Category Archives: Osaaminen

5 vinkkiä Cicerolta: Näin rakennat vaikuttavan puheen

07/02/2011

9 kommenttia

Winston Churchillin mukaan mikään ihmiselle suoduista taidoista ei ole puhetaidon vertainen. Eikä ihme: ilman puhetaitoa eivät pilvenpiirtäjät nousisi, tai sotajoukot liikkuisi.

Me suomalaiset emme ole tunnettuja puheenlahjoistamme. Siinä, missä amerikkalaispoliitikot Clintonista Obamaan suoltavat ikimuistoisia puheita ja liikuttavat kuulijansa kyyneliin, tylsistyttävät eduskunnan täysistunnon puheenvuorot yleisön unen partaalle.

Vaikuttavan puheen rakentaminen ei ole kuitenkaan geeneistä kiinni. Päin vastoin: vaikuttavan puheen rakentaminen on viime kädessä yksinkertainen juttu, kunhan tunnet oikeat niksit. Tässä kuulun roomalaisoraattori Ciceron kaava vaikuttavan puheen rakentamiseksi.

1. Exordium – Alkusanat

Jokainen vaikuttava puhe alkaa alusta. Aivan turhan usein kuulee puhujan aloittavan puheensa epämääräisellä jaarittelulla, tai säntäävän suoraan budjettivajeen tai muun puuduttavan leipätekstin kimppuun.

Puheen alussa täytyy voittaa yleisö puolelleen. On rikottava jää, tai niin kuin suomalainen mestaripuhuja Juhana Torkki sanoo, avattava kanava. Tämä onnistuu vetoamalla yleisön tunteisiin. Patenttivarmoja keinoja aloittaa puhe lennokkaasti on esimerkiksi siteerata tunnettua henkilöä, kertoa omakohtainen tarina tai mielikuvia herättävä anekdootti.

Rautaiset ammattilaiset kertovat vitsin – tosin tämä taiteenlaji on huomattavan paljon vaativampi, kuin äkkiseltään luulisi. Mutta jos tiedät olevasi armoitettu huulenheittäjä, on exordium loistopaikka huumorille. Kun vielä linkkaat aloituksesi jollakin tavalla puheen leipätekstiin, olet jo puolessa välissä vaikuttavan puheen synnyttämistä.

2. Narratio – Johdattelu

Ennen budjettivajeen kimppuun hyökkäämistä on hyvä johdatella kuulija aiheen pariin. Tässä voit taustoittaa puheenaihettasi käyttämällä apuna joko tarinoita, tai vetoamalla puheenaihettasi koskeviin taustatekijöihin.

Narration tehtävänä on johtaa yleisösi luontevasti seuraavaan kohtaan, jossa esität väittämäsi asian. Säntäämällä suoraan kuivan asian kimppuun vieroitat helposti yleisösi ja ajat heidät kommunikaattoreidensa pariin. Alustamalla väittämäsi lennokkaasti pidät huolen siitä, että kuulijasi huomio kohdistuu sinuun ja sanomaasi – eikä kännykän näytöllä singahteleviin Angry Birdseihin.

3. Partitio – Väittämä

Vasta tässä kohtaa esität puheesi väitteen. Jos tarkoituksenasi on suostutella kaupunginvaltuusto budjettileikkaukseen, olet avannut kanavan ja alustanut väittämäsi tunteisiin vetoavilla kertomuksilla tai kaikkien hyväksymillä tosiseikoilla. Nyt esität teesin: budjettia on leikattava.

On syytä huomata, että vasta nyt siirrytään puheessa siihen vaiheeseen, mihin valtaosa suomalaispuhujasta hyökkää hetimiten: vasta tässä kohtaa tarjoillaan yleisölle ”kuivaa asiaa”. Kun kanava on auki yleisölle, ja kuulija symppaa puhujaa, on kuivakin asia helppo esittää lennokkaasti.

4. Confirmatio – Perustelu

Tässä vaiheessa esitetään perusteet väitetylle teesille. Perustelut koostuvat tietysti paljolti faktoista ja niitä tukevista argumenteista. Mutta edes tässä kohtaa ei yleisöä kannata puuduttaa kuoliaaksi.

Esimerkkiä voit ottaa amerikkalaisista akateemikoista: UC Berkeleyn fyysikko Richard Muller esittää toinen toistaan mukaansa tempaavampia luentoja hiukkasfysiikasta. Vaikka asia on painavaa, ja faktoja vilisee silmissä, onnistuu Muller puhumaan puolentoista tunnin luennon toisensa perään päästämättä yleisöään hetkeksikään otteestaan.

Faktojen lisäksi mestaripuhuja käyttää vertauskuvia, kielikuvia ja – jälleen kerran – tarinoita. Näin yleisö saa paremmin kiinni siitä, mitä halutaan sanoa, vaikka kyseessä olisi hiukkasfysiikka, maantieto – tai vaikkapa kaupunginvaltuuston budjettivaje.

5. Peroratio – Loppunousu

Aristoteleen mukaan jokaisessa hyvässä runossa on alku, keskikohta ja loppu. Sama pätee myös hyvään puheeseen. Vaikuttava puhe alkaa voittamalla yleisö puolelleen. Sen keskikohta koostuu väitetystä asiasta ja sen perusteluista. Ja puhe loppuu nousuun, joka jättää yleisön voimakkaasti tunnelatautuneeseen tilaan.

Winston Churchill ohjeisti: jos haluat yleisösi tekevän jotain, jätä heidät turhautuneiksi. Jos sen sijaan tarjoat puheesi lopuksi ratkaisun esiin nostamaasi ongelmaan, voit olla varma, että yleisösi poistuu kotiin hyvillä mielin – eikä sitten tee yhtään mitään.

Siinä, missä puhe kannattaa lähes aina aloittaa hyväntuulisesti – huumorilla, nostattavalla lainauksella tai vaikkapa pienellä koheltamisella puhujapöntössä – on puheen lopussa tarjoiltava tunteiden kirjo laajempi. Voit toki lopettaa pieneen vitsiin tai vaikuttavaan sitaattiin. Näin yleisö poistuu hyvillä mielin tilaisuudesta. Mutta todellinen mestaripuhuja kykenee myös tarvittaessa muuttamaan kuulijansa maailmaa ja liikuttamaan tämän jopa kyyneliin.

Kaikkein tärkeintä puheen lopussa on se, että se loppuu selvästi ja tarkkarajaisesti. Kuulija muistaa puheesta tasan kolme asiaa: alun, käännekohdan ja lopun. Kaikkein tärkein näistä on loppu: säästä se vaikutus, jonka haluat puhujassasi synnyttää puheen loppuun. Näin kirjoitat varmuudella vaikuttavan puheen.

PS. Jos olet kiinnostunut puhumisen jalosta taidosta, suosittelen lämpimästi tutustumaan Juhana Torkin loistoteokseen Puhevalta.

KISS

28/01/2011

1 kommentti

Marraskuun yhdeksästoista päivä vuonna 1863, suosittu mestaripuhuja Edward Everett piti kaksi tuntia pitkän puheen, jota kukaan ei muista. Hetkeä myöhemmin Abraham Lincoln nousi ylös ja lausui 269 sanaa, jotka tunnetaan Gettysburgin puheena. Sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista puheista.

Keep it simple.

Lapseni opettelee lentämään

03/12/2010

1 kommentti

Todistin toissa päivänä seuraavan keskustelun nelivuotiaan tyttäreni, naapurintytön ja vaimoni kesken:

”Minä osaan jo vähän lentää”, sanoi tyttäreni Silja.
”Ei se ole mahdollista, ei ihminen osaa lentää”, totesi naapurintyttö.
”Kylläpäs”, sanoi Silja. ”Katso vaikka.” Silja kiipesi olohuoneen pöydälle, levitti kätensä ja lennähti pöydältä pienen matkan.

”No höh, mutta ei ihminen osaa oikeasti lentää”, sanoi naapurintyttö.
Tällöin peliin puuttui vaimoni ja sanoi: ”Olette molemmat oikeassa. Tähän asti kukaan ihminen ei ole osannut lentää niin kuin lintu. Mutta ei sitä tiedä, vaikka joku onnistuisikin siinä ensimmäistä kertaa, jos tarpeeksi harjoittelee.”

Moni suuri läpimurto on tehty uskomalla mahdottomuuksiin. Esimerkiksi lentokone.

3 tapaa käyttää ruumiinkieltä

24/11/2010

Jätä kommentti

Ihmisten väliset viestit eivät välity vain siinä, mitä sanomme. Myös ruumiimme viestii jatkuvasti aikeistamme, ajatuksistamme ja tunteistamme. Tässä kolme hyvää syytä siihen, minkä takia on hyvä oppia tuntemaan ruumiinkieltä.

1. Tunnista sanattomat viestit

Viestintä ei perustu vain sanottuun. Monien tutkimusten mukaan valtaosa ihmisten välisestä viestinnästä perustuu ilmeiden, ruumiinkielen ja äänenpainojen tulkintaan. Albert Mehrabianin 1950-luvulla tekemässä tutkimuksessa ilmeni, että  sanavalintojen rooli viestin välittämisessä on vain noin 7 prosenttia kokonaisviestinnästä.

Opettelemalla tulkitsemaan ruumiinkieltä tunnistat, milloin keskustelukumppanisi on aidosti kiinnostunut sanomastasi, ja milloin puheenaihetta kannattaa vaihtaa pikimmiten. Ruumiinkieltä tulkitsemalla osaat ohjata puheenaiheet kummallekin osapuolelle mieluiselle maaperälle.

Sanattomien viestien tulkinnassa kannatta olla kuitenkin myös varuillaan. Joskus kädet menevät puuhkaan vain siksi, että keskustelukumppanillasi on kylmä – eikä siksi, että hän kokisi juttusi uhkaavaksi. Samaten niin sanotut valehtelusignaalit ovat usein harhaanjohtavia – ihminen kun käyttäytyy lähes kuin valehtelisi esimerkiksi silloin, jos häntä vain epäillään valehtelemisesta.

Yleisimpien ruumiinkielen signaalien tunnistaminen on kuitenkin hyödyllistä viestinnän tehostamiseksi. Näin opit tulkitsemaan juttukumppanisi viestit sujuvasti.

2. Viestitä kehollasi

Ruumiinkielen tulkinnan lisäksi on hyvä tuntea erilaiset keholla viestimisen tavat. Jos esimerkiksi pidät esitelmää, ei yleisöä kannata osoitella sormella – se koetaan yhtenä uhkaavimmista eleistä. Sen sijaan esimerkiksi puheenvuoroja jakaessasi voit osoittaa vuorossa olevaa avoimella kädellä.

Yleensäkin on hyvä paljastaa kämmenet sekä uusia ihmisiä tavatessasi, että esitelmöidessäsi. Näin muut näkevät, että olet hyvällä asialla. Kyseessä on samaa perua oleva ele, kuin kätteleminenkin – paljaat kämmenet eivät kätke asetta.

On myös hyvä opetella hymyilemään erilaisissa esiintymis- ja vuorovaikutustilanteissa. Hymy on yksi tehokkaimmista jään sulattajista, ja yksi valloittavimmista tavoista viestiä ilmein. Tässäkin tietoisella harjoituksella saat ihmeitä aikaan, olit sitten luonnostasi millainen yrmyniska tahansa.

3. Vaikuta mielialoihisi

Kuten kirjoitin maanantain blogitekstissä, voit vaikuttaa ruumiinkielelläsi myös omiin mielialoihisi. Hymyilemällä sateisena maanantaipäivänä piristät omaa mielialaasi. Purkamalla puolestaan erilaisia ruumiisi puolustusasentoja kuten ristittyjä käsiä tai jalkoja tunnet olosi itsevarmemmaksi.

Jostakin syystä ilmeidemme ja tuntemusten välillä kulkee kaksisuuntainen tie. Kun yhdistät tätä ymmärrystä ruumiinkielen tuntemukseen, voit vaikuttaa monipuolisesti omiin tuntemuksiisi säätelemällä asentojasi, eleitäsi ja ilmeitäsi.

Ruumiinkieli on kieli, jota kaikki puhumme enemmän tai vähemmän luonnostaan. Opettelemalla ruumiinkielen aakkoset kykenet ymmärtämään juttutoveriasi entistä jouhevammin, viestittämään kehollasi sekä vaikuttamaan myönteisesti omiin mielialoihisi. Alkuun pääset vaikkapa tutustumalla Barbara ja Allan Peasen kirjaan The Definitive Book of Body Language. Voit tilata sen täältä.

Suunta hallussa

19/11/2010

4 kommenttia

Joukko sotilaita eksyi taistelun tuoksinassa Sveitsin Alpeille.* Viikkokausia harhailtuaan sotajoukko oli nälissään ja kylmissään. Kuin ihmeen kaupalla he löysivät maasta repun, josta löytyi kartta.

Kartan avulla sotilaat suunnistivat ulos vuoristosta ja pääsivät paikallisen kylän majataloon lämmittelemään ja syömään vatsansa pulleiksi. Seuraavana aamuna sotamiehet kokoontuivat aamiaispöydän ääreen. Yksi sotilaista alkoi tarkastella löydettyä karttaa tarkemmin.

Kartta oli Etelä-Ranskasta.

* Kuulemani mukaan tarina on tosi. Jos tiedät tarkemman lähteen, kerro siitä kommenteissa.

Mikä on opettajan tärkein tehtävä?

03/11/2010

6 kommenttia

Aiempien koulua koskevien kirjoitusteni keskusteluissa nousi esiin mielenkiintoinen seikka. Olen aiemmin väittänyt, että opetuksen tulisi painottua oppilaiden omiin mielenkiinnon kohteisiin: jos ihminen ei ole kiinnostunut opetettavasta asiasta, ei oppi mene perillekään. Mutta kuinka moni yhdeksänvuotias suhtautuu intohimolla yhtään mihinkään? Miksi jotkut löytävät oman kutsumuksensa pikkunappuloina, ja toiset puurtavat eläkkeelle asti tervanjuonnin parissa?

Oppiminen on kahden asian summa: altistuksen ja kiinnostuksen. Opettajan vastuulla ei ole kuitenkaan vain tarkoituksenmukaiselle oppiainekselle altistaminen. Opettajalla on myös merkittävä rooli innostuksen synnyttäjänä. Asiaansa leipääntynyt ruotsinmaikka vain vieraannuttaa oppilaat toisesta kotimaisesta. Kädet heiluen lennokkaita tarinoita sylkevä historianopettaja lienee puolestaan vastuussa yhdestä jos toisestakin tulevasta historioitsijasta.

Opettajan tehtävänä ei ole vain opettaa. Opettajan tehtävänä on myös innostaa.

Oppiminen on yksi huikeimmista asioista, mitä ihminen voi kokea. Mutta jos opimme yhdeksän vuoden altistuksen aikana ajattelemaan oppimista puuduttavana ja tylsänä, jää tämä inhimillisen kokemusmaailman ulottuvuus monilta tavoittamatta – pahimmillaan eliniäksi. Ja ellei opetettava asia kiinnosta, ei oppimistakaan tapahdu.

Innostus voi kummuta omasta temperamentista. Onnekkaimpia ovatkin ne, jotka jo lapsesta pitäen tietävät, mitä haluavat elämältä. Mutta innostus voi viritä myös innostavalta opettajalta. Parhaassa tapauksessa opettaja sytyttää esimerkillään oppilaissa roihuun kipinän, jonka olemassaolosta he eivät aiemmin tienneet tuon taivaallista.

Opettaminen ei ole vain tiedonsiirtoa. Opettaminen on uudenlaisen toiminnan mahdollisuuksien synnyttämistä. Uutta toimintaa taas ei synny ilman innostusta. Opettajan tärkein tehtävä onkin siis innostuksen tunnistaminen ja sen herättäminen.

Pitäisikö koulussa opettaa vai valmentaa?

01/11/2010

6 kommenttia

Nykykoulu perustuu jälkipositivistiseen tosiseikkojen siirtämisen ihanteeseen. Ajatellaan, että opettajalla on hallussaan faktat, ja hän voi opettamalla siirtää ne lapsille. Oletetaan siis, että opettaja tietää enemmän kuin lapset – mukaan lukien sen, mitä lapset haluavat. Tosiasiassa oppiminen on kahden asian summa: altistuksen ja kiinnostuksen.

Opettaja voi toki tarjota monipuolisen altistusympäristön. Mutta jos kiinnostusta ei ole, ei ole oppimistakaan.

Valmentaminen on puolestaan oppimisprosessi, jossa huomio kiinnittyy ennen kaikkea oppilaan omaan temperamenttiin ja omiin intohimon kohteisiin. Valmentaja ei oleta, että on olemassa tietty tietopaketti, joka täytyy siirtää oppilaalle. Sen sijaan hän ohjaa valmennettavaansa tarvittaessa. Valmentaja tarjoaa osaamistaan niiltä osin, kuin se on oikeasti käyttökelpoista valmennettavan sen hetkisten mielenkiinnon kohteiden kannalta. Kun valmentaja osaa vielä sovittaa opetettavien asioiden vaativuuden oppilaan sen hetkiseen osaamistasoon, on oppiminen lähes väistämätöntä. Kuten Arthur C. Clarke on sanonut, ”siellä missä on innostusta, lapset oppivat.”

Siinä, missä opettaja-oppilas -suhde on epätasapainoinen ja autoritäärinen, on valmentaja-valmennettava -suhde parhaillaan tasa-arvoinen vuorovaikutussuhde, jossa myös valmentaja oppii jatkuvasti uutta valmennusprosessista. Vaikka opittavat työkalut löytyvätkin valmentajalta, ei se tarkoita sitä, että hän pystyisi diktatorisesti sanomaan, mitkä niistä tulee valita käyttöön, tai edes miten niitä tulee käyttää. Jos pitkäkoipinen Usain Bolt olisi opetellut juoksemaan oppikirjan mukaan, ei häntä nähtäisi olympiakentillä. Koska Jamaikan Salaman valmentaja hoksasi kuitenkin, että Boltin omintakeisen hessuhopomaisen juoksutyylin yksilöllinen hiominen johtaisi tuloksiin, olemme saaneet viime vuosina ihastella Boltin ylivoimaisia pikajuoksusuorituksia.

Nykykoulu aliarvioi lapsen motivaation roolin. Tämä johtuu sitoumuksesta aikansa eläneisiin positivistisiin ja behavioristisiin oppimiskäsityksiin. Tieto ei ole kokoelma faktoja tai bitteinä koodattua informaatiota, jotka voidaan siirtää yhdestä päästä toiseen. Tieto on kyky tehdä uusia asioita. Uusia asioita oppii tekemään vain tekemällä. Eikä kukaan ryhdy itse tekemään, jollei ole kiinnostunut tekemästään.

Voisiko koulu siirtyä siis valmentamaan lapsia? Opettaminen kun ei johda kuin oppimisesta vieraantumiseen.

Oppia ikä kaikki?

29/10/2010

10 kommenttia

Sugata Mitra on kuulu Intiassa järjestämistään Hole in the Wall -kokeista.* Näissä Mitra on jättänyt tietokoneen paikallisten lasten käyttöön vailla ohjeita. Samalla on seurattu, kuinka lapset oppivat.

Eräässä koejärjestelyssä Mitra asensi köyhälle alueelle tietokoneen, jossa opetettiin englanniksi kovan tason bioteknologiaa. Alueen lapset eivät osanneet sanaakaan englantia, ainoastaan äidinkieltään tamilia. Mitra asensi koneen ja jätti lapset sen pariin oman onnensa nojaan.

Pian yksi lapsista omaksui opettajan roolin, ja ryhmänä lapset alkoivat perehtyä tietokoneelle tallennettuun informaatioon – huolimatta siitä, etteivät he edelleenkään ymmärtäneet sanaakaan siitä, mitä ruudulla luki. Muutamaa kuukautta myöhemmin Mitra palasi takaisin ja kysyi, mitä lapset olivat oppineet.

“Emme mitään”, yksi lapsista vastasi.
“Sen ohella, että ongelmat DNA:n kaksiintumisessa aiheuttavat perinnöllisiä tauteja, emme ole ymmärtäneet yhtään mitään”, hän jatkoi sitten.

*Katso Mitran inspiroiva TED-puhe täältä.

Tyson vs. Ayer: merkkimiehet juttusilla

22/10/2010

6 kommenttia

Analyyttisen filosofian merkkimies A.J. Ayer vieraili eläkepäivillään muotisuunnittelija Fernando Sanchezin cocktail-kutsuilla. Illan edetessä Ayer huomasi, että nyrkkeilysankari Mike Tyson häiriköi humalapäissään tuolloin vielä tuiki tuntematonta, sittemmin supermallina tunnettua Naomi Campbellia.

Herrasmiesfilosofi päätti rientää neitosen apuun. Vanhuksen väliintulosta suivaantuneena Tyson laukoi ärtyneenä:

”Etkö sinä tiedä kuka minä olen? Olen nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari!”

Tähän Ayer totesi rauhallisesti:

”Hieno juttu. Minä olen puolestani logiikan Wykeham-professori. Koska olemme molemmat alojemme huippuja, ehdotan, että keskustelemme asiasta sivistyneesti.”

Kaksikon jäädessä sanailemaan Campbell livahti paikalta vähin äänin.

Mikä maksaa?

01/10/2010

Jätä kommentti

Penan kotitalon lämminvesivaraaja oli rikki.* Päiväkaupalla värkin kanssa painittuaan Pena päätti soittaa paikalle ammattimiehen. Laitekorjaaja tuli seuraavana päivänä paikan päälle. Hän vilkaisi apparaattia ja kopautti sen kylkeä jakoavaimella. Värkki heräsi henkiin.

Laitekorjaaja kirjoitti tehdystä työstä sadan euron laskun. Pena oli järkyttynyt: ei kai hän nyt maksa satasta yhdestä jakoavaimen kopauksesta.

”Et sinä maksa kopauksesta”, sanoi korjausmies. ”Maksat kaikista niistä vuosista, joiden aikana olen hankkinut ammattitaitoni, jotta tiedän, mihin kopauttaa.”

* Tarina on peräisin Richard Wisemanin oivallisesta kirjasta 59 Seconds.