Facebook tietää sen, mitä sinä et vielä tiedä

16/03/2011

Hurahdin muutama vuosi sitten retrolenkkareihin. Lempikenkiäni ovat Karhun 70- ja 80-luvun tyyliin suunnitellut lenkkarit. Ongelmana on, että jostain kumman syystä lähes joka ikisen retrolenkkarin suunnittelussa on noudatettu samaa äärettömän epäkäytännöllistä ohjenuoraa: kenkien pohjat ovat lähes poikkeuksetta valkoiset. Se nyt ei vielä haittaisi mitään, mutta kun kenkää reunustaa vielä sentin–parin pohjareunus, on selvää, etteivät popot selviä edustuskunnossa kevään kurakeleillä.

Etsin pitkään ja epätoivoisesti patenttiratkaisua valkoisten kenkien ja kengänreunusten putsaamiseen – turhaan. Pinttynyt kura kun ei tavallisella pesuaineella noin vain irtoa. Turvauduin jopa valkoiseen kenkälankkiin, joka tietenkin rapisi iltaan mennessä pois. Viimein mieleeni tuli turvautua nykyajan tiedonlähteeseen numero yksi: sosiaaliseen mediaan.

Näpyttelin Facebookiin kysymyksen: “Osaisiko joku neuvoa valkoisten lenkkareiden putsaamisessa?”

Ei aikaakaan, kun kommenttirivi alkoi täyttyä toinen toistaan käyttökelpoisemmista ehdotuksista. Viimein eräs vanha tuttu ehdotti käyttämään niin sanottua “taikasientä”.* Hain sienen lähikaupasta ja hyökkäsin innosta puhkuen ensimmäisen lenkkarin kimppuun. Kuin taikaiskusta kuralätäköistä pinttynyt lika alkoi haihtua joka pyyhkäisyllä. Pian kengän alkuperäinen kuulas väri alkoi ilmaantua jälleen näkyville.

Nykyaikana löydät tietoa asiasta kuin asiasta salamannopeasti internetistä. Yhä useammin tarvitsemasi tieto löytyy kuitenkin nopeimmin omasta tuttavapiiristäsi. Sosiaaliset verkostosi eivät vain auta pitämään yhteyttä vanhoihin kavereihisi. Ne avaavat myös aivan ennennäkemättömän tiedon aarreaitan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli käytännössä tavoittamattomissasi.

Tiedämme kaikki valtavan paljon asioita, joista on hyötyä toisillemme. Sosiaalisen verkoston avulla voimme jakaa tuon tiedon salamannopeasti. Facebook tietää, mitä sinä et vielä tiedä.

* Tuhannet kiitokset vielä Johannalle loistavasta vinkistä.

Ydinvoimaa?

14/03/2011

2 kommenttia

Tässä on taas yksi paradoksi. Otetaan ensiksi faktat:

Ydinvoima on turvallista.

Tämänhetkisen tieteellisen ja teknisen ymmärtämyksemme valossa ydinvoima on erittäin turvallinen energianlähde. Myös tilastollisesti tarkasteltuna ydinvoima on turvallista: merkittäviä onnettomuuksia on tapahtunut vain kourallinen koko sinä aikana, kun ydinteknologia on ollut käytössä. Ja silti: ydinvoima on yksi riskialtteimmista energianlähteistämme.

Se on nimittäin yksi lysti, miten turvallinen joku teknologia on tilastollisesti siinä vaiheessa, kun yksi ainoa onnettomuus riittää tekemään pahimmillaan massiivista globaalia tuhoa. Tämä on paraatiesimerkki tieteellisen ymmärtämyksemme rajoista.

Voimme sulkeistaa tutkimuksen avulla pois valtavan määrän riskitekijöitä. Voimme rakentaa maanjäristyksen kestäviä voimaloita. Voimme rakentaa kolminkertaisia turvajärjestelyitä inhimillisen virheen välttämiseksi. Mutta vaikka sulkeistaisimme sata tuhatta riskitekijää, jää niiden ulkopuolelle aina jotain. Vaikkapa kymmenmetrinen hyökyaalto.

Vaikkei pöly ole edes ehtinyt vielä laskeutua, ovat suomalaiset ydinvoimalobbarit kiiruhtaneet julistamaan, etteivät Japanin kaltaiset riskitekijät kosketa Suomea – me olemme kyllä ihan turvassa. Veikkaanpa, että Japanin ydinvoimalobbarit sanoivat Tshernobylistä aivan samaa: Japanilainen osaaminen ja teknologia sulkee Tshernobylin tapaisen onnettomuuden riskin ulos. Ja tämä on tietysti aivan totta. Jokaisella on kuitenkin omat riskitekijänsä – ja niistä merkittävä osa on sellaisia, että vaikka tutkisimme kuinka, emme saa niitä kaikkia selville.

Emme voi koskaan sulkea kaikkia mahdollisia riskitekijöitä ulos, vaikka meillä olisi kuinka hulppea tieteellinen osaaminen tahansa. Aina on mahdollista, että jotain on jäänyt huomioimatta – tai että jotain uutta tapahtuu. Useimmiten tämä virhemarginaali on merkityksetön tieteellis-teknologiselle edistykselle. Mutta silloin kun yksi paukku voi jopa mullistaa koko globaalin ekosysteemin, tulisi olla itsestään selvää, että riski on vain liian suuri.

Erityisesti silloin, kun kilpailijana on tuuleen nojaava propelli, jonka suurin katastrofivaara on, että se kaatuessaan niittää muutaman männyn alleen.

Taikaluku 1089

04/03/2011

4 kommenttia

1089 on kerrassaan merkillinen luku. Se saadaan muun muassa nostamalla luku 33 toiseen potenssiin. Mutta päädyt lukuun toisellakin tavalla. Valitse mitkä tahansa kolme eri numeroa ja muodosta niistä kolminumeroinen luku. Esimerkiksi 123. Käännä luku toisin päin – eli tässä tapauksessa 321 – ja vähennä pienempi luku suuremmasta. Käännä tulos toisin päin ja ynnää tulos ja sen käännetty luku. Tässä tapauksessa siis 198 + 891. Tulos on aina 1089.

Mutta tämä on vasta alkusoittoa. Kertomalla luvun 1089 numeroilla 1–9, saat seuraavan kuvion:

1 x 1089 = 1089
2 x 1089 = 2178
3 x 1089 = 3267
4 x 1089 = 4356
5 x 1089 = 5445
6 x 1089 = 6534
7 x 1089 = 7623
8 x 1089 = 8712
9 x 1089 = 9801

Joka ikinen neljästä numerosta juoksee numerojärjestyksessä joko alhaalta ylös tai ylhäältä alas. Ja 9801 on 1089:n vastakkaisluku!

Jos taas jaat luvun 1 taikaluvulla, on tuloksena desimaaliluku, joka seuraa 9:n kertotaulua: 0.00 09 18 27 36 45 54 63 72… Ja jakamalla ykkönen taikaluvun vastakkaisluvulla 9801, saadaan: 0.00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14…

Ja ihan niin kuin tämä ei vielä riittäisi, lopuksi vielä puhtaiden kolmoslukujen toiset potenssit:
33^2 = 1089
333^2 = 110889
3333^2 = 11108889
33333^2 = 1111088889
…ja niin edelleen.

Kyllä numerot ovat sitten ihmeellisiä.

Laskuvarjon terveysvaikutuksia ei ole todistettu tieteellisesti

23/02/2011

11 kommenttia

Joitakin vuosia sitten arvovaltaisessa lääketieteellisessä julkaisussa nimeltä British Medical Journal julkaistiin meta-analyysi otsikolla: ”Parachute use to prevent death and major trauma related to gravitational challenge: systematic review of randomised controlled trials”. (Tutustu tutkimukseen tarkemmin täällä.)

Tutkimuksen tulokset olivat yksiselitteiset: laskuvarjon käytön henkiinjäämistä lisääville ominaisuuksille ei ole kerta kaikkiaan mitään tieteellistä näyttöä.

Kunnollisten kaksoissokkokokeiden puutteessa laskuvarjot pitäisi siis poistaa käytöstä, kunnes tiede on osoittanut niiden terveysvaikutusten todellisuuden. Kaksoissokkokokeessa verrataan väitetyn menetelmän vaikutusta verrokkiryhmään, jolla tätä menetelmää ei ole käytössään. Tulokset tilastoidaan, ja jos tilastollinen ero on merkittävä, voidaan menetelmän käyttöön ottoa suositella.

Kuten lääketieteessä yleensä, tulisi artikkelin kirjoittajien mukaan näin yleisessä käytössä olevalle menetelmälle olla selkeä tieteellinen näyttö. Erityisesti tämä on keskeistä silloin, kun tuotteella väitetään olevan niin voimakkaita terveyttä edistäviä vaikutuksia kuin laskuvarjolla.

Toisin sanoen, ennen kuin olemme pudottaneet riittävän määrän ihmisiä lentokoneesta niin, että yhdellä ryhmällä on varjo selässään ja toisella ei, emme voi tietää tieteellisesti, onko laskuvarjolla todella väitettyjä terveysvaikutuksia.

PS. Ajattelun ammattilainen hiihtolomailee. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy keskiviikkona 2.3. Aurinkoisia hiihtosäitä kaikille!

Mitä meidän pitäisi oppia lääketieteen kriisistä?

21/02/2011

27 kommenttia

Perinteisen lääketutkimuksen ytimessä oleva kaksoissokkokoe on joutunut viime aikoina kriisiin. On käynyt ilmi, että esimerkiksi masennuslääketutkimuksessa ei ole osattu sulkeistaa koeasetelmaan vaikuttavia tekijöitä oikein. Näyttää siltä, että sokeritabletti tepsii masennukseen siinä, missä Prozac-lääkekin.

Lääketutkimusta hämärtävät myös lääkeyhtiöiden eturistiriidat, ja liittyypä alaan ihan suoraa epärehellisyyttäkin. Näistä syistä on alati epävarmempaa, mitkä markkinoilla olevat lääkkeet oikeasti tekevät sen, minkä lupaavat. Perinteinen, molekyylibiologiasta ponnistava lääketutkimus voi sitä paitsi raapaista vain pintaa siitä monimuotoisuudesta, joka ihminen on. Tiedämme yhä ihan tolkuttoman vähän esimerkiksi ihmisen hermoston tai aineenvaihdunnan toiminnasta.

Lääketeollisuus onkin vain yksi instrumentti monien joukossa, joilla ihmistä riivaavia vaivoja voidaan hoitaa.

Ranskassa saa nykyään reseptillä joko perinteisen tai homeopaattisen lääkkeen. Masennukseen puree myös maisemanvaihdos tai metsässä kävely. Ja vaihtoehtohoidot, esimerkiksi akupunktio, saavat yhä kasvavaa kannatusta kovankin lääketieteen kannattajien puolelta. Usko lääketieteen ylivertaisuuteen ei lepää todellisuuspohjalla: viime kädessä kyse on empiirisestä tieteestä, jossa tutkimuskohde on vieläpä yksi hankalimpia: elävä ihminen.

Jos kaksoissokkokoe ei takaakaan sitä luotettavuutta, jonka tiede on meille luvannut, on syytä arvioida kriittisesti muita tiedon lähteitä, joiden varassa voidaan ihmistä hoitaa. On typeryyttä sivuuttaa se valtava tiedon määrä, jota eri kulttuureissa on vuosisatojen varrella kertynyt. Tämä ei tosin myöskään tarkoita sitä, että Buranat pitää vetää vessanpytystä alas, ja pakata lääkekaappi täyteen goji-marjaa. Perinteisen laboratoriolähtöisen tiedon rinnalle pitäisi kuitenkin nostaa myös perimätieto ja vaihtoehtoiset hoitomenetelmät.

Oireen hoidossa molekyylilääketiede toimii usein ensiluokkaisesti. Syöpään puree yhä sädehoito, ja päänsärkyyn Burana. Kokonaisvaltaisemmassa taudinkuvassa ei pelkän oireen hoitaminen kuitenkaan riitä. Näyttää yhä enemmän siltä, että diabeteksen kamppaakin tehokkaimmin terve ja monipuolinen ruokavalio ja liikunta; ja jäykkään niskaan voi tehokkain apu löytyä akupunktiosta tai peräti vyöhyketerapiasta. Masennusta ja stressiä ehkäisevät puolestaan luonnossa samoilu, kutsumukselliset elämänvalinnat ja positiivinen ajattelu.

Laboratoriotutkimukset eivät ole välttämättä sen luotettavampia, kuin sademetsäshamaaninkaan vuosituhantinen perimätieto. Olisi hyvä ottaa käyttöön koko se osaamisen kirjo, jolla kykenemme ihmisiä hoitamaan.

Miten laajennettu mieli muuttaa maailmasi

16/02/2011

1 kommentti

Kävimme taannoin Heurekassa. Jossakin vaiheessa vierailuamme huomasin, että tiedekeskuksen pääsalin seinään oli kirjoitettu hujan hajan näennäisesti merkityksettömiä sanoja. Seinällä luki esimerkiksi: Alcaid, Mizar, Alioth, Megrez ja niin edelleen. Ihmettelin, mitä virkaa tällaisella loitsimisella on tiedekeskuksen seinällä.

Uteliaisuuteni ei hellittänyt, ja niinpä otin laajennetun mieleni apuun. Avasin iPhonen selaimen ja syötin eriskummalliset nimet Googlen hakukenttään. Salamannopeasti selain palautti ensimmäisenä hakutuloksena Wikipedian sivun nimeltä Ursa Major – eli Ison Karhun tähtikuvio.

Siinä silmänräpäyksessä koko kokemukseni seinälle riipustetuista käppyröistä muuttui.

Ensinnäkin, Wikipedia valisti minua siitä, ettei kyseessä ollut suinkaan alkukantainen loitsu. Nimet kuuluivat Ison Karhun muodostaville tähdille. Ja samassa valkeni toinenkin seikka. Sanoja ei oltu suinkaan räiskitty seinälle sattumanvaraisesti. Päin vastoin, sanat itse muodostivat tuttuakin tutumman Ison Karhun kauhamaisen kuvion.

Löytämällä sekunneissa juuri tuossa tilanteessa tarvitsemani informaation, koko kokemukseni Heurekan seinästä muuttui. Vaikka netistä kaivettu informaatiopalanen ei itsessään sisällä syvällistä merkitystä, yhdistettynä olemassaolevaan tietämykseesi se on usein juuri se puuttuva lenkki, joka mullistaa koko kokemusmaailmasi radikaalisti.

Laajennetun mielen avulla voit valita nopeasti loistavan illallisviinin, tunnistat metsäsieniä kuin partiolainen ja muistat vuosiluvut ja faktat kuin Trivial Pursuit -nero. Verkko on täynnä tietoa, mutta jotta voisit arjen tuoksinassa hyödyntää tuota tietoa käytännössä, tulee siihen päästä käsiksi kaikkialla, ja vieläpä riittävän nopeasti. Tässä auttavat laajennetun mielen menetelmät.

Jos haluat ottaa käyttööön laajennetun mielesi, tutustu Filosofian Akatemian Laajennettu mieli -oppaaseen. Voit ladata sen maksutta tästä. Voit myös tutustua viime kesänä toimintansa aloittaneen laajennettu mieli -aivoriihemme toimintaan lukemalla blogiamme. Sen löydät täältä.

Oleminen on päätöksen tekemistä?

04/02/2011

1 kommentti

”En ymmärrä”, Martin sanoi. ”Vaikutat kaikilla mahdollisilla tavoilla ihmiseltä, mutta olet silti vain mutkikas Searle-kone, joka jäljittelee elämää.”
”Aivan oikein”, servitor sanoi.
”Mutta mistä minä voin tietää kenestäkään, onko kyseessä servitor vai ihminen?”
”Jos sinulla ei ole menetelmää, jolla voit tunnistaa eron, ei eroa ole olemassakaan”, robotti vastasi ja pyöritteli piña coladaa lasissaan.

”Mutta sinä tiedät!” Martin sanoi turhautuneena.
”Minä en tiedä mitään. Mieti höyrykonetta; mieti kiinalaista huonetta. Eivät nekään tiedä mitään. Minä vain toteutan ohjelmointiani.”
”Ehkä höyrykoneellakin on jonkinlainen mieli; vauvamieli. Höyrykoneet ovat vain niin erilaisia, ettemme huomaa sitä.”
”Mihin sitten vedät rajan? Onko kivelläkin mieli?” robotti kysyi.
Martin tuijotti juomalasiinsa ja hymähti.

”Mutta minä voin kuitenkin tietää, että olet höyrykone?”
”Et tietenkään. Jos käytössäsi ei ole menetelmää, jonka perusteella voi tehdä eron kahden mahdollisen tulkinnan välillä, voit tehdä eron vain tekemällä päätöksen. Voit siis päättää ihan itse, että olen robotti, tai että olen ihminen. Ja kun olet tehnyt päätöksen, olen sitten juuri se, mitä olet päättänyt.
”Ajattele, että olemukseni on eräänlainen todennäköisyysaalto, joka sallii lukemattoman määrän erilaisia tulkintoja. Jos uskot, että olen robotti, aaltofunktio romahtaa, ja olen kaikilla sinulle merkittävillä tavoilla robotti. Jos taas uskot, että olen ihminen, joka vedättää sinua, romahtaa samainen aaltofunktio niin, että olen käytännössä sinulle ihminen. Kaikki havaitsemasi on viime kädessä kiinni todennäköisyyksistä. Todennäköisyyksien romahtaminen faktoiksi tapahtuu silloin, kun uskot, että jokin on riittävän todennäköistä.”

”Kuule, en tainnut ymmärtää sanaakaan siitä, mitä juuri sanoit.”
”Et voi tietää, että olen höyrykone. Mutta voit päätellä tietämästäsi jotain ja muodostaa mielipiteen. Joko olen höyrykone, tai olen sellaisena esiintyvä ihminen. Kumpaa pidät todennäköisempänä?”
”Edellistä.”
”Niinpä aaltofunktio on romahtanut, ja tässä istuu ehta robotti”, servitor sanoi virnuillen leveästi.
”Jep jep”, Martin sanoi ja ryysti gin toniciaan pillillä.
Aurinko alkoi laskea. Martin rentoutui rantatuolissaan ja antoi katseensa harhailla horisonttia pitkin. Hän tyhjensi lasinsa ja mietti, tilaisiko vielä yhden.

Onko ajatusten lukeminen mahdollista?

02/02/2011

7 kommenttia

Viimeisten parin vuoden aikana neurotieteellinen lehdistö on täyttynyt toinen toistaan lupaavammista tuloksista, joissa magneettikuvauslaite fMRI:n tulosteista on kyetty tulkitsemaan, mitä ihminen ajattelee. Vaikuttavin näistä on mielestäni Kiotossa Yukiasu Kamitanin muutama vuosi sitten tekemä tutkimus, jossa tietokoneohjelma osasi fMRI-tulosteen pohjalta toistaa yksinkertaisia koehenkilön näkemiä kuvioita.

Lähivuosina aivoliittymät kehittynevät niin, että pystymme ohjaamaan ajatuksen voimalla erilaisia laitteita roboteista niin sanottuihin eksoskeletoneihin: päälle puettaviin ulkoisiin robottipukuihin. Näin aivotutkimus voi mahdollistaa esimerkiksi sen, että neliraajahalvaantunut voi taas liikuttaa raajojaan. Jo nyt voit tilata internetistä kypärän, jonka avulla pystyt liikuttamaan esimerkiksi tietokonehiiren osoitinta ajatuksen voimalla.

Pystytäänkö ajatuksia siis lukemaan?

Kyllä. Tietyssä mielessä ajatuksia pystytään lukemaan jo nyt. Luullakseni ajatuspoliisia nähdään silti tuskin vielä hetkeen. Aivot ovat nimittäin aivan valtavan monimutkainen elin. Viime vuoden lopulla julkaistussa Stanfordin yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että aivojen jokainen hermosolujen välinen kytkentä – synapsi – toimii kuin mikroprosessori. Näitä kytköksiä on aivoissa triljoonia. Aikaisemmin ajateltiin, että ihmisaivot ovat eräänlainen supertietokone. Nyt näyttää siltä, että joka ikinen ihmisaivo on monimutkaisempi värkki kuin kaikki maailman tietokoneet yhteen laskettuna.

Aivoista mitatut fMRI-tulokset eivät myöskään ole sama asia kuin ajattelu. Aivotoiminta kyllä lankeaa usein yhteen ajattelun kanssa – mutta itse ajatukset ovat ennen kaikkea kokemuksia, joita ei voida selittää jäännöksettä pelkkänä aivotoimintana. Viime kädessä ajatusten tulkitseminen aivotulosteesta ei siis eroa olennaisesti ajatusten tulkitsemisesta esimerkiksi ilmeistä ja ruumiinkielestä, jos kohta aivotulkinta voikin kehittyä huomattavasti ruumiinkielen tulkintaa tarkemmaksi.

Harjaantumalla taitavaksi ruumiinkielen ja ilmeiden tuntijaksi on mahdollista päätellä hämmästyttävän yksityiskohtaisia asioita siitä, mitä toinen ajattelee, kuten esimerkiksi mikroilmeitä tutkinut Paul Ekman on tutkimuksissaan osoittanut. Samalla tavoin voidaan tiettyjen aivotoimintojen ja tietyn tyyppisten ajatusten välillä osoittaa yhteys. Aivojen tulkinta kehittyy kuitenkin hurjaa vauhtia. Kuka tietää, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.

Missä lymyää fysiikan Kopernikus?

31/01/2011

12 kommenttia

CERN:in lippulaiva, suuri hadronitörmäyttäjä LHC on rakennettu muun muassa siksi, että fyysikot pystyisivät sen avulla havaitsemaan Peter Higgsin mukaan nimetyn alkeishiukkasen, Higgsin bosonin. Fyysikot esittävät, että Higgsin bosoni voi toimia avaimena suureen yhtenäisteoriaan – fysiikan malliin, joka selittää kaikki tunnetut fysikaaliset ilmiöt.

On todennäköistä, että Higgsin bosoni löydetään pian.

Tilanne on kuitenkin tieteenfilosofisesti hämmentävä. Samalla nimittäin havaittaneen, ettei ennustettua läpimurtoa sittenkään tapahtunut.

Hiukkasfysiikka elää tällä hetkellä nähdäkseni vähän saman tapaista tieteellistä murrosvaihetta, kuin se, jonka Ptolemaioksen ajanlaskun alussa kehittämä maakeskinen astronominen malli kävi läpi 1500-luvun taitteessa. Selittääkseen taivaankappaleiden kiehkuraiset liikkeet, Ptolemaios oletti, että ne seuraavat niin sanottuja episyklejä. Kiertoratojensa sisällä planeetat kieppuivat siis vielä pienillä ympyränmuotoisilla pienoisradoilla. 1500-luvulle asti teoriasta poikkeavat havainnot selitettiin olettamalla lisää tällaisia pienoisratoja.

Ptolemaioksen ratkaisu ei kuitenkaan tyydyttänyt Nikolaus Kopernikusta. Kopernikus mullisti lopulta 1500-luvun puolessa välissä koko tähtitieteen kiinnittämällä auringon maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Näin planeettojen kiertoradat muuttuivat kauniiksi sisäkkäisiksi ympyröiksi.

Viimeisen viiden vuosikymmenen ajan standardimallia on kehitetty samaan tapaan kuin Ptolemaioksen astronomiaa. Kun on havaittu uusi ja ennustamaton mittaustulos, on sen selittämiseksi esitetty uudenlaisia alkeishiukkaisia. Näiden uusien olioiden olemassaoloa on sitten testattu, kunnes testitulokset ovat vastanneet oletuksia.

Kun teoria on kokoelma olettamuksia, joita ei voi aistinvaraisesti varmentaa, on kuitenkin vain ajan kysymys, milloin sellainen koeasetelma saadaan aikaiseksi, joka vahvistaa sen. Rakentamalla riittävän monta erilaista hiukkaskiihdytintä, löytyy ennen pitkää varmasti sellainen apparaatti, jonka nojalla esimerkiksi Higgsin bosonin voidaan sanoa olevan todistetusti olemassa.

Toivottavasti kukaan new age -hörhö ei kuitenkaan tulkitse väittämääni niin, että standardimalli olisi jotenkin teoreettisesti väärä. Se on paras ja tarkin malli, jonka varassa pystymme selittämään maailmaa, jossa elämme. Mutta yksikään teoria ei ole virheetön. Nikolaus Kopernikus mullisti käsityksemme taivaankappaleista. Jossakin lymyää kenties jo nyt myös fysiikan Kopernikus.

5 menetelmää, joilla puristat ideoistasi mestariteoksen

26/01/2011

3 kommenttia

Lukemattomat luovan työn mestarit ovat noudattaneet tavattoman yksinkertaisia menetelmiä hioessaan mestariteoksiaan. Samat menetelmät löytyvät niin Da Vinciltä, Edisonilta kuin Hemingwayltäkin. Tässä viisi menetelmää, joiden avulla hiot luonnoksesi raakajalokivestä säkenöivän timantin.

1. Muokkaa, muokkaa, muokkaa

Yksi luovan työn palkitsevimmista hetkistä on viimeisen pisteen lyöminen. Kun työ on ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan näkyvillä, on tuloksena säännönmukaisesti julmetun hyvä olo – oli sitten kyse opinnäytteestä, sävelteoksesta tai maalauksesta. Useimmiten työn ensimmäinen kokonaisvaltainen versio on kuitenkin vasta karkea luonnos siitä mestariteoksesta, johon pystyisit pienellä vaivalla yltämään.

Tästä syystä hyvä nyrkkisääntö onkin, että kun olet saanut työsi ensimmäisen version valmiiksi, muokkaa sitä ainakin kolme kertaa. Vaikka olisit aivan varma, että tämä on nyt tässä, kannattaa työ käydä läpi kolmeen kertaan – löydät varmasti yhtä sun toista parannettavaa jokaisella editointikierroksella.

2. KISS

Lyhenne KISS tulee sanoista ”Keep It Simple, Stupid”. Kuten Albert Einstein on sanonut, kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisemmin. Pyri siis työtäsi muokatessasi noudattamaan seuraavaa sääntöä: jos jonkin osan voi poistaa, se pitää poistaa.

Luova teos ei ole kokoelma nokkelia oivalluksia, vaan kokonaisuus, jossa jokainen elementti tukee toistaan. Tästä syystä onkin tärkeää poistaa työstä kaikki sellaiset elementit, jotka eivät ole työn kannalta olennaisia. Ylimääräinen krääsä vie vain huomion pois pääasiasta.

3. Kill Your Darlings

Tämä luovan työn jalostamisen sääntö lienee yksi eniten väärin ymmärretyistä. Monet luulevat, että tässä kohtaa olisi tuhottava työstä kaikki hyvä – ja jättävät siksi tämän tuiki tärkeän säännön huomiotta. Kill Your Darlings on kuitenkin ohjenuora, joka seuraa samasta seikasta kuin edellinenkin: luova työ ei ole nokkeluuskokoelma, vaan eheä kokonaisuus.

Jos jäät jatkuvasti onnittelemaan itseäsi mestarillisesta tekstinpätkästä tai siveltimenvedosta, vie se huomion pois työstäsi kokonaisuutena. Siirrä neronleimauksesi takaisin idea-arkistoosi ja hyödynnä sitä jossakin tulevassa teoksessasi. Nykyisessä työssäsi idea-armaasi vain varastaa huomion muilta oivalluksiltasi.

4. Pyydä kommentteja

Joka ikisellä ihmisellä on ainutlaatuinen näkökulma maailmaan. Tästä syystä onkin usein hedelmällistä pyytää kommentteja työstäsi ennen kuin annat sille viimeisen silauksen. Näin saatat löytää sellaisia tapoja jalostaa työtäsi, joita et olisi itse koskaan tullut ajatelleeksi.

Anna työsi tarkasteltavaksi esimerkiksi kolmelle erilaiselle ihmiselle. On kuitenkin tärkeää huomata, että kuuntelet kritiikkiä nimen omaan sinun alaasi ymmärtäviltä ihmisiltä. Hiphoppari osaa tuskin arvioida heviballadisi kitarariffejä. Ja kognitiotieteilijän voi olla hankala sulatella poststrukturalistisen pro gradusi sanankäänteitä.

5. Ota aikaa

Kun olet muokannut työtäsi, siivonnut siitä epäolennaisuudet pois ja pyytänyt siitä kommentteja, ota vielä hetki aikaa ennen kuin viimeistelet työn. Siirrä työ sivuun ja lomaile, tai aloita seuraava hanke. Palaa vanhan työn pariin vaikkapa viikon tai parin päästä.

Luovan työn jalostamisvaiheessa huomio kiinnittyy usein yksityiskohtiin. Tällöin on pian vaikeaa nähdä metsää puilta. Siirtämällä työn syrjään unohdat, mihin yksityiskohtiin kiinnitit huomiota. Näin pystyt palaamaan työsi pariin kokonaisuutena.

Jos haluat, anna työllesi vielä viimeinen silaus. Ja sitten onkin aika nauttia luovan työsi hedelmästä.

PS. Jos haluat tutustua lähemmin luovan työn menetelmiin, lataa tästä maksutta Filosofian Akatemian Luovan työn opas.