Mahdoton maailma

Ukkini kertoi aikanaan kokemuksistaan rintamalla. Kerran hän oli lähtenyt rynnäkköön kahden aseveljen kanssa. Heidän hetken edettyään yksi sotilaista sai osuman luodista ja kaatui. Ei aikaakaan kun toinenkin kuoli vihollisen luoteihin. Kuin ihmeen kaupalla ukki selviytyi rytäkästä hengissä. Jos joku luodeista olisi lentänyt muutaman sentin lähempänä, hänen elämänsä olisi toveriensa tavoin päättynyt tuohon päivään. Nyt kävi tuuri.

Kuinka todennäköistä on, että juuri sinä olet olemassa?

Jos ukkini olisi kaatunut rintamalla, ei tätä tekstiä olisi olemassa, koska ei olisi minuakaan; ei liioin äitiäni tai hänen sisaruksiaan. Meidän suvullamme kävi aika hyvä tuuri siinä, että ukki selvisi hengissä. Mutta kun asiaa pohtii hieman pidemmälle, sukumme tuuri on ollut suorastaan kosmista.

Jos laskisimme huviksemme kertoimet kaikille niille läheltä piti tilanteille, joita ukille ja vaikkapa hänen vanhemmilleen ja isovanhemmilleen on tapahtunut, ei todennäköisyys sille, että ukki päätyi vielä sukua jatkamaan ole suuren suuri. Ja kun tähän ynnätään vielä se, että kullakin hedelmöityksen hetkellä vain yksi tuhansista siittiöistä on onnistunut tehtävässään, todennäköisyys juuri tietyn ihmisen, vaikkapa allekirjoittaneen, olemassaoloon kutistuu aika olemattomiin. Ja sama koskee joka ikistä elossa olevaa ihmistä.

Mutta venytetäänpä aikajännettä vielä tuhat vuotta. Viimeisen tuhannen vuoden aikana sinun esi-isilläsi on käynyt niin kosminen flaksi, että kertaakaan tuona aikana yksikään esi-isäsi ei ole möhlännyt niin legendaarisesti, ettei suvunjatkaminen olisi onnistunut.

Tuhat vuottakin on sitä paitsi pikku juttu. Sama hannuhanhimainen tuuri jatkuu kymmeniä tuhansia vuosia – satoja tuhansia vuosia, miljoonia. Joskus joku katkaravun tapainen öttiäinen on vähän kohotellut kulmakarvojaan tai jotain antennintapaisia ulokkeitaan vastakkaisen sukupuolen edustajalle, ja taas on käynyt flaksi. Tästä on seurannut tapahtumaketju, jonka lopputulema olet sinä.

Miljoonien vuosien ajan kiekko on pomppinut lapaan niin, että olet olemassa. Mutta entäpäs me muut? Jos sinun olemassaolosi on äärettömän epätodennäköistä ja käsittämättömän onnekkaan tapahtumaketjun tulosta, kuinka todennäköistä on, että kaksi tiettyä ihmistä on juuri tietyllä ajanhetkellä olemassa? Kerrotaan nyt jo minimaaliseksi jääneet todennäköisyydet keskenään. Lopputulema kutistuu ennestään. Itse asiassa kun ynnätään kaikki maailman ihmiset yhteen, todennäköisyys siihen, että maailma olisi juuri tällainen lähenee äärettömästi nollaa.

Mitä tästä voidaan päätellä?

Ensinnäkin: elämme mahdottomassa maailmassa.

Toiseksi: meillä joka ikisellä on ollut aivan käsittämättömän hyvä onni matkassa, että olemme juuri tässä ja nyt.

Kolmanneksi: se ei ole yhtään hullumpi juttu.

Sinulla, minulla – ihan joka ikisellä meistä – on käynyt kosmisen hyvä tuuri.

Oleminen on jakamista

Tyttäreni on viime aikoina opetellut toinen toisensa jälkeen vaikuttavampia akrobaattitemppuja. Temput ovat selvästikin hänelle palkitsevia itsessään. Siitä huolimatta on tärkeää viiden minuutin välein huutaa: ”Isi, tule katsomaan.” Temput syttyvät todelliseen roihuun vasta, kun joku havaitsee ne.

Mikä tekee inhimillisen toiminnan tuloksista merkityksellisiä? Itse toiminta on merkityksellistä, kun se on kutsumuksellista. Mutta se, mitä toiminnasta seuraa – se, mikä on olemassa sen seurauksena – on merkityksellistä vasta, kun se jaetaan jonkun toisen kanssa.

Oleminen on jakamista.

Miksi Gösta Sundqvist halusi jakaa sävelteoksensa toisten kanssa, vaikka ei itse viihtynytkään yleisön edessä? Miksi joka ikinen pikkuvekara huutaa isin tai äidin katsomaan uutta temppuaan? Tai miksi filosofian tutkijanplanttu alkaa pitää tällaista blogia? Synnyttääkseen jotain, joka on oikeasti olemassa.

Piispa George Berkeley teki aikanaan kuuluisaksi iskulauseen esse est percipi –oleminen on havaituksi tulemista. Berkeleyn mukaan olion olemassaolo edellyttää aina jonkun, joka havaitsee sen. Pöytälaatikkoon haudatut runonpätkät ja romaaniaihiot, treenikämpän seinille kaikuvat tulevaisuuden hitit tai kapakan pöydässä humalaan katoavat tieteelliset läpimurrot eivät ole oikeastaan olemassa. Ne lepattavat kenties hetkisen tekijänsä mielessä – mutta todellisia olioita niistä tulee vasta jos ne jaetaan toisten kanssa.

Nykyaikana internet tekee jakamisesta yhä helpompaa. Samalla se tekee myös olemisesta yhä helpompaa. Mitä erikoisimmista asioista kiinnostuneet nörtit löytävät vertaistukea maanosien halki. Erikoisista tieteen tai taiteen aloista kiinnostuneet tulevat einsteinit ja picassot löytävät teoksilleen yleisön. Jokainen voi löytää oman heimonsa verkossa, ja sitä kautta tulla olevaksi ja merkitykselliseksi omalle globaalille digitaaliselle kylälleen. Oleminen on jakamista.