Jalkatyötä ja päätyötä

Minusta on ärsyttävää, että meihin on juurtunut niin syvään ajatus siitä, että menneisyys määrittää tulevaisuutta. Katsotaan, miten asiat ovat olleet ja johdetaan siitä tulevaisuuden mahdollisuushorisontti.

Tämä on ihan älytöntä. Jos menneisyys määrittäisi tulevaisuutta, ajaisimme yhä hevoskärryillä. Tai odotas, itse asiassa rymyäisimme ryhmy olalla mammuttimetsällä.

Mutta kun maailma muuttuu.

Itse asiassa maailma muuttuu alati nopeammin. Kun informaatio kulkee nopeammin, myös muutostahti kiihtyy, ja kun muutostahti kiihtyy, informaatio kulkee nopeammin. Loppu on historiaa. Tai siis tulevaisuutta.

Okei, mikä siis avuksi?

Tarvitaan kahdenlaista työtä. Jalkatyötä ja päätyötä.

Ilman jalkatyötä mitään ei tapahdu. Viime kädessä menestyksen salaisuus on maailman yksinkertaisin juttu: tee asioita.

Tai niin kuin Shervin Pishevar asian esitti Dublinin Web Summitissa: jos et kysy, vastaus on valmiiksi ”ei”.

Mutta mikä tahansa soheltaminen ei riitä.

Anders Ericssonin kuulussa lahjakkuustutkimuksessa huippuosaamisen salaisuus oli poikkeuksetta määrätietoinen harjoitus. Siis ei sinne tänne sutiminen, vaan systemaattinen asian haltuun ottaminen. Siihen eivät riitä pelkät jalat. Tarvitaan myös päätä.

Pää on kuitenkin kummallinen otus. Se jää vatvomaan – yllätys yllätys – juurikin sitä historiaa. Se poimii, ihan tutkitusti, tarkasteluun mieluummin uhkia kuin mahdollisuuksia. Ja se tykkää pysyä omissa oloissaan. Päästä jalkoihin on usein pitkä matka.

Sen tähden päätä pitää potkia panemaan asioihin vipinää. Pään ja jalan pitää siis mennä yhtä tahtia.

Mutta sitten tarvitaan vielä kolmas juttu.

Niin kuin Freder Fredersen totesi Fritz Langin klassikkoleffassa Metropolis, aivojen ja käden väliin tarvitaan sydän. Niin myös pään ja jalan.

Pää huolehtii tai innostuu. Jalka lepää tai liikkuu. Sydän määrää suunnan.

Kun pää maalaa kauniin horisontin, ja jalka tekee sen todeksi, maailma muuttuu.

Suuntana päivä päivältä parempi tulevaisuus.

20 pientä ajatusta

1. Kieli on järjen aviopuoliso.
2. Isot asiat kasvavat pienistä asioista ja pienet asiat kasvavat tehdyistä asioista.
3. Ainoa asia, jota emme varmuudella pysty tekemään on se, jota emme ole vielä ajatelleet; ja sitä voimme ajatella seuraavaksi.
4. Asiat eivät useimmiten ole niin kiireisiä tai niin tärkeitä kuin luulet.
5. Itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on; se liittyy siihen, mitä sinä teet.
6. Ihmisen ei tulisi tehdä mitään, mitä hän ei halua, paitsi jos hän ei halua tehdä mitään, hänen tulisi tehdä kaikkea.
7. Savenvalaja ei tarvitse rahaa; savenvalaja tarvitsee savea.
8. Ei vaadi suurta lahjakkuutta sanoa, mitä jokin ei ole; on nähtävä kauas, jotta voi sanoa, mitä jokin on.
9. Järki kertoo sen, mitä on jo osattu tehdä; mielikuvitus kertoo sen, mitä tullaan osaamaan tehdä.
10. Jokaisessa asiassa on kaunis puoli ja ruma puoli; kumpaa sinä päätät katsoa?
11. Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
12. Ymmärrys ei ole yksityisasia.
13. Historia on niin kuin rikkinäinen puhelin: tarina muuttuu joka kertomalla.
14. Jokainen koti- ja työympäristöösi valitsemasi esine ohjaa jollakin tavalla ajatteluasi.
15. Suurin osa omistamistasi tavaroista on turhia.
16. On vain yksi tapa epäonnistua: se on jättää yrittämättä.
17. Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.
18. Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
19. Meidän pitäisi taistella koko mahdillamme paremman maailman puolesta niin, että parempi maailma myös syntyy. Se vain ei välttämättä ole se maailma, jonka puolesta taistelimme.
20. Yksi strategisesti sijoitettu hymy voi muuttaa koko maailman.

Ajattelun ammattilainen lomailee joulun yli. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 3.1.2011. Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

Mitä koulussa oikeasti opetetaan?

Nykyaikainen koululaitos on syntynyt 1800-luvulla teollisen vallankumouksen sivutuotteena. Kun vanhemmat siirtyivät kotitilalta tehtaaseen töihin, piti lapset saada jonnekin talteen kolttosia tekemästä. Ratkaisuksi keksittiin koulu. Lapset keskitettiin päiviksi yhteen paikkaan, jossa heistä voidaan pitää huolta.

Samalla huomattiin, että toinen iso ongelma saatiin ratkaistua: tehtaita vaivannut pula osaavasta työvoimasta. Peltotöihin tottuneet lukutaidottomat maalaiset kun eivät edustaneet ideaalista tehdastyövoimaa. Teollisen vallankumouksen kuohuissa koululaitos muovautui nykyisenlaiseksi.

Ennen vanhaan oppi tarttui mestarin kisällinä. Tällöin viisitoistavuotiaat osasivat kuka mitäkin. Yksi osasi takoa valurautapannun. Toinen pystyi satuloimaan hevosen unissaan. Kolmas luikautti laulun kuin laulun luutun säestyksellä. Ja neljäs taikoi keittiössä toinen toistaan satumaisempia makukimaroita. Koulu oli puolestaan aateliston huvia, jossa opittiin loogista päättelyä, argumentaatiotaitoa ja kyvykkyyttä itsenäiseen ajatteluun. Mikään näistä taidoista ei ole kuitenkaan erityisen sovelias tehdastyöläisen ominaisuus.

Nykyinen koululaitos pitää lapsista huolta sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Lisäksi se opettaa lapsille tehokkaasti tasan viisi taitoa.

Koulu opettaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Se opettaa seuraamaan tiukkoja aikatauluja. Ja lopuksi koulu opettaa seuraamaan sääntöjä riippumatta siitä, onko niissä mitään järkeä.

Muu on eräänlaista koristetta, josta saattaa jotain tarttua haaviin jos olet todella kiinnostunut aiheesta. Mutta biologiasta kiinnostumattomalle dominantit alleelit ja Linnén luokat ovat tervanjuontia, josta tuskin jää mitään talteen myöhempää elämää varten. Ja historiaan tympääntynyttä eivät Napoleonin ja Wellingtonin herttuan edesottamukset voisi vähempää kiinnostaa – vaikka ne kahdeksannella luokalla kerrattiinkin.

1900-lukulainen koulu varmistaa, että teini osaa lukea käyttöoppaan, kirjoittaa poissaolotodistuksen, laskea lomapäivät, olla aamulla ajoissa tehtaalla ja tehdä sen, mitä pomo käskee. Toki koulu on kehittynyt huisasti viimeisen sadan vuoden aikana. Nykyaikainen koulujärjestelmä ei enää estä opettajaa innostamasta lapsia oppiman uusia asioita. Mutta järjestelmänä se ei myöskään edellytä sitä.

Koulussa viiden ydintaidon lisäksi muu oppiminen onkin siis tuurista kiinni. Jos kohdalle sattuu kutsumuksellinen ja kannustava opettaja, voi innostus levitä räjähdysmäisesti. Kymmenvuotiaaseen kalvoon mutisten tuhertava ruotsinmaikka taas tuskin synnyttää Tukholmassa natiivin lailla puikkelehtivia kosmopoliitteja.

Oppiminen on yksi huikeimmista ihmiselämän nautinnoista ja etuoikeuksista. Ja vaikka koulu tekeekin tässä usein eräänlaista koirantyötä vieraannuttaen lapset oppimisen ilosta, on suunta onneksi parempaan päin. Nykyään sentään opettajankoulutuksessa puhutaan oikeasti elinkelpoisista oppisuunnista, ja koulurintamalla lapsen kutsumusta tukevat menetelmät, kuten montessoripedagogiikka, valtaavat alaa.

Nähdäkseni koulun pitäisi kuitenkin muuttua. Nykyajan jälkiteollisessa informaatioyhteiskunnassa ei tehdastyöläisille nimittäin ole pian enää tilaa.

5 yleisesti väärin käsitettyä kirjallisuusklassikkoa

Kirjallinen historiamme on täynnään toinen toistaan huikeampia ja nostattavampia teoksia. Kirjallisuuden klassikot Odysseiasta Karamazovin veljeksiin ja Jumalaisesta näytelmästä Uuteen uljaaseen maailmaan ovat siivittäneet ihmiskunnan mielikuvituksen lentoon yhä uudestaan vuosituhansien varrella.

Nykyaikana on kuitenkin hämmentävää tutustua kaikkien tuntemiin kirjallisuuden klassikoihin. Vaikka monet tarinat ja hahmot ovat entuudestaan elokuvista ja yleissivistyksestä tuttuja, saatatkin kohdata alkuperäisteokseen tarttuessasi aivan toisenlaisen maailman.

Elokuvateollisuus ja populaarikulttuuri ovat pikku hiljaa kuljettaneet käsityksemme kauas monesta alkuperäistarinasta. Disneyn Lumikki on aika kesy versio alkuperäisestä Grimmin sadusta. Tässä pienenä triviapläjäyksenä viisi yleisesti väärin ymmärrettyä kirjallisuusklassikkoa.

1. Sherlock Holmes

Ennen tarttumistani Arthur Conan Doylen alkuperäistekstiin noudatti  käsitykseni Baker Streetin mestarietsivästä pitkälti Basil Rathbonen elokuvista ja Jeremy Brettin loistavasta TV-sarjasta piirtynyttä hahmoa. Käsitykseni mukaan Sherlock oli suoraselkäinen brittiläisherrasmies, joka ratkoi ongelmat viileän rauhallisesti puhtaan älynsä varassa. Doylen alkuperäis-Sherlock on kuitenkin ennemminkin temperamenttinen ja eksentrinen nokkelikko, joka viihtyy rähjäisissä vaatteissa katupoikien kanssa siinä missä silinteri kallellaan seurapiireissäkin.

Alkuperäinen mestarietsivä on huippuluokan nyrkkisankari, muttei esimerkiksi tiedä, että maa kiertää aurinkoa. Kaiken kukkuraksi Sherlock on vielä kokaiiniaddikti: silloin kun hänellä ei ole ongelmaa ratkottavanaan, hän liennyttää älynnystyröitään piikittämällä kokaiiniliuosta. Vaikka hiljattainen Holmes-elokuva viekin hahmon roisisti action-genreen, on Robert Downey jr.:n tulkinta monella tavalla lähempänä alkuperäis-Holmesia kuin legendaaristen brittikollegoidensa.

2. Frankensteinin hirviö

Frankensteinin hirviön ensikuva lienee suurimmalle osalle Boris Karloffin etukenossa kaatuva örisijä. Itse Frankenstein on puolestaan noussut hullun professorin arkkityypiksi. Mary Shelleyn alkuteoksessa Victor Frankenstein ei suinkaan ole tärähtänyt professori, vaan nuori ja innokas opiskelijapoika, jonka kokeilujen tuloksena hirviö lopulta syntyy.

Entäs itse hirviö? Laajan sivistyksen itselleen salaa hankkinut, ranskaakin sujuvasti puhuva olento pitää noin kolmanneksen kirjasta vievän sivistyneen ja monipolvisen dialogin, jolla hän perustelee sen yksinäisyyden, synkkyyden ja turhautuneisuuden, joka hänet on ulkopuolisena lopulta ajanut hirmutekoihin. Shelleyn hirviö on kyllä ulkoasultaan kaamea jätti, mutta sisältä kaukana aivottomasta örisijästä.

3. Troijan hevonen

Monesti törmää käsitykseen siitä, että Troijan sodasta kertova Homeroksen Ilias päättyy Troijan valloitukseen Odysseuksen kuuluisalla hevostempulla. Tosi asiassa klassikkoeepos päättyy niin kuin alkaakin: in medias res, eli tapahtumien tiimellykseen. Varsinaisen Troijan sodan päätöksen Homeros kuittaa ohimennen Odysseiassa. Sen yksityiskohtainen kuvaus löytyykin vasta Vergiliuksen homeerisesta eepoksesta Aeneis.

Itse Ilias on pitkälti kokoelma toinen toistaan rujompia kuvauksia sotatantereen arjesta. Sitä voisi jopa pitää splatter-kulttuurin esi-isänä. En suosittele herkkävatsaiselle.

4. Edgar Allan Poe

Poe:ta pidetään usein goottikauhun isänä. Mielikuva piirtyy synkästä kauhukirjailijasta, jonka mielikuvitus suoltaa toinen toistaan kaameampia näkyjä. Toki Poe olikin merkittävä goottikauhun edelläkävijä esimerkiksi novelleissaan ”The Pit and the Pendulum” ja ”King Pest”.

Poen tuotannosta löytyy kuitenkin peräti kolme tasaisen vahvaa teemaa. Bostonilaissyntyinen kirjailija panosti myös merkittävästi tieteiskirjallisuuteen ja dekkareihin. Poen tieteisvisiot kuumatkoineen ennakoivat Vernen ja myöhempien sci-fi -kirjailijoiden tuotantoa. Amerikkalaisen filosofilegenda Willard van Orman Quinen sanotaan saaneen kimmokkeensa filosofinuralle Poen kosmologisesta pohdinnosta Eureka. Ja Poen C. Auguste Dupin -dekkarit ovat puolestaan olleet salapoliisikirjallisuuden esikuva, Sherlock Holmesista Neiti Marpleen. Ei siis pelkkää synkistelyä.

5. Platonin luolavertaus

Platonin luolavertaus on kenties yksi yleisimmin väärin luetuista filosofisista teksteistä. Väärä tulkinta luolavertauksesta löytyy muun muassa liki jokaisesta lukion filosofian oppikirjasta. Tulkintavirhe ei ole suuren suuri, mutta siitä voi johtaa radikaalin johtopäätöksen: kenties Platon ei ollutkaan niin merkittävä kahden maailman kannattaja, kuin yleensä ajatellaan.

Usein luolavertauksesta sanotaan, että joukko ihmisiä on kahlittu luolaan. He näkevät luolan ulkopuolella suuaukon ohi kulkevista ihmisistä vain luolan perälle heijastuvat varjot. Varsinaisessa, Valtio-teoksessa esitellyssä vertauskuvassa vangit on kahlittu luolaan, mutta myös heidän takanaan kulkevat ihmiset kulkevat luolan sisällä. Varjot heijastaa heidän taakseen sytytetty tuli.

Tästä voi perinteisen dualistisen, eli kahden maailman luennan sijaan vetää johtopäätöksen, että itse ideamaailma onkin osa samaa maailmaa kuin tämä konkreettinen maailmammekin – ei suinkaan häilyväinen abstrakti rinnakkaisulottuvuus. Pieni ero, mutta oikein tulkittuna kuitenkin suuren suuri. Tosin tulkintaahan filosofia onkin aina.