Mitä luovuus on?

06/11/2009

Kolmetoistavuotiaana olin orastava sarjakuvapiirtäjän alku. Albumeita syntyi yksi viikossa. Niiden sivuilla seikkailivat avaruussankari Todd McHero ja eriskummallinen olento, puuhakas silmä nimeltä Sami Silmämonsteri. Opusten tekninen taso ei ollut järin hääppöinen, mutta uransa alussa olevan taiteilijan into riitti kompensoimaan asiaa aktiiviselle lukijakunnalle – muille perheenjäsenille.

Lupaava ura tyrehtyi kuitenkin kahdeksannella luokalla, kun yläasteen kuvaamataidon opettaja arvioi erään sivun pituisen stripin nojalla, etten ole järin luova. Myönnettäköön, että stripissä seikkaili erästä brittiagenttia muistuttava häiskä, jonka puuhastelu liikkuvan junan katolla taisi kyllä saada inspiraationsa samaisen charmantin herrasmiehen filmatisoiduista seikkailuista. Vaikkei bondahtava strippini kenties ollutkaan picassoinen mestariteos, on kysymys siitä, mitä luovuus on kuitenkin koko lailla mutkikas.

Encyclopedia Britannica tietää kertoa, että luovuus on kyky luoda jotain uutta. Nähdäkseni tämä määritelmä jättää toivomisen varaa, jos kohta onkin omalla lavealla tavallaan tosi. Uuden luominenhan ei sinänsä ole mikään kummoinen tapahtuma: uutta paperisilppua voi esimerkiksi synnyttää nappaamalla arkin käteen ja repimällä sen atomeiksi. Sen sijaan paperisilpun repiminen taideteokseksi näyttäisi edellyttävän enemmän. Kun sanomme jotakin tointa luovaksi, emme yleensä tarkoita mitä tahansa uuden synnyttämistä.

Wikipedian mukaan luovuus on kyky synnyttää jotain uutta ja tarkoituksenmukaista. Tämä määritelmä on jo lupaavampi. Toki tarkoituksenmukaisuuden määritteleminen on jokseenkin hankalaa. Tanskassa palkittiin taannoin uraauurtava modernin taiteen teos. Teosta arvioineet kriitikot olivat piirun verran yllättyneitä, kun kävi ilmi, että taiteilijalla oli ikää vasta viisi vuotta. Silti lie selvää, että esimerkiksi hehkulamppu tai ”Viimeinen ehtoollinen” ovat innovaatioita, joilla on kohtalaisen korkea itseisarvo.

Jos luovutta tarkastellaan tässä blogissa usein esiintyvän ajattelun prosessimallin kautta, on asia aika yksiselitteinen.

Luovuus on kyky rikkoa parkkiintuneita ajatusprosesseja ja koostaa niistä uusia ajatuksia, jotka synnyttävät rikastavaa toimintaa.

Luovuus on kyky ohjata ajattelua ja toimintaa kohti uusia, ennenkokemattomia suuntia. Mahdollisuus uudenlaiseen, arvokkaaseen toimintaan erottaa jyvät akanoista: paperisilppu lattialla mahdollistaa vain harjanvarteen tarttumisen. Sama silppu MoMA:n seinällä voi sen sijaan aiheuttaa suurenmoisia väristyksiä Ison Omenan taiteentuntijain selkäpiissä.

Luovuus vaikuttaa vain harvoille ja valituille suodulta lahjalta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin synnynnäinen taipumus luovuuteen – sen huomaa pikkulapsia seuraamalla. Aikuisiällä valtaosa ihmisistä oppii suorittamaan päivittäiset toimensa rutinoituneesti. Monella alalla totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ei suinkaan pidetä luovana – vaan typeränä. Näin olemassa olevat ajatusrakenteet parkkiintuvat entisestään ja kyky kyseenalaistaa surkastuu.

Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa. Luovuus vaatii taitoa kyseenalaistaa omaa ajattelua ja kanavoida keskittyneesti omaa toimintaa kohti itselleen tarkoituksenmukaisia päämääriä. Niin kuin minkä tahansa taidon, myös luovuuden jalon taidon voi oppia. Riittävästi harjoitellen kuka tahansa voi harjaantua varsinaiseksi luovan ajattelun jättiläiseksi. Harjoittelua voit puolestaan siivittää oikeanlaisin metodein.

Kirjoitin hiljattain uutukaisen Luovan työn oppaan. Oppaassa luovaa työtä käsitellään viisiportaisena prosessina. Jokaiselle prosessin vaiheelle esitellään valikoima erilaisia luovaa työtä siivittäviä ja helpottavia työkaluja. Oppaan esittelemillä työkaluilla opit muun muassa lateraalista MacGyver-ajattelua ja pääset eroon luovaa työtä kiusaavista valkoisen paperin kammosta ja ylityöstämisen syöksykierteestä. Lataa täältä luovan työn opas ja sytytä sydämessäsi lapsesta saakka asustanut renessanssinero täyteen loistoonsa.

Miksi positiivinen ajattelu kannattaa aina?

02/11/2009

5 kommenttia

Positiivisella ajattelulla on vähän tällainen new age tai self help -kaiku. Vaikuttaa siltä, että nykyään joka ikinen oma-apuopas toitottaa positiivisen ajattelun voimasta. Yhtäältä positiivisuus vaikuttaa toki ihan järkevältä; kukapa nyt ei haluaisi, että olisi kivaa. Toisaalta kuka tahansa hetkeäkään masentuneena viettänyt tietää, ettei ”think happy thoughts” ole ihan se juttu, jolla pohjalta ponnistetaan. Matalapaineen yllättäessä mukapositiivinen muikeilu vain kiristää pinnaa entisestään. Positiivinen ajattelu vaatiikin enemmän virtaa kuin negatiivinen ajattelu. Mutta positiivinen ajattelu kannattaa aina.

Meitä vaikuttaisi olevan kolmenlaista ihmistyyppiä. On optimisteja – ihmisiä, jotka pyrkivät aktiivisesti kääntämään asioista esiin niiden positiivisen puolen. Sitten on pessimistejä – ihmisiä, jotka odottavat aina pahinta. Ja loput – käsittääkseni valtava enemmistö – ovat erityisesti Suomessa tyypillisiä realisteja. Tosiasiassa elämänasenteita on tarkalleen kaksi. Realisteiksi itsensä nimittäneet ovat vain henkilöitä, jotka eivät oikein osaa päättää, ovatko he optimisteja vai pessimistejä. Mutta sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Molemmat elämänasenteet nimittäin synnyttävät todellisuutta – reaalisuutta. Mutta kumpainenkin elämänasenne synnyttää omanlaistaan todellisuutta.

Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.

Sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Kummankin käsitys omasta onnistumisesta nojaa opittuun ennustusvoimaan, joka on hioutunut pitkän elämänkokemuksen myötä. Syy tähän elämänkokemukseen on kuitenkin juuri päinvastainen kuin yleensä ajatellaan. Optimisteista ei ole tullut optimisteja siksi, että heillä on aina käynyt flaksi. Sen sijaan optimisti on pääsääntöisesti onnistunut aina juuri siksi, että hän on optimisti.

Pikkuveljeni on yksi tämän planeetan onnekkaimmista ihmisistä. Hän on sellainen, että jos satunnaismuuttujiin on katsominen, onni potkii asiassa kuin asiassa. Oli sitten kyse unelmatyöpaikan saamisesta, pokerikuninkuudesta tai futissyötön maaliin puskemisesta, on pikkuveli aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pikkuveli ei ole kuitenkaan syntynyt sen onnekkaampien tähtien alla kuin me muutkaan. Hän on vain asennoitunut oikein.

Muutama vuosi sitten Iso-Britanniassa tehtiin tutkimus onnekkuudesta. Richard Wisemanin johtamaan tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka pitivät itseään onnekkaina, ja ihmisiä, jotka pääsääntöisesti ajattelivat, ettei heitä yleensä lykästä. Tutkimustulokset olivat yksiselitteiset. Mitä tulee lottoon tai Ässä-arpaan, olemme kaikki samalla viivalla. Onnekkaina itseään pitävät eivät pärjänneet puhtaan sattuman kanssa puhdasta sattumaa paremmin. Mutta onnekkaina itseään pitävät pärjäsivät kuitenkin järjestään elämässä onnettomia paremmin.

Nämä hannunhanhet erotti akuankoista lopulta ainoastaan se, että he olettivat ryhtyessään onnistuvansa. Niinpä he etsivät jatkuvasti aktiivisesti mahdollisuuksia toteuttaa tätä ennalta asetettua visiota. Tilaisuuden tarjoutuessa he tarttuivat siihen hetkeäkään epäröimättä. Onnettomina itsensä näkevät puolestaan kulkivat sananmukaisesti onnensa ohi: he ovat niin sitoutuneet ennakkokäsitykseensä omasta epäonnistumisestaan, että onnistumismahdollisuuden piti parkkeerata itsensä aivan nokan eteen, ennen kuin siihen tuli tartuttua. Kuten roomalaisfilosofi Seneca teroitti: ”Onnekkuus on sitä, kun valmistautuminen kohtaa mahdollisuuden.”

Seuraavan kerran toimeen ryhtyessäsi voit kokeilla seuraavaa: mieti, miltä tuntuu, kun onnistut tehtävässäsi niin hyvin kuin suinkin tohdit kuvitella. Muodosta onnistumisestasi konkreettinen mielikuva – miltä pomon leveä hymy näyttää onnistuttuasi, miltä tuntuu juosta ennätysajassa stadionin porteista sisään puolimaratonilla, miltä rinnassasi tuntuu, kun tiedät, että kaikki meni täysin nappiin. Kuvittele tilannetta niin pitkään, että luomasi mielikuva tuntuu sinusta lämpimältä, hyvältä ja luontevalta. Kun olet luonut vankan positiivisen vision tehtävästäsi, ryhdy toimeen. Saatat yllättyä lopputuloksesta.

Optimismi synnyttää positiivista todellisuutta. Pessimismi synnyttää negatiivista todellisuutta. Omalla toiminnallasi voit ohjata todellisuutta haluamaasi suuntaan. Positiivinen ajattelu kannattaa aina.

Miten ajattelen pääni ulkopuolella?

30/10/2009

14 kommenttia

Laajalti levinneen uskomuksen mukaan ihminen ajattelee yhden päivän aikana noin 50’000 ajatusta. Oli tässä perää tai ei, aika paljon säpinää yhdessä päässä tapahtuu päivän kuluessa. Ei siis mikään ihme, jos huomiokanavat menevät välillä tukkoon, eikä oman pään sisällöstä tahdo saada hetkeen tolkkua.

Ajattelu seuraa paljolti ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Jos satut esimerkiksi baariin, jossa on televisio, saa tahdonlujuutesi olla zen-munkin tasoa, jotta ajatuksesi eivät lähtisi ajelehtimaan katodiputken sädemyrskyn tuudittamina. Useimmilla meistä silmät harhautuvat vaistonvaraisesti tuijottamaan katonrajaan ripustettua töllöä, vaikka päällä olisi Ostos-TV.

Ympäristö vaikuttaa radikaalisti ajattelutoimintaamme.

Normaali ajattelutoiminta on pääsääntöisesti reaktiivista. Ajattelemme siis useimmiten sitä, mikä nyt sattuu päähän pälkähtämään. Ajattelun ammattilainen pyrkii puolestaan proaktiiviseen ajatteluun. Proaktiivinen ajattelu tarkoittaa omista mielenkiinnon kohteistamme syntyvää ajattelua. Proaktiivista on esimerkiksi arvoituksen ratkaiseminen tai artikkelin työstäminen, päättelytyön tekeminen, mietiskely tai vaikkapa haaveilu.

Usein kuitenkin ajattelumme reaktiivisuus ja viettitoiminnot kampeavat ajatuksenjuoksun sivuun valitsemastamme aiheesta. Puhelin soi tai email piippaa, ja punainen lanka katkeaa jotta naps. Siksi häiriötekijät kannattaa pitää minimissään ainakin omassa työympäristössäsi. Kun haluat tehdä keskittyneesti töitä, sulje puhelin, laita työhuoneen ovi kiinni, siivoa työpöytäsi ja laita vaikka korvatulpat korviin. Näin häiriötekijät eivät kampea ajatteluasi raiteiltaan.

Häiriöiden eliminoimisen lisäksi ajattelun ammattilainen myös käyttää ympäristöään ajattelussaan. Ajattelu ei tapahdu vain pään sisällä – ajatteluprosessisi sisältävät usein myös elementtejä ympäristöstäsi. Ajattelun reaktiivisuus osoittaa tämän tehokkaasti: moni ajatus olisi jäänyt syntymättä ilman niitä alkuun panneita ympäristöärsykkeitä.

Ajatuksia voi ulkoistaa ympäristöön myös omalla toiminnallaan. Tyypillinen tapa ulottaa ajatusprosesseja ympäristöön on jättää esimerkiksi postiin vietävä kirjekuori oven eteen niin, että se tulee automaattisesti mukaan aamulla töihin lähtiessä. Näin ulkoistat ajatusprosessin, joka muutoin pyörisi mielessäsi muistuttelemassa siitä, että kirje pitää ottaa aamulla mukaan. Kun tiedät, että kirje tulee väistämättä mukaan aamutuimaan, ei siitä tarvitse enää hermoilla. Ajatusten ulkoistamiseen perustuu muuten myös ajattelunhallinta, johon voit tutustua esimerkiksi lataamalla tästä Ajattelunhallinnan oppaan.

Ajatteluprosessien ulkoistamista voit käyttää myös ajattelusi ohjaamiseen haluamaasi suuntaan. Voit esimerkiksi artikkelia kirjoittaessasi tehdä artikkelin aihepiiristä miellekartan ja ripustaa sen seinälle työpisteeseesi tai muulle näkyvälle paikalle, jossa haluat ajatustesi kiinnittyvän artikkelin aihepiiriin. Kun tulet työhuoneeseesi, silmäsi kiinnittyvät johonkin miellekartan kohtaan ja mielesi singahtaa saman tien jahtaamaan jotain artikkelillesi kriittistä oivallusta. Näin aktivoit aina miellekartan nähdessäsi työllesi keskeisiä ajatuksia ja kanavoit ajatuksesi pois esimerkiksi illalla odottavasta keittiön siivoamisesta.

Oma työ- ja kotiympäristö kannattaa siis pitää mahdollisimman vapaana turhanaikaisista ajatustenherättäjistä. Sen lisäksi elinympäristöt kannattaa täyttää sellaisilla virikkeillä, jotka ohjaavat ajatteluasi haluamaasi suuntaan. Tällöin ajattelet kirkkaammin ja keskittyneemmin niitä asioita, joita haluat, eikä mielesi reaktiivisuus enää taajaan keskeytä hedelmällisiä pohdintoja.

Kirjoita siis vaikka heti jostakin tärkeästä projektista miellekartta tai yksityiskohtainen muistilappu ja ripusta se näkyville jonnekin, missä se tulee huomatuksi silloin, kun haluat ajatella projektiasi. Tuloksena ajatuksesi kirkastuvat ja kohdistuvat useammin sellaisiin asioihin, joita sinä itse haluat ajatella.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa

26/10/2009

17 kommenttia

Samalla kun maailmalla kohkataan possunuhasta, on keskuuteemme pesiytynyt huomattavasti harmillisempi pöpö. Keskustellessani ihmisten kanssa lahjakkuudesta olen nimittäin viime aikoina törmännyt taajaan seuraavanlaiseen argumenttiin: ”Kyllähän lahjakkaat ihmiset pystyvät ihan mihin vaan, ja se on hienoa – mutta ei minusta kyllä ole tuollaiseen.”

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt memeettinen virus nimeltään emmänyvaanpysty. Epidemia vaikuttaisi saavuttaneen huolestuttavat mittasuhteet etenkin Suomessa. Tämä on kovin harmillista, sillä tässä tapauksessa virus on puhtaasti psykosomaattinen: se saa siis voimansa omista uskomuksistamme.

Lahjakkuus, ja erityisesti synnynnäinen lahjakkuus, ovat vaarallisia käsitteitä. Ne antavat yhtäältä taitaville ihmisille syyn kuvitella, että he olisivat jollakin tavalla olemuksellisesti muita parempia. Toisaalta lahjakkuus antaa omaa kutsumustaan vielä etsiville oikeutuksen sille, ettei moista oikeastaan edes kannata etsiä – vaikka se löytyisikin, ei minusta kuitenkaan olisi siihen.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei kuitenkaan ole olemassa.

Yksikään ihminen ei ole äitinsä kohdusta maailmaan putkahdettuaan säveltänyt sinfoniaa tai sprintannut satasen maailmanennätystä. Itse asiassa joka ikinen iikka on pääsääntöisesti osannut syntyessään kaksi asiaa: pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Siinä siis inhimillisen synnynnäisen lahjakkuuden kirjo.

Käsitys lahjakkaasta yksilöstä syntyy silloin, kun joku tekee jotakin, joka ei kaikilta luonnistu luonnostaan. Arthur Schopenhauerin sanoin: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Painoarvo tässä on osumisella – ja osuminen vaatii ihan ensiksi yrittämistä. Jos joku lojuu päivät pitkät sohvalla, on yksi lysti minkälaista deoksiribonukleiinihappoa sohvaperunan tumissa lojuu pölyttymässä – yksin perintötekijät eivät ratkaise mitään, mitä tulee henkilön lahjakkuuteen. Toki perintötekijöillä on vaikutusta lahjakkuuden ilmenemiseen – mutta mitä tahansa perinnöllistä puutetta voi kompensoida harjoituksen ja innovaation keinoin, kuten esimerkiksi eteläafrikkalainen jalaton pikajuoksija Oscar Pistorius osoittaa.

Keskeistä lahjakkuudelle on se, että yksilö on erityisen taitava jossakin toiminnassa. Ja toimimaan oppii vain harjoituksen kautta. Tässä kohtaa moni älähtää taas helposti vaikkapa näin: ”mutta ei minusta voi tulla huippusäveltäjää, kun minulla ei ole lainkaan sävelkorvaa!” Tässä piilee emmanyvaanpysty-viruksen voimallisin patogeeninen teho: olettamus siitä, että nykyinen kyvykkyytesi määräisi kokonaisvaltaisesti lahjakkuutesi. Lahjakkuus määrittyy kuitenkin tarkalleen sen nojalla, mitä joku pystyy tekemään – ja asioita oppii tekemään harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja päätellyt sitten, että emmänyvaanpysty. Keskeistä onkin aloittaa harjoittelu siltä tasolta, millä juuri nyt pystyy toimimaan. Täytyy siis aloittaa riittävän varovasti.

Ihminen oppii minkä tahansa taidon, kun hän aloittaa harjoittelun riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelee määrätietoisesti vastusta jatkuvasti nostamalla.

Kuka tahansa punttisalilla käynyt tietää, ettei se sata kiloa nouse penkiltä kylmiltään. Mutta kun ensin nostellaan pelkkää kymmenen kilon tankoa, sitten ladataan painoa parin viikon välein, kysytään saliohjaajalta vähän proteiinipitoisia dieettivinkkejä ja opetellaan hissukseen oikeaa tekniikkaa, nousee penkiltä lopulta tankoa taivuttaen päätä huimaava kasa rautaa.

Kuka vaan pystyy tekemään mitä vaan, kunhan aloittaa harjoittelun riittävän matalalta tasolta ja harjoittelee riittävän pitkään keskittyneesti. Kuten Anders Ericssonin ja työryhmän 1993 julkaistu tutkimus osoitti, joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia omalla alallaan. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu lahjakkuuden kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei siis määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä. Nyt jos lahjakkuus vaatii sen kymmenen tuhatta tuntia harjoitusta, kannattaa tehdä muutama tutkimusmatka omaan ajatusmaailmaan ja selvittää, mitä oikeasti haluaa. Ihmisen nimittäin kannattaa ihan jo oman mielenterveytensä vuoksi tutkia, mistä on kiinnostunut, jotta polla kestää sen kolme tuntia harjoitusta päivässä.

Mutta jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Ja jokainen meistä voi tulla omalla alallaan huippulahjakkaaksi harjoituksen kautta, kun hoksaa tämän intohimon ja alkaa tehdä töitä sen parissa. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena – intohimo kannattelee toimintaa niin, että se kymmenen tuhatta tuntia tulee nakutettua kasaan ennen kuin huomaatkaan!

Mieti mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi jumitu alkumetreille.

Filosofian Akatemia

23/10/2009

4 kommenttia

Viime vuoden joulukuussa olin palaamassa kokousmatkalta Jyväskylästä varsin akateemisessa seurassa, kun aloimme pohtia nykyaikaisen yliopiston tarjoamia työmahdollisuuksia kutsumukselliselle tutkijalle ja opettajalle. Esimerkiksi ravintolavaunussa istuskellut professori oli sitä mieltä, ettei itse tutkimustyölle enää tahdo jäädä aikaa, kun kaikki aika valuu hallinnollisiin tehtäviin. Ammattitutkijoiden ongelma puolestaan on se, ettei ensi vuoden työnantajasta ole juuri kellään tietoa: apurahat ja tutkijapaikat jaetaan nykyään usein vuodeksi kerrallaan. Lisäksi yliopistouudistuksen myötä yritysmaailmalla on yhä enemmän sananvaltaa tutkimuskohteiden valinnassa. Vaikuttaa siis siltä, että esimerkiksi monet humanistiset tutkimuskohteet, filosofia mukaan lukien, ovat muuttumassa yhä uhanalaisemmiksi.

Koska olen ajatellut viihtyä tällä alalla – siis akateemisena filosofian tutkijana ja opettajana – mieluusti eläkepäiviin asti, ei tilanne vaikuttanut kovinkaan lupaavalta väitöskirjansa parissa kohkaavalle opiskelijanplantulle. Ajatus vuosi kerrallaan toistuvasta apurahojen julkistamisen synnyttämästä jännitysnäytelmästä ei tuntunut mieluisalta vaihtoehdolta. Mieleeni piirtyi kuva satapäisestä joukosta hattu kourassa riviin pantuja nokkelikkoja, joista yhden tai kahden kohdalle apuraha-arpa osuisi.

Asioihin löytyy kuitenkin aina monenlaisia näkökulmia. Vietin alkuvuodesta parisen kuukautta pähkäillen sen kanssa, mitä filosofian tutkija ja opettaja nyt oikeastaan tekee. Ja pohjimmiltaanhan filosofian tutkija ja opettaja – no – tutkii ja opettaa. Seuraavaksi pohdin kovasti, miten tutkimalla ja opettamalla voisi järjestää asiat ilman vuotuista jännitysnäytelmää. Sain selville seuraavaa.

Aristoteles totesi aikanaan, että kutsumus on siellä, missä oma intohimo kohtaa maailman tarpeet. Meillä filosofeilla on valtava pääoma tietotaidossa, joka tällä hetkellä tuntuu hautautuvan pölyttyviin monografiatutkimuksiin kirjastojen perukoille. Yritysmaailmassa on puolestaan tarve yhdelle jos toisellekin oivallukselle, mutta ne valitettavan usein siirtyvät tiedemaailmasta tositoimeen vuosikymmenten viiveellä. Kuinka ollakaan, tässähän voisi olla intohimoiselle tutkija- ja kouluttajajoukolle paikka vaikuttaa positiivisesti maailmassa. Samalla, kun akateeminen maailma jännittää yritysmaailman sisäänhyökyä, mieleeni juolahti, että voihan asetelman kääntää toisinkin päin.

Kyllähän akateemista osaamista voi myös aktiivisesti viedä yritysmaailmaan. Jopa filosofiaa.

Pohdinnan tuloksena syntyi Filosofian Akatemia Oy. Filosofian Akatemia harjoittaa akateemista filosofista tutkimustoimintaa ja rakentaa tutkimustuloksista yritysmaailman tarpeisiin sopivia koulutustuotteita. Tavoitteena on rakentaa tästä turvattu työpaikka ainakin runsaalle tusinalle tutkija-kouluttajia seuraavan neljän vuoden aikana. Tuloksena kutsumukselliset ja intohimoiset filosofian tutkijat ja opettajat voivat kutsumuksellisesti ja intohimoisesti tutkia ja opettaa filosofiaa. Sen, miten tässä käy, näyttää vain aika. Tunnustan, että nimivalinta on koko lailla pompöösi firmalle, joka on vielä toistaiseksi pohjimmiltaan yhden miehen yritys. Mutta olen toiveikas sen suhteen, että yritys kasvaa pian nimensä mittaiseksi.

Tällä välin voit katsastaa tuoreen yrityksen kotisivun osoitteessa www.filosofianakatemia.fi. Etusivulta voit myös tilata Filosofian Akatemian kuukausittaisen uutiskirjeen, joka sisältää aina käytännönläheisen, lyhyen filosofisen tekstin, linkkejä mielenkiintoisiin kirjoituksiin sekä uutisia firman tapahtumista.

Yrityksen perustamisen kunniaksi julkaistaan myös Ajattelunhallinnan opas 2.0. Oppaassa esitellään pääpiirteissään Filosofian Akatemian USAIN – Ajattelunhallinta -kurssin sisältö. Stressittömään työhön opastavan ajanhallintametodin oppaan voit ladata itsellesi maksutta täältä.

5 helppoa niksiä flow-tilan saavuttamiseksi

20/10/2009

24 kommenttia

Jamaikan salama Usain Bolt on viimeisen vuoden aikana hämmästyttänyt urheilumaailmaa useaan otteeseen. Boltin tähtihetkiä ovat olleet Pekingin olympialaisten uusi sadan metrin maailmanennätys 9.69 – jolla Bolt tuuletti viimeiset kymmenen metriä! Lisäksi Bolt niittasi hiljattain upouuden maailmanennätyksen 9.58, pudottaen voimassaolevaa ennätystä ennenkuulumattomat 11 sadasosasekuntia.

Usain Bolt on erinomainen esimerkki siitä, mitä ihminen voi parhaillaan saada aikaiseksi flow-tilassa.

Flow-tila on ihmisen perustila. Se on se tila, jossa synnymme maailmaan, ja johon autuaasti kykenevät lapset ja mielenvikaiset. Me muut elämme jatkuvan informaatiopommituksen keskellä – alati kiihtyvässä tehtävien ja vaatimusten ristiaallokossa, joka pyrkii tauotta tukkimaan huomiokanavamme ja näin kampeamaan meidät pois tästä auvoisasta olemisen vuosta.

Flow-tila on tila, jossa vallitsee täydellinen keskittyminen käsillä olevaan asiaan. Se on se tila, joka tulee loman toisella viikolla varpaita välimeressä huljutellessa, sydäntä särkevän kaunista musiikkia kuunnellessa ja omaa nukkuvaa lasta tuijotellessa. Kaikki seitsemän huomiokanavaamme ovat silloin kiinnittyneet siihen, mitä olemme tekemässä jopa siinä määrin, että tietoisuus omasta itsestä tai ajasta katoaa. Tuloksena on miellyttävä läsnäolon tunne – tunne siitä, että kaikki vain sujuu.

Flow-tilan saavuttaminen ei ole kuitenkaan huippusprinttereiden tai zen-munkkien yksinoikeus. Kuka tahansa voi päästä arkitoimissaan flow-tilaan ottamalla selkoa omasta ajattelumaailmastaan ja elämästään. Seuraavassa esittelen viisi helppoa niksiä, joilla saa raivattua huomiokanavilleen tilaa niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila.

1. Älä tee mitään turhaa

Mieltämme kuormittaa normaalisti kaikenlainen ylimääräinen häläpälä – siivoamattomat sukkalaatikot ja sen sellainen. Monet näistä jutuista osoittautuvat tarkemmassa tarkastelussa sellaisiksi, ettei niitä oikeastaan edes tarvitse tehdä. Ennen kuin siivoat ne ajukopastasi häiritsemästä, ne putkahtavat kuitenkin aika ajoin mieleesi, tukkien näin huomiokanaviasi.

Ensisijaista flow-kokemukselle on keskittyminen – niin elämän päämääränasettelussa kuin päivittäisessä toiminnassakin. Niin pitkään, kun mielessä liikkuu kaikenlaista turhaa häläpälää, on flow-kokemuksen saavuttaminen koko lailla hankalaa. Mielen tahdonvaraiseen tyhjentämiseen kykenevät kuitenkin pääsääntöisesti vain zen-munkit. Mutta onneksi meille tavallisille tallaajillekin on olemassa konstit turhan häläpälän siivoamiseksi.

Erityisen tehokas tapa raivata tilaa on kertoa itselleen, mitä päässä liikkuu. Tämä tapahtuu helpoiten kirjoittamalla. Kirjoita siis ylös kaikki se, mitä sinun pitää huomenna tehdä ja mieti, onko kaikki kirjaamasi oikeasti tärkeää. Jos vain suinkin tohdit, ruksaa listalta yli niin paljon kuin mahdollista.

2. Keskity olennaiseen

Kun olet saanut listasi putsattua niin, että siinä on jäljellä vain olennainen, muodosta mielikuva siitä, kuinka teet kunkin tehtävän siihen täydellisesti keskittyen. Mieti, miten huomiset tehtäväsi voivat sujua parhaimmillaan. Anna mielikuvituksesi lentää – kuvittele käsiesi asentoa, ruumiisi tuntua, makuja, tuoksuja!

Ja kun huomenna ryhdyt toimeen, tee vain yksi asia kerrallaan.

Epäilemättä joku keskeyttää huomenna ajatuksenjuoksusi valistaakseen sinua uuden puertoricolaisen kahvipavun ihanuudesta – mutta kun olet jättänyt tehtävälistallesi vain olennaisen ja muodostanut mielikuvan siitä, miten toimesi parhaillaan sujuvat, löydät itsesi yhä useammin toimiesi keskeltä kepeässä flow-tilassa.

3. Tunne ajatuksesi

Flow-termin lanseeranneen unkarilais-amerikkalaisen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow-kokemukselle ovat olennaista tarkkarajaiset päämäärät ja tehtävästä saatava välitön palaute. Tekemisen täytyy siis olla sellaista, että pystyt tunnistamaan milloin olet onnistunut ja milloin et. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos tiedät, minkälaisista osakokonaisuuksista tehtävät koostuvat.

Normaalisti aika iso osa toiminnastamme koostuu eteenpäin valuvasta, hahmottomasta puuhastelumössöstä. Usein olemme tietoisia vain niin sanotuista suurista linjoista. Itse toiminta tapahtuu aika orgaanisesti sitä sen kummemmin ajattelematta.

Vasta kun annat toiminnallesi rakenteen, josta olet itse tietoinen, näet kirkkaasti toiminnan tarkkarajaiset päämäärät ja tunnistat myös pienimmistäkin toimista milloin olet onnistunut. Vaikka flow-kokemuksen yhteydessä usein puhutaankin huippu-urheilijoista ja taiteilijoista, voi flow-tilaan päästä minkä tahansa askareen yhteydessä. Jopa tiskaaminen tai roskien vieminen voi johtaa flow-kokemukseen jos olet riittävän valpas tunnistaaksesi miten ne suoritettuasi olet askelen jotakin päämäärääsi lähempänä.

Mieti siis tehtäviäsi tarkastellessasi mitkä tehtävät ovat yksittäisiä toimia, ja mitkä puolestaan koostuvat useammista toimista. Esimerkiksi roskien viemistä on aika vaikeaa jakaa osakokonaisuuksiin, kun taas talon rakentaminen on monimutkainen sarja erilaisia askareita. Henry Fordin sanoin: ”Mikään tehtävä ei ole erityisen vaikea kun sen jakaa riittävän pieniin osiin.” Tunne siis tehtäväsi, jotta voit riemuita jokaisesta pienestä onnistumisesta, joka niistä seuraa.

4. Järjestä toimintasi

Tehtävien tunteminen ei yksinomaan riitä. Itse asiassa tehtävien silppuaminen pieniin toiminta-atomeihin saattaa jopa aluksi tuntua ahdistavalta. Näinkö paljon tätä tekemistä olikin?

Jotta puuhastelusälän tulva saadaan suitsettua aisoihin, täytyy tehtävät myös rakenteistaa niin, että pystyt suoriutumaan niistä ilman, että ne alkavat riidellä keskenään ajastasi. Jos et satu olemaan zen-munkki, on tässä likipitäen ainoa järkevä tapa pitää tehtävistä jollakin tavalla kirjaa. Yksi 1900-luvun mullistavista ajanhallintamenetelmistä oli tehtävälista. Andrew Carnegie maksoi 1900-luvun alussa tiettävästi tehtävälistan esitelleelle nokkelikolle eräitä miljoonia – niin riemuissaan hän oli tästä uuden uutukaisesta innovaatiosta.

Jos teet edellisenä iltana listan seuraavana päivänä hoidettavista tehtävistä, on toiminnallasi jo rakenne. Tehtävälistaa monin verroin tehokkaampi tapa rakenteistaa toimintaa on David Allenin kehittämä Getting Things Done -metodi, josta kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässä. Allenin metodi perustuu siihen, että koostat päivittäisen tehtävälistan tekemisen sijaan listan, johon kirjaat kaikki asiat, jotka pitää hoitaa, tästä ikuisuuteen. Tehtävät lajitellaan sitten sen mukaan, missä ja mitä käyttäen ne voidaan tehdä. Näin käsilläsi on aina vain nippu sellaisia tehtäviä, jotka voit hoitaa heti.

5. Tee merkityksellisiä asioita

Tärkeintä flow-tilaan pääsemisen kannalta on, että teet jotain merkityksellistä. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen toimesi tulisi torjua ilmastonmuutos ja poistaa nälänhätä. Toimintaa rakenteistamalla itse asiassa pienen pienetkin arkiaskareet muuttuvat merkityksellisiksi. Mutta tämä on mahdollista vain, jos rakenteistamasi toiminta johtaa pitkällä tähtäimellä lopputuloksiin, jotka käyvät yksiin arvomaailmasi kanssa.

Hyvinvointi nousee siitä, että tekeminen tuottaa tuloksia, jotka käyvät yksiin oman arvomaailman kanssa. Tekemisesi täytyy siis tapahtua viime kädessä oman arvomaailmasi puitteissa. Nyky-yhteiskunnan monisäikeisessä motivaatiokentässä tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Monesti vaikeinta on ylipäätään tietää mitä haluaa. Tässä auttaa tutkailla omaa arvomaailmaa. Mieti, mikä on sinusta hyvää ja oikein – ja minkälainen toiminta johtaa sellaisiin tuloksiin, jotka ovat mielestäsi hyvää ja oikein.

Koska arvot ja päämäärät ovat kuitenkin pohjimmiltaan aika epämääräisiä ja abstrakteja mokkuloita, kannattaa oman kutsumuksen löytämistä lähestyä konkretian tasolla. Kirjoita siis ylös lista kaikesta siitä, mitä haluaisit pystyä tekemään niillä kahdellakymmenellä neljällä tunnilla, jotka sinulla on käytössäsi vuorokaudessa, jos saisit itse päättää ihan kaikesta ajastasi. Listalta voit jättää pois syömisen, nukkumisen ja muut biologiset perustoiminnot – tärkeintä on tunnistaa, mitä erityisesti juuri sinä haluat tehdä.

Pisteytä aktiviteetit yhdestä kolmeen sen mukaan, missä määrin pystyt niitä tekemään juuri nyt. Lopuksi tarkastele kirjoittamaasi listaa ja mieti, mitä sellaisia muutoksia voisit tehdä elämässäsi, jotta joka ikinen aktiviteetti listalla saisi arvosanakseen kolmosen. Sitten kun pääset siihen tulokseen teet nimittäin tarkalleen sitä, mitä haluat. Lopuksi voit pohtia, minkälainen ihminen tekee kaikkea sitä, mitä sinä haluaisit tehdä. Osa aktiviteeteista voi johtaa ammattiin, toiset taas harrastuksiin. Sinänsä on yhdentekevää, mistä rahasi ansaitset siinä vaiheessa kun pystyt toteuttamaan itseäsi täysipainoisesti.

Koska flow-tila seuraa tarkkarajaisesti asetelluista päämääristä, ei sinun tarvitse ottaa juuri nyt lopputiliä epämieluisasta työstä päästäksesi flow-tilaan. Keskeistä on tunnistaa päämäärä, joka mahdollistaa sen, että voit tehdä sitä, mistä pidät. Heti kun saat siitä kiinni, on jokainen toimesi askel kohti tuota päämäärää – siis jo itsessään jotain, joka on välillisesti jotain itsellesi olemuksellista.

Näillä viidellä niksillä pääset siis flow-tilaan:
1) Älä tee mitään turhaa.
2) Keskity olennaiseen.
3) Tunne ajatuksesi: kirjaa eri tehtävien työvaiheet.
4) Rakenteista toimintasi: pidä kirjaa toimistasi.
5) Kirjoita ylös se, mitä todella haluat tehdä.

Nikseissä 1–4 voit käyttää apunasi uutukaista Ajattelunhallinnan oppaan versiota 2.0. Voit ladata sen itsellesi maksutta täältä. Määrittelemällä sen, mitä haluat tehdä ja seuraamalla Ajattelunhallinan oppaan metodeja kuljetat arkesi kepeään flow-tilaan ennen kuin huomaatkaan.

Vierailukirjoitus johtajuudesta

19/10/2009

Jätä kommentti

Hyvejohtajuus.fi -blogi julkaisi tänään vieraskynäkirjoitukseni johtamisen arvottamisesta. Teksti löytyy kokonaisuudessaan täältä:

http://hyvejohtajuus.fi/1576/miksi-hyva-johtaja-on-hyvejohtaja/.

Erehtymisen jalo taito

16/10/2009

Jätä kommentti

”Cuiusvis hominis est errare”, lohkaisi Cicero aikanaan Rooman senaatissa: kuka tahansa voi erehtyä. Ja tosiaan, ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun jo näkee kuinka ihana ihmiskuntamme kompuroi askel kerrallaan eteenpäin. Merkillistä on kuitenkin se, että erehtymistä pidetään pääsääntöisesti jotenkin huonona asiana. Erehtyminen ei nimittäin ole lainkaan niin kurja juttu kuin yleisesti uskotellaan. Päin vastoin: jokainen harha-askel sisältää mahdollisuuden sekä uuden suunnan ottamiseen, että uuden oppimiseen.

Mietipä, minkälaista elämä ilman erehdyksiä olisi. Joka päivä, kun otat ensimmäiset askeleesi kotiovelta, teet sen virheettä. Jokainen askel on onnistunut, virheetön suoritus toisen perään. Jos elämäsi olisi täysin erheitä vailla, olisi se kaikkiaan tällaista puuduttavaa comfort zonessa lillumista. Yksivuotias kuopuksemme otti sen sijaan viime viikolla ensimmäiset askeleensa. Ja nyt vauhtiveikon toheltamisen seuraaminen saa sydämen pakahtumaan hetki toisensa jälkeen. Kuopuksen kompurointi on kaikkea muuta kuin erehtymätöntä. Mutta se jos mikä on flow-kokemista parhaimmillaan!

Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.

Ihmisenä olemiselle on tärkeää kasvaa. Kasvu ja uuden oppiminen ovat inhimillisen hyvinvoinnin elinehto. Ja kasvu on mahdollista ainoastaan erehdysten kautta – siis sen kautta, että joku, minkä olemme havainneet toimivaksi ei enää toimi. Olemme nimittäin sen verran taloudellisia elukoita, että jos joku toimii, me harvoin tieten tahtoen vaivaudumme sitä säätämään.

Flow-kokemuksen kannalta on tärkeää toimia kykyjensä rajoilla. Vain puskemalla rajoja vasten on kasvu mahdollista – sen tietää jokainen, joka on kitkutellut punttisalilla kuukausi toisensa jälkeen liian pienillä painoilla. Ja kun toimitaan rajoilla, joskus keikahdetaan myös rajan yli – siis tehdään virhe. Virheet ovat kuitenkin oivallisia opin paikkoja.

Takavuosina erään suuren amerikkalaisyrityksen ylempi johtaja teki arviointivirheen, joka maksoi yritykselle sata miljoonaa taalaa. Kun toimitusjohtajalta kysyttiin, miten tunari oli yhä töissä, ja vieläpä vanhassa virassaan, johtaja totesi ykskantaan: ”Kuule, olen juuri maksanut sata miljoonaa kaverin kouluttamisesta. Kuka hullu niin arvokkaalle työntekijälle antaisi potkut!”

Useimmiten juuri erehtymisen jälkeen harmittaa niin vietävästi. Mielen synkkyydestä pääsee kuitenkin vikkelästi eroon yksinkertaisella keinolla. Virheistä oppii parhaiten valjastamalla ne aktiivisesti oman kehityksen käyttöön. Kun nyt seuraavan kerran erehdyt, älä jää voivottelemaan epäonnistunutta yritystä. Kirjoita sen sijaan ylös mahdollisimman seikkaperäisesti mitä olit juuri tekemässä, ja mikä meni pieleen.

Yritys ja erehdys on oppimisen perustila, mutta härkäpäinen pään seinään hakkaaminen – yritysten ja erehdysten loppumaton itsepäinen sarja – ei tuota kuin jomottavan otsaluun. Kun sen sijaan purat paperille sen, miksi homma meni puihin, näet jo todennäköisesti, mitä ensi kerralla pitää tehdä paremmin. Ja vaikket heti näkisikään, olet jo tehnyt asialle jotain! Näin olet valjastanut hedelmällisen erehdyksesi oman kasvusi ja kehityksesi käyttöön. Lopulta elämä koostuu ainoastaan onnistumisista ja kasvun mahdollisuuksista. Ja sellainen on aika hyvää elämää.

Lopuksi täytyy vielä sanoa yksi asia. Erehtymisestä voi nimittäin myös tulla tapa. Joskus ihmiset jäävät kiinni sellaisiin toimintatapoihin, joista seuraa pääsääntöisesti epäonnistuminen. Tällöin kannattaa pysähtyä miettimään, miksi huonoon toimintamalliin on sitoutunut. Erehtyminen on valtava inhimillinen voimavara. Mutta englantilaisfilosofi Bertrand Russellia siteeraten: ”Ei koskaan kannata tehdä samaa virhettä kahteen kertaan – valikoima on sen verran runsas.”

Ajattelun ammattilainen muuttaa

06/10/2009

Jätä kommentti

Päätin viimein ottaa sen ison askeleen ja siirtää blogini Bloggerista WordPressiin. Syitä tähän on useita, mutta päällimmäisin lienee Bloggerin editorin arvaamattomuus. Siinä katkeaa ajatus harva se päivä kun Bloggerin omapäinen editori vääntää blogikirjoituksen milloin minkäkinlaiseen muotoon. Myös WordPressin ulkoasu miellyttää minua jokseenkin enemmän kuin Bloggerin. Toki tätä Bloggeriakin voi säätää koodaamalla, mutta koska keskityn mieluummin muuhun kuin koodinveistelyyn, katsoin parhaaksi siirtyä käyttämään palvelua, joka näyttää heti kivalta.

Bloggerin yhteisöllisyydestä ja Googlen kyljestä irtautuminen mietityttää kyllä. Toivottavasti uudet domainohjaukset toimivat yhä siirron jälkeenkin, jotta Bloggerin sisäiset linkitykset pelittävät. Jos tämä arvelu ei pidä paikkaansa, kenties joku tietokoneguru voi sivistää minua siitä, miten saan säilytettyä linkin Blogger-yhteisöön.

Tästä pienestä askeleesta ihmiskunnalle seuraa, että www.ajattelunammattilainen.fi saattaa siis osoittaa muutamana seuraavana päivänä joko vanhaan Blogger-blogiin, tai uuteen WordPress-blogiin – tai ehkä se hujahtaa hetkeksi bittiavaruuteen. Ainakin tässä vaiheessa uuden blogin löytää myös osoitteesta ajattelunammattilainen.wordpress.com.

Miten muistan kaiken, minkä haluan?

05/10/2009

1 kommentti

David Chalmersin ja Andy Clarkin 1998 esittämässä laajennetun mielen hypoteesissa väitetään, että ajattelun lopputuloksen kannalta on yhdentekevää, onko ajattelussa kyse aivotoiminnasta, vai jostakin laajemmasta kokonaisuudesta. Esimerkiksi anagrammin miettiminen päässä tai Scrabble-palikoiden järjesteleminen tuottavat saman tuloksen: uudelleen järjestetyistä kirjaimista muodostetun sanan. Samaten laskutoimituksen suorittaminen taskulaskimella tuottaa saman tuloksen kuin päässälasku. Itse asiassa taskulaskimella suoritettu laskutoimitus on usein päässälaskua ketterämpi: tulos ei ole ainoastaan sama, vaan vieläpä nopeammin tuotettu ja todennäköisemmin oikein.

Ajattelun ammattilainen ei ole vain päänkäytön mestari.

Ajattelun ammattilainen hyödyntää myös ympäristöään ajattelutyössä. Eräs keskeisimpiä tapoja ulkoistaa ajattelua on muistin toiminnan tukeminen muistiinpanojen avulla. Lähestulkoon kaikki suuret ajattelijat ovat olleet patologisia muistiinpanojen tekijöitä. Ludwig Wittgenstein raapusti ensimmäisen maailmansodan aikana muistikirjojaan rintamalla ristitulessa. Thomas Edison taas jätti jälkeensä hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja. Pääsipä Edison vielä tiettävästi käsiksi mihin tahansa yksittäiseen muistiinpanoon enimmillään viidessä minuutissa.

Nykyaikana informaatioteknologia tarjoaa huikeat mahdollisuudet ajattelun ulkoistamiselle. Google ja Wikipedia tarjoavat salamannopean pääsyn ensyklopediseen informaatioon. Google Translate tulkkaa kielen kuin kielen. Ja toisaalla internetpilvissä lymyävät muistipalvelut, kuten Evernote, mahdollistavat kattavan muistipankin ylläpitämisen. Vielä tovi sitten nettipalvelujen vasteajat olivat niin hitaat, ettei niiden käyttöä voinut verrata biologiseen ajattelutyöhön. Nykyään Googlesta, Wikipediasta ja Evernotesta kaivaa informaation jo parhaillaan muutamassa kymmenessä sekunnissa – siis liki biologiseen päänkäyttöön verrannollisessa ajassa. Funktionaalisesti googlaaminen tai Evernoten kaivaminen on siis käytännössä verrattavissa biologiseen toimintaan: sama tulos tuotetaan samassa ajassa.

Tavallisella tallaajallakin voi nykyään olla Lurijan suurmuistajan kyky palauttaa asia kuin asia tarvittaessa mieleen. Venäläisen psykologin tutkima miekkonen kun muisti aivan kaiken. Jos haluat muistaa kaiken, käy rekisteröitymässä täällä Evernote-palveluun. Palvelu on ilmainen. Kun pystyt noutamaan Evernoten syövereistä muistiinpanosi samassa ajassa, jonka niiden mieleenpalauttaminen veisi, on yhdentekevää, onko muisto talletettu internet-serverille vai hippokampukseesi. Jos joku vaikka esittää sinulle kysymyksen, ei vastauksen kannalta ole merkittävää mitä työvaiheita sen tuottamiseen liittyy. Kun pystyt noutamaan muiston samassa ajassa, pystyt myös tuottamaan saman vastauksen samassa ajassa. Palaan tuonnempana siihen, miten tämä käytännössä tapahtuu. Tällöin et ihan oikeasti unohda enää mitään, mitä et halua unohtaa.