5 kirjaa, jotka muuttavat elämääsi

Oma-apu eli self-help -kirjallisuus on tulvillaan käärmeöljykauppiaita, jotka lupaavat valheellisesti nopeita ja helppoja ratkaisuja ikiaikaisiin elämänongelmiin. Koko kirjallisuudenlaji on tästä syystä leimaantunut hömpäksi. Kuten Seth Godin on todennut, kirja, joka epäonnistuu pyrkiessään muuttamaan sinua saa oma-apuleiman. Jos kirja taas onnistuu pyrkimyksessään, nimike muuttuu oma-avusta loistokirjaksi, jota et lakkaa suosittelemasta lähimmäisillesi. Ero ei siis ole kirjailijan pyrkimyksessä, vaan siinä, miten hyvin hän onnistuu päämäärässään. Parhaat oma-apukirjat käsittelevät todellisia elämänongelmia ja tarjoavat niihin toimivia ratkaisuja. Ohessa viisi loistokirjaa, joihin tutustuminen muuttaa takuulla elämääsi.

1. Stephen R. Covey: 7 Habits of Highly Effective People

Coveyn uraauurtava teos linjaa kestävän ja syvällisen elämän peruspilarit. Covey kehottaa ottamaan vastuuta omista teoistasi, pitämään päämääräsi mielessä ja pyrkimään aina kaikille parhaaseen lopputulokseen. Emme häärää täällä yksin – siksi ainoastaan sinun etuasi palveleva lopputulos tuottaa harvoin kestävää hyvinvointia. Ottamalla vastuuta omasta elämästäsi ja pyrkimällä kaikkien hyvinvointiin kaikki voittavat.

2. David Allen: Getting Things Done

Uraauurtava ajanhallintaeepos, joka kääntää koko ajankäytön hallinnoinnin ajattelutavan nurin niskoin. Allen kehottaa käyttämään kalenteria vain kiinteästi aikaan sidottuihin tehtäviin kuten tapaamisiin. Muut tehtävät pilkotaan pieniksi osiksi ja järjestetään niin, että ne tulevat varmasti hoidettua ajallaan. Allen tarjoaa myös monipuolisia neuvoja tehokkaiden arkistojärjestelmien rakentamiseksi. Allenin kirjan lukemalla pystyt pitämään mielesi kirkkaana ja keskittymään täysipainoisesti kulloinkin käsillä olevaan tehtävään ilman, että muut toimesi tai pöytääsi peittävä paperivuori kuormittaisivat työmuistiasi.

3. Michael Michalko: Thinkertoys

Michalkon fantastinen luovuustekniikkaopas esittelee toinen toistaan käyttökelpoisempia menetelmiä ideoiden synnyttämiseen ja niiden käsittelemiseen. Michalko keskittyy kirjassa fiksusti sekä lineaariseen eli analyyttiseen ajatteluun, että intuitiiviseen ajatteluun. Huomiota saavat niin erilaiset aivomyrskytekniikat kuin rentoutuminen ja keskittyminenkin. Michalkon kirja tarjoaa kattavan valikoiman erinomaisia luovuustekniikoita.

4. Edward de Bono: Lateral Thinking

Jokaisen ongelmia elämässään kohtaavan ehdoton perustaito on lateraalinen ajattelu. Yleensä ajattelumme seuraa entuudestaan tuttuja ja toimiviksi osoittautuneita uria. Koska elämä heittää kuitenkin aina uudenlaisia haasteita vastaan, eivät vanhat mallit monesti toimi. Tällöin onkin hyvä kyetä ketterästi muuttamaan suuntaa ja muokkaamaan omia lähtökohtia. Teoksessaan lateraaliajattelun käsitteen keksinyt de Bono esittelee erilaisia tapoja ajatella lateraalisesti, sekä perustelee hyvin, miksi lateraalinen ajattelu toimii.

5. Juhana Torkki: Puhevalta

Ei riitä, että vain keksit hyviä ideoita. Ne pitää pystyä myös jakamaan toisten kanssa niin, että tulet ymmärretyksi. Tässä auttavat retoriikan työkalut. On hämmentävää, että aika moni retoriikan oppikirja jättää hyödyntämättä omia oppejaan: moni retoriikan opas on nimittäin puisevan tylsä. Torkin loistoteos ei syyllisty tähän helmasyntiin. Se on rikkaalla kielellä kirjoitettu ja viihdyttävä teos, josta saat kattavan käsityksen retoriikan tehokeinoista.

5 yleisesti väärin käsitettyä kirjallisuusklassikkoa

Kirjallinen historiamme on täynnään toinen toistaan huikeampia ja nostattavampia teoksia. Kirjallisuuden klassikot Odysseiasta Karamazovin veljeksiin ja Jumalaisesta näytelmästä Uuteen uljaaseen maailmaan ovat siivittäneet ihmiskunnan mielikuvituksen lentoon yhä uudestaan vuosituhansien varrella.

Nykyaikana on kuitenkin hämmentävää tutustua kaikkien tuntemiin kirjallisuuden klassikoihin. Vaikka monet tarinat ja hahmot ovat entuudestaan elokuvista ja yleissivistyksestä tuttuja, saatatkin kohdata alkuperäisteokseen tarttuessasi aivan toisenlaisen maailman.

Elokuvateollisuus ja populaarikulttuuri ovat pikku hiljaa kuljettaneet käsityksemme kauas monesta alkuperäistarinasta. Disneyn Lumikki on aika kesy versio alkuperäisestä Grimmin sadusta. Tässä pienenä triviapläjäyksenä viisi yleisesti väärin ymmärrettyä kirjallisuusklassikkoa.

1. Sherlock Holmes

Ennen tarttumistani Arthur Conan Doylen alkuperäistekstiin noudatti  käsitykseni Baker Streetin mestarietsivästä pitkälti Basil Rathbonen elokuvista ja Jeremy Brettin loistavasta TV-sarjasta piirtynyttä hahmoa. Käsitykseni mukaan Sherlock oli suoraselkäinen brittiläisherrasmies, joka ratkoi ongelmat viileän rauhallisesti puhtaan älynsä varassa. Doylen alkuperäis-Sherlock on kuitenkin ennemminkin temperamenttinen ja eksentrinen nokkelikko, joka viihtyy rähjäisissä vaatteissa katupoikien kanssa siinä missä silinteri kallellaan seurapiireissäkin.

Alkuperäinen mestarietsivä on huippuluokan nyrkkisankari, muttei esimerkiksi tiedä, että maa kiertää aurinkoa. Kaiken kukkuraksi Sherlock on vielä kokaiiniaddikti: silloin kun hänellä ei ole ongelmaa ratkottavanaan, hän liennyttää älynnystyröitään piikittämällä kokaiiniliuosta. Vaikka hiljattainen Holmes-elokuva viekin hahmon roisisti action-genreen, on Robert Downey jr.:n tulkinta monella tavalla lähempänä alkuperäis-Holmesia kuin legendaaristen brittikollegoidensa.

2. Frankensteinin hirviö

Frankensteinin hirviön ensikuva lienee suurimmalle osalle Boris Karloffin etukenossa kaatuva örisijä. Itse Frankenstein on puolestaan noussut hullun professorin arkkityypiksi. Mary Shelleyn alkuteoksessa Victor Frankenstein ei suinkaan ole tärähtänyt professori, vaan nuori ja innokas opiskelijapoika, jonka kokeilujen tuloksena hirviö lopulta syntyy.

Entäs itse hirviö? Laajan sivistyksen itselleen salaa hankkinut, ranskaakin sujuvasti puhuva olento pitää noin kolmanneksen kirjasta vievän sivistyneen ja monipolvisen dialogin, jolla hän perustelee sen yksinäisyyden, synkkyyden ja turhautuneisuuden, joka hänet on ulkopuolisena lopulta ajanut hirmutekoihin. Shelleyn hirviö on kyllä ulkoasultaan kaamea jätti, mutta sisältä kaukana aivottomasta örisijästä.

3. Troijan hevonen

Monesti törmää käsitykseen siitä, että Troijan sodasta kertova Homeroksen Ilias päättyy Troijan valloitukseen Odysseuksen kuuluisalla hevostempulla. Tosi asiassa klassikkoeepos päättyy niin kuin alkaakin: in medias res, eli tapahtumien tiimellykseen. Varsinaisen Troijan sodan päätöksen Homeros kuittaa ohimennen Odysseiassa. Sen yksityiskohtainen kuvaus löytyykin vasta Vergiliuksen homeerisesta eepoksesta Aeneis.

Itse Ilias on pitkälti kokoelma toinen toistaan rujompia kuvauksia sotatantereen arjesta. Sitä voisi jopa pitää splatter-kulttuurin esi-isänä. En suosittele herkkävatsaiselle.

4. Edgar Allan Poe

Poe:ta pidetään usein goottikauhun isänä. Mielikuva piirtyy synkästä kauhukirjailijasta, jonka mielikuvitus suoltaa toinen toistaan kaameampia näkyjä. Toki Poe olikin merkittävä goottikauhun edelläkävijä esimerkiksi novelleissaan ”The Pit and the Pendulum” ja ”King Pest”.

Poen tuotannosta löytyy kuitenkin peräti kolme tasaisen vahvaa teemaa. Bostonilaissyntyinen kirjailija panosti myös merkittävästi tieteiskirjallisuuteen ja dekkareihin. Poen tieteisvisiot kuumatkoineen ennakoivat Vernen ja myöhempien sci-fi -kirjailijoiden tuotantoa. Amerikkalaisen filosofilegenda Willard van Orman Quinen sanotaan saaneen kimmokkeensa filosofinuralle Poen kosmologisesta pohdinnosta Eureka. Ja Poen C. Auguste Dupin -dekkarit ovat puolestaan olleet salapoliisikirjallisuuden esikuva, Sherlock Holmesista Neiti Marpleen. Ei siis pelkkää synkistelyä.

5. Platonin luolavertaus

Platonin luolavertaus on kenties yksi yleisimmin väärin luetuista filosofisista teksteistä. Väärä tulkinta luolavertauksesta löytyy muun muassa liki jokaisesta lukion filosofian oppikirjasta. Tulkintavirhe ei ole suuren suuri, mutta siitä voi johtaa radikaalin johtopäätöksen: kenties Platon ei ollutkaan niin merkittävä kahden maailman kannattaja, kuin yleensä ajatellaan.

Usein luolavertauksesta sanotaan, että joukko ihmisiä on kahlittu luolaan. He näkevät luolan ulkopuolella suuaukon ohi kulkevista ihmisistä vain luolan perälle heijastuvat varjot. Varsinaisessa, Valtio-teoksessa esitellyssä vertauskuvassa vangit on kahlittu luolaan, mutta myös heidän takanaan kulkevat ihmiset kulkevat luolan sisällä. Varjot heijastaa heidän taakseen sytytetty tuli.

Tästä voi perinteisen dualistisen, eli kahden maailman luennan sijaan vetää johtopäätöksen, että itse ideamaailma onkin osa samaa maailmaa kuin tämä konkreettinen maailmammekin – ei suinkaan häilyväinen abstrakti rinnakkaisulottuvuus. Pieni ero, mutta oikein tulkittuna kuitenkin suuren suuri. Tosin tulkintaahan filosofia onkin aina.