5 luovan ajattelun peruspilaria

Usein ajatellaan, että luovuus on harvojen nerojen etuoikeus. Kun oma ajattelu urautuu arkirutiinien myötä, on sisäistä MacGyveriä vaikea ravistella hereille. Tosiasiassa luovuus on taito siinä, missä pyörällä ajaminenkin. Ja luovuuden taidon oppii niin kuin minkä tahansa muunkin taidon: harjoittelemalla.

Toinen luovuuteen liitetty myytti on, että luovuus edellyttäisi kaaosta. Tosiasiassa luovassa ajattelussa on nähtävissä selkeää rakenteellisuutta – tosin aidosti luova ihminen osaa myös tarvittaessa rikkoa tätä rakennetta.

Luova prosessi liikkuu hajottavasta toiminnasta kohti kokoavaa toimintaa. Usein luovina pidetään ihmisiä, jotka toimivat hajottavasti: tällaiset ihmiset keksivät koko ajan paljon uutta. Mutta todelliselta luovalta nokkelikolta edellytetään sekä kykyä uuden keksimiseen että olennaisen tiivistämiseen.

Seuraavassa esittelen viisi luovan ajattelun peruspilaria. Ne etenevät asteittain hajottavista työvaiheista kokoaviin. Opettelemalla nämä viisi askelta pystyt helposti hyödyntämään tarvitessasi luovaa kyvykkyyttäsi.

1. Kerää

Yksi luovan työn perusongelmista on valkoisen paperin kammo. Vaikka pitäisi synnyttää uutta, ei runosuoni alakaan pulputtaa. Kukko kun ei käskien laula. Apu valkoisen paperin kammoon löytyy keräämisestä. Lähes joka ikinen ihmiskunnan tuntema luova nero on kerännyt ideansa ja inspiraationlähteensä talteen. Wittgenstein tuhersi Tractatus-teoksensa synnyttäneet muistiinpanot maailmansodan tuiskeessa rintamalla, ja Edisonille kertyi hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja. Keräämällä ideat ja inspiraationlähteet synnytät pian ideahautomon, jonka avulla pääset heti vauhtiin, kun pitää synnyttää uutta.

2. Valikoi

Kun alat kerätä materiaalia, on sitä pian niin paljon, että hyvät ideat hukkuvat helposti runsauden sekaan. Tällöin on hyvä osata valikoida nopeasti jyvät akanoista. Erityisen tehokasta on vaihdella niin sanottua dialektista ja dialogista menetelmää. Dialektisuus perustuu vastakkainasetteluun: tämä on parempi kuin tuo, mutta huonompi kuin tämä. Tarkastelemalla keräämääsi materiaalia dialektisesti asetat sen paremmuusjärjestykseen. Lopuksi kuorit kerman päältä ja tartut toimeen. Dialogisuus puolestaan perustuu yhteen sovittamiseen. Dialogisesti tarkastelet keräämääsi materiaalia sen valossa, mikä sopii yhteen minkäkin kanssa. Näin synnytät uusia assosiaatioita, ja aiemmin vähäpätöinenkin idea saattaakin osoittautua uuden työsi kulmakiveksi.

3. Luonnostele

Luonnostelu on luovan työn ensirakkaus. Luonnostelussa nimittäin tapaat luovan työsi tuloksen ensimmäistä kertaa. Siksi suurin osa luovasta työstä tapahtuukin usein juuri tässä vaiheessa. Esimerkiksi amatööritaiteilijat eivät yleensä juuri muuta tee, kuin luonnostele: kankaalle synnytetään ensimmäinen mielikuva, ja sen hiominenkin jätetään puolitiehen. Luonnostellessa synnytät ensimmäisen version teoksestasi, mutta on hyvä pitää mielessä, että kyse on vielä luonnoksesta. Hahmottelu kannattaa siis pitää vielä hyvin karkeana, ja keskittyminen suurissa linjoissa. Yksityiskohtien aika on vasta jalostaessa.

4. Jalosta

Jalostamisvaiheessa on aika synnyttää lopullista jälkeä. Tässä olennaista on keskittyä yksityiskohtien hiomiseen. Jalostaessa on hyvä muistaa muutama luovan työn perussääntö. Ensinnäkin, kuten Albert Einstein on todennut, kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti, kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisemmin. Jos työssäsi on siis jotain turhaa, jätä se pois. Voit siirtää turhat ideat idea-arkistoosi myöhempää käyttöä varten. Editoi siis veitsellä, ennemmin kuin pensselillä: jalostamisvaiheessa kannattaa aina ennemmin poistaa, kuin lisätä. Toisekseen, luovan työn elintärkeä ohjenuora on: kill your darlings. Jos toistamiseen jäät taputtelemaan itseäsi selkään nokkelasta oivalluksesta, poista se. Luova työ ei ole vain kokoelma nokkelia oivalluksia. Luova työ on tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen elementti tukee toistaan. Jos yksi yksityiskohta vie jatkuvasti huomion pois kokonaisuudesta, ei kokonaisuus ole vielä tasapainossa.

5. Viimeistele

Luova työ on kokonaisuus, jossa jokainen yksityiskohta tukee toistaan. Tästä syystä viimeisteleminen on niin tärkeä työvaihe. Viimeistelyvaiheessa otat etäisyyttä työhösi, jotta pystyt tarkastelemaan sitä kokonaisuutena. Saatuasi työsi valmiiksi, nuku ainakin yö tai pari, tai vaikkapa viikko, ennen kuin todella hyväksyt sen valmiiksi. Palaa nyt työn pariin ja tarkastele sitä kokonaisuutena. Puhutteleeko se sinua sellaisena kuin se on, vai puuttuuko siitä jotain – tai viekö jokin yksityiskohta yhä huomion pois kokonaisuudesta? Lopuksi voit vielä tehdä loppusilauksen – pienen muutoksen, jolla annat itsellesi luvan lopettaa työn loputtoman hiomisen. Kuten Leonardo da Vinci on sanonut: ”Taideteos ei ole koskaan valmis. Vain lopulta hylätty.”

Lisää vinkkejä luovan työn siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian Luovan työn oppaasta. Lataa se maksutta täältä.

4 keskeisintä loogisen päättelyn metodia

Kaikki ajattelu ei ole loogista. Nähdäkseni loogista päättelyä ei tulisi siis nähdä ajattelun mallintajana, kuten suuret loogikot Gottlob Fregestä Bertrand Russelliin ja jopa nuorempaan Wittgensteiniin ajattelivat. Sen sijaan logiikka muodostaa kokoelman mitä käyttökelpoisimpia työkaluja, joiden avulla pystyt tehostamaan merkittävästi ajattelutyötäsi.

Useissa tapauksissa saat parhaat tulokset aikaan logiikan avulla. Looginen päättely muodostaakin taitavan ajattelun kivijalan. Esittelen seuraavassa neljä keskeisintä loogisen päättelyn muotoa.

1. Aristoteelinen deduktio

Aristoteles sijoitti analytiikoissaan logiikan keskiöön deduktion. Deduktio onkin loogisen päättelyn ydin. Deduktiivinen päättely on päättelyä yleisestä yksityiseen. Sen tyypillisiä esimerkkejä ovat aristoteeliset syllogismit.

Jos kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, voimme tällöin päätellä deduktiivisesti, että Sokrates on kuolevainen. Deduktio ei salli itse päättelylle virhemarginaalia. Siksipä sitä sanotaankin päteväksi päättelyksi. Toki jokin ennakko-olettamista, eli premisseistä, voi olla väärin. Tästä syystä edes deduktiivinen päättely ei ole täysin erehtymätöntä. Voisihan olla, että Sokrates olisikin vaikkapa avaruusolio.

2. Aristoteelinen induktio

Induktio on yleisin päättelymme muoto. Kun tapaamme kaksi asiaa riittävän usein yhdessä, voimme vetää johtopäätöksen, että pääsääntöisesti nämä kaksi asiaa esiintyvät yhdessä. Induktio tarkoittaa siis päättelyä yksityisestä yleiseen.

Jos tarkastat esimerkiksi ensimmäisten tuhannen vastaan tulevan korpin värin, ja käy ilmi, että ne ovat kaikki mustia, voit päätellä induktiivisesti, että ”kaikki korpit ovat mustia”. Toki on aina mahdollista, että juuri seuraavan nurkan takana lymyilee se valkoinen korppi. Näin ollen induktio ei takaa koskaan täysin kiistatonta pätevyyttä päättelylle.

3. Sherlock Holmes -päättely eli abduktio

1800-luvulle asti ajateltiin, että induktio on tieteellisen päättelyn keskeisin metodi. Amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce alkoi kuitenkin epäillä tätä oletusta. Peirce muotoili tieteellisen päättelyn periaatteet ja nimesi sen abduktioksi. Abduktio on eräänlaista käännettyä deduktiota. Deduktiossa johtopäätös seuraa ennakko-olettamista. Abduktiossa johtopäätös arvataan vihjeiden perusteella intuitiivisesti, ja siitä johdetut deduktiiviset seuraamukset pyritään varmentamaan todistusaineiston varassa.

Tarinassa ”A Scandal in Bohemia” Sherlock Holmesia saapuu tapaamaan naamioitu vieras. Vieras esittäytyy kreivi von Krammiksi, mutta Holmes saa pian tämän todellisen identiteetin selville. Holmes on jo etukäteen muodostanut oletuksen siitä, kenestä on kyse. Vieraan ennakkoon lähettämä kirje sisältää runsaasti vihjeitä: kirjoitustapa on saksalainen ja yläluokkainen, kirjepaperi böömiläinen. Lisäksi kirjeessä viitataan eurooppalaisiin aatelishuoneisiin. Kun vieras viimein saapuu, vastaa hänen olemuksensa Holmesin muodostamaa arvausta. Holmesin abduktio saa tukea tosiseikoista, ja hän vahvistaa muodostamansa olettamuksen: kyseessä ei ole kukaan muu kuin itse Böömin kuningas.

4. MacGyver-ajattelu, eli lateraalinen ajattelu

Usein ajattelumme on ennakko-olettamiemme sitomaa. Voimme kuitenkin aina keksiä uudenlaisia tapoja toimia tehokkaasti. Lateraalinen ajattelu tarkoittaa sitä, että rikomme olettamamme siitä, mitä asiat ovat ja mitä niillä voi tehdä. Lateraalista ajattelua voi harjoittaa erityisesti kolmen metodin kautta: hyödyntämällä sattumaa, turvautumalla järjettömyyksiin ja esittämällä haasteita. Voit tutustua metodeihin tarkemmin täältä. Lisäksi voit harjoittaa lateraalisen ajattelusi taitoja kertomalla vitsejä ja ratkomalla arvoituksia.

1980-luvun omalaatuinen toimintasankari MacGyver on oivallinen esimerkki mestarillisesta lateraalisesta ajattelijasta. Kun talosta palaa sulake, MacGyver kaivaa silmää räpäyttämättä esiin purkkapaketin ja korjaa sulakkeen sähköä johtavalla purkkapaperilla. Ja kun aseistettu roistokopla riehuu ravintolassa, Phoenix-säätiön nokkelikko kyhää pesuaineista ja ruokasoodasta kotitekoisen pommin, jolla roistot saa harhautettua niin, että sankari pääsee nippa nappa pälkähästä.

Induktio, deduktio, abduktio ja lateraalinen ajattelu muodostavat tehokkaan mestariajattelijan työkalupakin. Näiden ajattelun työkalujen avulla tehostat merkittävästi päättelytaitojasi ja ongelmanratkaisukykyäsi.

PS. Kriittinen korkeakoulu järjestää toukokuun viimeisenä viikonloppuna Loogisen päättelyn intensiivikurssin, jossa toimin luennoitsijana. Kurssilla käsitellään lennokkaasti ja käytännönläheisesti erilaisia loogisen ja lateraalisen päättelyn tapoja. Se päättyy visaiseen työpajaan, jossa pääset hieromaan älynnystyröitäsi. Kurssille mahtuu 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittaudu osoitteeseen info@kriittinenkorkeakoulu.fi. Lisätietoja täältä.

3 tapaa ajatella lateraalisesti

Lateraalinen ajattelu rikkoo parkkiintuneita ajattelun kaavoja. Opettelemalla taitavaksi lateraaliseksi ajattelijaksi pystyt löytämään nopeasti uusia näkökulmia ja ratkaisumalleja käsillä oleviin ongelmiin. Taitava lateraalinen ajattelija toimii pulmatilanteessa MacGyverin veroisella älyllisellä ketteryydellä ja selättää pulman kuin pulman käden käänteessä. Seuraavassa esittelen kolme keskeisintä lateraalisen ajattelun metodia.

1. Hyödynnä sattumaa

Sattuman hyödyntäminen tarkoittaa sitä, että tuot tilanteeseen jonkin täysin sattumanvaraisen muuttujan, jolla ohjaat tilannetta uuteen ja yllättävään suuntaan. Satunnaismuuttuja synnyttää uudenlaisia mielleyhtymiä, jotka irrottavat ajatuksesi parkkiintuneelta uraltaan.

Voit esimerkiksi kirjoittaessasi valita jonkin näkemäsi esineen ja kytkeä sen mukaan kirjoitukseesi. Artikkeli syvänmerenkaloista voi saada aivan uusia ulottuvuuksia, kun kytket siihen mielteitäsi esimerkiksi leivänpaahtimesta. Kenties leivänpaahtimen hehkuvat vastukset saavat huomiosi kiinnittymään syvänmerenkalojen valaisukykyyn. Näin artikkelisi saa aivan uudenlaisen näkökulman.

2. Turvaudu järjettömyyksiin

Ajattelurutiineja voi rikkoa esittämällä jonkin näennäisesti mielettömän ehdotuksen, joka pyritään ottamaan tosissaan. Formula 1 -sarjan aktiivijousitus keksittiin kuulemani mukaan seuraavasti. Insinöörit pohtivat kuumeisesti, miten jousituksen saisi pelaamaan jouhevammin. Tuloksia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi perinteisin menetelmin.

Lopulta yksi insinööreistä keksi hyödyntää lateraalista ajattelua. Mitäpä jos kilpa-autoon löisikin alle neliskanttiset renkaat? Nelikulmaiset renkaat johtaisivat säännöllisiin töyssyihin, joita jousitusta ohjaava tietokone voisi ennakoida, mahdollistaen näin pehmeän kyydin.

Kenties pyöreärenkainenkin auto voisi hyötyä ennakoivasta jousituksesta: autoon voisi asentaa sensorin, joka tunnistaisi tien epätasaisuudet, joiden nojalla tietokone ennakoisi töyssyjä. Näin jousitus toimisi puhtaasti mekaanista laitetta jouhevammin.

3. Esitä haaste

Haastaminen tarkoittaa sitä, että kyseenalaistat jonkin itsestään selvältä vaikuttavan seikan ja mietit, mitä seuraisi, jos näin ei olisikaan. Haastava ajattelu on johtanut parhaimmillaan radikaaleihin tieteellisiin vallankumouksiin. Joskus esimerkiksi nämä kysymykset ovat olleet radikaaleja haasteita: “Mitä jos aurinko ei kierräkään maata?” ja “Mitä jos aika ei kuljekaan aina samaa tahtia?” Näistä haasteista seurasivat kopernikaaninen käsitys aurinkokunnasta ja Einsteinin suhteellisuusteoria.

Nykyaikana haastaminen voi tarkoittaa esimerkiksi kysymystä: “Mitä jos voisin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa” tai “Mitä jos ympyrä olisi kulmikas?”. Nämä kysymykset ovat ensi silmäyksellä pitkälti mielettömiä, mutta saattavat ravistella hereille aivan uudenlaisia tapoja tarkastella jotakin käsillä olevaa ongelmaa.

Lateraalisen ajattelun mestariksi voi kouliintua ylläolevien menetelmien ohella ratkomalla arvoituksia sekä lukemalla ja kertomalla vitsejä. Sekä arvoitukset että huumori nojaavat usein tyypillisten ennakkokäsitystemme harhaanjohtavuuteen. Moni arvoitus ratkeaa vasta, kun luovumme jostakin näennäisen välttämättömästä ennakkokäsityksestämme.

Voit tutustua lateraaliseen ajatteluun myös lukemalla Edward de Bonon klassikkoteoksen Lateral Thinking. Lisää luovan ajattelun apuja löydät Filosofian Akatemian Luovan työn oppaasta.