Tag Archives: TEDx

Kutsumus ja yhteiskunta

01/12/2010

7 kommenttia

Olen kirjoittanut tässä blogissa aika paljon kutsumuksen merkityksestä. Nähdäkseni kenenkään ei tulisi tehdä sellaisia asioita, jotka eivät ole joko itsessään palkitsevia tai tähtää itsessään palkitseviin lopputuloksiin.

Oravanpyörässä juokseminen ei edesauta sen enempää yksilön onnellisuutta kuin yhteisön toimivuuttakaan.

Tästä huolimatta meille on iskostettu lapsesta pitäen, että elämä on rankkaa, ja erityisesti työ on tervanjuontia, joka on hoidettava, jotta saadaan pötyä pöytään. Näin monet päätyvät käyttämään valtaosansa elämästään sellaisten askareiden parissa, joilla ei ole itselle suurta merkitystä.

Osallistuin marraskuussa järjestettyyn TEDxProacademy-tapahtumaan. Puheenvuoroni käsitteli erityisesti teknologian vaikutusta tulevaisuuden peruskouluun. Linjasin joukon erilaisia oppiaineita, joista tulevaisuuden laajennetulla mielellä varustettu koltiainen voisi hyötyä. Lisäksi jo peruskoulussa tulisi nähdäkseni pureutua lapsen temperamentista kumpuavaan kutsumukseen. Koulun tulisikin keskittyä kunkin ihmisen kohdalla yksilöllisiin vahvuuksiin.

Jos koulutamme lapsemme kutsumuksellisiksi asiantuntijoiksi, rakennamme samalla yhteiskuntaa, joka koostuu verkottuneista alojensa intohimoisista tuntijoista. Nämä verkottuneet ekspertit tekevät työnsä loistavasti siksi, että he rakastavat sitä, mitä tekevät – eivät kuitatakseen jättibonukset tai saavuttaakseen toimistohuoneen ylimmästä kerroksesta.

Kutsumuksellisuuden tavoittelu ei ole tärkeää vain yksilön hyvinvoinnin kannalta. Se on keskeistä myös, jos haluamme synnyttää yhteiskunnan, jossa ihmisillä on aidosti hyvä olla.

PS. TEDx-puheenvuoroni julkaistiin eilen verkossa. Voit katsoa videon täältä.

5 kehitysaskelta kohti informaatioajan koulua

17/11/2010

6 kommenttia

UC Berkeleyn kehityspsykologian professori Alison Gopnikin mukaan nykyinen koulujärjestelmä on optimoitu tuottamaan tehokkaita tehdastyöläisiä. Emme kuitenkaan elä enää teollisuusaikakautta – viimeiset kymmenen vuotta olemme siirtyneet vähitellen informaatioaikakauteen, jossa tehdastaidot eivät ole enää käyttökelpoisia. Miten nykykoulun pitäisi siis reagoida tapahtuneeseen murrokseen?

Nykykoulussa oppiminen painottuu niin sanottuun just in case -oppimiseen. Tietoa painetaan mieleen siltä varalta, että siitä on joskus hyötyä. Nykyaikana on kuitenkin yhä laajemmin mahdollista hakea tietoa juuri silloin kun sitä tarvitaan. Älykännykällä pääset nettiin vaikka metsän siimeksestä. Tällöin oppiminen muuttuu just in time -oppimiseksi. Kun käytössäsi on laajennettu mieli, ei just in case -oppiminen ole enää perusteltua.

Mieleen kannattaakin painaa ne asiat, joilla on juuri sinulle merkitystä. Muun voit hakea tarvittaessa laajennetusta mielestäsi. Mutta jos just in case -oppiminen ei ole enää tarkoituksenmukaista, mitä nykykoulussa sitten pitäisi opettaa? Seuraavassa viime perjantain TEDx Proacademy -tapahtumassa linjaamani viisi kehitysaskelta, joilla nykykoulu voitaisiin päivittää teollisuusaikakaudelta informaatioaikaan.

1. Tiedon haku, arviointi ja arkistointi

Tiedon pänttäämisen sijaan lapset voitaisiin koulia tehokkaiksi digitaalisen tiedon käsittelijöiksi. Lapsille voitaisiin opettaa tapoja arvioida Googlen hakusyötteitä, kriteerejä, joilla valita tarkoituksenmukainen hakukone, sekä kriteerejä, joiden varassa löydetyn tiedon luotettavuutta voidaan arvioida.

Lisäksi lapsille voitaisiin opettaa, miten käyttökelpoinen tieto arkistoidaan verkkopilveen, esimerkiksi käyttämällä Evernote-ohjelmaa. Näin löydetty tieto olisi tavoitettavissa kaikkialla, missä on internet, eikä sitä tarvitsisi päntätä mieleen kaiken varalta.

2. Luova ajattelu

Nykykoulu testaa lasten osaamista pyytämällä toistamaan mieleen painettua tietoa. Tästä seuraava ajattelumalli on mekaaninen. Mekaaninen ajattelumalli ei kuitenkaan toimi silloin, kun ihmiseltä vaaditaan itsenäistä työskentelyä ja kykyä synnyttää uudenlaisia ratkaisuja.

Tiedon mekaanisen toistamisen sijaan lapsille voitaisiinkin opettaa luovaa ajattelua. On upeaa, että uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan luovia aloja entistä enemmän. Musiikin, kuvaamataidon ja draaman ohella lapsille voitaisiin vielä opettaa luovan ajattelun tekniikoita, kuten aivomyrskymenetelmiä, miellekarttojen piirtämistä ja lateraalista ajattelua.

Luovan ajattelun tekniikat tukisivat osaltaan luovia aineita, mutta tarjoaisivat myös pohjaa perinteisten aineiden soveltamiselle. Nyky-yhteiskunta tarvitsee yhä enemmän oma-aloitteiseen ongelmanratkaisuun kykeneviä toimijoita. Tähän ei riitä vain soittotaito – on myös osattava rikkoa aktiivisesti luutuneita ajatuskulkuja. Tässä luovan ajattelun tekniikat ovatkin ensiarvoisen tärkeitä.

3. Argumentaatiotaito

Winston Churchillin mukaan mikään ihmiselle suoduista taidoista ei ole puhetaidon veroinen. Keskiaikaisessa koulussa opetussuunnitelman ydin koostui kolmen keskustaidon muodostamasta triviumista: retoriikasta, logiikasta ja kieliopista. Keskiaikaisessa koulussa katsottiin siis Churchillin tapaan, että puhetaito on kaikista taidoista tärkein. Ja miksei se olisi? Puhuminen ja kieli ovat läsnä lähes kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Kukaan ei ole erehtymätön – ei edes opettaja. Tästä syystä olisikin tärkeää, että lapset oppisivat pienestä pitäen puolustamaan myös omia näkemyksiään taiten. Sääntöjen aivottoman seuraamisen sijaan lapset voisivat esittää vasta-argumentteja, jos opettajan esittämä kanta ei olisi heidän mielestään kestävä.

4. Tuottavuustaidot

Koulujärjestelmä perustuu yhä tehdastyömäiseen malliin, jossa tunneilla on oltava tarkalla kellonlyömällä. Mutta mitä järkeä on olla ajallaan matematiikan tunnilla, jos tulosta ei synny?

Lukujärjestyksen seuraamisen sijaan informaatioajan oppilas voisikin opetella tuottavuustaitoja, kuten priorisointia, projektinhallintaa tai jopa erityisiä tuottavuustekniikoita David Allenin GTD:stä Stephen Coveyn 7 Habits:iin. Näin lapset oppisivat tuottamaan haluamiaan tuloksia niin opintiellä kuin muillakin elämänaloilla.

Ei kai tietty tuntimäärä voi olla vaikkapa matemaattisen osaamisen mitta? Tärkeintä lienee kuitenkin itse laskutaito, jonka voi hankkia huomattavasti jouhevammin järkeistämällä omat työtavat ja mukauttamalla ne oman temperamentin mukaisiksi.

5. Keskittyminen omiin intohimon kohteisiin

Kaikille ei kannata opettaa kaikkea. Oppiminen on kahden asian summa: innostuksen ja altistuksen. Jos innostusta ei ole, ei oppimista tapahdu. Toisaalta, jos altistusta ei ole, ei innostus pääse välttämättä koskaan syttymään.

Nelivuotias tyttäreni osasi jo alle kolmevuotiaana erottaa toisistaan kaksi valkosolutyyppiä, b-lymfosyytin ja makrofagin. Syy tähän oli, että katsoimme Olipa kerran elämä -sarjan läpi ainakin viiteen kertaan. Kysyin tyttäreltäni muutama viikko sitten, muistaako hän vielä valkosoluista jotain. Hän vastasi: ”B-lymfosyytit suojaavat tulehduksilta, ja makrofagit syövät kuolleita bakteereita.”

Lapsille voisikin tarjota laaja-alaisesti tietopääomaa eri aloilta biologiasta maantietoon, historiasta matematiikkaan videoiden, pelien ja muiden innostavien aktiviteettien muodossa. Näin lapset altistuisivat laaja-alaisesti erilaisille uusille ajatuksille. Lopuksi opettaja voisi tukea kunkin lapsen omia kiinnostuksen kohteita tarjoamalla syventävää ja laajentavaa informaatiota juuri näillä aloilla.

Kouluttamalla lapset taitaviksi ajattelijoiksi ja keskustelijoiksi, jotka saavat pienestä pitäen keskittyä juuri siihen, mitä rakastavat, synnytämme yhteiskunnan, jossa kutsumukselliset asiantuntijat verkottavat jouhevasti omaa osaamistaan.

Tulevaisuus on nyt. On aika lakata kouluttamasta lapsiamme teollisuusyhteiskunnan ehdoilla ja alkaa kouluttaa heidät informaation aikakaudelle.

PS. Voit ladata TEDx-esitelmän ”Education with an Extended Mind” kokonaisuudessaan täältä.

Koulutusta laajennetulla mielellä

15/11/2010

5 kommenttia

Kävimme pari kuukautta sitten perheeni kanssa sienimetsässä. En tiedä sienistä juuri muuta, kuin että punaisia valkopilkkuisia sieniä ei kannata syödä. Vaimoni on sen sijaan vanha partiolainen ja tunnistaa kymmenittäin sieniä tuosta vain.

Siellä metsässä samotessamme mieleeni juolahti kuitenkin katsastaa, löytyisiköhän iPhoneeni jotakin tarpeeseen sopivaa ohjelmaa. Kuinka ollakaan, App Storesta löytyi suomenkielinen Sieniopas. Ohjelma toimii niin, että syötät siihen sienen kuvauksen – lakin muodon ja värin, helttojen harvuuden ja niin edelleen – ja ohjelma palauttaa löydetyn sienen tiedot.

Tilanne muuttui kuin taikaiskusta. Nyt tunnistin sienen toisensa jälkeen – jopa isohaperon, joka oli vaimollenikin vieras. Käytännössä pystyin tunnistamaan sieniä siinä, missä sienikurssit käynyt vaimonikin.

Otin metsässä käyttöön laajennetun mieleni.

Laajennettu mieli on filosofien Andy Clarkin ja David Chalmersin esittämä hypoteesi, jonka mukaan jokainen sellainen tiedonlähde, joka on käytettävissä yhtä nopeasti kuin biologinen mieli, on samalla tavoin osa mieltä. Vaimoni oli painanut joukon sieniä mieleensä, itse taas katsoin ne Sieniopas-ohjelmasta. Tulos oli sama: kumpikin tunnisti sienen toisensa jälkeen.

Nykyään laajennettu mieli on jokaisen käytössä: se vaatii vain älykännykän. Verkkoon kytketyllä mobiililaitteella haet tarvittavan tiedon Googlesta, Wikipediasta tai vaikkapa Sienioppaasta sekunneissa. Mieleenpainaminen ei ole enää entiseen tapaan välttämätöntä tulosten aikaansaamiseksi.

Nykykoulu perustuu kuitenkin yhä pitkälti informaation mieleenpainamiseen. Herääkin kysymys, mitä järkeä on vuosilukujen ja kivilajien opettelemisessa siinä vaiheessa, kun laajennettu mieli on jokaisen koululaisen arkipäiväinen työkalu.

Osallistuin viime perjantaina Tampereella järjestettyyn TEDx Proacademy -tilaisuuteen, jossa esitelmöin aiheesta ”Education with an Extended Mind”. Esitelmä oli osa kolmen esitelmän kokonaisuutta, jossa käsittelimme yhdessä Mysites-verkkoyhtiön Ramine Darabihan ja Skypen Jaan Tallinnin kanssa teknologian vaikutuksia tulevaisuuden kouluun. Tilaisuudessa linjasin viisi erilaista painopistettä, joilla voisimme kehittää nykykoulua niin, että se palvelisi paremmin informaatioajan kansalaista. Näistä linjanvedoista lisää keskiviikon blogipostauksessa.

PS. Jos haluat ottaa käyttöön laajennetun mielesi, tutustu Filosofian Akatemian Laajennettu mieli -oppaaseen. Voit ladata sen maksutta tästä.

Kaikki muuttuu paremmaksi

10/11/2010

32 kommenttia

Helsingin TEDx-tapahtuman yhteydessä julkaistiin paljon huomiota saanut video, jossa homoseksuaaliset ihmiset kertovat siitä, kuinka elämä muuttuu aikuistuessa paremmaksi. Ensireaktioni oli, että jonkun pitäisi suunnitella samanlainen video nörteille.

Nuoruusiän ulkopuolisuuden tunne ja ruotuun pakottamisen paine ei nimittäin kosketa vain seksuaalisesti valtavirrasta poikkeavia. Sama ilmiö koskee jokaista itsensä erilaiseksi kokevaa nuorta.

Muutamaa päivää myöhemmin luin Ilta-Sanomista jutun eläkkeelle jääneestä opettajasta, jonka käsitys koulukiusaamisesta oli, että kiusatuilta puuttuu huumorintajua. Kyllähän sitä nyt nassikan pitää pientä nälvimistä kestää.

Eläkkeellä olevaan opettajaan en voi enää vaikuttaa. Mutta tässä pieni vinkki yhä opetustehtävissä työskenteleville.

Ihminen on tavattoman yksinkertainen otus:

Jos sanot rumasti, toisesta tuntuu pahalta.

Ongelma ei ole se, että jotkut eivät osaa ottaa nälvimistä kunnolla. Ongelma on se, miksi lapsilla on tarvetta satuttaa ensinkään. Lasten huonovointisuuteen on varmasti monenlaisia syitä perhetaustasta yhteiskuntarakenteisiin. Koulukiusaamisen perusongelmat johtuvat kuitenkin pitkälti koulujärjestelmän luonteesta.

Nykyinen koulujärjestelmä synnyttää valtavan paljon turhautuneita lapsia. Kun lapset joutuvat käyttämään valtaosan ajastaan sellaisten askareiden parissa, joiden merkitystä he eivät ymmärrä, ei ole mikään ihme, että alkaa turhauttaa.

Osa turhautuneista lapsista löytää varaventtiilin innostumalla jostakin koulun ulkopuolisesta asiasta – siis ”syrjäytymällä” valtavirrasta esimerkiksi tietokoneiden, hevosten tai hevimusiikin parissa. Ja vaikka ei koulussa vielä siltä näytä, he ovat nimenomaan niitä onnekkaampia. Monille muille ei jää nimittäin muuta vaihtoehtoa, kuin primitiivisin turhautumisen purkamisen tapa: aggressiivisuus.

Kun vapaus viimein koittaa, ovat nörtit jo hankkineet osaamista alalla, josta ovat aidosti kiinnostuneita. Tästä eteenpäin homma muuttuu oikein mukavaksi. Joskus kiusaajille on sen sijaan jäänyt vain taito ratkoa ongelmia nyrkein ja suunsoitolla. Sekä kiusaaja että kiusattu ovat toimimattoman järjestelmän uhreja. Huumorintajulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Nykyaikainen yhteiskunta sallii onneksi kaikenlaisia ääri-ilmiöitä. Voit tykätä tytöistä tai pojista, äänestää Kokoomusta tai Vasemmistoliittoa, kuunnella Nightwishia tai Lady Gagaa ja niin edelleen, ilman, että tarvitsee pelätä, että ahdasmielinen yhteisö lemppaa sinut linnaan.

Koulussa tätä vapautta ei kuitenkaan ole. Turhautuneisuus synnyttää viktoriaanista luokkayhteiskuntaa muistuttavan nokkimisjärjestyksen, jossa inhmillinen innostus muuttuu voimavarasta ongelmaksi. Vai kuinka monessa koulussa voit hehkuttaa innosta soikeana, kuinka kivaa on mennä seuraavalle matikan tunnille? Turhautumista ruokkivassa ympäristössä voittajia ovat kyynisimmät, aggressiivisimmat ja ilkeimmät – mutta vain hetken aikaa.

Koulu kestää kuitenkin vain rajallisen ajan. Tämän jälkeen ei ole enää mikään pakko tehdä sellaisia asioita, jotka eivät kiinnosta. Valinnan mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Koulun jälkeen voit viimein valita, mitä teet, ja kenen kanssa sen teet. Olit sitten homo, lesbo, heppatyttö, gootti tai tietokonenörtti, heti kun saat itse päättää, mitä teet ja kenen kanssa sen teet – kaikki muuttuu paremmaksi.