Työttömyysotsikoinnin tilastoharha, osa 2

Innostuin vuodenvaihteen tienoilla tutkimaan työttömyystilastoja. Järkytyin löydöksistä. Viime jouluun asti olin luullut, että Suomen työllisyystilanne on surkea, ja pahentunut vain viime vuosien ajan. Kuten alkuvuoden blogipostauksessa kirjoitin, tosi asiassa suomalainen työttömyys on laskenut tasaisesti lamavuosista näihin päiviin asti.

Yleistyöttömyys on Suomessa melko matala. Syyskuussa Suomen työttömyysprosentti oli 7.6%. Nuorisotyöttömyyden kohdalla otsikointi on kuitenkin surullista luettavaa: nuorisotyöttömyysaste on lähes 25%. Ainoa ongelma on, että näillä kahdella luvulla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Nuorisotyöttömyysaste ei mittaa työttömien nuorten osuutta koko ikäryhmästä. Todellinen nuorison työttömyysprosentti – siis se luku, joka kertoo, kuinka iso osa kaikista nuorista on tällä hetkellä työttömänä – on noin kuusi. Tästä huolimatta käytännössä jokainen tuntemani ihminen, allekirjoittanut mukaan lukien, on elänyt siinä käsityksessä, että joka neljäs nuori on vailla työtä.

Selitystä harhaanjohtavalle otsikoinnille pohdin jo aiemmassa kirjoituksessani. Kyse on siitä, että kurjuus myy, kun taas työttömyysprosenttien laskusuunnasta on vaikeaa saada revittyä svengaavia otsikoita. Tämä mediatyöskentely on kuitenkin aivan päätöntä.

Jos nuoret valmistuvat ajattelemaan, että töitä ei yksinkertaisesti ole, ei niitä tule haettuakaan. Kun tähän vielä lyödään päälle täysin älyvapaa nykyinen työkeskustelu saavutettuine etuineen ja tutkintoa vastaavine työpaikkatoiveineen, on vyyhti valmis.

Oikean työn löytäminen ei tietenkään tapahdu kädenkäänteessä, vaan vaatii nykyaikana paljon oma-aloitteisuutta ja jopa itsetutkiskelua. Jos työnhaku kohdentuu ainoastaan omalle kapeasti rajatulle koulutusalalle, ei ole mikään ihme, ettei töitä meinaa löytyä.

Jos sen sijaan otat ohjat käsiisi ja tutkit omia intohimon kohteitasi ja työmarkkinoiden laajempaa tarjontaa, voi olla, että unelmiesi työpaikka odottaa nurkan takana. Töitä on kyllä tarjolla. Niitä ei vain löydy enää samalla tavoin kuin ennen vanhaan.

Nyt on aika näyttää taantumalle taivaan merkit

En ole normaalisti kauhean äkäinen ihminen, mutta tämän taantumauutisoinnin keskellä pulssi nousee tämän tästä. Nähdäkseni tappiomielialan viljely ei saa aikaan mitään hedelmällistä. Paljon fiksumpaa olisi alkaa miettiä, mitä kaikkea voisimme oikeasti tehdä, jotta osaisimme toimia paremmin murroksessa olevassa maailmassamme. Tässä viisi ideaa.

1. Innostustyöllisyys

Lähitulevaisuudessa työllisyyskäyrät tuskin kääntyvät vielä nousuun ainakaan suuryritysten puolesta. Niin moni liiketoiminta-ala on tällä hetkellä murroksessa, että irtisanomiset ovat usein välttämättömiä. Harva nyt haihtuvista työpaikoista tulee myöskään myöhemmin takaisin; kun taantuma on ohi, maailma näyttänee kovin erilaiselta kuin ennen. Sen sijaan, että surkuttelisimme tilannetta, voisimme kuitenkin yrittää kääntää sen voitoksi. Jos ihminen on puurtanut koko ikänsä konttorissa stressitasot tapissa, voisiko työttömyyden kääntääkin mahdollisuudeksi?

Moni voisi löytää aivan uudenlaisia ja innostavia mahdollisuuksia selvittämällä omia intohimon kohteita, tutkimalla luonteenvahvuuksiaan ja kokeilemalla kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Eivät ihmiset tarvitse koulutustaan vastaavaa työtä – vaan sellaista, jossa on oikeasti hyvä olla, ja joka innostaa aamuisin heräämään uudelleen ja uudelleen.

Miksi emme siis lähtisi satsaamaan kunnolla innostustyöllisyyteen selvittämällä, mikä meitä itse kutakin kaikkein eniten kiinnostaa, ja laittamalla sitten kaikki sen puolesta likoon?

2. Oppimisen vallankumous

Tämä liittyy suoraan edelliseen kohtaan. Tieteellinen tutkimus osoittaa meille jo kirkkaasti, ettei lahjakkuus synny geeneistä, vaan innostuksesta ja harjoittelusta. Eli jos koulutus ei vielä riitä, mutta intoa puhkuu ovista ja ikkunoista, homma on jo puoliksi valmis. Nyt kun rakennetaan vielä sellaisia verkkosovelluksia ja järjestelmiä (itse asiassa niitä on jo), jotka mahdollistavat uuden oppimisen nopeasti ja ketterästi, muuttuu innostus myös kirkkaaksi ammattitaidoksi.

Ja annetaan nyt niille lapsille tabletit ja muut härpäkkeet käyttöön koulussa. Mitä ihmeen järkeä siinä on, että täysin verkottuneessa ja mobilisoituneessa maailmassa muksut joutuvat jättämään kännykkänsä koululuokan ulkopuolelle?

Jos lapset voisivat sen sijaan kokeilla rauhassa uutta ja opetella oppimispeleillä ja innnostavilla videoilla oikeasti käyttökelpoisia ja kiinnostavia asioita, voisi oma intohimo syttyä jo vaikkapa ala-asteella. Minkähänlainen maailma siitä tulisi, kun enemmistö teineistä olisikin löytänyt jo pari tai kolmekin sellaista asiaa, joista he ovat aidosti innoissaan?

3. Lisää rahaa startupeille

Kun olen puuhastellut Aalto-yliopiston startup-hautomo Venture Garagen tai Tampereen Proakatemian tulevien yrittäjäohjusten kanssa, ei taantuman tappiomielialasta ole näkynyt häivähdystäkään. Parikymppiset yritysnikkarit askaroivat uusia yritysideoita ja tuotekonsepteja yötä päivää Batteryn voimalla, harjoittelevat hissipuheita ja kokoavat prototyyppejä.

Tälle porukalle pitäisi saada tulitukea niin paljon kuin suinkin mahdollista. Tässä yksityinen sektori tekee jo ihan hyvää duunia, mutta miksei valtio voisi tukea omaehtoisia yrittäjäohjuksia paremmin? Starttiraha on kuitenkin aika pieni pläjäys aloittavalle yrittäjälle. Voisiko esimerkiksi opintolainan tapainen valtion takaama yrittäjälaina laittaa vielä lisää potkua uusiin startup-yrityksiin?

Ja haloo! Joukkorahoituksen lakikiemurat pitää saada selväksi heti eilen. Ei entisajan teknoedelläkävijä Suomesta ole voinut tulla sellainen takapajula, että yksi kaikkein innostavimmista ja ketterimmistä uuden ajan rahoitusmuodoista torpataan ikivanhan lakipykälän takia. Joukkorahoituksella yksi jos toinenkin innostunut startup-yrittäjä voisi saada firmansa komeasti pystyyn jo kauan ennen kuin Tekes ehtii edes sanoa ”kissa”.

4. Vanhuustalous

Suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Pääasiassa tästäkin puhutaan vain uhkana. Mutta maailma muuttuu, ja meidän pitää muuttua sen mukana. Viimeksi kun kurkkasin, koko ihmiskunnan historia on pelannut näin. Sen sijaan, että suremme sitä, etteivät eläkerahat riitä, voisimmekin syleillä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.

60+ -vuotiaat tuskin aikovat levätä laakereillaan loppuelämäänsä. Miksemme voisi hakea tälle porukalle uudenlaisia tekemisen muotoja? Niin kuin Arto Antman totesi viime keskiviikon blogikirjoituksen kommenteissa, tämä porukka tekisi mielellään yhtä sun toista lastenlasten vahtimisesta hiljaisen tiedon siirtämiseen, matkailusta uusien laitteiden ja palveluiden hankkimiseen. Sitä paitsi, tutkimukset osoittavat, että aktiivisilla ikäihmisillä on merkittävästi vähemmän Alzheimeria ja muita kognitiivisia sairauksia.

Veikkaan muuten, että tässä on myös aika otollinen kohderyhmä yhdelle jos toiselle tulevaisuuden startupille.

5. Perustulokokeilu

Tästä perustulosta on jauhettu iänikuista juupas-eipäs -kiistaa jo aivan tarpeeksi pitkään. Itsekin olen ollut ennen jonkinlainen perustuloskeptikko. Mutta fakta on, ettei mikään teoria voi kertoa meille näin monimutkaisen yhteiskuntamuutoksen todellisia vaikutuksia. Huonoimmassa tapauksessa se syöksee Y-sukupolven entistä syvempään laissez-faire -kuiluun. Parhaassa tapauksessa se antaa hurjan ponnahduslaudan kaikelle yllä mainitulle. Mikä siis avuksi?

Tehdään se, mikä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten: kokeillaan. Niin kuin Tapani Sihvola ehdotti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla toissa sunnuntaina, otetaan joku porukka, jolle lasketaan perustulo ennalta määritellyksi ajaksi. Seurataan tilannetta ja katsotaan mitä tapahtuu.

Jos tulokset ovat hyvät, niin annetaan palaa koko rahan edestä. Ja jos menee mönkään, niin riski on kontrolloitu. Sitten mietitään jotain muuta uutta. Emme me ole niin nerokkaita otuksia, että pystyisimme funtsaamaan tämän vyyhdin valmiiksi etukäteen kabineteissa. Parasta jälkeä saamme aikaan, kun lakkaamme surkuttelemasta ja ryhdymme toimeen.

Meillä on edessämme loistava tulevaisuus – jos vaan nousemme ylös ja alamme rakentamaan sitä nyt.