Power Hour: lupa epäonnistua

Seikkailija Patrick Degerman kehitti kuuleman mukaan loistavan onnistujan työkalun. Degermanin piti saada National Geographicin päätoimittaja langan päähän uuden projektin onnistumiseksi. Soitto jännitti julmetusti – päätoimittajahan varmaan vaan löisi luurin korvaan.

Lopulta Degerman turvautui power hour:iin: tunnin ajan hänellä oli lupa tehdä mitä vaan – epäonnistuminen oli sallittua. Degerman tarttui luuriin, sai pampun langan päähän, buukkasi tapaamisen, ja projekti lähti lentoon.

Anna itsellesi lupa epäonnistua tunnin ajan kerran viikossa tai kerran kuukaudessa. Saat ihmeitä aikaan. Aloita vaikka tänään.

PS. Tänään 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täällä.

Opi epäonnistumaan

Piilaakson sarjayrittäjäguru Steve Blank vieraili muutama viikko sitten Suomessa. Hän ihmetteli suomalaisten kielteistä suhtautumista konkurssiyrittäjiin. “Tiedättekö, miksi Piilaaksossa kutsutaan konkurssin tehnyttä yrittäjää?” Blank kysyi suomalaisyleisöltä ja vastasi sitten itse: “Kokeneeksi yrittäjäksi.”

Ainoa tapa epäonnistua on olla yrittämättä.

Käsitys siitä, että epäonnistumisten edessä pitäisi lannistua perustuu pitkään vallalla olleeseen reaktiiviseen tapaan suhtautua elämään. Ihmiset odottavat, että taivaalta tupsahtaisi syliin unelmaelämä, että lottorivi osuisi oikeaan, että unelmien puoliso tulisi soittamaan ovikelloa. Oma elämä on syntyperän ja geenien määräämä, eikä kurjuus muuksi muutu, vaikka tekisi mitä.

Aggressiivisella odottamisella ei kuitenkaan synnytetä muuta kuin loputonta turhautuneisuutta. Turhautuneisuutta on puolestaan helppo purkaa hakemalla sitä, mikä on pielessä elämässä: valittamalla kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja mikäpä itsesäälissä rypemistä siivittäisikään enemmän kuin vastoinkäyminen?

Brittiprofessori Richard Wisemanin tutkimuksissa kävi kuitenkin ilmi, että onnistumisessa ratkaisevassa asemassa on nimenomaan tapa suhtautua vastoinkäymisiin. Jos epäonnistumisen edessä jää surkuttelemaan, on todennäköistä, että homma on sitten siinä. Jos sen sijaan takapakin ottaa oppimiskokemuksena, on vain ajan kysymys, että pelinappulat saadaan oikeaan järjestykseen ja tuloksena on läpimurto.

Vaikka olisit kuinka parantumaton optimisti tahansa, sapettavat epäonnistumiset silti vietävästi. Siksi onkin hyvä opetella jonkinlainen menetelmä, jolla saat epäonnistumiset käännettyä nopeasti oppimiskokemuksiksi. Itse käytän menetelmää nimeltä erehdysten hallinta. Se toimii seuraavasti.

Kun homma menee puihin, kirjoita aluksi ylös mitä tapahtui ja mikä johti vastoinkäymiseen. Ota vastuu omasta törttöilystäsi, jos siihen on syytä. Kirjoita ylös kaikki myötähäpeää aiheuttavat yksityiskohdat hammasta purren.

Kirjoita sitten ylös, miten voit ensi kerralla välttää tämän tyyppisen mokan. Luonnehdi positiivisia ratkaisumalleja siitä, miten asia menee ensi kerralla paremmin. Jo tämän harjoituksen jälkeen on parempi olo. Samalla synnytät uudenlaisia toimintamalleja, joiden avulla siivoat elämästäsi vastoinkäymisiin johtavia toimintamalleja säännönmukaisesti pois. Lopulta et voi kuin onnistua.

Niin kuin anonyymi nokkelikko on joskus todennut: ”Everything will be OK in the end. If it’s not OK, it’s not the end.”

PS. Viikon päästä 13.10. vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Tutustu päivään tarkemmin täältä.

Tee, Taltioi, Toista: onnistumisen kaava

Muutama viikko sitten olin säntäämässä kiireellä kotoa palaveriin. Vaimoni antoi mukaan kolme roskapussia kouraan samalla kun suorin autolle. Toisessa kädessäni oli sateenvarjo ja toisessa roskapussit.

Suurin piirtein leikkipihan kohdalla tajusin, ettei nimettömässäni roikkuva biojätepussi tule selviytymään roskakatokselle asti: sormiparan voimat eivät vain riittäisi. Yritin vielä tsempata hetken hampaat irvessä – turhaan. Juuri ennen kuin pussi mätkähti banaaninkuorineen keskelle lasten leikkipihaa keksin kuitenkin ujuttaa pussin kahvan alle pikkusormen henkihieverissä pinnistelevän nimettömän seuraksi. Eeppinen koitos päättyi onnellisesti: roskat päätyivät roskiin ja ehdin vielä palaveriinkin ajoissa.

Jos löydät itsesi kuopasta, lakkaa kaivamasta.

Meillä Suomessa korostetaan usein sisua ja ahkeruutta. Tosi asiassa pelkällä sisulla ei pääse pitkälle. Onnistumiseen tarvitaan sisua – ja toimiva strategia. Usein vastoinkäymisen kohdatessa ei itse asiassa kannata edes tsempata: tsemppaaminen puristaa viimeiset voimavarasi pihalle. Ja tällöin ei jää enää virtaa uuden strategian löytämiseksi.

Maailman huipputekijät Edisonisa Einsteiniin ovat käyttäneet yksinkertaista menetelmää parhaan strategian löytämiseen. Roskapussiepisodi innoitti minut kiteyttämään menetelmän kirjainlyhenteeseen TTT: Tee, Taltioi, Toista. Jos muuri on yhdestä kohtaa liian paksu, ei kannata hakata päätä seinään. Sen sijaan kannattaa tutkia, pääseekö yli tai ympäri, vai pitääkö lähteä hakemaan köyttä ja koukkua rautakaupasta.

Monesti toimivaa strategiaa ei kuitenkaan keksitä tuosta vain. Tämän takia onkin tärkeää tarttua heti toimeen. Jos homma toimii – hyvä niin. Mutta jos menee puihin, älä lannistu, vaan taltioi tapahtuman käänteet. Kirjoita ylös, mitä yritit, mitä tapahtui, mikä meni pieleen, ja miten teet seuraavalla kerralla paremmin. Toista sitten toimesi uuden strategian turvin. Vastoinkäymisten selättämiseen voit käyttää vaikkapa erehdysten hallinta -menetelmää.

Mies ja leijona

Mies ja leijona matkasivat yhdessä metsän siimeksessä.* Pian he tulivat patsaan luo. Patsas esitti miestä leijonan kimpussa. Mies sanoi: “Katsopas kuinka vahvoja me ihmiset olemme! Selätämme jopa viidakon kuninkaan!”

Leijona vastasi: “Patsaan on tehnyt ihminen. Jos me leijonat osaisimme pystyttää patsaita, näkisit ihmisen leijonan hampaissa.”

Tarina toimii, kunnes toinen kerrotaan.

* Tarina on peräisin Aisopoksen eläinsaduista.

Ämpäri ja rätti

Karoliina tapasi junassa kamerunilaisen Sergen. Murtaen suomea puhunut Serge kertoi maahanmuuttajan arjesta Suomessa. Päivisin hän työskenteli työpaikkaruokalassa. Iltaisin hän ansaitsi lisätienestiä tekemällä siivoojan hommia. Serge oli kuitenkin päättänyt perustaa oman siivousyrityksen.

“Mutta eikö yrityksen perustaminen vaadi aika paljon pääomaa, aikaa ja vaivaa?” kysyi Karoliina.
“Ei ei, muutama kymppi riittää”, sanoi Serge innoissaan.
“Muutama kymppi?”
“Neljä kymppiä toiminimen perustamiseen ja kaksi kymppiä, joilla voin ostaa Valintatalosta ämpärin ja rätin!”

Näin saat varmasti töitä alalta kuin alalta

Eräs tuttavani kertoi minulle puolisen vuotta sitten kanadalaisen bisnesprofessorin menetelmän, jonka avulla on nähdäkseni täysin mahdotonta jäädä työttömäksi. Professori oli esittänyt, että oma aktiviteetti ratkaisee työn saannissa. Kuten aina, opiskelijoiden joukosta löytyi joukko skeptikoita. Niinpä professori päätti laittaa mutinoille pisteen.

Homma toimii näin. Mieti ensin, miltä alalta haluat saada töitä. Mieti sitten, mitkä yritykset ovat viisi alasi merkittävintä toimijaa. Ota selville kaikki, mitä suinkin pystyt näistä yrityksistä. Selvitä niiden talouskehitys viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Selvitä, kuka on perustanut yritykset ja miksi ne ovat olemassa. Pyri ymmärtämään, miten yritykset toimivat. Tartu sitten toimeen.

Valmistele lyhyt haastattelu. Pommita yritysten toimitusjohtajien sihteereitä niin pitkään – toki kohteliaasti – että saat varattua ainakin yhden lyhyen audienssin. Hämmästyttävää kyllä, kun kerrot, että kyseessä on unelma-alasi, ja että tarvitset vain enimmillään puolisen tuntia aikaa, suurin osa sanoo tässä kohtaa kyllä. Kuinka monta tällaista puhelua luulet toimitusjohtajan sihteerin saavan kuukaudessa?

Kun sitten tapaat toimitusjohtajan, kerro, että kyseessä on unelma-alasi. Käytä aikasi valmistelemiesi kysymysten esittämiseen ja kirjoita vastaukset ylös. Älä kerro itsestäsi muuta, kuin sen, että olet todella innoissasi alasta. Kysy lopuksi toimitusjohtajalta, voisiko hän suositella kaksi muuta ihmistä, joilta saisit alasta lisää tietoa. Jätä toimitusjohtajalle ansioluettelosi, mutta älä pyydä töitä. Kiitä haastattelusta ja poistu paikalta.

Toista sama saamiesi vinkkien kohdalla. Kun pommitat näiden kihojen sihteereitä, muista myös mainita, että olet saanut ensin haastattelemaltasi toimitusjohtajalta suosituksen ottaa yhteyttä. Näin ovet saattavat aueta hieman nopeammin. Ja kun tapaat muita pomoja, tee sama juttu kuin aiemmin. Kerää lisää tietoa, kysy keneen voit vielä olla yhteydessä ja jätä ansioluettelo. Älä pyydä töitä.

Sanotaan, että sydämesi sykkii pankkialalle. Kuvittele, että olet menossa viidennen tai kuudennen kontaktisi kohdalla. Tässä kohtaa olet jo synnyttänyt erittäin vaikuttavan verkoston, johon kuuluu alasi huippuja. Kun kyselet Herttoniemen Osuuspankin pankinjohtajalta siitä, miten homma toimii ja mainitset, että “Nallekin oli tästä prikulleen samaa mieltä” ja että “Penttilän Risto kertoikin minulle hauskan jutun…” teet vaikutuksen alta aikayksikön. Samalla tutustut koko ajan paremmin alaasi tapaamalla sen huippuja, ja keräät sellaista ymmärrystä, jota on koulun penkiltä mahdotonta saavuttaa. Lopulta on vain ajan kysymys, kun joku soittaa perään ja tarjoaa töitä.

Suomeen Kanadasta palattuaan tuttavani otti neuvosta vaarin. Hän sai pitkän ja hartaan pommituksen jälkeen monikansallisen jättiyrityksen Suomen osaston johtajan langan päähän. Puolen tunnin tapaamisen jälkeen pohatta passitti nuorukaisen kaksi kerrosta alemmas henkilöstöosastolle. Työt alkoivat kaksi viikkoa myöhemmin.

Nyt duunia niin kuin olisi jo!

Perjantain Nyt-liitteessä akateemiset ylikouluttautuneet ihmiset esittivät huomioitaan siitä, miltä tuntuu, kun lahjakkaanakaan ei kunnon töitä heru. Tämä keskustelu on kuitenkin nähdäkseni pahasti vinksallaan.

Taustalla pyörii ajatus siitä, että kun olet opintosi tehnyt, töiden pitäisi tupsahtaa itsestään syliin.

Kun CV-klinikalla kerran neuvottiin laittamaan A4-arkille opinnot, työkokemus ja kielitaito, pitäisi ansioluettelon massapostituksella herua työpaikka viimeistään viikon kuluttua. Ja sitten ihmetellään kun puhelin ei soi.

Samaan aikaan on jännä seurata esimerkiksi Aalto-yliopiston yrittäjäporukoita. Aalto Venture Garagen parikymppiset tulevat yrittäjäohjukset eivät laita ansioluetteloitaan menemään ja tuijota sitten vihaisesti puhelinta. Sen sijaan he hakkaavat kellon ympäri kasaan yritysideoita ja pommittavat yrityspomoja Nalle Wahlroosista Jorma Ollilaan niin kauan, että audienssi heruu. Ennen pitkää yksi toisensa jälkeen löytääkin jonkin väylän, jota pitkin pääsee elämässä eteen päin.

Ei millään pahalla aaltolaisia kohtaan, mutta eivät he ole yhtään sen synnynnäisesti lahjakkaampia kuin Helsingin yliopiston politiikan opiskelijatkaan. He vain tekevät tässä työnhakuasiassa jotain olennaisesti oikein.

Tarkoitan sitä, että nykyaikana erityisesti akateemisessa työnhaussa korostuu entisestään kaksi asiaa: oma aktiivisuus ja kyky joustavaan ja luovaan ajatteluun. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa töihin, sama se vaikka kaapissa pölyttyisi tuplatohtorin tutkinto. Mutta ahkeruuskaan ei riitä, jos menetelmät ovat kehnot.

Jos sen sijaan mietit, mitä oikeasti haluat tehdä, selvität, miten sinun alallasi asiat oikeasti toimivat – miten töitä saadaan, mitä töissä arvostetaan – ja tartut sitten aktiivisesti toimeen, saat aivan taatusti koulutustasi vastaavaa työtä. Esimerkiksi ansioluettelon lähettäminen on aivan turkasen huono konsti saada hommia. Sen sijaan oman alan yritysten ovia koputtelemalla irtoaa työpaikka monin verroin helpommin. Menemällä itse paikan päälle moninkertaistat mahdollisuutesi saada töitä.

Jos työnantaja saa postissa 200 Times New Roman -fontilla printattua CV:tä, ja yksi hakija pamahtaa paikalle hymyillen ja tarmoa täynnä, ei tarvitse paljoa nopalla heittää, kuka saa pestin. Kaikkein taitavimmat työnhakuketut eivät edes odota RekryForumille ilmaantuvaa pestiä – vaan miettivät, mihin haluaisivat päästä töihin, ja käyvät esittäytymässä jo kauan ennen kuin paikka aukeaa. Kun sitten oikeanlaista tekijää kaivataan, muistuu iloinen ja energinen kandidaatti mieleen, eikä pesti välttämättä edes päädy julkiseen hakuun. Jos vielä avaat horisonttia esimerkiksi huomioimalla yrittäjyyden mahdollisuutena, ei työllistymisen mahdollisuusavaruudella ole enää loppua.

Työllistymisessä valta on viime kädessä sinulla itselläsi. Ottamalla selvää toimivista menetelmistä ja tarttumalla sitten toimeen et voi lopulta kuin onnistua.

Puunkaatohommissa

Pasi oli lomareissulla vaeltamassa Lapissa. Metsässä samotessaan hän sattui paikalle, kun metsämies ahersi suurta mäntyä kaataessaan. Ähisten ja puhisten metsämies sahasi puuta, edistyen tavattoman hitaasti.

”Näyttää hieman raskaalta”, Pasi totesi sitten.
”No kaipa se nyt näyttää raskaalta. Tämä sahahan on ihan tylsä!” Metsämies pyyhki hikeä otsaltaan. ”Ja minun ehtiä kaataa näitä vielä kolme ennen lounasta!”
”No mikset teroita sahaa?” kysyi Pasi.
”Teroita? Hulluko sinä olet? Enhän minä millään ehdi! Silloinhan minun pitäisi lakata sahaamasta!”

Kymppiin joka kerta

Kuulemani tarinan mukaan Los Angelesin olympialaisten pistooliammunnan kultamitalistilta kysyttiin, minkälaisin harjoittelumenetelmin hän pääsi huippusuoritukseensa.* Ampuja totesi haastattelijalle, ettei hän ollut harjoitellut lainkaan. Sen sijaan hän oli istunut iltaisin nojatuolissa silmät kiinni ja kuvitellut, miten hän ampui kympin joka laukauksella.

Jokainen ammuntafinalisteista oli alansa huippu. Mutta kilpailun lopputuloksen ratkaisi se viimeinen pieni ero, joka seuraa täydellisestä keskittymisestä ja itsevarmuudesta.

Siinä, missä kilpatoverit olivat viime aikoina ampuneet tasaisesti kymppejä, ysejä ja kaseja, oli kultamitalisti ampunut kympin joka kerta. Siinä on helppo ottaa miehestä mittaa.

*En ole toistaiseksi onnistunut jäljittämään tarinan alkuperää. Jos tiedät, mistä juttu on peräisin, kerro siitä kommenteissa.

Apinoista, banaaneista ja mielikuvituksen voimasta

1980-luvulla italialaiset tiedemiehet mittasivat apinoiden aivotoimintaa EEG-laitteilla. Kerran kokeiden välissä tiedemies kävi laboratoriossa katsomassa, että kaikki oli järjestyksessä. Hän sattui mussuttamaan samalla banaania. Apinat kuolasivat tietysti banaania kuonot kiinni kaltereissa. Mutta tiedemies koki elämänsä yllätyksen, kun hän vilkaisi EEG-tulostetta: sen mukaan myös apinat söivät banaania!

Aluksi tiedemiehet luulivat, että aivosähkökäyrän mittauslaite oli mennyt epäkuntoon. Testausten jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että laitteet olivat kunnossa: apinoiden aivoissa tapahtui tosiaan samanlaisia muutoksia sekä silloin, kun ne söivät, että kun ne ajattelivat syömistä.

Tästä sai alkunsa niin sanottu peilisoluteoria. Sen mukaan aivot peilaavat tapahtumia, joita ihminen (tai apina) havaitsee tai kuvittelee. Toisin sanoen jonkin toimen ajatteleminen toimii sen harjoitteena.

Peilisoluihin perustuu myös mielikuvaharjoittelun teho.

Kun kuvittelet tekeväsi jotain, aktivoit aivoissasi samoja hermoverkkoja, joita tarvitset itse asiaa tehdessäsi. Kun lisäksi kuvittelet, että tapahtuma menee putkeen parhaalla mahdollisella tavalla, putsaat pöydältä itseluottamusta nakertavia ajatusprosesseja ja nostat merkittävästi onnistumisen mahdollisuuksia.

Mielikuvaharjoittelua on käytetty urheilussa iät ajat. Siitä on suunnatonta hyötyä myös tietotyöläiselle. Jos sinulla on huomenna edessä tärkeä tapaaminen, luento tai powerpoint-rumba, käytä tänä iltana muutama minuutti tapahtuman mielikuvaharjoittelemiseen. Kaada lasi hyvää viiniä tai yrttiteetä ja istu mukavaan nojatuoliin.

Sulje silmäsi ja mieti, mitä tapahtuu kun huominen tähtihetkesi koittaa. Käytä rikkaasti kaikkia aistejasi: kuvittele, miltä tilanteessa näyttää, miltä siellä kuulostaa, miltä siellä tuoksuu. Mieti, miten palaverikumppaniesi ilmeet muuttuvat, kun kerrot asiasi, tai miten kätesi liikkuvat kun vedät läpi kalvosulkeisia. Muodosta rikas mielikuva tapahtumasta ja pyri löytämään rintakehääsi lämmin ja miellyttävä flow-tunne.

Mielikuvaharjoittelu ei tietenkään takaa täysin onnistumista. Mutta se nostaa merkittävästi onnistumisen mahdollisuutta. Kuten Henry Ford on aikanaan todennut: jos ajattelet, että pystyt, tai ajattelet, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.