Tee itsestäsi mestariajattelija

Tammi julkaisi eilen esikoiskirjani Tee itsestäsi mestariajattelija. Kirjassa käsittelen sitä, miten ihmismieli toimii, ja mitä sillä voidaan tehdä. Kirjan taustalla vaikuttavat pitkä mielenfilosofisen tutkimuksen perinne, sekä joukko tutkimustuloksia neurotieteen, kognitiivisen psykologian ja systeemisen psykologian aloilta. Monia kirjassa käsittelemiäni teemoja olen sivunnut myös tässä blogissa vuosien varrella, ja blogissa käydyt keskustelut ovat myös osaltaan muokanneet kirjan sisältöä.

Kirja koostuu viidestä osasta. Ensimmäisessä osassa pyrin muodostamaan käsityksen siitä, mistä ajattelussa on oikeastaan kyse. Tarkastelun kohteena ovat myös erilaiset tavat ohjata ajattelua ja käsitellä hankalia ajatuksia. Pyrin myös valottamaan sitä, miksi esimerkiksi urheilijoiden usein hyödyntämä mielikuvaharjoittelu oikeasti toimii, ja miksi positiivinen ajattelu johtaa usein negatiivista hedelmällisempiin tuloksiin.

Toisessa osassa käsittelen mielen rakennetta erityisesti viime vuosien neurotieteen ja kognitiivisen psykologian tulosten valossa. Tässä osiossa käsittelen myös luovan ajattelun menetelmiä, flow-kokemusta sekä ajattelunhallintaa. Pyrkimyksenäni on valottaa, miten mielen eri toiminta-alueita kannattaa hyödyntää tehokkaasti taitavan ajattelun ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Kolmas osa käsittelee ajattelun ulkoistamista. Tässä kerrotaan, miten ympäristösi vaikuttaa ajatteluusi, miten voit muuttaa ajatteluasi muuttamalla ympäristöäsi, ja miten pystyt rakentamaan halutessasi itsellesi monipuolisen verkkoälyn käyttämällä internetin tietopalveluita. Nykytutkimuksen valossa voidaan osoittaa, että monet ympäristön elementit ovat keskeisessä roolissa mielen toiminnan kannalta. Ajattelu ei siis ole vain aivotoimintaa.

Neljännen osan ydinkysymyksiä ovat yhteisöllisyys ja onnellisuus. Ajattelu ei ole koskaan yksityisasia, ja taitava ajattelu on myös tärkeässä roolissa hyvän ja onnellisen elämän elämisessä. Todellinen hyvinvointi perustuu mielestäni yhtäältä intohimoiseen tekemiseen ja toisaalta oman yhteisön autenttiseen palvelemiseen. Tässä osiossa esittelen myös muutaman toimivan työkalun, joiden avulla omaa hyvinvointia on mahdollista edistää.

Viimeinen osa käsittelee asiaa, josta puhutaan yhä mielestäni aivan liian vähän. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana lahjakkuus- ja älykkyystutkimus ovat nimittäin osoittaneet lähes kiistatta, että minkä tahansa taidon voi oppia löytämällä oikeanlaisen harjoitusmenetelmän ja harjoittelemalla riittävästi. Keskeisessä roolissa on intohimo ja motivaatio.

Historian huiput Mozartista Einsteiniin harjoittelivat kaikki päivittäin tuntikaupalla, koska he olivat löytäneet oman intohimonsa. Keksimällä, mikä innostaa juuri sinua kaikkein eniten, etsimällä oikeat harjoitusmenetelmät ja harjoittelemalla sinnikkäästi pystyt ottamaan haltuun alan kuin alan japanin kielestä kvanttifysiikkaan, sienten tuntemuksesta sinfonioiden kirjoittamiseen. Kuka vaan ei pysty tulemaan miksi vaan. Mutta kuka vaan pystyy tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen – mestarilliseksi juuri sillä alalla, johon oma intohimo ohjaa.

Olen pyrkinyt tiivistämään kirjaan tämänhetkisen ymmärrykseni mielen toiminnasta sekä esittelemään joukon sellaisia nykytieteen valossa perusteltuja menetelmiä, joiden olen havainnut toimivan sekä omassa elämässäni että vetämissäni koulutuksissa. Toivon, että kirja auttaa jakamaan näitä oivalluksia, ja että näistä ajatuksista olisi lukijalle myös välitöntä konkreettista hyötyä.

Voit tilata kirjan täältä.

Mitä aivoissa oikeastaan tapahtuu?

Tällä hetkellä meillä on vallalla kaksi valtavirtakäsitystä aivojen roolista ajattelussa. Aivokoulukunnan mukaan ajatukset, kokemus ja peräti minuus sijaitsevat aivoissa.

Ideakoulukunnan mukaan aivot toimivat eräänlaisena ajattelun fyysisenä vastinkappaleena. Ajatukset ovat siis jotain muuta kuin aivotoimintaa – mutta aivot ovat kuitenkin välttämättömät ajattelulle.

Selvästikin aivoja tarvitaan ajatteluun.

Mutta sijaitsevatko ajatukset aivoissa? Yksinkertainen ajatuskoe osoittaa, miten asian laita on. Kun liikutat vasenta kättäsi, aktivoituvat päälakesi tienoilla sijaitsevan motorisen aivokuoren hermoverkot. Toisin sanoen, motorisen aivokuoren aktivaatiot ovat välttämättömät käden liikuttamiselle. Mutta sijaitseeko käden liike aivokuorella? Ei kai nyt sentään.

Samalla tavoin kun ohjaat tarkkaavaisuuttasi esimerkiksi katsoessasi taideteosta, aktivoituvat etuotsalohkosi hermoverkot. Tai kun harjoitat itsereflektiota – ajattelet omaa ajatteluasi – aktivoituu useita eri aivoalueita käsittävä default network. Mutta sijaitseeko tarkkaavaisuutesi otsassasi, tai itserefelektiosi ohimolohkossa ja limibisellä aivokuorella? Ei sen enempää, kuin kätesi liikekään sijaitsee päälaellasi.

Kuten Aristoteles sanoisi, aivotoiminta on välttämätön ehto ajattelulle – mutta se ei ole riittävä ehto. Tämä tarkoittaa sitä, että aivojen täytyy olla kunnossa, jotta ajattelu olisi mahdollista. Mutta yksin aivot eivät vielä riitä ajatteluun.

Ajattelu edellyttää monimuotoisen kulttuurisen vuorovaikutuksen, jossa opit käyttämään kieltä ja viestimään toisten ihmisten kanssa. Kulttuurin avulla opit myös pyrkimään tavoitteisiin ja löytämään keinoja ratkaista eteen tulevia ongelmia. Viime kädessä ajattelu edellyttääkin sekä lähiympäristösi että yhteisösi. Jos sinut laitettaisiin täysin pimeään koppiin, ei ajattelu olisi enää pian mahdollista; viimeaikaisissa kokeissa jopa viidentoista minuutin aistien vaimentaminen on johtanut aistiharhoihin.

Aivoja tarvitaan ajatteluun. Mutta ajatukset itse eivät sijaitse aivoissa sen enempää kuin käden liikekään sijaitsee siellä. Ajatukset ovat yhteisöllisesti ja kulttuurillisesti rakentuneita prosesseja, joissa voi olla osia myös pääsi ulkopuolelta. Aivot eivät ajattele – vaan sinä sosiaalisena olentona ajattelet käyttämällä aivojasi.

Ota käyttöön laajennettu mielesi

Neurotieteen tämänhetkisen käsityksen mukaan ihmisen pitkäkestoiset muistot tallentuvat aivojen keskiosassa sijaitsevaan merihevosen muotoiseen hippokampukseen. Tämän pienehkön elimen uskotaan siis toimivan eräänlaisena ajattelun kovalevynä.

Ajattelutoiminnan kannalta on kuitenkin yhdentekevää, sijaitseeko käyttämäsi informaatio hippokampuksessasi vai vaikkapa muistikirjassa.

Ajattelun kannalta informaation sijaintipaikalla ei ole merkitystä – kunhan pääsemme informaatioon käsiksi tarpeeksi nopeasti.

Jos hippokampuksesi korvattaisiin riittävän nopealla kovalevyllä, et huomaisi mitään eroa. Jos kovalevy puolestaan sijaitsee serverifarmilla, mutta pääset sen sisältämään informaatioon käsiksi sekunneissa, on informaatio käytettävissäsi siinä, missä mieleenpainamasikin.

Tällaiset pohdinnot kuuluivat vielä kymmenen vuotta sitten tieteiskirjallisuuteen. Viimeisen kahden vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Kosketusnäytölliset älykännykät, Googlen entisestään parantuneet semanttiset operaattorit ja vuonna 2008 toimintansa aloittanut verkkomuistipalvelu Evernote tuovat informaation nyt sekunneissa käytettäväksesi, missä ikinä oletkaan.

Andy Clarkin ja David Chalmersin laajennetun mielen hypoteesin mukaan ajatustoiminta ei ole vain aivotoimintaa. Jos aivotoiminnon voi ulkoistaa, on se yhdentekevää itse ajatuksen kannalta, kunhan ulkoistaminen ei hidasta itse ajatustoimintaa.

Nykyaikana pääset Googlen ja Wikipedian avulla mobiililaitetta käyttäen mistä tahansa käsiksi kaikkeen internetin sisältämään informaatioon sekunneissa. Jos taskussasi on iPhone, on internetin informaatio käytännössä yhtä nopeasti käytettävissäsi kuin jos olisit painanut informaation mieleesi.

Käyttämällä mobiililaitetta voit hyödyntää internetin sisältämää informaatiota yhtä nopeasti kuin koulussa oppimaasi. Ja tallentamalla itsellesi tärkeän informaation Evernote-verkkopilveen pääset siihen sekunneissa käsiksi mistä tahansa missä on internet. Tällöin tiedät kaiken, minkä internet tietää, etkä unohda mitään, minkä olet tallentanut Evernoteen.

Jos haluat ottaa käyttöön laajennetun mielesi, lataa täältä upouusi Filosofian Akatemian Laajennetun mielen opas 1.0. Oppaassa neuvotaan, miten saat Googlen ja Wikipedian vasteajat painettua muutamiin sekunteihin, miten voit rajata internetin tietotulvasta itsellesi olennaisen informaation ja miten voit tallentaa internet-pilveen kaiken tarpeellisen informaation niin, että se on käytettävissäsi missä tahansa, milloin tahansa. Ota käyttöön laajennettu mielesi: tiedä kaikki, löydä kaikki, älä unohda mitään.