Vierailukirjoitus aiheesta ”Hyvinvointiyhteiskunta ei ole kasvuyhteiskunta” Hyvejohtajuus.fi -blogissa:
”Jari Sarasvuo kipuili hiljan talouskasvun puolesta. Konsulttiguru päätyi peräti väittämään, että kasvu on suorastaan inhimillisesti välttämätöntä; yhteiskunta vailla talouskasvua kun jättää ihmiset tyhjän päälle. Dogmaattisesti palvottu kasvu-usko on kuitenkin vailla todellisuuspohjaa…”
Lue kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.
Ajattelu ei tapahdu Platonisessa ideamaailmassa, vaan tässä ja nyt. Siksipä taitava ajattelu edellyttää myös sitä, että ajattelija itse on napakassa toimintakunnossa. Kuten jo Spartan jäyhät sotaurhot tiesivät kertoa, terve sielu viihtyy terveessä ruumiissa. Vaikkei ajattelu olekaan pelkkää aivotoimintaa, ovat aivot kuitenkin ajattelijan keskeinen työväline. Siksi on erityisen tärkeää nauttia ruokaa, joka pitää aivot hyvässä vireessä. Tässä siis seitsemän maukasta mielenruokaa, jotka edesauttavat ajattelutoimintaasi ja nostavat hyvinvointiasi. Lisää kommentteihin omat kulinaariset mielenvirkistysvinkkisi.
1. Lohi Aivoruokien ylivoimainen ykkönen on lohi. Lohi sisältää sekä omega-rasvahappoja, että D-vitamiinia. Aivot ovat hyvin rasvapitoista kudosta, ja vaikkei aivojen rasva-aineenvaihdunnasta paljoa vielä tiedetäkään, on ilmeistä, että erityisesti omega-rasvahapot edesauttavat merkittävästi aivotoimintaa. Omegahappojen vajaus ei vain hidasta järjenjuoksua, vaan voi myös edesauttaa masennusta. Samaten D-vitamiinin vajaus voi vaikeuttaa ajattelutoimintaa. D-vitamiini on tärkeää etenkin näin kaamosaikana, kun aurinko on harvoin nähty vieras. Lohi piristää siis sekä pääkoppaa että mielialaa. Ja jos lohi ei maita, voit syödä jotain muuta rasvaista kalaa, kuten tonnikalaa, silliä tai makrillia.
2. Jogurtti Jogurttia väitetään keski-aasialaisten heimojen pitkän iän salaisuudeksi. Oli miten oli, terveellistä tämä hapanmaitotuote ainakin on. Jogurtti sisältää B12-vitamiineja, jotka ovat tärkeitä hermosolujen myeliinituppien muodostumiselle: B12-vitamiinin puute hidastaa ajatuksenjuoksua. B12-vitamiinia saa myös lihasta, kananmunista ja muista maitotuotteista. Bonuksena jogurtti on hyvä maitohappobakteerien lähde. Viime aikojen terveyden supersankaria tutkitaan tällä hetkellä niin urheilurasituksesta palauttajana kuin allergioiden poistajanakin. Maitohappobakteereilla näyttäisikin olevan suotuisa vaikutus ruumiin puolustusjärjestelmiin. Kun nokka ei vuoda, juoksee ajatuskin paremmin.
3. Mustikat Mustikat ovat luksusluokan antioksidanttien lähde. C-vitamiinipitoisuuden, pirteän värin ja raikkaan makunsa lisäksi mustikat näyttäisivät tutkimusten mukaan hidastavan aivojen ikääntymisestä johtuvaa rappeutumista. Niiden sisältämä antosyaniini vaikuttaa myönteisesti myös immuunijärjestelmään. Mustikoiden lisäksi myös muut marjat ovat erinomaisia hyvinvoinnin lähteitä. Ajattelun ammattilaisen päivä lähteekin loistavasti käyntiin marjacocktail-kupposella.
4. Vihreä tee Myös vihreä tee on erinomainen antioksidanttien lähde. Lisäksi vihreä tee virkistää pääkoppaa. Vihreä tee ei kuitenkaan synnytä samanlaista riippuvuussuhdetta kuin kahvi, jos kohta teerituaaliin onkin helppo hurahtaa, kuten voi omin silmin todeta esimerkiksi visiitillä Japaniin tai Englantiin. Parhaimmillaan vihreä tee on irtoteestä haudutettuna, mutta esimerkiksi Clipperin luomupussiteet eivät ole yhtään hullumpia nekään.
5. Suklaa Suklaa ja kaakao ovat erinomaisia flavonoidien lähteitä. Ne edistävät sekä ajattelutoimintaa että hyvinvointia. Suklaa vapauttaa myös endorfiineja, ja mukavintahan se on ajatella, kun on kivaa. Suklaalla on toki omat haittavaikutuksensa, ja siksipä kaakaopommi kannattaakin nautiskella joko juomana tai mahdollisimman kaakaopitoisena (yli 80%) suklaana. Pala tai kaksi päivässä riittänee – jos tahdonvoima riittää rajan vetämiseen.
6. Kahvi Kahvi virkistää ajatuksenjuoksua ja pitää pirteänä myös pitkinä iltoina. Kofeiini tehostaa lyhytkestoista muistia ja reaktioaikoja, joten se on erittäin hyödyllinen lisäkierrosten lähde tiukan paikan tullen. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan kuppi kahvia päivässä saattaa myöskin suojata aivotoiminnan rappeutumiselta estämällä kolesterolin haittavaikutuksia. Kahvin käytön kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen – kofeiinikoukkuun on helppo jäädä.
7. Punaviini Viini on viisasten juoma. Punaviinin terveysvaikutuksista käydään jatkuvasti aiheellisesti peitsentaittoa. Yleisesti vaikuttaisi vallitsevan kuitenkin yksimielisyys siitä, että lasillinen punaviiniä illassa on koko lailla hyväksi niin mielelle kuin ruumiillekin. Alkoholi on tietysti liiallisesti nautittuna tuhoisaa hermosoluille ja muillekin ruumiintoiminnoille, mutta viimeaikaisten tutkimusten valossa näyttäisi kohtuudella nautittuna ehkäisevän muun muassa iän mukanaan tuomia aivosairauksia, kuten Alzheimerin tautia. Punaviini on myös oivallinen seurustelujuoma, ja lienee sanomattakin selvää, että hyvässä seurassa ajatus vasta juokseekin!
Amerikkalaisfilosofi William James totesi aikanaan, että jokaisessa ihmisessä on valtavat määrät käyttämätöntä potentiaalia. Jokaisella ihmisellä on siis kyky tehdä uusia asioita – asioita, joita ei ole ennen osattu tehdä. Uusia asioita ei kuitenkaan voi tehdä tarttumatta toimeen. Harmillisen usein kyky uuteen jääkin pölyttymään käyttämättömänä. Potentiaali ei muutu aktuaaliseksi, todelliseksi.
Ihminen voi saada aikaan uskomattomia asioita. Joka ikistä aikaansaannosta uuden työpaikan saannista hehkulampun keksimiseen luonnehtii kuitenkin yksi yhdistävä piirre. Ainuttakaan aikaansaannosta ei ole saavutettu aloittamatta. Siksi on mielenkiintoista, että ihmiset jättävät niin usein ryhtymättä toimeen. Ryhtymisen pelko johtuu tietysti epäonnistumisen pelosta. Jos et aloita, et joudu pettymään epäonnistuessasi. Tässä kohtaa päättely törmää kuitenkin seinään.
Ainoa varma tapa epäonnistua on olla lainkaan ryhtymättä toimeen.
Koko epäonnistumisen käsitteen soisi heittää menemään kelvottomana. Valtava enemmistö elämässään onnistuneista ihmisistä on onnistunut juuri siksi, etteivät he ole lannistuneet epäonnistumisten edessä. Kirkkaimmat tähdet ovat onnistuneet siksi, että he eivät edes ole voineet epäonnistua. He ovat asennoituneet tekemiseen oikein.
Thomas Edisonilta kysyttiin kerran, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja hehkulampun suunnittelussa ennen kuin viimein tärppäsi. Edison totesi ykskantaan: ”En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin: olen onnistuneesti eliminoinut noin kymmenen tuhatta kelvotonta hehkulampun valmistustapaa.”
Edisonin huomiossa on kyse enemmästä kuin verbaalisesta nokkeluudesta. Siinä on kyse vallankumouksellisesta tavasta suhtautua tekemiseen. Edison lähti ensinnäkin liikkeelle siitä olettamuksesta, että hän onnistuu ennen pitkää. Hän ymmärsi kuitenkin, ettei vallankumouksellinen keksintö syntyisi tuosta noin vaan. Niinpä joka ikinen toimimaton hehkulamppuviritelmä oli eräänlainen pieni onnistuminen: se kavensi sitä mahdollisuuksien avaruutta, josta Edison uskoi toimivan ratkaisun löytyvän. Jokainen toimimaton keksintö oli siis heinänkorsi, joita Edison nosteli heinäsuovasta yksi kerrallaan neulan löytääkseen. Niinpä hän ei todella koskaan epäonnistunut.
Jos et aloita, et voi onnistuakaan. Jos sen sijaan yrität ja erehdyt, voit hyödyntää erehdystäsi oppimiskokemuksena. Näin yksikään erehdys ei tarkoita epäonnistumista. Erehdyksistä tulee ymmärrystäsi lisääviä askeleita matkalla päämäärääsi.
Toimi siis näin: Aseta itsellesi sellainen päämäärä, jonka tavoittelemisen koet itsellesi tärkeäksi. Tartu sitten toimeen ja tee parhaasi saavuttaaksesi päämääräsi. Kun teet virheen, ota virheestä tehot irti. Kirjoita puolisen sivua siitä, minkä virheen olet tehnyt, mitkä syyt siihen johtivat ja mitä olisit voinut tehdä toisin. Niele ylpeytesi ja katso aikaansaamaasi karvaista virheenhirvitystä tuimasti suoraan silmiin. Kirjoita lopuksi vielä, millä tavoin aiot välttää saman virheen vastaisuudessa. Näin olet eliminoinut tehokkaasti yhden toimimattoman hehkulampun matkalla kohti päämäärääsi.
Henry Ford totesi aikanaan näin: ”Jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet oikeassa.” Ainoa varma tapa epäonnistua on olla ryhtymättä lainkaan toimeen. Jos sen sijaan tavoittelet unelmaasi päämäärätietoisesti ja otat virheistäsi opiksesi, onnistut lopulta aina.
New Scientist julkaisi hiljattain jutun älykkyysosamäärän ja älykkyyden suhteesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei älykkyysosamäärä suinkaan korreloi suoraan sen kanssa, mitä normaalisti pidetään älykkäänä. Esimerkiksi mensalaisissa on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista: Stanford-Binet -älyköissä on niin todellisia neroja kuin toistaitoisia uunojakin.
Tutkimuksissa havaittiin, että korkea ÄO kyllä korreloi jossakin määrin älykkyyden kanssa. Jos suoriutuu hyvin standardoidusta ÄO-testistä, on hiukan todennäköisempää, että pärjää elämässä. Ilmiö on kuitenkin samanlainen kuin pituuden ja koripallotaituruuden välillä: jos olet pitkä, on sinulla suurempi todennäköisyys pärjätä koripallossa kuin pätkällä. Mutta yksikään hongankolistaja ei vie automaattisesti Michael Jordania kahville – ja toisinaan NBA-kentillä saatetaan jopa nähdä lyhyenläntiä ketteräjalkaisia oranssin pallon pomputtajia.
Älykkyys ei riipu vain siitä, mitä pään sisään on sattunut syntymälahjana osumaan. Se ei riipu myöskään pelkästään siitä, mihin kouluihin vanhemmat ovat jälkikasvunsa kiikuttaneet – tai jättäneet kiikuttamatta.
Älykkyys on harjaantumisen kautta opittu kyky toimia taitavasti ajatustyötä vaativissa tilanteissa.
Älykkyytenä pidetään usein kyvykkyyttä loogis-analyyttiseen ja matemaattiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja kenties myös luovaan ajatteluun. Tosin älykkyyttä voi olla muunkinlaista. Howard Gardner on esimerkiksi esittänyt, että älykkyyttä on kaikkiaan seitsemää sorttia. Oli miten oli, taitavan ajattelun taidon voi opetella niin kuin minkä tahansa taidon: aloittamalla riittävän varovaisesti ja harjoittelemalla riittävän pitkään.
Tässä yksin harjoitus ei kuitenkaan tee vielä mestaria. Varsinainen nokkelikon tulikoe on sosiaalinen. Jenkkileffoista tuttu arkkityyppi on lukiolaisnörtti. Kun karismaattinen pelinrakentaja kaataa tanssiaiskuningattaren, jää nörtti soittelemaan lehdellä. Siinä ei auta edes tiedekilpailun pääpalkinto – jenkkifutis nyt vaan painaa söpöläisen vaa’assa enemmän. Mutta sitten koittaa koston hetki: viime tingassa ennen tanssiaisparin lopullista valintaa nörtti vamppaa pom pom -neidon pelastamalla tämän piukasta paikasta päätään käyttämällä samalla kun harteikas futissankari seisoo sormi suussa vieressä. Tanssiaisiin kaunotar astelee nörtin käsipuolessa, ja koulun kunkku saa tyytyä kakkossijaan.
Kysymys kuuluu: onko nörtti siis fiksu? Tai jenkkifutari, jos niikseen tulee? Mitä tulee amerikkalaiseen jalkapalloon, tyttösten hurmaamiseen tai sosiaaliseen vuorovaikuttamiseen, futari pesee nörtin 11–0. Ongelmanratkaisussa, tiedekilpailuissa ja loogisessa päättelyssä on puolestaan nörtti ylivoimainen. Kumpikaan ei ole millään yleismaailmallisella tavalla fiksu tai tyhmä: kumpikin on hyvä jossain, ja kehnompi jossakin muussa. Älykkyys ei ole aivojen ominaisuus. Se on kyky toimia jossakin ajatustyötä vaativassa tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Tarkoituksenmukaisuuden puolestaan määrää sosiaalinen ympäristö. Kyky koodata sata riviä javaa minuutissa ei vie jenkkifutaria jaardiakaan eteenpäin, kun taas huippuluokan pelisilmä on koko lailla hyödytön taito Googlen leivissä.
Älykkyys riippuu yhtäältä harjoituksesta ja intohimostamme – siitä, mistä olemme niin kiinnostuneita, että jaksamme harjoitella sitä harjoittelemasta päästyämme. Toisaalta se riippuu myös siitä, että pääsemme toteuttamaan omaa osaamistamme sellaisessa ympäristössä, jossa siitä on todellista hyötyä. Jokainen voi löytää itseään tutkiskelemalla oman intohimonsa kohteen ja paikan, jossa sitä voi hedelmällisesti harjoittaa. Ja kun sen on löytänyt, ei tarvitse enää kuin tehdä sitä, mitä kaikkein mieluiten tekee – ja nauttia matkasta. Jokaisella on mahdollisuus löytää ala, jossa voi harjaantua mestariksi. Siispä jokainen on jo tavallaan fiksu – kaikki vain eivät ihan vielä tiedä sitä.
Tunnustan erehtyneeni. Taannoisessa blogimerkinnässä väitin, että tahdonvoima on ajattelun ammattilaiselle lähes tarpeetonta. Ajattelin tuolloin, että riittävän taitavalla ajatusten ohjailulla ei omaa ajatteluaan tarvitse liikutella väkipakolla. Asiaa tarkemmin pohdittuani olen tullut toisiin aatoksiin. Itse asiassa tahdonvoima on mitä hyödyllisin ajattelun taito.
Ajatukset ovat prosesseja. Kuvitellaanpa, että ajatukset ovat eräänlaisia aaltoja, jotka sinkoilevat päänsisäisessä valtameressä. Tahdonvoima on tällöin eräänlainen kantoaalto: aalto, jonka selässä toiset aallot joko kulkevat, tai jotka tahdonvoima jyrää tsunamin lailla poikki. Ajatusten ohjaaminen vaatii aikaa ja harjaantumista. Joskus aikaa ei kuitenkaan ole.
Tahdonvoima on ennen kaikkea kyky muuttaa nopeasti omaa ajatteluamme.
Jos elämäsi on täydellisessä järjestyksessä, et tarvitse tahdonvoimaa. Tällöin ajatuksesi soljuvat omalla raikkaalla painollaan eteenpäin ilman, että sinun tarvitsisi kammeta niitä mihinkään suuntaan. Jos osaat ohjata ajatuksiasi samalla ketteryydellä, kuin Jackie Chan liikkeitään, et kenties tarvitse tahdonvoimaa. Mutta meille muille, jotka emme ole mentaalisia kung-fu -mestareita tai zen-munkkeja, on tahdonvoima mitä hyödyllisin taito.
Tahdonvoima on joko positiivista tai negatiivista. Positiivista tahdonvoimaa tarvitset silloin, kun haluat ylittää aloittamisen kynnyksen. Se on se taito, jota tarvitset silloin, kun et millään jaksaisi viikon sairastamisen jälkeen lähteä lenkille, silloin kun pitäisi aloittaa uusi työprojekti, silloin kun pitäisi viedä roskat. Se on kyky nostaa itsensä saappaanrakseista ylös viivästelyn suosta ja tarttua toimeen.
Negatiivista tahdonvoimaa puolestaan tarvitaan silloin, kun kaapin takahyllylle piilotettu suklaapatukka alkaa viekoitella seireenin lailla. Tällöin suklaapatukan alkuunpaneman ajatusprosessin ohjailu voi olla ylivoimaista – mutta riittävän harjaantuneella tahdonvoimalla voi kiusaavan prosessin katkaista kuin kananlennon. Ajatusprosessien katkaisu ei kuitenkaan käy käden käänteessä. Se vaatii yllättävän paljon voimaa.
Onneksi kumpaistakin tahdonvoimataitoa voi vahvistaa harjoituksen kautta. Joka kerta kun saat kammettua itsesi lenkille, vahvistat positiivista tahdonvoimaasi. Ja kun saat purtua hammasta ja jätettyä suklaapatukan vielä hetkeksi aloilleen, saa negatiivinen tahdonvoimasi siitä lisää mentaalista pinaattia. Tahdonvoima, niin kuin mikään muukaan taito, ei kuitenkaan treenaannu yhdestä tai kahdesta kerrasta.
Jos haluat kehittää tahdonvoimaasi, harjoita sitä järjestelmällisesti. Aseta itsellesi tarkkarajainen harjoituskausi, esimerkiksi kaksi viikkoa tai kuukausi. Keskity tuona aikana vain jompaan kumpaan tahdonvoimaasi. Pyri olemaan jättämättä harjoituskauden aikana yksiäkään treenejä väliin. Keskity siis joko aina viivästellessäsi ylittämään toiminnan kynnys ja tartu sinnikkäästi toimeen – tai lataa koko mielesi mahti peliin aina kun houkutus yllättää. Tulokset eivät näy päivässä tai parissa, mutta muutaman viikon jälkeen tulet varmasti yllättymään siitä, miten nopeasti olet edistynyt.
Tahdonvoima on oivallinen lisä ajattelun ammattilaisen työkalupakkiin. On hyvä pystyä tarvittaessa saamaan nopeasti säpinää jäseniin. Tahdonvoimallekaan ei pidä kuitenkaan antaa liikaa valtaa. Jos treenaat tahdonvoimasi ylikierroksille, voi tuloksena olla Chocolat-elokuvan comte de Reynaudin tapainen niuhokompleksi. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää suorittamista. Joskus tekee myös ihan hyvää haukata palanen suklaata.
Muksut ovat sairastelleet viime päivinä. Yöunet jäävät aika vähäisiksi, kun yksi- ja kolmivuotiaat heräilevät vuoron perään nokka vuotaen, kuumemittarin kellottaessa lähemmäs neljää kymppiä. On siis vähän väsyttänyt.
Väsyneenä elämä tuntuu joskus koko lailla konstikkaalta. Tuntuu helposti, että jokainen kirjoitettu lause törmää automaattisesti seinään. Kauppaan lähtiessä kengät kastuvat ensimmäiseen kuralätäkköön ja kuopus kitisee koko matkan Valintatalolle. Siinä ei paljoa naurata. Olo on kuin Aku Ankalla räntäsateessa.
Väsyneenä mieleen hiipii myös helposti lannistavia ajatuksia. Kun palaa kaupasta kotiin valuvin kengin ja hoksaa kotiovella unohtaneensa maidon ja ruisleivän, alkaa takaraivon pikkupirulainen piikitellä siitä, kuinka kehno otus sitä oikeastaan on. ”Etpä ole kummoinen isukki, kun ei kaupassakäyntikään suju. Katuojaan vaan tuollainen rahjus!”
Homman nimi on se, että jostakin syystä väsymys, stressi ja muut ruumista kurittavat olotilat pumppaavat voimat pois. Ja kun ei ole energiaa, saa negatiivinen ajattelu heti enemmän tilaa. Sekä positiivinen että negatiivinen ajattelu ovat tapoja kehittyä. Negatiivinen ajattelu vaan on paljon taloudellisempaa: vaatii huomattavasti vähemmän paukkuja sanoa, miten joku ei ole, kuin miten sen pitäisi olla. Niinpä silloin kun akku kitisee tyhjyyttään on ongelmatilanteissa luontevampaa turvautua negatiiviseen ajatteluun.
Negatiivinen ajattelu ei ole kuitenkaan kovin tehokasta. Se toimii joissakin tilanteissa kyllä hätäapuna, eräänlaisena mentaalisena laastarina. Mutta vasta positiivinen ajattelu synnyttää todellisia uusia ratkaisuja: vasta positiivinen ajatus rakentaa jotain uutta.
Kun väsyneenä itse kullakin on kuitenkin taipumus joutua negatiivisen ajatusarmeijan ristituleen, on kätevää, jos käsillä on niksi tai kaksi, joilla kehnouttamiskeloja voi kampata.
Erittäin toimiva tapa ottaa hankalat ajatukset päiviltä on ajatusten leimaaminen.
Ajatusten leimaaminen tarkoittaa sitä, että kun mieleesi juolahtaa negatiivinen ajatus, arvioit sen suhteessa muuhun olotilaasi. Jos olet ollut koko päivän pirteä kuin peipponen, kannattaa kritiikki, pelko tai ahdistus ottaa aika tosissaan. Mutta jos sen sijaan hormonitoimintasi on vetänyt pääsi pilveen väärällä jalalla herätystä aamusta alkaen, on kehnoon ajatukseen syytä lyödä väsyneen leima välittömästi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vaikkapa väsyneenä päähän putkahtaa lannistunut ajatus, pyrit sitkeästi ajattelemaan: ”ahaa, tämä on taas yksi näitä väsyneitä ajatuksia.” Näin hankalan ajatuksen pauhu menettää pahimman teränsä ja parhaassa tapauksessa ajatus lannistuu ja poistuu tukkimasta huomiokanaviasi.
Seuraavan kerran kun olet väsynyt tai vaikkapa sairaana, ja mieleen ryömii masentava mietemato, koeta lannistaa se lyömällä jämäkästi sen otsaan leima ”väsynyt” tai ”sairas”. Näin ajatus muuttuu tunnistettavaksi olotilastasi johtuvaksi oireeksi, eikä enää pääse käsiksi itsetuntoosi tai viretilaasi. Tuloksena olotila kohenee silmiin nähden. Parhaassa tapauksessa voit vielä kirjoittaa ajatuksesi ylös vaikkapa päiväkirjaan. Paperille pyydystetty mietemato osoittautuu usein jo ensisilmäyksellä säälittäväksi toukanrääpäleeksi, vaikka se pääsi sisällä olisikin tuntunut varsinaiselta ajatusanakondalta. Leimaa siis hankalat ajatukset silloin, kun hoksaat, että ne johtuvat olotilastasi – ja huomaat viretilasi kohentuvan merkittävästi.
Kohtuudella käytettynä alkoholista tulee koko lailla mukava olo. Viimeaikaisten tutkimusten valossa on jopa niin, että alkoholia kohtuudella käyttävät ovat harvemmin masentuneita kuin totaalikieltäytyjät. Alkoholin masennusta lievittävä vaikutus perustunee sen hyödyllisyyteen stressin hoidon ensiapuna.
Stressi johtuu siitä, että ihmisen huomiokanavat kuormittuvat ajatuksista, jotka eivät liity välittömään toimintaan. Kun huomiokanavat menevät tukkoon turhasta säpätyksestä, on tietoinen toiminta mahdotonta: seinät kaatuvat päälle, otsasuoni pulputtaa ja verenpaine syöksyy rakettina yli mitta-asteikon. Stressitön toiminta tapahtuu puolestaan flow-tilassa. Tällöin sinulla on käytössäsi kaikki seitsemän huomiokanavaasi käsillä olevalle tehtävälle. Olet läsnä muun ajattelun häiritsemättä. Tuloksena kaikki sujuu kuin tanssi.
Alkoholin nauttiminen synnyttää eräänlaisen keinotekoisen flow-tilan.
Flow-tila syntyy silloin, kun pystyt keskittymään häiriöttä. Tämä edellyttää sitä, että kaikki seitsemän tietoista huomiokanavaasi ovat käytössä käsillä olevalle toiminnalle. Se on mahdollista vain silloin, kun juuri nyt tarpeettomat ajatukset eivät putkahda kutsumatta mieleesi.
Ajatukset ovat prosesseja, jotka koostuvat erilaisista osatapahtumista. Eräs keskeinen osa ajatusprosessia on hermosolujen aineenvaihdunnan järkkyminen. Tämä saa hermosolun ärsyyntymään ja pyrkimään kohti tasapainotilaa: hermosolun solukalvolla tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat hermoimpulssin. Hermoimpulssit puolestaan johtavat aineenvaihdunnan muutoksiin muualla aivoissa ja lopulta kehossa. Nämä muutokset saavat aikaan säpinää jäseniin: tulee sellainen olo, että tarttis tehdä jotain.
Toimimalla ihminen muuttaa hormonaalista tasapainoaan, joka tyynnyttää lopulta hermosolut. Kun homma on hoidettu, kroppa palkitsee pienellä dopamiinipiikillä, josta tulee hyvä olo. Myös alkoholin nauttiminen ehkäisee hermosolujen toimintaa. 1990-luvun alussa kaniineilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että alkoholin nauttiminen aiheuttaa hermosoluissa samantapaisia muutoksia kuin onnistuminen. Se johtaa hermosolujen ärsytyksen ennenaikaiseen sammumiseen, jolloin stressitaso vähenee: mieleen putkahtaa yhä vähemmän ei-toivottuja ajatuksia. Näin käytössä on enemmän huomiokanavia. Kohtuudella käytettynä tämä onkin ihan hyvä idea: joskus voi olla hyvä tehdä tilaa pääkoppaan.
Ajatukset eivät kuitenkaan ole pelkästään hermosolujen sähkökemiallista toimintaa. Ajatukset ovat prosessiluontoisia ilmiöitä, jotka eivät rajoitu vain pään sisälle. Ajatellaanpa vertauskuvana junan liikettä. Junan liike ei ole yhtä kuin junan pyörien liike. Ja silti, jos junan pyörät otetaan pois, ei liikettä ole. Liike on prosessi: ilmiö, joka edellyttää pyörät, veturin, kiskot, voimanlähteen, kuljettajan sekä nipun tietynlaisia luonnonlakeja.
Se ei suinkaan tarkoita, että systeeminen tila, joka on prosessin pannut alkuun olisi lakannut olemasta. Pasilan asemalla odotetaan aamujunaa yhä kuumeisemmin. Ja nyt kun kohtaat alkoholilla kamppaamasi ajattelun systeemisen pään seuraavan kerran joudut pahimmassa tapauksessa rakentamaan pelistrategiasi kokonaan uusiksi. Muisti vaan ei pelaa.
Kohtuudella käytettynä alkoholi on kätevä tapa sammuttaa hetkeksi säpätys takaraivossa niin, että pystyt nauttimaan hetkestä eräänlaisessa kemiallisessa flow-tilassa. Liiallinen alkoholin käyttö on kuitenkin tuhoisaa. Jos hermosoluja kohtaa massakooma, tulee inhimillisestä toiminnasta mahdotonta. Ajatukset juoksevat päin seinää, ja pahimmassa tapauksessa ihminen itse perässä.
Pitkäkestoiseksi ratkaisuksi alkoholista ei siis ole: pitkässä juoksussa toimivin tapa elää flow-tilassa on huolehtia esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla siitä, että ajatusprosessit ovat järjestyksessä. Alkoholi tarjoaa oivan laastarin stressin lieventämiseksi. Mutta pitkässä juoksussa lääkkeeksi tarvitaan konkreettisia muutoksia siinä, miten elät päivittäistä elämääsi.
Positiivisella ajattelulla on vähän tällainen new age tai self help -kaiku. Vaikuttaa siltä, että nykyään joka ikinen oma-apuopas toitottaa positiivisen ajattelun voimasta. Yhtäältä positiivisuus vaikuttaa toki ihan järkevältä; kukapa nyt ei haluaisi, että olisi kivaa. Toisaalta kuka tahansa hetkeäkään masentuneena viettänyt tietää, ettei ”think happy thoughts” ole ihan se juttu, jolla pohjalta ponnistetaan. Matalapaineen yllättäessä mukapositiivinen muikeilu vain kiristää pinnaa entisestään. Positiivinen ajattelu vaatiikin enemmän virtaa kuin negatiivinen ajattelu. Mutta positiivinen ajattelu kannattaa aina.
Meitä vaikuttaisi olevan kolmenlaista ihmistyyppiä. On optimisteja – ihmisiä, jotka pyrkivät aktiivisesti kääntämään asioista esiin niiden positiivisen puolen. Sitten on pessimistejä – ihmisiä, jotka odottavat aina pahinta. Ja loput – käsittääkseni valtava enemmistö – ovat erityisesti Suomessa tyypillisiä realisteja. Tosiasiassa elämänasenteita on tarkalleen kaksi. Realisteiksi itsensä nimittäneet ovat vain henkilöitä, jotka eivät oikein osaa päättää, ovatko he optimisteja vai pessimistejä. Mutta sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Molemmat elämänasenteet nimittäin synnyttävät todellisuutta – reaalisuutta. Mutta kumpainenkin elämänasenne synnyttää omanlaistaan todellisuutta.
Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.
Sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Kummankin käsitys omasta onnistumisesta nojaa opittuun ennustusvoimaan, joka on hioutunut pitkän elämänkokemuksen myötä. Syy tähän elämänkokemukseen on kuitenkin juuri päinvastainen kuin yleensä ajatellaan. Optimisteista ei ole tullut optimisteja siksi, että heillä on aina käynyt flaksi. Sen sijaan optimisti on pääsääntöisesti onnistunut aina juuri siksi, että hän on optimisti.
Pikkuveljeni on yksi tämän planeetan onnekkaimmista ihmisistä. Hän on sellainen, että jos satunnaismuuttujiin on katsominen, onni potkii asiassa kuin asiassa. Oli sitten kyse unelmatyöpaikan saamisesta, pokerikuninkuudesta tai futissyötön maaliin puskemisesta, on pikkuveli aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pikkuveli ei ole kuitenkaan syntynyt sen onnekkaampien tähtien alla kuin me muutkaan. Hän on vain asennoitunut oikein.
Muutama vuosi sitten Iso-Britanniassa tehtiin tutkimus onnekkuudesta. Richard Wisemanin johtamaan tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka pitivät itseään onnekkaina, ja ihmisiä, jotka pääsääntöisesti ajattelivat, ettei heitä yleensä lykästä. Tutkimustulokset olivat yksiselitteiset. Mitä tulee lottoon tai Ässä-arpaan, olemme kaikki samalla viivalla. Onnekkaina itseään pitävät eivät pärjänneet puhtaan sattuman kanssa puhdasta sattumaa paremmin. Mutta onnekkaina itseään pitävät pärjäsivät kuitenkin järjestään elämässä onnettomia paremmin.
Nämä hannunhanhet erotti akuankoista lopulta ainoastaan se, että he olettivat ryhtyessään onnistuvansa. Niinpä he etsivät jatkuvasti aktiivisesti mahdollisuuksia toteuttaa tätä ennalta asetettua visiota. Tilaisuuden tarjoutuessa he tarttuivat siihen hetkeäkään epäröimättä. Onnettomina itsensä näkevät puolestaan kulkivat sananmukaisesti onnensa ohi: he ovat niin sitoutuneet ennakkokäsitykseensä omasta epäonnistumisestaan, että onnistumismahdollisuuden piti parkkeerata itsensä aivan nokan eteen, ennen kuin siihen tuli tartuttua. Kuten roomalaisfilosofi Seneca teroitti: ”Onnekkuus on sitä, kun valmistautuminen kohtaa mahdollisuuden.”
Seuraavan kerran toimeen ryhtyessäsi voit kokeilla seuraavaa: mieti, miltä tuntuu, kun onnistut tehtävässäsi niin hyvin kuin suinkin tohdit kuvitella. Muodosta onnistumisestasi konkreettinen mielikuva – miltä pomon leveä hymy näyttää onnistuttuasi, miltä tuntuu juosta ennätysajassa stadionin porteista sisään puolimaratonilla, miltä rinnassasi tuntuu, kun tiedät, että kaikki meni täysin nappiin. Kuvittele tilannetta niin pitkään, että luomasi mielikuva tuntuu sinusta lämpimältä, hyvältä ja luontevalta. Kun olet luonut vankan positiivisen vision tehtävästäsi, ryhdy toimeen. Saatat yllättyä lopputuloksesta.
Optimismi synnyttää positiivista todellisuutta. Pessimismi synnyttää negatiivista todellisuutta. Omalla toiminnallasi voit ohjata todellisuutta haluamaasi suuntaan. Positiivinen ajattelu kannattaa aina.
Samalla kun maailmalla kohkataan possunuhasta, on keskuuteemme pesiytynyt huomattavasti harmillisempi pöpö. Keskustellessani ihmisten kanssa lahjakkuudesta olen nimittäin viime aikoina törmännyt taajaan seuraavanlaiseen argumenttiin: ”Kyllähän lahjakkaat ihmiset pystyvät ihan mihin vaan, ja se on hienoa – mutta ei minusta kyllä ole tuollaiseen.”
Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt memeettinen virus nimeltään emmänyvaanpysty. Epidemia vaikuttaisi saavuttaneen huolestuttavat mittasuhteet etenkin Suomessa. Tämä on kovin harmillista, sillä tässä tapauksessa virus on puhtaasti psykosomaattinen: se saa siis voimansa omista uskomuksistamme.
Lahjakkuus, ja erityisesti synnynnäinen lahjakkuus, ovat vaarallisia käsitteitä. Ne antavat yhtäältä taitaville ihmisille syyn kuvitella, että he olisivat jollakin tavalla olemuksellisesti muita parempia. Toisaalta lahjakkuus antaa omaa kutsumustaan vielä etsiville oikeutuksen sille, ettei moista oikeastaan edes kannata etsiä – vaikka se löytyisikin, ei minusta kuitenkaan olisi siihen.
Synnynnäistä lahjakkuutta ei kuitenkaan ole olemassa.
Yksikään ihminen ei ole äitinsä kohdusta maailmaan putkahdettuaan säveltänyt sinfoniaa tai sprintannut satasen maailmanennätystä. Itse asiassa joka ikinen iikka on pääsääntöisesti osannut syntyessään kaksi asiaa: pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Siinä siis inhimillisen synnynnäisen lahjakkuuden kirjo.
Käsitys lahjakkaasta yksilöstä syntyy silloin, kun joku tekee jotakin, joka ei kaikilta luonnistu luonnostaan. Arthur Schopenhauerin sanoin: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Painoarvo tässä on osumisella – ja osuminen vaatii ihan ensiksi yrittämistä. Jos joku lojuu päivät pitkät sohvalla, on yksi lysti minkälaista deoksiribonukleiinihappoa sohvaperunan tumissa lojuu pölyttymässä – yksin perintötekijät eivät ratkaise mitään, mitä tulee henkilön lahjakkuuteen. Toki perintötekijöillä on vaikutusta lahjakkuuden ilmenemiseen – mutta mitä tahansa perinnöllistä puutetta voi kompensoida harjoituksen ja innovaation keinoin, kuten esimerkiksi eteläafrikkalainen jalaton pikajuoksija Oscar Pistorius osoittaa.
Keskeistä lahjakkuudelle on se, että yksilö on erityisen taitava jossakin toiminnassa. Ja toimimaan oppii vain harjoituksen kautta. Tässä kohtaa moni älähtää taas helposti vaikkapa näin: ”mutta ei minusta voi tulla huippusäveltäjää, kun minulla ei ole lainkaan sävelkorvaa!” Tässä piilee emmanyvaanpysty-viruksen voimallisin patogeeninen teho: olettamus siitä, että nykyinen kyvykkyytesi määräisi kokonaisvaltaisesti lahjakkuutesi. Lahjakkuus määrittyy kuitenkin tarkalleen sen nojalla, mitä joku pystyy tekemään – ja asioita oppii tekemään harjoittelemalla.
Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja päätellyt sitten, että emmänyvaanpysty. Keskeistä onkin aloittaa harjoittelu siltä tasolta, millä juuri nyt pystyy toimimaan. Täytyy siis aloittaa riittävän varovasti.
Ihminen oppii minkä tahansa taidon, kun hän aloittaa harjoittelun riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelee määrätietoisesti vastusta jatkuvasti nostamalla.
Kuka tahansa punttisalilla käynyt tietää, ettei se sata kiloa nouse penkiltä kylmiltään. Mutta kun ensin nostellaan pelkkää kymmenen kilon tankoa, sitten ladataan painoa parin viikon välein, kysytään saliohjaajalta vähän proteiinipitoisia dieettivinkkejä ja opetellaan hissukseen oikeaa tekniikkaa, nousee penkiltä lopulta tankoa taivuttaen päätä huimaava kasa rautaa.
Kuka vaan pystyy tekemään mitä vaan, kunhan aloittaa harjoittelun riittävän matalalta tasolta ja harjoittelee riittävän pitkään keskittyneesti. Kuten Anders Ericssonin ja työryhmän 1993 julkaistu tutkimus osoitti, joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia omalla alallaan. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.
Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu lahjakkuuden kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei siis määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä. Nyt jos lahjakkuus vaatii sen kymmenen tuhatta tuntia harjoitusta, kannattaa tehdä muutama tutkimusmatka omaan ajatusmaailmaan ja selvittää, mitä oikeasti haluaa. Ihmisen nimittäin kannattaa ihan jo oman mielenterveytensä vuoksi tutkia, mistä on kiinnostunut, jotta polla kestää sen kolme tuntia harjoitusta päivässä.
Mutta jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Ja jokainen meistä voi tulla omalla alallaan huippulahjakkaaksi harjoituksen kautta, kun hoksaa tämän intohimon ja alkaa tehdä töitä sen parissa. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena – intohimo kannattelee toimintaa niin, että se kymmenen tuhatta tuntia tulee nakutettua kasaan ennen kuin huomaatkaan!
Mieti mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi jumitu alkumetreille.
Viime vuoden joulukuussa olin palaamassa kokousmatkalta Jyväskylästä varsin akateemisessa seurassa, kun aloimme pohtia nykyaikaisen yliopiston tarjoamia työmahdollisuuksia kutsumukselliselle tutkijalle ja opettajalle. Esimerkiksi ravintolavaunussa istuskellut professori oli sitä mieltä, ettei itse tutkimustyölle enää tahdo jäädä aikaa, kun kaikki aika valuu hallinnollisiin tehtäviin. Ammattitutkijoiden ongelma puolestaan on se, ettei ensi vuoden työnantajasta ole juuri kellään tietoa: apurahat ja tutkijapaikat jaetaan nykyään usein vuodeksi kerrallaan. Lisäksi yliopistouudistuksen myötä yritysmaailmalla on yhä enemmän sananvaltaa tutkimuskohteiden valinnassa. Vaikuttaa siis siltä, että esimerkiksi monet humanistiset tutkimuskohteet, filosofia mukaan lukien, ovat muuttumassa yhä uhanalaisemmiksi.
Koska olen ajatellut viihtyä tällä alalla – siis akateemisena filosofian tutkijana ja opettajana – mieluusti eläkepäiviin asti, ei tilanne vaikuttanut kovinkaan lupaavalta väitöskirjansa parissa kohkaavalle opiskelijanplantulle. Ajatus vuosi kerrallaan toistuvasta apurahojen julkistamisen synnyttämästä jännitysnäytelmästä ei tuntunut mieluisalta vaihtoehdolta. Mieleeni piirtyi kuva satapäisestä joukosta hattu kourassa riviin pantuja nokkelikkoja, joista yhden tai kahden kohdalle apuraha-arpa osuisi.
Asioihin löytyy kuitenkin aina monenlaisia näkökulmia. Vietin alkuvuodesta parisen kuukautta pähkäillen sen kanssa, mitä filosofian tutkija ja opettaja nyt oikeastaan tekee. Ja pohjimmiltaanhan filosofian tutkija ja opettaja – no – tutkii ja opettaa. Seuraavaksi pohdin kovasti, miten tutkimalla ja opettamalla voisi järjestää asiat ilman vuotuista jännitysnäytelmää. Sain selville seuraavaa.
Aristoteles totesi aikanaan, että kutsumus on siellä, missä oma intohimo kohtaa maailman tarpeet. Meillä filosofeilla on valtava pääoma tietotaidossa, joka tällä hetkellä tuntuu hautautuvan pölyttyviin monografiatutkimuksiin kirjastojen perukoille. Yritysmaailmassa on puolestaan tarve yhdelle jos toisellekin oivallukselle, mutta ne valitettavan usein siirtyvät tiedemaailmasta tositoimeen vuosikymmenten viiveellä. Kuinka ollakaan, tässähän voisi olla intohimoiselle tutkija- ja kouluttajajoukolle paikka vaikuttaa positiivisesti maailmassa. Samalla, kun akateeminen maailma jännittää yritysmaailman sisäänhyökyä, mieleeni juolahti, että voihan asetelman kääntää toisinkin päin.
Kyllähän akateemista osaamista voi myös aktiivisesti viedä yritysmaailmaan. Jopa filosofiaa.
Pohdinnan tuloksena syntyi Filosofian Akatemia Oy. Filosofian Akatemia harjoittaa akateemista filosofista tutkimustoimintaa ja rakentaa tutkimustuloksista yritysmaailman tarpeisiin sopivia koulutustuotteita. Tavoitteena on rakentaa tästä turvattu työpaikka ainakin runsaalle tusinalle tutkija-kouluttajia seuraavan neljän vuoden aikana. Tuloksena kutsumukselliset ja intohimoiset filosofian tutkijat ja opettajat voivat kutsumuksellisesti ja intohimoisesti tutkia ja opettaa filosofiaa. Sen, miten tässä käy, näyttää vain aika. Tunnustan, että nimivalinta on koko lailla pompöösi firmalle, joka on vielä toistaiseksi pohjimmiltaan yhden miehen yritys. Mutta olen toiveikas sen suhteen, että yritys kasvaa pian nimensä mittaiseksi.
Tällä välin voit katsastaa tuoreen yrityksen kotisivun osoitteessa www.filosofianakatemia.fi. Etusivulta voit myös tilata Filosofian Akatemian kuukausittaisen uutiskirjeen, joka sisältää aina käytännönläheisen, lyhyen filosofisen tekstin, linkkejä mielenkiintoisiin kirjoituksiin sekä uutisia firman tapahtumista.
Yrityksen perustamisen kunniaksi julkaistaan myös Ajattelunhallinnan opas 2.0. Oppaassa esitellään pääpiirteissään Filosofian Akatemian USAIN – Ajattelunhallinta -kurssin sisältö. Stressittömään työhön opastavan ajanhallintametodin oppaan voit ladata itsellesi maksutta täältä.
Ajattelun ammattilainen 