Positiivinen psykologia ja kriittinen ajattelu

Positiivinen psykologia koki kesällä murskaavan takaiskun.

Viimeisen parin vuosikymmenen aikana hurjaa vauhtia kasvanut ajatussuunta on noussut psykologian keskeisimpien uusien suuntausten joukkoon. Samalla se on tietysti herättänyt irvileukojen ja kyynikoiden huomion. Ei kai nyt oikeasti mitään positiivista psykologiaa voi olla olemassa? Eikö tätä naminami-bumtsibum -höpönlöpöä tehdä jo ihan tarpeeksi muutenkin?

Ajattelusuunnan taustalla on kuitenkin joukko planeetan arvostetuimpia ja lahjakkaimpia tutkijoita. Martin Seligman, Mihaly Csikszentmihalyi, Edward Deci, Richard Ryan, Howard Gardner ja Barbara Fredrickson ovat kaikki psykologian tutkimuskentän huipputekijöitä. Kyse ei siis ole huuhaasta, vaan kovasta tieteestä.

Mutta niin kuin tieteellinen tutkimus aina, myös positiivinen psykologia korjaa itseään. Tässä se eroaakin kaikkein selkeimmin kaikenlaisesta mutuhömpästä. Tutkimustulokseksi kun ei kelpaa se, että joku nyt vaan tuntuu hauskalta idealta. Tarvitaan tieteellisen yhteisön vertaisarvioinnin kriteerit täyttävää näyttöä. Ja sekään ei aina riitä. Jos käy ilmi, että tutkimuksessa on jotain pielessä, pitää tutkijan palata takaisin sorvin ääreen.

Niin kävi nyt kesällä.

Yksi positiivisen psykologian tutkimuskentän svengaavimpia argumentteja on professori Barbara Fredricksonin tunnetuksi tekemä tunnekokemusten suhdeluku. Fredricksonin mukaan positiivisia tunteita pitäisi kokea vähintään kolme kertaa enemmän kuin negatiivisia. Tästä seuraa inhimillinen kukoistus.

Ajatus on kiehtova, ja sen ympärille on rakentunut viime vuosien aikana laaja tutkimuskirjallisuus.

Harmi sinänsä, koska nyt näyttää kovasti siltä, ettei Fredricksonin läpimurtotulos pidä paikkaansa.

Viime kesänä Nicholas Brown, Alan Sokal ja Harris Friedman julkaisivat paperin, joka kritisoi Fredrikcsonin ja tämän aisaparin Marcial Losadan tutkimuksia kovalla kädellä. Kyytiä sai erityisesti Losadan tutkimus, jossa tämä näytti osoittaneen, että menestyksekkäiden johtoryhmien keskuudessa positiivisten ja negatiivisten ilmaisujen suhdeluku on peräti 6:1.

Brown, Sokal ja Friedman osoittivat käytännössä, että Losadan käyttämä matemaattinen lähestymistapa on silkkaa hölynpölyä. Losada oli ottanut käyttöön matemaattisen mallin, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten tunteiden kanssa ja vain olettanut, että se soveltuisi niiden mittaamiseen. Mitään perustetta tällaiselle olettamukselle ei ole. Mutta argumentti näytti tietysti tosi svengaavalta, kun se oli maustettu monimutkaisen näköisellä matematiikalla.

Losada kieltäytyi kommentoimasta löydöstä. Mutta Barbara Fredricksonin kirjoittaman vastineen soisi jäävän historiaan tieteenfilosofisesti yhtenä huikeimpana osoituksena tutkijan integriteetistä. Vaikka Fredrickson olisi voinut Losadan tapaan kohauttaa kohulle olkapäitään, hän otti kritiikin tosissaan.

Vastineessaan Fredrickson toteaa heti ensi alkuun, että näyttää siltä, että asia on juuri kuten Brown ja kumppanit väittävät. Fredrickson nöyrtyy tieteellisen näytön edessä ja hyväksyy, että hänen siteeratuimpiin kuuluva argumenttinsa ei pysy sen edessä pystyssä.

Mutta Fredrickson tekee vastineessaan jotain vielä huikeampaa. Hänen teorialtaan on ammuttu yksi sen keskeisimmistä tukijaloista alas. Kuitenkin hän artikkelissaan osoittaa kirkkaalla argumentaatiolla, että itse ajatus positiivisten tunteiden ja tunneilmaisujen merkityksellisyydestä on tästä kritiikistä huolimatta erittäin hyvin perusteltu. Se, onko suhdeluku kolme per yksi, tai jotain muuta, jää ratkaistavaksi. Mutta valtavan laaja tutkimusnäyttö osoittaa, että tutkimuksen perusajatus on yhä vahva. Positiivisilla tunteilla ja tunneilmaisuilla on väliä.

Mielestäni alkuperäistä Losadan ja Fredricksonin artikkelia, Brownin ja kumppaneiden kritiikkiä ja Fredricksonin vastinetta pitäisi lukea joka ikisellä tieteenfilosofian ja tieteen etiikan kurssilla esimerkkinä siitä, miten tiede parhaimmillaan edistyy nimenomaan rakentavan ja kriittisen ajattelun yhteisvaikutuksesta.

Innostus ja rakentava ajattelu mahdollistavat uusien teorioiden kehittelyn. Kritiikki ja tarkkasilmäisyys puolestaan koettelevat ja karaisevat niitä. Lopputulemana on usein monin verroin aiempaa vahvempaa ajattelua.

Ja vaikka positiivinen psykologia usein niputetaankin yhteen kaikenlaisen mutuhömpän kanssa, on kyse ihan samalla tavoin itseään korjaavasta tieteen alasta kuin muussakin tieteellisessä tutkimuksessa.

Niin kuin kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa, myös positiivisen psykologian yksi keskeisimmistä työkaluista on kyky kriittiseen ajatteluun.

Miksi positiivisuus on tärkeää?

Maanantain blogikirjoituksessa kirjoitin siitä, että on olemassa kahdenlaista positiivisuutta. Tekopirteä muikeilu on lähinnä ärsyttävää, ja pahimmassa tapauksessa jopa tuhoisaa. Mutta ratkaisukeskeinen ajattelu – siis optimistinen elämänasenne – on nähdäkseni erittäin tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

Positiivisuus kannustaa rikkomaan rajoja.

Jos lähtöasenne on negatiivinen, eli ongelmakeskeinen, ei motivaatio pysy pitkään korkealla vastoinkäymisten yllättäessä. Kun tulee takapakkia, on negatiivisella elämänasenteella helppoa jäädä soimaamaan itseään tai toisia. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, mikä meni pieleen – ei siihen, miten tästä päästään eteenpäin.

Positiivisella asenteella on sen sijaan mahdollista tarkastella tulevaa uusin silmin. Vaikka nyt tulikin takapakkia, ei se tarkoita sitä, että tähän pitäisi tyytyä. Päin vastoin: omilla toimilla on valtavan paljon vaikutusta omalle hyvinvoinnille.

Negatiiviselle asenteelle on tyypillistä vastoinkäymisistä surkuttelu ja tulevaisuudesta murehtiminen. Nämä reaktiot tulevat muikeimmallekin bumtsibumille itsestään, eikä niitä kannatakaan torjua. Mutta ei niihin kannata jäädä vellomaankaan. Kuten positiivisen psykologian kärkitutkija, professori Barbara Fredrickson on tutkimuksissaan havainnut, positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhteen tulisikin olla hyvinvoinnin kannalta 3:1.

Positiivinen asenne tarkoittaa nykytilanteen hyväksymistä: nyt kävi näin. Lisäksi se tarkoittaa uskoa tulevaan: kun vaan löydän oikean tavan toimia, tulevaisuus järjestyy varmasti hyvin. En välttämättä tiedä vielä, miten asia hoidetaan. Mutta kunhan pohdin ja kokeilen riittävästi, uusi ratkaisu löytyy kyllä.

Positiivinen asenne auttaa kurkottamaan tähtiin ja uskomaan tulevaan. Kuten Walt Disney aikanaan teroitti: “Mahdottoman tekeminen on oikeastaan aika mukavaa.”

Kiitollisuusvierailu

Positiivisen psykologian ykkösnimi, professori Martin Seligman kertoo koskettavan tarinan kokeesta, jonka hän on toistanut usein luennoillaan. Kokeessa, jota Seligman nimittää kiitollisuusvierailuksi, jokainen opiskelija mietti aluksi omasta historiastaan jonkun henkilön, joka on muuttanut merkittävästi hänen elämäänsä. Sitten hän kirjoitti tälle noin yhden sivun pituisen kiitoskirjeen.

Lopuksi opiskelija soitti henkilölle – ala-asteen opettajalle, junnujoukkueen futisvalmentajalle tai uuden harrastuksen pariin kannustaneelle isotädille – ja sopi tapaavansa hänet. Tapaamisen aluksi opiskelija luki kiitoskirjeensä. Seligmanin mukaan kukaan ei selvinnyt kohtaamisesta kyyneleittä.

Mitä onnellisuus tarkoittaa?

Jane Austen totesi aikanaan, että suuret tulot ovat onnellisuuden paras tae. Tämän uskomuksen parissa vierähtikin pitkälti koko 1900-luku. Onneksi kansainvälinen lehdistö on viime aikoina nostanut esiin viimeisimmän talousromahduksen herättämän kysymyksen: tuottaako varakkuus sittenkään onnellisuutta? Bruttokansantuotteen rinnastaminen hyvinvointiin ei selvästikään vastaa todellisuutta. Ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun näkee, etteivät kirjaimellisesti paksusti voivaa länsimaailmaa kansoita onnellisten syvät rivit.

Austenin arvio onnellisuuden takeesta viistää ohi maalin. Toki rahattomuus tuottaa onnettomuutta. Mutta kun resursseja on riittävästi, ei ylijäämävarallisuus enää ruoki hyvinvointia. Jos rajattomat resurssit eivät siis tuota hyvinvointia, mikä sitten tuottaa? Itse asiassa onnellisuuden yhtälö on tavattoman yksinkertainen.

Jos päivittäinen toimintasi synnyttää arvomaailmaasi sopivia tuloksia, olet onnellinen.

Jos siis käytät päiväsi sellaisten asioiden parissa, joiden tekeminen itsessään tyydyttää sinua, voit hyvin. Ja jos taas aikasi valuu merkityksettömien ja turhauttavien toimien parissa, ottaa aamuinen herääminen helposti pannuun.

Onnellisuudelle keskeistä on siis sellainen toiminta, joka seuraa arvomaailmaasi. Jos arvostat vaikkapa kauneutta, on tärkeää käyttää aikaa siihen, että kotisi, työympäristösi ja maallinen tomumajasi viehättävät sinua. Jos taas tehokkuus on ydinarvosi, on olennaista huolehtia, että päivittäistoimiesi prosessit ovat ojennuksessa.

Koska harva meistä osaa pyydettäessä ladella siistin listan omista ydinarvoistaan, kannattaa oman elämän ydintä lähteä metsästämään toisesta suunnasta: itse toiminnasta. Lähes jokainen osaa nimetä nopeasti kourallisen toimia, joiden parissa viihtyy. Yksi tykkää kirjoittamisesta, toinen metsällä olemisesta. Kolmannelle autoilu on juuri se juttu, jossa sielu lepää. Usein ihmiset juuttuvat kysymään itseltään, mitä he haluaisivat olla: ”mikä minusta tulee isona?” Forrest Gumpia mukaillen, ihminen on kuitenkin sitä, mitä hän tekee: ”stupid is as stupid does”.

Voit pyydystää elämäsi ydinalueet eriöimällä minkälainen tekeminen tyydyttää juuri sinua. Toimi esimerkiksi seuraavasti. Ota A4-kokoinen paperiarkki ja kynä. Kirjoita ylös kaikki sellaiset puuhastelun muodot, joissa viihdyt. Listaa niin töistä tutut toimet kuin harrastuksetkin.

Listaan voit kirjoittaa vaikkapa ”lukeminen”, ”keskusteleminen”, ”ratsastaminen”, ”ruoanlaitto” ja niin edelleen. Kirjaa ylös vain sellaiset puuhat, joita tehdessäsi tunnet todella olevasi elementissäsi – älä niitä, joita teet vain toimenkuvasi tai elämäntilanteesi johdosta. Älä epäröi kirjoittaa ylös myös sellaisia puuhia, joista et ikinä voisi kuvitellakaan seuraavan esimerkiksi ammattimaista toimintaa. Kirjaa samaten ylös myös sellaiset jutut, joita haluaisit tehdä, mutta et tämänhetkisen elämäntilanteesi vuoksi pysty tekemään.

Kun olet kirjoittanut koko arkin täyteen, pisteytä jokainen toimi yhdestä kolmeen. Kolmosen saavat sellaiset puuhat, joita saat jo nyt tehdä sydämesi kyllyydestä. Kakkosen arvoisia ovat puolestaan askareet, joita pääset kyllä ajoittain harjoittamaan, mutta joiden parissa viihtyisit mieluusti enemmänkin. Ja ykkösellä kuittaat puolestaan toimet, joiden parissa haluaisit viettää aikaa, mutta joita et pääse tällä hetkellä harjoittamaan juuri lainkaan.

Tuloksena on kartta siitä, kuka sinä oikeasti olet. Tarkastele karttaasi ja mieti, minkälainen ihminen tekisi kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa täysipainoisesti kaikkea sitä, mitä sinä haluaisit tehdä. Eli minkälainen ihminen arvioisi joka ikisen kohdan listallasi kolmoseksi.

Huomaat pian, että vaihtoehtoja on lukemattomia. Yhdessä ammatissa osa lempiaskareistasi voi olla harrastuksia, toiset puolestaan tulonlähteesi. Toisaalta kenties juuri jokin harrastuksesi voisikin toimia pääasiallisena tulonlähteenäsi. Jos vaikkapa pidät esiintymisestä ja autoilusta, voit hakeutua iltaisin rallia ajavaksi opettajaksi tai harrastelijateatterissa viihtyväksi rekkakuskiksi.

Kun selvität, mitä haluat tehdä ajallasi ja alat tehdä noita asioita täysipainoisesti, olet onnellinen. Onnellisuus on sitä, että tekee asioita, jotka tukevat omaa arvomaailmaa. Onnellinen on, mitä onnellinen tekee.