Taivas ja helvetti

Osallistuin eilen Terho Puustisen ja Mika Mäkeläisen Taivas+Helvetti -kirjan julkistamistilaisuuteen. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös uusi yrityskonsepti The Pop Up Company.

Taivas+Helvetti -teoksessa 21 yrittäjää kertoo kokemuksistaan. 18 yrittäjää on onnistunut, niin kuin sokeuduttuaan valosuunnittelijaksi (!) ryhtynyt Jukka Jokiniemi, joka pyörittää nykyään miljoonabisnestä; kymmenien pieleen menneiden pelien jälkeen Angry Birdsin kumppaneineen pyöräyttänyt Niklas Hed; tai peruskoulun keskiarvolla 6.8 pelimaailman huipulle ponnistanut Supercell-guru Mikko Kodisoja.

Mutta kaikki yritystarinat eivät pääty menestystarinoihin. On myös niitä, jotka Berndt von Frenckellin tapaan joutuvat laittamaan lapun vuosisatoja suvussa pysyneen yrityksen luukulle. Mutta edes yrityksen konkurssi ei ole yrittäjälle maailmanloppu. Niin kuin Jari Sarasvuo totesi tilaisuudessa, joskus on kuoltava eläessään jotta voi uudistua.

Tilaisuudessa monet yrittäjät kertoivat kokemuksistaan. Huikeinta antia olivat kaksi alle parikymppistä Nuori Yrittäjyys Ry:n kautta oman yrityksensä perustanutta pojankloppia. Erityisesti Valtteri Vainion loppukaneetti tiivisti kaiken olennaisen yrittäjyydestä. Pian 18 vuotta täyttävä Vainio on perustanut muun muassa peräkärryjä valmistavan yrityksen. Hän totesi: ”Ei mulla mitään muuta viisautta ole kuin että yrittää täytyy vaan kauheasti. Sillä tavalla mä aion pärjätä.”

Mutta tämä on hurja juttu.

Tilaisuudessa lanseerattiin myös The Pop Up Company -niminen uusi yritys. Yrityksen ovat perustaneet Mika Mäkeläinen ja Kari Aalto, ja sen takana on suomalaisen yritysmaailman terävintä kärkeä Risto Siilasmaasta Matti Vanhaseen.

Yhteiskunnallisen yrityksen tarkoituksena on tulla Suomen suurimmaksi nuorisotyöllistäjäksi. Sen päämääränä on ohjata nuoria perustamaan omia pienempiä ja suurempia yrityksiä. Työllistää itsensä; työllistää kaverinsa. Kokeilla kaikenlaista ja katsoa, mistä oma intohimo todella löytyy. Missä oma intohimo todella kohtaa maailman tarpeet.

The Pop Up Company pyrkii madaltamaan jo nyt Suomessa matalalla olevaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Nyt ei tarvita kuin yrittäjäasennetta ja idea; se riittää.

Kun nuori yrittäjänalku keksii vaikkapa, että hän voisi olla innostunut sisustamisesta, voi The Pop Up Company yhyttää hänet yhteen uutta toimistoaan kalustavan pienyrityksen kanssa. Aluksi toimeksianto voi tarkoittaa Ikea-kalusteiden kokoamista; mutta kuka tietää mitä kaikkea uudesta yhteydestä voi versoa, eritoten jos Pop Up -yrittäjä on aitoa intoa täynnä.

Anu Manner tiivisti olennaisesti monien suomalaisten asenteen yrittäjiä kohtaan. Hänen kotonaan yrittäjiä pidettiin ”huijareina, jotka ajavat Mersua rusetti kaulassa”. Tosi asiassa suurin osa nykyajan yrittäjistä on ihan tavallisia ihmisiä; monia heistä ajaa eteenpäin aito intohimo tekemistä kohtaan.

Tunnelma tilaisuudessa oli huippuluokkaa. Satojen ihmisten yleisö otti Savoy-teatterissa esitetyn viestin riemuiten vastaan. Kyllä, me tarvitsemme lisää yrittäjiä. Ei, me emme tarvitse pakkoyrittäjiä, joille työ on raskasta raatamista. Me tarvitsemme lisää innostusta; lisää kokeilun mahdollisuuksia; lisää esimerkkejä siitä, miten onnistutaan. Ja myös siitä, miten epäonnistutaan. Että sekin on ihan okei. Sitten noustaan taas pystyyn ja yritetään uudestaan.

Kaikki eivät voi ruveta yrittäjiksi, eikä kaikkien tarvitsekaan. Mutta ne, joita ajaa polttava intohimo jotakin uuden tekemistä kohtaan – oli kyse sitten peräkärryistä, peleistä tai design-lampuista – mahdollistavat meille ihan uudenlaisen maailman; optimistisen maailman.

Kuulin taannoin, että kulttuurit, joissa keskustelu on dystooppista – siis uhkia maalailevaa – kuihtuvat. Kulttuurit, joissa keskustelu on utooppista – siis tulevaisuudenuskoista – taas kukoistavat. Mutta entäpä jos keskustelu olisikin eutooppista? Utopian etymologia on u-topos, ei-paikka. Eutopian taas eu-topos, hyvä paikka. Siis mitä jos keskustelu olisikin hyvää paikkaa rakentavaa? Keskittyisi siis siihen, mitä voisimme konkreettisesti tehdä juuri nyt, jotta vaikkapa Suomesta tulisi kymmenessä vuodessa eutopia, hyvä paikka?

Taivas+Helvetti -kirjan ja The Pop Up Companyn lanseeraustilaisuudessa mieleen piirtyi uusi eutooppinen Suomi: sellainen paikka, jossa ideat kohtaavat tekijät, ja tekijät kohtaavat teon tarvitsijat.

Nyt vaan kääritään hihat ja aletaan rakentaa eutopiaa. Se on nimittäin täysin tehtävissä.

Hurja juttu.

Tuloksellisuus ei vaadi tahdonvoimaa

Meillä oli viime keväänä Filosofian Akatemian ydinryhmän kanssa tavattoman mielenkiintoinen, yli 50 sähköpostia käsittänyt kirjeenvaihto tahdonvoimasta. Tutkijakollegani Frank Martela ja Markus Neuvonen ovat viime aikoina paneutuneet mittavasti tahdonvoimatutkimuksiin ja ovat olleet niistä syystä hyvin innostuneita. Tästä urkenikin keskustelu siitä, mitä tahdonvoima on, ja mikä sen rooli on aikaansaamisessa.

On hämmästyttävää, kuinka vähän merkitystä tahdonvoimalla on hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden kannalta.

Keskustelussa Markus nosti aluksi esiin sen, että minä olen jäävi liputtamaan tahdonvoimaa vastaan, koska olen ehtinyt saada niin paljon aikaiseksi. Tämä todistaa siitä, että minulla jos kenellä on tätä mystistä virtaa vaikka muille jakaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tosi asiassa minä olen perusluonteeltani saamaton vätys.

Toisin sanoen, jos jokin asia on epämiellyttävä, alan siirtää sitä hamaan tulevaisuuteen siinä toivossa, että se jäisi hoitamatta. Niin kuin, luullakseni, tekevät kaikki muutkin. Silti olen onnistunut saamaan kaikenlaista metkaa aikaiseksi elämässäni. Syy on kuitenkin aivan muualla kuin tahdonvoimassa.

Omalla kohdallani tehokkuuteen on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että turhaudun tavattoman helposti. Eli jos homma alkaa tökkiä tai tylsistyttää, alan nopeasti järjestää toimintaani uudelleen. Toinen syy on se, että olen pienestä pitäen oppinut ajattelemaan, että jos homma ei järjesty yhdellä tavalla, se järjestyy toisella tavalla. Tämä yhdistelmä toimii aika hyvin niin, että pystyn työskentelemään pääosan ajastani flow-kanavassa: tylsistyessäni alan heti etsimään haastetta, turhautuessani muutan suuntaa. Hampaan puremisella tai tahdonvoiman heristämisellä on asian kanssa aika vähän tekemistä.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että tahdonvoima on tavattoman rajallinen resurssi. Kuten Frank kertoi minulle taannoin, ihminen kohtaa päivän mittaan noin sata erilaista tahdonvoimaa koettelevaa haastetta suklaapatukasta Facebook-houkutuksiin. Näistä noin puolen kohdalla tahdonvoima antaa periksi. Tahdonvaraisesti hammasta purren emme saakaan juuri mitään aikaiseksi. Tuloksellisuus syntyy ennen kaikkea etsimällä fiksuja tapoja toimia.

Tahdonvoimatutkimuksen klassikkokokeessa lapsi laitetaan huoneeseen vaahtokarkin kanssa. Samalla hänelle kerrotaan, että jos hän odottaa, kunnes tutkija tulee huoneeseen takaisin, hän saa kaksi vaahtokarkkia. Mutta vain jos ensimmäinen on syömättä. Vaahtokarkin säästäneet lapset pärjäävät myöhemmin elämässään huomattavasti kärsimättömiä paremmin.

Vaahtokarkin säästäjien juju ei kuitenkaan ole tahdonvoimassa. Juuri ne lapset, jotka tuijottivat vaahtokarkkia tuimasti päätyivät syömään sen. Toisen vaahtokarkin tienanneet keksivät sen sijaan vaihtoehtoisia tapoja vastustaa kiusausta. He istuivat vaahtokarkin päällä. He menivät huoneen toiseen päätyyn leikkimään. Nokkelimmat heittivät sen kaksimetrisen kaapin päälle. Siinä on vaahtosammuttimen kokoisen koltiaisen helppo vastustaa kiusausta, kun namu sijaitsee Mount Everestin huipulla.

Tahdonvoima on tavattoman rajallinen resurssi, ja aikaan saamisen kannalta oikeastaan aika yhdentekevä. Jos haluat saada asioita aikaan, mieti ennemminkin, mitä sellaista voit tehdä, josta olet aivan riemuissasi aamusta iltaan. Jos homma alkaa tylsistyttää, etsi lisää haastetta. Ja jos taas turhaudut, lähde vaikka kävelylenkille tai keksi jotain muuta tekemistä. Pään seinään hakkaamisesta ei tule kuin pää kipeäksi.

PS. Tällä viikolla vietetään kansallista Ajattelun viikkoa. Osallistu huomenna Helsingin Tuomiokirkossa järjestettävään viikon huipentavaan Kaveria ei jätetä -tapahtumaan.

Menestyjän salainen ase

Vuonna 2008 olin juuri aloittanut väitöskirjatutkimukseni ja kärsin massiivisesta valkoisen paperin kammosta. Tutkimusaiheesta ei meinannut saada millään kiinni, eikä ruudulle syntynyt tekstiä, vaikka kuinka rutistaisi.

Lopulta tuskasteltuani laitoin Amazoniin hakusanaksi ”creativity”. Pakkohan luovuuteen oli jollakin keinolla saada potkua. Aloitin tutkimusmatkani Mihaly Csikszentmihalyin teoksesta Creativity ja Edward de Bonon loistokirjasta Lateral Thinking. Pian innostuin lukemaan luovien supernerojen elämänkertoja. Kun kolusin da Vincin, Edisonin ja Hemingwayn elämänkertoja, huomasin, että onnistumisen, menestyksen ja luovuuden salaisuus olikin tavattoman paljon yksinkertaisempi kuin olin luullut.

Ennen tutkimusmatkaani odottelin usein päiväkausia inspiraation iskemistä. Ja kun loistoideoita ei päähän putkahtanut, tuijotteli valkoinen tietokoneruutu tuimana takaisin. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun oivallukset eivät pursua valtoimenaan. Mutta kun luin elämänkertoja ja muuta kirjallisuutta, aloin tajuta, että onnistuminen ei taida sittenkään olla rakettitiedettä. Myöhemmin sain selville, että da Vincin, Edisonin, ja Hemingwayn menetelmään ovat turvautuneet myös bisnesgurut Steve Jobs ja Richard Branson. Niin luovien nerojen kuin bisnesohjustenkin menestyksen takana on nimittäin näinkin simppeli juttu:

Tee asioita.

Inspiraation intensiivinen odottelu ei tee kuin pään kipeäksi. Jos sen sijaan tartut toimeen ja alat vaikkapa kirjoittaa tai puuhata muuta itsellesi keskeistä, alkaa tuloksiakin pian tulla kuin itsestään. Alkumatkalla voi toki tulla kompuroitua kerran tai toisenkin. Tästä syystä niin moni jääkin odottelemaan ”täydellistä hetkeä”. Sellaista kun ei kuitenkaan koskaan tule, on kaikkein paras tapa saada hienoja juttuja aikaiseksi tehdä kaikenlaisia juttuja. Osa niistä ei ole hienoja, mutta ennen kuin huomaatkaan, saat jo upeita asioita aikaiseksi.

Maailman huipputekijöillä ei ole sen ihmeellisempiä geenejä tai perhetaustaa kuin sinulla tai minullakaan. He olivat kuitenkin kaikki poikkeuksetta tavattoman puuhakkaita. Tietysti, jos puuha maistuu puulta, ei sitä halua tehdäkään. Siksi onkin tärkeää tutkia, missä oma intohimo loistaa kirkkaimmillaan.

Siinä vaiheessa kun saat kiinni siitä, mitä oikeasti haluat elämälläsi tehdä, et tarvitse kuin yhden salaisen aseen niin, että onnistut ja menestyt. Tee asioita, joka ikinen päivä. Niin saat myös aikaiseksi asioita.

Jokainen lapsi on taiteilija

Pablo Picasson mukaan jokainen lapsi on taiteilija; ongelmana on, kuinka pysytellä taiteilijana, kun kasvamme aikuisiksi. Jokainenhan tietää varmasti hyvin, että tämä pitää paikkansa. Mukulat koheltavat milloin minkäkin uuden virityksen parissa. Aika harvaa aikuista saa kuitenkaan innostumaan uudesta samalla tavalla. Usein ajatellaan, että kyky luovaan ajatteluun asuu geeneissä. Tämä on kuitenkin humpuukia.

Aikuiset eivät ole luovia siksi, että aikuiset ovat liian taitavia.

Kuten koomikko John Cleese linjasi loistavassa luovuutta käsittelevässä puheenvuorossaan, luovuudessa on kyse tavasta tehdä asioita. Ennen kaikkea luovuudessa on kyse siitä, että teet asioita uudella ja jollakin tavalla tarkoituksenmukaisella tavalla.

Aikuisena joudumme harvoin tilanteisiin, jossa pitäisi heittää kaikki vanha osaaminen roskiin ja tarkastella tilannetta uusin silmin. Meille on elinvuosien aikana kehittynyt niin tehokas paketti toimintamalleja, että sen kyseenalaistaminen on harvoin tarpeen. Vai kuka miettii joka aamu uusiksi, miten keittäisi kahvin tällä kertaa? Tai että kävelisikö sitä töihin tänään vaikkapa selkä edellä?

Lapset ovat sen sijaan jatkuvasti uusien haasteiden edessä. Jopa käveleminen on ollut joskus merkittävä luovaa ajattelua vaativa koitos. Se vaan unohtuu siinä vaiheessa kun aivojemme hermoverkot ovat piuhoittuneet riittävän tanakasti pitämään meidät tolpillamme.

Mutta kun maailma muuttuu alati kiihtyvään tahtiin, alamme löytää itsemme yhä useammin lapsen kengistä. Vanhat formaatit eivät toimi. Vielä viisi vuotta sitten loistavasti rullanneet prosessit yskivät kuin viimeistä päivää. Ja eilispäivänä oppimamme tapa ajatella ei sovikaan, kun tulevaisuus on saanut meidät kiinni jo nyt.

Erään suomalaisen pörssiyrityksen johtaja sanoi minulle muutama vuosi sitten, ettei huomisen ongelmia ratkota eilisen keinoin. Ei niin. Ne ratkotaan katsomalla niitä uudesta näkövinkkelistä, lapsen silmin. Jokainen lapsi on taiteilija. Pysytään taiteilijoina aikuisinakin. Kun muutostahti vaan kiihtyy entisestään, on lapsenmielisyys alati arvokkaampaa.

Muumimaailman ilkikurinen kapteeni

Kävimme kesällä lasten kanssa Muumimaailmassa. Antoisan mutta väsyttävän päivän päätteeksi pakkauduimme Naantalin keskustassa täpötäyteen bussiin, jonka oli tarkoitus viedä meidät parkkipaikalle automme luo. Ihmiset olivat helteessä pitkän päivän jälkeen kärttyisiä ja lapset kitisivät.

Kun bussi kurvasi liikkeelle, korkkasi kuski keskusradion auki ja aloitti: ”Täällä puhuu Muumimaailman bussin ilkikurinen kapteeni.” Tästä alkoi Turkulaisia, Tamperelaisia ja Porilaisia säälimätön puujalkavitsien kimara, joka sai koko kärttyisän bussilastillisen sulamaan. Lopulta parkkipaikalle saapuessamme bussi oli jo täynnä vedet silmissä nauravia väsyneitä mutta iloisia vanhempia. Kun bussi kurvasi pysäkille, ratkesi bussilastillinen raikuviin aplodeihin. Tähän kuski: ”Kuule, teille porilaisille tiedoksi: ei täällä päin ole tapana taputella.”

Harvoin olen nähnyt niin hyvää pelisilmää kuin Muumimaailman bussin ilkikurisella kapteenilla. Muutamalla hyvin valitulla hauskuutuksella äkäinen ja kiristynyt tilanne muuttui riemunkirjavaksi ilakoinniksi,

Oppimisen vallankumous: 10 loistavaa iPad-ohjelmaa lapsille

YLE Uutiset teki eilen mainion jutun tablettitietokoneista ja lapsista. Koulut ja päiväkodit ympäri maailmaa yrittävät nyt miettiä kuumeisesti, olisiko tableteista hyötyä oppimisessa. Nähdäkseni vastaus on painokas kyllä: tabletit avaavat uudenlaisia oppimismahdollisuuksia, joissa lapsi kuin lapsi voi ottaa laajojakin taito- ja asiakokonaisuuksia omatahtisesti haltuunsa.

On tärkeää huomioida, että oppmisessa keskeisimmässä roolissa on nimenomaan omatahtisuus ja sisäinen motivaatio: se, että lapsi tekee niitä asioita, jotka kulloinkin aidosti kiinnostavat. Tässä avuksi ei tarvita huipputeknologiaa: mielenkiintoiset kirjat ja pelit, kuten esimerkiksi loistava Oppi ja ilo -sarja, ajavat helposti saman asian. Tablettitietokoneet tarjoavat kuitenkin ennennäkemättömän rikkaan ympäristön, jossa lapsi voi oppia ja kokeilla omaan tahtiinsa.

Digimaailman ongelmana on, että vaikka tarjontaa on runsaasti, on helmiä vaikeaa löytää keskimäärin heikkotasoisen tarjonnan joukosta. Jotta lapset todella hyötyisivät digitaalisesta oppimisympäristöstä, täytyy vanhemman tai opettajan tehdä paljon töitä löytääkseen sisältöjä jotka ovat sekä aidosti hauskoja ja mielenkiintoisia että oppisisällöltään rikkaita ja tasokkaita. Tällaisiakin sisältöjä on kuitenkin runsaasti. Tässä siis lyhyesti nähdäkseni App Storen kymmenen kirkkainta oppimispelien helmeä. Lisää omat suosikkisi kommentteihin.

1. Fun English

Briljantti englanninkieleen johdattava peli opettaa lapsille perussanastoa hämmästyttävän tehokkaasti.

2. Grow Your Garden

Loistava logiikka- ja matematiikkapeli, joka johdattaa lapset analyyttisen ajattelun ydinajatusten pariin.

3. Sanataituri / Finnish Word Wizard

Huikea peli, joka opettaa lapset kirjoittamaan ja tunnistamaan kirjaimia.

4. Lolan matikkajuna / Lola’s Math Train

Suomalaisen Beiz-studion loistava peli, jolla lapset pääsevät harjoittelemaan yhteen- ja vähennyslaskutaitojaan.

5. Barnyard

Juniorista noin kolme-neljävuotiaille suunnattu peli, jolla oppii kaikenlaista hahmontunnistusesta aakkosiin ja numeroihin.

6. Pluto Plays Piano

Loistava ohjelma, jonka avulla lapset oppivat tuntemaan pianokoskettimiston ja soittamaankin yksinkertaisia kappaleita.

7. AlgebraTouch

Hieman vanhemmille lapsille loistava peli, jolla algebran salaisuudet avautuvat tuosta vain.

8. King of Math

Perusaritmetiikan kattava fantastinen peli, joka koukuttaa helposti tällaisen tutkijanplantunkin.

9. Geography

Montessori-pedagogiikkaan perustuva peli, jonka avulla lapset tutustuvat maantieteeseen.

10. ParkMath

Innostava ja antoisa peli, jolla lapset oppivat ja syventävät matematiikan taitojaan.

Kokeile myös näitä: Aapinen, Numerot, Nolla, Doodle, Coloring, Sanaseikkailu, Musical Me!, WordWagon, AlphaWriter, Play2Learn English, Flashcards, Sanapeli (EN), LinguPingu, Virtuoso, IntroToLetters, MathDrills, ToonTastic, MatheMagics, Science360, Monkey Lunchbox, Lola’s Sudoku, LearnClock, EuroCoin: Math for Kids, Interactive Telling Time, MathBalloons, MotionMaths.

Asenne ratkaisee

Khan Academyn perustaja Salman Khan testasi amerikkalaisissa pilottikouluissa omatahtisesti opiskelevia lapsia kolmenkymmenen päivän päästä opintojen alkamisesta. Tulokset menivät odotetusti Gaussin käyrälle: suurin osa oppilaista oli keskinkertaisia, muutamat olivat huippuja, ja muutamat eivät pysyneet kärryillä. Kun sama testi uusittiin runsasta kuukautta myöhemmin, olivat kaikki lapset kuitenkin kehittyneet radikaalisti. Lisäksi muutamat aiemmin suurin piirtein kutosen oppilaat suoriutuivatkin nyt – 30 päivää myöhemmin – kympin oppilaita paremmin!

Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tullut kuuluisaksi asennetta koskevista tutkimuksistaan. Dweck esittelee asenneteoriassaan kaksi erilaista suhtautumistapaa omaan osaamiseen. Muuttumattomuuden asenne, fixed mindset, tarkoittaa sitä, että oletat ominaisuuksiesi olevan enemmän tai vähemmän muuttumattomia. Olet siis fiksu, kaunis tai vaikkapa hyvä laulamaan. Tällöin jokainen vastaantuleva haaste on testi: se testaa, kuinka taitava olet. Jos taidot eivät riitä, on kyseessä lannistava epäonnistuminen.

Kasvun asenne, growth mindset, on lähtee puolestaan siitä, että ominaisuudet ovat muokattavissa. Oli lähtöasetelmasi mikä tahansa, pystyt kehittämään omaa osaamistasi harjoittelun ja kokemuksen kautta. Tällöin haasteet muuttuvat oppimiskokemuksiksi. Jos onnistut, osoitat olevasi osaamisessasi jo näin pitkällä. Jos homma ei puolestaan luista, otat opiksesi ja kokeilet uudenlaista strategiaa.

Riittävällä harjoituksella ja oikeanlaisella menetelmällä haaste kuin haaste on ratkaistavissa.

Muuttumattomuuden asenteen ihmiset pitävät vaivannäköä ja haasteita vältettävinä. He välttävät negatiivista kritiikkiä ja pitävät toisten menestystä uhkana itselleen. Kasvun asenteen ihmiset puolestaan näkevät vaivannäön kehittymisen mahdollisuutena. He syleilevät haasteita, oppivat kritiikistä ja näkevät toisten menestyksessä inspiraatiota ja oppimisen mahdollisuuksia.

Tutkimuksissa on osoitettu, että asenne on aivan keskeinen menestystekijä – paljon keskeisempi kuin lähtötilanteessa vallitseva lahjakkuus. Eräässä kokeessa osoitettiin, että jos ihimnen pitää osaamistaan muuttumattomana, hän antaa nopeasti periksi haasteiden edessä ja siirtyy tekemään jotain muuta. Jos asenne on puolestaan kasvuun kallellaan, on ihminen huomattavasti sinnikkäämpi, eikä monesti luovuta ennen kuin ongelma on ratkaistu.

Jos kuitenkin ajattelet, että menestyjillä täytyy kuitenkin olla jokin erityistekijä, jota ei löydy kaikilta, tuumaa tätä hetki. Parikymppinen juoksijalupaus Oscar Pistorius juoksee tällä hetkellä Lontoon olympialaisissa 400 metrin pikamatkan Etelä-Afrikan joukkueessa. Pistoriukselta on tosin amputoitu jalat polvien alapuolelta 11-kuukautisena, mutta se ei kutsumuksellista urheilijaa haittaa. Maailmankuulu taiteilija Chuck Close halvaantui kaulasta alaspäin sairauskohtauksen seurauksena. Close opetteli maalaamaan pitämällä pensseliä suussaan ja teki toisen, vielä edellistä tunnetumman uran maailman arvostetuimpien taiteilijoiden joukossa. Ja Fauja Singh juoksi taannoin maaliin Toronton maratonilla. Singh on satavuotias.

Onnistuminen ei katso geenitekijöitä. Se seuraa intohimosta ja sinnikkäästä harjoittelusta.

PS. Aurinkoista elokuun alkua kaikille!

10 lyhyttä ajatusta

1. Aikaan saaminen ei ole sidottu aikaan.

2. Aivot eivät ole kone – aivot ovat puutarha.

3. Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan.

4. Lasta tulee rakastaa ehdoitta.

5. Ole sellainen kuin oikeasti olet.

6. Tulevaisuuden koulussa jokainen on oman alansa mestari.

7. Tyhmyys on suhteellista.

8. Positiiviset tunteet auttavat ihmisiä kukoistamaan.

9. Taide tarvitsee avaimia.

10. Todellisuus synnyttää unelmia – ja unelmat synnyttävät todellisuutta.

PS. Ajattelun ammattilainen kesälomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 6.8. Aurinkoista kesää kaikille!

5 yleisintä argumenttivirhettä – ja miten selviät niistä

Nykyaikana etenkin verkkokeskusteluissa ihmisten keskinäinen argumentointi käy kiivaana. Hyvä puoli tässä on, että verkossa eivät nyrkit pääse viuhumaan, vaikka keskustelu kuinka kärjistyisi. Huono puoli on taas, että nimimerkin takaa on helppo huudella vaikka mitä.

Erityisesti verkkokeskusteluissa huomaa, että Wikipediasta on helppo katsoa yleisimmät argumenttivirheet. Ongelmana tässä on, että vastapuolen virheen tunnistaminen ei vielä takaa hyvää argumentaatiota. Ei siis riitä, että toteaa verkkokeskutelussa, että ”tuo on selvä olkinukke!” Kärjistyneestä kielenkäytöstä selviää vain osaamalla oikeanlaista argumentaatiojudoa. Tässä viisi yleisintä argumenttivirhettä ja muutama judoliike, joilla niistä selviää.

1. Ad hominem

Ad hominem tarkoittaa henkilöön käyvää hyökkäystä. Tyypillisiä muotoja ovat ”sinä olet aina tuollainen”, tai ”ei tuota usko kukaan tuollaisen viherpipertäjän suusta”. Ad hominem on sikäli konstikas argumenttivirhe, että se jättää vastapuolen aika aseettomaksi: on aika vaikea ruveta puolustautumaan, että ”en minä nyt aina ole tällainen”. Ad hominem -argumenttiin pureekin tehokkaimmin sulkeistaminen: ota koppi argumenttivirheestä ja siirrä se sitten sivuun.

Takavuosina eräs kollegani oli jatkuvasti myöhässä. Mutta koska myöhästelin joskus itsekin, hän pystyi aina vastaamaan kritiikkiin: ”kyllähän sinäkin myöhästelet”. Kerran sitten keksinkin sulkeistaa vasta-argumentin: ”Olet aivan oikeassa. Myös minä myöhästelen. Mutta käsitelläänkö ensin tämä sinun myöhästymisasiasi, ja palataan sitten minuun?” Näin saimme asian viimein selvitettyä.

Seuraavan kerran, kun joku käy henkilöösi käsiksi, tunnusta tosiasiat ja ehdota, että palaatte niiden pariin heti kun itse pääargumentti on käsitelty.

2. Olkinukke

Olkinukkeargumentti on ad hominem -argumentin ohella tyypillisin verkkokeskusteluissa tunnistettu argumentti. Tähänkin blogiin saan aika ajoin erityisesti poliittisesti arkoihin aiheisiin kommentteja, joissa kirjoittaja syyttää olkinukesta – mutta jättää perustelujen esittämisen sikseen. Kuten joku taannoin kommenteissani totesi, lattea ”tuohan on olkinukke” -väittämä kääntyy itse asiassa alkuperäisen argumentin eduksi. Jos kritisoija ei edes esitä kritiikkiä, vaikuttaa alkuperäisteksti entistä vahvemmalta.

Olkinukke on erittäin hankala argumenttivirhe myös siksi, että se on läheistä sukua yhdelle tehokkaimmista retorisista keinoista: kärjistämiselle. Usein kärjistäminen terävöittää erityisesti poliittisen korrektiuden latistamia keskusteluja. Tällöin argumentti herättää ajatuksia ja keskustelua. Kärjistäminen voi kuitenkin myös mennä liian pitkälle, jos kirjoittaja esittää korjaamattomina totuuksina selvästi harhaanjohtavia yleistyksiä.

Olkinukkeargumentin kohdalla olennaista onkin osoittaa, missä kohtaa vastapuoli kärjistää liikaa. Tämä vaatii jo kohtalaisen syvällistä käsiteltävän asian tuntemista. Jos joku sanoo esimerkiksi, että kaikki kokoomuslaiset ovat ahneita roistoja, ei riitä sanoa, että ”eiväthän ne ole, hohhoijaa”. Sen sijaan olkinuken kumoajan tulee kyetä osoittamaan parhaassa tapauksessa muutamalla esimerkkitapauksella, kuinka kokoomuslaistenkin riveistä löytyy paljon loistotyyppejä, ja kuinka suurin osa heistä, niin kuin kaikista poliittisesti valveutuneista ihmisistä, on pohjimmiltaan ihan fiksuja tavallisia ihmisiä.

Jos joku esittää siis olkinukkeargumentin, esitä sivistyneesti muutama vastaesimerkki, jotka osoittavat väitteen olevan liian kärjistetty.

3. Ad verecundiam

Ad verecundiam, auktoriteettiin vetoaminen, on erityisesti akateemisen maailman helmasynti. Olemme tottuneet ajattelemaan, että joku jossain tietää meitä paremmin. Siksi auktoriteettiin vetoaminen lisää argumenttimme painoarvoa. Jos argumentti ei meinaa ottaa tuulta purjeisiinsa, voi peliin heittää esimerkiksi klassikon ja aloittaa väittämällä: ”Tutkimusten mukaan…” Tällöin väite vaikuttaa heti hihasta vedettyä mutua tasokkaammalta.

Toki on myös olemassa paljon perusteltua auktoriteettiin vetoamista. Jos kirjoittaja vaivautuu kertomaan, mistä tutkimuksesta on kyse, ja vieläpä tiivistämään, mitä tuloksia on saatu, on kyseessä usein oikeasti vahva argumentti. Mutta yleismaailmallinen tutkimuksiin tai tietäjiin vetoaminen on usein harhaanjohtavaa.

Ad verecundiam -argumentista selviät pyytämällä tarkennusta. ”Mainitsit, että tutkimukset tukevat väitettäsi. Voisitko ystävällisesti kertoa, mistä tutkimuksista on kyse, ja ehkä laittaa vielä lähdeviitteen?” Näin nostat heti keskustelun laatua – tai saat vastapuolen kiinni auktoriteetilla bluffaamisesta.

Jos vastapuolesi siis vetoaa auktoriteettiin, pyydä häntä tarkentamaan, mistä lähteestä tieto on peräisin, ja tiivistämään lyhyesti, mistä lähdetiedossa on pääpiirteissään kysymys.

4. Ad populum

Ad populum, suosioon vetoaminen, on tyypillistä erityisesti koulujen pihalla ja kärkevässä amerikkalaistyyppisessä poliittisessa argumentoinnissa. Ad populum -argumentin tyypillisin muoto on: ”Kaikki ovat sitä mieltä, että…” Yleiseen mielipiteeseen vetoaminen ei kuitenkaan riitä perusteeksi, ellei argumentti käsittele nimenomaan mielipidekysymyksiä.

Ad populum -argumentista selviät hieman samaan tapaan kuin edellisestäkin: pyytämällä tarkennusta. Kysy siis kohteliaasti, ketkä esimerkiksi ovat vastapuolen väittämää mieltä. Jos vasta-argumenttina on: ”no, tiedäthän, kaikki”, voit todeta kohteliaasti, että jos kyseessä on tosiaan ihan jokainen, ei liene vaikeaa osoittaa muutamaa esimerkkiä. Jos tässä kohtaa jäädään jankkaamaan, kannattaa toimia kuten tämän listan seuraavassa kohdassa.

Jos keskustelija siis vetoaa yleiseen mielipiteeseen, pyydä muutama esimerkki siitä, ketkä tarkkaan ottaen tätä mielipidettä kannattavat.

5. Trolli

Tämä argumenttivirheitä ahmiva otus esiintyy harvoin kasvotusten tapahtuvassa keskustelussa, mutta livahtaa mukaan sanasotaan tämän tästä esimerkiksi yleisötapahtumissa ja erityisesti verkkokeskusteluissa. Trollin tarkoituksena ei edes ole käydä sivistynyttä keskustelua, vaan vain hämmentää keskustelua esittämällä yliampuvia kärjistyksiä tai suoranaisia mauttomuuksia.

Onneksi trolleihin on olemassa yksinkertainen lääke. Trolli saa elinvoimansa niistä reaktioista, joita hänen trollaamisensa aiheuttaa. Tämän takia trollin tapauksessa kaikkein tehokkain tapa toimia onkin olla ruokkimatta sitä.

Jos siis huomaat, että keskustelukumppanisi vain jankkaa ja paaluttaa vanhoja näkemyksiään tai harjoittaa suoranaisia mauttomuuksia, anna asian olla. Aina ei tarvitse saada viimeistä sanaa – ja ravinnotta trolli nääntyy pian pois. Älä siis ruoki trollia.

Lopuksi, filosofikollegani Markus totesi aikanaan, ettei argumenttivirheiden opetteleminen vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tämä pitää täysin paikkansa. Ensinnäkin, taitava argumentaatio vaatii hyvää argumentaatioteorian, logiikan ja retoriikan tuntemusta. Toisekseen, vaikka argumenttivirheet onkin hyvä tuntea, ei niiden tuntemuksestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviää. Taitavaksi argumentoijaksi oppiikin ennen kaikkea tutustumalla parhaisiin argumentaatiokirjoituksiin. Hyvä aloituspaikka on Suomen terävimpiin retoorikkoihin kuuluvan Juhana Torkin mestariteos Puhevalta.

PS. Tällä viikolla päättyy ilmoittautumisaika Retoriikan kesäkouluun. Kesäkoulun puhujajoukko on nähdäkseni aivan huikea, ja sain myös itse kunnian olla mukana. Mukana ovat myös omaan kielenkäyttööni merkittävästi vaikuttaneet Jari ParantainenKatleena Kortesuo ja Juhana Torkki. Tutustu kesäkouluun täältä.