Miten opin nopeasti?

30/09/2009

Oppiminen on merkillistä. Jotkut eivät opi niin millään, ja toiset taas ottavat uuden kielen haltuun kolmessa viikossa. Äkkiseltään näyttää siltä, että oppiminen on harvojen ja valittujen synnyinlahja. Jos olet lukenut aiempia blogimerkintöjäni, lie selvää, etten usko pätkääkään synnynnäiseen lahjakkuuteen. Lahjakkuus on näet mielenkiinnon ja harjoituksen tulos, siinä kaikki.

Oppimisessa ei ole kyse mystisestä älyn imupaperista, joka imaisee tiedon näpsäkästi neropatin pääkoppaan. Oppimisessa on kyse kyvystä synnyttää uudenlaisia toiminnan mahdollisuuksia. Ja tämä kyky on sisäänrakennettuna joka ikiseen ötökkään, joka pystyy liikkumaan oman tahtonsa mukaan. Lapsi, joka oppii halkaisemaan pajunoksan niin, että siitä saa tehtyä soittopelin ei opi joukkoa sääntöjä, joilla toimi tapahtuu. Lapsi oppii toimimaan.

Sama pätee myös informaation oppimiseen. Ei informaatio hulahda maagisesti korvakäytävästä Brocan ja Wernicken alueiden kautta hippokampukseen, josta sen voi kätevästi palauttaa mieleen tarvittaessa. Myös informaatio muuntuu opittaessa toiminnalliseksi tiedoksi – jos muuntuu. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että oppija on kiinnostunut opittavasta asiasta. Raa’an datan pänttääminen ei opeta muuta kuin papukaijamaisesti toistamaan satunnaisia äännesarjoja. Taitohan sekin tietysti on – mutta taito, jolla tekee aika vähän koulun ja Trivial Pursuitin ulkopuolella.

Oppiminen on kahden asian summa: altistuksen ja kiinnostuksen.

Oppia ei voi, jollei ole opittavaa. Oppijan täytyy siis altistua riittävälle määrälle informaatiota. Mutta vaikka olisit pesiytynyt Aleksandrian kirjastoon, ei se oppi hyppää itsekseen hyllyiltä päähän. Jos olet sen sijaan riittävän altistunut opittavalle asialle ja lisäksi siitä kiinnostunut, opit varmasti. Opit vaikka kielen kolmessa viikossa.

Tässä on kuitenkin sanottava varoituksen sana. Jos kielen oppiminen ei perustukaan haluusi oppia kieli, vaan tähtää esimerkiksi kavereille brassailuun, on kyseessä konstikkaampi koitos. Tällöin itse opittava asia ei ole kiinnostuksen kohde, vaan instrumentti jollekin muulle. Jos näin käy, kannattaa kenties miettiä, miten halutun lopputuloksen, esimerkiksi kavereiden arvostuksen, saavuttaisi vähemmällä ponnistelulla. Jos instrumentaalinen oppi on kuitenkin syystä tai toisesta saavutettava, on tehokkainta etsiä henkilökohtainen kulma opittavaan asiaan. Muutoin tulos on parhaillaankin papukaijan tasoa.

Jos haluat oppia jonkin asian nopeasti, mieti mitä voit juuri nyt tehdä oppimallasi asialla. Tehokkain tapa oppia on kytkeä opittava asia suoraan kiinni omaa elämänpiiriäsi kosketteleviin ongelmiin. Jos siis olet opettelemassa uutta kieltä, mieti kaikkia niitä tilanteita, joissa pääset käyttämään kieltä. Jos puolestaan pomo on passittanut puisevan konsultin puheille, kannattaa miettiä, josko pystyisit nivomaan opetettavan asian johonkin itsellesi mieluisaan kokonaisuuteen. Lopulta, jos et pitkänkään miettimisen jälkeen keksi, mitä väliä opittavalla asialla on juuri sinulle, kannattaa yrittää kaikin voimin suoriutua pois epämieluisasta oppimistilanteesta. Ihmisen ei tarvitse tietää kaikkea. Niinpä oppimispaukut kannattaakin säästää sellaisille aiheille, jotka todella kiinnostavat juuri sinua. Ne nimittäin ovat niitä aiheita, jotka myös jäävät mieleesi.

Tarvitsetko tahdonvoimaa?

28/09/2009

1 kommentti

Tahdonvoimasta tulee mieleeni pormestari Paul de Reynaud – keskushahmo Lasse Hallströmin elokuvassa Pieni suklaapuoti. Alfred Molinan esittämä pormestari on pienen ja siveän ranskalaiskaupungin pidetty keskushahmo, jonka elämä järkkyy, kun nuori ja viehättävä suklaakauppias Vianne avaa puotinsa kaupunkiin kesken paastonajan. Elokuvan lopussa pormestarin koulittu itsehillintä pettää, ja hän murtautuu suklaapuotiin mässäilläkseen itsensä palloksi puodin antimilla.

Tahdonvoima on iskostunut länsimaiseen kulttuuriin jonkinlaisena ristiriitaisena hyveenä. Yhtäältä tahdon lujuutta on arvostettu antiikin kreikasta asti. Toisaalta sen harjoittaminen tuntuu olevan enemmistölle usein vaikeaa. Monet todellista tahdonvoimaa osoittavat vaikuttavat myös de Reynaudin tapaan tunteensa padonneilta niuhoilta pidättyjiltä.

Aiemmassa blogikirjoituksessa vertasin ajattelua Jackie Chanin kung-fu-akrobatiaan.

Tahdonvoiman heristäminen on hieman kuin yrittäisit pysäyttää satakaksikymmenkiloisen vihaisen korston asettumalla poikittain hänen eteensä.

Jos habaa on riittävästi, homma saattaa onnistuakin. Useimmiten jätin edestä kannattaa kuitenkin suoriutua pika pikaa takavasemmalle. Kuusikymmenkiloisen kiinalaisruipelon ei kannata asettua poikkiteloin parimetrisen vapaapainijan tielle.

Monet mieliteot ovat sellaisia, ettei niiden kynsin hampain kampeamisesta tahdo oikein tulla mitään. Toki ajatusmuskelia voi myös bodata, kuten Molinan pormestari teki elokuvassa: tuijottamalla herkkupalaa tahdonlujuus eittämättä kasvaa. Mutta surullinen fakta on, että jossakin on aina se puntti, joka ei enää nouse. Kertaalleen tyrmätty jätti painelee puhisten punttisalille pumppaamaan rautaa, jotta ensi kohtaamisella lopputulos olisi hänelle mieluisampi. Jackie Chanille on sen sijaan yhdentekevää, vaikka vastustaja nostaisi penkiltä kolmesataa kiloa tai kyykkäisi kuorma-auton. Ajattelu-Chan hyppää ketterästi pois tymäkän ajatuksen edestä, tönäisee sitä kenties hiukkasen oikeaan suuntaan ja saattelee sen takamukseen napsahtavalla terävällä potkulla ovesta ulos.

Ajattelun ammattilainen ei yleensä hakkaa päätään seinään ja pyri vastustamaan omaa ajatteluaan. Hän opettelee ohjailemaan rauhassa ajatukset oikeisiin osoitteisiin. Ajattelun ammattilaisella on toki ripaus tahdonvoimaakin – ei kung-fu-mestarillakaan herneen kokoinen haba ole. Mutta pääasiassa ajattelun ammattilainen pyrkii järjestämään päänsä sisällön tasapainoon ajatuksia ohjailemalla. Tässä, kuten aiemminkin mainitsin, voi muuten myös ympäristöä käyttää hyväkseen, ihan niin kuin kung-fu:ssakin. Palaan piakkoin tähän aiheeseen.

Sillä välin voit miettiä, mitkä ajatukset tuntuvat tällä hetkellä päätyvän vääriin osoitteisiin. Ja tuumaapa, löytyisikö niille joku sellainen aisapari, johon voisit ne naittaa niin, että ne johtaisivatkin hissukseen mieluisampiin lopputuloksiin. Suklaanhimon voi hissukseen naittaa lenkillelähtörituaaliin – sitä voi esimerkiksi käyttää signaalina sille, että on aika vetää verkkarit jalkaan. Lenkille lähtö on raskas prosessi, kun taas verkkarien pukeminen käy käden käänteessä. Ja kun ne verkkarit nyt ovat jo päällä, niin on oikeastaan paljon helpompi lähteä ovesta ulos, kuin vaihtaa lökäpöksyt takaisin. Se tuntuisi aika tyhmältä.

Lopuksi on todettava, että mielitekojen kohdalla ajatusten ohjailu toimittaa usein laastarin virkaa. Jos peukaloon tulee haava viikon välein, on hyvä tutkailla sitä, mikä haavan aiheuttaa – viikoittainen laastarirumba ei ehkäise haavan syntyä. Monet mieliteot ovat signaaleja epäkelvoista toimintamalleista – tässä asiassa Freud oli nähdäkseni pitkälti oikeassa. Mutta ennen kuin mietematojen syntyperään pääsee käsiksi, voi ajatuksia ohjailemalla muokata monet sellaiset ajatukset mieluisammiksi, joiden kampittamiseen olisi ennen vanhaan vaadittu tahdonvoimaa. Näin virtaa jää enemmän myös mietematojen sikiämisen selvittämiseksi.

Hidas aika ja nopea aika

23/09/2009

6 kommenttia

Kuten Einstein opetti, aika kulkee eri vauhtia eri paikoissa. Mutta aika kulkee eri vauhtia myös suhteessa meihin itseemme. Nykyaikana päivämme koostuvat yhä enemmän nopeasta ajasta – toimet seuraavat toisiaan sarjatulella niin, ettemme ehdi välissä edes hengähtää. Nukkumaankin mennään pulssin ollessa yhä satasen paremmalla puolella. Sitten ihmetellään, kun uni ei tule ennen kuin popsii Tenoxin.

Hidas aika puolestaan on eräänlainen mörkö, jota vältetään henkeen ja vereen kyllästymisen pelossa. Ajatus siitä, että pitäisi istua tunti aloillaan tekemättä mitään tuntuu ahdistavalta. Ja samalla kun yhteiskunta on tarjonnut meille upeat mahdollisuudet puhua ilmaiseksi Skypellä toiselle puolelle planeettaa, on kommunikaatioteknologia sitonut meidät myös jatkuvan tavoitettavuuden liekaan. Kännykän pitäisi olla päällä yöpöydälläkin siltä varalta, että jollakin sattuu olemaan tähdellistä asiaa vaikkapa smurffeista.

Teoksessaan Tyranny of the Moment norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen kritisoi nopeatempoista elämäntapaa ja peräänkuuluttaa lisää hidasta aikaa. Vaikka olenkin pääsääntöisesti suuri toiminnan ystävä, on myös hidas aika mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että esimerkiksi meditaatio lisää merkittävästi ihmisen hyvinvointia. Rauhoittuminen ja mietiskely eivät ainoastaan lisää hyvinvointia, vaan myös keskittävät ja selkiinnyttävät ajattelua. Zen-munkiksi ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä. Riittää, että rauhoitat omille ajatuksillesi hetken ainakin muutamana iltana viikossa.

Hidas aika tarkoittaa tässä aikaa, jona emme pyri aktiivisesti tekemään mitään.

En siis tarkoita hitaalla ajalla sitä puisevalla luennolla tai hammaslääkärin odotushuoneessa matelevaa sekuntiviisaria. Toki sellainenkin aika on hidasta, mutta vähän väärällä tavalla. Se hidas aika, josta tässä puhun tarkoittaa aikaa, jonka varaat itsellesi – aikaa, jona annat itsellesi oikeuden tarkoituksella olla tekemättä mitään.

Koeta esimerkiksi ottaa itsellesi puoli tuntia hidasta aikaa kahtena iltana viikossa. Kaada itsellesi lasi hyvää viiniä tai keitä kuppi yrttiteetä ja istahda mukavaan nojatuoliin. Tarkkaile mitä pääsi sisällä liikkuu. Huomiokanavasi ovat todennäköisesti täynnä kaikenlaista päivän mittaan kertynyttä säpätystä. Mielessä risteilevät ajatukset ovat kuin mielen seitsenkaistaista valtatietä ylinopeutta kaasuttelevat urheiluautot. Ja ainoa tapa saada kaahaavat ajatusautot rauhoittumaan on antaa niiden rauhassa löytää tiensä kotiin saakka niin, että saat ne parkkeerattua muistisi autotalliin.

Hidas aika ei synnytä uutta toimintaa samalla tavalla kuin nopea aika, jossa vastaan tulevat virikkeet käynnistävät yhä uusia ajatusprosesseja. Toki hitaalla ajalla saattaa oivalluskin yllättää. Tätä varten kannatta pitää kynä ja paperia käsillä, jotta innokas ajatus saadaan näppärästi parkkeerattua tuonnempaa tarkastelua varten. Kun uutta sisältöä ei haalita kynsin hampain, alkavat mielen huomiokanavat hiljalleen rauhoittua, kun ajatusten teiden ritarit kurvaavat parkkiin autotalleihinsa.

Mietiskely on myös hyvä tapa tutustua itseensä. Harva meistä miettii paljoakaan sitä, mitä miettii – olemme usein aivan liian kiireisiä pysähtyäksemme tuumaamaan, että miksiköhän tällainenkin ajatus on oikeastaan päähän pesiytynyt. Hitaalla ajalla myös oma ajatusmaailma tulee tutuksi. Pitkällä tähtäimellä on helpompaa tehdä myös sellaisia muutoksia, jotka nostavat elämänlaatuasi. Ota siis selko omista ajatuksistasi ja varaa itsellesi jo tänä iltana hetki hidasta aikaa.

Miksi tavara stressaa?

15/09/2009

11 kommenttia

Me elämme kulutusyhteiskunnassa. Vaikka länsimaat ovat hissukseen siirtymässä kohti tiedon aikakautta, toimintamme nojaa silti paljolti yhä kuluttamiseen. Kuluttamisen seurauksena meillä kaikilla on aika paljon kamaa. Tavarat ovat tärkeitä, koska ne mahdollistavat rikkaamman toiminnallisen kentän, kuin mihin parilla käsiä ja toisella jalkoja kykenee. Esimerkiksi talon rakentaminen olisi kohtalaisen hankala koitos ilman kunnon työkaluja.

Liika kama on kuitenkin monella tavalla haitallista ihmiselle. Liika tavara on nimittäin yksi tyypillisimpiä stressin aiheuttajia. Samoin kuin mieltä ylikuormittavat tehtävät, torppaa myös nurkissa lojuva roina melkoisen tehokkaasti myös ajatustyötä. Syy tähän on yksinkertainen.

Esine sisältää aina kehotuksen toimintaan.

Kun näet vaikkapa kirjan lojumassa pöydällä tai lapion terassilla, synnyttää se mielessäsi aina hetkellisen kimmokkeen tehdä sillä jotain. Tämä aktivointi ottaa hetkeksi käyttöönsä ainakin yhden huomiokanavan. Jos sitä kamaa lojuu paljon ympärillä, se tarkoittaa, että koko joukko huomiokanavia on jatkuvasti kiinnitetty siihen, mitä kaikkea voisit tehdä kaikella sillä roinalla mitä nurkissa pyörii. Siinä hötäkässä mieli menee aika vilkkaasti tukkoon, ja tuloksena on stressaantunut olo.

Hyvinvoinnin kannalta ei ole olennaista se, mitä kaikkea voit tehdä. Jos olisi, riemuitsisimme joka hetki siitä, että voimme milloin vaan hyppiä yhdellä jalalla ja viheltää.* Keskeistä on sen sijaan se, mitä kulloinkin pitää tehdä – ja ennen kaikkea se, mitä haluat tehdä. Todennäköisesti juuri tällä hetkellä se lukemaan kehottava kirja tai kaivamaan kehottava lapio ei johda toimintaan, joka palvelee omaa etuasi. Ja harhauttaapa esine vielä sitä toiminnallista viitekehystäkin, joka vielä hetki sitten oli kelluttamassa sinua ihanassa flow-tilassa kohti mieluisaa tulosta.

Suurin osa omistamistamme tavaroista on sitä paitsi turhia.

Kävimme hiljattain vaimoni kanssa läpi keittiön kaapit, jonka tuloksena saimme täytettyä kolme isoa mustaa roskasäkillistä ylijääneellä krääsällä. Ja keittiön kaappimme eivät muuten ole edes kovinkaan isot. Monenmoiset purnukat ja ananaksenkuorimiskojeet saivat lähtöpassin. Ja silti tavaraa jäi yhä aika lailla. Mutta ainuttakaan kirpputorille kärrättyä härpäkettä emme ole jääneet kaipaamaan.

Jos haluat putsata kotiisi tilaa omille ajatuksillesi, kehotan tekemään seuraavanlaisen operaation. Sen voi tehdä kertarysäyksellä, jos olet supertehokas tai masokisti. Tai sitten sen voi tehdä huone kerrallaan tai kaappi kerrallaan. Oli miten oli, tee näin: pura kaapeista kaikki tavara esimerkiksi pöydälle ja jaa tavarat kahteen pinoon. Toiseen pinoon menevät säilytettävät tavarat ja toiseen pois annettavat. Pyri aluksi siihen, että pinot ovat vähintään yhtä suuret. Toisin sanoen, heitä puolet tavarasta pois. Takaan, ettet tule katumaan. Lopuksi, jos kantti kestää, siirrä hammasta purren vielä säästettävien pinosta viidennes pois annettaviin.

Meillä on taipumus kiintyä tavaroihin, sillä kun sen ihanan ananaksenkuorimiskojeen ottaa käteen, mieleen pulpahtavat heti ne iloiset kesämuistot, kun koverretusta ananaksenkuoresta siemailtiin piña coladaa puutarhajuhlissa. Mutta tosiasiassa suurinta osaa kamasta käytämme todella harvoin, jos koskaan. Silti ne tönöttävät siellä kaapeissa varaamassa huomiokanaviamme. Ananaksiakin tuli lopulta kuorittua tarkalleen yksi.

Hyvinvoinnin kannalta on olennaista, että meillä on riittävät mahdollisuudet toimintaan. Hyvinvointi kärsii siitä, jos emme pysty toimimaan. Mutta hyvinvointi kärsii yhtä kaikki myös siitä, jos mahdollisuuksia on liikaa. Joka ikinen esine, jonka omistat herättää aina pienen kimmokkeen toimintaan. Ja jokainen tällainen toimintakehotus kuormittaa huomiokanaviasi ja aiheuttaa näin stressiä.

Turhasta krääsästä on paras hankkiutua eroon. Tuloksena kotona on mukavampaa olla. Mikä parasta, krääsävapaa koti antaa sinun tehdä häiriöttä juuri sen, mitä olet tällä hetkellä tekemässä. Pystyt keskittämään jakamattoman huomiosi käsillä olevaan toimeen – ja toimimaan ihanassa flow-tilassa.

*Paitsi jalattomat, ja vaimoni, joka ei osaa viheltää.

Mitä on MacGyver-ajattelu?

12/09/2009

16 kommenttia

Sivusin aiemmassa blogikirjoituksessa lateraalista ajattelua Sherlock Holmesin yhteydessä. Lateraalista ajattelua voi nimittää myös MacGyver-ajatteluksi. Angus MacGyver on Sherlockin sukulaissielu, toinen fiktiivinen nokkelikko, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen partaveitsen lailla leikkaavan älynsä avulla. Toisin kuin Sherlock, MacGyver ei kuitenkaan ole kummoinenkaan loogikko. Sen sijaan logiikan ylittävän ajattelun Phoenix-säätiön salainen ase taitaa paremmin kuin kenties kukaan.

Lateraalinen ajattelu on elämäntaitoguru Edward de Bonon keksimä käsite.* Lateraalinen ajattelu tarkoittaa reunoille suuntaavaa ajattelua – siis toisin kuin looginen ajattelu, joka toimii olemassa olevien viitekehysten puitteissa. Kuten Sokrates osoitti, logiikka ei opeta meille mitään uutta. Kaikki logiikan lopputulemat ovat jo ikään kuin sisäänkietoutuneet loogisiin argumentteihin. Kun looginen viitekehys ja ennakko-olettamat on valittu, on tulos aina väistämättä sama. Logiikka on yksi tehokkaimmista päättelytavoista. Mutta olemme usein sitoutuneet sellaisiin ennakko-olettamiin, joiden tähden ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan ei ole löydettävissä logiikan keinoin.

Lateraalinen ajattelija pyrkii rikkomaan loogiset kaavat.

Lateraalinen ajattelu ei ole kuitenkaan ihan mitä tahansa logiikan sivuuttavaa ajattelua. Esimerkiksi Hannele Laurin Spede-show -sketsissä esittämä naisen logiikka on vain harvoin lateraalista ajattelua – useimmiten Laurin mielteet ovat vain epäloogisia. Lateraalinen ajattelu on tietoista pyrkimistä johonkin päämäärään, jonka saavuttaminen loogisesti olisi joko ylenpalttisen hankalaa tai peräti mahdotonta. Useimmiten lateraalisesti päätelty lopputulos voidaan jälkikäteen selittää loogisestikin, esimerkiksi arvoitusten kohdalla, mutta joskus – kuten on esimerkiksi laita tiettyjen kvanttimekaniikan lopputulemien – ei logiikka pysty selittämään lopputulosta, vaikka se muista syistä täytyisikin hyväksyä.**

MacGyver-ajattelu pyrkii purkamaan ja kokoamaan uudelleen vallitsevat olettamukset. MacGyver ei katso purkkapaperia ja kuminauhaa eineskääreenä ja sidontavälineenä, vaan näkee niissä esimerkiksi kaasuttimen rakennusaineet. MacGyver rakentaakin purkasta, kuminauhasta ja roudarinteipistä mitä vain autonosista öljyputkeen.

MacGyver-ajattelija kyseenalaistaa normit ja uskomukset ja keksii ”boksin ulkopuolelta” paremman tavan toimia. Suuret keksijänerot ovat totta kai MacGyver-ajattelun ammattilaisia, mutta niin ovat myös pienet lapset. Sen sijaan arkielämän pienet epäloogisuudet eivät tosiaan ole lateraalista ajattelua, jollei niissä ole kyse jostain päämäärää kohti suuntautuneesta toiminnasta.

Lateraalista ajattelua voi harjoitella esimerkiksi erilaisten aivopähkinöiden avulla. Erityisen hyödyllisiä ovat arvoitukset. Arvoitukset perustuvat usein siihen, että ennen kuin hylkäämme näennäisesti välttämättömät oletukset, emme kykene ratkaisemaan arvoitusta. Mietipä esimerkiksi seuraavaa:

Kaksi venäläistä kasakkaa istui puistossa juomassa vodkaa. Yhtäkkiä ohi kurvasi kymmenvuotias polkupyörällään ilman käsiä. Poika huikkasi toiselle venäläisistä: ”Hei isi!” Tällöin toinen totesi: ”Kas, poikani osaa jo ajaa ilman käsiä.”

Laitan vastauksen kommentteihin viikon kuluttua, jollei joku ehdi ennen. Lisää lateraalisia arvoituksia löydät esimerkiksi täältä. Lateraalinen ajattelu on erittäin tärkeä taito ajattelun ammattilaiselle, sillä maailma ei aina toimi loogisesti. Usein elämänongelmiin sisältyy olettamia, jotka rajaavat katsantokantaamme ja joskus ajattelua rajoittavat oletukset rajaavat ulos oikean ratkaisun. Ajattelun ammattilainen koulii siis itsensä myös MacGyver-ajattelun taitajaksi.

*Kannattaa katsastaa esimerkiksi de Bonon samanniminen teos täältä.

**Kvanttimekaniikan mukaan olio voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Ei kovin loogista – mutta ilman kvanttimekaniikkaa ei olisi esimerkiksi tietokonetta, jolta luet tätä kirjoitusta.

Miten käsittelen hankalia ajatuksia?

09/09/2009

9 kommenttia

Menin naimisiin nelisen vuotta sitten. Häiden järjestäminen oli suoraan sanottuna aika järisyttävä kokemus, etenkin entiselle Rööperin ikisinkulle. Ennen kuin huomasinkaan, alkoi mielessä pyöriä epävarmuuden synnyttämiä ajatuksia, joista osa oli aika pelottaviakin. Sitä tuli vatvottua kuukausikaupalla oman pään sisällä ja tulevan vaimon kanssa. Mutta ei siitä oikein tullut hullua hurskaammaksi. Häät tulivat, sitten häämatka – ja pelottavat ajatukset kaikkosivat hissukseen. Ei se avioliitto niin kamalaa ollutkaan.

Omituisia ajatuksia putkahtaa yhä ajoittain päähän. Taitava ajattelu ei kuitenkaan ole sitä, etteikö mieleen juolahtaisi aika ajoin kamaa, joka ei sinne oikeastaan kuulu. Ajatukset ovat niin kuin TV-kanavia – niissä pyörii mitä pyörii, eikä siihen kamalasti pysty vaikuttamaan.

Taitava ajattelu on sen sijaan sitä, että osaa ohjata ajatuksiaan oikein.

Kun päähän pälkähtää ajatus, joka ei olekaan odotettu oivallus, vaan möykkää kuin kutsumaton vieras, kannattaa se ohjata rauhallisesti ulos takaovesta. Tämä ei koske pelkästään ahdistavia ajatuksia, vaan ylipäätään kaikkea sitä turhaketta, mikä päässä toisinaan liikkuu. Takavuosina TV:ssä pyöri gonzo-kanava nimeltä ATV, joka suolsi aalloille laajan kattauksen alatyyliä kotivideoista kovaan pornoon. Viime vuosina televisio on puolestaan nostanut profiiliaan merkittävästi. Erityisesti HBO:n laatusarjat, kuten Sopranos, In Treatment ja The Wire, ovat saaneet audiovisuaalisen viihteen tuntijat jopa ylistämään televisiota paikoin elokuvaa tasokkaampana mediana. Jokaisen ajattelijan päässä on vastaanotin sekä ATV- että HBO-kanaville. Mutta taitavalla ajattelun ohjaamisella – taitavalla kaukosäätimen käytöllä – pystymme hissukseen huolehtimaan siitä, että pääsääntöisesti kaikki seitsemän kanavaamme näyttävät HBO-tasoista ohjelmaa. (Tietysti joku voi joskus haluta kurkata ATV:täkin, eikä siinä mitään – makuja on monia.)

Puuhäät ovat puolen vuoden päässä, ja olen yhä koko lailla hulluna vaimooni. Sittemmin on käynyt ilmi, että sitoutumiseen liittyvät pelot olivat, niin kuin useimmat pelot, täysin aiheettomia. Nähdäkseni olen oppinut matkan varrella myös näppärämmäksi ajattelijaksi. Mutta kaikki tyynni ajatukset seilaavat yhä ajoittain omia aikojaan. Se kuuluu ajatteluun – omapäiset ajatukset ovat osa inhimillistä luovuutta. Samalla tavalla ne oivalluksetkin putkahtavat aika ajoin päähän.

Jos haluat päästä vaivaannuttavista, hankalista tai pelottavista ajatuksista eroon, kannattaa opetella taitavaksi ajattelijaksi – siis ajattelun ohjailijaksi. Tunnistamalla ajatusprosessien rakenteet voit niitata epämieluisaan lopputulokseen päätyvän ajatuksen seinään jo ennen kuin se pääsee vauhtiin. Jos esimerkiksi saat vihiä siitä, että tietynlaiset ajatukset putkahtavat päähän yhä uudestaan samanlaisissa tilanteissa, voi ei-toivotuista ajatuksista päästä eroon välttelemällä niitä alkuun panevia tilanteita. Samaten voit ruokkia sellaisia prosesseja, joista usein seuraa toivottuja oivalluksia.

Tee näin: seuraavan kerran, kun päähäsi pälkähtää hankala ajatus, mieti tarkkaan, mikä on johtanut epämieluisan ajatuksen syntyyn. Mieti, mitä olet ajatellut, mitä olet tehnyt, missä olet käynyt, kenet olet tavannut. Mieti, liittyykö ajatuksen syntyyn joku tapahtuma, paikka, henkilö, tapa tai muu säännönmukaisuus, josta hankala ajatus saa alkunsa. Painaako mieltäsi joku huoli, tai oletko muuten tavallista stressaantuneempi? Kiinnitä ajatus paperille kirjoittamalla ylös kaikki, mitä siitä tulee mieleen. Pyydystämällä ajatuksen kokonaisuudessaan alkuineen loppuineen pystynet jo ujuttamaan sen ulos päästäsi – ja vaikka tämä ei juuri nyt onnistuisi, olet ensi kerralla paremin aseistautunut, kun hankala ajatus taas pyrkii esiin. Ajatukset on nimittäin helpointa niitata toukkavaiheessa ennen kuin niistä kasvaa täysimittaisia mietematoja.

Aktiivinen ajattelu ei suinkaan ole ajatusten synnyttämistä, vaan niiden ohjaamista. Kukaan ei keksi hyvää ideaa käskettäessä, eikä hankalaa ajatusta oikein saa väkivalloin niitattua – mutta mieluisaan lopputulokseen pääsee kyllä ohjaamalla mieleen putkahtaneet ajatukset oikeisiin osoitteisiin.

Miksi huippujohtaja ei ole järkijohtaja

05/09/2009

Jätä kommentti

Huvittavan kohun sovinistisella kommentaarillaan aiheuttanut entinen autopomo Kiesi katsoi, että yritysjohtaminen edellyttää ennen kaikkea järkeä. En tässä puutu Kiesin aikansa eläneisiin sukupuolisiin ennakkokäsityksiin. Oli miesten ja naisten välillä eroja tai ei, jo Kiesin perusajatus on pielessä. Hyvä johtaja ei nimittäin ole järkijohtaja. Hyvä johtaja ei toki ole myöskään tuuliviiri, joka menee minne mielihalut puskevat. Hyvä johtaja osaa asiansa, tuntee alansa ja säilyttää jatkuvasti erinomaisen pelituntuman. Ja siihen ei vaadita erityisesti järkeä. Hyvistä johtajista löytyykin yhtä lailla ÄO 100 -porukkaa kuin mensalaisiakin. Mutta hyvillä johtajilla on yksi yhdistävä piirre, joka ei suoranaisesti liity järkeen millään tavalla.

Hyvä johtaja osaa tehdä intuitiivisesti oikeita päätöksiä.

Ihmisellä on käytössään noin seitsemän huomiokanavaa. Nämä seitsemän kanavaa ovat kokonaisuudessaan rationaalisen toimintamme rajapinta. Kaikki muu mitä teemme on joko automaattista tai intuitiivista – ja usein kumpaakin samaan aikaan. Ihminen on kuitenkin kokemuksellisesti läsnä tuhansilla, kenties jopa miljoonilla erilaisilla aistinvaraisilla kytköksillä. Mieti, miltä esimerkiksi vasemmassa nilkassasi tuntuu juuri nyt. Tämä tuntemus ei ennen kehotustani ollut tietoisuudessasi. Tuntemus ei toisin sanoen ollut rekisteröitynyt yhdellekään huomiokanavallesi.

Järjellä kykenemme tekemään hienoja juttuja seitsemällä huomiokanavallamme – mutta pystymme käyttämään järjen avulla vain noita seitsemää. Yritäpä pelata tennistä järjellä. Tai edes kävellä. Suurin osa elämän prosesseista on niin monimutkaisia, että järkemme kyykkäisi alkuunsa, jos joutuisimme toimimaan vain sen varassa. Jopa matemaatikot ja shakinpelaajat toimivat ensisijaisesti intuitionsa varassa – järki on vain apuneuvo, älyllinen proteesi, joka auttaa hetkittäin löytämään oikeat toimintatavat.

Intuitio ei ole kuitenkaan ihan sama asia kuin tunne. Tunteet voivat myös ohjata harhaan. Intuitio onkin harjaantunutta tuntemista: intuitiivinen johtaja, tenniksenpelaaja tai shakkimestari on harjaannuttanut intuitionsa huippuunsa harjoituksen ja kokemuksen kautta. Erik Danen ja Michael Prattin 2007 julkaisemassa paperissa ”Exploring Intuition and its Role in Managerial Decision Making” osoitettiin, että intuitio koskee nimenomaan toimintaa, jossa harjaantumisen taso on erittäin korkea. Valistuneet arvaukset esimerkiksi aivokirurgisista operaatioista menevät hyvin todennäköisesti metsään jollet itse ole korkeasti kouluttautunut kirurgi. Mutta huippujohtajan, aivokirurgin tai shakkimestarin kannattaa useammin kuunnella vaistojaan kuin luottaa kylmään järkeen.

Järki käsittelee parhaillaankin vain seitsemää yksikköä. Intuitio on sen sijaan jatkuvasti läsnä. Intuition käytettävissä on koko tuhansien aistituntemusten, sisäisten muutosten, tiedostamattomien prosessien ja kasvavien ajatusten pelikenttä. Järki on mahtava työkalu, jolla pystyy tekemään huikeita suorituksia. Mutta se on vain yksi ajattelun työkalu muiden joukossa. Vaikka sinulla olisi käytössäsi uudenkarhea Black&Decker, ei taloa rakenneta pelkällä akkuporakoneella

Hyvä johtaja osaa käyttää järkeä tarvittaessa, mutta hyvä johtaja ei ole järkijohtaja. Hyvä johtaja on johtamisen huippuammattilainen, joka on kouliintunut alallaan niin taitavaksi, että osaa intuitionsa varassa toimia oikein erilaisissa tilanteissa. Hyvä johtaja osaa käyttää vaistojaan ja intuitiotaan. Ja jos tässä nyt eroja pitää hakea, niin ainakin viimeksi kun katsoin, taisi vaaka tässä kallistua nimenomaan kauniimman sukupuolen hyväksi.

5 vinkkiä Sherlock Holmesilta

02/09/2009

3 kommenttia

Sherlock Holmes huomaa, mitä muut eivät huomaa. Hän oli mestarillinen ajattelun ammattilainen. Seuraavassa viisi huomiota Arthur Conan Doylen luomalta mestarietsivältä, jotka hyödyttävät kenen tahansa työkseen ajattelevan elämää.

1. Totuus on yksityiskohdissa

Usein tarkastelemme elämänongelmia liian yleisellä tasolla, kun ratkaisu tuijottaisi meitä suoraan silmiin, kunhan vain katsoisimme. Monet ongelmat ratkeavatkin vasta kerimällä abstraktista vyyhdestä auki konkreettiset yksityiskohdat. Kuten Henry Ford on sanonut, ei mikään tehtävä ole erityisen vaikea, kun sen pilkkoo riittävän pieniin osiin. Sama pätee elämänongelmiin: kun katkot yksittäisiltä ongelmaa kannattelevilta seikoilta siivet, ratkeaa itse ongelmakin.

Jotkut valittavat, ettei ole tarpeeksi rahaa. Mutta rahattomuus on koko lailla abstrakti ongelma. Tosiasiassa ongelma on, ettei kykene käyttämään rahaa haluamaansa asiaan. Ja tämä voi johtua siitä, ettei rahaa ole tarpeeksi, tule tarpeeksi, tai siitä, että ylimääräiset rahat valuvat hukkaan. Ongelma ratkeaa tunnistamalla, mistä rahan tarve tarkkaan ottaen johtuu, ja miten tämä tarpeen aiheuttaja suhteutuu muihin kulutuksen kohteisiin. Tarpeen voi sitten täyttää joko ruuvaamalla hanan kiinni toisaalla, tienaamalla lisää – tai luopumalla koko tarpeesta turhana. Kuten Holmes totesi novellissa ”The Man with the Twisted Lip”: ”Kyseessä on toki pikkuseikka, muttei ole mitään niin tärkeää kuin pikkuseikat.”

2. Tarkkaile ympäristöäsi

Miten me sitten selvitämme yksityiskohdat? Tarkkailemalla.

Holmes huomautti kerran Watsonille, että vaikka Watson näkee kaikenlaista, hän ei katso. Aistimisen ja päämäärätietoisen tarkkailun välillä onkin vissi ero. Holmes tiesi tarkalleen kuinka monta rappusta Baker Streetin asuntoon 221B vei – Watson tiesi kyllä, että siellä oli rappuset. Tarinassa ”The Adventure of the Blue Carbuncle” Holmes kykeni päättelemään löydetystä hatusta sen omistajan iän, ammatin, avioliiton tilan ja jopa sen, ettei miehen kotona toiminut lämmitys.

Yksityiskohdat hyppäävät harvoin silmille – usein niiden huomaaminen vaatii silmien ja korvien omaehtoista käyttämistä. Aistit eivät ole ainoastaan nautintoa varten. Voit myös käyttää niitä aktiivisesti hyväksesi edesauttaaksesi päämääriäsi ja ratkoaksesi elämänongelmiasi.

3. Keskitä tietosi

Romaanissa A Study in Scarlet Watson ihmetteli norsun mentäviä aukkoja Holmesin tiedoissa. Muutoin niin nerokas yksityisetsivä ei ollut esimerkiksi kuullut, että maa kiertää aurinkoa. Ja kun Watson oli selittänyt Holmesille asian laidan, Holmes totesi: ”Hyvä. Nyt kun olet sen kertonut, teen parhaani unohtaakseni asian.” Holmes tiesi kaiken esimerkiksi sikareiden ja tupakoiden tuhkista – hän oli kirjoittanut aiheesta laajan tutkielman. Sen sijaan hän ei halunnut pitää mielessään aurinkokunnan koostumusta. Sillä ei näet ollut mitään tekemistä hänen intohimonsa, rikosten ratkaisun, kanssa.

Elämme nykyaikana alati kasvavassa informaatiopommituksessa, josta tarvitsemme vain pienen murto-osan. Silti meidät opetetaan koulussa lukemaan laajalti erilaisia asioita. Kuinka moni ihan oikeasti tarvitsee elämässään maalajien tuntemusta tai differentiaalilaskentoa? Ja jos et näitä taitoja tarvitse, eikö ne voimavarat, jotka valuvat mainittujen alojen tuntemukseen kannata suunnata ennemminkin johonkin, josta on sinulle oikeasti hyötyä?

4. Pidä informaatio käsillä

Informaatiota ei kuitenkaan kannata katsoa ylen. Kuten Holmes totesi tarinassa ”The Five Orange Pips”: ”Ihmisen tulisi pitää aivojensa ullakolla tavarat, joita hän todennäköisesti tarvitsee. Loput hän voi jättää kirjastoonsa.”

Holmesilla oli vaikuttava kokoelma erilaisia tietokirjoja, aikakauskirjoja, lehtileikkeitä sekä muistiinpanoja. Niiden avulla hän pystyi selvittämään, mitä ei entuudestaan tiennyt. Esimerkiksi novellissa ”A Scandal in Bohemia” Holmes tutustui asiakasta odottaessaan etukäteen tärkeiksi katsomiinsa lehtileikkeisiin ja aikakirjoihin. Tämän nojalla Holmes kykeni päättelemään naamioituneen vieraan tavatessaan, ketä hänen oli kunnia puhutella.

Sherlock Holmesilla ei ollut käytössään internetiä. Nykyaikana notkuvat kirjahyllyt eivät ole välttämättömiä ajattelun ammattilaiselle, koska internetistä saamme valtavan määrän informaatiota nopeasti. Itse asiassa internet tarjoaa parhaat palat molemmista maailmoista: usein hakukoneella tiedon saattaa jopa löytää yhtä nopeasti kuin mieleen palauttamalla. Siinäpä yksi syy lisää varata mielensä ensi sijassa omien kiinnostuksen kohteiden käyttöön.

5. Päättele taitavasti

Holmes on tunnettu ennen kaikkea ilmiömäisestä päättelykyvystään. Tietenkään päättely ei riitä ilman tarkkaavaisuutta, keskitettyä tietämystä ja kattavaa informaatiovarastoa – mutta pelkkä tieto ilman kykyä yhdistellä tietämäänsä ei riitä mestarilliseen ajatustyöhön. Taitava päättely ei edellytä logiikan oppikirjojen pänttäämistä. Logiikan lakeja oppii myös ratkomalla esimerkiksi arvoituksia tai lukemalla Sherlock Holmes -kirjallisuutta. Tai käypä joutessasi sparraamassa päättelykykyäsi Lumosityn pähkinöiden parissa.

Lopuksi: on hyvä muistaa, että logiikka koskee vain sitä, minkä jo tiedämme. Kuten Sokrates osoitti, logiikka ei opeta mitään uutta. Sen sijaan rikkomalla logiikan sääntöjä – ajattelemalla ”laatikon ulkopuolella” – pystymme oppimaan ja luomaan uutta. Holmes, ajattelun ammattilainen kun oli, oli toki mestari myös logiikan sivuuttavassa päättelyssä, niin sanotussa lateraalisessa ajattelussa. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Tyhmiä ihmisiä ei ole olemassa

27/08/2009

7 kommenttia

Otsikko lienee hieman provokatiivinen, mutta se on totta. Tarkastellaanpa asiaa näin: jos joku osaa vastata aina nopeasti oikein esimerkiksi hankaliin matemaattisiin kysymyksiin, onko hän silloin fiksu? Tai jos joku ei osaa kirjoittaa, onko hän silloin tyhmä? Kummassakaan tapauksessa ei ole kyse synnyinlahjoista – ei edes, vaikkei joku osaisi liioin matematiikkaa tai kirjoitustaitoa. Kyse on yksinkertaisesti opituista taidoista. Ainutkaan vastasyntynyt ei osaa sen enempää matematiikkaa kuin kirjoitustaitoakaan, mutta jotkut oppivat ne matkan varrella. Tyhmyys ja viisaus syntyvät siis suhteessa oppimiseen. Nyt joku voi älähtää, että jotkuthan oppivat paremmin kuin toiset. Tämä on aivan totta. Oppiminenkaan ei kuitenkaan nojaa perimmältään synnyinlahjoihin, eikä oikeastaan ole edes tekniikkalaji – vaikka toki oppimista voi tekniikoin siivittääkin.

Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.

Toki meidät opetetaan koulussa aivotankkaamaan kaavoja ja vuosilukuja ja pinnistelemään pitämään ne mielessä kokeeseen asti. Mutta harva muistaa niitä enää viikkoa kokeen jälkeen. Mieleenpainaminen ei näet opeta muuta kuin itse mieleenpainamista. Oppiminen on sen sijaan paneutumista omiin kiinnostuksen kohteisiin. Ja siinä jokainen on tahtomattaankin hyvä. Toki on olemassa oppimisstrategioita, näitä tekniikoita, jotka helpottavat uusien taitojen haltuun ottamista. Mutta nämäkin strategiat ovat opittavissa. Edes Leonardo ei ollut nero syntyessään. Hän vain sattui opiskelemaan aikansa parhaiden opettajien johdolla – ja olemaan suunnattoman kiinnostunut vähän kaikesta.

Anders Ericssonin työryhmineen suorittaman kuuluisan tutkimuksen mukaan asiantuntijatason osaaminen edellyttää kymmenen tuhannen tunnin harjoittelua. Tämä tarkoittaa siis maailman huipputasoa – osaamiseen ja pärjäämiseen riittää vähempikin. Ja tämä harjoituksella saavutettu osaaminen on kenen tahansa saavutettavissa. Aikanaan keskustellessani aiheesta ihmisten kanssa totesin usein, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Katsoin kuitenkin tarpeelliseksi asettaa väitteelleni reunaehdon: toki tiettyjä rajoituksia on – esimerkiksi jalattomasta miehestä ei voi tulla maailmanluokan pikajuoksijaa. Ihmisen kyky mukautua ja keksiä on kuitenkin nähtävästi rajaton.

Nelisen vuotta sitten törmäsin tapaukseen nimeltä Oscar Pistorius. Nuorelta eteläafrikkalaisjuoksijalta amputoitiin vauvana jalat polvien alapuolelta. Mutta se ei juoksuun hurahtanutta jalatonta miestä pidellyt. Pistorius hankki itselleen huipputeknologiset proteesit, alkoi treenata – ja jäi piirua vaille ulos Pekingin olympialaisista. Näin ollen olen katsonut parhaaksi olla rajoittamatta väittämääni enää mitenkään. Se siis kuuluu näin:

Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kuka tahansa voi nousta sohvalta tekemään mitä vain. Mutta kun tunnistat oman intohimosi kohteen, voin vakuuttaa sinulle, että panostamalla siihen tulet olemaan siinä huippuhyvä, riippumatta siitä, miltä juuri nyt tuntuu – saatika sitten siitä, mitä kaverit sanovat. Vaikka matematiikan numerosi olisi ollut pyöreä viitonen, jos differentiaaliyhtälöt saavat sydämesi tykyttämään, anna palaa! Tulet varmasti olemaan alasi huippu. Näin kävi muun muassa eräälle saksalaiselle patenttivirkailijalle.

Lopuksi on sanottava vielä pieni reunahuomautus: Vaikka kuka vaan voi halutessaan tulla vaikkapa neroksi, kaikkien ei onneksi tarvitse. Jos koet, että ajattelu ja päänvaivaaminen tuottaa sinulle mielihyvää, ei mikään voi tosiasiassa seistä esteenä tielläsi kohti ajattelun mestaritasoa. Jos taas et voisi vähempää välittää kelailusta, on tolkumpi satsata siihen, mikä saa sydämesi sykkimään. Tyhmyys ei ole sitä, ettei osaa differentiaalilaskentoa tai puhu kymmentä kieltä. Tyhmyys on sitä, että tekee itselleen sopimattomia asioita. Niin kuin Forrest Gump totesi: ”stupid is as stupid does”. Joskus ihmiset tekevät tietämättömyyttään tyhmyyksiä – ja niitä tekevät ajoittain ihan kaikki. Mutta tyhmiä ihmisiä – niitä ei ole olemassa.

Miksi elämä on oikeasti ihanaa, mutta olemme erehtyneet luulemaan sitä hankalaksi

24/08/2009

1 kommentti

”Elämä on kovaa, ystävä hyvä”, totesi puhuva koira lakonisesti Aku Ankalle. Näyttäisi siltä, että tämä ajatus on juurtunut kulttuuriimme aika syvälle. Ihmiset ovat syntymäsynnin läpitunkemia, ja elämä on kovaa ja rankkaa. Nähtävästi ainoa lääke tähän on se, että mitä rankempaa elämä on, sitä rankemmin kannattaa bilettää. Kun ottaa päähän, on paras ottaa pää täyteen. Oli miten oli, se, miltä asiat näyttävät ei aina ole se, miten asiat ovat. Kysykää vaikka Kopernikukselta. Puhuva koira oli nimittäin väärässä: ihmisen perustila ei ole kärsimys.

Ihmisen perustila on flow.

Flow tarkoittaa optimaalista kokemusta.* Flow on se tunne, jonka voi kokea katsoessaan nukkuvaa lastaan, kuunnellesaan mestarisoittajaa, tarkastellessaan mestarillista taulua tai hiljentyessään meren äärelle tai vuoren juurelle. Flow on se tunne, joka nousee siitä kun kaikki sujuu juuri niin kuin pitää – kun kaikki on hetken aikaa juuri oikeassa järjestyksessä. Se tuntuu vähän hassulta rinnassa, se ei ole aivan sama asia kuin silloin kun sydän pakahtuu – flow-tilassa sydän laukkaa aika vapaana. Flow tuntuu siltä, kuin maailma kulkisi sisään ja ulos rintakehän lävitse; kuin keuhkot täyttyisivät puhdasta olemista, puhdasta tätä hetkeä.

Flow-kokemus ei ole kuitenkaan itämaisten zen-munkkien yksinoikeus. Flow-kokemus nousee näet tekemisestä. Se syntyy silloin, kun kaikki sujuu. Ja se ei loppujen lopuksi vaadi paljoa. Katsokaapa pieniä lapsia. Se, miten kolmivuotias uppoutuu leikkiinsä tai yksivuotias seuraa muurahaista haltioissaan näyttää meille, millaista elämä on – ennen kuin me opimme häiritsemään tätä ihanaista elon auvoa kaikenlaisella tyhmällä mitä meille opetetaan.

Flow seuraa täydellisestä paneutumisesta ja keskittymisestä käsillä olevaan asiaan. Sen katkeaminen johtuu siitä, että muut asiat häiritsevät ja tunkevat mieleen silloin kun pitäisi keskittyä. Tuntemus elämän kurjuudesta tai vaikeudesta johtuukin nähdäkseni paljolti tällaisesta ajatusten ristitulesta. Ajatusten rypälepommit puolestaan saavat alkunsa siitä, että nykyaikainen elämä koostuu niin monenlaisista pikkuisista ja usein hallitsemattomista säikeistä, että mestarillisimmallakin mielellä on siinä paikoin pitelemistä. Jos saamme mielessä risteilevät ajatukset parkkeerattua paikoilleen, olemme jo askeleen lähempänä elämää sellaisena mihin se parhaimmillaan taipuu. Täydellinen keskittyminen ei kuitenkaan vielä riitä.

Flow-kokemus syntyy siitä, että teemme jotain taitojemme rajamailla.

Toisin sanoen, flow-tila nousee siitä, että teemme jotain kehittävää. Jos toimi on liian vaikea, se ei suju, ja sekös alkaa äkkiä ottaa pannuun. Jos se taas on liian kevyt, se kyllästyttää. Kumpaankin ongelmaan on kuitenkin helppo ratkaisu. Raskaisiin toimiin kannattaa harjoitella aloittamalla riittävän kevyesti. Sohvalta ei ponnisteta maratonille, mutta hölkkäämällä ensin kilsan, sitten kaksi, alkaa Olympiastadionin maaliviiva häämöttää askel askeleelta lähempänä. Ja jos taas painot nousevat liian kevyesti, kannattaa niihin ripustaa puntti tai pari niin, että vastus tuntuu sopivalta. Töissä hankalan tehtävän voi osittaa pienemmiksi kokonaisuuksiksi, joita on helpompi hallita. Ja liian helpon nakin kohdalle osuessa voit vaikkapa keksiä uuden tavan suorittaa se.

Flow-kokemus on ihmisen tekemisen perustila – tila, missä kasvamme ja tulemme jatkuvasti paremmiksi. Flow-kokemus syntyy silloin, kun emme mene sieltä, missä aita on matalin, mutta emme myöskään kurkota kuuseen. Ennen kaikkea, flow-kokemus voi syntyä mistä tahansa tekemisestä. Kun katsoo yksivuotiaan kompastelua sitä alkaa miettimään, että käveleminenkin on ollut joskus aikamoista hässäkkää. Ja siksi, ah, niin ihanaa.

*Flow-kokemusta on erityisesti tutkinut amerikkalainen psykologi Mihaly Csikszentmihalyi. Kannattaa katsastaa hänen kirjansa aiheesta täältä.