Tag Archives: libertarismi

Suomalainen julkinen terveydenhuolto – libertaarit pitäköön tunkkinsa

01/08/2016

8 kommenttia

Olin viime perjantaina polven tähystysleikkauksessa Raaseporin sairaalassa. Sairaalakokemus muistutti jälleen siitä, kuinka onnellinen saan olla siitä, että saan asua sosiaalidemokraattisessa Suomessa. Samalla kokemus muistutti siitä, että vaikka kansantaloutemme haasteita pitää ratkoa myös turhaa byrokratiaa vähentämällä, ei libertaarinen unelma vapaasta markkinataloudesta kumpuavasta auvosta kerta kaikkiaan pidä paikkaansa.

Teloin polveni viime kesänä futismatsissa ja olen siitä saakka ollut (markkinataloudessa toimivan) vakuutusyhtiön kanssa hippasilla korvausvaatimuksesta. Tapaturmavakuutus venyi magneettikuvaan saakka, mutta sen jälkeen yhtiö venkoili korvausvastuusta ulos. Sairauskuluvakuutuksen päätöstä olen puolestaan odotellut 3 kuukautta, eikä useiden peräänsoittojen jälkeen kuulu vieläkään mitään.

Terveystalon ortopedi määräsi minulle lopulta lähetteen julkiselle puolelle. Koska pääkaupunkiseudulla on niin pitkät jonot, minut ohjattiin Raaseporiin ortopedille. Kuukauden odottelun jälkeen ajoin Tammisaareen näyttämään koipea tohtorille, ja viikko siitä polvi leikattiin.

Sairaalan henkilökunta oli ihan käsittämättömän osaavaa ja huomaavaista. Olen yhä hämilläni sitä, miten huikea julkinen terveydenhuolto meillä on. Myös koko operaation logistiikka on kuljetuksineen järjestetty niin, että ihan kaikki pääsevät tuloista riippumatta tarvitsemaansa hoitoon, vaikka sitä varten pitääkin (joskus) tunti matkustaa.

Jos suomalainen terveydenhuolto toimisi vapaassa markkinassa, leikkisin yhä hippaa vakuutusyhtiön kanssa – tai säästäisin kymppitonneja polvileikkaukseen. Se, että tämäntasoinen lähes kaikkialla muualla maailmalla luksukseksi luettava palvelu on meillä ilmaista on aivan käsittämätön ihme!

Kiitos Raaseporin sairaalan mahtavat hoitajat ja leikkauksen tehnyt kirurgi Leho Rips! Te saatte minut tuntemaan valtavaa ylpeyttä upeasta Suomestamme.

Suomi on kyllä aivan huikea maa julkisine terveydenhuoltoineen ja koulutuksineen.

Mikä on valtion tehtävä?

26/10/2014

24 kommenttia

Minua ei kiinnosta tällä hetkellä kauheasti henkiinjääminen. Elämä kylläkin.

Tätä olen miettinyt viime viikkoina paljon. Erityisesti se on kiinnostanut, kun olen seurannut viimeaikaisia mediapainotuksia ja poliittista keskustelua.

Mediassa polttopisteessä on ollut kaksi mörköä: Venäjä ja Ebola. Kumpikin vaikuttaa akuutilta uhalta henkiinjäämisellemme.

Politiikassa taas kohkataan, niin kuin aina, rahasta ja sen riittävyydestä. Luottoluokitus ja julkinen sektori, sitä rataa.

Minut pysäytti, kun juttelin taannoin politiikasta amerikkalaisen professorin kanssa. Hän kysyi: eikö valtion tehtävä ole taata kansalaisten turvallisuus?

Ja minä kun olen aina ajatellut, että valtion tehtävä on taata kansalaisten hyvinvointi.

Valtio ei muuten ole mikään abstrakti kokoelma kabineteissa lymyäviä päättäjiä. Valtio olemme me. Siis mitä ikinä sovimmekaan keskenämme.

Tässä kuumapäisimmät valtiosta luopumisesta unelmoivat libertaarit osuvat samanlaiseen harhaan kuin jakamistaloutta kannattavat markkinatalouden kriitikot.

Jakamistalous ei ole mikään sosialistinen unelma. Markkina on markkina, käytiin kauppaa sitten eurolla, bitcoinilla tai talkkarivuoroilla.

Samaten valtio on valtio, sovittiin asioista sitten parlamentissa, ylähuoneessa tai kättä päälle naapuruston kesken. Kyse on yhteiskuntasopimuksesta.

Ja mitä yhteiskunnan sitten kannattaisi sopia? Mikä on valtion tehtävä? Tähänhän voisi olla ihan fiksua etsiä vastausta, jos nyt esimerkiksi pitäisi tehdä päätöksiä siitä, minkälaisilla painotuksilla sitä julkista sektoria jatkossa pyöritetään.

Perinteisesti proffan ajatus tuntuu tutulta: valtion tehtävä on turvata kansalaisten henkiinjäänti. Taata siis minimimäärä pötyä pöytään, torjua rauta rajalla ja rokottaa pahimpia pöpöjä vastaan.

Eli fiksataan talous, puolustus ja terveydenhoito, niin hyvä tulee.

Mutta kun henkiinjäänti ei riitä.
Ei riitä, jos henkiinjäävä ei saa elää.

Kansallisteatterin loistavassa Vanja-eno -näytelmässä nimihenkilö pohti 47-vuotiaana, miten kestää vielä elinajanodotuksensa mukaiset 13 vuotta tyhjää harmaata elämää. Joskus henkiinjäänti voi olla se huonompi vaihtoehto.

Jokaisen ihmisen ihmisarvo on vakio. Se on sama toimitusjohtajalle ja kodittomalle. Jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvoisen elämän. Siis Elämän isolla Eellä.

Miltä näyttäisi, jos valtio – siis me – lähtisikin tästä liikkeelle? Jos tekisimmekin rakenteita linjaavat päätökset ensi sijassa niin, että jokainen ihminen saisi sen seurauksena elää hyvää elämää, sen kun sitä kestää?

Viime kädessä tärkeintä ei ole elämämme vuosien määrä, vaan elämän määrä vuosissamme.

Mihin libertarismia tarvitaan?

16/05/2012

29 kommenttia

Libertarismi on talouspoliittinen aatesuunta, jota lobbataan kovalla paineella etenkin raharikkaiden keskuudessa. Sen pääperiaate on, että ihminen on rationaalinen oman edun maksimoija. Näin ollen kaikenlainen yhteiskunnallinen sääntely tulisi purkaa, jotta nämä rationaaliset ideaali-ihmiset saisivat mekastaa rauhassa. Kun katsotaan viimeisen viiden vuosikymmenen aikana tehtyä psykologista ja sosiaalitieteellistä tutkimusta, on hämmentävää miten näin höhlä aate voi yhä saada kannatusta muilta osin ilmeisen teräviltä ajattelijoilta.

Kenties libertarismi onkin eräänlainen eettinen varaventtiili.

Helsingin sanomissa oli joitakin päiviä sitten juttu taannoisesta libertaristitapahtumasta. Hesarin toimittaja Antti Blåfield luonnehtii osuvasti tapahtumaa rikkaiden haavojen paranteluksi. Libertaarigurut esittivät, että vapaus ja vauraus ovat kaikki kaikessa – vaikka toiset jäisivätkin jalkoihin. Pintapuolisesti näyttäisi kuitenkin siltä, että gurut ovat hyvällä asialla: kapitalismista ja yhteiskunnan sääntelyn vapautumisestahan on seurannut myös paljon hyvää.

Minä en itse asiassa tohdi uskoa, että esimerkiksi suomalaista talouskenttää pyörittävät nallewahlroosit ja mattiapuset olisivat oikeasti pahoja ihmisiä. En usko, että Nalle herää aamulla hykerrellen siitä, kuinka monelle nordealaiselle tänään voisi antaa potkut. Päin vastoin, olen melko varma siitä, että nämä talousosaajat, niin kuin kaikki muutkin ihmiset, heräävät aamulla pystyäkseen tekemään päivän aikana hienoja juttuja.

Ongelmana on, että kun kauppiksesta saakka on paukutettu, että hieno on se, mitä jää viivan alle, päätyvät nokkelimmat talousammattilaiset helposti myös jyräämään vähemmän terävät kanssakansalaiset alleen. Ja tämä nyt on ihan puhdasta spekulointia: mutta luulen, että vaikka järki sanoo, että on ihan ookoo olla itsekäs ja tienata toisten selkänahasta, kaivertaa jossain taustalla intuitiivinen tieto siitä, ettei se nyt ihan noin mene.

On ihan mahdollista, että libertarismia lobbataankin suureen ääneen ennen kaikkea siksi, että se tarjoaa lohdullisen näkemyksen omantunnon soimaamille talousohjuksille. Jos ”vahvan filosofinen” aatesuunta kerran sanoo, että pitää olla itsekäs ääliö, niin kai sitä sitten pitää olla. Ongelmana eivät siis ole niinkään pahantahtoiset raharikkaat, vaan vähän vinksallaan olevat aatesuunnat, jotka ajavat ihmiset tekemään (itselleenkin) haitallisia asioita.

Tämän takia onkin ilahduttavaa lukea esimerkiksi Mikael Jungnerin taannoisen nerokkaan kolumnin tapaisia oivallusketjuja. Kolumnissaan Jungner käsittelee ihastuttavan tyynesti sekä oikealta että vasemmalta kumpuavia teemoja ja päätyy hahmottelemaan ratkaisumallin juurta, joka voisi olla tyydyttävä kaikille asianomaisille. Tosiasiahan on, että ratkaisut nykyajan ongelmiin tuskin löytyvät tähyämällä menneisyyteen.

Vaikka libertarismi onkin tieteellisesti aika höhlä oppisuunta, on sillä kuitenkin yksi kiistaton ansio. Se saa ihmiset hereille pohtimaan ja keskustelemaan siitä, miten yhteiskuntaa ja talouspolitiikkaa tulisi kehitttää. Nykyinen systeemi kun on kaikkea muuta kuin täydellinen. Ja rohkenen väittää, ettei kehitystä tapahdu ilman keskustelua.

Fiktiivistä taloustiedettä

14/05/2012

9 kommenttia

On mielenkiintoista, että libertaristisen aatesuunnan magnum opus on fiktiivinen järkäle Atlas Shrugged. Mielenkiintoista siksi, että myös libertaristinen ihmiskäsitys on läpeensä fiktiivinen. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ajatus ihmisestä pääsääntöisesti rationaalisena päätöksentekijänä on tieteellisesti kestämätön. Ihmismieli muovaantuu jatkuvasti sosiaalisen ja ympäristön vaikutuksen tuloksena. Siitä huolimatta Matti Apusen ja Björn Wahlroosin kaltaiset talouselämän vaikuttajat painottavat rationaalisuudesta käyttövoimansa ammentavaa yksilökeskeisyyttä.

Ihminen ei ole yksilö. Ihminen on suhdelo.

Frank Martelan lanseeraama loistava termi suhdelo kuvastaa ihmisluonnetta erinomaisesti. Ihmisen persoona ei ole eristyksissä syntynyt atomistinen monoliitti, vaan alati muutoksessa oleva kokonaisuus, jonka luonne heijastelee ihmisen sosiaalista ympäristöä.

Aivotoiminnan keskiössä olevat peilisolut heijastavat ympärillä tapahtuvia asioita: kun näet vaikkapa toisen ihmisen kärsivän, myös omissa aivoissasi aktivoituvat kärsimystä aiheuttavat alueet – jollet ole kokemuksen kautta joutunut tyystin puuduttamaan itseäsi tunnekokemuksille. Aivotoimintasi ei siis perustu vain syntymässäsi saamiisi aineksiin, vaan muovautuu alati ympäristösi ja yhteisösi vaikutuksesta. Se, mitä sinä olet on myös sitä, mitä yhteisösi on. Me olemme ihan aivoissa tapahtuvien fyysisten muutosten seurauksena kollektiivi, toisin kuin esimerkiksi Apunen tekstissään esittää.

Myös libertaristinen unelma ihmisen vapaudesta on tuulesta temmattu. Ihmisen toiminnasta vain murto-osa on tietoisesti säädeltävissä. Suurin osa toiminnastamme on automatisoitunutta, ja siten kaikkea muuta kuin vapaata. Vapaus ei olekaan sitä, että voi tehdä mitä vaan – vaan sitä, että voi tehdä sen, mikä on itselleen parasta. Ja tässä rationaalinen mielemme kyykkää alta aikayksikön.

Tähän huomioon perustuu esimerkiksi se, miksi Steve Jobs perusteli pornon poistamista App Storestaan nimenomaan vapautena. Jobs ymmärsi, että aika moni ihminen on viettiensä vietävänä. Jos teinin iPhonen ohjelmakaupan ruudulle lävähtää tissiohjelma, siirtyy komento saman tien alkukantaisesta viettitoiminnasta vastaavalle limbiselle järjestelämlle. Sormi käy osta-nappulalla ennen kuin tietoinen mieli edes ehtii tajuta, mitä tapahtui. Viettien ohjaama toiminta on kaikkea muuta kuin vapaata.

Itse libertaristiguru Ayn Rand on surullinen esimerkki siitä, miten fiktiivinen hänen ihmiskäsityksensä on. Rand kykeni kyllä ajoittain myös rationaaliseen päätöksentekoon. Mutta sitten kun tunnepuolella kävi köpelösti, kyykkäsi libertaarigurun  järjen käyttö legendaarisin seurauksin. Kun Rand sai tietää entisen miesystävänsä Nathaniel Brandenin syrjähypystä, Rand savusti hänet ulos miehen nimeä kantaneesta instituutistaan. Kostonhimo sai gurun erottamaan instituutistaan sen avainhenkilön, jonka seurauksena koko putiikki meni pian nurin. Tässä ei ole mitään rationaalista. Kyse on jälleen alkukantaisimman viettitoiminnan varassa toimimisesta.

Vapaus ei tarkoita siis sitä, että voit tehdä sen, mitä kulloinkin päähän pälkähtää. Usein päähänpistoja ajavat aivan muut voimat kuin rationaalinen päätöksenteko. Vapaus tarkoittaa sitä, että voit tehdä sen, mikä on sinulle parasta. Libertaristien esittämän fiktiovapauden vastakohta ei  myöskään ole totalitarismi, jossa päätökset tehdään vain yhden ihmisen etua palvellen. Itsekeskeisen fiktiovapauden vastakohta on todellinen yhteisöllinen vapaus, eli solidaarisuus: se, että kaikki yhdessä tuumin pidämme huolta toistemme hyvinvoinnista.

Vapaan markkinatalouden ihanne on tarkkaan harkittua typeryyttä

21/03/2012

57 kommenttia

Helsingin sanomissa oli viime viikolla oivaltava juttu zombietaloudesta. Näyttäisi siltä että nykyaikainen liiketalousteoretisointi on tullut tiensä päähän. Siitä huolimatta toimimattomia teesejä pidetään pystyssä kuin zombeja. Vapaan markkinatalouden ihannointi ei tuota ihmisille hyvinvointia – mutta silti äänekäs vähemmistö kannattaa tätä itsekkyyden palvontaa.

Nykytaloustieteen ongelmana on se, ettei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Vakuutusyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander osoitti taannoin Suomen filosofisen yhdistyksen Talous-kollokviossa, että nykyinen taloustiede perustuu täysin epärealistiseen ihmiskuvaan. Ihmiset oletetaan rationaalisesti täydellisiksi päätöksentekijöiksi, jotka arvioivat kylmän rauhallisesti eri vaihtoehtoja ennen päätöksen tekemistä. Tämä teoreettinen idea-avaruus ei voisi olla kauempana todellisuudesta, jossa pörssimeklarit huutavat osakkeita sekuntiaikataulussa dopamiinipöllyissään ja Pihtiputaan Pasit ja Penat lottoavat seitsemännentoista pikavippinsä perjantaipullon ostaakseen.

Tosi asiassa tutkimus on osoittanut jo pitkään, että ihminen on kaikkea muuta kuin rationaalinen päätöksentekijä. Yalen yliopiston psykologian professori John Bargh on esittänyt, että peräti 95% kaikesta inhimillisestä käyttäytymisestä tapahtuu tiedostamattomien prosessien varassa. Maailman johtaviin päätöksenteon tutkijoihin lukeutuva MIT:n professori Dan Ariely on puolestaan osoittanut, että suurin osa ihmisen päätöksistä perustuu täysin irrationaalisiin ennakko-oletuksiin. Ihmisen toiminnasta tavattoman pieni murto-osa on aidosti johdonmukaista.

Vapaan markkinatalouden ihanteen tarkoituksena ei kuitenkaan taida edes olla totuudenmukaisen mallin kehittäminen – vaan sellaisen, joka palvelee menestyjien etua. Jos ihmiset oletetaan rationaalisiksi päätöksentekijöiksi, voidaan väliinputoajien etua palvelevat sääntelyjärjestelmät purkaa. Ryyppykierteessä kärvistelevät ressukathan ovat vain laiskoja.

Kun taloustieteen professori sanoo, että Pasi tekee harkitun päätöksen kossupulloon tarttuessaan, saadaan tällaiset ajatushirviöt salakuljetettua osaksi poliittista päätöksentekoa. Näin syntyy esimerkiksi pikavippijärjestelmän tapaisia täysin käsittämättömiä epäsikiöitä: pääoman omistajat pääsevät kasvattamaan voittojaan kaikkein köyhimpien kustannuksella. Ei mikään ihme, että tuloerot kasvavat.

Vapaa markkinatalous ja siitä seuraava sääntelyjärjestelmien purkaminen ovat viime kädessä tarkkaan harkittua typeryyttä. Tällä nykytaloustieteen peruskivellä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, jossa päätökset tehdään hetken mielijohteesta ja yhteiskunnan alimmalla portaalla usein erilaisten addiktioiden motivoimana.

Silti nykytaloustieteilijöiden nokkelan argumentaation varjolla voidaan pääomia tukevaa politiikkaa yhä harjoittaa. Typeryys on kuitenkin typeryyttä, vaikka voissa paistaisi. Pohjimmiltaan epärationaalisten ihmisten kanssa emme pärjää ilman hyvin suunniteltuja tukirakenteita.