5 helppoa niksiä flow-tilan saavuttamiseksi

20/10/2009

Jamaikan salama Usain Bolt on viimeisen vuoden aikana hämmästyttänyt urheilumaailmaa useaan otteeseen. Boltin tähtihetkiä ovat olleet Pekingin olympialaisten uusi sadan metrin maailmanennätys 9.69 – jolla Bolt tuuletti viimeiset kymmenen metriä! Lisäksi Bolt niittasi hiljattain upouuden maailmanennätyksen 9.58, pudottaen voimassaolevaa ennätystä ennenkuulumattomat 11 sadasosasekuntia.

Usain Bolt on erinomainen esimerkki siitä, mitä ihminen voi parhaillaan saada aikaiseksi flow-tilassa.

Flow-tila on ihmisen perustila. Se on se tila, jossa synnymme maailmaan, ja johon autuaasti kykenevät lapset ja mielenvikaiset. Me muut elämme jatkuvan informaatiopommituksen keskellä – alati kiihtyvässä tehtävien ja vaatimusten ristiaallokossa, joka pyrkii tauotta tukkimaan huomiokanavamme ja näin kampeamaan meidät pois tästä auvoisasta olemisen vuosta.

Flow-tila on tila, jossa vallitsee täydellinen keskittyminen käsillä olevaan asiaan. Se on se tila, joka tulee loman toisella viikolla varpaita välimeressä huljutellessa, sydäntä särkevän kaunista musiikkia kuunnellessa ja omaa nukkuvaa lasta tuijotellessa. Kaikki seitsemän huomiokanavaamme ovat silloin kiinnittyneet siihen, mitä olemme tekemässä jopa siinä määrin, että tietoisuus omasta itsestä tai ajasta katoaa. Tuloksena on miellyttävä läsnäolon tunne – tunne siitä, että kaikki vain sujuu.

Flow-tilan saavuttaminen ei ole kuitenkaan huippusprinttereiden tai zen-munkkien yksinoikeus. Kuka tahansa voi päästä arkitoimissaan flow-tilaan ottamalla selkoa omasta ajattelumaailmastaan ja elämästään. Seuraavassa esittelen viisi helppoa niksiä, joilla saa raivattua huomiokanavilleen tilaa niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila.

1. Älä tee mitään turhaa

Mieltämme kuormittaa normaalisti kaikenlainen ylimääräinen häläpälä – siivoamattomat sukkalaatikot ja sen sellainen. Monet näistä jutuista osoittautuvat tarkemmassa tarkastelussa sellaisiksi, ettei niitä oikeastaan edes tarvitse tehdä. Ennen kuin siivoat ne ajukopastasi häiritsemästä, ne putkahtavat kuitenkin aika ajoin mieleesi, tukkien näin huomiokanaviasi.

Ensisijaista flow-kokemukselle on keskittyminen – niin elämän päämääränasettelussa kuin päivittäisessä toiminnassakin. Niin pitkään, kun mielessä liikkuu kaikenlaista turhaa häläpälää, on flow-kokemuksen saavuttaminen koko lailla hankalaa. Mielen tahdonvaraiseen tyhjentämiseen kykenevät kuitenkin pääsääntöisesti vain zen-munkit. Mutta onneksi meille tavallisille tallaajillekin on olemassa konstit turhan häläpälän siivoamiseksi.

Erityisen tehokas tapa raivata tilaa on kertoa itselleen, mitä päässä liikkuu. Tämä tapahtuu helpoiten kirjoittamalla. Kirjoita siis ylös kaikki se, mitä sinun pitää huomenna tehdä ja mieti, onko kaikki kirjaamasi oikeasti tärkeää. Jos vain suinkin tohdit, ruksaa listalta yli niin paljon kuin mahdollista.

2. Keskity olennaiseen

Kun olet saanut listasi putsattua niin, että siinä on jäljellä vain olennainen, muodosta mielikuva siitä, kuinka teet kunkin tehtävän siihen täydellisesti keskittyen. Mieti, miten huomiset tehtäväsi voivat sujua parhaimmillaan. Anna mielikuvituksesi lentää – kuvittele käsiesi asentoa, ruumiisi tuntua, makuja, tuoksuja!

Ja kun huomenna ryhdyt toimeen, tee vain yksi asia kerrallaan.

Epäilemättä joku keskeyttää huomenna ajatuksenjuoksusi valistaakseen sinua uuden puertoricolaisen kahvipavun ihanuudesta – mutta kun olet jättänyt tehtävälistallesi vain olennaisen ja muodostanut mielikuvan siitä, miten toimesi parhaillaan sujuvat, löydät itsesi yhä useammin toimiesi keskeltä kepeässä flow-tilassa.

3. Tunne ajatuksesi

Flow-termin lanseeranneen unkarilais-amerikkalaisen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow-kokemukselle ovat olennaista tarkkarajaiset päämäärät ja tehtävästä saatava välitön palaute. Tekemisen täytyy siis olla sellaista, että pystyt tunnistamaan milloin olet onnistunut ja milloin et. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos tiedät, minkälaisista osakokonaisuuksista tehtävät koostuvat.

Normaalisti aika iso osa toiminnastamme koostuu eteenpäin valuvasta, hahmottomasta puuhastelumössöstä. Usein olemme tietoisia vain niin sanotuista suurista linjoista. Itse toiminta tapahtuu aika orgaanisesti sitä sen kummemmin ajattelematta.

Vasta kun annat toiminnallesi rakenteen, josta olet itse tietoinen, näet kirkkaasti toiminnan tarkkarajaiset päämäärät ja tunnistat myös pienimmistäkin toimista milloin olet onnistunut. Vaikka flow-kokemuksen yhteydessä usein puhutaankin huippu-urheilijoista ja taiteilijoista, voi flow-tilaan päästä minkä tahansa askareen yhteydessä. Jopa tiskaaminen tai roskien vieminen voi johtaa flow-kokemukseen jos olet riittävän valpas tunnistaaksesi miten ne suoritettuasi olet askelen jotakin päämäärääsi lähempänä.

Mieti siis tehtäviäsi tarkastellessasi mitkä tehtävät ovat yksittäisiä toimia, ja mitkä puolestaan koostuvat useammista toimista. Esimerkiksi roskien viemistä on aika vaikeaa jakaa osakokonaisuuksiin, kun taas talon rakentaminen on monimutkainen sarja erilaisia askareita. Henry Fordin sanoin: ”Mikään tehtävä ei ole erityisen vaikea kun sen jakaa riittävän pieniin osiin.” Tunne siis tehtäväsi, jotta voit riemuita jokaisesta pienestä onnistumisesta, joka niistä seuraa.

4. Järjestä toimintasi

Tehtävien tunteminen ei yksinomaan riitä. Itse asiassa tehtävien silppuaminen pieniin toiminta-atomeihin saattaa jopa aluksi tuntua ahdistavalta. Näinkö paljon tätä tekemistä olikin?

Jotta puuhastelusälän tulva saadaan suitsettua aisoihin, täytyy tehtävät myös rakenteistaa niin, että pystyt suoriutumaan niistä ilman, että ne alkavat riidellä keskenään ajastasi. Jos et satu olemaan zen-munkki, on tässä likipitäen ainoa järkevä tapa pitää tehtävistä jollakin tavalla kirjaa. Yksi 1900-luvun mullistavista ajanhallintamenetelmistä oli tehtävälista. Andrew Carnegie maksoi 1900-luvun alussa tiettävästi tehtävälistan esitelleelle nokkelikolle eräitä miljoonia – niin riemuissaan hän oli tästä uuden uutukaisesta innovaatiosta.

Jos teet edellisenä iltana listan seuraavana päivänä hoidettavista tehtävistä, on toiminnallasi jo rakenne. Tehtävälistaa monin verroin tehokkaampi tapa rakenteistaa toimintaa on David Allenin kehittämä Getting Things Done -metodi, josta kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässä. Allenin metodi perustuu siihen, että koostat päivittäisen tehtävälistan tekemisen sijaan listan, johon kirjaat kaikki asiat, jotka pitää hoitaa, tästä ikuisuuteen. Tehtävät lajitellaan sitten sen mukaan, missä ja mitä käyttäen ne voidaan tehdä. Näin käsilläsi on aina vain nippu sellaisia tehtäviä, jotka voit hoitaa heti.

5. Tee merkityksellisiä asioita

Tärkeintä flow-tilaan pääsemisen kannalta on, että teet jotain merkityksellistä. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen toimesi tulisi torjua ilmastonmuutos ja poistaa nälänhätä. Toimintaa rakenteistamalla itse asiassa pienen pienetkin arkiaskareet muuttuvat merkityksellisiksi. Mutta tämä on mahdollista vain, jos rakenteistamasi toiminta johtaa pitkällä tähtäimellä lopputuloksiin, jotka käyvät yksiin arvomaailmasi kanssa.

Hyvinvointi nousee siitä, että tekeminen tuottaa tuloksia, jotka käyvät yksiin oman arvomaailman kanssa. Tekemisesi täytyy siis tapahtua viime kädessä oman arvomaailmasi puitteissa. Nyky-yhteiskunnan monisäikeisessä motivaatiokentässä tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Monesti vaikeinta on ylipäätään tietää mitä haluaa. Tässä auttaa tutkailla omaa arvomaailmaa. Mieti, mikä on sinusta hyvää ja oikein – ja minkälainen toiminta johtaa sellaisiin tuloksiin, jotka ovat mielestäsi hyvää ja oikein.

Koska arvot ja päämäärät ovat kuitenkin pohjimmiltaan aika epämääräisiä ja abstrakteja mokkuloita, kannattaa oman kutsumuksen löytämistä lähestyä konkretian tasolla. Kirjoita siis ylös lista kaikesta siitä, mitä haluaisit pystyä tekemään niillä kahdellakymmenellä neljällä tunnilla, jotka sinulla on käytössäsi vuorokaudessa, jos saisit itse päättää ihan kaikesta ajastasi. Listalta voit jättää pois syömisen, nukkumisen ja muut biologiset perustoiminnot – tärkeintä on tunnistaa, mitä erityisesti juuri sinä haluat tehdä.

Pisteytä aktiviteetit yhdestä kolmeen sen mukaan, missä määrin pystyt niitä tekemään juuri nyt. Lopuksi tarkastele kirjoittamaasi listaa ja mieti, mitä sellaisia muutoksia voisit tehdä elämässäsi, jotta joka ikinen aktiviteetti listalla saisi arvosanakseen kolmosen. Sitten kun pääset siihen tulokseen teet nimittäin tarkalleen sitä, mitä haluat. Lopuksi voit pohtia, minkälainen ihminen tekee kaikkea sitä, mitä sinä haluaisit tehdä. Osa aktiviteeteista voi johtaa ammattiin, toiset taas harrastuksiin. Sinänsä on yhdentekevää, mistä rahasi ansaitset siinä vaiheessa kun pystyt toteuttamaan itseäsi täysipainoisesti.

Koska flow-tila seuraa tarkkarajaisesti asetelluista päämääristä, ei sinun tarvitse ottaa juuri nyt lopputiliä epämieluisasta työstä päästäksesi flow-tilaan. Keskeistä on tunnistaa päämäärä, joka mahdollistaa sen, että voit tehdä sitä, mistä pidät. Heti kun saat siitä kiinni, on jokainen toimesi askel kohti tuota päämäärää – siis jo itsessään jotain, joka on välillisesti jotain itsellesi olemuksellista.

Näillä viidellä niksillä pääset siis flow-tilaan:
1) Älä tee mitään turhaa.
2) Keskity olennaiseen.
3) Tunne ajatuksesi: kirjaa eri tehtävien työvaiheet.
4) Rakenteista toimintasi: pidä kirjaa toimistasi.
5) Kirjoita ylös se, mitä todella haluat tehdä.

Nikseissä 1–4 voit käyttää apunasi uutukaista Ajattelunhallinnan oppaan versiota 2.0. Voit ladata sen itsellesi maksutta täältä. Määrittelemällä sen, mitä haluat tehdä ja seuraamalla Ajattelunhallinan oppaan metodeja kuljetat arkesi kepeään flow-tilaan ennen kuin huomaatkaan.

Miten opin nopeasti?

30/09/2009

6 kommenttia

Oppiminen on merkillistä. Jotkut eivät opi niin millään, ja toiset taas ottavat uuden kielen haltuun kolmessa viikossa. Äkkiseltään näyttää siltä, että oppiminen on harvojen ja valittujen synnyinlahja. Jos olet lukenut aiempia blogimerkintöjäni, lie selvää, etten usko pätkääkään synnynnäiseen lahjakkuuteen. Lahjakkuus on näet mielenkiinnon ja harjoituksen tulos, siinä kaikki.

Oppimisessa ei ole kyse mystisestä älyn imupaperista, joka imaisee tiedon näpsäkästi neropatin pääkoppaan. Oppimisessa on kyse kyvystä synnyttää uudenlaisia toiminnan mahdollisuuksia. Ja tämä kyky on sisäänrakennettuna joka ikiseen ötökkään, joka pystyy liikkumaan oman tahtonsa mukaan. Lapsi, joka oppii halkaisemaan pajunoksan niin, että siitä saa tehtyä soittopelin ei opi joukkoa sääntöjä, joilla toimi tapahtuu. Lapsi oppii toimimaan.

Sama pätee myös informaation oppimiseen. Ei informaatio hulahda maagisesti korvakäytävästä Brocan ja Wernicken alueiden kautta hippokampukseen, josta sen voi kätevästi palauttaa mieleen tarvittaessa. Myös informaatio muuntuu opittaessa toiminnalliseksi tiedoksi – jos muuntuu. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että oppija on kiinnostunut opittavasta asiasta. Raa’an datan pänttääminen ei opeta muuta kuin papukaijamaisesti toistamaan satunnaisia äännesarjoja. Taitohan sekin tietysti on – mutta taito, jolla tekee aika vähän koulun ja Trivial Pursuitin ulkopuolella.

Oppiminen on kahden asian summa: altistuksen ja kiinnostuksen.

Oppia ei voi, jollei ole opittavaa. Oppijan täytyy siis altistua riittävälle määrälle informaatiota. Mutta vaikka olisit pesiytynyt Aleksandrian kirjastoon, ei se oppi hyppää itsekseen hyllyiltä päähän. Jos olet sen sijaan riittävän altistunut opittavalle asialle ja lisäksi siitä kiinnostunut, opit varmasti. Opit vaikka kielen kolmessa viikossa.

Tässä on kuitenkin sanottava varoituksen sana. Jos kielen oppiminen ei perustukaan haluusi oppia kieli, vaan tähtää esimerkiksi kavereille brassailuun, on kyseessä konstikkaampi koitos. Tällöin itse opittava asia ei ole kiinnostuksen kohde, vaan instrumentti jollekin muulle. Jos näin käy, kannattaa kenties miettiä, miten halutun lopputuloksen, esimerkiksi kavereiden arvostuksen, saavuttaisi vähemmällä ponnistelulla. Jos instrumentaalinen oppi on kuitenkin syystä tai toisesta saavutettava, on tehokkainta etsiä henkilökohtainen kulma opittavaan asiaan. Muutoin tulos on parhaillaankin papukaijan tasoa.

Jos haluat oppia jonkin asian nopeasti, mieti mitä voit juuri nyt tehdä oppimallasi asialla. Tehokkain tapa oppia on kytkeä opittava asia suoraan kiinni omaa elämänpiiriäsi kosketteleviin ongelmiin. Jos siis olet opettelemassa uutta kieltä, mieti kaikkia niitä tilanteita, joissa pääset käyttämään kieltä. Jos puolestaan pomo on passittanut puisevan konsultin puheille, kannattaa miettiä, josko pystyisit nivomaan opetettavan asian johonkin itsellesi mieluisaan kokonaisuuteen. Lopulta, jos et pitkänkään miettimisen jälkeen keksi, mitä väliä opittavalla asialla on juuri sinulle, kannattaa yrittää kaikin voimin suoriutua pois epämieluisasta oppimistilanteesta. Ihmisen ei tarvitse tietää kaikkea. Niinpä oppimispaukut kannattaakin säästää sellaisille aiheille, jotka todella kiinnostavat juuri sinua. Ne nimittäin ovat niitä aiheita, jotka myös jäävät mieleesi.

Tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa

27/08/2009

7 kommenttia

Otsikko lienee hieman provokatiivinen, mutta se on totta. Tarkastellaanpa asiaa näin: jos joku osaa vastata aina nopeasti oikein esimerkiksi hankaliin matemaattisiin kysymyksiin, onko hän silloin fiksu? Tai jos joku ei osaa kirjoittaa, onko hän silloin tyhmä? Kummassakaan tapauksessa ei ole kyse synnyinlahjoista – ei edes, vaikkei joku osaisi liioin matematiikkaa tai kirjoitustaitoa. Kyse on yksinkertaisesti opituista taidoista. Ainutkaan vastasyntynyt ei osaa sen enempää matematiikkaa kuin kirjoitustaitoakaan, mutta jotkut oppivat ne matkan varrella. Tyhmyys ja viisaus syntyvät siis suhteessa oppimiseen. Nyt joku voi älähtää, että jotkuthan oppivat paremmin kuin toiset. Tämä on aivan totta. Oppiminenkaan ei kuitenkaan nojaa perimmältään synnyinlahjoihin, eikä oikeastaan ole edes tekniikkalaji – vaikka toki oppimista voi tekniikoin siivittääkin.

Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.

Toki meidät opetetaan koulussa aivotankkaamaan kaavoja ja vuosilukuja ja pinnistelemään pitämään ne mielessä kokeeseen asti. Mutta harva muistaa niitä enää viikkoa kokeen jälkeen. Mieleenpainaminen ei näet opeta muuta kuin itse mieleenpainamista. Oppiminen on sen sijaan paneutumista omiin kiinnostuksen kohteisiin. Ja siinä jokainen on tahtomattaankin hyvä. Toki on olemassa oppimisstrategioita, näitä tekniikoita, jotka helpottavat uusien taitojen haltuun ottamista. Mutta nämäkin strategiat ovat opittavissa. Edes Leonardo ei ollut nero syntyessään. Hän vain sattui opiskelemaan aikansa parhaiden opettajien johdolla – ja olemaan suunnattoman kiinnostunut vähän kaikesta.

Anders Ericssonin työryhmineen suorittaman kuuluisan tutkimuksen mukaan asiantuntijatason osaaminen edellyttää kymmenen tuhannen tunnin harjoittelua. Tämä tarkoittaa siis maailman huipputasoa – osaamiseen ja pärjäämiseen riittää vähempikin. Ja tämä harjoituksella saavutettu osaaminen on kenen tahansa saavutettavissa. Aikanaan keskustellessani aiheesta ihmisten kanssa totesin usein, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Katsoin kuitenkin tarpeelliseksi asettaa väitteelleni reunaehdon: toki tiettyjä rajoituksia on – esimerkiksi jalattomasta miehestä ei voi tulla maailmanluokan pikajuoksijaa. Ihmisen kyky mukautua ja keksiä on kuitenkin nähtävästi rajaton.

Nelisen vuotta sitten törmäsin tapaukseen nimeltä Oscar Pistorius. Nuorelta eteläafrikkalaisjuoksijalta amputoitiin vauvana jalat polvien alapuolelta. Mutta se ei juoksuun hurahtanutta jalatonta miestä pidellyt. Pistorius hankki itselleen huipputeknologiset proteesit, alkoi treenata – ja jäi piirua vaille ulos Pekingin olympialaisista. Näin ollen olen katsonut parhaaksi olla rajoittamatta väittämääni enää mitenkään. Se siis kuuluu näin:

Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kuka tahansa voi nousta sohvalta tekemään mitä vain. Mutta kun tunnistat oman intohimosi kohteen, voin vakuuttaa sinulle, että panostamalla siihen tulet olemaan siinä huippuhyvä, riippumatta siitä, miltä juuri nyt tuntuu – saatika sitten siitä, mitä kaverit sanovat. Vaikka matematiikan numerosi olisi ollut pyöreä viitonen, jos differentiaaliyhtälöt saavat sydämesi tykyttämään, anna palaa! Tulet varmasti olemaan alasi huippu. Näin kävi muun muassa eräälle saksalaiselle patenttivirkailijalle.

Lopuksi on sanottava vielä pieni reunahuomautus: Vaikka kuka vaan voi halutessaan tulla vaikkapa neroksi, kaikkien ei onneksi tarvitse. Jos koet, että ajattelu ja päänvaivaaminen tuottaa sinulle mielihyvää, ei mikään voi tosiasiassa seistä esteenä tielläsi kohti ajattelun mestaritasoa. Jos taas et voisi vähempää välittää kelailusta, on tolkumpi satsata siihen, mikä saa sydämesi sykkimään. Tyhmyys ei ole sitä, ettei osaa differentiaalilaskentoa tai puhu kymmentä kieltä. Tyhmyys on sitä, että tekee itselleen sopimattomia asioita. Niin kuin Forrest Gump totesi: ”stupid is as stupid does”. Joskus ihmiset tekevät tietämättömyyttään tyhmyyksiä – ja niitä tekevät ajoittain ihan kaikki. Mutta tyhmiä ihmisiä – niitä ei ole olemassa.

Mistä tiedän, etten tiedä?

21/08/2009

1 kommentti

Pitkän aikaa pidin itseäni koko lailla terävänä kaverina. Ajattelin, että tiedän aika paljon kaikenlaista. Sitten aloin opiskella filosofiaa.

Kyse ei ole niinkään siitä, että olisin joutunut ylenpalttisen alemmuuskompleksin pauloihin törmätessäni tulevaisuuden Platoneihin, Kanteihin ja Einsteineihin – vaikka toki välillä transsendentaalisesta deduktiosta tai peliteoreettisesta semantiikasta jutellessa olo olikin kuin orvolla porolla. Lumisateessa. Kyse on ennemminkin siitä, että mitä enemmän opiskelin, sitä enemmän aloin ymmärtää, kuinka vähän loppujen lopuksi tiesin mistään.

Tässä, luulen, on sokraattisen viisauden ydin. Sokrateen ironinen huomautus siitä, että viisas on se, joka tietää ettei tiedä, ei suinkaan ollut nöyristelyä Ateenan kansalaisista koostetun tuomioistuimen edessä. Sokrates tiesi ateenaalaisia härnätessään vallan hyvin, että hän oli kategorisesti fiksuin elossa oleva kaksijalkainen, kenties fiksuin ikinä olemassa ollut tai oleva. Mutta koska Sokrates oli tavattoman fiksu, hän ymmärsi, että kaikkeen siihen nähden, mitä hän tiesi, oli valtava määrä asioita, joita hän ei tiennyt.

Älykkäänä pidetty ihminen sortuu ajoittain erehtymättömyyden ansaan. Se ei ole kuitenkaan järin viisasta. Koska tiedät kerran kaiken Kantin antinomioista ja kvanttikenttäetorioista, et tietenkään voi paljastaa, että tietosi Kazakstanilaisen muppalohirven karvan vaatetuksellisista ominaisuuksista ovat vaillinaiset. Illalliskutsuilla viinillä viisastunut huojuva dosentti osoittautuu älyn jättiläiseksi, joka lanaa jalkoihinsa puheenaiheen kuin puheenaiheen kaikentietävällä karismallaan. Jos älykkö sen sijaan toteaisikin ennenkuulumattomasti: ”tuosta en tiedäkään”, tai – Herra paratkoon – ”anteeksi, en ymmärtänyt kysymystä”, hän saattaisi jopa oppia jotain uutta.

Viisaus ei ole olemista, vaan viisaaksi tulemista.

Viisaus lähtee valmiudesta oppia jatkuvasti uutta, kyseenalaistaa vallitsevia ajatusmalleja ja kuunnella niitä, jotka oikeasti tietävät paremmin. Viisaus ei ole sitä, että korvien välissä kulkee mukana Encyclopedia Britannica, vaan ennemminkin eräänlaista nöyryyttä. Mutta viisaus on sokraattista nöyryyttä. Vaikka viisas tietää, ettei hän tiedä paljoakaan, tietää viisas kuitenkin olevansa viisas.

Ja siihen on hyvä pyrkiä. Viisaus on prosessi, tapa olla maailmassa – se on tapa suhtautua tietoon ja toisiin ihmisiin. Pitämällä mielen avoimena ja ajatukset valppaina, kenties jonakin päivänä joka ikinen iikka on viisas. Ainakin meistä kaikista on ihan takuulla siihen. Tästä lisää tuonnempana.