Miksi toisesta ei kannata koskaan puhua pahaa selän takana

Joskus pitää päästä purkamaan paineita. Helppo tapa oman venttiilin aukaisuun on soimata jotain yhteistä tuttua: ”Kun se Pasikin on niin toistaitoinen tohelo!” Toisesta pahan puhuminen ei kuitenkaan kannata koskaan. Tässä kolme syytä miksi.

Ensinnäkin, puhumalla pahaa toisesta muutat myös omaa käytöstäsi toista ihmistä kohtaan. Iso osa ihmiskohtaamisten luonteesta määrittyy ennakko-oletusten valossa. Toisesta kannattaakin olettaa aina parasta – näin lisäät positiivisen kohtaamisen mahdollisuutta merkittävästi.

Toisekseen, juoruilemalla kaverillesi yhteisestä tutusta et viesti ainoastaan tuttavastanne. Kerrot samalla myös jotain itsestäsi – nimittäin sen, että sinulla on tapana juoruilla tutuista. Vaikkei juttukaverisi tätä tietoisesti ajattelisikaan, tajuaa hän tiedostamattaan, että voi hyvin olla, että huomenna hän itse onkin juorun kohteena.

Kolmanneksi, ja itsestään selvästi, puhumalla pahaa toisesta riskeeraat tietysti aina sen, että juoru kantautuu takaisin pahaa aavistamattoman uhrin korviin. Se ei liene kovin hyvä juttu.

Itse asiassa pahan puhumisen sijaan kannattaisikin aina yrittää löytää toisista jotain hyvää sanottavaa – jopa rasittavista kollegoista ja sukulaisista.

Keksimällä hankalasta ihmisestä hyvää sanottavaa lisäät positiivisen kohtaamisen mahdollisuutta entisestään. Kiinnittämällä huomiota hyviin puoliin lisäät tapaamisen antoisuutta – myös itsellesi. Ja vaikka se voi joskus olla vaikea uskoa, ihan joka ikisessä ihmisessä on myös hyviä puolia. Kuten Galileo Galilei on sanonut: “En ole koskaan tavannut ihmistä, jolta en olisi voinut oppia jotain uutta.”

Puhumalla ihmisistä hyvää viestit myös samalla tavoin kuin yllä, että sinulla on tapana kehua kavereitasi. Tällöin myös keskustelukumppanisi suhtautuu sinuun suopeammin. Voihan hyvin olla, että ensi kerralla hän itse onkin selän takana tapahtuvan kehun kohteena.

Kehut voivat myös kantautua niiden kohteen korviin siinä missä juorutkin. Mikään ei taatusti imartele enempää kuin toisen käden tietona kuultu positiivinen arvio.

Vaikka paineita pitää joskus purkaakin, en keksi ainuttakaan syytä siihen, miksi toisesta ihmisestä kannattaisi puhua pahaa. Sen sijaan hyvien puolien esiin kaivamiselle löytyy syitä roppakaupalla. Puhutaan toisistamme hyvää.

Kohtele toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi

Kristillinen versio kultaisesta säännöstä kuuluu: “Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. George Bernard Shaw on kuitenkin osuvasti huomauttanut, ettei toisille kannata tehdä sitä, mitä haluaa itselleen tehtävän – kaikki eivät välttämättä pidä samoista asioista. Siksi kultaisesta säännöstä kannattaakin kenties käyttää buddhalaisten ja taolaisten kieltävää versiota: älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän.

Emme ole samanlaisia. Mutta olemme saman arvoisia – joka ikinen meistä.

Kun olin noin viisivuotias, minua raivostutti suunnattomasti aikuisten tapa suhtautua minuun. Kotona ravanneet tädit ja sedät hössöttivät kimittävällä äänellä: “Hellan lettas kun sinä olet kasvanut, sinähän olet jo iso poika.” Lässyttämällä aikuinen kaivoi henkisen kuilun väliimme, ja häneen oli mahdotonta suhtautua järkevästi. Aikuisen kohtaaminen oli merkittävän enemmistön kohdalla todella vaivaannuttavaa.

Ukkini oli kuitenkin toista maata. Muistan pienestä pitäen, kuinka hän esimerkiksi esitteli minulle kärsivällisesti kellonsa toimintaa – äänenpainoin, joita hän olisi voinut käyttää kollegansa kanssa kiperästä ongelmasta keskustellessaan. Huolimatta siitä, että kellotaulu oli minulle suuri mysteeri, ukki opasti minuutti- ja tuntiviisareiden saloihin. Hän ymmärsi, että vaikka en vielä tiedä kaikkea, mitä hän tietää, se ei vähennä ihmisarvoani lainkaan.

Me olemme kaikki hurjan erilaisia. Yksi tietää kaiken autoista, toinen viihtyy taas differentiaalikalkyylin parissa. Kolmannelle hepat voivat olla se juttu, ja neljäs tykkää saippuasarjoista. Tapamme suhtautua asioihin – se, mistä pidämme, ja mistä emme pidä – vaihtelee tietysti ihmisestä toiseen, samaten se, mitä osaamme. Siksi toista ei pidä kohdella kuin hän olisi kaltaisesi.

Mutta iästä, koosta, taidoista tai tukan väristä riippumatta joka ikistä ihmistä tulisi kohdella kuin vertaistasi. Näin riippumatta siitä onko kyseessä kävelemään opetteleva vaahtosammutin vai suuryrityksen tirehtööri. Ihmisarvo on vakio: se on jokaiselle sama. Kohtele siis toista kuin vertaistasi – älä kuten kaltaistasi.

Oleminen on jakamista

Tyttäreni on viime aikoina opetellut toinen toisensa jälkeen vaikuttavampia akrobaattitemppuja. Temput ovat selvästikin hänelle palkitsevia itsessään. Siitä huolimatta on tärkeää viiden minuutin välein huutaa: ”Isi, tule katsomaan.” Temput syttyvät todelliseen roihuun vasta, kun joku havaitsee ne.

Mikä tekee inhimillisen toiminnan tuloksista merkityksellisiä? Itse toiminta on merkityksellistä, kun se on kutsumuksellista. Mutta se, mitä toiminnasta seuraa – se, mikä on olemassa sen seurauksena – on merkityksellistä vasta, kun se jaetaan jonkun toisen kanssa.

Oleminen on jakamista.

Miksi Gösta Sundqvist halusi jakaa sävelteoksensa toisten kanssa, vaikka ei itse viihtynytkään yleisön edessä? Miksi joka ikinen pikkuvekara huutaa isin tai äidin katsomaan uutta temppuaan? Tai miksi filosofian tutkijanplanttu alkaa pitää tällaista blogia? Synnyttääkseen jotain, joka on oikeasti olemassa.

Piispa George Berkeley teki aikanaan kuuluisaksi iskulauseen esse est percipi –oleminen on havaituksi tulemista. Berkeleyn mukaan olion olemassaolo edellyttää aina jonkun, joka havaitsee sen. Pöytälaatikkoon haudatut runonpätkät ja romaaniaihiot, treenikämpän seinille kaikuvat tulevaisuuden hitit tai kapakan pöydässä humalaan katoavat tieteelliset läpimurrot eivät ole oikeastaan olemassa. Ne lepattavat kenties hetkisen tekijänsä mielessä – mutta todellisia olioita niistä tulee vasta jos ne jaetaan toisten kanssa.

Nykyaikana internet tekee jakamisesta yhä helpompaa. Samalla se tekee myös olemisesta yhä helpompaa. Mitä erikoisimmista asioista kiinnostuneet nörtit löytävät vertaistukea maanosien halki. Erikoisista tieteen tai taiteen aloista kiinnostuneet tulevat einsteinit ja picassot löytävät teoksilleen yleisön. Jokainen voi löytää oman heimonsa verkossa, ja sitä kautta tulla olevaksi ja merkitykselliseksi omalle globaalille digitaaliselle kylälleen. Oleminen on jakamista.