Monthly Archives: toukokuu 2010

4 keskeisintä loogisen päättelyn metodia

07/05/2010

3 kommenttia

Kaikki ajattelu ei ole loogista. Nähdäkseni loogista päättelyä ei tulisi siis nähdä ajattelun mallintajana, kuten suuret loogikot Gottlob Fregestä Bertrand Russelliin ja jopa nuorempaan Wittgensteiniin ajattelivat. Sen sijaan logiikka muodostaa kokoelman mitä käyttökelpoisimpia työkaluja, joiden avulla pystyt tehostamaan merkittävästi ajattelutyötäsi.

Useissa tapauksissa saat parhaat tulokset aikaan logiikan avulla. Looginen päättely muodostaakin taitavan ajattelun kivijalan. Esittelen seuraavassa neljä keskeisintä loogisen päättelyn muotoa.

1. Aristoteelinen deduktio

Aristoteles sijoitti analytiikoissaan logiikan keskiöön deduktion. Deduktio onkin loogisen päättelyn ydin. Deduktiivinen päättely on päättelyä yleisestä yksityiseen. Sen tyypillisiä esimerkkejä ovat aristoteeliset syllogismit.

Jos kaikki ihmiset ovat kuolevaisia ja Sokrates on ihminen, voimme tällöin päätellä deduktiivisesti, että Sokrates on kuolevainen. Deduktio ei salli itse päättelylle virhemarginaalia. Siksipä sitä sanotaankin päteväksi päättelyksi. Toki jokin ennakko-olettamista, eli premisseistä, voi olla väärin. Tästä syystä edes deduktiivinen päättely ei ole täysin erehtymätöntä. Voisihan olla, että Sokrates olisikin vaikkapa avaruusolio.

2. Aristoteelinen induktio

Induktio on yleisin päättelymme muoto. Kun tapaamme kaksi asiaa riittävän usein yhdessä, voimme vetää johtopäätöksen, että pääsääntöisesti nämä kaksi asiaa esiintyvät yhdessä. Induktio tarkoittaa siis päättelyä yksityisestä yleiseen.

Jos tarkastat esimerkiksi ensimmäisten tuhannen vastaan tulevan korpin värin, ja käy ilmi, että ne ovat kaikki mustia, voit päätellä induktiivisesti, että ”kaikki korpit ovat mustia”. Toki on aina mahdollista, että juuri seuraavan nurkan takana lymyilee se valkoinen korppi. Näin ollen induktio ei takaa koskaan täysin kiistatonta pätevyyttä päättelylle.

3. Sherlock Holmes -päättely eli abduktio

1800-luvulle asti ajateltiin, että induktio on tieteellisen päättelyn keskeisin metodi. Amerikkalainen filosofi Charles Sanders Peirce alkoi kuitenkin epäillä tätä oletusta. Peirce muotoili tieteellisen päättelyn periaatteet ja nimesi sen abduktioksi. Abduktio on eräänlaista käännettyä deduktiota. Deduktiossa johtopäätös seuraa ennakko-olettamista. Abduktiossa johtopäätös arvataan vihjeiden perusteella intuitiivisesti, ja siitä johdetut deduktiiviset seuraamukset pyritään varmentamaan todistusaineiston varassa.

Tarinassa ”A Scandal in Bohemia” Sherlock Holmesia saapuu tapaamaan naamioitu vieras. Vieras esittäytyy kreivi von Krammiksi, mutta Holmes saa pian tämän todellisen identiteetin selville. Holmes on jo etukäteen muodostanut oletuksen siitä, kenestä on kyse. Vieraan ennakkoon lähettämä kirje sisältää runsaasti vihjeitä: kirjoitustapa on saksalainen ja yläluokkainen, kirjepaperi böömiläinen. Lisäksi kirjeessä viitataan eurooppalaisiin aatelishuoneisiin. Kun vieras viimein saapuu, vastaa hänen olemuksensa Holmesin muodostamaa arvausta. Holmesin abduktio saa tukea tosiseikoista, ja hän vahvistaa muodostamansa olettamuksen: kyseessä ei ole kukaan muu kuin itse Böömin kuningas.

4. MacGyver-ajattelu, eli lateraalinen ajattelu

Usein ajattelumme on ennakko-olettamiemme sitomaa. Voimme kuitenkin aina keksiä uudenlaisia tapoja toimia tehokkaasti. Lateraalinen ajattelu tarkoittaa sitä, että rikomme olettamamme siitä, mitä asiat ovat ja mitä niillä voi tehdä. Lateraalista ajattelua voi harjoittaa erityisesti kolmen metodin kautta: hyödyntämällä sattumaa, turvautumalla järjettömyyksiin ja esittämällä haasteita. Voit tutustua metodeihin tarkemmin täältä. Lisäksi voit harjoittaa lateraalisen ajattelusi taitoja kertomalla vitsejä ja ratkomalla arvoituksia.

1980-luvun omalaatuinen toimintasankari MacGyver on oivallinen esimerkki mestarillisesta lateraalisesta ajattelijasta. Kun talosta palaa sulake, MacGyver kaivaa silmää räpäyttämättä esiin purkkapaketin ja korjaa sulakkeen sähköä johtavalla purkkapaperilla. Ja kun aseistettu roistokopla riehuu ravintolassa, Phoenix-säätiön nokkelikko kyhää pesuaineista ja ruokasoodasta kotitekoisen pommin, jolla roistot saa harhautettua niin, että sankari pääsee nippa nappa pälkähästä.

Induktio, deduktio, abduktio ja lateraalinen ajattelu muodostavat tehokkaan mestariajattelijan työkalupakin. Näiden ajattelun työkalujen avulla tehostat merkittävästi päättelytaitojasi ja ongelmanratkaisukykyäsi.

PS. Kriittinen korkeakoulu järjestää toukokuun viimeisenä viikonloppuna Loogisen päättelyn intensiivikurssin, jossa toimin luennoitsijana. Kurssilla käsitellään lennokkaasti ja käytännönläheisesti erilaisia loogisen ja lateraalisen päättelyn tapoja. Se päättyy visaiseen työpajaan, jossa pääset hieromaan älynnystyröitäsi. Kurssille mahtuu 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittaudu osoitteeseen info@kriittinenkorkeakoulu.fi. Lisätietoja täältä.

Mitä ajatukset ovat?

05/05/2010

9 kommenttia

Ajatukset ovat sitten kumma juttu. Yhtäältä ne ovat meille kaikkein läheisin ja tutuin osa omaa olemassaoloamme. Toisaalta tiedämme niiden luonteesta yhä kovin vähän. 1900-luvun vakiintunut käsitys oli, että ajatukset ovat aivotoimintaa. Tai ne vähintäänkin nousevat jollakin mystisellä tavalla aivotoiminnasta.

Tutkimustulosten kertyessä on kuitenkin osoittautunut, ettei ajattelua voi rajata yksinomaan pään sisään. Filosofit David Chalmers ja Andy Clark ovat peräti väittäneet, että ajattelu laajenee väistämättä ihmisen ympäristöön.

Tehdäänpä yksi koe. Laita silmät kiinni ja kuvittele ruusua. Sellaista punaista kukkaa, joka annetaan rakkaalle tai ylioppilaalle lakkiaisjuhlissa. Pyri muodostamaan ruususta mahdollisimman eläväinen kuva mielikuvituksessasi. Näetkö ruusun? Hyvä.

Mikä on näkemäsi ruusun ajatus? Onko se mieleesi ilmaantunut kuva? Onko se etuotsalohkossasi tapahtunut sähkökemiallinen muutos? Onko se platoninen idea, joka leijailee sielusi silmissä? Rohkenisin väittää, että se on kaikkea tätä.

Ajatukset ovat prosesseja, jotka tuottavat tunnistettavan lopputuloksen.

Ruusun ajatus on prosessi, johon kuuluu ainakin seuraavanlaisia osasia: kehotukseni kuvitella ruusua; valonsäteet, jotka välittävät tekstin ruudulta silmiisi; silmiesi, näköhermojesi ja aivojesi näkökeskuksen yhteispeli jotka muuntavat fotonipommituksen aivotoiminnaksi; hermotoiminta takaraivolohkosi ja otsalohkosi välillä; aivosähkökemialliset muutokset etuotsalohkossasi; ja lopuksi oma kokemuksesi ruusun kuvasta. Jos mikä tahansa osa prosessia eliminoitaisiin, ei ajatusta olisi. Vai olisitko juuri äsken ajatellut ruusua, jos en olisi kehottanut?

Ajatukset ovat prosesseja. Ajatusprosessien osat voivat myös sijaita ympäristössäsi. Tämän takia voit ohjailla ympäristöllä ajatteluasi, ja tämän vuoksi ympäristö vaikuttaa myös mielialoihisi.

Moniin ajatuksiin liittyy myös tiedonhakua ja prosessointia. Jos kysyn sinulta, minä vuonna Napoleon taisteli Waterloossa, voit kaivaa tiedon aivojesi muistivarasto hippokampuksesta – tai katsoa sen Googlesta. Jälkimmäisessä tapauksessa ulkoistat osan ajatusprosessia, mutta tulos – ja näin ollen itse ajatus – on sama: vastaus kysymykseen.

Samaten, jos kysyn, paljonko on 1528 x 329, voit ulkoistaa laskutoimituksen taskulaskimelle – tai jos olet päässälaskunero, suorittaa sen päässäsi. Kummassakin tapauksessa tuloksen tuottavaan prosessiin liittyy osa, jossa tulos tuotetaan. Missä se tuotetaan on yhdentekevää itse lopputuloksen, ja näin ollen kokonaisen ajatuksen muodostamisen kannalta.

Ajattelu ei ole vain aivotoimintaa. Voit tehostaa omaa ajatteluasi merkittävästi hyödyntämällä ympäristöäsi ja nykyteknologiaa. Alkuun pääset esimerkiksi tutustumalla Filosofian Akatemian Laajennetun mielen oppaaseen. Lataa se maksutta täältä.

Kuinka selätät lähes jokaisen epäonnistumisen?

03/05/2010

7 kommenttia

Thomas Edisonilta kysyttiin kerran, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja ennen kuin hän viimein sai kehiteltyä toimivan hehkulampun. Edison vastasi: ”En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin, olen onnistuneesti eliminoinut 10 000 toimimatonta tapaa valmistaa hehkulamppu.” Jokainen eliminoitu kehno ratkaisu oli osa sitä kehitysprosessia, jonka tuloksena toimiva lamppu lopulta syttyi.

On vain yksi tapa epäonnistua. Se on jättää yrittämättä.

Onnistua voi vain yrittämällä. Epäonnistumiset voi sen sijaan kääntää hyödyksi matkalla kohti päämäärääsi. Jos menee mönkään, arvioi tilanne ja yritä sitten uudelleen. Jokainen uusi yritys on kokeilu, jolla kartoitat toimivia ratkaisuja. Myös toimimattomien ratkaisujen löytäminen edesauttaa kehitystäsi.

Epäonnistumiset harmittavat kuitenkin niin vietävästi, että toisinaan on vaikeaa löytää jatkamiseen motivaatiota. Tästä syystä olen kehitellyt runsaan vuoden verran metodia ratkaistakseni epäonnistumisen perusongelman: miten epäonnistumiset saa käännettyä voitoksi.

Voit hyödyntää mokasi yhtenä työvaiheena kohti päämäärääsi. Jokaisessa epäonnistumisessa on valtavasti tietopääomaa, jonka voit pienellä tutkiskelulla kääntää uuden onnistumisen siemeneksi. ”Hyvät päätökset syntyvät elämänkokemuksesta. Elämänkokemus syntyy huonoista päätöksistä”, sanoi Nasruddin.

Toimi näin. Kun olet mokannut, ota A4-arkki ja jaa se leveyssuuntaan kahtia. Kirjoita arkin yläosaan seikkaperäinen kuvaus siitä, miten olet mokannut. Pure hammasta, niele ylpeytesi ja lataa paperille kaikki jyrkimmätkin myötähäpeää synnyttävät yksityiskohdat. Tarkastele sitten hetki mokaasi.

Kirjoita seuraavaksi sivun alaosaan kaikki ne ratkaisut, jotka voit seuraavalla kerralla tehdä paremmin. Tunnista virheesi ja muotoile sellaisia konkreettisia toimintakehotuksia, joiden varassa tiedät selviytyväsi tuonnempana vastaavista tilanteista. Näin koulit itsesi tehokkaasti välttämään jo toimimattomiksi havaitut ratkaisut.

Otetaan lopuksi esimerkki. Sanotaan, että meneillään on vuoden haastavin tuotekehitysprojekti. Muksut ovat sairastelleet ja valvottaneet sinua viikkokaupalla. Lopulta stressi ja väsymys purkautuvat ja tuiskahdat aamutuimaan projektipäällikkö Pasille kahvihuoneessa. Välikohtaus tulehduttaa työilmapiirin silmänräpäyksessä. Hyvin alkanut projekti jysähtää kalkkiviivoille kommunikaation painuessa jääkaudelle. Iskeepä kaiken kukkuraksi vieläpä kauhea morkkiskin: ”pitikö taas möläyttää?”

Selätät mokasi seuraavasti. Kirjoita ensin kuvaus tapahtuneesta: ”Olen ollut niin väsynyt, että suusta pääsee sammakoita. Kaiken huippu oli tämänpäiväinen välikohtaus. Menin sanomaan Pasille kaikenlaista ikävää, josta en edes tarkoita ainakaan ihan kaikkea. Nyt Pasi ei edes puhu minulle, ja projektissa kaatuvat seinät päälle.” Pyri vielä mokasi kuvattuasi ymmärtämään sen syyt: ”Väsymys johtuu muksujen sairastelusta, ja sen takia pinna on koko ajan kireällä. Pasi nyt vaan on harvinaisen hankala tyyppi.”

Pidä pieni tauko. Kirjoita sen jälkeen, mitä kaikkea teet ensi kerralla paremmin. Pyri muuntamaan analyysisi konkreettisiksi toimintakehotuksiksi: ”Jos muksut ovat tulevaisuudessa kipeinä tiukan paikan tullen, nukun sen ajan olohuoneen sohvalla, jotta saan kunnolla unta ja jaksan. Pasin kanssa on usein vaikeaa, joten keskityn erityisesti hänen kohdallaan pitämään itse huolen siitä, että kommunikaatiomme sujuu jouhevasti.”

Tällä tavoin ikävä ja työilmapiirin mahdollisesti pysyvästi tulehduttanut välikohtaus kääntyykin voitoksi: opit siitä kaksi tärkeää ja hyödyllistä seikkaa, jotka edesauttavat työskentelyäsi jatkossa. Ensinnäkin, nukkumiseen kannattaa hakea vaikka radikaalejakin ratkaisuja silloin, kun on tiukka paikka töissä. Ja toiseksi, joidenkin ihmisten kanssa kannattaa tehdä enemmän töitä myönteisen sosiaalisen ilmapiirin säilyttämiseksi.

Näin selätät epäonnistumisesi ja muunnat ne hedelmällisiksi oppimiskokemuksiksi. Tällä tavoin et oikeastaan enää voi kuin onnistua.