Minulla on tällainen unelma:
Haluaisin, että vuoden 2023 Suomessa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna töihin ja ajatella: ”Jee! Pääsen taas tekemään hienoja juttuja ihanien ihmisten kanssa.”
Tämä ei ole utopiaa. Päin vastoin, kyse on, kuten kollegani Reima Launonen linjaa, eutopiasta. Siis hyvästä tulevaisuudesta, jonka toteuttaminen on täysin mahdollista.
Avainasemassa on innostustalous.
Pahoittelen sanahirviötä, mutta en keksinyt parempaakaan. Innostustalous tarkoittaa sitä, että kansantuotetta eivät aja metsäteollisuus, Nokia tai uudet kaksitoista Roviota. Sen sijaan talouskasvua ajaa nousuun joka ikisen suomalaisen autenttinen innostus omaa tekemistä kohtaan. Oli kyse sitten maalin sutimisesta seinään, autolla ajamisesta, pelien suunnittelusta tai vaikkapa metrosiivouksesta. Ja kyllä, myös kutsumuksellisia ja työstään nauttivia metrosiivoojia on olemassa.
Mutta mitä hemmetin väliä innostuksella on Suomen tulevaisuudelle? Ei kai sillä nyt voi oikeasti olla väliä kansantalouden kannalta, että ihmisillä on kivaa?
On sillä.
Tässä avainlukuja. Gallupin 140 000 työntekijää käsittäneessä tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden innostus vaikutti selvästi yrityksen tulokseen. Amerikkalaisten bisnesproffien Gretchen Spreitzerin ja Christine Porathin Harvard Business Review’ssa julkaistun loistopaperin mukaan innostuneiden työntekijöiden tuottavuus on 16% muita parempi ja heidän sitoutumisensa työpaikkaansa on 32% parempi. Burn-outia esiintyy hulppeat 125% vähemmän. Siis silkalla innostuksella.
Innostuneet ihmiset ovat luovempia ja oma-aloitteisempia. He sairastavat vähemmän alzheimeria ja muita kognitiivisia sairauksia. He saavat enemmän tulosta aikaan lyhyemmässä ajassa. Laajan tutkimusnäytön valossa ei oikeastan ole mikään ihme, että London School of Economicsin laajassa hyvinvointikatsauksessa työhyvinvointiin ja motivointiin satsatun punnan tuottoaste oli yhdeksänkertainen. Sijoituskohteena työntekijöiden innostus on huippuluokkaa.
Kun käännetään prosentit euroiksi, alkaa talouden tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Jos lasketaan suurin piirtein 20 000 ihmistä työllistävän teollisuusyrityksen kohdalla auki pelkästään 16% tuottavuuskasvu, olettaen että se saataisiin aikaan organisaationlaajuisesti, olisi kyse suurin piirtein 78 miljoonan euron puhtaasta lisätulosta vuodessa. Kyse ei siis ole pelkästä leikkirahasta.
Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen nostetaan oikeassa elämässä strategisen päätöksenteon keskiöön? Todelliset tulokset eivät jää juuri laskelmille kakkoseksi.
Taannoisessa Esa Saarisen juhlaseminaarissa entiset Nokian huippujohtajat alleviivasivat yksi toisensa jälkeen ihmiskeskeisyyden tärkeyttä Nokian 1990-luvun huikeassa menestystarinassa. Sittemmin Nokialta Koneen toimitusjohtajaksi siirtynyt Matti Alahuhta nosti ihmiskeskeisyyden yhtiön ykköstekijäksi. Tämän seurauksena Koneen tulos kasvoi Helsingin sanomien mukaan yli 60 miljoonaa euroa vuodessa – finanssikriisistä huolimatta.
Innostava työ löytyy sieltä, missä intohimo kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, jossa arjen aktiviteetit ovat itsessään palkitsevia ja tuottavat jotakin arvokasta työyhteisölle. Tämän selvittäminen on mahdollista ihan joka ikiselle meistä.
Kriittistä intohimon kohteiden selvittäminen olisi nähdäkseni erityisesti elämän nivelkohdissa oleville 15- ja 18-vuotiaille nuorille, joiden päätökset saattavat muuttaa koko heidän loppuelämänsä.
Jos me kysymme nyt nuoriltamme, mitä he oikeasti haluavat arjessaan tehdä, meillä on vuosikymmenen sisällä kansakunta, jonka bruttokansantuote kumpuaa siitä, että ihmiset tekevät innoissaan juuri sitä mitä haluavat – ja tuottavat sitä kautta yhteiskunnalle jotakin arvokasta.
Jos töitä ei ole, innostuneet nuoret keksivät niitä. Tästä on jo konkreettista näyttöä, niin kuin kesän hittikirja Taivas ja helvetti, ja kirjan ajatuksia käytäntöön vienyt PopUpCompany osoittavat.
Suomen PISA-tulokset ovat saaneet maailman kääntämään katseensa meidän pientä viiden ja puolen miljoon porukkaamme kohti. Samaten huikea peliosaamisemme on saanut johtavat talouslehdet puhumaan Pohjolan ihmeestä.
Mutta minkälainen majakkamaa Suomi voisi olla, jos saisimme viiden ja puolen miljoonan porukkamme aidosti innostumaan ja sitä kautta veivaamaan kansantuotteen ihan uuteen uskoon? Minkälaisia silmäpareja kohdistuisi siinä vaiheessa kansakuntaamme?
Me tiedämme jo, miten tämä tehdään: tutkimuspapereita innostuksen vaikutuksista on valtavasti. Työkalut ihmisten itsetuntemuksen lisäämiseksi ja innostamiseksi ovat jo olemassa.
Kysymys on enää ihan puhtaasti käytännöllinen: tartutaanko toimeen ja pannaan tuulemaan?
Pohjolan ihme nostaa vasta päätään.
Tehdään nyt Suomesta innostustalouden majakkamaa.
Ajattelun ammattilainen 
Kyllä innostus on tärkeä asia työnteossa. Esimerkiksi yrittäjyydessä se on aivan keskiössä oleva asia. Miten yrittäjä voisi jaksaa läpi harmaiden aikojen, jos hän ei itse olisi innostunut tekemisestään? En edes usko pienyrityksen pitkäjänteisesti menestyvän, jos fokuksena on vain rahan tuotto. Pikavoittoja toki voidaan tehdä. Jos sensijaan yrityksen palvelut ja tuotteet kumpuavat yrittäjän halusta oppia ja tuottaa jotain merkitykselistä sekä palvella asiakkaitaan, voi menestystä mitata rahassa pidemmälläkin aikajänteellä.
Kun se toimii yrittäjän kohdalla näin, miksi se ei toimisi työntekijän kohdalla? Olen mielessäni pyöritellyt monesti ajatusta sisäisestä yrittäjyydestä ja asiakkuudesta. Mielestäni kaikkien työntekijöiden tulisi suhtautua kollegoihinsa asiakaspalvelijan asenteella ja yrittäjän intohimolla. Näin saadaan yhteistyöhön aivan eri moodi. Sama kaava pätee firman ulkoisiin resursseihin kumppaneihin ja alihankkijoihin. Jos kaikki meistä keskittyisivät omien resurssien puitteissa auttamaan toista selviytymään omasta työstään tehokkaammin, kasvaisi tuottavuus varmasti.
Kertakaikkisen loistava kirjoitus, missä voi ilmoittautua mukaan kehittämään tätä toimintaa? Kajaanin pelilukiossa vierailtuani ymmärsin kuinka valtava potentiaali nuorissa ihmisissä on, heillä on todellista innostusta tekemiseen, ja jos tämä innostus saataisiin vietyä nuoruudesta aikuisuuteen ja luontevasti työelämään, se olisi ihan mieletön juttu. Ehdotinkin vieressäni istuneelle opetusministeriön henkilölle että kaikki lukiot ja ammattikoulut voitaisiin muuttaa enemmän luoviksi itsensätuntemuskouluiksi, joissa voi kokeilla erilaisia ammatteja ja löytää sitä kautta se sielun palo omaan elämäänsä, ja lisäksi rakentaa ´siltoja´ nuorille joilla on henkisesti enemmän tarvetta saada tukea omaan elämäänsä. PS. Kiitokset myös viime viikon Oulun Midnight Pitch Festillä järjestetystä paneelikeskustelustanne Samin kanssa, oli piristävää seurata leppoisaa keskusteluanne bisneksestä ja olennaisista asioista.
Tätähän se nuorilta varmasti pitäisi kysyä: https://www.youtube.com/watch?v=3MxRIn-C4zU
Blogisi on kyllä ollut huikeaa luettavaa ihan alusta asti ja tuntuu että ajatukset olisivat kuin omasta päästä 🙂
Suomalaista Sisua tarvitaan aina ja se on yhtä kuin Veivatkaa,veivatkaa kohta poissa on veljet ja siskot? Me saimme tehdä työtä jo lapsesta asti,eikä se ollut huono asia.
Nyt niitä muistaa ilolla vaikka ei se silloin ollut mukavaa? Äitini ootti kaurapuuron kanssa kun koulusta tultiin,syötiin ja niin metsään marjaan,marjat myötiin ja osa annettiin meille lapsille,ei niitä saatu omaan käyttöön,vaikka olis kuinka paljon ansaittu! Aikuis iällä kävin Yrittäjä koulutuksen ynm. Itsetuntemus seminaari oli parasta koulutusta ja on edelleen hyvä käydä itseään kohti mitä tahtoo,mitä toivot itselle tee se lähimmäisellesi? Myyntityö on raskasta mutta antoisaa,kun on myymässä,hyvää ja tarpeellista,samoin hoivapalvelu,ihmisläheiset työt! Jos olisin päättäjä velvoittaisin kaikkia tyttöjä ja poikia kotitalouden hoitoon!,sillä alalla riittää töitä, Kiitos hyvästä avauksesta, Työtä on paljon kun vain osataan löytää Innostavia Johtajia joilla ei vain ole omanedun tavoittelu mielessä? Oikein Innokasta Sykstä!
Lauri, mielestäni sekoitat syyt ja seuraukset. Innostuneisuus on seurausta jostain. Hyvin harva innostuu niin, että joku häntä siihen kehoittaa.
Hyvä Jari! Pätevistä vastaväitteistä syntyy dialogia.David Rock joka käväisi Suomessa luennoimassa esimiehille uusimmasta aivotutkimuksesta on huomannut, että ihmisten omista oivalluksista syntyy mahtavin innostuksen ilotulitus.
Laatimani SDG*tunnekartan pohjalta väittäisin, että ulkopuolelta hypetetty innostus johtaa usein pettymykseen. Kuitenkin, jos henkinen boosti perustuu aitoon kutsumukseen, niin tuloksena voi olla melkoiset päänsisäiset flow-festivaalit.
Kokemuksesta voin kertoa, että omaa innostusta on hyvin vaikea tartuttaa niihin, joilla olisi asemaa ja keinoja viedä maailmanlaajuisestikin merkittävää oivallusta muun maailman tietoisuuteen.
Aitojen ideahautomojen sijasta Suomi tuntuu olevan täynnä ideoiden hautausliikkeitä…
Kiitos paljon loistavasta ja innoittavasta kirjoituksesta!
Jo varhain lapsena ihmiset alkavat tutkimaan ympäröivää maailmaa ja monesti näiltä tutkimuksiltaan löytävät sen innostuksen lähteen. Se voi olla vaikka pieni kivi joka näyttää nätiltä, sitten sitä ei hetkeen ihmislapsi muuta teekkään kuin on kivien parissa, jotain kiinnostaa simpukat meressä ja toinen metsästää innokkaasti sisiliskoja. Ei tälläisiin juttuihin lähdetä ilman mielenkiintoa, uskallusta, intoa ja kiinnostusta. Jostain sen innon on meihin pulpahdettava. Lapsena myös harrastetaan paljon, kokeillaan monenlaisia eri pelejä jalkapallosta pöytätennikseen, käydään judossa ja karatessa. Ehkä joku harrastus on niin puoleensavetävä että siitä intoutuu loppuelämäksi.
Muistan teinivuosilta nämä kaverit jotka olivat pelanneet jääkiekkoa 5-6 vuotiaista asti, monet olivat lupaavia tulevaisuuden Selänteitä ja Koivuja, mutta sitten jotain tapahtui ylä-asteella, nämä pelimiehet lopettivat. Miksi? …”loppui into”…oli monien vastaus. Sitten on nämä tyypit jotka väkisin pelaavat 4 divaria asenteella..”mä pelasin Jokereiden B-junnuissa”. Joskus pitäisi osata myös lopettaa!
Sama pätee työelämää, meillä on nämä NHL ja SM tason kaverit jotka ovat löytäneet sen oman jutun ja ovat siinä hommassa 100% mukana. Näitä tyyppejä tarvitaan innostustalouden saavuttamiseksi. Jos ei ole tyytyväinen työhön tai se uuvuttaa niin silloin pitäisi osata vaihtaa ammattia ja työpaikkaa. Kun ei ole intoa ja sitä ei tule vaikka kuinka yrittäisi( 10 työnohjaukset, palaverit, työterveyshuollon luennot jne.) Ethän sinä halua kulkea väärän kokosissa kengissäkään?
Meidän pitää löytää se oma juttu ja se ei tule jos olet samassa työpaikassa innottomana ja uupuneena. Samanlailla kuin lapsena kokeiltiin kaikkea, näin pitäisi myös työelämässä tehdä koska se on vain ainut keino löytää se oikea työ. Sitten kun olemme jokainen löytäneet sen mitä haluamme tehdä, niin suunta on vain ylöspäin!
Hieno kirjoitus, kiitos!
Innostumme harrastuksistamme, kannatamme ja fanitamme, taide herättä tunteita ja elämyksiä kaikissa meissä, ja niin edelleen. Mitä tapahtuu koulussa? Mitä tapahtuu töissä? Minne innostus piiloutuu? Houkutellaan innostus esiin ja rohkaistaan innostumaan. Saa innostua!
Suomi Pohjolan Japani. Tuskaista mutta totta! … 55 työvuoden jälkeen 790 € eläkettä!
Voisiko termi olla myös Vaikuttavuustalous, eli ilmapiiri, jossa voi tehdä asioita, joilla on vaikuttavuutta. Ilman pelkoa, että ’epäonnistuu’ ja sitä myöten leimautuu? Innostus itselleni syntyy siitä, että tekee asioita vähän isommin omassa viitekehyksessä ja saa vaikuttavuutta aikaan?
Enpä oikein jaksa uskoa, että innostustalous olisi mahdollista Suomessa. Sellainen ei sovi hyvinvointivaltioon.
Kaikki on kielletty. Jos ei ole, pitää vähintäänkin anoa lupa byrokraateilta, joskus useitakin. Sosiaaliturvajärjestelmä rankaisee yrittäjyydestä ja ylipäätään kaikenlaisesta vanhoista kaavoista poikkeamisesta – sellainen kasvattaa kummasti riskiä uusien juttujen kokeilemisen suhteen. Työlainsäädäntö on erittäin monimutkaista ja estää kokonaan monien asioiden tekemisen.
Jotta ihmiset voisivat käytännössä innostua työn tekemisestä, siihen täytyy ensin antaa mahdollisuus. Sellainen ei onnistu hyvinvointivaltiossa, jossa systeemiä on mahdollista uudistaa vain tekemällä pieniä viilauksia silloin tällöin. Innostumistalous vaatisi kuitenkin ison remontin koko systeemiin.
Innostusta on paljon, mutta byrokratian ja lainsäädännön esteitä ja kiemuroita vielä enemmän. Innostuksen lisäksi tarvitaan sallivuutta ja mahdollistamista.
Aika suuri vastuu on esimiehillä / johtajilla (puhun isoista yrityksistä). Aika harva nuori insinööri osaa johtaa ihmisiä. Ei ole saanut koulutusta tai ei ”ole silmää”. Innostu työntekijänä siinä sitten, kun joka idea ammutaan alas tai erilaisuutta ei suvaita. En jaksa innostua talousluvuista Laurin kirjoituksessa, ihmisten hyvinvoinnista sitäkin enemmän.
Juuri taannoin tuli uutisissa juttu Punaisen Ristin toiminnasta. Siinä tokaisi suomalainen kirurgi: ”Olen toiminut kahdessakymmnessä maassa, eikä missään valiteta yhtä paljon kuin suomessa.” Antaa ajattelemisen aihetta.
Päivitysilmoitus: Ihmiskeskeisyys ja Onnellisuus liiketoimintamallina | Ilmiöitä ja Huomioita - Minna Koskelo
Päivitysilmoitus: Life After Nokia? It is Going to be Awesome | Sisu
Päivitysilmoitus: On Entrepreneurship, Sisu and a Post-Nokia Finland | Sisu
Hieno ajatus, mutta sanokaapa mikä Suomen on saanut näin heikkoon happeen, mikä tulee esille vaikkapa Eduskunnassa, työmarkkinoilla ja toreilla?
”Burn-outia esiintyy hulppeat 125% vähemmän.”
Jos burn-outia esiintyisi 100 % vähemmän, sitä ei olisi ollenkaan. Mistäköhän sen päälle saisi vielä 25 %? Tällaisten järjettömien lukujen esittäminen vie pohjaa muuten hyvältä tekstiltä.
Päivitysilmoitus: Innostustalous: Miten aito intohimo kääntyy fiksuiksi talousluvuiksi? « Ajattelun ammattilainen
Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Tehdään Suomesta innostustalouden majakkamaa
Päivitysilmoitus: Kaksi erilaista innostusta « Ajattelun ammattilainen
Päivitysilmoitus: Luukku 3: Innostumistalous » Oskari Järvelin
Päivitysilmoitus: Houkutteleva työnantajakuva rakennetaan välittämällä | Milla Kansonen