Näin teet itsestäsi tahdon jättiläisen

14/11/2009

Tunnustan erehtyneeni. Taannoisessa blogimerkinnässä väitin, että tahdonvoima on ajattelun ammattilaiselle lähes tarpeetonta. Ajattelin tuolloin, että riittävän taitavalla ajatusten ohjailulla ei omaa ajatteluaan tarvitse liikutella väkipakolla. Asiaa tarkemmin pohdittuani olen tullut toisiin aatoksiin. Itse asiassa tahdonvoima on mitä hyödyllisin ajattelun taito.

Ajatukset ovat prosesseja. Kuvitellaanpa, että ajatukset ovat eräänlaisia aaltoja, jotka sinkoilevat päänsisäisessä valtameressä. Tahdonvoima on tällöin eräänlainen kantoaalto: aalto, jonka selässä toiset aallot joko kulkevat, tai jotka tahdonvoima jyrää tsunamin lailla poikki. Ajatusten ohjaaminen vaatii aikaa ja harjaantumista. Joskus aikaa ei kuitenkaan ole.

Tahdonvoima on ennen kaikkea kyky muuttaa nopeasti omaa ajatteluamme.

Jos elämäsi on täydellisessä järjestyksessä, et tarvitse tahdonvoimaa. Tällöin ajatuksesi soljuvat omalla raikkaalla painollaan eteenpäin ilman, että sinun tarvitsisi kammeta niitä mihinkään suuntaan. Jos osaat ohjata ajatuksiasi samalla ketteryydellä, kuin Jackie Chan liikkeitään, et kenties tarvitse tahdonvoimaa. Mutta meille muille, jotka emme ole mentaalisia kung-fu -mestareita tai zen-munkkeja, on tahdonvoima mitä hyödyllisin taito.

Tahdonvoima on joko positiivista tai negatiivista. Positiivista tahdonvoimaa tarvitset silloin, kun haluat ylittää aloittamisen kynnyksen. Se on se taito, jota tarvitset silloin, kun et millään jaksaisi viikon sairastamisen jälkeen lähteä lenkille, silloin kun pitäisi aloittaa uusi työprojekti, silloin kun pitäisi viedä roskat. Se on kyky nostaa itsensä saappaanrakseista ylös viivästelyn suosta ja tarttua toimeen.

Negatiivista tahdonvoimaa puolestaan tarvitaan silloin, kun kaapin takahyllylle piilotettu suklaapatukka alkaa viekoitella seireenin lailla. Tällöin suklaapatukan alkuunpaneman ajatusprosessin ohjailu voi olla ylivoimaista – mutta riittävän harjaantuneella tahdonvoimalla voi kiusaavan prosessin katkaista kuin kananlennon. Ajatusprosessien katkaisu ei kuitenkaan käy käden käänteessä. Se vaatii yllättävän paljon voimaa.

Onneksi kumpaistakin tahdonvoimataitoa voi vahvistaa harjoituksen kautta. Joka kerta kun saat kammettua itsesi lenkille, vahvistat positiivista tahdonvoimaasi. Ja kun saat purtua hammasta ja jätettyä suklaapatukan vielä hetkeksi aloilleen, saa negatiivinen tahdonvoimasi siitä lisää mentaalista pinaattia. Tahdonvoima, niin kuin mikään muukaan taito, ei kuitenkaan treenaannu yhdestä tai kahdesta kerrasta.

Jos haluat kehittää tahdonvoimaasi, harjoita sitä järjestelmällisesti. Aseta itsellesi tarkkarajainen harjoituskausi, esimerkiksi kaksi viikkoa tai kuukausi. Keskity tuona aikana vain jompaan kumpaan tahdonvoimaasi. Pyri olemaan jättämättä harjoituskauden aikana yksiäkään treenejä väliin. Keskity siis joko aina viivästellessäsi ylittämään toiminnan kynnys ja tartu sinnikkäästi toimeen – tai lataa koko mielesi mahti peliin aina kun houkutus yllättää. Tulokset eivät näy päivässä tai parissa, mutta muutaman viikon jälkeen tulet varmasti yllättymään siitä, miten nopeasti olet edistynyt.

Tahdonvoima on oivallinen lisä ajattelun ammattilaisen työkalupakkiin. On hyvä pystyä tarvittaessa saamaan nopeasti säpinää jäseniin. Tahdonvoimallekaan ei pidä kuitenkaan antaa liikaa valtaa. Jos treenaat tahdonvoimasi ylikierroksille, voi tuloksena olla Chocolat-elokuvan comte de Reynaudin tapainen niuhokompleksi. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää suorittamista. Joskus tekee myös ihan hyvää haukata palanen suklaata.

Kuinka kamppaan lannistavan ajatuksen?

11/11/2009

11 kommenttia

Muksut ovat sairastelleet viime päivinä. Yöunet jäävät aika vähäisiksi, kun yksi- ja kolmivuotiaat heräilevät vuoron perään nokka vuotaen, kuumemittarin kellottaessa lähemmäs neljää kymppiä. On siis vähän väsyttänyt.

Väsyneenä elämä tuntuu joskus koko lailla konstikkaalta. Tuntuu helposti, että jokainen kirjoitettu lause törmää automaattisesti seinään. Kauppaan lähtiessä kengät kastuvat ensimmäiseen kuralätäkköön ja kuopus kitisee koko matkan Valintatalolle. Siinä ei paljoa naurata. Olo on kuin Aku Ankalla räntäsateessa.

Väsyneenä mieleen hiipii myös helposti lannistavia ajatuksia. Kun palaa kaupasta kotiin valuvin kengin ja hoksaa kotiovella unohtaneensa maidon ja ruisleivän, alkaa takaraivon pikkupirulainen piikitellä siitä, kuinka kehno otus sitä oikeastaan on. ”Etpä ole kummoinen isukki, kun ei kaupassakäyntikään suju. Katuojaan vaan tuollainen rahjus!”

Homman nimi on se, että jostakin syystä väsymys, stressi ja muut ruumista kurittavat olotilat pumppaavat voimat pois. Ja kun ei ole energiaa, saa negatiivinen ajattelu heti enemmän tilaa. Sekä positiivinen että negatiivinen ajattelu ovat tapoja kehittyä. Negatiivinen ajattelu vaan on paljon taloudellisempaa: vaatii huomattavasti vähemmän paukkuja sanoa, miten joku ei ole, kuin miten sen pitäisi olla. Niinpä silloin kun akku kitisee tyhjyyttään on ongelmatilanteissa luontevampaa turvautua negatiiviseen ajatteluun.

Negatiivinen ajattelu ei ole kuitenkaan kovin tehokasta. Se toimii joissakin tilanteissa kyllä hätäapuna, eräänlaisena mentaalisena laastarina. Mutta vasta positiivinen ajattelu synnyttää todellisia uusia ratkaisuja: vasta positiivinen ajatus rakentaa jotain uutta.

Kun väsyneenä itse kullakin on kuitenkin taipumus joutua negatiivisen ajatusarmeijan ristituleen, on kätevää, jos käsillä on niksi tai kaksi, joilla kehnouttamiskeloja voi kampata.

Erittäin toimiva tapa ottaa hankalat ajatukset päiviltä on ajatusten leimaaminen.

Ajatusten leimaaminen tarkoittaa sitä, että kun mieleesi juolahtaa negatiivinen ajatus, arvioit sen suhteessa muuhun olotilaasi. Jos olet ollut koko päivän pirteä kuin peipponen, kannattaa kritiikki, pelko tai ahdistus ottaa aika tosissaan. Mutta jos sen sijaan hormonitoimintasi on vetänyt pääsi pilveen väärällä jalalla herätystä aamusta alkaen, on kehnoon ajatukseen syytä lyödä väsyneen leima välittömästi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vaikkapa väsyneenä päähän putkahtaa lannistunut ajatus, pyrit sitkeästi ajattelemaan: ”ahaa, tämä on taas yksi näitä väsyneitä ajatuksia.” Näin hankalan ajatuksen pauhu menettää pahimman teränsä ja parhaassa tapauksessa ajatus lannistuu ja poistuu tukkimasta huomiokanaviasi.

Seuraavan kerran kun olet väsynyt tai vaikkapa sairaana, ja mieleen ryömii masentava mietemato, koeta lannistaa se lyömällä jämäkästi sen otsaan leima ”väsynyt” tai ”sairas”. Näin ajatus muuttuu tunnistettavaksi olotilastasi johtuvaksi oireeksi, eikä enää pääse käsiksi itsetuntoosi tai viretilaasi. Tuloksena olotila kohenee silmiin nähden. Parhaassa tapauksessa voit vielä kirjoittaa ajatuksesi ylös vaikkapa päiväkirjaan. Paperille pyydystetty mietemato osoittautuu usein jo ensisilmäyksellä säälittäväksi toukanrääpäleeksi, vaikka se pääsi sisällä olisikin tuntunut varsinaiselta ajatusanakondalta. Leimaa siis hankalat ajatukset silloin, kun hoksaat, että ne johtuvat olotilastasi – ja huomaat viretilasi kohentuvan merkittävästi.

Alkoholi, stressi ja flow

10/11/2009

Jätä kommentti

Kohtuudella käytettynä alkoholista tulee koko lailla mukava olo. Viimeaikaisten tutkimusten valossa on jopa niin, että alkoholia kohtuudella käyttävät ovat harvemmin masentuneita kuin totaalikieltäytyjät. Alkoholin masennusta lievittävä vaikutus perustunee sen hyödyllisyyteen stressin hoidon ensiapuna.

Stressi johtuu siitä, että ihmisen huomiokanavat kuormittuvat ajatuksista, jotka eivät liity välittömään toimintaan. Kun huomiokanavat menevät tukkoon turhasta säpätyksestä, on tietoinen toiminta mahdotonta: seinät kaatuvat päälle, otsasuoni pulputtaa ja verenpaine syöksyy rakettina yli mitta-asteikon. Stressitön toiminta tapahtuu puolestaan flow-tilassa. Tällöin sinulla on käytössäsi kaikki seitsemän huomiokanavaasi käsillä olevalle tehtävälle. Olet läsnä muun ajattelun häiritsemättä. Tuloksena kaikki sujuu kuin tanssi.

Alkoholin nauttiminen synnyttää eräänlaisen keinotekoisen flow-tilan.

Flow-tila syntyy silloin, kun pystyt keskittymään häiriöttä. Tämä edellyttää sitä, että kaikki seitsemän tietoista huomiokanavaasi ovat käytössä käsillä olevalle toiminnalle. Se on mahdollista vain silloin, kun juuri nyt tarpeettomat ajatukset eivät putkahda kutsumatta mieleesi.

Ajatukset ovat prosesseja, jotka koostuvat erilaisista osatapahtumista. Eräs keskeinen osa ajatusprosessia on hermosolujen aineenvaihdunnan järkkyminen. Tämä saa hermosolun ärsyyntymään ja pyrkimään kohti tasapainotilaa: hermosolun solukalvolla tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat hermoimpulssin. Hermoimpulssit puolestaan johtavat aineenvaihdunnan muutoksiin muualla aivoissa ja lopulta kehossa. Nämä muutokset saavat aikaan säpinää jäseniin: tulee sellainen olo, että tarttis tehdä jotain.

Toimimalla ihminen muuttaa hormonaalista tasapainoaan, joka tyynnyttää lopulta hermosolut. Kun homma on hoidettu, kroppa palkitsee pienellä dopamiinipiikillä, josta tulee hyvä olo. Myös alkoholin nauttiminen ehkäisee hermosolujen toimintaa. 1990-luvun alussa kaniineilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että alkoholin nauttiminen aiheuttaa hermosoluissa samantapaisia muutoksia kuin onnistuminen. Se johtaa hermosolujen ärsytyksen ennenaikaiseen sammumiseen, jolloin stressitaso vähenee: mieleen putkahtaa yhä vähemmän ei-toivottuja ajatuksia. Näin käytössä on enemmän huomiokanavia. Kohtuudella käytettynä tämä onkin ihan hyvä idea: joskus voi olla hyvä tehdä tilaa pääkoppaan.

Ajatukset eivät kuitenkaan ole pelkästään hermosolujen sähkökemiallista toimintaa. Ajatukset ovat prosessiluontoisia ilmiöitä, jotka eivät rajoitu vain pään sisälle. Ajatellaanpa vertauskuvana junan liikettä. Junan liike ei ole yhtä kuin junan pyörien liike. Ja silti, jos junan pyörät otetaan pois, ei liikettä ole. Liike on prosessi: ilmiö, joka edellyttää pyörät, veturin, kiskot, voimanlähteen, kuljettajan sekä nipun tietynlaisia luonnonlakeja.

Samaten ajatusten kohdalla: jos hermosolut sammuvat, niin sammuu ajatuskin. Hermosolut panee kuitenkin usein liikkeelle jokin ihmisen ulkopuolinen seikka. Moni käynnissä oleva ajatusprosessisi perustuu esimerkiksi siihen, että joku toinen odottaa sinun tekevän jotakin, oli se sitten puoliso, pomo tai jälkikasvu. Jos nyt eliminoit neuronaaliset osaset näistä prosesseista, jää prosessi sikseen. Mentaalinen roistosi on ruuvannut ajatusveturista pyörät irti.

Se ei suinkaan tarkoita, että systeeminen tila, joka on prosessin pannut alkuun olisi lakannut olemasta. Pasilan asemalla odotetaan aamujunaa yhä kuumeisemmin. Ja nyt kun kohtaat alkoholilla kamppaamasi ajattelun systeemisen pään seuraavan kerran joudut pahimmassa tapauksessa rakentamaan pelistrategiasi kokonaan uusiksi. Muisti vaan ei pelaa.

Kohtuudella käytettynä alkoholi on kätevä tapa sammuttaa hetkeksi säpätys takaraivossa niin, että pystyt nauttimaan hetkestä eräänlaisessa kemiallisessa flow-tilassa. Liiallinen alkoholin käyttö on kuitenkin tuhoisaa. Jos hermosoluja kohtaa massakooma, tulee inhimillisestä toiminnasta mahdotonta. Ajatukset juoksevat päin seinää, ja pahimmassa tapauksessa ihminen itse perässä.

Pitkäkestoiseksi ratkaisuksi alkoholista ei siis ole: pitkässä juoksussa toimivin tapa elää flow-tilassa on huolehtia esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla siitä, että ajatusprosessit ovat järjestyksessä. Alkoholi tarjoaa oivan laastarin stressin lieventämiseksi. Mutta pitkässä juoksussa lääkkeeksi tarvitaan konkreettisia muutoksia siinä, miten elät päivittäistä elämääsi.

Miksi positiivinen ajattelu kannattaa aina?

02/11/2009

5 kommenttia

Positiivisella ajattelulla on vähän tällainen new age tai self help -kaiku. Vaikuttaa siltä, että nykyään joka ikinen oma-apuopas toitottaa positiivisen ajattelun voimasta. Yhtäältä positiivisuus vaikuttaa toki ihan järkevältä; kukapa nyt ei haluaisi, että olisi kivaa. Toisaalta kuka tahansa hetkeäkään masentuneena viettänyt tietää, ettei ”think happy thoughts” ole ihan se juttu, jolla pohjalta ponnistetaan. Matalapaineen yllättäessä mukapositiivinen muikeilu vain kiristää pinnaa entisestään. Positiivinen ajattelu vaatiikin enemmän virtaa kuin negatiivinen ajattelu. Mutta positiivinen ajattelu kannattaa aina.

Meitä vaikuttaisi olevan kolmenlaista ihmistyyppiä. On optimisteja – ihmisiä, jotka pyrkivät aktiivisesti kääntämään asioista esiin niiden positiivisen puolen. Sitten on pessimistejä – ihmisiä, jotka odottavat aina pahinta. Ja loput – käsittääkseni valtava enemmistö – ovat erityisesti Suomessa tyypillisiä realisteja. Tosiasiassa elämänasenteita on tarkalleen kaksi. Realisteiksi itsensä nimittäneet ovat vain henkilöitä, jotka eivät oikein osaa päättää, ovatko he optimisteja vai pessimistejä. Mutta sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Molemmat elämänasenteet nimittäin synnyttävät todellisuutta – reaalisuutta. Mutta kumpainenkin elämänasenne synnyttää omanlaistaan todellisuutta.

Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.

Sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Kummankin käsitys omasta onnistumisesta nojaa opittuun ennustusvoimaan, joka on hioutunut pitkän elämänkokemuksen myötä. Syy tähän elämänkokemukseen on kuitenkin juuri päinvastainen kuin yleensä ajatellaan. Optimisteista ei ole tullut optimisteja siksi, että heillä on aina käynyt flaksi. Sen sijaan optimisti on pääsääntöisesti onnistunut aina juuri siksi, että hän on optimisti.

Pikkuveljeni on yksi tämän planeetan onnekkaimmista ihmisistä. Hän on sellainen, että jos satunnaismuuttujiin on katsominen, onni potkii asiassa kuin asiassa. Oli sitten kyse unelmatyöpaikan saamisesta, pokerikuninkuudesta tai futissyötön maaliin puskemisesta, on pikkuveli aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pikkuveli ei ole kuitenkaan syntynyt sen onnekkaampien tähtien alla kuin me muutkaan. Hän on vain asennoitunut oikein.

Muutama vuosi sitten Iso-Britanniassa tehtiin tutkimus onnekkuudesta. Richard Wisemanin johtamaan tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka pitivät itseään onnekkaina, ja ihmisiä, jotka pääsääntöisesti ajattelivat, ettei heitä yleensä lykästä. Tutkimustulokset olivat yksiselitteiset. Mitä tulee lottoon tai Ässä-arpaan, olemme kaikki samalla viivalla. Onnekkaina itseään pitävät eivät pärjänneet puhtaan sattuman kanssa puhdasta sattumaa paremmin. Mutta onnekkaina itseään pitävät pärjäsivät kuitenkin järjestään elämässä onnettomia paremmin.

Nämä hannunhanhet erotti akuankoista lopulta ainoastaan se, että he olettivat ryhtyessään onnistuvansa. Niinpä he etsivät jatkuvasti aktiivisesti mahdollisuuksia toteuttaa tätä ennalta asetettua visiota. Tilaisuuden tarjoutuessa he tarttuivat siihen hetkeäkään epäröimättä. Onnettomina itsensä näkevät puolestaan kulkivat sananmukaisesti onnensa ohi: he ovat niin sitoutuneet ennakkokäsitykseensä omasta epäonnistumisestaan, että onnistumismahdollisuuden piti parkkeerata itsensä aivan nokan eteen, ennen kuin siihen tuli tartuttua. Kuten roomalaisfilosofi Seneca teroitti: ”Onnekkuus on sitä, kun valmistautuminen kohtaa mahdollisuuden.”

Seuraavan kerran toimeen ryhtyessäsi voit kokeilla seuraavaa: mieti, miltä tuntuu, kun onnistut tehtävässäsi niin hyvin kuin suinkin tohdit kuvitella. Muodosta onnistumisestasi konkreettinen mielikuva – miltä pomon leveä hymy näyttää onnistuttuasi, miltä tuntuu juosta ennätysajassa stadionin porteista sisään puolimaratonilla, miltä rinnassasi tuntuu, kun tiedät, että kaikki meni täysin nappiin. Kuvittele tilannetta niin pitkään, että luomasi mielikuva tuntuu sinusta lämpimältä, hyvältä ja luontevalta. Kun olet luonut vankan positiivisen vision tehtävästäsi, ryhdy toimeen. Saatat yllättyä lopputuloksesta.

Optimismi synnyttää positiivista todellisuutta. Pessimismi synnyttää negatiivista todellisuutta. Omalla toiminnallasi voit ohjata todellisuutta haluamaasi suuntaan. Positiivinen ajattelu kannattaa aina.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa

26/10/2009

17 kommenttia

Samalla kun maailmalla kohkataan possunuhasta, on keskuuteemme pesiytynyt huomattavasti harmillisempi pöpö. Keskustellessani ihmisten kanssa lahjakkuudesta olen nimittäin viime aikoina törmännyt taajaan seuraavanlaiseen argumenttiin: ”Kyllähän lahjakkaat ihmiset pystyvät ihan mihin vaan, ja se on hienoa – mutta ei minusta kyllä ole tuollaiseen.”

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt memeettinen virus nimeltään emmänyvaanpysty. Epidemia vaikuttaisi saavuttaneen huolestuttavat mittasuhteet etenkin Suomessa. Tämä on kovin harmillista, sillä tässä tapauksessa virus on puhtaasti psykosomaattinen: se saa siis voimansa omista uskomuksistamme.

Lahjakkuus, ja erityisesti synnynnäinen lahjakkuus, ovat vaarallisia käsitteitä. Ne antavat yhtäältä taitaville ihmisille syyn kuvitella, että he olisivat jollakin tavalla olemuksellisesti muita parempia. Toisaalta lahjakkuus antaa omaa kutsumustaan vielä etsiville oikeutuksen sille, ettei moista oikeastaan edes kannata etsiä – vaikka se löytyisikin, ei minusta kuitenkaan olisi siihen.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei kuitenkaan ole olemassa.

Yksikään ihminen ei ole äitinsä kohdusta maailmaan putkahdettuaan säveltänyt sinfoniaa tai sprintannut satasen maailmanennätystä. Itse asiassa joka ikinen iikka on pääsääntöisesti osannut syntyessään kaksi asiaa: pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Siinä siis inhimillisen synnynnäisen lahjakkuuden kirjo.

Käsitys lahjakkaasta yksilöstä syntyy silloin, kun joku tekee jotakin, joka ei kaikilta luonnistu luonnostaan. Arthur Schopenhauerin sanoin: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Painoarvo tässä on osumisella – ja osuminen vaatii ihan ensiksi yrittämistä. Jos joku lojuu päivät pitkät sohvalla, on yksi lysti minkälaista deoksiribonukleiinihappoa sohvaperunan tumissa lojuu pölyttymässä – yksin perintötekijät eivät ratkaise mitään, mitä tulee henkilön lahjakkuuteen. Toki perintötekijöillä on vaikutusta lahjakkuuden ilmenemiseen – mutta mitä tahansa perinnöllistä puutetta voi kompensoida harjoituksen ja innovaation keinoin, kuten esimerkiksi eteläafrikkalainen jalaton pikajuoksija Oscar Pistorius osoittaa.

Keskeistä lahjakkuudelle on se, että yksilö on erityisen taitava jossakin toiminnassa. Ja toimimaan oppii vain harjoituksen kautta. Tässä kohtaa moni älähtää taas helposti vaikkapa näin: ”mutta ei minusta voi tulla huippusäveltäjää, kun minulla ei ole lainkaan sävelkorvaa!” Tässä piilee emmanyvaanpysty-viruksen voimallisin patogeeninen teho: olettamus siitä, että nykyinen kyvykkyytesi määräisi kokonaisvaltaisesti lahjakkuutesi. Lahjakkuus määrittyy kuitenkin tarkalleen sen nojalla, mitä joku pystyy tekemään – ja asioita oppii tekemään harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja päätellyt sitten, että emmänyvaanpysty. Keskeistä onkin aloittaa harjoittelu siltä tasolta, millä juuri nyt pystyy toimimaan. Täytyy siis aloittaa riittävän varovasti.

Ihminen oppii minkä tahansa taidon, kun hän aloittaa harjoittelun riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelee määrätietoisesti vastusta jatkuvasti nostamalla.

Kuka tahansa punttisalilla käynyt tietää, ettei se sata kiloa nouse penkiltä kylmiltään. Mutta kun ensin nostellaan pelkkää kymmenen kilon tankoa, sitten ladataan painoa parin viikon välein, kysytään saliohjaajalta vähän proteiinipitoisia dieettivinkkejä ja opetellaan hissukseen oikeaa tekniikkaa, nousee penkiltä lopulta tankoa taivuttaen päätä huimaava kasa rautaa.

Kuka vaan pystyy tekemään mitä vaan, kunhan aloittaa harjoittelun riittävän matalalta tasolta ja harjoittelee riittävän pitkään keskittyneesti. Kuten Anders Ericssonin ja työryhmän 1993 julkaistu tutkimus osoitti, joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia omalla alallaan. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu lahjakkuuden kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei siis määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä. Nyt jos lahjakkuus vaatii sen kymmenen tuhatta tuntia harjoitusta, kannattaa tehdä muutama tutkimusmatka omaan ajatusmaailmaan ja selvittää, mitä oikeasti haluaa. Ihmisen nimittäin kannattaa ihan jo oman mielenterveytensä vuoksi tutkia, mistä on kiinnostunut, jotta polla kestää sen kolme tuntia harjoitusta päivässä.

Mutta jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Ja jokainen meistä voi tulla omalla alallaan huippulahjakkaaksi harjoituksen kautta, kun hoksaa tämän intohimon ja alkaa tehdä töitä sen parissa. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena – intohimo kannattelee toimintaa niin, että se kymmenen tuhatta tuntia tulee nakutettua kasaan ennen kuin huomaatkaan!

Mieti mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi jumitu alkumetreille.

5 helppoa niksiä flow-tilan saavuttamiseksi

20/10/2009

24 kommenttia

Jamaikan salama Usain Bolt on viimeisen vuoden aikana hämmästyttänyt urheilumaailmaa useaan otteeseen. Boltin tähtihetkiä ovat olleet Pekingin olympialaisten uusi sadan metrin maailmanennätys 9.69 – jolla Bolt tuuletti viimeiset kymmenen metriä! Lisäksi Bolt niittasi hiljattain upouuden maailmanennätyksen 9.58, pudottaen voimassaolevaa ennätystä ennenkuulumattomat 11 sadasosasekuntia.

Usain Bolt on erinomainen esimerkki siitä, mitä ihminen voi parhaillaan saada aikaiseksi flow-tilassa.

Flow-tila on ihmisen perustila. Se on se tila, jossa synnymme maailmaan, ja johon autuaasti kykenevät lapset ja mielenvikaiset. Me muut elämme jatkuvan informaatiopommituksen keskellä – alati kiihtyvässä tehtävien ja vaatimusten ristiaallokossa, joka pyrkii tauotta tukkimaan huomiokanavamme ja näin kampeamaan meidät pois tästä auvoisasta olemisen vuosta.

Flow-tila on tila, jossa vallitsee täydellinen keskittyminen käsillä olevaan asiaan. Se on se tila, joka tulee loman toisella viikolla varpaita välimeressä huljutellessa, sydäntä särkevän kaunista musiikkia kuunnellessa ja omaa nukkuvaa lasta tuijotellessa. Kaikki seitsemän huomiokanavaamme ovat silloin kiinnittyneet siihen, mitä olemme tekemässä jopa siinä määrin, että tietoisuus omasta itsestä tai ajasta katoaa. Tuloksena on miellyttävä läsnäolon tunne – tunne siitä, että kaikki vain sujuu.

Flow-tilan saavuttaminen ei ole kuitenkaan huippusprinttereiden tai zen-munkkien yksinoikeus. Kuka tahansa voi päästä arkitoimissaan flow-tilaan ottamalla selkoa omasta ajattelumaailmastaan ja elämästään. Seuraavassa esittelen viisi helppoa niksiä, joilla saa raivattua huomiokanavilleen tilaa niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila.

1. Älä tee mitään turhaa

Mieltämme kuormittaa normaalisti kaikenlainen ylimääräinen häläpälä – siivoamattomat sukkalaatikot ja sen sellainen. Monet näistä jutuista osoittautuvat tarkemmassa tarkastelussa sellaisiksi, ettei niitä oikeastaan edes tarvitse tehdä. Ennen kuin siivoat ne ajukopastasi häiritsemästä, ne putkahtavat kuitenkin aika ajoin mieleesi, tukkien näin huomiokanaviasi.

Ensisijaista flow-kokemukselle on keskittyminen – niin elämän päämääränasettelussa kuin päivittäisessä toiminnassakin. Niin pitkään, kun mielessä liikkuu kaikenlaista turhaa häläpälää, on flow-kokemuksen saavuttaminen koko lailla hankalaa. Mielen tahdonvaraiseen tyhjentämiseen kykenevät kuitenkin pääsääntöisesti vain zen-munkit. Mutta onneksi meille tavallisille tallaajillekin on olemassa konstit turhan häläpälän siivoamiseksi.

Erityisen tehokas tapa raivata tilaa on kertoa itselleen, mitä päässä liikkuu. Tämä tapahtuu helpoiten kirjoittamalla. Kirjoita siis ylös kaikki se, mitä sinun pitää huomenna tehdä ja mieti, onko kaikki kirjaamasi oikeasti tärkeää. Jos vain suinkin tohdit, ruksaa listalta yli niin paljon kuin mahdollista.

2. Keskity olennaiseen

Kun olet saanut listasi putsattua niin, että siinä on jäljellä vain olennainen, muodosta mielikuva siitä, kuinka teet kunkin tehtävän siihen täydellisesti keskittyen. Mieti, miten huomiset tehtäväsi voivat sujua parhaimmillaan. Anna mielikuvituksesi lentää – kuvittele käsiesi asentoa, ruumiisi tuntua, makuja, tuoksuja!

Ja kun huomenna ryhdyt toimeen, tee vain yksi asia kerrallaan.

Epäilemättä joku keskeyttää huomenna ajatuksenjuoksusi valistaakseen sinua uuden puertoricolaisen kahvipavun ihanuudesta – mutta kun olet jättänyt tehtävälistallesi vain olennaisen ja muodostanut mielikuvan siitä, miten toimesi parhaillaan sujuvat, löydät itsesi yhä useammin toimiesi keskeltä kepeässä flow-tilassa.

3. Tunne ajatuksesi

Flow-termin lanseeranneen unkarilais-amerikkalaisen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow-kokemukselle ovat olennaista tarkkarajaiset päämäärät ja tehtävästä saatava välitön palaute. Tekemisen täytyy siis olla sellaista, että pystyt tunnistamaan milloin olet onnistunut ja milloin et. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos tiedät, minkälaisista osakokonaisuuksista tehtävät koostuvat.

Normaalisti aika iso osa toiminnastamme koostuu eteenpäin valuvasta, hahmottomasta puuhastelumössöstä. Usein olemme tietoisia vain niin sanotuista suurista linjoista. Itse toiminta tapahtuu aika orgaanisesti sitä sen kummemmin ajattelematta.

Vasta kun annat toiminnallesi rakenteen, josta olet itse tietoinen, näet kirkkaasti toiminnan tarkkarajaiset päämäärät ja tunnistat myös pienimmistäkin toimista milloin olet onnistunut. Vaikka flow-kokemuksen yhteydessä usein puhutaankin huippu-urheilijoista ja taiteilijoista, voi flow-tilaan päästä minkä tahansa askareen yhteydessä. Jopa tiskaaminen tai roskien vieminen voi johtaa flow-kokemukseen jos olet riittävän valpas tunnistaaksesi miten ne suoritettuasi olet askelen jotakin päämäärääsi lähempänä.

Mieti siis tehtäviäsi tarkastellessasi mitkä tehtävät ovat yksittäisiä toimia, ja mitkä puolestaan koostuvat useammista toimista. Esimerkiksi roskien viemistä on aika vaikeaa jakaa osakokonaisuuksiin, kun taas talon rakentaminen on monimutkainen sarja erilaisia askareita. Henry Fordin sanoin: ”Mikään tehtävä ei ole erityisen vaikea kun sen jakaa riittävän pieniin osiin.” Tunne siis tehtäväsi, jotta voit riemuita jokaisesta pienestä onnistumisesta, joka niistä seuraa.

4. Järjestä toimintasi

Tehtävien tunteminen ei yksinomaan riitä. Itse asiassa tehtävien silppuaminen pieniin toiminta-atomeihin saattaa jopa aluksi tuntua ahdistavalta. Näinkö paljon tätä tekemistä olikin?

Jotta puuhastelusälän tulva saadaan suitsettua aisoihin, täytyy tehtävät myös rakenteistaa niin, että pystyt suoriutumaan niistä ilman, että ne alkavat riidellä keskenään ajastasi. Jos et satu olemaan zen-munkki, on tässä likipitäen ainoa järkevä tapa pitää tehtävistä jollakin tavalla kirjaa. Yksi 1900-luvun mullistavista ajanhallintamenetelmistä oli tehtävälista. Andrew Carnegie maksoi 1900-luvun alussa tiettävästi tehtävälistan esitelleelle nokkelikolle eräitä miljoonia – niin riemuissaan hän oli tästä uuden uutukaisesta innovaatiosta.

Jos teet edellisenä iltana listan seuraavana päivänä hoidettavista tehtävistä, on toiminnallasi jo rakenne. Tehtävälistaa monin verroin tehokkaampi tapa rakenteistaa toimintaa on David Allenin kehittämä Getting Things Done -metodi, josta kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässä. Allenin metodi perustuu siihen, että koostat päivittäisen tehtävälistan tekemisen sijaan listan, johon kirjaat kaikki asiat, jotka pitää hoitaa, tästä ikuisuuteen. Tehtävät lajitellaan sitten sen mukaan, missä ja mitä käyttäen ne voidaan tehdä. Näin käsilläsi on aina vain nippu sellaisia tehtäviä, jotka voit hoitaa heti.

5. Tee merkityksellisiä asioita

Tärkeintä flow-tilaan pääsemisen kannalta on, että teet jotain merkityksellistä. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen toimesi tulisi torjua ilmastonmuutos ja poistaa nälänhätä. Toimintaa rakenteistamalla itse asiassa pienen pienetkin arkiaskareet muuttuvat merkityksellisiksi. Mutta tämä on mahdollista vain, jos rakenteistamasi toiminta johtaa pitkällä tähtäimellä lopputuloksiin, jotka käyvät yksiin arvomaailmasi kanssa.

Hyvinvointi nousee siitä, että tekeminen tuottaa tuloksia, jotka käyvät yksiin oman arvomaailman kanssa. Tekemisesi täytyy siis tapahtua viime kädessä oman arvomaailmasi puitteissa. Nyky-yhteiskunnan monisäikeisessä motivaatiokentässä tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Monesti vaikeinta on ylipäätään tietää mitä haluaa. Tässä auttaa tutkailla omaa arvomaailmaa. Mieti, mikä on sinusta hyvää ja oikein – ja minkälainen toiminta johtaa sellaisiin tuloksiin, jotka ovat mielestäsi hyvää ja oikein.

Koska arvot ja päämäärät ovat kuitenkin pohjimmiltaan aika epämääräisiä ja abstrakteja mokkuloita, kannattaa oman kutsumuksen löytämistä lähestyä konkretian tasolla. Kirjoita siis ylös lista kaikesta siitä, mitä haluaisit pystyä tekemään niillä kahdellakymmenellä neljällä tunnilla, jotka sinulla on käytössäsi vuorokaudessa, jos saisit itse päättää ihan kaikesta ajastasi. Listalta voit jättää pois syömisen, nukkumisen ja muut biologiset perustoiminnot – tärkeintä on tunnistaa, mitä erityisesti juuri sinä haluat tehdä.

Pisteytä aktiviteetit yhdestä kolmeen sen mukaan, missä määrin pystyt niitä tekemään juuri nyt. Lopuksi tarkastele kirjoittamaasi listaa ja mieti, mitä sellaisia muutoksia voisit tehdä elämässäsi, jotta joka ikinen aktiviteetti listalla saisi arvosanakseen kolmosen. Sitten kun pääset siihen tulokseen teet nimittäin tarkalleen sitä, mitä haluat. Lopuksi voit pohtia, minkälainen ihminen tekee kaikkea sitä, mitä sinä haluaisit tehdä. Osa aktiviteeteista voi johtaa ammattiin, toiset taas harrastuksiin. Sinänsä on yhdentekevää, mistä rahasi ansaitset siinä vaiheessa kun pystyt toteuttamaan itseäsi täysipainoisesti.

Koska flow-tila seuraa tarkkarajaisesti asetelluista päämääristä, ei sinun tarvitse ottaa juuri nyt lopputiliä epämieluisasta työstä päästäksesi flow-tilaan. Keskeistä on tunnistaa päämäärä, joka mahdollistaa sen, että voit tehdä sitä, mistä pidät. Heti kun saat siitä kiinni, on jokainen toimesi askel kohti tuota päämäärää – siis jo itsessään jotain, joka on välillisesti jotain itsellesi olemuksellista.

Näillä viidellä niksillä pääset siis flow-tilaan:
1) Älä tee mitään turhaa.
2) Keskity olennaiseen.
3) Tunne ajatuksesi: kirjaa eri tehtävien työvaiheet.
4) Rakenteista toimintasi: pidä kirjaa toimistasi.
5) Kirjoita ylös se, mitä todella haluat tehdä.

Nikseissä 1–4 voit käyttää apunasi uutukaista Ajattelunhallinnan oppaan versiota 2.0. Voit ladata sen itsellesi maksutta täältä. Määrittelemällä sen, mitä haluat tehdä ja seuraamalla Ajattelunhallinan oppaan metodeja kuljetat arkesi kepeään flow-tilaan ennen kuin huomaatkaan.

Vierailukirjoitus johtajuudesta

19/10/2009

Jätä kommentti

Hyvejohtajuus.fi -blogi julkaisi tänään vieraskynäkirjoitukseni johtamisen arvottamisesta. Teksti löytyy kokonaisuudessaan täältä:

http://hyvejohtajuus.fi/1576/miksi-hyva-johtaja-on-hyvejohtaja/.

Erehtymisen jalo taito

16/10/2009

Jätä kommentti

”Cuiusvis hominis est errare”, lohkaisi Cicero aikanaan Rooman senaatissa: kuka tahansa voi erehtyä. Ja tosiaan, ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun jo näkee kuinka ihana ihmiskuntamme kompuroi askel kerrallaan eteenpäin. Merkillistä on kuitenkin se, että erehtymistä pidetään pääsääntöisesti jotenkin huonona asiana. Erehtyminen ei nimittäin ole lainkaan niin kurja juttu kuin yleisesti uskotellaan. Päin vastoin: jokainen harha-askel sisältää mahdollisuuden sekä uuden suunnan ottamiseen, että uuden oppimiseen.

Mietipä, minkälaista elämä ilman erehdyksiä olisi. Joka päivä, kun otat ensimmäiset askeleesi kotiovelta, teet sen virheettä. Jokainen askel on onnistunut, virheetön suoritus toisen perään. Jos elämäsi olisi täysin erheitä vailla, olisi se kaikkiaan tällaista puuduttavaa comfort zonessa lillumista. Yksivuotias kuopuksemme otti sen sijaan viime viikolla ensimmäiset askeleensa. Ja nyt vauhtiveikon toheltamisen seuraaminen saa sydämen pakahtumaan hetki toisensa jälkeen. Kuopuksen kompurointi on kaikkea muuta kuin erehtymätöntä. Mutta se jos mikä on flow-kokemista parhaimmillaan!

Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.

Ihmisenä olemiselle on tärkeää kasvaa. Kasvu ja uuden oppiminen ovat inhimillisen hyvinvoinnin elinehto. Ja kasvu on mahdollista ainoastaan erehdysten kautta – siis sen kautta, että joku, minkä olemme havainneet toimivaksi ei enää toimi. Olemme nimittäin sen verran taloudellisia elukoita, että jos joku toimii, me harvoin tieten tahtoen vaivaudumme sitä säätämään.

Flow-kokemuksen kannalta on tärkeää toimia kykyjensä rajoilla. Vain puskemalla rajoja vasten on kasvu mahdollista – sen tietää jokainen, joka on kitkutellut punttisalilla kuukausi toisensa jälkeen liian pienillä painoilla. Ja kun toimitaan rajoilla, joskus keikahdetaan myös rajan yli – siis tehdään virhe. Virheet ovat kuitenkin oivallisia opin paikkoja.

Takavuosina erään suuren amerikkalaisyrityksen ylempi johtaja teki arviointivirheen, joka maksoi yritykselle sata miljoonaa taalaa. Kun toimitusjohtajalta kysyttiin, miten tunari oli yhä töissä, ja vieläpä vanhassa virassaan, johtaja totesi ykskantaan: ”Kuule, olen juuri maksanut sata miljoonaa kaverin kouluttamisesta. Kuka hullu niin arvokkaalle työntekijälle antaisi potkut!”

Useimmiten juuri erehtymisen jälkeen harmittaa niin vietävästi. Mielen synkkyydestä pääsee kuitenkin vikkelästi eroon yksinkertaisella keinolla. Virheistä oppii parhaiten valjastamalla ne aktiivisesti oman kehityksen käyttöön. Kun nyt seuraavan kerran erehdyt, älä jää voivottelemaan epäonnistunutta yritystä. Kirjoita sen sijaan ylös mahdollisimman seikkaperäisesti mitä olit juuri tekemässä, ja mikä meni pieleen.

Yritys ja erehdys on oppimisen perustila, mutta härkäpäinen pään seinään hakkaaminen – yritysten ja erehdysten loppumaton itsepäinen sarja – ei tuota kuin jomottavan otsaluun. Kun sen sijaan purat paperille sen, miksi homma meni puihin, näet jo todennäköisesti, mitä ensi kerralla pitää tehdä paremmin. Ja vaikket heti näkisikään, olet jo tehnyt asialle jotain! Näin olet valjastanut hedelmällisen erehdyksesi oman kasvusi ja kehityksesi käyttöön. Lopulta elämä koostuu ainoastaan onnistumisista ja kasvun mahdollisuuksista. Ja sellainen on aika hyvää elämää.

Lopuksi täytyy vielä sanoa yksi asia. Erehtymisestä voi nimittäin myös tulla tapa. Joskus ihmiset jäävät kiinni sellaisiin toimintatapoihin, joista seuraa pääsääntöisesti epäonnistuminen. Tällöin kannattaa pysähtyä miettimään, miksi huonoon toimintamalliin on sitoutunut. Erehtyminen on valtava inhimillinen voimavara. Mutta englantilaisfilosofi Bertrand Russellia siteeraten: ”Ei koskaan kannata tehdä samaa virhettä kahteen kertaan – valikoima on sen verran runsas.”

Tarvitsetko tahdonvoimaa?

28/09/2009

1 kommentti

Tahdonvoimasta tulee mieleeni pormestari Paul de Reynaud – keskushahmo Lasse Hallströmin elokuvassa Pieni suklaapuoti. Alfred Molinan esittämä pormestari on pienen ja siveän ranskalaiskaupungin pidetty keskushahmo, jonka elämä järkkyy, kun nuori ja viehättävä suklaakauppias Vianne avaa puotinsa kaupunkiin kesken paastonajan. Elokuvan lopussa pormestarin koulittu itsehillintä pettää, ja hän murtautuu suklaapuotiin mässäilläkseen itsensä palloksi puodin antimilla.

Tahdonvoima on iskostunut länsimaiseen kulttuuriin jonkinlaisena ristiriitaisena hyveenä. Yhtäältä tahdon lujuutta on arvostettu antiikin kreikasta asti. Toisaalta sen harjoittaminen tuntuu olevan enemmistölle usein vaikeaa. Monet todellista tahdonvoimaa osoittavat vaikuttavat myös de Reynaudin tapaan tunteensa padonneilta niuhoilta pidättyjiltä.

Aiemmassa blogikirjoituksessa vertasin ajattelua Jackie Chanin kung-fu-akrobatiaan.

Tahdonvoiman heristäminen on hieman kuin yrittäisit pysäyttää satakaksikymmenkiloisen vihaisen korston asettumalla poikittain hänen eteensä.

Jos habaa on riittävästi, homma saattaa onnistuakin. Useimmiten jätin edestä kannattaa kuitenkin suoriutua pika pikaa takavasemmalle. Kuusikymmenkiloisen kiinalaisruipelon ei kannata asettua poikkiteloin parimetrisen vapaapainijan tielle.

Monet mieliteot ovat sellaisia, ettei niiden kynsin hampain kampeamisesta tahdo oikein tulla mitään. Toki ajatusmuskelia voi myös bodata, kuten Molinan pormestari teki elokuvassa: tuijottamalla herkkupalaa tahdonlujuus eittämättä kasvaa. Mutta surullinen fakta on, että jossakin on aina se puntti, joka ei enää nouse. Kertaalleen tyrmätty jätti painelee puhisten punttisalille pumppaamaan rautaa, jotta ensi kohtaamisella lopputulos olisi hänelle mieluisampi. Jackie Chanille on sen sijaan yhdentekevää, vaikka vastustaja nostaisi penkiltä kolmesataa kiloa tai kyykkäisi kuorma-auton. Ajattelu-Chan hyppää ketterästi pois tymäkän ajatuksen edestä, tönäisee sitä kenties hiukkasen oikeaan suuntaan ja saattelee sen takamukseen napsahtavalla terävällä potkulla ovesta ulos.

Ajattelun ammattilainen ei yleensä hakkaa päätään seinään ja pyri vastustamaan omaa ajatteluaan. Hän opettelee ohjailemaan rauhassa ajatukset oikeisiin osoitteisiin. Ajattelun ammattilaisella on toki ripaus tahdonvoimaakin – ei kung-fu-mestarillakaan herneen kokoinen haba ole. Mutta pääasiassa ajattelun ammattilainen pyrkii järjestämään päänsä sisällön tasapainoon ajatuksia ohjailemalla. Tässä, kuten aiemminkin mainitsin, voi muuten myös ympäristöä käyttää hyväkseen, ihan niin kuin kung-fu:ssakin. Palaan piakkoin tähän aiheeseen.

Sillä välin voit miettiä, mitkä ajatukset tuntuvat tällä hetkellä päätyvän vääriin osoitteisiin. Ja tuumaapa, löytyisikö niille joku sellainen aisapari, johon voisit ne naittaa niin, että ne johtaisivatkin hissukseen mieluisampiin lopputuloksiin. Suklaanhimon voi hissukseen naittaa lenkillelähtörituaaliin – sitä voi esimerkiksi käyttää signaalina sille, että on aika vetää verkkarit jalkaan. Lenkille lähtö on raskas prosessi, kun taas verkkarien pukeminen käy käden käänteessä. Ja kun ne verkkarit nyt ovat jo päällä, niin on oikeastaan paljon helpompi lähteä ovesta ulos, kuin vaihtaa lökäpöksyt takaisin. Se tuntuisi aika tyhmältä.

Lopuksi on todettava, että mielitekojen kohdalla ajatusten ohjailu toimittaa usein laastarin virkaa. Jos peukaloon tulee haava viikon välein, on hyvä tutkailla sitä, mikä haavan aiheuttaa – viikoittainen laastarirumba ei ehkäise haavan syntyä. Monet mieliteot ovat signaaleja epäkelvoista toimintamalleista – tässä asiassa Freud oli nähdäkseni pitkälti oikeassa. Mutta ennen kuin mietematojen syntyperään pääsee käsiksi, voi ajatuksia ohjailemalla muokata monet sellaiset ajatukset mieluisammiksi, joiden kampittamiseen olisi ennen vanhaan vaadittu tahdonvoimaa. Näin virtaa jää enemmän myös mietematojen sikiämisen selvittämiseksi.

Hidas aika ja nopea aika

23/09/2009

6 kommenttia

Kuten Einstein opetti, aika kulkee eri vauhtia eri paikoissa. Mutta aika kulkee eri vauhtia myös suhteessa meihin itseemme. Nykyaikana päivämme koostuvat yhä enemmän nopeasta ajasta – toimet seuraavat toisiaan sarjatulella niin, ettemme ehdi välissä edes hengähtää. Nukkumaankin mennään pulssin ollessa yhä satasen paremmalla puolella. Sitten ihmetellään, kun uni ei tule ennen kuin popsii Tenoxin.

Hidas aika puolestaan on eräänlainen mörkö, jota vältetään henkeen ja vereen kyllästymisen pelossa. Ajatus siitä, että pitäisi istua tunti aloillaan tekemättä mitään tuntuu ahdistavalta. Ja samalla kun yhteiskunta on tarjonnut meille upeat mahdollisuudet puhua ilmaiseksi Skypellä toiselle puolelle planeettaa, on kommunikaatioteknologia sitonut meidät myös jatkuvan tavoitettavuuden liekaan. Kännykän pitäisi olla päällä yöpöydälläkin siltä varalta, että jollakin sattuu olemaan tähdellistä asiaa vaikkapa smurffeista.

Teoksessaan Tyranny of the Moment norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen kritisoi nopeatempoista elämäntapaa ja peräänkuuluttaa lisää hidasta aikaa. Vaikka olenkin pääsääntöisesti suuri toiminnan ystävä, on myös hidas aika mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että esimerkiksi meditaatio lisää merkittävästi ihmisen hyvinvointia. Rauhoittuminen ja mietiskely eivät ainoastaan lisää hyvinvointia, vaan myös keskittävät ja selkiinnyttävät ajattelua. Zen-munkiksi ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä. Riittää, että rauhoitat omille ajatuksillesi hetken ainakin muutamana iltana viikossa.

Hidas aika tarkoittaa tässä aikaa, jona emme pyri aktiivisesti tekemään mitään.

En siis tarkoita hitaalla ajalla sitä puisevalla luennolla tai hammaslääkärin odotushuoneessa matelevaa sekuntiviisaria. Toki sellainenkin aika on hidasta, mutta vähän väärällä tavalla. Se hidas aika, josta tässä puhun tarkoittaa aikaa, jonka varaat itsellesi – aikaa, jona annat itsellesi oikeuden tarkoituksella olla tekemättä mitään.

Koeta esimerkiksi ottaa itsellesi puoli tuntia hidasta aikaa kahtena iltana viikossa. Kaada itsellesi lasi hyvää viiniä tai keitä kuppi yrttiteetä ja istahda mukavaan nojatuoliin. Tarkkaile mitä pääsi sisällä liikkuu. Huomiokanavasi ovat todennäköisesti täynnä kaikenlaista päivän mittaan kertynyttä säpätystä. Mielessä risteilevät ajatukset ovat kuin mielen seitsenkaistaista valtatietä ylinopeutta kaasuttelevat urheiluautot. Ja ainoa tapa saada kaahaavat ajatusautot rauhoittumaan on antaa niiden rauhassa löytää tiensä kotiin saakka niin, että saat ne parkkeerattua muistisi autotalliin.

Hidas aika ei synnytä uutta toimintaa samalla tavalla kuin nopea aika, jossa vastaan tulevat virikkeet käynnistävät yhä uusia ajatusprosesseja. Toki hitaalla ajalla saattaa oivalluskin yllättää. Tätä varten kannatta pitää kynä ja paperia käsillä, jotta innokas ajatus saadaan näppärästi parkkeerattua tuonnempaa tarkastelua varten. Kun uutta sisältöä ei haalita kynsin hampain, alkavat mielen huomiokanavat hiljalleen rauhoittua, kun ajatusten teiden ritarit kurvaavat parkkiin autotalleihinsa.

Mietiskely on myös hyvä tapa tutustua itseensä. Harva meistä miettii paljoakaan sitä, mitä miettii – olemme usein aivan liian kiireisiä pysähtyäksemme tuumaamaan, että miksiköhän tällainenkin ajatus on oikeastaan päähän pesiytynyt. Hitaalla ajalla myös oma ajatusmaailma tulee tutuksi. Pitkällä tähtäimellä on helpompaa tehdä myös sellaisia muutoksia, jotka nostavat elämänlaatuasi. Ota siis selko omista ajatuksistasi ja varaa itsellesi jo tänä iltana hetki hidasta aikaa.