1. Kieli on järjen aviopuoliso.
2. Isot asiat kasvavat pienistä asioista ja pienet asiat kasvavat tehdyistä asioista.
3. Ainoa asia, jota emme varmuudella pysty tekemään on se, jota emme ole vielä ajatelleet; ja sitä voimme ajatella seuraavaksi.
4. Asiat eivät useimmiten ole niin kiireisiä tai niin tärkeitä kuin luulet.
5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.
6. Ihmisen ei tulisi tehdä mitään, mitä hän ei halua, paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen tulisi tehdä kaikkea.
7. Savenvalaja ei tarvitse rahaa; savenvalaja tarvitsee savea.
8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
9. Järki kertoo sen, mitä on jo osattu tehdä; mielikuvitus kertoo sen, mitä tullaan osaamaan tehdä.
10. Jokaisessa asiassa on kaunis puoli ja ruma puoli; kumpaa sinä päätät katsoa?
11. Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.
13. Historia on niin kuin rikkinäinen puhelin: tarina muuttuu joka kertomalla.
14. Jokainen koti- ja työympäristöösi valitsemasi esine ohjaa jollakin tavalla ajatteluasi.
15. Suurin osa omistamistasi tavaroista on turhia.
16. On vain yksi tapa epäonnistua: se on jättää yrittämättä.
17. Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.
18. Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
19. Meidän pitäisi taistella koko mahdillamme paremman maailman puolesta niin, että parempi maailma myös syntyy. Se vain ei välttämättä ole se maailma, jonka puolesta taistelimme.
20. Yksi strategisesti sijoitettu hymy voi muuttaa koko maailman.
Ajattelun ammattilainen lomailee joulun yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 3.1.2011. Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!
Päivitysilmoitus: Tweets that mention 20 pientä ajatusta | Ajattelun ammattilainen -- Topsy.com
Tuota ajatusta nro 5 vastaan on ainakin tämän kirjan kirjoittajat: HS.fi: Kirja entisille kympin tytöille ja pojille
Justeer,
Kiitos mielenkiintoisesta linkistä. Mielestäni kyse ei ole kuitenkaan 5. ajatuksen vastakohdasta.
Suorituskeskeisyydessä ei ole nähdäkseni kyse tekemisestä vaan saavuttamisesta. Kyse ei ole lainkaan erilaisesta asiasta kuin rahan tai maineen tavoittelussa: toiminnan motivaattori on siitä saatu palkinto, ei itse toiminta. Nähdäkseni hyvää itsetuntoa ei voi kuitenkaan saada palkintojen avulla – se edellyttää ennemminkin toimivaa ja itseisarvoisesti palkitsevaa arkea.
Hyviä lauselmia!
16. ja 17. jatkoksi voisi sopia vaikkapa tämä;
Ei ole epäonnistumisia, vain palautetta.
Kannustaja,
Toden totta. Juhlikaamme voittojamme, oppikaamme erehdyksistämme.
Takerrun kohtaan numero 5.
Jos sinä teet työksesi jotakin helppoa ja rutiininomaista ja minä syvää ajattelua vaativaa ja uutta luovaa, niin onko sinulla mahdollisuutta hyvään itsetuntoon?
Pointti on se että miten tekee, ei mitä.
Pidän ajatuksesta, että laita kaikki mitä sinussa on pienimpäänkin mitä teet.
Minttu,
Loistava kommentti. Asiahan on juuri näin; muotoiluni on siis hieman harhaanjohtava. Tärkeintä on nähdäkseni ennen kaikkea se, että voi tehdä jotain sellaista, johon voi aidosti pistää itsensä täysin likoon, oli kyse sitten älynystyröiden vaivaamisesta tai vipstaakien vääntämisestä.
Kiitos Lauri listasta, listat ovat hauskoja.
Allekirjoitan monet kohdat listasta, joskin tosiaan joitain kohtia haluaisin mietiskellä lisää.
”5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.”
Itse en kyllä sitoisi itsetuntoani tekemiseenikään, (en mihinkään muuhunkaan), mitä jos en kykenisi tekemään mitään, olisiko silloin itsetuntoni poissa?
”8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.”
Näistähän tuli hauska yhdistelmä, ihan tahattomasti siis.
En ymmärrä miksi tuo ymmärrys ei voisi olla yksityisasia. 🙂
Miksi pitäisi ’osata’ kertoa mitä jokin on?
Mielestäni ei ole absoluuttista keinoa sanoa että jokin on jotain. Kaikki tarkastelut ovat näkökulmia.
Näin on näin.
Hanna,
Nähdäkseni hyvinvointi seuraa tekemisestä. Tässä on tosin olemassa toinenkin puoli: oma suhtautuminen. Eli lähtökohtaisesti koen, että olisi tärkeä pyrkiä toimimaan kutsumuksellisesti. Mutta jos tämä ei ole mahdollista, on kuitenkin mahdollista elää merkityksellistä elämää suhtautumalla asioihin rohkeasti. Tästä keskitysleirillä kärsinyt psykologi Viktor Frankl on hyvä esimerkki.
Mitä tulee ymmärtämiseen, Einstein on joskus sanonut, että jos et osaa selittää jotain, et ole ymmärtänyt sitä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että kaikki tarkastelut ovat näkökulmia. Mutta viitaten tähän postaukseen sanoisin, että ymmärrys edellyttää, että osaat kertoa ymmärtämästäsi jonkin tarinan: https://ajattelunammattilainen.fi/2011/01/05/tiede-on-tarinankerrontaa/
Hyvää uuttavuotta Laurille ja kaikille ihanille keskustelijoille!
Iso kiitos hyvästä seurasta ja mahtavasta ajatustenvaihdosta!
Tämä vuosi kanssanne on ollut yhtä iloa! 🙂
Hanna,
Kiitos samoin, ja kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta!