Tulevaisuuden työmarkkinamurrokset edellyttävät muutoskyvykkyyden vahvistamista

16/12/2025

Suomen toimintaympäristö muuttuu yhä ennakoimattomammin teknologisten, geopoliittisen ja taloudellisten murrosten seurauksena. Työmarkkinoiden murroksiin varautuminen edellyttää vahvaa ymmärrystä siitä, että epävarmuus on pysyvä olosuhde, ei poikkeus. Yhteiskunnan keskeisin tulevaisuusvalmius on siis kyky sopeutua muutoksiin ja hyödyntää niitä.

Teknologiamurrokset – erityisesti generatiivinen tekoäly – muuttavat työelämän rakenteita nopeasti. Muutokset kohdistuvat yksittäisiin työtehtäviin, mikä tekee osaamistarpeiden ennakoinnista vaikeaa. Samalla suurten vaikutusten ennakoimattomat tai epätodennäköiset tapahtumat (mustat ja harmaat joutsenet) näyttävät tihentyvän. Tämä korostaa tarvetta lisätä rakenteellista muutoskyvykkyyttä.

Suomen resilienssi on kansainvälisesti vahva, mutta antifragiliteettia – kykyä hyödyntää sokkeja ja muutoksia uusien mahdollisuuksien luomiseen – voidaan vahvistaa merkittävästi. Tähän voidaan vaikuttaa erityisesti:

varmistamalla kaikkien pääsy jatkuvaan oppimiseen,
nopeuttamalla nousevien teknologioiden käyttöönottoa,
tukemalla yrittäjyyttä ja innovaatiotoimintaa, ja
lisäämällä työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan joustavuutta.

Keskeinen suositus on siirtää tulevaisuuspolitiikan painopiste muutoskyvykkyyden vahvistamiseen. Kun yhteiskunnalliset rakenteet tukevat jatkuvaa oppimista, nopeaa sopeutumista ja innovaatioita, Suomi ei ainoastaan selviydy tulevista murroksista, vaan voi myös hyödyntää ne uuden kasvun ja kilpailukyvyn lähteinä.

Ongelman ydin on siinä, ettei kukaan osaa ennalta määritellä, mitkä osaamisalueet ovat tarkkaan ottaen disruptiouhan alaisia. Itse asiassa niin sanottujen mustien ja harmaiden joutsenten – eli ennustamattomien tai erittäin epätodennäköisten suurten vaikutusten tapahtumien – esiintymissykli näyttää myös kiihtyvän. Jo nyt 2000-luvun aikana tällaisia murrostapahtumia on esiintynyt lähes yhtä paljon kuin koko 1900-luvulla yhteensä.

Aiempia mustia ja harmaita joutsenia ovat muun muassa sosiaalisen median nousu, koronapandemia ja generatiivinen tekoäly. On luultavaa, että seuraava tällainen suurten vaikutusten tapahtuma tapahtuu 1–3 vuoden sisällä. Koska musta joutsen -tapahtumia ei voida ennustaa ja harmaa joutsen -tapahtumienkin toteutuminen on erittäin epätodennäköistä, on selvää, ettei kaikkiin tällaisiin skenaarioihin voidaan valmistautua.

Lisäksi on myös näkyvillä olevia potentiaalisia kriisejä, vaikkapa yleistekoälyn (AGI) kehittäminen tai USA-Kiina -suhteiden eskalaatio, joihin suhteessa yhteiskunnallinen valmiutemme on melko heikko. Onnistuessaan esimerkiksi yleistekoäly saattaisi käytännössä keskittää lähes kaiken asiantuntijatyön arvon pääasiassa palveluntuottajayrityksille, ja sen vaikutus työmarkkinarakenteisiin ulottuisi kaikkeen tietotyöhön. Jotkut asiantuntijat arvioivat tällaisten ratkaisujen olevan mahdollisia jo 5 vuoden sisällä.

On siis lähes varmaa, että lähitulevaisuudessa kohtaamme jälleen suuren kriisin tai disruption, johon emme ole ennalta varautuneet. Mustat joutsenet eivät ole enää vain villejä kortteja, vaan ne ovat normaali osa nykyistä toimintaympäristöä. Kuten Peter Hinssen totesi Nordic Business Forumissa 2025, maailma ei ole enää “new normal”, vaan olemme siirtyneet aikakauteen, jonka määritelmä on “never normal”.

Johtuen markkinoiden ja työmarkkinoiden ennakoimattomasta kehittymisestä parhaiten erilaisiin tulevaisuusskenaarioihin valmistaudumme erityisesti lisäämällä yhteiskunnan resilienssiä ja antifragiliteetia. Tämä onnistuu panostamalla sellaisiin yhteiskuntarakenteisiin ja käytäntöihin, jotka lisäävät jatkuvaa oppimista, uusien teknologioiden nopeaa käyttöönottoa, innovaatiokyvykkyyttä ja työmarkkinoiden dynaamisuutta.

Luultavasti mikään tulevaisuuteen kohdistuva ennustuksemme ei sellaisenaan toteudu. Sen sijaan tulevaisuudenkestävää yhteiskuntaa rakennetaan vahvistamalla kansallista muutoskyvykkyyttämme – siis taitoja ja kyvykkyyksiä joiden avulla emme vain selviä muutoksista vaan voimme myös kääntää ne uuden kasvun ja kehityksen mahdollisuuksiksi.

Teksti on ote marraskuussa 2025 sivistysvaliokunnalle kirjoittamastani lausunnosta koskien valiokunnan tulevaisuusselontekoa. Lue koko lausunto täältä.

Näin selviät mustista joutsenista

29/04/2025

2 kommenttia

Elämme maailmassa, jota on yhä vaikeampi ennustaa. Määritellysti ennustamattomia mutta valtavan vaikuttavia tapahtumia – mustia joutsenia – tapahtuu yhä useammin. Samalla mustat joutsenet myös luovat kiihtyvän muutoskierteen. Muutos yhdellä alalla – vaikkapa tekoälyn kehityksessä – voi sekoittaa kokonaisen toimialan ihan toisaalla – esimerkiksi visuaalisen mainossuunnittelun.

Miten siis toimia maailmassa, jossa ennustaminen ei ole enää usein mahdollista?

Ensimmäinen johtopäätös on, että etenkin suuryrityksissä suosittu skenaariotyö on yhä useammin hyödytöntä, joskus jopa vaarallista. Jos omaan toimialaan kohdistuu musta joutsen, ei sitä löydy varmasti yhdestäkään ennakkoskenaariosta. Sen sijaan skenaarioilla voi myös olla lannistava vaikutus. Usein skenaariot laaditaan optimistisesti, neutraalisti ja pessimistisesti. Nyt kun yhteiskunnallinen keskustelu on lähinnä mollivoittoista, iso osa työntekijöistä saattaa kiinnittää huomion pessimistiseen skenaarioon, jolloin siitä voi jopa tulla itseään toteuttava profetia.

Negatiivisen tulevaisuuskuvan sijaan tarvitaankin toiveikkuutta. Yksi tapa lisätä toivoa tulevasta on käyttää aikaa sen pohtimiseen, mikä voisi olla paras mahdollinen tulos toiminnallemme vaikkapa viiden vuoden päästä – huomioiden samalla kaikki inhorealistiset haasteet, jotka juuri nyt tunnistamme. Miten voidaan laatia realistinen mutta myös aidosti innostava toivekuva siitä, mitä tekemisestämme voi parhaassa tapauksessa seurata? Kun katse on positiivisessa päämäärässä, monet esteet voivat jopa jäädä sivuun ja muutokset kääntyä mahdollisuuksiksi.

Muutosta voi myös hyödyntää vahvistamalla omaa ja organisaation antifragiliteettia. Antifragiliteetti tarkoittaa sitä, että kun maailmassa tapahtuu muutos, et pelkästään selviä siitä – vaan peräti hyödyt siitä.

Mustien joutsenten kanssa ei siis tule painia. Niiden kanssa kannattaa tanssia.

Teoriat ja skenaariot toimivat hyvin kun maailma on stabiili – mutta yhä useammin se ei ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tiede ja teoriat tulisi heittää roskiin ja jokaisen ”tehdä oma tutkimuksensa”. Sen sijaan teorioita kannattaa hyödyntää dynaamisesti. Hyvin laaditut teoriat pitävät normaalisti aivan hyvin paikkansa – paitsi kunnes eivät pidä. Tutustu siis syvällisesti oman alasi keskeisimpiin teorioihin ja seuraa niitä niin pitkään kun ne toimivat – mutta säilytä valmius myös muuttaa suuntaa, jos maailman tapahtumat osuvatkin teoreettisen ennusteen ulkopuolelle.

Antifragiliteetin yksi keskeinen tekijä on vaihtoehtoisuus. Jos toimivia reittejä on vain yksi ja se menee tukkoon, toiminta loppuu siihen. Yksi erinomainen keino lisätä vaihtoehtoisuutta on jatkuva oppiminen. Laajenna osaamistasi nykyisen toimialasi ulkopuolelle opiskelemalla laajasti uusia asioita kiinnostustesi mukaan. Tässä erinomaisesti toimii niin sanottu T-malli. Pidä huoli siitä, että sinulla on vähintään yksi toimiala, jolla osaamisesi on riittävän syvällistä arvon tuottamiseen tämänhetkisessä työmarkkinassa – mutta laajenna osaamistasi monipuolisesti myös muille alueille. Jos työmarkkina sukeltaakin avainalallasi, sinulla on näin heti valmiudet laajentaa osaamista uusille aloille, jotka eivät ennen olleet mahdollisia.

Yksi yleisimpiä antifragiliteettia lisääviä tekniikoita on niin sanottu punttistrategia. Sen avainajatus on keskitien ratkaisujen välttämäinen. Sen sijaan kannattaa yhdistellä sekä erittäin varmoja että erittäin riskialttiita ratkaisuja. Näitä kannattaa toteuttaa esimerkiksi suhteessa 80/20 tai 90/10. Älä siis lopeta päivätyötäsi, vaan tee siitä työelämän kivijalka – mutta ala sen ohella vaikkapa iltaisin tai viikonloppuisin kokeilemaan erilaisia sivutoimisia ratkaisuja, jotka onnistuessaan voivat johtaa ihan uudenlaiseen menestykseen. Opettele kokeilemaan nopeasti uusia ratkaisuja. Tee vaikkapa tekoälyn avulla verkkosivut sivutoimiselle osaamisellesi, jaa ne sosiaaliseen mediaan ja katso, mitä tapahtuu. Opiskele verkkomainontaa – tai paina vaikkapa paperisia esitteitä osaamisestasi.

Lopuksi, muuttuvassa maailmassa erityisen voimallista on opetella hyödyntämään erehdyksiä. Jos lisäät riskialttiimpia aktiviteetteja elämässäsi tai kasvatat kokeilujen määrää, on varmaa, että osa aloitteista menee mönkään. Ensi alkuun ehkä jopa suurin osa. Tässä paras tapa mukautua muuttuvaan maailman myllerrykseen on tehdä jokaisesta erehdyksestä pieni analyysi ja pohtia mikä meni pieleen, ja mitä teet ensi kerralla eri tavoin. Kun et anna yhdenkään erehdyksen mennä hukkaan, synnytät jatkuvaa kasvua ja kehitystä, muuttui maailma miten tahansa.

Muutos on uusi normaali, eikä se siitä puhumalla muuksi muutu.

Muutos on kuitenkin myös oikein tarkasteltuna valtava mahdollisuus, jonka nojalla voimme jopa rakentaa ihmiskeskeisempää ja innostavampaa tulevaisuutta. Keskeisessä roolissa muutoksen ja mustien joutsenten kanssa elämisessä on vahvistaa omaa muutoskyvykkyyttä ja erityisesti luoda antifragiileja käytäntöjä ja rakenteita, joissa muutoksen yllättäessä voimme jopa hyötyä siitä.

Miten toimit maailmassa, jota ei voida enää ennustaa?

22/04/2025

2 kommenttia

Musta joutsen on Nassim Talebin vuonna 2007 samannimisessä kirjassaan esittelemä käsite. Se kuvaa äkkinäistä muutosta, jota on mahdotonta ennustaa ja jolla on mittavat maailmanlaajuiset seuraukset. Tarkastelutavasta riippuen näitä ovat esimerkiksi kotitietokoneen keksiminen, internet ja tekoälyn läpimurto – tai sitten finanssikriisi, koronapandemia ja populismin nousu.

Nyky-yhteiskunta perustuu edelleen ajatukselle siitä, että tulevaisuutta voidaan ennustaa. Ajatuksena on, että pystymme riittävässä määrin kuvailemaan, miten talous, ympäristö, tutkimus, teknologia tai yhteiskunta toimivat vaikkapa viiden vuoden päästä, jotta voimme valmistautua siihen. Suurin osa ilmiöistä onkin yhä ennustettavissa; ne nimittäin toimivat jatkossa aivan kuten nytkin. Ongelmana on, että yhä suurempi joukko ilmiöitä on kuitenkin pudonnut tällaisen ennustettavuuden ulkopuolelle.

Siis vaikka suurin osa asioista voidaan ennustaa, yhä useampia ei voida. Nämä ovat juuri niitä mustia joutsenia.

Mustien joutsenien esiintymistiheys on alkanut viime vuosina kiihtyä merkittävästi. Siinä, missä vielä 1800-1900 -luvuilla tällaisia murroksia nähtiin vuosikymmenten välein, viimeisten 15 vuoden aikana mustien joutsenten esiintymistä on alkanut tapahtua vain muutaman vuoden välein, viime aikoina jopa useammin. Koronakriisi 2020, Ukrainan sota keväällä 2022, energiakriisi syksyllä 2022, generatiivinen tekoäly syksyllä 2022, Trumpin uudelleenvalinta syksyllä 2024, kauppasota keväällä 2025 ja niin edelleen. Näissä kaikissa on kyse ilmiöistä, joita vielä jopa muutamia kuukausia aiemmin asiantuntijat ovat pitäneet tilastollisesti mahdottomina. Ja sitä ne ovatkin olleet. Kun maailman muutokset vaikuttavat toisiinsa yhä syvemmin ja kun näitä muutoksia tapahtuu nopeammin, yhä useampi todellinen mullistus onkin tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköinen.

Tiede operoi todennäköisyyksillä. Toisin sanoen, tieteellisellä menetelmällä voi olla järkevää sanottavaa vain ilmiöistä, jotka jäävät jonkin teorian puitteissa todennäköisimmiksi. Ääri-ilmiöitä ei voida koskaan kuvata teoreettisesti riittävällä tarkkuudella, koska niitä on käytännössä lukematon määrä. Tiede kuitenkin myös toimii useimmiten hyvin ihan samasta syystä – se pystyy kertomaan suurimman osan aikaa, miten asiat toimivat. Paitsi kunnes se ei pysty. Ja tämä on siis maailma, jota kohti olemme kovaa vauhtia siirtymässä.

Mustat joutsenet eivät nimittäin vain esiinny yhä useammin – ne myös ruokkivat toisiaan. Korona avasi Venäjälle mahdollisuuden edetä Ukrainan suunnitelmiensa kanssa. Venäjän pakotteet puolestaan aiheuttivat valtavan energian hintapiikin. Tämä puolestaan kiihdyttää inflaatiota, joka ruokkii tyytymättömyyttä, joka sai yhä useamman äänestämään Trumpia, jonka hedelmiä nyt sitten keräilemme. Ja seuraava tällainen käänne odottaa jo nurkan takana.

Seuraava musta joutsen on jo tulossa, mutta se ei ole mikään aiemmin mainituista. Kuten käsite on määritelty, kukaan ei pysty sanomaan, mikä seuraava tällainen murros todellisuudessa on.

Mikä siis auttaa silloin kun maailma muuttuu yhä ennustamattomammaksi ja hämmentävämmäksi? Ei ainakaan muuttumattomattomuuden toiveeseen takertuminen, kuten toimivat nyt monessa paikassa valtaan nousseet populistit ja uuskonservatiivit. Maailmaa ei voi enää peruuttaa 1980-luvulle vaikka tekisi mitä. Jokaisella vaikutuksella on vastavaikutus, ja populismin esiin nousu onkin itse asiassa itsessäänkin vain jälleen yksi muutosvoima maailmassa.

Taleb luki 2007 kirjassaan muutoksen madonluvut. Hän tarjoaa kuitenkin vuonna 2012 julkaistussa teoksessaan Antifragile myös toivon kipinän. On nimittäin olemassa menetelmiä ja strategioita, joiden avulla muutoksessa on mahdollista pärjätä – ja ehkä jopa hyötyäkin siitä.

Perinteisempi muutoskyvykkyys, resilienssi, tarkoittaa kykyä mukautua muuttuviin tilanteisiin. Se edellyttää oikeanlaisia psykologisia tekniikoita ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Taleb tarjoaa kuitenkin myös toisenlaisen ratkaisun. Antifragiliteetti tarkoittaa muutoskyvykkyyttä, jossa luodaan toimintamalleja ja rakenteita, jotka itse asiassa hyötyvät siitä, kun muutos iskee. Antifragiliteettiin perustuvat muun muassa lihaskuntoharjoittelu, jossa pienet lihasvauriot johtavat vahvistuneeseen lihakseen ja rokotukset, jossa heikennetty virus parantaa puolustuskykyä.

Samalla tavoin antifragiilit yksilöt, yhteisöt ja yhteiskunnat hyötyvät siitä, kun niitä koetellaan. Antifragiilissa toimintamallissa perusajatus on, että muutos nähdäänkin nimenomaan hyvänä asiana. Yrityksen ja erehdyksen kautta on mahdollista jatkuvasti kehittää omaa osaamista. Panostamalla kokeiluihin ja uuden kehittelyyn on mahdollista luoda ratkaisuja, joita kukaan ei edes osaa vielä kysyä. Altistus jatkuville pienille haasteille, jotka eivät johda ihmisen tai organisaation kuolemaan, vahvistaa myös pärjäämään suurempien haasteiden äärellä.

Antifragiliteetin kehittäminen ja vahvistaminen onkin yksi voimallisimpia lähestymistapoja muutoksessa myllertävässä maailmassa pärjäämiseen. Tähän on myös olemassa lukuisia konkreettisia menetelmiä, esimerkiksi teorioiden dynaaminen hyödyntäminen, jatkuva osaamisen päivitäminen ja kokeilujen lisääminen. Näihin palaan tarkemmin seuraavassa blogikirjoituksessa.

Kolme teesiä oppimisesta

23/11/2016

1 kommentti

Maailma muuttuu, ja oppiminen se vasta murroksessa onkin.

Nykyteknologian viihdyttämät koltiaiseet eivät enää istu pulpeteissa aloillaan kun mieli tekee Pokémon-jahtiin. Tieto päivittyy sellaista vauhtia, etteivät kirjat meinaa pysyä mukana. Samaan aikaan kuitenkin innokkaimmat uudistajat haluavat rientää heittämään kaiken vanhan roskiin milloin minkäkin trendihärpäkkeen tieltä. Tosi asiassa uudistamisessa on hyvä kokeilla rohkeasti uutta – mutta myös pitää vanhasta kiinni silloin, kun se toimii.

Tässä omat perusteesini oppimisen tulevaisuudesta.

1. Oppiminen on aina hauskaa oppimista

Kirjoitin 2012 kirjan nimeltä Learning as Fun (suom. 2014 Hauskan oppimisen vallankumous). Kauhukseni tajusin puoli vuotta kirjan painatuksen jälkeen, että siinä oli dramaattinen virhe, joka komeili vieläpä teoksen kannessa. Nimi Learning as Fun kun viittaa siihen, ettei oppiminen pitäisi muuntaa hauskaksi. Eli se ei ole aina hauskaa.

Mutta kun se on.

Ei, oppiminen ei ole aina helppoa ja kivaa. Mutta oppiminen, silloin kun sitä tapahtuu, on yksi huikeimpia inhimillisiä kokemuksia, joita meillä voi olla. Oivaltamisen hetki, puhumattakaan silloin kun lapsenomainen uteliaisuus nostaa päätään, on yksi parhaimpia – ja hauskimpia! – kokemuksia, joita meillä voi olla.

Tästä syystä nähdäkseni koulun kaikkein tärkein tehtävä olisi pitää huoli siitä, että oppimista tapahtuu. Koulun päätehtävä ei siis nähdäkseni ole opettaminen – eikä myöskään viihdyttäminen! –, vaan oppimisen mahdollistaminen.

2. Oppiminen on aina kovaa työtä

Oppiminen on aina hauskaa oppimista. Mutta se ei tarkoita sitä, että se on kivaa tai helppoa. Päin vastoin: oppimista tapahtuu silloin, kun ihminen ponnistelee osaamisensa äärirajoilla. Ja se on kovaa työtä.

Oppiminen ei tapahdu silmänräpäyksessä, oli käytössä minkälaiset ihmetabletit tahansa. Se vaatii aina kertausta, syventymistä ja uudelleen tarkastelua. Se vaatii siis aikaa ja vaivannäköä. Mutta silloin kun oppiminen on mielekästä – kun sille on kullekin oppijalle järkevä syy – on ihminen valmis näkemään vaivan.

Pelasin monta vuotta höntsäjoukkueessa sählyä. Joka perjantai kokoonnuimme Helsingin yliopiston psykologien ja aivotutkijoiden kanssa juoksemaan kaksi tuntia rei’itetyn pallon perässä. Ja joka kerta parituntisen jälkeen istuimme saunassa voivottelemassa pakottavia jäseniämme. Kerran yksi joukkuelaisistamme keksi katsoa sykemittarista, paljonko kahdessa tunnissa tulee juostua. Lukema oli liki 10 kilometriä.

Kuka hullu juoksee joka perjantai 10 kilometriä niin, että jäseniä kolottaa, eikä lauantaiaamuna pääse edes sängystä ylös? Sellainen ihminen, joka kokee juostessaan tekemisen riemun. Kun tehdessä tyydyttyvät sisäisen motivaation perustarpeet autonomia, kompetenssi ja ihmissuhteet, on kova työ äärettömän palkitsevaa.

3. Tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa

Käsitys siitä, että meillä on fiksuja ja tyhmiä ihmisiä syntyy siitä, että mittaamme osaamista ikävuosittain. Laitamme lapset riviin ja katsomme, kuka osaa, kuka ei.

Tosi asiassa tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa. On vain ihmisiä, jotka osaavat jo – ja niitä, jotka eivät vielä osaa. Oppiminen on silta osaamattomuudesta osaamiseen. Se tapahtuu silloin, kun tekeminen haastaa riittävästi, että se on kiinnostavaa – mutta ei liikaa, niin että olo muuttuu voimattomaksi.

Taannoin neljäsluokkalainen esikoisemme opetteli matematiikan kirjasta uusia laskutekniikoita. Satalukujen kertolasku ei meinannut luonnistua niin millään. Matikankirja lensi seinään useammin kuin kerran. Mutta sitten, kolmen vartin ponnistelujen jälkeen, silmiin syttyi valo ja tyttö tajusi, miten laskut toimitetaan. Sen jälkeen kynä sauhuisi loppuillan riemunkiljahdusten saattelemana – eikä tyttöä meinannut saada irti kirjasta millään kun tuli aika mennä nukkumaan.

Oppiminen on hauskaa silloin kun sitä tapahtuu, oppiminen on aina kovaa työtä, ja oppiminen on silta osaamattomuudesta osaamiseen. Kun kokeilemme rohkeasti, pidämme kiinni vanhasta hyvästä ja etsimme jokaiselle menetelmälle ja työkalulle oikean paikan opinkaarella, käännämme nyt maailmaa kuohuttavat muutospaineet innostaviksi mahdollisuuksiksi.

Oliko ennen paremmin? Koulua rakentamassa post-intelligentissa maailmassa

27/07/2016

5 kommenttia

Suomalainen koulu myllertää muutoksen kourissa. Muutospaine heijastuu myös koulun ympärillä käytävään keskusteluun. Viime vuosina koulukeskustelu on ollut ihastuttavan tulevaisuuspainotteista ja asiakeskeistä. Viime aikoina olen kuitenkin havainnut huolestuttavan trendin, jossa esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluista tuttu poteroituminen vahvistusvinoumineen on hiipinyt koulukeskusteluun. Napit vastakkain ovat ”vanhan koulun” ystävät sekä ”muutosintoilijat”.

Edellistä leiriä edustavat muun muassa vihaiset emeritusprofessorit, joiden eläkepäivät näyttävät vierähtävän kaikkea uudelta haiskahtavaa vastaan taistellessa. Onkin syytä kysyä, onko eläkeproffa oikeassa: oliko ennen tosiaan paremmin? Pitäisikö meidän uudistusvimman sijaan palata entisaikojen kouluun? Onhan meillä sentään PISA-tulokset ja maailmanmaine näyttönä suomalaisen koulun huikeasta tasosta.

Elämme hämmästyttävää post-intelligenttia aikakautta, jossa älyllisyys ja sivistyneisyys koetaan monissa piireissä avoimesti huonona juttuna. Nykyviestinnässä mielipiteen arvo on jopa suurempi kuin faktan. Tilastoilla ei ole väliä, ja asia on miten on, koska se ”koetaan niin”.

Syypäätä voidaan hakea lehdistöstä, televisiosta tai vaikka tietokonepeleistä. On ihan totta, että esimerkiksi medialla on tässä suuri rooli, jos kohta lehtitaloja suurempi syypää lienee sääntelemätön markkinatalous: sitä myydään mikä myy. Koska emme ole valmiit tinkimään sananvapauden ideaalistamme, tulemme näkemään yliampuvia lööppejä myös jatkossa.

Nykyajan henki on kuitenkin nähdäkseni seurausta myös entisaikojen koulusta. Koulun päätehtävä on kasvatuksellinen ja sivistyksellinen. Jos valtavat massat niin Suomessa, Englannissa, USA:ssa kuin muissakin läntisissä maissa ovat hurahtanteet post-intelligenttiin populismiin, on tässä kasvatuksessa ja sivistyksessä mennyt jotakin pieleen.

Käsitykseni on, ettei vanha koulu ole kyennyt tekemään sivistyksestä riittävän kiinnostavaa, jotta enemmistöä kiinnostaisi itseään sivistää. Kun maailmanhistorian klassikoiden sijaan päntätään ablatiiveja, kun luonnossa rymyämisen sijaan luetaan mäyrän ruokintarytmeistä – ja kun telkkarista ja sittemmin kännykästä löytyy tuhat kertaa koukuttavampaa matskua, ei ole ihme, jos yleissivistys sukeltaa. Koulu ei ole katsonut asiakseen kilpailla muun maailman hömpötysten kanssa. Nyt korjaamme tämän asenteen hedelmiä.

Jos haluamme kamppailla post-intelligentin maailman sivistyskatoa vastaan, ei riitä, että valitamme siitä, että iltapäivälehdet ovat kritiikittömiä tai että nuoret pelaavat mobiilipelejä. Sen sijaan meidän täytyy ponnistella sen eteen, että osaisimme sivistää ja kasvattaa niin, että se kiinnostaisi yhtä paljon – tai enemmän! – kuin iltapäivälehdet ja mobiilipelit.

Me kaikki tiedämme että tämä on mahdollista. Jokaisella meistä on ollut kouluaikoina ainakin yksi opettaja, jonka tunnit tempaisivat mukaansa ja joiden opetukseen olisi voinut uppoutua viikkokausiksi. (Minulla se oli lukion psykologian opettaja Jussi Oikarainen, kiitos Jussi! Ilman sinua en olisi tässä.)

Kyse ei siis ole uusimpien trendivimpainten käyttöönotosta, vaan siitä, että oppiminen tapahtuu niin, että se on aidosti kiinnostavaa. Ja tässä nykytilannetta seuraillessani on koululla nähdäkseni kasvun paikka, sanoi vihainen emeritusprofessori mitä tahansa.

Onneksi kasvun askelia ollaan jo ottamassa. Uusi opetussuunnitelmamme on ilmiökeskeisyyksineen ylivoimaisesti paras, mitä olen maailmalla nähnyt. Opettajakunnan enemmistö on tarmokkaasti ja toiveikkaasti tarttumassa haasteeseen ja tulee näyttämään tulevaisuudelle, mistä suomalainen koulu on tehty. Äänekäs vähemmistö panee vielä hetken hanttiin, mutta luullakseni se ei tule pysäyttämään muutosta, jonka seurauksena suomalaisesta koulusta tulee pian uuden ajan sivistyksen tyyssija, josta jokainen saa perhetaustastaan riippumatta avaimet hyvään elämään.

Kukaan meistä ei tiedä, minkälainen tulevaisuuden koulun pitäisi tarkkaan ottaen olla. Kukaan meistä ei tiedä myöskään, minkälaisessa maailmassa tulevaisuudessa elämme, virtuaalitodellisuuksineen ja Pokémoneineen. Rohkenisin kuitenkin väittää, että jos emme pistä post-intelligentille trendille kampoihin, tulevaisuuden maailma ei ole sellainen, jossa on hyvä elää.

Vanha maailma meni jo. Nyt on aika tarttua toimeen ja rakentaa tulevaisuuden koulu, jossa sivistys on niin mukaansatempaavaa, etteivät tulevat sukupolvet voi sitä vastustaa.

Vuonna 2040 lapset oppivat koulussa ihmettelemään

19/07/2016

Jätä kommentti

Maailma muuttuu tällä hetkellä niin nopeasti, että on vaikeaa sanoa, mitä 2040-luvun koulussa opetellaan. Sen sijaan on todennäköisesti helpompaa ennustaa, mitä koulussa ei opita.

Hämmentävintä teknologian tämänhetkisessä kehityksessä on, kuinka monta arkista askaretta koneet ottavat pian haltuun. Jo nyt Waverly Labs kehittää Star Trek -henkistä reaaliaikaista kielen tulkkausjärjestelmää. Google Translaten huikea kamerakääntäjä mahdollistaa esimerkiksi tiekylttien ja ruokalistojen kääntämisen reaaliaikaisesti kieleltä toiselle. Vuonna 2040 arkikokemuksemme päälle piirtyykin saumaton digitaalinen rinnakkaistodellisuus vähän samaan tapaan kuin maailmalla nyt nähdään esimerkiksi Pokémon Go -pelissä.

Nähdäkseni vuonna 2040 on mahdollista, että sekä substanssiosaaminen että jopa suuri osa taitoaineista (esimerkiksi juuri kielet) on tuettu tai jopa korvattu kokonaan erilaisilla tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvilla mekanismeilla. Tuolloin on toteutettu jo lähes täydellinen IA (Intelligence Amplification), jossa ihmisajattelu on integroitu tietoverkkoihin reaaliaikaisesti esimerkiksi erilaisten älylasiratkaisujen avulla. Kun tarvittavaan tietoon ja taitoihin pääsee salamannopeasti käsiksi verkon kautta, ei muistiin painamisella ole enää nykyisenlaista merkitystä.

Kuten presidentti Tarja Halonen totesi Suomi-Areenassa viime perjantaina pidetyssä tilaisuudessa, tietoon pääsystä huolimatta meidän pitää myös tulevaisuudessa tietää, milloin vaikkapa jatkosota tai nuijasota on sodittu. Nippelitietoon käsiksi pääsy ei korvaa koulun yleissivistävää merkitystä. Mutta sen sijaan, että koululaiset pänttäisivät vuosilukuja kokeisiin, he seikkailevat nuijasodissa ja muissa historian pyörteissä esimerkiksi virtuaalitodellisuudessa. Jo nyt Google tarjoaa koulujen tarpeiksi esimerkiksi virtuaalimatkoja jopa avaruuteen asti. 2040-luvulla tämä on arkipäivää.

Toivoisin myös, että tulevaisuuden koulu ei yritä tehdä kaikista hyviä kaikessa, vaan ohjaisi jokaisen oppilaan löytämään ainakin yhden sellaisen alan, jossa hän todella kokee onnistuvansa. Itse olin koulussa surkea vaikkapa historiassa, koska se ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Sen sijaan matematiikasta, psykologiasta ja filosofiasta en meinannut saada tarpeekseni.

Koulujen painotus siirtynee puhtaasta substanssioppimisesta tiedon arviointiin, etiikkaan, omien elämäntavoitteiden ja -merkitysten määrittelyyn sekä oman ajattelun päivittämiseen. Kun kaikki tieto on reaaliaikaisesti käsillä, korostuu myös tiedon suhteellisuus: monesti esimerkiksi eri näkökulmista saavutetut tutkimustulokset riitelevät keskenään. Siksi tulevaisuuden koulun päätehtävä on opettaa päivittämään omaa ajattelua ja omia näkökulmia tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Maailmassa, jossa kaikki tieto on heti käsillä on tärkeintä oppia kyseenalaistamaan – ja ihmettelemään.

Oppiaineita tuskin on nykyisessä mielessä, vaan oppiminen tapahtuu todellisia ilmiöitä pohtimalla, usein hyödyntäen erilaisia virtuaalitodellisuuden ja laajennetun todellisuuden apuvälneitä. Kun älylasit tulostavat vaikkapa laskutoimitusten ratkaisut tai kielenkäännökset salamannopeasti näkökenttään, siirtyy ihmisen ajattelun painopiste toisaalle.

Kävimme kiinnostavan debatin keskusteluun osallistuneiden kansanedustajien kanssa siitä, mitä ihmisen ajattelulle tapahtuu, kun esimerkiksi päässälaskulle käy kuten tulentekotaidolle tai nyrkkipyykille. Pyykkikone ja hella eivät kuitenkaan ole tehneet meistä tyhmempiä, vaan ne ovat vapauttaneet aikaa muunlaisille aktiviteeteille. Luullakseni tulevaisuuden teknologiset murrokset vapauttavat samalla tavoin ihmiskunnalle ennennäkemättömät resurssit ajattelun kehittämiseen ja parantamiseen.

On toki myös mahdollista, että ihmiset käyttävät vapautuvan ajan ja ajattelun kaistan saippuasarjoihin ja juorulehtiin. Juuri tästä syystä koulun merkitys ajattelun kehittäjänä muuttuu tulevaisuudessa vielä nykyistä tärkeämmäksi. Koulu on suuri tasa-arvoistaja, joka mahdollistaa sen, että jokainen lapsi saa käsiinsä hyvän elämän avaimet. Kun teknologia vapauttaa ajattelun kaistaa, voi opettaja ohjata oppilaiden kiinnostusta esimerkiksi kaunokirjallisuuden tai taideaineiden pariin, kuten kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen totesi.

Opettajan rooli on tulevaisuudessa ohjaavampi ja valmentavampi. Opettajan rooli on myös luullakseni jopa nykyistä merkittävämpi, koska ihmiskontaktin ja ihmisymmärryksen merkitys kasvaa suorassa suhteessa tietoon pääsyn kanssa. Kun kaikki tieto on käsillä, on keskeisintä tietää, mitä sillä tekee. Pelkkä nippelitiedon netistä kaivaminen on hyödytöntä ilman sitä tukevaa aiempaa ymmärrystä.

Jotta olemme valmiit tulevaisuuden maailmaan, meidän pitää satsata siihen, että siirrymme vähitellen pois siiloutuneista oppiaineista ilmiökeskeisyyteen, luennoivasta opettamisesta oppimisen tukemiseen sekä uusien oppimisratkaisujen ja -teknologioiden käyttöönottoon, jotta Suomi ei jää junasta kun muu maailma ottaa loikan uuden ajan oppimiseen.

Kaikissa näissä esimerkiksi Suomen uusi perusopetuksen opetussuunnitelma ottaa askeleita juuri oikeaan suuntaan. Nyt pitää olla rohkea myös käytäntöön viennissä.

Kun teknologia korvaa meille vaikeita prosesseja – niin kuin se on tehnyt jo satoja vuosia – vapautuu kaistaa uudenlaiselle ajattelulle. Tärkeimpään rooliin nouseekin itse ajattelun arviointi.

Tulevaisuuden koulussa vuonna 2040 lapset oppivat ennen kaikkea ihmettelemään.

Lightneer ja oppimisen tulevaisuus

21/03/2016

1 kommentti

Viikonloppuna luin jutun amerikkalaisesta koulutytöstä, joka oli vastannut standardoituun kokeeseen väärin. Kokeessa oli kysytty, mikä on suurin kolmella numerolla ilmaistava luku. Koska tyttö ei ollut vastannut ”999”, opettaja hylkäsi vastauksen. Vasta pitkällisen oikeusprosessin jälkeen – tervetuloa Amerikkaan! – opettaja suostui hyväksymään tytön vastauksen oikeana. Yhdeksän potensiin yhdeksän potensiin yhdeksän kun oli ”väärin” siksi, ettei luokalle oltu vielä opetettu potenssilaskua.

Olemme merkittävien oppimisen ja opettamisen murroksen äärellä. Maailman muutosnopeus pakottaa koulut ja koulutuksen muuttumaan, usein nopeammin kuin mikä tuntuu mukavalta tai tarkoituksenmukaiselta. Juuri kun tabletteihin on ehditty nippa nappa tottua, rynnistävät luokkahuoneisiin, sanotaanko vaikka virtuaalilasit. Yritä siinä sitten pysyä vauhdissa mukana.

Digitaalisuus ja uudet oppimismenetelmät tarjoavat sekä haasteita että uusia ratkaisuja. Suomi on oppimisen muutoksessa globaali suunnannäyttäjä. Uudet avaukset perusopetuksen opetussuunnitelmasta Scoolin tyyppisiin globaaleihin tienraivaajiin toimivat uuden ajan oppimisen majakoina maailmalle.

Uskon, että oppimispelit ovat yksi merkittävimmistä uuden ajan oppimisen mahdollistajista. Ensinnäkin, oppiminen on yksi huikeimmista inhimillisistä kokemuksista. Ja toisekseen, jokainen hyvin suunniteltu peli on itsessään oppimiskokemus. Jos peli rakennetaan oppimistavoitteista käsin, on peleillä mahdollista oppia aivan huikeita asioita.

Kirkkaimmillaan olen nähnyt oppimispelien vaikutuksen Dragonboxin ja Fun Englishin tyyppisten huippujen kohdalla. Kolmevuotias poikani oppi Dragonboxilla ratkomaan yhtälöitä. Fun English on puolestaan opettanut koko lapsikatraallemme englannin kielen perussanaston.

Viime vuonna oppiminen ja oppimispelit tempaisivat mukaansa. Ideoituani kesän mittaan uusia oppimismenetelmiä yhdessä Lauri Konttorin, Niklas Hedin ja Peter Vesterbackan kanssa perustimme viime syksynä uuden oppimispelistudio Lightneerin.

Syksyllä tiimiimme liittyivät myös huikeat pelisuunnittelija Ilari Kaarnakari, pääkoodaaja Alberto Alonso ja markkinointisuperstara Marja Konttinen. Tammikuun alussa ensimmäinen peli siirtyi tuotantoon. Jos kaikki menee hyvin, peli julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.

Olemme isojen oppimisalan murrosten edessä. Oppimispelit voivat olla merkittävä muutosvoima oppimisen tulevaisuudelle. Kuvittele maailma, jossa ihmiset oppivat päivittäin uusia asioita hiukkasfysiikasta uusiin kieliin, historiasta vaikkapa koodaamiseen – mutta niin, että oppiminen on yhtä hauskaa ja mukaansatempaavaa kuin vaikkapa Clash Royalen pelaaminen. Olen aivan varma, että tämä yhtälö on ratkaistavissa.

Maailmassa on jo valtavan monta uutta pelintekijää, jotka ovat ratkaisun jäljillä. Olen hurjan innoissani, että voin ajatella meidän Lightneerilla olevan yksi näistä pioneereista. Lopputuloksen tietää vain jälkikäteen, mutta tällaiselle matkalle lähdöstä ei olisi voinut kieltäytyä. Fiilis on vähän kuin olisimme pyyhältämässä USS Enterprisen komentokannella kohti tuiki tuntemattomia galakseja.

Suomi voi toimia uuden ajan oppimisen ainutlaatuisena suunnannäyttäjänä. Missään muualla maailmassa kun ei löydy sellaista osaamista sekä pelialalla että oppimisessa kuin täällä Pohjolassa.

Extended Mind

07/01/2014

2 kommenttia

Perustimme viime keväänä teknologiastartupin, joka rakentaa ratkaisuja ajattelun ja teknologian siltaamiseen. Ensimmäinen tuote on tänä vuonna julkaistava mobiilisovellus ja verkkopalvelu Extended Mind.

Extended Mind on jatke mielellesi. Se on tapa hallinnoida tehtäviäsi ja tietoasi niin että hommat hoituvat lennokkaasti ja mukavasti, ja tarvittava tieto pysyy käsillä aina kun sitä tarvitset.

Extended Mind:sta tulee tavallaan tehtävän- ja tiedonhallinnan Nike+.

Vuosi 2014 tulee olemaan päälle puettavan teknologian läpimurtovuosi. Älykellot, älylasit ja muut mukana kulkevat ratkaisut tulevat mullistamaan tapamme käyttää teknologiaa ja tietoa samalla tavoin kuin älykännykät vuonna 2007.

Luullakseni muutaman vuoden kuluttua kaiken mobiiliteknologian pitää pystyä toimimaan yhtä luontevasti kuin se olisi mielesi jatke. Tämän kysymyksen parissa myös meidän teknologiatiimimme työskentelee.

Jos haluat päästä ensimmäisten joukkoon kokeilemaan Extended Mindia, kirjaudu beta-listalle osoitteessa ext.md. Sikäli jos ensiversion kehittelyssä ei tule yllättäviä mutkia matkaan, alkavat betatestaukset kevään aikana.

Laitan nyt keväällä paljon omaa aikaani ja ajatystyötäni kiinni Extended Mindin kehittämiseen. Tästä syystä Ajattelun ammattilainen siirtyy toistaiseksi tauolle.

Kirjoitan keväällä aktiivisesti ajattelua, teknologiaa ja tulevaisuutta käsittelevää Extended Mind -blogia. Tutustu blogiin täällä.

Kohta putoaa pommi

09/12/2013

4 kommenttia

Katsoimme lasten kanssa taannoin E.T.-elokuvan. Jäin leffan jälkeen muistelemaan, kuinka auvoista elo olikaan 1980-luvulla. Oli ihanaa laittaa kaarnavene seilaamaan kevättalvien sulaessa. Lähikiskalle pystyi pyöräilemään ostamaan kymmenen pennin irtokarkkeja yksitellen. Elämä oli huoletonta ja stressitöntä. Ihan niin kuin Spielberginkin lähiöfantasioissa.

Jäin miettimään myös sitä, miten synkkää nykyään on. Ei mistään muusta puhutakaan kuin lamasta ja YT-neuvotteluista. Milloin on Himasgate päällä ja milloin kansallisaarre myydään amerikkalaisille. Nykyäänhän kaikki on päin mäntyä. Toista oli ennen vanhaan.

Yhtäkkiä pysähdyin mietteissäni. Oliko 1980-luku tosiaan niin auvoisaa ja pelotonta aikaa? Samassa tajusin, kuinka harhaanjohtavan kuvan mielikuvitukseni oli maalaillut.

Mielihän toimii assosiaatioperiaatteen nojalla. Kun alkukimmokkeena toimii spielbergiläinen lähiöidylli, kulkee ajatus yllä kuvailtua rataa. Mutta ajatus voi muotoutua toisinkin.

Nimittäin 1980-luvullahan sitä vasta pelättiinkin. Joka ilta televisiosta sai kuulla Irakin ja Iranin sodasta. Neuvostoliiton uhka häämötti itärajalla. Ja USA:n ja Neuvostoliiton uhittelu aiheutti tämän tästä pelkoa ydinsodasta. 1980-luvulla ei pelätty tehtaan sulkemista. Silloin pelättiin, että kohta putoaa pommi.

Eikä se 1980-luvun lapsena oleminenkaan ollut niin auvoista, nyt kun sitä miettii. Elämä oli monin tavoin paljon vaikeampaa ja hankalampaa kuin tätä nykyä. Rajat oli suljettu, viestintä oli hidasta ja vaivalloista. Ihmiset eivät puhuneet eivätkä pussanneet.

Aika kultaa muistot, ja mieli tarttuu pääasiassa voimakkaisiin tunnekokemuksiin. Läpi koko ihmiskunnan historian menneisyys on tuntunut tutulta ja turvalliselta, kun taas tulevaisuus on ollut pelottava ja tuntematon. Nykyaikana tämä vain korostuu entisestään, kun muutostahti kiihtyy ja tulevaisuus peittyy yhä sankempaan hämärään. Nykyhetki on puolestaan jollakin jännällä tavalla puristuksissa näiden kahden välissä.

Mutta ei sen tarvitsisi näin mennä.

Nähdäkseni meille tekisi hyvää tähytä rohkeammin tulevaisuuteen. Tarvitsisimme menneisyyden kaipuun sijaan lisää tulevaisuudenuskoa: toivoa. Vaikka mennyt aika olisi ollut kuinka auvoista tahansa, se ei tule takaisin. Mutta tulevaan me voimme vaikuttaa juuri nyt.

Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji

07/11/2013

15 kommenttia

Kanssakansalaiset, medborgare!

On aika teroittaa kepit. Kansanfilosofimme Pekka Himanen on jälleen ryöminyt kiven alta. Kuten me kaikki hyvin tiesimme jo etukäteen, Himasen tänään julkistettu raportti on täynnä tyhjänpäiväistä liirumlaarumia. Tähän meidän rahojamme käytettiin seitsemän sataa tuhatta euroa!

Nyt kepit olalle ja kaikki yhdessä tuumin näyttämään Himanuljaskalle, missä kaappi seisoo. Eihän se käy laatuun, että mukaprofessori väsää kätyreidensä kera latteita visioita jostain tulevaisuuden Suomesta?

Ei käy.

Suomi oli parhaimmillaan 80-luvulla. Takaisin liennytys ja atomisodan uhka, niin kuin olisi jo. Ja kymmmenen pennin irtokarkit.

Ajatus siitä, että Suomi voisi kukoistaa, että täällä voisi satsata oikeasti hyvinvointiin iänikuisen byrokratiakierteen sijaan on ihan posketon. On meillä tärkeämpääkin tekemistä kuin hyvinvointihömppä.

Loppuisi jo valtiovallan pumpulinpehmeä höttöretoriikka. Meidän on saatava takaisin vanhat hyvät ajat, jolloin politiikassa puhuttiin oikeista asioista, niin kuin beekooteesta, tuposta, saltista ja etykistä. Kansakunnan tehtävänä oli tulla kiltisti tehtaalle kun kello käy. Olihan silloin sentään työpaikka turvattu.

Se, että itse pääministeri kehtaa sanoa, että politiikkaa pitäisi harjoittaa kansantajuisesti, tai taas tämä samainen filosofinplanttu vieläpä että Suomessa pitäisi satsata arvonantoon on ihan älytöntä. Ou pliis, niin kuin Ameriikanmaalla sanoisivat.

Kaiken kukkuraksi ovat oikein ministeritasolla saakka nyt innostuneet miettimään sitä, miten hyvinvointia voisi lisätä pahoinvoinnin poistamisen sijaan. Naminamihömppää on saatu sietää ihan tarpeeksi.

Kyllä se on kuulkaa sillä tavalla, että nyt ja vastaisuudessa, jos joku kehtaa nostaa ääntään ja yrittää tehdä asioita uudella tavalla, kaivetaan kepit esiin ja näytetään miten meillä päin asiat hoidetaan.

Tai ehkä ei?

Voisiko sittenkin ajatella, että on hienoa, että valtiovalta on ylipäätään tilannut tällaisen raportin? Että politiikassa oikeasti mietitään näitä asioita ja panostetaan niihin?

Voisiko ajatella, että on hienoa, että olemme ottaneet maailmassa ensimmäisten joukossa askeleita, jos kohta pieniä ja huteria, kohti aitoa hyvinvointiyhteiskuntaa?

Voisiko ajatella, että on hienoa edes yrittää aloittaa keskustelua siitä, miten voisimme uudistaa Suomea niin, että ihmiset voisivat aidosti ja yleisesti hyvin?

Voisiko ajatella niin, että vaikka ensi yritys ei olisi mestariteos, se voisi toimia ensimmäisenä astinlautana kohti kukoistavaa ja uudenlaista Suomea? Tai edes avata keskustelua siitä?

Tai voisiko ajatella niin, että keskustelisimme asioista ja ratkaisuehdotuksista ihmisten ja epäonnistumisten sijaan?

Höpön löpön.

On tässä ajateltu ihan tarpeeksi, oikein seitsemän sadan tonnin edestä.

Nyt loppuu se ajattelu: kepit esiin ja menoksi. Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji. Onhan sitä jo harjoiteltu.