Miten triplaat hyvät ideasi?

01/12/2009

Kemisti Linus Pauling totesi kerran napakasti: ”Paras tapa saada hyviä ideoita on saada paljon ideoita.” Usein erityisesti luovan alan nokkelikot törmäävätkin niin sanottuun valkoisen paperin kammoon: uutta pitäisi synnyttää, mutta kaikki, mitä paperille ilmestyy on vain tyhjänpäiväistä höttöä.

Myös yritysmaailmassa tapaa usein erikoisen ajatuksen siitä, että työntekijöiltä pitäisi saada pyydettäessä hyviä ideoita. Kukko kun ei kuitenkaan käskien laula, ollaan siinä sitten ihmeissään, kun projekti ei liiku eteenpäin, ja asiakas näyttää hapanta naamaa.

Kaikkein tärkeintä hyvien ideoiden synnyttämiselle on synnyttää riittävästi ideoita.

Uusia ideoita voi synnyttää monella tavalla. Erilaiset aivomyrskytekniikat myyvät kuin häkä, ja kirjailijakoulut kannustavat kuluttamaan työtuolin puhki. Kaikkein nerokkain niksi on kuitenkin poimia ideat ylös silloin kun ne yllättävät.

Thomas Edison teroitti kuulussa lausahduksessaan luovan työn olevan 99% perspiraatiota, ja vain 1% inspiraatiota. Mutta jos tuosta yhdestäkin prosentinrääpäleestä leijonanosa hulahtaa junaa kiinni juostessa ajatusten avaruuden syövereihin, ei jäljelle jää paljoakaan, millä perspiroida.

Pidä siis aina mukana muistivihko, johon pyydystät kirkkaat ideanpoikasesi sillä hetkellä, kun ne päähäsi pälkähtävät. Ideat ovat vähän niin kuin Mikä-mikä-maan keijukaiset: ne lepattavat kimaltaen nenäsi edessä ohikiitävän hetken, ja jos et kiinnitä niihin heti huomiota, ne pyrähtävät karkuun.

Jokainen saa päivittäin roppakaupalla ideoita, mutta niistä talteen jää vain kourallinen. Nappaa siis ideasi ylös muistivihkoon ja toivota valkoisen paperin kammolle lopulliset jäähyväiset!

Kaikki ovat fiksuja – mutta kaikki eivät vain vielä tiedä sitä

18/11/2009

2 kommenttia

New Scientist julkaisi hiljattain jutun älykkyysosamäärän ja älykkyyden suhteesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei älykkyysosamäärä suinkaan korreloi suoraan sen kanssa, mitä normaalisti pidetään älykkäänä. Esimerkiksi mensalaisissa on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista: Stanford-Binet -älyköissä on niin todellisia neroja kuin toistaitoisia uunojakin.

Tutkimuksissa havaittiin, että korkea ÄO kyllä korreloi jossakin määrin älykkyyden kanssa. Jos suoriutuu hyvin standardoidusta ÄO-testistä, on hiukan todennäköisempää, että pärjää elämässä. Ilmiö on kuitenkin samanlainen kuin pituuden ja koripallotaituruuden välillä: jos olet pitkä, on sinulla suurempi todennäköisyys pärjätä koripallossa kuin pätkällä. Mutta yksikään hongankolistaja ei vie automaattisesti Michael Jordania kahville – ja toisinaan NBA-kentillä saatetaan jopa nähdä lyhyenläntiä ketteräjalkaisia oranssin pallon pomputtajia.

Älykkyys ei riipu vain siitä, mitä pään sisään on sattunut syntymälahjana osumaan. Se ei riipu myöskään pelkästään siitä, mihin kouluihin vanhemmat ovat jälkikasvunsa kiikuttaneet – tai jättäneet kiikuttamatta.

Älykkyys on harjaantumisen kautta opittu kyky toimia taitavasti ajatustyötä vaativissa tilanteissa.

Älykkyytenä pidetään usein kyvykkyyttä loogis-analyyttiseen ja matemaattiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja kenties myös luovaan ajatteluun. Tosin älykkyyttä voi olla muunkinlaista. Howard Gardner on esimerkiksi esittänyt, että älykkyyttä on kaikkiaan seitsemää sorttia. Oli miten oli, taitavan ajattelun taidon voi opetella niin kuin minkä tahansa taidon: aloittamalla riittävän varovaisesti ja harjoittelemalla riittävän pitkään.

Tässä yksin harjoitus ei kuitenkaan tee vielä mestaria. Varsinainen nokkelikon tulikoe on sosiaalinen. Jenkkileffoista tuttu arkkityyppi on lukiolaisnörtti. Kun karismaattinen pelinrakentaja kaataa tanssiaiskuningattaren, jää nörtti soittelemaan lehdellä. Siinä ei auta edes tiedekilpailun pääpalkinto – jenkkifutis nyt vaan painaa söpöläisen vaa’assa enemmän. Mutta sitten koittaa koston hetki: viime tingassa ennen tanssiaisparin lopullista valintaa nörtti vamppaa pom pom -neidon pelastamalla tämän piukasta paikasta päätään käyttämällä samalla kun harteikas futissankari seisoo sormi suussa vieressä. Tanssiaisiin kaunotar astelee nörtin käsipuolessa, ja koulun kunkku saa tyytyä kakkossijaan.

Kysymys kuuluu: onko nörtti siis fiksu? Tai jenkkifutari, jos niikseen tulee? Mitä tulee amerikkalaiseen jalkapalloon, tyttösten hurmaamiseen tai sosiaaliseen vuorovaikuttamiseen, futari pesee nörtin 11–0. Ongelmanratkaisussa, tiedekilpailuissa ja loogisessa päättelyssä on puolestaan nörtti ylivoimainen. Kumpikaan ei ole millään yleismaailmallisella tavalla fiksu tai tyhmä: kumpikin on hyvä jossain, ja kehnompi jossakin muussa. Älykkyys ei ole aivojen ominaisuus. Se on kyky toimia jossakin ajatustyötä vaativassa tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Tarkoituksenmukaisuuden puolestaan määrää sosiaalinen ympäristö. Kyky koodata sata riviä javaa minuutissa ei vie jenkkifutaria jaardiakaan eteenpäin, kun taas huippuluokan pelisilmä on koko lailla hyödytön taito Googlen leivissä.

Älykkyys riippuu yhtäältä harjoituksesta ja intohimostamme – siitä, mistä olemme niin kiinnostuneita, että jaksamme harjoitella sitä harjoittelemasta päästyämme. Toisaalta se riippuu myös siitä, että pääsemme toteuttamaan omaa osaamistamme sellaisessa ympäristössä, jossa siitä on todellista hyötyä. Jokainen voi löytää itseään tutkiskelemalla oman intohimonsa kohteen ja paikan, jossa sitä voi hedelmällisesti harjoittaa. Ja kun sen on löytänyt, ei tarvitse enää kuin tehdä sitä, mitä kaikkein mieluiten tekee – ja nauttia matkasta. Jokaisella on mahdollisuus löytää ala, jossa voi harjaantua mestariksi. Siispä jokainen on jo tavallaan fiksu – kaikki vain eivät ihan vielä tiedä sitä.

Mitä luovuus on?

06/11/2009

5 kommenttia

Kolmetoistavuotiaana olin orastava sarjakuvapiirtäjän alku. Albumeita syntyi yksi viikossa. Niiden sivuilla seikkailivat avaruussankari Todd McHero ja eriskummallinen olento, puuhakas silmä nimeltä Sami Silmämonsteri. Opusten tekninen taso ei ollut järin hääppöinen, mutta uransa alussa olevan taiteilijan into riitti kompensoimaan asiaa aktiiviselle lukijakunnalle – muille perheenjäsenille.

Lupaava ura tyrehtyi kuitenkin kahdeksannella luokalla, kun yläasteen kuvaamataidon opettaja arvioi erään sivun pituisen stripin nojalla, etten ole järin luova. Myönnettäköön, että stripissä seikkaili erästä brittiagenttia muistuttava häiskä, jonka puuhastelu liikkuvan junan katolla taisi kyllä saada inspiraationsa samaisen charmantin herrasmiehen filmatisoiduista seikkailuista. Vaikkei bondahtava strippini kenties ollutkaan picassoinen mestariteos, on kysymys siitä, mitä luovuus on kuitenkin koko lailla mutkikas.

Encyclopedia Britannica tietää kertoa, että luovuus on kyky luoda jotain uutta. Nähdäkseni tämä määritelmä jättää toivomisen varaa, jos kohta onkin omalla lavealla tavallaan tosi. Uuden luominenhan ei sinänsä ole mikään kummoinen tapahtuma: uutta paperisilppua voi esimerkiksi synnyttää nappaamalla arkin käteen ja repimällä sen atomeiksi. Sen sijaan paperisilpun repiminen taideteokseksi näyttäisi edellyttävän enemmän. Kun sanomme jotakin tointa luovaksi, emme yleensä tarkoita mitä tahansa uuden synnyttämistä.

Wikipedian mukaan luovuus on kyky synnyttää jotain uutta ja tarkoituksenmukaista. Tämä määritelmä on jo lupaavampi. Toki tarkoituksenmukaisuuden määritteleminen on jokseenkin hankalaa. Tanskassa palkittiin taannoin uraauurtava modernin taiteen teos. Teosta arvioineet kriitikot olivat piirun verran yllättyneitä, kun kävi ilmi, että taiteilijalla oli ikää vasta viisi vuotta. Silti lie selvää, että esimerkiksi hehkulamppu tai ”Viimeinen ehtoollinen” ovat innovaatioita, joilla on kohtalaisen korkea itseisarvo.

Jos luovutta tarkastellaan tässä blogissa usein esiintyvän ajattelun prosessimallin kautta, on asia aika yksiselitteinen.

Luovuus on kyky rikkoa parkkiintuneita ajatusprosesseja ja koostaa niistä uusia ajatuksia, jotka synnyttävät rikastavaa toimintaa.

Luovuus on kyky ohjata ajattelua ja toimintaa kohti uusia, ennenkokemattomia suuntia. Mahdollisuus uudenlaiseen, arvokkaaseen toimintaan erottaa jyvät akanoista: paperisilppu lattialla mahdollistaa vain harjanvarteen tarttumisen. Sama silppu MoMA:n seinällä voi sen sijaan aiheuttaa suurenmoisia väristyksiä Ison Omenan taiteentuntijain selkäpiissä.

Luovuus vaikuttaa vain harvoille ja valituille suodulta lahjalta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin synnynnäinen taipumus luovuuteen – sen huomaa pikkulapsia seuraamalla. Aikuisiällä valtaosa ihmisistä oppii suorittamaan päivittäiset toimensa rutinoituneesti. Monella alalla totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ei suinkaan pidetä luovana – vaan typeränä. Näin olemassa olevat ajatusrakenteet parkkiintuvat entisestään ja kyky kyseenalaistaa surkastuu.

Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa. Luovuus vaatii taitoa kyseenalaistaa omaa ajattelua ja kanavoida keskittyneesti omaa toimintaa kohti itselleen tarkoituksenmukaisia päämääriä. Niin kuin minkä tahansa taidon, myös luovuuden jalon taidon voi oppia. Riittävästi harjoitellen kuka tahansa voi harjaantua varsinaiseksi luovan ajattelun jättiläiseksi. Harjoittelua voit puolestaan siivittää oikeanlaisin metodein.

Kirjoitin hiljattain uutukaisen Luovan työn oppaan. Oppaassa luovaa työtä käsitellään viisiportaisena prosessina. Jokaiselle prosessin vaiheelle esitellään valikoima erilaisia luovaa työtä siivittäviä ja helpottavia työkaluja. Oppaan esittelemillä työkaluilla opit muun muassa lateraalista MacGyver-ajattelua ja pääset eroon luovaa työtä kiusaavista valkoisen paperin kammosta ja ylityöstämisen syöksykierteestä. Lataa täältä luovan työn opas ja sytytä sydämessäsi lapsesta saakka asustanut renessanssinero täyteen loistoonsa.

Mitä on MacGyver-ajattelu?

12/09/2009

16 kommenttia

Sivusin aiemmassa blogikirjoituksessa lateraalista ajattelua Sherlock Holmesin yhteydessä. Lateraalista ajattelua voi nimittää myös MacGyver-ajatteluksi. Angus MacGyver on Sherlockin sukulaissielu, toinen fiktiivinen nokkelikko, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen partaveitsen lailla leikkaavan älynsä avulla. Toisin kuin Sherlock, MacGyver ei kuitenkaan ole kummoinenkaan loogikko. Sen sijaan logiikan ylittävän ajattelun Phoenix-säätiön salainen ase taitaa paremmin kuin kenties kukaan.

Lateraalinen ajattelu on elämäntaitoguru Edward de Bonon keksimä käsite.* Lateraalinen ajattelu tarkoittaa reunoille suuntaavaa ajattelua – siis toisin kuin looginen ajattelu, joka toimii olemassa olevien viitekehysten puitteissa. Kuten Sokrates osoitti, logiikka ei opeta meille mitään uutta. Kaikki logiikan lopputulemat ovat jo ikään kuin sisäänkietoutuneet loogisiin argumentteihin. Kun looginen viitekehys ja ennakko-olettamat on valittu, on tulos aina väistämättä sama. Logiikka on yksi tehokkaimmista päättelytavoista. Mutta olemme usein sitoutuneet sellaisiin ennakko-olettamiin, joiden tähden ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan ei ole löydettävissä logiikan keinoin.

Lateraalinen ajattelija pyrkii rikkomaan loogiset kaavat.

Lateraalinen ajattelu ei ole kuitenkaan ihan mitä tahansa logiikan sivuuttavaa ajattelua. Esimerkiksi Hannele Laurin Spede-show -sketsissä esittämä naisen logiikka on vain harvoin lateraalista ajattelua – useimmiten Laurin mielteet ovat vain epäloogisia. Lateraalinen ajattelu on tietoista pyrkimistä johonkin päämäärään, jonka saavuttaminen loogisesti olisi joko ylenpalttisen hankalaa tai peräti mahdotonta. Useimmiten lateraalisesti päätelty lopputulos voidaan jälkikäteen selittää loogisestikin, esimerkiksi arvoitusten kohdalla, mutta joskus – kuten on esimerkiksi laita tiettyjen kvanttimekaniikan lopputulemien – ei logiikka pysty selittämään lopputulosta, vaikka se muista syistä täytyisikin hyväksyä.**

MacGyver-ajattelu pyrkii purkamaan ja kokoamaan uudelleen vallitsevat olettamukset. MacGyver ei katso purkkapaperia ja kuminauhaa eineskääreenä ja sidontavälineenä, vaan näkee niissä esimerkiksi kaasuttimen rakennusaineet. MacGyver rakentaakin purkasta, kuminauhasta ja roudarinteipistä mitä vain autonosista öljyputkeen.

MacGyver-ajattelija kyseenalaistaa normit ja uskomukset ja keksii ”boksin ulkopuolelta” paremman tavan toimia. Suuret keksijänerot ovat totta kai MacGyver-ajattelun ammattilaisia, mutta niin ovat myös pienet lapset. Sen sijaan arkielämän pienet epäloogisuudet eivät tosiaan ole lateraalista ajattelua, jollei niissä ole kyse jostain päämäärää kohti suuntautuneesta toiminnasta.

Lateraalista ajattelua voi harjoitella esimerkiksi erilaisten aivopähkinöiden avulla. Erityisen hyödyllisiä ovat arvoitukset. Arvoitukset perustuvat usein siihen, että ennen kuin hylkäämme näennäisesti välttämättömät oletukset, emme kykene ratkaisemaan arvoitusta. Mietipä esimerkiksi seuraavaa:

Kaksi venäläistä kasakkaa istui puistossa juomassa vodkaa. Yhtäkkiä ohi kurvasi kymmenvuotias polkupyörällään ilman käsiä. Poika huikkasi toiselle venäläisistä: ”Hei isi!” Tällöin toinen totesi: ”Kas, poikani osaa jo ajaa ilman käsiä.”

Laitan vastauksen kommentteihin viikon kuluttua, jollei joku ehdi ennen. Lisää lateraalisia arvoituksia löydät esimerkiksi täältä. Lateraalinen ajattelu on erittäin tärkeä taito ajattelun ammattilaiselle, sillä maailma ei aina toimi loogisesti. Usein elämänongelmiin sisältyy olettamia, jotka rajaavat katsantokantaamme ja joskus ajattelua rajoittavat oletukset rajaavat ulos oikean ratkaisun. Ajattelun ammattilainen koulii siis itsensä myös MacGyver-ajattelun taitajaksi.

*Kannattaa katsastaa esimerkiksi de Bonon samanniminen teos täältä.

**Kvanttimekaniikan mukaan olio voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Ei kovin loogista – mutta ilman kvanttimekaniikkaa ei olisi esimerkiksi tietokonetta, jolta luet tätä kirjoitusta.

5 vinkkiä Sherlock Holmesilta

02/09/2009

3 kommenttia

Sherlock Holmes huomaa, mitä muut eivät huomaa. Hän oli mestarillinen ajattelun ammattilainen. Seuraavassa viisi huomiota Arthur Conan Doylen luomalta mestarietsivältä, jotka hyödyttävät kenen tahansa työkseen ajattelevan elämää.

1. Totuus on yksityiskohdissa

Usein tarkastelemme elämänongelmia liian yleisellä tasolla, kun ratkaisu tuijottaisi meitä suoraan silmiin, kunhan vain katsoisimme. Monet ongelmat ratkeavatkin vasta kerimällä abstraktista vyyhdestä auki konkreettiset yksityiskohdat. Kuten Henry Ford on sanonut, ei mikään tehtävä ole erityisen vaikea, kun sen pilkkoo riittävän pieniin osiin. Sama pätee elämänongelmiin: kun katkot yksittäisiltä ongelmaa kannattelevilta seikoilta siivet, ratkeaa itse ongelmakin.

Jotkut valittavat, ettei ole tarpeeksi rahaa. Mutta rahattomuus on koko lailla abstrakti ongelma. Tosiasiassa ongelma on, ettei kykene käyttämään rahaa haluamaansa asiaan. Ja tämä voi johtua siitä, ettei rahaa ole tarpeeksi, tule tarpeeksi, tai siitä, että ylimääräiset rahat valuvat hukkaan. Ongelma ratkeaa tunnistamalla, mistä rahan tarve tarkkaan ottaen johtuu, ja miten tämä tarpeen aiheuttaja suhteutuu muihin kulutuksen kohteisiin. Tarpeen voi sitten täyttää joko ruuvaamalla hanan kiinni toisaalla, tienaamalla lisää – tai luopumalla koko tarpeesta turhana. Kuten Holmes totesi novellissa ”The Man with the Twisted Lip”: ”Kyseessä on toki pikkuseikka, muttei ole mitään niin tärkeää kuin pikkuseikat.”

2. Tarkkaile ympäristöäsi

Miten me sitten selvitämme yksityiskohdat? Tarkkailemalla.

Holmes huomautti kerran Watsonille, että vaikka Watson näkee kaikenlaista, hän ei katso. Aistimisen ja päämäärätietoisen tarkkailun välillä onkin vissi ero. Holmes tiesi tarkalleen kuinka monta rappusta Baker Streetin asuntoon 221B vei – Watson tiesi kyllä, että siellä oli rappuset. Tarinassa ”The Adventure of the Blue Carbuncle” Holmes kykeni päättelemään löydetystä hatusta sen omistajan iän, ammatin, avioliiton tilan ja jopa sen, ettei miehen kotona toiminut lämmitys.

Yksityiskohdat hyppäävät harvoin silmille – usein niiden huomaaminen vaatii silmien ja korvien omaehtoista käyttämistä. Aistit eivät ole ainoastaan nautintoa varten. Voit myös käyttää niitä aktiivisesti hyväksesi edesauttaaksesi päämääriäsi ja ratkoaksesi elämänongelmiasi.

3. Keskitä tietosi

Romaanissa A Study in Scarlet Watson ihmetteli norsun mentäviä aukkoja Holmesin tiedoissa. Muutoin niin nerokas yksityisetsivä ei ollut esimerkiksi kuullut, että maa kiertää aurinkoa. Ja kun Watson oli selittänyt Holmesille asian laidan, Holmes totesi: ”Hyvä. Nyt kun olet sen kertonut, teen parhaani unohtaakseni asian.” Holmes tiesi kaiken esimerkiksi sikareiden ja tupakoiden tuhkista – hän oli kirjoittanut aiheesta laajan tutkielman. Sen sijaan hän ei halunnut pitää mielessään aurinkokunnan koostumusta. Sillä ei näet ollut mitään tekemistä hänen intohimonsa, rikosten ratkaisun, kanssa.

Elämme nykyaikana alati kasvavassa informaatiopommituksessa, josta tarvitsemme vain pienen murto-osan. Silti meidät opetetaan koulussa lukemaan laajalti erilaisia asioita. Kuinka moni ihan oikeasti tarvitsee elämässään maalajien tuntemusta tai differentiaalilaskentoa? Ja jos et näitä taitoja tarvitse, eikö ne voimavarat, jotka valuvat mainittujen alojen tuntemukseen kannata suunnata ennemminkin johonkin, josta on sinulle oikeasti hyötyä?

4. Pidä informaatio käsillä

Informaatiota ei kuitenkaan kannata katsoa ylen. Kuten Holmes totesi tarinassa ”The Five Orange Pips”: ”Ihmisen tulisi pitää aivojensa ullakolla tavarat, joita hän todennäköisesti tarvitsee. Loput hän voi jättää kirjastoonsa.”

Holmesilla oli vaikuttava kokoelma erilaisia tietokirjoja, aikakauskirjoja, lehtileikkeitä sekä muistiinpanoja. Niiden avulla hän pystyi selvittämään, mitä ei entuudestaan tiennyt. Esimerkiksi novellissa ”A Scandal in Bohemia” Holmes tutustui asiakasta odottaessaan etukäteen tärkeiksi katsomiinsa lehtileikkeisiin ja aikakirjoihin. Tämän nojalla Holmes kykeni päättelemään naamioituneen vieraan tavatessaan, ketä hänen oli kunnia puhutella.

Sherlock Holmesilla ei ollut käytössään internetiä. Nykyaikana notkuvat kirjahyllyt eivät ole välttämättömiä ajattelun ammattilaiselle, koska internetistä saamme valtavan määrän informaatiota nopeasti. Itse asiassa internet tarjoaa parhaat palat molemmista maailmoista: usein hakukoneella tiedon saattaa jopa löytää yhtä nopeasti kuin mieleen palauttamalla. Siinäpä yksi syy lisää varata mielensä ensi sijassa omien kiinnostuksen kohteiden käyttöön.

5. Päättele taitavasti

Holmes on tunnettu ennen kaikkea ilmiömäisestä päättelykyvystään. Tietenkään päättely ei riitä ilman tarkkaavaisuutta, keskitettyä tietämystä ja kattavaa informaatiovarastoa – mutta pelkkä tieto ilman kykyä yhdistellä tietämäänsä ei riitä mestarilliseen ajatustyöhön. Taitava päättely ei edellytä logiikan oppikirjojen pänttäämistä. Logiikan lakeja oppii myös ratkomalla esimerkiksi arvoituksia tai lukemalla Sherlock Holmes -kirjallisuutta. Tai käypä joutessasi sparraamassa päättelykykyäsi Lumosityn pähkinöiden parissa.

Lopuksi: on hyvä muistaa, että logiikka koskee vain sitä, minkä jo tiedämme. Kuten Sokrates osoitti, logiikka ei opeta mitään uutta. Sen sijaan rikkomalla logiikan sääntöjä – ajattelemalla ”laatikon ulkopuolella” – pystymme oppimaan ja luomaan uutta. Holmes, ajattelun ammattilainen kun oli, oli toki mestari myös logiikan sivuuttavassa päättelyssä, niin sanotussa lateraalisessa ajattelussa. Mutta siitä lisää myöhemmin.