Älä sotke ympyröitäni

Vuonna 212 eaa. roomalainen kenraali Marcus Claudius Marcellus valloitti Syrakusan. Hän oli kuullut nerokkaasta matemaatikosta Arkhimedeestä, ja käski sotilaan hakea hänet luokseen.

Kun sotilas saapui matemaatikon kotiin, hän työskenteli vaativan geometrisen ongelman parissa, jota varten hän oli piirtänyt maahan ympyröitä. Sotilas ryntäsi sisään ja käski Arkhimedestä mukaansa.

Tämä oli kuitenkin niin keskittynyt ongelmaansa, ettei edes nostanut katsettaan sanoessaan hermostuneelle sotilaalle kuuluisat viimeiset sanansa: ”Noli turbare circulos meos” – älä sotke ympyröitäni.

Matematiikkanero oli niin uppoutunut työhönsä, että siinä kuolemakin jäi kakkoseksi.

Pelko auttaa keskittymään

Viime sunnuntaina parhaan naispääosan Oscarin voittanut Meryl Streep kertoi maanantain Metro-lehden haastattelussa, että häntä vaivaa yhä epävarmuus aina uuteen rooliin tarttuessaan.

Tämä ei kuitenkaan Oscar-voittajaa haittaa. Vaikka jokainen uusi rooli pelottaa, Streep on kääntänyt pelon voimavaraksi. Tähtinäyttelijälle, kuten hänen lukemattomille kollegoilleen, pelko ei ole jotain, josta täytyy kääntyä pois. Pelko on näyttelijälle tärkeä energian lähde, joka auttaa pysymään raikkaana ja välttämään rutiineja.

TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista

En ole omistanut televisiota lähes kymmeneen vuoteen. Luovuin aikanaan töllöstä ulkomaille muuttaessani. Suomeen palatessa ei uutta värkkiä tullut enää ostettua. Huomasin televisiottomassa elämässä pian hurjan eron elämänlaadussa. Ennen päivittäin riivannut turhautuminen loisti nimittäin poissaolollaan.

Aloin miettiä, mistä TV-visailuista ja muusta kanavantäytteestä syntyvä turhautuminen johtuu. Vaikka Haluatko miljonääriksi -ohjelman tarkoituksena oli juurikin selättää tylsyys, seurasi siitä tosi asiassa samanlainen olo, kuin jos olisin tuijottanut tunnin valkoista seinää. Pahinta oli, että monesti puolessa välissä TV-visaa järki käski pistää töllöttimen kiinni. Käsi vain ei totellut.

Tutkimustulokset vahvistavat oletuksen: TV:n katselu on naamioitua seinän tuijottamista.

Herbert Krugmanin tutkimuksissa kävi ilmi, että television katselu synnyttää jo muutamien kymmenien sekuntien altistuksen jälkeen aivoissa niin sanottuja alfa-aaltoja. Alfa-aallot liittyvät passiivisuuteen ja rauhallisuuteen. Eli vaikka ruudulla sattuu ja tapahtuu, aivot luulevat, että edessä tönöttää tyhjä seinä. Tulokset ovat sen mukaiset: viihdeannoksen jälkeen on olo on kuin aidanseipäällä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki töllöstä tuleva olisi vain puhdasta höttöä. Jos ruudulla näkyvä sisältö puhuttelee muuten, voi töllön tuijottaminen olla mitä palkitsevinta. Krugman tutki myös television ja oppimisen suhdetta: televisio on mitä oivallisin passiivisen oppimisen väline. Katsomalla esimerkiksi Olipa kerran elämää opit kuin varkain tuntemaan ihmisruumiin anatomiaa.

Televisio tarjoaa parhaimmillaan välineen mitä huikeimpiin elämyksiin ja oppimiskokemuksiin. Itse töllö on vain väline – sisältö on se, joka ratkaisee. Nykyaikana myös internet on alkanut onneksi hiipiä passivoivan televisiovirran tontille. Monessa kodissa läppäri toimittaakin töllöttimen virkaa. On aivan eri asia katsoa laatuohjelmia YLE Areenasta, katsoa innostavia elokuvia Voddlerista tai tilata CDON:sta loistosarjojen DVD-bokseja, kuin turruttaa kuuppaa hötöisessä kanavavirrassa.

Iso osa kanavoiden syytämästä ohjelmistosta ei anniltaan eroa juuri seinän tuijottelusta. Siksi on tärkeää, että valitset itse katsomasi sisällön omien mielenkiinnon kohteidesi ja intohimojesi mukaan. Jos kanavapäällikkö tekee valinnan puolestasi, voit olla varma, että vietät ison osan elämästäsi seinää tuijotellen.