Missä on hyvinvoinnin ydin?

Hyvinvointi ei seuraa siitä, mitä sinulla on – eikä edes siitä, mitä sinä olet. Sekä resursseillasi että olemuksellasi on kyllä välillistä merkitystä hyvinvoinnillesi. Mutta ne eivät sen enempää takaa kuin ehkäisekään sitä. Hyvinvoinnille kaikkein keskeisintä on se tapa, miten suhtaudut asioihin.

Ennen kaikkea keskeistä on se, mitä teet.

Miksi minä kohkaan tästä tekemisestä tässä blogissa jatkuvasti? Syy on yksinkertainen. Ominaisuutesi tai omaisuutesi ovat asioita, joista olet loppujen lopuksi aika harvoin tietoinen. Miljonääri tuskin käyttää suurtakaan osaa päivästään pankkitilinsä saldoa ihastellen. Ja turhamaisinkaan missi tuskin viihtyy tunnin toisensa jälkeen poskipäitään peilistä ihaillen. Jokainen meistä käyttää leijonaosan ajastaan erilaisten askareiden parissa. Ja hyvinvoinnin määrää ennen kaikkea näiden askareiden laatu.

Voit hyvin silloin, kun on hyvä olla. Hyvinvointia on kuitenkin monenlaista. Antiikin mestariajattelija Aristoteles jakoi hyvinvoinnin hedoniaan ja eudaimoniaan. Hedonia tarkoittaa aistinautintoa. Se on siis hyvinvointia, joka seuraa vaikkapa seksistä tai suklaapatukasta. Hedonian ongelmana on usein se, että vaikka se on välittömänä kokemuksena ihanaa, voi siitä seurata kaikenlaisia ikäviä kerrannaisvaikutuksia. Hedonia ei myöskään kestä: nautintoa tarvitaan aina suurempi annos.

Eudaimonia tarkoittaa puolestaan mielekkyyttä. Se on siis hyvinvointia, joka seuraa nimenomaan mielekkäästä toiminnasta – kuten Aristoteles sanoisi, oman tarkoituksen täyttämisestä. Eudaimonia ei välttämättä ole aistillisesti miellyttävää: kutsumuksellinen kivenhakkaaja voi paukuttaa lohkaretta hauikset maitohapoilla – mutta tuntea silti lämpimän virran sydämessään.

Antiikin nokkelikot ja nykyajan positiivisen psykologian suurnimet Martin Seligmanista Mihaly Csikszentmihalyihin ovat yksimielisiä: tekemisen laatu määrää ennen kaikkea hyvinvoinnin laadun. Hyvinvointi on kuin syntymäpäiväkakku. Merkityksellinen tekeminen on kakkupohja ja kakun täyte. Mutta kakku tarvitsee myös kuorrutuksen – siksi nautintojakin on hyvä olla. Sen sijaan se, mitä sinä olet, tai mitä sinulla on on merkityksellistä hyvinvoinnin kannalta ainoastaan välineenä sille, mitä sinä pystyt tekemään – sille miten sinä olet. Siinä asuu nähdäkseni koko hyvinvoinnin ydin.

3 onnellista elämää

Katsoin taannoin Martin Seligmanin loistavan luennon vuoden 2004 TED-kokouksesta. Seligman on positiivisen psykologian nimellä kulkevan tieteensuunnan yksi merkittävimpiä taustahahmoja tälläkin blogilla usein vilahdelleen amerikanunkarilaisen Mihaly Csikszentmihalyin ohella. Seligman esitteli luennollaan kolme tapaa elää onnellista elämää.

1. Iloinen elämä

Yksinkertaisin ratkaisu hyvinvointiin on tämä: voit hyvin, kun tuntuu hyvältä. Tätä hyvinvoinnin muotoa antiikin kreikkalaiset nimittivät hedoniaksi. Hedonistisen koulukunnan suurimpia oppi-isiä oli samoslainen, sittemmin Ateenassa vaikuttanut Epikuros. Äkkiseltään tämä ratkaisu vaikuttaa niin ilmeiseltä, että ihmetyttää, mistä kaikki onnellisuushömppä oikein kumpuaa.

Pelkkä hyvien tunteiden kokeminen ei kuitenkaan riitä kovinkaan kauaskantoiseen hyvinvointiin. Tunnepohjainen hyvinvointi on ongelmallista ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin, ihminen reagoi erilaisiin elämäntilanteisiin erilaisin tuntein. On siis käytännössä mahdotonta tuntea pelkästään positiivisia tunteita. Toisekseen, hyvät tunteet turruttavat. Kun tuntuu vähän aikaa hyvältä, tunnetila normalisoituu, ja hyvää tahtoo lisää. Dopamiinikoukussa kiikkuva tarvitsee aina astetta isomman annoksen. Pelkkä nautinnosta toiseen kirmaaminen ei synnytä pitkäkestoista hyvinvointia.

Myös hyviä tunteita voi kuitenkin jalostaa. Tähän puree hyvin ainakin kaksi konstia. Läsnäolo, eli hyvien tunteiden tiedostaminen ja arvostaminen silloin kun on hyvä olla, tehostaa tunnepohjaista hyvinvointia. Positiivinen ajattelu puolestaan synnyttää useammin positiivisia tunnereaktioita. Siksi erityisesti hedonistin kannattaa vältellä kyynisyyttä. Tunnetrippailu ei kuitenkaan vielä takaa hyvää elämää. Se vaatii syvällisempää ymmärrystä.

2. Hyvä elämä

Jatkuva läsnäolo, flow-kokemus, mahdollistaa huomattavasti nautintokeskeisyyttä kauaskantoisemman hyvinvoinnin. Tätä kreikkalaiset nimittivät puolestaan eudaimoniaksi. Sen merkittävin puolestapuhuja lienee ollut itse Aristoteles. Flow-tilan voi saavuttaa, vaikka elämän ulkoiset puitteet olisivat suorastaan hirviömäiset. Tästä todistavat esimerkiksi Viktor Franklin kokemukset toisen maailmansodan aikaiselta keskitysleiriltä.

Flow nousee siitä, että teet merkityksellisiä asioita ja toimit jatkuvasti oman osaamisesi optimitasolla. Elämä on siis jatkuvasti haastavaa – mutta ei liian haastavaa. Flow-tilassa työskentelevä ihminen on kuin pieni lapsi: täysin läsnä omassa tekemisessään, uppoutuen siihen haltioituneena. Aika kulkee kuin siivillä, ja kokemus omasta itsestä loistaa poissaolollaan.

Hyvä elämä on kutsumuksellista elämää. Hyvä elämä on sellaista, että voit keskittyä omiin intohimon kohteisiisi ja tuottaa sitä kautta hyötyä myös muille. Hyvä elämä vastaa maksiimiin: ”Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.” Kun toimit kutsumuksellisesti, toimit myös useammin flow-tilassa.

Flow-tilaa voit edesauttaa keskittymällä itsellesi tärkeisiin toimiin ja tekemällä työmuistiin tilaa. Edelliseen puree esimerkiksi ydintoimilistan tekeminen. Jälkimmäisessä voit puolestaan ottaa avuksi ajattelunhallinnan. Sitä varten voit ladata Filosofian Akatemian maksuttoman oppaan täältä.

3. Merkityksellinen elämä

Seligmanin tutkimusten mukaan kestävin hyvinvointi nojaa kokemukseen oman elämän merkityksellisyydestä. Ihmiset, jotka kokevat elämänsä olevan aidosti osa jotain suurempaa kokonaisuutta pesevät onnellisuusmetriikassa niin nautintotrippailijat kuin flow-tilassa leijailevat intohimoiset ahertajatkin.

Oman elämän merkityksellisyyttä voi hakea monelta kantilta. Yksille merkitys löytyy uskonnon kautta. Toiset taas kokevat suurta yhteenkuuluvuutta edesauttamalla toisten ihmisten hyvinvointia. Ja kolmannet taas omistavat elämänsä tieteelle tai taiteelle.

Olennaista tässä lienee tiedostaa ihmisenä olon loistava paradoksi: ihminen kun on yhtäältä pikkiriikkisen pieni rääpäle, ja toisaalta suuren suuri ja ainutlaatuinen ihme. Ketään meistä ei voi nostaa jalustalle toisten yläpuolelle: kun katsotaan Alfa Centaurista, olemme kaikki tavattoman pieniä tomumajoja. Siksi yhteenkuuluvuus jonkin itseämme isomman kanssa on niin tärkeää.

Ja kuitenkin jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä – suorastaan oma yksilöllinen maailmankaikkeutensa – omine intohimoineen, toiveineen, lahjoineen ja päämäärineen. Jokainen ihminen synnyttää uuden ja ainutlaatuisen näkökulman maailmaan.

Jossakin kohtaa sitä yksilöllisyyttä, joka tekee juuri sinusta juuri sinut asuu se merkitys, joka tekee elämästäsi itseäsi suuremman. Elämäsi saa merkityksen, kun löydät oman kutsumuksesi ja oman paikkasi maailmassa. Viime kädessä elämäsi saa merkityksen, kun annat sille merkityksen.

Rohkenen esittää lopuksi pienen veikkauksen. Voi hyvin olla, ettei Seligmanin analyysi kata kaikkia vaihtoehtoja. Siirryttäessä hedoniasta eudaimoniaan, eudaimoniasta merkitykselliseen elämään – kuka voi sanoa, ettei matka jatku vielä siitäkin?

PS. Filosofian Akatemia järjestää 12.6.2010 klo 12–18 Helsingissä lennokkaan ja innostavan kesäseminaarin nimeltä LEINO – Onnellisuus ja merkitys. Lataa seminaarin esite ja ilmoittaudu täältä.