Aiemmassa blogikirjoituksessa kehotin panostamaan laatuun. Laadukkaat tavarat mahdollistavat jouhevan toiminnan ja laadukas taide, musiikki ja muu luova työ siivittää myös omat ajatukseesi korkeaan lentoon. Mutta mitä on tuo mystinen laatu?
Laatu tarkoittaa jotakin itsessään ainutkertaisen arvokasta.
Kun puhutaan ihmisen kädenjäljestä, laadukas työ – oli se sitten käyttöesine tai taideteos – on ammattimaisen työn tulos, jossa tekijän intohimo työtään kohtaan on kohottanut juuri oikeat nyanssit ja yksityiskohdat polttopisteeseen. Laatu ei siis ole sama asia kuin kestävyys, tasokkuus tai design-arvojen täyttäminen. Laadukas käyttöesine on toki usein kestävä ja tasokas – mutta laatu on jotakin, joka ylittää nämä maalliset arvot.
Laatu seuraa nähdäkseni tekijän taidosta ja intohimosta. Esineitä, teoksia ja miksei vaikkapa teatteriesityksiä arvioidessa voidaankin jakaa työn tuloksen taso neljään luokkaan.
Jos tekijällä ei ole sen enempää taitoa kuin intohimoakaan, on tuloksena rihkamaa tai tyhjänpäiväistä suhaamista. Kaukoidän tienvarret ovat täynnänsä roinaa, jonka tekijää ei ole siivittänyt sen enempää käsityöläisen omanarvontunto kuin intohimokaan. Motiivina on puhtaasti raha ja toimeentulo, ja tulokset puhuvat puolestaan. Samaten firman pikkujouluihin puolipakolla kyhätty mukahauska harrastelijateatterifiasko jää suhaamisen tasolle.
Jos tekijällä puolestaan on taitoa, muttei intohimoa, on tuloksena tasokas ja kestävä tuote, joka tekee sen, minkä lupaa, herättämättä samalla suuria tunteita. Tasokkaita ammattimiehen tuotoksia ovat esimerkiksi japanilaisautot tai valtavirran popmusiikki. Ammattituottaja vääntää studiossa soundit kohdalleen ja lähettää kuusinumeroisen laskun.
Jos tekijä taas on intohimon vallassa, mutta ei ole vielä opetellut riittävää taitoa, on kyseessä amatöörin tuotos. Vaikka esimerkiksi kolmevuotias tyttäreni maalaa omasta mielestäni maailman hienoimpia tauluja luovan intohimon puuskassa, en silti varaa vielä seinätilaa MoMA:sta.
Mutta jos tekijällä on sekä riittävä ammattitaito, että polttava intohimo tekemistään kohtaan, on tulos aidosti laadukas. Tästä on kyse silloin, kun Heath Ledger astuu ruutuun elokuvassa The Dark Knight, vangiten katsojan otteeseensa ensimmäisestä kuvasta ja jättäen huippulahjakkaat kanssanäyttelijänsä auttamatta varjoonsa loppuelokuvan ajan. Tästä on kyse, kun Glenn Gould soittaa jokaisen pianistinalun loppuun saakka kuluttamia Bachin inventioita niin, että musiikkiin paneutumaton amatöörikin hiljenee soittoa kuullessaan.
Tästä on kyse, kun Leonardo maalaa Viimeisen ehtoollisensa tai William Turner Rain Steam and Speedinsä. Tästä on kyse silloin kun Shakespeare kirjoittaa Hamletinsa ja Homeros Odysseiansa. Ja tästä on kyse, rohkenisin väittää, kun Apple marssittaa markkinoille uuden puhelimen tai kannettavan tietokoneen, kun Mercedes esittelee uuden E-sarjalaisen tai kun Eero Aarnio suunnittelee pallotuolinsa.
Laatu tarkoittaa sitä, että jokin esine, asia tai tapahtuma palvelee tarkoitustaan lähes täysin jäännöksettä, käyttäjänsä ja tarkkailijansa ihastuksesta mykistäen. Ihmistyössä laatu seuraa siitä, että ihminen toimii koko osaamisensa äärirajoilla, tuottaen flow-tilassa jotain niin ainutlaatuista ja koskettavaa, ettei sellaista voi kuvitella kenenkään muun koskaan toiste tuottavan. Laatu seuraa oman kutsumuksen täydellisestä täyttämisestä. Panostamalla laatuun jaamme toisten kutsumuksen täyttymyksen ja saamme siitä samalla pontta myös omalle hyvinvoinnillemme.
Mistä sitten tunnistaa laadun? Se onkin ihan oma kysymyksensä.
”Laatu tarkoittaa jotakin itsessään ainutkertaisen arvokasta.”
Itsessään? Kuulostaa äärimmäisen pahalta. Mielestäni mikään ei ole itsessään arvokasta, jos näin väitetään, niin mikä siitä tekee arvokkaan ja miksi?
Laatu on hyödykkeen kyky täyttää käyttäjän tarpeet ja odotukset.
Taiteen ja viihteen laadukkuus onkin vaikea paikka. Toki asioita voidaan arvottaa tiettyjen ”referenssien” avulla, mutta kyllä taide on niin kovin subjektiivisen kokemuksen armoilla, että hieman vaikeaa on laadukkuutta sillä saralla julistaa.
Kuten jo olet todennutkin, nörtti on laadun tae.
Timo,
Kiitos ajatuksia herättäneestä kommentistasi!
Nähdäkseni laadun määritelmäsi osuu yksiin ehdottamani ’tasokkuuden’ määritelmän kanssa. Mielestäni todellinen laatu ylittää vielä jollakin tavalla sen, että jokin täyttää käyttäjän tarpeet ja odotukset.
Tässä on mielestäni jännittävä ristipaine juuri tuon laadun tunnistamisen subjektiivisuuden takia. Pähkinänkuoressa asia menee käsittääkseni suurin piirtein näin:
Laadun tunnistaminen vaatii tarkastelijalta kyvykkyyttä tietää, mitkä kriteerit ovat laadun kannalta olennaisia. Itselleni on esimerkiksi edelleenkin mysteeri, miksi Mona Lisaa pidetään maailman hienoimpana tauluna – mutta silti luotan taidemaailman arviointikykyyn ja uskallan väittää, että kyseessä on laadukas teos.
Laadun tunnistaminen vaatii siis alan ymmärrystä – taidemusiikin ammattilainen tuskin osaa erottaa laadukasta hiphop-kappaletta tusinatuotannosta. Laatu näyttäisi siis tosiaan olevan jotakin itsessään arvokasta.
Mutta: toisaalta, pieninkin hiekanjyvä voi olla laadukas, jos sitä osaa tarkastella oikein. Näin ollen laatuun liittyy siis myös hyvin voimakas subjektiivinen puoli. Kenties zen-munkki osaa nähdä kaiken maailmassa laadukkaana ja kauniina.
Laatu näyttäisi siis yhtäältä olevan jotakin ominaista huippusuorituksille, ja toisaalta jotakin äärettömän subjektiivista.
Päivitysilmoitus: 5 yksinkertaista askelta hyvään elämään « Ajattelun ammattilainen