysikaalisen tietämyksen taivaalla.

Nämä kaksi pientä pilveä olivat Michelsonin ja Morleyn eetterin olemassaoloa tutkinut koeasetelma, sekä mustan kappaleen säteilyn ongelma.

Einsteinin ratkaisusta Michelson-Morley -ongelmaan syntyi erityinen suhteellisuusteoria.

Max Planckin ratkaisu mustan aineen ongelmaan synnytti puolestaan kvanttimekaniikan.

Nämä kaksi teoriaa mullistivat lopullisesti käsityksemme maailmankaikkeuden toimintaperiaatteista.

Tieteen kehitys on joskus koko lailla arvaamatonta.