Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet

Oma-apukirjallisuus on nykyään merkittävä kirjallisuudenhaara, josta löytyy niin perusteetonta hömppää kuin aidosti toimivia ja testattuja ratkaisujakin. Oma-avun eli self-help:in ytimessä on muutos: miten juuri sinä voit muuttua paremmaksi ihmiseksi. Minua on kuitenkin jo tovin vaivannut tämä oma-avun perusteesi. Miksi oikeastaan pitäisi muuttua?

Suhde omaan toimintaan voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan.

Alun perin kuluttajatutkimuksesta lainatut maksimaattorin ja satisfaattorin käsitteet kuvaavat näitä kahta luokkaa hyvin. Maksimaattori on oma-apukirjallisuuden kohderyhmää. Hän pyrkii jatkuvasti ylittämään itsensä ja kehittymään päivä päivältä paremmaksi. Hän ei ole koskaan ihan tyytyväinen itseensä – aina voisi tehdä jotain paremmin.

Satisfaattorille puolestaan riittää, että asiat ovat suurin piirtein hyvin. Ei sillä nyt ole niin väliä, jos vatsanseutu vähän pullottaa, jos kokeet menevät keskimäärin läpi, tai jos välillä pitää käydä huuhtelemassa arkistressi baarissa alas. Pääasia on, että asiat menevät kuitenkin ihan kivasti.

Oma-apukirjallisuus on maksimaattoreiden maksimaattoreille suuntaamaa kirjallisuutta. Ongelmana on, että harva maksimaattori tajuaa, että myös satisfaattoreita on olemassa. Jokainen ihminen ei ole välttämättä tyytymätön omaan elämäänsä, vaikkei olisikaan aktivoinut sisäistä sankariaan. Mutta yhteiskunnan kehittyessä yhä suosiollisemmaksi maksimaattoreille, tulee satisfaattoreille tukalat olot.

En tiedä, onko tässä viime kädessä kyse temperamenttierosta vai opitusta tavasta suhtautua. Oma kokemukseni antaa jonkinlaista anekdotaalista tukea edelliselle; nähdäkseni oma temperamentti kannattaa tässä asiassa tunnistaa ja toimia sen mukaan. Taistelin pitkään omaa maksimaattoriuttani vastaan. Lopulta olen kuitenkin joutunut myöntämään, että en ole taipuvainen tyytymään kovin helposti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää hurjasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oma toimintatapani olisi ainoa oikea.

Ei kaikkien ole pakko ylittää itseään. Jos sinusta elämäsi tuntuu hyvältä sellaisenaan, nauti siitä. Jopa maksimaattorillekin voi ripaus tyytyväisyyttä tehdä toisinaan hyvää. Jos temperamenttisi ohjaa sinua pyrkimään jatkuvasti parempaan, lainaa hetkeksi malli satisfaattorilta: hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Muutos ei ole aina paras ratkaisu. Joskus on ihan hyvästä hyväksyä itsesi – olit sitten maksimaattori, satisfaattori tai jotain aivan muuta. Sinä olet loistava juuri sellaisena kuin olet.

5 kirjaa, jotka muuttavat elämääsi

Oma-apu eli self-help -kirjallisuus on tulvillaan käärmeöljykauppiaita, jotka lupaavat valheellisesti nopeita ja helppoja ratkaisuja ikiaikaisiin elämänongelmiin. Koko kirjallisuudenlaji on tästä syystä leimaantunut hömpäksi. Kuten Seth Godin on todennut, kirja, joka epäonnistuu pyrkiessään muuttamaan sinua saa oma-apuleiman. Jos kirja taas onnistuu pyrkimyksessään, nimike muuttuu oma-avusta loistokirjaksi, jota et lakkaa suosittelemasta lähimmäisillesi. Ero ei siis ole kirjailijan pyrkimyksessä, vaan siinä, miten hyvin hän onnistuu päämäärässään. Parhaat oma-apukirjat käsittelevät todellisia elämänongelmia ja tarjoavat niihin toimivia ratkaisuja. Ohessa viisi loistokirjaa, joihin tutustuminen muuttaa takuulla elämääsi.

1. Stephen R. Covey: 7 Habits of Highly Effective People

Coveyn uraauurtava teos linjaa kestävän ja syvällisen elämän peruspilarit. Covey kehottaa ottamaan vastuuta omista teoistasi, pitämään päämääräsi mielessä ja pyrkimään aina kaikille parhaaseen lopputulokseen. Emme häärää täällä yksin – siksi ainoastaan sinun etuasi palveleva lopputulos tuottaa harvoin kestävää hyvinvointia. Ottamalla vastuuta omasta elämästäsi ja pyrkimällä kaikkien hyvinvointiin kaikki voittavat.

2. David Allen: Getting Things Done

Uraauurtava ajanhallintaeepos, joka kääntää koko ajankäytön hallinnoinnin ajattelutavan nurin niskoin. Allen kehottaa käyttämään kalenteria vain kiinteästi aikaan sidottuihin tehtäviin kuten tapaamisiin. Muut tehtävät pilkotaan pieniksi osiksi ja järjestetään niin, että ne tulevat varmasti hoidettua ajallaan. Allen tarjoaa myös monipuolisia neuvoja tehokkaiden arkistojärjestelmien rakentamiseksi. Allenin kirjan lukemalla pystyt pitämään mielesi kirkkaana ja keskittymään täysipainoisesti kulloinkin käsillä olevaan tehtävään ilman, että muut toimesi tai pöytääsi peittävä paperivuori kuormittaisivat työmuistiasi.

3. Michael Michalko: Thinkertoys

Michalkon fantastinen luovuustekniikkaopas esittelee toinen toistaan käyttökelpoisempia menetelmiä ideoiden synnyttämiseen ja niiden käsittelemiseen. Michalko keskittyy kirjassa fiksusti sekä lineaariseen eli analyyttiseen ajatteluun, että intuitiiviseen ajatteluun. Huomiota saavat niin erilaiset aivomyrskytekniikat kuin rentoutuminen ja keskittyminenkin. Michalkon kirja tarjoaa kattavan valikoiman erinomaisia luovuustekniikoita.

4. Edward de Bono: Lateral Thinking

Jokaisen ongelmia elämässään kohtaavan ehdoton perustaito on lateraalinen ajattelu. Yleensä ajattelumme seuraa entuudestaan tuttuja ja toimiviksi osoittautuneita uria. Koska elämä heittää kuitenkin aina uudenlaisia haasteita vastaan, eivät vanhat mallit monesti toimi. Tällöin onkin hyvä kyetä ketterästi muuttamaan suuntaa ja muokkaamaan omia lähtökohtia. Teoksessaan lateraaliajattelun käsitteen keksinyt de Bono esittelee erilaisia tapoja ajatella lateraalisesti, sekä perustelee hyvin, miksi lateraalinen ajattelu toimii.

5. Juhana Torkki: Puhevalta

Ei riitä, että vain keksit hyviä ideoita. Ne pitää pystyä myös jakamaan toisten kanssa niin, että tulet ymmärretyksi. Tässä auttavat retoriikan työkalut. On hämmentävää, että aika moni retoriikan oppikirja jättää hyödyntämättä omia oppejaan: moni retoriikan opas on nimittäin puisevan tylsä. Torkin loistoteos ei syyllisty tähän helmasyntiin. Se on rikkaalla kielellä kirjoitettu ja viihdyttävä teos, josta saat kattavan käsityksen retoriikan tehokeinoista.