Minkä värinen on sininen?

Thain kielen sinistä tarkoittava sana oli pitkään kerrassaan merkillinen. Kun olli puhe merestä tai taivaasta, sana tarkoitti sinistä. Mutta muissa yhteyksissä sana tarkoittikin vihreää. Thain kielessä sinistä ja vihreää ei siis pitkään erotettu toisistaan.

Ongelman korjaamiseksi kieleen omaksuttiin lopulta toinen sana kuvaamaan sinistä. Vanhaa sanaa käytetään syvän sinisestä puhuttaessa. Uuden sanan viittauskohteena on taas vaalean sininen. Thain kielessä on siis siirrytty yhdestä sanasta, joka tarkoittaa sinistä ja vihreää kahteen sanaan, jotka tarkoittavat tumman sinistä ja vaalean sinistä.

Mutta minkä värinen sininen sitten on?

Oleminen on jakamista

Tyttäreni on viime aikoina opetellut toinen toisensa jälkeen vaikuttavampia akrobaattitemppuja. Temput ovat selvästikin hänelle palkitsevia itsessään. Siitä huolimatta on tärkeää viiden minuutin välein huutaa: ”Isi, tule katsomaan.” Temput syttyvät todelliseen roihuun vasta, kun joku havaitsee ne.

Mikä tekee inhimillisen toiminnan tuloksista merkityksellisiä? Itse toiminta on merkityksellistä, kun se on kutsumuksellista. Mutta se, mitä toiminnasta seuraa – se, mikä on olemassa sen seurauksena – on merkityksellistä vasta, kun se jaetaan jonkun toisen kanssa.

Oleminen on jakamista.

Miksi Gösta Sundqvist halusi jakaa sävelteoksensa toisten kanssa, vaikka ei itse viihtynytkään yleisön edessä? Miksi joka ikinen pikkuvekara huutaa isin tai äidin katsomaan uutta temppuaan? Tai miksi filosofian tutkijanplanttu alkaa pitää tällaista blogia? Synnyttääkseen jotain, joka on oikeasti olemassa.

Piispa George Berkeley teki aikanaan kuuluisaksi iskulauseen esse est percipi –oleminen on havaituksi tulemista. Berkeleyn mukaan olion olemassaolo edellyttää aina jonkun, joka havaitsee sen. Pöytälaatikkoon haudatut runonpätkät ja romaaniaihiot, treenikämpän seinille kaikuvat tulevaisuuden hitit tai kapakan pöydässä humalaan katoavat tieteelliset läpimurrot eivät ole oikeastaan olemassa. Ne lepattavat kenties hetkisen tekijänsä mielessä – mutta todellisia olioita niistä tulee vasta jos ne jaetaan toisten kanssa.

Nykyaikana internet tekee jakamisesta yhä helpompaa. Samalla se tekee myös olemisesta yhä helpompaa. Mitä erikoisimmista asioista kiinnostuneet nörtit löytävät vertaistukea maanosien halki. Erikoisista tieteen tai taiteen aloista kiinnostuneet tulevat einsteinit ja picassot löytävät teoksilleen yleisön. Jokainen voi löytää oman heimonsa verkossa, ja sitä kautta tulla olevaksi ja merkitykselliseksi omalle globaalille digitaaliselle kylälleen. Oleminen on jakamista.

3 onnellista elämää

Katsoin taannoin Martin Seligmanin loistavan luennon vuoden 2004 TED-kokouksesta. Seligman on positiivisen psykologian nimellä kulkevan tieteensuunnan yksi merkittävimpiä taustahahmoja tälläkin blogilla usein vilahdelleen amerikanunkarilaisen Mihaly Csikszentmihalyin ohella. Seligman esitteli luennollaan kolme tapaa elää onnellista elämää.

1. Iloinen elämä

Yksinkertaisin ratkaisu hyvinvointiin on tämä: voit hyvin, kun tuntuu hyvältä. Tätä hyvinvoinnin muotoa antiikin kreikkalaiset nimittivät hedoniaksi. Hedonistisen koulukunnan suurimpia oppi-isiä oli samoslainen, sittemmin Ateenassa vaikuttanut Epikuros. Äkkiseltään tämä ratkaisu vaikuttaa niin ilmeiseltä, että ihmetyttää, mistä kaikki onnellisuushömppä oikein kumpuaa.

Pelkkä hyvien tunteiden kokeminen ei kuitenkaan riitä kovinkaan kauaskantoiseen hyvinvointiin. Tunnepohjainen hyvinvointi on ongelmallista ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin, ihminen reagoi erilaisiin elämäntilanteisiin erilaisin tuntein. On siis käytännössä mahdotonta tuntea pelkästään positiivisia tunteita. Toisekseen, hyvät tunteet turruttavat. Kun tuntuu vähän aikaa hyvältä, tunnetila normalisoituu, ja hyvää tahtoo lisää. Dopamiinikoukussa kiikkuva tarvitsee aina astetta isomman annoksen. Pelkkä nautinnosta toiseen kirmaaminen ei synnytä pitkäkestoista hyvinvointia.

Myös hyviä tunteita voi kuitenkin jalostaa. Tähän puree hyvin ainakin kaksi konstia. Läsnäolo, eli hyvien tunteiden tiedostaminen ja arvostaminen silloin kun on hyvä olla, tehostaa tunnepohjaista hyvinvointia. Positiivinen ajattelu puolestaan synnyttää useammin positiivisia tunnereaktioita. Siksi erityisesti hedonistin kannattaa vältellä kyynisyyttä. Tunnetrippailu ei kuitenkaan vielä takaa hyvää elämää. Se vaatii syvällisempää ymmärrystä.

2. Hyvä elämä

Jatkuva läsnäolo, flow-kokemus, mahdollistaa huomattavasti nautintokeskeisyyttä kauaskantoisemman hyvinvoinnin. Tätä kreikkalaiset nimittivät puolestaan eudaimoniaksi. Sen merkittävin puolestapuhuja lienee ollut itse Aristoteles. Flow-tilan voi saavuttaa, vaikka elämän ulkoiset puitteet olisivat suorastaan hirviömäiset. Tästä todistavat esimerkiksi Viktor Franklin kokemukset toisen maailmansodan aikaiselta keskitysleiriltä.

Flow nousee siitä, että teet merkityksellisiä asioita ja toimit jatkuvasti oman osaamisesi optimitasolla. Elämä on siis jatkuvasti haastavaa – mutta ei liian haastavaa. Flow-tilassa työskentelevä ihminen on kuin pieni lapsi: täysin läsnä omassa tekemisessään, uppoutuen siihen haltioituneena. Aika kulkee kuin siivillä, ja kokemus omasta itsestä loistaa poissaolollaan.

Hyvä elämä on kutsumuksellista elämää. Hyvä elämä on sellaista, että voit keskittyä omiin intohimon kohteisiisi ja tuottaa sitä kautta hyötyä myös muille. Hyvä elämä vastaa maksiimiin: ”Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.” Kun toimit kutsumuksellisesti, toimit myös useammin flow-tilassa.

Flow-tilaa voit edesauttaa keskittymällä itsellesi tärkeisiin toimiin ja tekemällä työmuistiin tilaa. Edelliseen puree esimerkiksi ydintoimilistan tekeminen. Jälkimmäisessä voit puolestaan ottaa avuksi ajattelunhallinnan. Sitä varten voit ladata Filosofian Akatemian maksuttoman oppaan täältä.

3. Merkityksellinen elämä

Seligmanin tutkimusten mukaan kestävin hyvinvointi nojaa kokemukseen oman elämän merkityksellisyydestä. Ihmiset, jotka kokevat elämänsä olevan aidosti osa jotain suurempaa kokonaisuutta pesevät onnellisuusmetriikassa niin nautintotrippailijat kuin flow-tilassa leijailevat intohimoiset ahertajatkin.

Oman elämän merkityksellisyyttä voi hakea monelta kantilta. Yksille merkitys löytyy uskonnon kautta. Toiset taas kokevat suurta yhteenkuuluvuutta edesauttamalla toisten ihmisten hyvinvointia. Ja kolmannet taas omistavat elämänsä tieteelle tai taiteelle.

Olennaista tässä lienee tiedostaa ihmisenä olon loistava paradoksi: ihminen kun on yhtäältä pikkiriikkisen pieni rääpäle, ja toisaalta suuren suuri ja ainutlaatuinen ihme. Ketään meistä ei voi nostaa jalustalle toisten yläpuolelle: kun katsotaan Alfa Centaurista, olemme kaikki tavattoman pieniä tomumajoja. Siksi yhteenkuuluvuus jonkin itseämme isomman kanssa on niin tärkeää.

Ja kuitenkin jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä – suorastaan oma yksilöllinen maailmankaikkeutensa – omine intohimoineen, toiveineen, lahjoineen ja päämäärineen. Jokainen ihminen synnyttää uuden ja ainutlaatuisen näkökulman maailmaan.

Jossakin kohtaa sitä yksilöllisyyttä, joka tekee juuri sinusta juuri sinut asuu se merkitys, joka tekee elämästäsi itseäsi suuremman. Elämäsi saa merkityksen, kun löydät oman kutsumuksesi ja oman paikkasi maailmassa. Viime kädessä elämäsi saa merkityksen, kun annat sille merkityksen.

Rohkenen esittää lopuksi pienen veikkauksen. Voi hyvin olla, ettei Seligmanin analyysi kata kaikkia vaihtoehtoja. Siirryttäessä hedoniasta eudaimoniaan, eudaimoniasta merkitykselliseen elämään – kuka voi sanoa, ettei matka jatku vielä siitäkin?

PS. Filosofian Akatemia järjestää 12.6.2010 klo 12–18 Helsingissä lennokkaan ja innostavan kesäseminaarin nimeltä LEINO – Onnellisuus ja merkitys. Lataa seminaarin esite ja ilmoittaudu täältä.