5 kehitysaskelta kohti informaatioajan koulua

UC Berkeleyn kehityspsykologian professori Alison Gopnikin mukaan nykyinen koulujärjestelmä on optimoitu tuottamaan tehokkaita tehdastyöläisiä. Emme kuitenkaan elä enää teollisuusaikakautta – viimeiset kymmenen vuotta olemme siirtyneet vähitellen informaatioaikakauteen, jossa tehdastaidot eivät ole enää käyttökelpoisia. Miten nykykoulun pitäisi siis reagoida tapahtuneeseen murrokseen?

Nykykoulussa oppiminen painottuu niin sanottuun just in case -oppimiseen. Tietoa painetaan mieleen siltä varalta, että siitä on joskus hyötyä. Nykyaikana on kuitenkin yhä laajemmin mahdollista hakea tietoa juuri silloin kun sitä tarvitaan. Älykännykällä pääset nettiin vaikka metsän siimeksestä. Tällöin oppiminen muuttuu just in time -oppimiseksi. Kun käytössäsi on laajennettu mieli, ei just in case -oppiminen ole enää perusteltua.

Mieleen kannattaakin painaa ne asiat, joilla on juuri sinulle merkitystä. Muun voit hakea tarvittaessa laajennetusta mielestäsi. Mutta jos just in case -oppiminen ei ole enää tarkoituksenmukaista, mitä nykykoulussa sitten pitäisi opettaa? Seuraavassa viime perjantain TEDx Proacademy -tapahtumassa linjaamani viisi kehitysaskelta, joilla nykykoulu voitaisiin päivittää teollisuusaikakaudelta informaatioaikaan.

1. Tiedon haku, arviointi ja arkistointi

Tiedon pänttäämisen sijaan lapset voitaisiin koulia tehokkaiksi digitaalisen tiedon käsittelijöiksi. Lapsille voitaisiin opettaa tapoja arvioida Googlen hakusyötteitä, kriteerejä, joilla valita tarkoituksenmukainen hakukone, sekä kriteerejä, joiden varassa löydetyn tiedon luotettavuutta voidaan arvioida.

Lisäksi lapsille voitaisiin opettaa, miten käyttökelpoinen tieto arkistoidaan verkkopilveen, esimerkiksi käyttämällä Evernote-ohjelmaa. Näin löydetty tieto olisi tavoitettavissa kaikkialla, missä on internet, eikä sitä tarvitsisi päntätä mieleen kaiken varalta.

2. Luova ajattelu

Nykykoulu testaa lasten osaamista pyytämällä toistamaan mieleen painettua tietoa. Tästä seuraava ajattelumalli on mekaaninen. Mekaaninen ajattelumalli ei kuitenkaan toimi silloin, kun ihmiseltä vaaditaan itsenäistä työskentelyä ja kykyä synnyttää uudenlaisia ratkaisuja.

Tiedon mekaanisen toistamisen sijaan lapsille voitaisiinkin opettaa luovaa ajattelua. On upeaa, että uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan luovia aloja entistä enemmän. Musiikin, kuvaamataidon ja draaman ohella lapsille voitaisiin vielä opettaa luovan ajattelun tekniikoita, kuten aivomyrskymenetelmiä, miellekarttojen piirtämistä ja lateraalista ajattelua.

Luovan ajattelun tekniikat tukisivat osaltaan luovia aineita, mutta tarjoaisivat myös pohjaa perinteisten aineiden soveltamiselle. Nyky-yhteiskunta tarvitsee yhä enemmän oma-aloitteiseen ongelmanratkaisuun kykeneviä toimijoita. Tähän ei riitä vain soittotaito – on myös osattava rikkoa aktiivisesti luutuneita ajatuskulkuja. Tässä luovan ajattelun tekniikat ovatkin ensiarvoisen tärkeitä.

3. Argumentaatiotaito

Winston Churchillin mukaan mikään ihmiselle suoduista taidoista ei ole puhetaidon veroinen. Keskiaikaisessa koulussa opetussuunnitelman ydin koostui kolmen keskustaidon muodostamasta triviumista: retoriikasta, logiikasta ja kieliopista. Keskiaikaisessa koulussa katsottiin siis Churchillin tapaan, että puhetaito on kaikista taidoista tärkein. Ja miksei se olisi? Puhuminen ja kieli ovat läsnä lähes kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Kukaan ei ole erehtymätön – ei edes opettaja. Tästä syystä olisikin tärkeää, että lapset oppisivat pienestä pitäen puolustamaan myös omia näkemyksiään taiten. Sääntöjen aivottoman seuraamisen sijaan lapset voisivat esittää vasta-argumentteja, jos opettajan esittämä kanta ei olisi heidän mielestään kestävä.

4. Tuottavuustaidot

Koulujärjestelmä perustuu yhä tehdastyömäiseen malliin, jossa tunneilla on oltava tarkalla kellonlyömällä. Mutta mitä järkeä on olla ajallaan matematiikan tunnilla, jos tulosta ei synny?

Lukujärjestyksen seuraamisen sijaan informaatioajan oppilas voisikin opetella tuottavuustaitoja, kuten priorisointia, projektinhallintaa tai jopa erityisiä tuottavuustekniikoita David Allenin GTD:stä Stephen Coveyn 7 Habits:iin. Näin lapset oppisivat tuottamaan haluamiaan tuloksia niin opintiellä kuin muillakin elämänaloilla.

Ei kai tietty tuntimäärä voi olla vaikkapa matemaattisen osaamisen mitta? Tärkeintä lienee kuitenkin itse laskutaito, jonka voi hankkia huomattavasti jouhevammin järkeistämällä omat työtavat ja mukauttamalla ne oman temperamentin mukaisiksi.

5. Keskittyminen omiin intohimon kohteisiin

Kaikille ei kannata opettaa kaikkea. Oppiminen on kahden asian summa: innostuksen ja altistuksen. Jos innostusta ei ole, ei oppimista tapahdu. Toisaalta, jos altistusta ei ole, ei innostus pääse välttämättä koskaan syttymään.

Nelivuotias tyttäreni osasi jo alle kolmevuotiaana erottaa toisistaan kaksi valkosolutyyppiä, b-lymfosyytin ja makrofagin. Syy tähän oli, että katsoimme Olipa kerran elämä -sarjan läpi ainakin viiteen kertaan. Kysyin tyttäreltäni muutama viikko sitten, muistaako hän vielä valkosoluista jotain. Hän vastasi: ”B-lymfosyytit suojaavat tulehduksilta, ja makrofagit syövät kuolleita bakteereita.”

Lapsille voisikin tarjota laaja-alaisesti tietopääomaa eri aloilta biologiasta maantietoon, historiasta matematiikkaan videoiden, pelien ja muiden innostavien aktiviteettien muodossa. Näin lapset altistuisivat laaja-alaisesti erilaisille uusille ajatuksille. Lopuksi opettaja voisi tukea kunkin lapsen omia kiinnostuksen kohteita tarjoamalla syventävää ja laajentavaa informaatiota juuri näillä aloilla.

Kouluttamalla lapset taitaviksi ajattelijoiksi ja keskustelijoiksi, jotka saavat pienestä pitäen keskittyä juuri siihen, mitä rakastavat, synnytämme yhteiskunnan, jossa kutsumukselliset asiantuntijat verkottavat jouhevasti omaa osaamistaan.

Tulevaisuus on nyt. On aika lakata kouluttamasta lapsiamme teollisuusyhteiskunnan ehdoilla ja alkaa kouluttaa heidät informaation aikakaudelle.

PS. Voit ladata TEDx-esitelmän ”Education with an Extended Mind” kokonaisuudessaan täältä.

6 thoughts on “5 kehitysaskelta kohti informaatioajan koulua

  1. Tosi hyviä pointteja Lauri!

    Tällä hetkellä ainoa mahdollisuus on itse oppia näitä taitoja, tai itse opettaa niitä lapsilleen – taitoja, joilla modernissa yhteiskunnassa selviää.

    Ongelma on se, että tällä hetkellä maamme opetus on kuin pikaruokaa – standardisoitua. Aivan julkisesti puhutaan opetusputkesta, toisessa päässä mennään sisään ja toisesta päästä tullaan ulos, useimmat samanlaisina. Koska kilpailu tulevaisuudessa työpaikoista kovenee, aivan jo pelkästään väestömäärän lisäyksen seurauksena, niin määrämittaisen tutkinnon arvo vähenee.

    On ollut ymmärrettävää, että aiempien sukupolvien myötä useimpiin meihin on iskostunut myytinomainen suhtautuminen korkeakoulutukseen ja kouluttautumiseen ylipäätään. Tätähän meille jauhettiin jo lapsena: ”Käy kouluja, niin pärjäät”.

    1. Tiedon haku
    Hakukone on aivan loistava idea. Tässä tulee mieleen, jos Suomessa kehitettäisiin koulutuksen hakukone, virtuaalinen tietopankki, josta aina voi lukea lisää opetettavasta aiheesta.

    2. Luovuus
    Luovuus on kriittinen taito nykyajan työelämässä ja täysin opittavissa oleva taito. En pidä vain siitä luovuuden leimasta, joka lyödään kaikkialle, ja joka usein käsitetään väärin tai hyvin monimutkaisesti. Luovuus on hyvin yksinkertaista – se on kyky yhdistellä tunnettuja asioita uudella, innostavalla tavalla. Luovuus myös saatetaan kokea opetusympäristössä haasteellisena, koska siinä pitää ensin hylätä se, mitä varmasti tiedetään ja sen jälkeen alkaa leikkiä sillä, mitä ei vielä tiedetä.

    3. Argumentaatiotaito
    Puhetaito pitäisi ottaa oppiaineeksi tältä istumalta. Ihminen kuitenkin – puhuu suuremman osan elämästään. Jälleen tätä voi itsenäisesti kehittää, mutta kuinka moni tekee niin. Silti – on hienoa huomata, että pystyy esittämään kantansa asiaan kuin asiaan vahvasti ja selkeästi.

    Tämän kohdan lopussa sulla oli hyvä pointti, oppilaiden omien kantojen esittämisestä opettajalle. Nykyään kuitenkin opetuksen asetelma on vastakkaisuuden kaltainen: opettaja opettaa ja muut ovat hiljaa. Jos keskustelun mahdollisuus avattaisiin kunkin aiheen ympärille, voisi myös opettaja saada jotain oppilailta ja kokemus aiheesta voisi olla kaikkien kannalta rikastuttava.

    4. Tuottavuustaidot
    Tämän otsikon alle kätkeytyy hyvä pointti: kyky erottaa mikä on tärkeää ja mikä ei. Jari Sarasvuon sanoin: ”Kaikkein tärkeintä lopulta on se, että oppii erottamaan, mikä on kaikkein tärkeintä, koska se on lopulta se, joka on kaikkein tärkeintä.” Kaikille ei ole tärkeää istua kaikkia matematiikan tunteja läpi. Joillekin voi olla tärkeämpää istua osa siitä ajasta vaikkapa kuvaamataidon tunneilla, koska se näyttää sen henkilön kohdalla olevan kaikkein tärkeintä.

    5. Keskittyminen oman intohimon kohteisiin
    Kaikille ei kannata opettaa kaikkea. Se on aivan totta. Lapsena katsoin vaarin kanssa luontodokumentteja, koska sekin katsoi niitä, niin itsekin satuin niistä kiinnostumaan. Ajatus roihahti ja opettelin eläinkirjat ulkoa ja luettelin lajeja muille, joista eivät olleet kuulleetkaan. 20 vuotta myöhemmin tätä tapahtuu edelleen. Samoin opettelin kaikki maat ja pääkaupungit ulkoa, tuijottelin karttapalloa tuntikausia kotona.

    Biologia minusta ei tullut, eikä sen koommin maantieteilijääkään, mutta sen opin noista ajoista, että aina voi itsenäisesti kaikkea tutkia. Se on tavallaan johtanut myös siihen, miksi usein tutkin itsenäisesti asioita, enkä mene valtavirran mukana. Kyseenalaistan paljon. Paljon tietoa on saatavilla, mutta kaikki siitä ei ole tärkeää. Pitää pystyä valitsemaan se itselle kaikkein tärkein tieto, kullakin hetkellä. Minulla tähän meni kohtuuttoman kauan aikaa, ja senkin opin niin kuin asiat yleensä opitaan: kantapään kautta.

    • Karri,

      Kiitos kommentistasi! Mielenkiintoisia huomioita. Ja tosiaan: eihän ihmisen välttämättä tarvitse elinkeinoa joka ikisestä kiinnostuksen kohteesta rakentakaan. Riittää, että jotkin kutsumuksellisesti kiinnostavat asiat tuottavat leivän pöytään, jotta arkea ei tarvitse hukata merkityksettömien asioiden parissa.

  2. Puhuit TEDxProAcedemyssä (itselläni oli ilo ja kunnia olla paikalla) ja kirjoitat blogipostauksessasi täyttä asiaa, Lauri. Luokanopettajana näen, että ainakin keskimäärin tilanne on nykykoulussa niin kuin olet opetusta koskevissa kirjoituksissasi kuvaillut.

    Informaatioaikakauteen valmistautuessaan kunnat ovat pistäneet viime vuosina julmettuja summia TVT-strategioihinsa ja IT-hankintoihinsa, mutta näkemys niiden käytöstä oppimisen tukena on puuttunut. Homma on tehty isosti ja kalliisti, ja nyt meillä on sitten kouluja, joissa on kiinteät ATK-luokat, joissa pöytäkoneet pyörittävät Vistojaan ja Office-pakettejaan. Harvalla on näkemystä, mitä lisäarvoa nuo kompleksit tuovat oppimiseen. Oppilaat pitävät sitä paitsi luokkia museoina, koska ovat tottuneet vapaa-ajallaan käyttämään mobiilitekniikkaa ja usein pilveen rakennettuja palveluita.

    Onneksi aina löytyy poikkeuksia. Kauniaisten Unelmakoulu-hanke on ollut aikaansa edellä, kun on lähtenyt rakentamaan avointa mm. pilvipalveluille perustuvaa oppimisalustaansa. Alusta mahdollistaa sen, että oppijalla on kaikki tarvittavat oppimistyökalut ulottuvillaan yhden käyttäjätunnuksen takana. Samalla oppija kerää elinikäisen oppimisen portfoliotaan pilvipalveluun. Toivottavasti tätä hanketta saadaan levitettyä Opetushallituksen tukemana ja muutenkin kunnissa keskitytään jatkossa miettimään TVT-ratkaisuja (elinikäisen) oppimisen, oppijan ja kestävän tulevaisuuden nimissä.

    Nostan esiin yhden laajennetun mielen projektin, jonka toivoisin saavan tuulta siipiensä alle: Wikijunior on alakouluikäisille (yläkoulu- ja lukioikäisille on omansa) suunnattu projekti, jonka tarkoituksena on tuottaa avointa tietoa lapsille soveltuvassa muodossa ja laajuudessa. Toivottavasti kouluissa opitaan hyödyntämään tämäntyyppistä oppimateriaalia – näin oppilaat oppivat, että tieto on yhteistä ja muuttuvaa (eikä, kuten perinteisesti, auktoriteettien kirjoittamia staattisia oppikirjoja). Wiki on siksikin loistava työkalu moderniin oppimiseen, että sen avulla oppijat voivat yhteisöllisesti konstruoida omia tietorakenteitaan pitkälläkin aikavälillä.

    Näen ihanteellisen koulun hyvin pitkälle samanlaisena kuin olet blogikirjoituksissasi usein kuvaillut, Lauri. Jotta koulujärjestelmässämme saataisiin aikaan laajempi muutos kohti mielekkäämpää oppimista, täytyisi opetussuunnitelmaa uudistaa rankalla kädellä. Onneksi tässä suhteessa on tapahtumassa jotain edistystä. Opetussuunnitelman sisällä mielestäni suurin epäkohta koskee arviointia: kun oppilaita ohjataan arvosanojen metsästämiseen ja sisältöjen pänttäämiseen, postauksessasi mainitut viisi kehitysaskelta jäävät edelleen ottamatta.

    • Niko,

      Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi! Nähdäkseni ongelmana on juuri motivaatiojärjestelmän takaperoisuus: ihminen optimoi toimintansa niiden päämäärien mukaan, joita pitää tavoittelemisen arvoisina. Jos tavoitteena ovat hyvä numerot, on oppiminen vain sivuseikka.

      Kiitos myös mielenkiintoisista linkeistä!

  3. Päivitysilmoitus: Kuolkoon koulu, eläköön koulu! | Takala.info

  4. Päivitysilmoitus: Kutsumus ja yhteiskunta | Ajattelun ammattilainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s