Avoin kirje Medialle

Arvoisa Media,

Olisitko ystävällinen ja lakkaisit pelottelemasta minua. Ymmärrän kyllä, että myyt pelon siivellä lehtiä rekkalasteittain ja liimaat nenät TV-ruutuun tuntikausiksi. Se on Sinulle tärkeää. Mutta minun mielestäni me olemme ylittäneet hyvän maun rajat.

Ensin tuli sikainfluenssa. Ei siinä mitään, että tavallista kausiflunssaakin kesympi pöpö sai aikaan globaalin paniikin. Mutta kun Valtio törsäsi vielä GlaxoSmithKlinen iloksi viiteen miljoonaan turhaan rokotepiikkiin. Sitä ehkä harmittaa vähän.

Nykyään ei tohdi kirkkoonkaan jalallaan astua. Koskaan ei voi tietää, milloin alttarin varjossa vaaniva pedofiilipappi hyökkää kimppuun. Ja jotain goji-marjaakin kehtaavat myydä luontaistuotekaupoissa. Eivätkö ne hipit tajua, että sehän on pumpattu täyteen myrkkyä!

Mutta tämäkin vielä: nyt en enää uskalla edes kiivetä Eiffel-torniin. Sainhan juuri tietää, että Osama pommittaa nähtävyyttä hetkenä minä hyvänsä. Terroristit ovat oikeastaan niin pelottavia, että on ehkä parasta, etten enää poistu kotiseinieni sisältä. Onneksi on internet.

Arvoisa Media, ymmärrän, että Sinä teet vain työtäsi. Mutta minä olen kyllästynyt pelkäämään asioita, joita ei ole olemassa. Olisitko siis niin ystävällinen, että seuraavan kerran uutista kirjoittaessasi tarkistaisit lähteesi, käyttäisit tervettä järkeä ja sanoisit asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Muuten saatan luulla, että kohu-uutinen on lottovoittajan tasoa.

Jos tämä kirjeeni ei kuitenkaan Sinua liikuta, niin annan pienen juttuvinkin. Avaruudessa lentelee lukematon määrä pieniä kivenkappaleita, joita mikään teknologiamme ei pysty seuraamaan. Koskaan ei voi tietää, milloin sellainen osuu päähän. Mahdollisuushan on aina olemassa.

Otsikossa asuu tilastoharha

Näyttää kovasti siltä, että kirkko on varsinainen paheen pesä. Viime aikoina otsikoita ovat täyttäneet toinen toistaan järkyttävämmät uutiset erilaisissa uskontokunnissa tapahtuneista seksuaalisista hyväksikäytöistä. Näkyvimmin esillä on ollut katolinen kirkko. Tapauksia on myös alkanut ilmaantua ääriliikkeissä ja jopa Suomen omassa kotoisessa luterilaisessa kirkossakin. Otsikot puhuvat selvää kieltään: kirkon siipien suojissa tapahtuu kamalia asioita.

Pieni medialukutaidon oppitunti olisi kuitenkin paikallaan. Lehdistö muotoilee otsikot mahdollisimman myyvästi. Tämä tapahtuu vetoamalla ihmisen primitiivisiin vaistoihin: pelkoon, seksuaaliviettiin, kateuteen. Iskevä otsikko ei varsinaisesti valehtele päin naamaa. Mutta monesti se asemoi sanomansa niin, ettei välittynyt viesti enää juuri tosiseikkoja kumarra.

Asemointi on ikivanha retorinen keino.

Jos sanotaan, että uusi lääke pelastaa käyttäjistä 80% hengen, valtaosa äänestää sen käyttöönoton puolesta. Jos sen sijaan sanotaan, että lääke tappaa 20% käyttäjistä, ei kukaan koske siihen pitkällä tikullakaan. Flunssarokotteita menee metritavarana, kun otsikko huutaa, että USA:ssa kuolee possunuhaan 10 ihmistä päivässä! Jos sama otsake mainitsisi verrokkitietona, että ihan tavallinen kausiflunssa niittää samassa ajassa 174 jenkkiä, voisi paniikki laantua aika haipakkaa.

Kaivelin hieman kirkkoskandaalin tilastoja. Psykiatri Gene Abelin mukaan USA:n valtaväestöstä 1%–5% on syyllistynyt jossakin vaiheessa alaikäisiin liittyvään seksuaalirikokseen. Sama prosentti pätee muun muassa maallisissa auktoriteettiasemissa työskenteleviin, kuten opettajiin tai poliiseihin.

Usein siteeratun John Jay -raportin mukaan USA:n katolisen papiston on väitetty olleen vuosien 1950–2002 aikana epäilyksenalaisena alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista runsaat 10000 kertaa. Vahvistettuja epäilyjä on 4392. Media on vetänyt tästä yksiselitteisen johtopäätöksen: selibaattilupaus ajaa papit paheen tielle. Kun tilaston mittasuhteet laittaa kohdilleen, nousee kuitenkin esiin toisenlainen johtopäätös.

USA:n katolisessa kirkossa työskenteli raportin tarkastelemana ajanjaksona 109 694 pappia. Tällöin epäiltyjen vuosittaisten tapausten prosenttiluku koko papistosta on runsaat neljä prosenttia. Tutkituista tapauksista rikosoikeudelliseen tuomioon johtanutta näyttöä löytyi lopulta vain 252:sta tapauksesta. Varmennettujen tapausten osuus kaikista kirkossa työskentelevistä papeista on siis vain 0.23 prosenttia. Siinä on 252 tapausta liikaa. Mutta suhteutettuna valtaväestöön tilastosta voi päätellä, että katolisen kirkon pappien keskuudessa seksuaalirikokset ovat noin 5-25 kertaa valtaväestöä harvinaisempia.

Toki kirkkojen on kannettava vastuunsa, erityisesti jos ne syyllistyvät salailemaan tällaisia tapauksia – niin kuin on koulujen, kyläyhteisöjen ja ihan tavallisten perheidenkin. Kirkoilla on erityisesti eettisesti vastuullinen rooli, ja siksi on tärkeää, että esiin tulleet tapaukset on nostettu yhteiseen keskusteluun. Asioita tulisi kuitenkin tarkastella oikeissa mittasuhteissa median sosiaalipornahtavan otsikkoräiskinnän sijaan.

Seksuaalirikokset, erityisesti alaikäisiin kohdistuneet, ovat kaamea asia. Vielä kaameampia ne ovat silloin, kun syypää on joku yhteisön luottamusta nauttinut ihminen. Tämä tausta synnyttää kiusauksen asemoida esiin tulleet tapaukset mahdollisimman jyrkässä valossa. Syntyy vahva kontrasti, joka synnyttää voimakkaita tunnekuohuja. Tunnekuohuilla puolestaan myydään hyllykaupalla lehtiä.

Usein otsikon taustalla asuu kuitenkin tilastoharha.

Mitä sikainfluenssa voi opettaa rohkeudesta?

Luin tänään shokeeraavan uutisen Ilta-Sanomista. Uutisen mukaan Ukrainassa pelätään sikainfluenssaviruksen mutatoituneen. Tapaus muistuttaa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan espanjantautia. Ruumiinavauksessa ilmeni, että tautiin kuolleiden keuhkot olivat mustat kuin kivihiili. WHO on hälytetty apuun.

Näin syysnuhaisena tällainen uutinen nostattaa kylmän hien otsalle. Nytkö se sitten iski? Eikö tämä olekaan vain tavallinen räkätauti? Pelko hiipii luihin ja ytimiin.

Ongelmana on, että suurin osa uutisesta vaikuttaa pikaisen googlaamisen jälkeen Ilta-Sanomien nokkelalta retorisoinnilta. Tekstissä viitataan nimettömiin lähteisiin ja epämääräisiin ”asiantuntijoihin”. Seurauksena teksti kyllä svengaa kuin hirvi, ja lehtiä myydään rekkalasteittain. Mutta samalla lehti antaa kipinän myös turhanaikaisille pelkotiloille.

Iltapäivälehdistö hyödyntää ihmisten alkukantaisia vaistoja: pelkoa, lisääntymisviettiä, kateutta. Syy on ilmeinen: pelottavat ja kiihottavat uutiset myyvät paremmin. Pelkääminen synnyttää välittömästi henkilökohtaisen suhteen uutiseen: ”entä jos minullekin sattuu noin?” Positiiviset uutiset eivät usein synnytä samaistumista: onnistuminen ei edellytä välittömiä jatkotoimia. Uhkaava pandemia sen sijaan koskettaa meitä jokaista – vaikka pandemia tapahtuisikin oikeasti uutisnikkarin korvien välissä. Pääsääntöisesti pelkääminen on kuitenkin turhaa.

Pelkääminen kohdistuu asioihin, jotka saattavat sattua kohdalle.

On toki mahdollista, että jotain kamalaa tapahtuu. Kenties Ukrainassa kytee uuden espanjantaudin siemen. Ehkä tämä näennäisen harmiton nokan valuminenkin on vain lopun alkua. Mutta yhtä lailla voisin kammota ulos lähtiessäni meteoriitin osumista päähäni. Tai kenties joku roisto kolkkaa minut kaupungilla asioidessani. Michel de Montaigne sanoikin aikanaan oivaltavasti: ”Elämääni on mahtunut lukematon määrä kauheuksia – joista useimmat eivät ole koskaan tapahtuneet.”

Iltapäivälehdistö myy pelolla. Suurin osa lehdistön herättämistä peloista on kuitenkin täysin turhia. Ei ole mitään hyötyä murehtia kymmenistä, kenties sadoista sellaisista mahdollisista tapahtumista, jotka eivät koskaan tapahdu. Kannattaakin mieluummin kohdistaa oma aika ja tarmo rohkeasti tärkeisiin asioihin: olemalla läsnä perheelle, läheisille, ystäville. Etsimällä elämälle suuntaa, laittamalla itsensä likoon omaan intohimon kohteeseen. Pelko synnyttää negatiivista ajattelua. Positiivinen ajattelu puolestaan edellyttää rohkeutta.

Rohkeus ei tarkoita naiiviutta. Myös rohkea osaa olla tarvittaessa varovainen. Mutta rohkeus tarkoittaa, että laitat itsesi likoon siihen, mitä haluat tehdä. Rohkeus tarkoittaa uskallusta keskittyä siihen, mitä teet juuri nyt – ei siihen, mikä voisi ehkä mennä pieleen. Rohkeus tarkoittaa sitä, että senkin uhalla, että Ukrainasta lähestyisi synkkä pilvi, tartut yhä riemulla päivän haasteisiin. Keltainen lehdistö synnyttää päivittäin roppakaupalla uusia negatiivisia ajatuksia – pelkotiloja, jotka ovat omien elämänongelmiemme kannalta aiheettomia. Nämä negatiiviset ajatukset varaavat voimavarasi siltä, mitä pystyisit tekemään suuntaamalla ajatuksesi positiivisesti ja rohkeasti kohti todellisia elämäsi haasteita. Pelko kalventaa ihmisen. Vasta toimimalla rohkeasti syttyy ihminen todella elämään.