Kaikki ovat fiksuja – mutta kaikki eivät vain vielä tiedä sitä

18/11/2009

New Scientist julkaisi hiljattain jutun älykkyysosamäärän ja älykkyyden suhteesta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei älykkyysosamäärä suinkaan korreloi suoraan sen kanssa, mitä normaalisti pidetään älykkäänä. Esimerkiksi mensalaisissa on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista: Stanford-Binet -älyköissä on niin todellisia neroja kuin toistaitoisia uunojakin.

Tutkimuksissa havaittiin, että korkea ÄO kyllä korreloi jossakin määrin älykkyyden kanssa. Jos suoriutuu hyvin standardoidusta ÄO-testistä, on hiukan todennäköisempää, että pärjää elämässä. Ilmiö on kuitenkin samanlainen kuin pituuden ja koripallotaituruuden välillä: jos olet pitkä, on sinulla suurempi todennäköisyys pärjätä koripallossa kuin pätkällä. Mutta yksikään hongankolistaja ei vie automaattisesti Michael Jordania kahville – ja toisinaan NBA-kentillä saatetaan jopa nähdä lyhyenläntiä ketteräjalkaisia oranssin pallon pomputtajia.

Älykkyys ei riipu vain siitä, mitä pään sisään on sattunut syntymälahjana osumaan. Se ei riipu myöskään pelkästään siitä, mihin kouluihin vanhemmat ovat jälkikasvunsa kiikuttaneet – tai jättäneet kiikuttamatta.

Älykkyys on harjaantumisen kautta opittu kyky toimia taitavasti ajatustyötä vaativissa tilanteissa.

Älykkyytenä pidetään usein kyvykkyyttä loogis-analyyttiseen ja matemaattiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja kenties myös luovaan ajatteluun. Tosin älykkyyttä voi olla muunkinlaista. Howard Gardner on esimerkiksi esittänyt, että älykkyyttä on kaikkiaan seitsemää sorttia. Oli miten oli, taitavan ajattelun taidon voi opetella niin kuin minkä tahansa taidon: aloittamalla riittävän varovaisesti ja harjoittelemalla riittävän pitkään.

Tässä yksin harjoitus ei kuitenkaan tee vielä mestaria. Varsinainen nokkelikon tulikoe on sosiaalinen. Jenkkileffoista tuttu arkkityyppi on lukiolaisnörtti. Kun karismaattinen pelinrakentaja kaataa tanssiaiskuningattaren, jää nörtti soittelemaan lehdellä. Siinä ei auta edes tiedekilpailun pääpalkinto – jenkkifutis nyt vaan painaa söpöläisen vaa’assa enemmän. Mutta sitten koittaa koston hetki: viime tingassa ennen tanssiaisparin lopullista valintaa nörtti vamppaa pom pom -neidon pelastamalla tämän piukasta paikasta päätään käyttämällä samalla kun harteikas futissankari seisoo sormi suussa vieressä. Tanssiaisiin kaunotar astelee nörtin käsipuolessa, ja koulun kunkku saa tyytyä kakkossijaan.

Kysymys kuuluu: onko nörtti siis fiksu? Tai jenkkifutari, jos niikseen tulee? Mitä tulee amerikkalaiseen jalkapalloon, tyttösten hurmaamiseen tai sosiaaliseen vuorovaikuttamiseen, futari pesee nörtin 11–0. Ongelmanratkaisussa, tiedekilpailuissa ja loogisessa päättelyssä on puolestaan nörtti ylivoimainen. Kumpikaan ei ole millään yleismaailmallisella tavalla fiksu tai tyhmä: kumpikin on hyvä jossain, ja kehnompi jossakin muussa. Älykkyys ei ole aivojen ominaisuus. Se on kyky toimia jossakin ajatustyötä vaativassa tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Tarkoituksenmukaisuuden puolestaan määrää sosiaalinen ympäristö. Kyky koodata sata riviä javaa minuutissa ei vie jenkkifutaria jaardiakaan eteenpäin, kun taas huippuluokan pelisilmä on koko lailla hyödytön taito Googlen leivissä.

Älykkyys riippuu yhtäältä harjoituksesta ja intohimostamme – siitä, mistä olemme niin kiinnostuneita, että jaksamme harjoitella sitä harjoittelemasta päästyämme. Toisaalta se riippuu myös siitä, että pääsemme toteuttamaan omaa osaamistamme sellaisessa ympäristössä, jossa siitä on todellista hyötyä. Jokainen voi löytää itseään tutkiskelemalla oman intohimonsa kohteen ja paikan, jossa sitä voi hedelmällisesti harjoittaa. Ja kun sen on löytänyt, ei tarvitse enää kuin tehdä sitä, mitä kaikkein mieluiten tekee – ja nauttia matkasta. Jokaisella on mahdollisuus löytää ala, jossa voi harjaantua mestariksi. Siispä jokainen on jo tavallaan fiksu – kaikki vain eivät ihan vielä tiedä sitä.

Mitä sikainfluenssa voi opettaa rohkeudesta?

16/11/2009

4 kommenttia

Luin tänään shokeeraavan uutisen Ilta-Sanomista. Uutisen mukaan Ukrainassa pelätään sikainfluenssaviruksen mutatoituneen. Tapaus muistuttaa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan espanjantautia. Ruumiinavauksessa ilmeni, että tautiin kuolleiden keuhkot olivat mustat kuin kivihiili. WHO on hälytetty apuun.

Näin syysnuhaisena tällainen uutinen nostattaa kylmän hien otsalle. Nytkö se sitten iski? Eikö tämä olekaan vain tavallinen räkätauti? Pelko hiipii luihin ja ytimiin.

Ongelmana on, että suurin osa uutisesta vaikuttaa pikaisen googlaamisen jälkeen Ilta-Sanomien nokkelalta retorisoinnilta. Tekstissä viitataan nimettömiin lähteisiin ja epämääräisiin ”asiantuntijoihin”. Seurauksena teksti kyllä svengaa kuin hirvi, ja lehtiä myydään rekkalasteittain. Mutta samalla lehti antaa kipinän myös turhanaikaisille pelkotiloille.

Iltapäivälehdistö hyödyntää ihmisten alkukantaisia vaistoja: pelkoa, lisääntymisviettiä, kateutta. Syy on ilmeinen: pelottavat ja kiihottavat uutiset myyvät paremmin. Pelkääminen synnyttää välittömästi henkilökohtaisen suhteen uutiseen: ”entä jos minullekin sattuu noin?” Positiiviset uutiset eivät usein synnytä samaistumista: onnistuminen ei edellytä välittömiä jatkotoimia. Uhkaava pandemia sen sijaan koskettaa meitä jokaista – vaikka pandemia tapahtuisikin oikeasti uutisnikkarin korvien välissä. Pääsääntöisesti pelkääminen on kuitenkin turhaa.

Pelkääminen kohdistuu asioihin, jotka saattavat sattua kohdalle.

On toki mahdollista, että jotain kamalaa tapahtuu. Kenties Ukrainassa kytee uuden espanjantaudin siemen. Ehkä tämä näennäisen harmiton nokan valuminenkin on vain lopun alkua. Mutta yhtä lailla voisin kammota ulos lähtiessäni meteoriitin osumista päähäni. Tai kenties joku roisto kolkkaa minut kaupungilla asioidessani. Michel de Montaigne sanoikin aikanaan oivaltavasti: ”Elämääni on mahtunut lukematon määrä kauheuksia – joista useimmat eivät ole koskaan tapahtuneet.”

Iltapäivälehdistö myy pelolla. Suurin osa lehdistön herättämistä peloista on kuitenkin täysin turhia. Ei ole mitään hyötyä murehtia kymmenistä, kenties sadoista sellaisista mahdollisista tapahtumista, jotka eivät koskaan tapahdu. Kannattaakin mieluummin kohdistaa oma aika ja tarmo rohkeasti tärkeisiin asioihin: olemalla läsnä perheelle, läheisille, ystäville. Etsimällä elämälle suuntaa, laittamalla itsensä likoon omaan intohimon kohteeseen. Pelko synnyttää negatiivista ajattelua. Positiivinen ajattelu puolestaan edellyttää rohkeutta.

Rohkeus ei tarkoita naiiviutta. Myös rohkea osaa olla tarvittaessa varovainen. Mutta rohkeus tarkoittaa, että laitat itsesi likoon siihen, mitä haluat tehdä. Rohkeus tarkoittaa uskallusta keskittyä siihen, mitä teet juuri nyt – ei siihen, mikä voisi ehkä mennä pieleen. Rohkeus tarkoittaa sitä, että senkin uhalla, että Ukrainasta lähestyisi synkkä pilvi, tartut yhä riemulla päivän haasteisiin. Keltainen lehdistö synnyttää päivittäin roppakaupalla uusia negatiivisia ajatuksia – pelkotiloja, jotka ovat omien elämänongelmiemme kannalta aiheettomia. Nämä negatiiviset ajatukset varaavat voimavarasi siltä, mitä pystyisit tekemään suuntaamalla ajatuksesi positiivisesti ja rohkeasti kohti todellisia elämäsi haasteita. Pelko kalventaa ihmisen. Vasta toimimalla rohkeasti syttyy ihminen todella elämään.

Näin teet itsestäsi tahdon jättiläisen

14/11/2009

1 kommentti

Tunnustan erehtyneeni. Taannoisessa blogimerkinnässä väitin, että tahdonvoima on ajattelun ammattilaiselle lähes tarpeetonta. Ajattelin tuolloin, että riittävän taitavalla ajatusten ohjailulla ei omaa ajatteluaan tarvitse liikutella väkipakolla. Asiaa tarkemmin pohdittuani olen tullut toisiin aatoksiin. Itse asiassa tahdonvoima on mitä hyödyllisin ajattelun taito.

Ajatukset ovat prosesseja. Kuvitellaanpa, että ajatukset ovat eräänlaisia aaltoja, jotka sinkoilevat päänsisäisessä valtameressä. Tahdonvoima on tällöin eräänlainen kantoaalto: aalto, jonka selässä toiset aallot joko kulkevat, tai jotka tahdonvoima jyrää tsunamin lailla poikki. Ajatusten ohjaaminen vaatii aikaa ja harjaantumista. Joskus aikaa ei kuitenkaan ole.

Tahdonvoima on ennen kaikkea kyky muuttaa nopeasti omaa ajatteluamme.

Jos elämäsi on täydellisessä järjestyksessä, et tarvitse tahdonvoimaa. Tällöin ajatuksesi soljuvat omalla raikkaalla painollaan eteenpäin ilman, että sinun tarvitsisi kammeta niitä mihinkään suuntaan. Jos osaat ohjata ajatuksiasi samalla ketteryydellä, kuin Jackie Chan liikkeitään, et kenties tarvitse tahdonvoimaa. Mutta meille muille, jotka emme ole mentaalisia kung-fu -mestareita tai zen-munkkeja, on tahdonvoima mitä hyödyllisin taito.

Tahdonvoima on joko positiivista tai negatiivista. Positiivista tahdonvoimaa tarvitset silloin, kun haluat ylittää aloittamisen kynnyksen. Se on se taito, jota tarvitset silloin, kun et millään jaksaisi viikon sairastamisen jälkeen lähteä lenkille, silloin kun pitäisi aloittaa uusi työprojekti, silloin kun pitäisi viedä roskat. Se on kyky nostaa itsensä saappaanrakseista ylös viivästelyn suosta ja tarttua toimeen.

Negatiivista tahdonvoimaa puolestaan tarvitaan silloin, kun kaapin takahyllylle piilotettu suklaapatukka alkaa viekoitella seireenin lailla. Tällöin suklaapatukan alkuunpaneman ajatusprosessin ohjailu voi olla ylivoimaista – mutta riittävän harjaantuneella tahdonvoimalla voi kiusaavan prosessin katkaista kuin kananlennon. Ajatusprosessien katkaisu ei kuitenkaan käy käden käänteessä. Se vaatii yllättävän paljon voimaa.

Onneksi kumpaistakin tahdonvoimataitoa voi vahvistaa harjoituksen kautta. Joka kerta kun saat kammettua itsesi lenkille, vahvistat positiivista tahdonvoimaasi. Ja kun saat purtua hammasta ja jätettyä suklaapatukan vielä hetkeksi aloilleen, saa negatiivinen tahdonvoimasi siitä lisää mentaalista pinaattia. Tahdonvoima, niin kuin mikään muukaan taito, ei kuitenkaan treenaannu yhdestä tai kahdesta kerrasta.

Jos haluat kehittää tahdonvoimaasi, harjoita sitä järjestelmällisesti. Aseta itsellesi tarkkarajainen harjoituskausi, esimerkiksi kaksi viikkoa tai kuukausi. Keskity tuona aikana vain jompaan kumpaan tahdonvoimaasi. Pyri olemaan jättämättä harjoituskauden aikana yksiäkään treenejä väliin. Keskity siis joko aina viivästellessäsi ylittämään toiminnan kynnys ja tartu sinnikkäästi toimeen – tai lataa koko mielesi mahti peliin aina kun houkutus yllättää. Tulokset eivät näy päivässä tai parissa, mutta muutaman viikon jälkeen tulet varmasti yllättymään siitä, miten nopeasti olet edistynyt.

Tahdonvoima on oivallinen lisä ajattelun ammattilaisen työkalupakkiin. On hyvä pystyä tarvittaessa saamaan nopeasti säpinää jäseniin. Tahdonvoimallekaan ei pidä kuitenkaan antaa liikaa valtaa. Jos treenaat tahdonvoimasi ylikierroksille, voi tuloksena olla Chocolat-elokuvan comte de Reynaudin tapainen niuhokompleksi. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää suorittamista. Joskus tekee myös ihan hyvää haukata palanen suklaata.

Kuinka kamppaan lannistavan ajatuksen?

11/11/2009

11 kommenttia

Muksut ovat sairastelleet viime päivinä. Yöunet jäävät aika vähäisiksi, kun yksi- ja kolmivuotiaat heräilevät vuoron perään nokka vuotaen, kuumemittarin kellottaessa lähemmäs neljää kymppiä. On siis vähän väsyttänyt.

Väsyneenä elämä tuntuu joskus koko lailla konstikkaalta. Tuntuu helposti, että jokainen kirjoitettu lause törmää automaattisesti seinään. Kauppaan lähtiessä kengät kastuvat ensimmäiseen kuralätäkköön ja kuopus kitisee koko matkan Valintatalolle. Siinä ei paljoa naurata. Olo on kuin Aku Ankalla räntäsateessa.

Väsyneenä mieleen hiipii myös helposti lannistavia ajatuksia. Kun palaa kaupasta kotiin valuvin kengin ja hoksaa kotiovella unohtaneensa maidon ja ruisleivän, alkaa takaraivon pikkupirulainen piikitellä siitä, kuinka kehno otus sitä oikeastaan on. ”Etpä ole kummoinen isukki, kun ei kaupassakäyntikään suju. Katuojaan vaan tuollainen rahjus!”

Homman nimi on se, että jostakin syystä väsymys, stressi ja muut ruumista kurittavat olotilat pumppaavat voimat pois. Ja kun ei ole energiaa, saa negatiivinen ajattelu heti enemmän tilaa. Sekä positiivinen että negatiivinen ajattelu ovat tapoja kehittyä. Negatiivinen ajattelu vaan on paljon taloudellisempaa: vaatii huomattavasti vähemmän paukkuja sanoa, miten joku ei ole, kuin miten sen pitäisi olla. Niinpä silloin kun akku kitisee tyhjyyttään on ongelmatilanteissa luontevampaa turvautua negatiiviseen ajatteluun.

Negatiivinen ajattelu ei ole kuitenkaan kovin tehokasta. Se toimii joissakin tilanteissa kyllä hätäapuna, eräänlaisena mentaalisena laastarina. Mutta vasta positiivinen ajattelu synnyttää todellisia uusia ratkaisuja: vasta positiivinen ajatus rakentaa jotain uutta.

Kun väsyneenä itse kullakin on kuitenkin taipumus joutua negatiivisen ajatusarmeijan ristituleen, on kätevää, jos käsillä on niksi tai kaksi, joilla kehnouttamiskeloja voi kampata.

Erittäin toimiva tapa ottaa hankalat ajatukset päiviltä on ajatusten leimaaminen.

Ajatusten leimaaminen tarkoittaa sitä, että kun mieleesi juolahtaa negatiivinen ajatus, arvioit sen suhteessa muuhun olotilaasi. Jos olet ollut koko päivän pirteä kuin peipponen, kannattaa kritiikki, pelko tai ahdistus ottaa aika tosissaan. Mutta jos sen sijaan hormonitoimintasi on vetänyt pääsi pilveen väärällä jalalla herätystä aamusta alkaen, on kehnoon ajatukseen syytä lyödä väsyneen leima välittömästi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vaikkapa väsyneenä päähän putkahtaa lannistunut ajatus, pyrit sitkeästi ajattelemaan: ”ahaa, tämä on taas yksi näitä väsyneitä ajatuksia.” Näin hankalan ajatuksen pauhu menettää pahimman teränsä ja parhaassa tapauksessa ajatus lannistuu ja poistuu tukkimasta huomiokanaviasi.

Seuraavan kerran kun olet väsynyt tai vaikkapa sairaana, ja mieleen ryömii masentava mietemato, koeta lannistaa se lyömällä jämäkästi sen otsaan leima ”väsynyt” tai ”sairas”. Näin ajatus muuttuu tunnistettavaksi olotilastasi johtuvaksi oireeksi, eikä enää pääse käsiksi itsetuntoosi tai viretilaasi. Tuloksena olotila kohenee silmiin nähden. Parhaassa tapauksessa voit vielä kirjoittaa ajatuksesi ylös vaikkapa päiväkirjaan. Paperille pyydystetty mietemato osoittautuu usein jo ensisilmäyksellä säälittäväksi toukanrääpäleeksi, vaikka se pääsi sisällä olisikin tuntunut varsinaiselta ajatusanakondalta. Leimaa siis hankalat ajatukset silloin, kun hoksaat, että ne johtuvat olotilastasi – ja huomaat viretilasi kohentuvan merkittävästi.

Alkoholi, stressi ja flow

10/11/2009

Jätä kommentti

Kohtuudella käytettynä alkoholista tulee koko lailla mukava olo. Viimeaikaisten tutkimusten valossa on jopa niin, että alkoholia kohtuudella käyttävät ovat harvemmin masentuneita kuin totaalikieltäytyjät. Alkoholin masennusta lievittävä vaikutus perustunee sen hyödyllisyyteen stressin hoidon ensiapuna.

Stressi johtuu siitä, että ihmisen huomiokanavat kuormittuvat ajatuksista, jotka eivät liity välittömään toimintaan. Kun huomiokanavat menevät tukkoon turhasta säpätyksestä, on tietoinen toiminta mahdotonta: seinät kaatuvat päälle, otsasuoni pulputtaa ja verenpaine syöksyy rakettina yli mitta-asteikon. Stressitön toiminta tapahtuu puolestaan flow-tilassa. Tällöin sinulla on käytössäsi kaikki seitsemän huomiokanavaasi käsillä olevalle tehtävälle. Olet läsnä muun ajattelun häiritsemättä. Tuloksena kaikki sujuu kuin tanssi.

Alkoholin nauttiminen synnyttää eräänlaisen keinotekoisen flow-tilan.

Flow-tila syntyy silloin, kun pystyt keskittymään häiriöttä. Tämä edellyttää sitä, että kaikki seitsemän tietoista huomiokanavaasi ovat käytössä käsillä olevalle toiminnalle. Se on mahdollista vain silloin, kun juuri nyt tarpeettomat ajatukset eivät putkahda kutsumatta mieleesi.

Ajatukset ovat prosesseja, jotka koostuvat erilaisista osatapahtumista. Eräs keskeinen osa ajatusprosessia on hermosolujen aineenvaihdunnan järkkyminen. Tämä saa hermosolun ärsyyntymään ja pyrkimään kohti tasapainotilaa: hermosolun solukalvolla tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat hermoimpulssin. Hermoimpulssit puolestaan johtavat aineenvaihdunnan muutoksiin muualla aivoissa ja lopulta kehossa. Nämä muutokset saavat aikaan säpinää jäseniin: tulee sellainen olo, että tarttis tehdä jotain.

Toimimalla ihminen muuttaa hormonaalista tasapainoaan, joka tyynnyttää lopulta hermosolut. Kun homma on hoidettu, kroppa palkitsee pienellä dopamiinipiikillä, josta tulee hyvä olo. Myös alkoholin nauttiminen ehkäisee hermosolujen toimintaa. 1990-luvun alussa kaniineilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että alkoholin nauttiminen aiheuttaa hermosoluissa samantapaisia muutoksia kuin onnistuminen. Se johtaa hermosolujen ärsytyksen ennenaikaiseen sammumiseen, jolloin stressitaso vähenee: mieleen putkahtaa yhä vähemmän ei-toivottuja ajatuksia. Näin käytössä on enemmän huomiokanavia. Kohtuudella käytettynä tämä onkin ihan hyvä idea: joskus voi olla hyvä tehdä tilaa pääkoppaan.

Ajatukset eivät kuitenkaan ole pelkästään hermosolujen sähkökemiallista toimintaa. Ajatukset ovat prosessiluontoisia ilmiöitä, jotka eivät rajoitu vain pään sisälle. Ajatellaanpa vertauskuvana junan liikettä. Junan liike ei ole yhtä kuin junan pyörien liike. Ja silti, jos junan pyörät otetaan pois, ei liikettä ole. Liike on prosessi: ilmiö, joka edellyttää pyörät, veturin, kiskot, voimanlähteen, kuljettajan sekä nipun tietynlaisia luonnonlakeja.

Samaten ajatusten kohdalla: jos hermosolut sammuvat, niin sammuu ajatuskin. Hermosolut panee kuitenkin usein liikkeelle jokin ihmisen ulkopuolinen seikka. Moni käynnissä oleva ajatusprosessisi perustuu esimerkiksi siihen, että joku toinen odottaa sinun tekevän jotakin, oli se sitten puoliso, pomo tai jälkikasvu. Jos nyt eliminoit neuronaaliset osaset näistä prosesseista, jää prosessi sikseen. Mentaalinen roistosi on ruuvannut ajatusveturista pyörät irti.

Se ei suinkaan tarkoita, että systeeminen tila, joka on prosessin pannut alkuun olisi lakannut olemasta. Pasilan asemalla odotetaan aamujunaa yhä kuumeisemmin. Ja nyt kun kohtaat alkoholilla kamppaamasi ajattelun systeemisen pään seuraavan kerran joudut pahimmassa tapauksessa rakentamaan pelistrategiasi kokonaan uusiksi. Muisti vaan ei pelaa.

Kohtuudella käytettynä alkoholi on kätevä tapa sammuttaa hetkeksi säpätys takaraivossa niin, että pystyt nauttimaan hetkestä eräänlaisessa kemiallisessa flow-tilassa. Liiallinen alkoholin käyttö on kuitenkin tuhoisaa. Jos hermosoluja kohtaa massakooma, tulee inhimillisestä toiminnasta mahdotonta. Ajatukset juoksevat päin seinää, ja pahimmassa tapauksessa ihminen itse perässä.

Pitkäkestoiseksi ratkaisuksi alkoholista ei siis ole: pitkässä juoksussa toimivin tapa elää flow-tilassa on huolehtia esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla siitä, että ajatusprosessit ovat järjestyksessä. Alkoholi tarjoaa oivan laastarin stressin lieventämiseksi. Mutta pitkässä juoksussa lääkkeeksi tarvitaan konkreettisia muutoksia siinä, miten elät päivittäistä elämääsi.

Mitä luovuus on?

06/11/2009

5 kommenttia

Kolmetoistavuotiaana olin orastava sarjakuvapiirtäjän alku. Albumeita syntyi yksi viikossa. Niiden sivuilla seikkailivat avaruussankari Todd McHero ja eriskummallinen olento, puuhakas silmä nimeltä Sami Silmämonsteri. Opusten tekninen taso ei ollut järin hääppöinen, mutta uransa alussa olevan taiteilijan into riitti kompensoimaan asiaa aktiiviselle lukijakunnalle – muille perheenjäsenille.

Lupaava ura tyrehtyi kuitenkin kahdeksannella luokalla, kun yläasteen kuvaamataidon opettaja arvioi erään sivun pituisen stripin nojalla, etten ole järin luova. Myönnettäköön, että stripissä seikkaili erästä brittiagenttia muistuttava häiskä, jonka puuhastelu liikkuvan junan katolla taisi kyllä saada inspiraationsa samaisen charmantin herrasmiehen filmatisoiduista seikkailuista. Vaikkei bondahtava strippini kenties ollutkaan picassoinen mestariteos, on kysymys siitä, mitä luovuus on kuitenkin koko lailla mutkikas.

Encyclopedia Britannica tietää kertoa, että luovuus on kyky luoda jotain uutta. Nähdäkseni tämä määritelmä jättää toivomisen varaa, jos kohta onkin omalla lavealla tavallaan tosi. Uuden luominenhan ei sinänsä ole mikään kummoinen tapahtuma: uutta paperisilppua voi esimerkiksi synnyttää nappaamalla arkin käteen ja repimällä sen atomeiksi. Sen sijaan paperisilpun repiminen taideteokseksi näyttäisi edellyttävän enemmän. Kun sanomme jotakin tointa luovaksi, emme yleensä tarkoita mitä tahansa uuden synnyttämistä.

Wikipedian mukaan luovuus on kyky synnyttää jotain uutta ja tarkoituksenmukaista. Tämä määritelmä on jo lupaavampi. Toki tarkoituksenmukaisuuden määritteleminen on jokseenkin hankalaa. Tanskassa palkittiin taannoin uraauurtava modernin taiteen teos. Teosta arvioineet kriitikot olivat piirun verran yllättyneitä, kun kävi ilmi, että taiteilijalla oli ikää vasta viisi vuotta. Silti lie selvää, että esimerkiksi hehkulamppu tai ”Viimeinen ehtoollinen” ovat innovaatioita, joilla on kohtalaisen korkea itseisarvo.

Jos luovutta tarkastellaan tässä blogissa usein esiintyvän ajattelun prosessimallin kautta, on asia aika yksiselitteinen.

Luovuus on kyky rikkoa parkkiintuneita ajatusprosesseja ja koostaa niistä uusia ajatuksia, jotka synnyttävät rikastavaa toimintaa.

Luovuus on kyky ohjata ajattelua ja toimintaa kohti uusia, ennenkokemattomia suuntia. Mahdollisuus uudenlaiseen, arvokkaaseen toimintaan erottaa jyvät akanoista: paperisilppu lattialla mahdollistaa vain harjanvarteen tarttumisen. Sama silppu MoMA:n seinällä voi sen sijaan aiheuttaa suurenmoisia väristyksiä Ison Omenan taiteentuntijain selkäpiissä.

Luovuus vaikuttaa vain harvoille ja valituille suodulta lahjalta. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin synnynnäinen taipumus luovuuteen – sen huomaa pikkulapsia seuraamalla. Aikuisiällä valtaosa ihmisistä oppii suorittamaan päivittäiset toimensa rutinoituneesti. Monella alalla totuttujen toimintatapojen kyseenalaistamista ei suinkaan pidetä luovana – vaan typeränä. Näin olemassa olevat ajatusrakenteet parkkiintuvat entisestään ja kyky kyseenalaistaa surkastuu.

Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa. Luovuus vaatii taitoa kyseenalaistaa omaa ajattelua ja kanavoida keskittyneesti omaa toimintaa kohti itselleen tarkoituksenmukaisia päämääriä. Niin kuin minkä tahansa taidon, myös luovuuden jalon taidon voi oppia. Riittävästi harjoitellen kuka tahansa voi harjaantua varsinaiseksi luovan ajattelun jättiläiseksi. Harjoittelua voit puolestaan siivittää oikeanlaisin metodein.

Kirjoitin hiljattain uutukaisen Luovan työn oppaan. Oppaassa luovaa työtä käsitellään viisiportaisena prosessina. Jokaiselle prosessin vaiheelle esitellään valikoima erilaisia luovaa työtä siivittäviä ja helpottavia työkaluja. Oppaan esittelemillä työkaluilla opit muun muassa lateraalista MacGyver-ajattelua ja pääset eroon luovaa työtä kiusaavista valkoisen paperin kammosta ja ylityöstämisen syöksykierteestä. Lataa täältä luovan työn opas ja sytytä sydämessäsi lapsesta saakka asustanut renessanssinero täyteen loistoonsa.

Miksi positiivinen ajattelu kannattaa aina?

02/11/2009

5 kommenttia

Positiivisella ajattelulla on vähän tällainen new age tai self help -kaiku. Vaikuttaa siltä, että nykyään joka ikinen oma-apuopas toitottaa positiivisen ajattelun voimasta. Yhtäältä positiivisuus vaikuttaa toki ihan järkevältä; kukapa nyt ei haluaisi, että olisi kivaa. Toisaalta kuka tahansa hetkeäkään masentuneena viettänyt tietää, ettei ”think happy thoughts” ole ihan se juttu, jolla pohjalta ponnistetaan. Matalapaineen yllättäessä mukapositiivinen muikeilu vain kiristää pinnaa entisestään. Positiivinen ajattelu vaatiikin enemmän virtaa kuin negatiivinen ajattelu. Mutta positiivinen ajattelu kannattaa aina.

Meitä vaikuttaisi olevan kolmenlaista ihmistyyppiä. On optimisteja – ihmisiä, jotka pyrkivät aktiivisesti kääntämään asioista esiin niiden positiivisen puolen. Sitten on pessimistejä – ihmisiä, jotka odottavat aina pahinta. Ja loput – käsittääkseni valtava enemmistö – ovat erityisesti Suomessa tyypillisiä realisteja. Tosiasiassa elämänasenteita on tarkalleen kaksi. Realisteiksi itsensä nimittäneet ovat vain henkilöitä, jotka eivät oikein osaa päättää, ovatko he optimisteja vai pessimistejä. Mutta sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Molemmat elämänasenteet nimittäin synnyttävät todellisuutta – reaalisuutta. Mutta kumpainenkin elämänasenne synnyttää omanlaistaan todellisuutta.

Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.

Sekä optimisti että pessimisti ovat realisteja. Kummankin käsitys omasta onnistumisesta nojaa opittuun ennustusvoimaan, joka on hioutunut pitkän elämänkokemuksen myötä. Syy tähän elämänkokemukseen on kuitenkin juuri päinvastainen kuin yleensä ajatellaan. Optimisteista ei ole tullut optimisteja siksi, että heillä on aina käynyt flaksi. Sen sijaan optimisti on pääsääntöisesti onnistunut aina juuri siksi, että hän on optimisti.

Pikkuveljeni on yksi tämän planeetan onnekkaimmista ihmisistä. Hän on sellainen, että jos satunnaismuuttujiin on katsominen, onni potkii asiassa kuin asiassa. Oli sitten kyse unelmatyöpaikan saamisesta, pokerikuninkuudesta tai futissyötön maaliin puskemisesta, on pikkuveli aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pikkuveli ei ole kuitenkaan syntynyt sen onnekkaampien tähtien alla kuin me muutkaan. Hän on vain asennoitunut oikein.

Muutama vuosi sitten Iso-Britanniassa tehtiin tutkimus onnekkuudesta. Richard Wisemanin johtamaan tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka pitivät itseään onnekkaina, ja ihmisiä, jotka pääsääntöisesti ajattelivat, ettei heitä yleensä lykästä. Tutkimustulokset olivat yksiselitteiset. Mitä tulee lottoon tai Ässä-arpaan, olemme kaikki samalla viivalla. Onnekkaina itseään pitävät eivät pärjänneet puhtaan sattuman kanssa puhdasta sattumaa paremmin. Mutta onnekkaina itseään pitävät pärjäsivät kuitenkin järjestään elämässä onnettomia paremmin.

Nämä hannunhanhet erotti akuankoista lopulta ainoastaan se, että he olettivat ryhtyessään onnistuvansa. Niinpä he etsivät jatkuvasti aktiivisesti mahdollisuuksia toteuttaa tätä ennalta asetettua visiota. Tilaisuuden tarjoutuessa he tarttuivat siihen hetkeäkään epäröimättä. Onnettomina itsensä näkevät puolestaan kulkivat sananmukaisesti onnensa ohi: he ovat niin sitoutuneet ennakkokäsitykseensä omasta epäonnistumisestaan, että onnistumismahdollisuuden piti parkkeerata itsensä aivan nokan eteen, ennen kuin siihen tuli tartuttua. Kuten roomalaisfilosofi Seneca teroitti: ”Onnekkuus on sitä, kun valmistautuminen kohtaa mahdollisuuden.”

Seuraavan kerran toimeen ryhtyessäsi voit kokeilla seuraavaa: mieti, miltä tuntuu, kun onnistut tehtävässäsi niin hyvin kuin suinkin tohdit kuvitella. Muodosta onnistumisestasi konkreettinen mielikuva – miltä pomon leveä hymy näyttää onnistuttuasi, miltä tuntuu juosta ennätysajassa stadionin porteista sisään puolimaratonilla, miltä rinnassasi tuntuu, kun tiedät, että kaikki meni täysin nappiin. Kuvittele tilannetta niin pitkään, että luomasi mielikuva tuntuu sinusta lämpimältä, hyvältä ja luontevalta. Kun olet luonut vankan positiivisen vision tehtävästäsi, ryhdy toimeen. Saatat yllättyä lopputuloksesta.

Optimismi synnyttää positiivista todellisuutta. Pessimismi synnyttää negatiivista todellisuutta. Omalla toiminnallasi voit ohjata todellisuutta haluamaasi suuntaan. Positiivinen ajattelu kannattaa aina.

Miten ajattelen pääni ulkopuolella?

30/10/2009

14 kommenttia

Laajalti levinneen uskomuksen mukaan ihminen ajattelee yhden päivän aikana noin 50’000 ajatusta. Oli tässä perää tai ei, aika paljon säpinää yhdessä päässä tapahtuu päivän kuluessa. Ei siis mikään ihme, jos huomiokanavat menevät välillä tukkoon, eikä oman pään sisällöstä tahdo saada hetkeen tolkkua.

Ajattelu seuraa paljolti ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Jos satut esimerkiksi baariin, jossa on televisio, saa tahdonlujuutesi olla zen-munkin tasoa, jotta ajatuksesi eivät lähtisi ajelehtimaan katodiputken sädemyrskyn tuudittamina. Useimmilla meistä silmät harhautuvat vaistonvaraisesti tuijottamaan katonrajaan ripustettua töllöä, vaikka päällä olisi Ostos-TV.

Ympäristö vaikuttaa radikaalisti ajattelutoimintaamme.

Normaali ajattelutoiminta on pääsääntöisesti reaktiivista. Ajattelemme siis useimmiten sitä, mikä nyt sattuu päähän pälkähtämään. Ajattelun ammattilainen pyrkii puolestaan proaktiiviseen ajatteluun. Proaktiivinen ajattelu tarkoittaa omista mielenkiinnon kohteistamme syntyvää ajattelua. Proaktiivista on esimerkiksi arvoituksen ratkaiseminen tai artikkelin työstäminen, päättelytyön tekeminen, mietiskely tai vaikkapa haaveilu.

Usein kuitenkin ajattelumme reaktiivisuus ja viettitoiminnot kampeavat ajatuksenjuoksun sivuun valitsemastamme aiheesta. Puhelin soi tai email piippaa, ja punainen lanka katkeaa jotta naps. Siksi häiriötekijät kannattaa pitää minimissään ainakin omassa työympäristössäsi. Kun haluat tehdä keskittyneesti töitä, sulje puhelin, laita työhuoneen ovi kiinni, siivoa työpöytäsi ja laita vaikka korvatulpat korviin. Näin häiriötekijät eivät kampea ajatteluasi raiteiltaan.

Häiriöiden eliminoimisen lisäksi ajattelun ammattilainen myös käyttää ympäristöään ajattelussaan. Ajattelu ei tapahdu vain pään sisällä – ajatteluprosessisi sisältävät usein myös elementtejä ympäristöstäsi. Ajattelun reaktiivisuus osoittaa tämän tehokkaasti: moni ajatus olisi jäänyt syntymättä ilman niitä alkuun panneita ympäristöärsykkeitä.

Ajatuksia voi ulkoistaa ympäristöön myös omalla toiminnallaan. Tyypillinen tapa ulottaa ajatusprosesseja ympäristöön on jättää esimerkiksi postiin vietävä kirjekuori oven eteen niin, että se tulee automaattisesti mukaan aamulla töihin lähtiessä. Näin ulkoistat ajatusprosessin, joka muutoin pyörisi mielessäsi muistuttelemassa siitä, että kirje pitää ottaa aamulla mukaan. Kun tiedät, että kirje tulee väistämättä mukaan aamutuimaan, ei siitä tarvitse enää hermoilla. Ajatusten ulkoistamiseen perustuu muuten myös ajattelunhallinta, johon voit tutustua esimerkiksi lataamalla tästä Ajattelunhallinnan oppaan.

Ajatteluprosessien ulkoistamista voit käyttää myös ajattelusi ohjaamiseen haluamaasi suuntaan. Voit esimerkiksi artikkelia kirjoittaessasi tehdä artikkelin aihepiiristä miellekartan ja ripustaa sen seinälle työpisteeseesi tai muulle näkyvälle paikalle, jossa haluat ajatustesi kiinnittyvän artikkelin aihepiiriin. Kun tulet työhuoneeseesi, silmäsi kiinnittyvät johonkin miellekartan kohtaan ja mielesi singahtaa saman tien jahtaamaan jotain artikkelillesi kriittistä oivallusta. Näin aktivoit aina miellekartan nähdessäsi työllesi keskeisiä ajatuksia ja kanavoit ajatuksesi pois esimerkiksi illalla odottavasta keittiön siivoamisesta.

Oma työ- ja kotiympäristö kannattaa siis pitää mahdollisimman vapaana turhanaikaisista ajatustenherättäjistä. Sen lisäksi elinympäristöt kannattaa täyttää sellaisilla virikkeillä, jotka ohjaavat ajatteluasi haluamaasi suuntaan. Tällöin ajattelet kirkkaammin ja keskittyneemmin niitä asioita, joita haluat, eikä mielesi reaktiivisuus enää taajaan keskeytä hedelmällisiä pohdintoja.

Kirjoita siis vaikka heti jostakin tärkeästä projektista miellekartta tai yksityiskohtainen muistilappu ja ripusta se näkyville jonnekin, missä se tulee huomatuksi silloin, kun haluat ajatella projektiasi. Tuloksena ajatuksesi kirkastuvat ja kohdistuvat useammin sellaisiin asioihin, joita sinä itse haluat ajatella.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei ole olemassa

26/10/2009

17 kommenttia

Samalla kun maailmalla kohkataan possunuhasta, on keskuuteemme pesiytynyt huomattavasti harmillisempi pöpö. Keskustellessani ihmisten kanssa lahjakkuudesta olen nimittäin viime aikoina törmännyt taajaan seuraavanlaiseen argumenttiin: ”Kyllähän lahjakkaat ihmiset pystyvät ihan mihin vaan, ja se on hienoa – mutta ei minusta kyllä ole tuollaiseen.”

Minusta on alkanut vaikuttaa siltä, että meihin on iskenyt memeettinen virus nimeltään emmänyvaanpysty. Epidemia vaikuttaisi saavuttaneen huolestuttavat mittasuhteet etenkin Suomessa. Tämä on kovin harmillista, sillä tässä tapauksessa virus on puhtaasti psykosomaattinen: se saa siis voimansa omista uskomuksistamme.

Lahjakkuus, ja erityisesti synnynnäinen lahjakkuus, ovat vaarallisia käsitteitä. Ne antavat yhtäältä taitaville ihmisille syyn kuvitella, että he olisivat jollakin tavalla olemuksellisesti muita parempia. Toisaalta lahjakkuus antaa omaa kutsumustaan vielä etsiville oikeutuksen sille, ettei moista oikeastaan edes kannata etsiä – vaikka se löytyisikin, ei minusta kuitenkaan olisi siihen.

Synnynnäistä lahjakkuutta ei kuitenkaan ole olemassa.

Yksikään ihminen ei ole äitinsä kohdusta maailmaan putkahdettuaan säveltänyt sinfoniaa tai sprintannut satasen maailmanennätystä. Itse asiassa joka ikinen iikka on pääsääntöisesti osannut syntyessään kaksi asiaa: pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Siinä siis inhimillisen synnynnäisen lahjakkuuden kirjo.

Käsitys lahjakkaasta yksilöstä syntyy silloin, kun joku tekee jotakin, joka ei kaikilta luonnistu luonnostaan. Arthur Schopenhauerin sanoin: ”Lahjakas osuu maaliin, johon muut eivät osu. Nero osuu maaliin, jota muut eivät näe.” Painoarvo tässä on osumisella – ja osuminen vaatii ihan ensiksi yrittämistä. Jos joku lojuu päivät pitkät sohvalla, on yksi lysti minkälaista deoksiribonukleiinihappoa sohvaperunan tumissa lojuu pölyttymässä – yksin perintötekijät eivät ratkaise mitään, mitä tulee henkilön lahjakkuuteen. Toki perintötekijöillä on vaikutusta lahjakkuuden ilmenemiseen – mutta mitä tahansa perinnöllistä puutetta voi kompensoida harjoituksen ja innovaation keinoin, kuten esimerkiksi eteläafrikkalainen jalaton pikajuoksija Oscar Pistorius osoittaa.

Keskeistä lahjakkuudelle on se, että yksilö on erityisen taitava jossakin toiminnassa. Ja toimimaan oppii vain harjoituksen kautta. Tässä kohtaa moni älähtää taas helposti vaikkapa näin: ”mutta ei minusta voi tulla huippusäveltäjää, kun minulla ei ole lainkaan sävelkorvaa!” Tässä piilee emmanyvaanpysty-viruksen voimallisin patogeeninen teho: olettamus siitä, että nykyinen kyvykkyytesi määräisi kokonaisvaltaisesti lahjakkuutesi. Lahjakkuus määrittyy kuitenkin tarkalleen sen nojalla, mitä joku pystyy tekemään – ja asioita oppii tekemään harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja päätellyt sitten, että emmänyvaanpysty. Keskeistä onkin aloittaa harjoittelu siltä tasolta, millä juuri nyt pystyy toimimaan. Täytyy siis aloittaa riittävän varovasti.

Ihminen oppii minkä tahansa taidon, kun hän aloittaa harjoittelun riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelee määrätietoisesti vastusta jatkuvasti nostamalla.

Kuka tahansa punttisalilla käynyt tietää, ettei se sata kiloa nouse penkiltä kylmiltään. Mutta kun ensin nostellaan pelkkää kymmenen kilon tankoa, sitten ladataan painoa parin viikon välein, kysytään saliohjaajalta vähän proteiinipitoisia dieettivinkkejä ja opetellaan hissukseen oikeaa tekniikkaa, nousee penkiltä lopulta tankoa taivuttaen päätä huimaava kasa rautaa.

Kuka vaan pystyy tekemään mitä vaan, kunhan aloittaa harjoittelun riittävän matalalta tasolta ja harjoittelee riittävän pitkään keskittyneesti. Kuten Anders Ericssonin ja työryhmän 1993 julkaistu tutkimus osoitti, joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia omalla alallaan. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu lahjakkuuden kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei siis määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä. Nyt jos lahjakkuus vaatii sen kymmenen tuhatta tuntia harjoitusta, kannattaa tehdä muutama tutkimusmatka omaan ajatusmaailmaan ja selvittää, mitä oikeasti haluaa. Ihmisen nimittäin kannattaa ihan jo oman mielenterveytensä vuoksi tutkia, mistä on kiinnostunut, jotta polla kestää sen kolme tuntia harjoitusta päivässä.

Mutta jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Ja jokainen meistä voi tulla omalla alallaan huippulahjakkaaksi harjoituksen kautta, kun hoksaa tämän intohimon ja alkaa tehdä töitä sen parissa. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena – intohimo kannattelee toimintaa niin, että se kymmenen tuhatta tuntia tulee nakutettua kasaan ennen kuin huomaatkaan!

Mieti mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi jumitu alkumetreille.

5 helppoa niksiä flow-tilan saavuttamiseksi

20/10/2009

24 kommenttia

Jamaikan salama Usain Bolt on viimeisen vuoden aikana hämmästyttänyt urheilumaailmaa useaan otteeseen. Boltin tähtihetkiä ovat olleet Pekingin olympialaisten uusi sadan metrin maailmanennätys 9.69 – jolla Bolt tuuletti viimeiset kymmenen metriä! Lisäksi Bolt niittasi hiljattain upouuden maailmanennätyksen 9.58, pudottaen voimassaolevaa ennätystä ennenkuulumattomat 11 sadasosasekuntia.

Usain Bolt on erinomainen esimerkki siitä, mitä ihminen voi parhaillaan saada aikaiseksi flow-tilassa.

Flow-tila on ihmisen perustila. Se on se tila, jossa synnymme maailmaan, ja johon autuaasti kykenevät lapset ja mielenvikaiset. Me muut elämme jatkuvan informaatiopommituksen keskellä – alati kiihtyvässä tehtävien ja vaatimusten ristiaallokossa, joka pyrkii tauotta tukkimaan huomiokanavamme ja näin kampeamaan meidät pois tästä auvoisasta olemisen vuosta.

Flow-tila on tila, jossa vallitsee täydellinen keskittyminen käsillä olevaan asiaan. Se on se tila, joka tulee loman toisella viikolla varpaita välimeressä huljutellessa, sydäntä särkevän kaunista musiikkia kuunnellessa ja omaa nukkuvaa lasta tuijotellessa. Kaikki seitsemän huomiokanavaamme ovat silloin kiinnittyneet siihen, mitä olemme tekemässä jopa siinä määrin, että tietoisuus omasta itsestä tai ajasta katoaa. Tuloksena on miellyttävä läsnäolon tunne – tunne siitä, että kaikki vain sujuu.

Flow-tilan saavuttaminen ei ole kuitenkaan huippusprinttereiden tai zen-munkkien yksinoikeus. Kuka tahansa voi päästä arkitoimissaan flow-tilaan ottamalla selkoa omasta ajattelumaailmastaan ja elämästään. Seuraavassa esittelen viisi helppoa niksiä, joilla saa raivattua huomiokanavilleen tilaa niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila.

1. Älä tee mitään turhaa

Mieltämme kuormittaa normaalisti kaikenlainen ylimääräinen häläpälä – siivoamattomat sukkalaatikot ja sen sellainen. Monet näistä jutuista osoittautuvat tarkemmassa tarkastelussa sellaisiksi, ettei niitä oikeastaan edes tarvitse tehdä. Ennen kuin siivoat ne ajukopastasi häiritsemästä, ne putkahtavat kuitenkin aika ajoin mieleesi, tukkien näin huomiokanaviasi.

Ensisijaista flow-kokemukselle on keskittyminen – niin elämän päämääränasettelussa kuin päivittäisessä toiminnassakin. Niin pitkään, kun mielessä liikkuu kaikenlaista turhaa häläpälää, on flow-kokemuksen saavuttaminen koko lailla hankalaa. Mielen tahdonvaraiseen tyhjentämiseen kykenevät kuitenkin pääsääntöisesti vain zen-munkit. Mutta onneksi meille tavallisille tallaajillekin on olemassa konstit turhan häläpälän siivoamiseksi.

Erityisen tehokas tapa raivata tilaa on kertoa itselleen, mitä päässä liikkuu. Tämä tapahtuu helpoiten kirjoittamalla. Kirjoita siis ylös kaikki se, mitä sinun pitää huomenna tehdä ja mieti, onko kaikki kirjaamasi oikeasti tärkeää. Jos vain suinkin tohdit, ruksaa listalta yli niin paljon kuin mahdollista.

2. Keskity olennaiseen

Kun olet saanut listasi putsattua niin, että siinä on jäljellä vain olennainen, muodosta mielikuva siitä, kuinka teet kunkin tehtävän siihen täydellisesti keskittyen. Mieti, miten huomiset tehtäväsi voivat sujua parhaimmillaan. Anna mielikuvituksesi lentää – kuvittele käsiesi asentoa, ruumiisi tuntua, makuja, tuoksuja!

Ja kun huomenna ryhdyt toimeen, tee vain yksi asia kerrallaan.

Epäilemättä joku keskeyttää huomenna ajatuksenjuoksusi valistaakseen sinua uuden puertoricolaisen kahvipavun ihanuudesta – mutta kun olet jättänyt tehtävälistallesi vain olennaisen ja muodostanut mielikuvan siitä, miten toimesi parhaillaan sujuvat, löydät itsesi yhä useammin toimiesi keskeltä kepeässä flow-tilassa.

3. Tunne ajatuksesi

Flow-termin lanseeranneen unkarilais-amerikkalaisen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow-kokemukselle ovat olennaista tarkkarajaiset päämäärät ja tehtävästä saatava välitön palaute. Tekemisen täytyy siis olla sellaista, että pystyt tunnistamaan milloin olet onnistunut ja milloin et. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos tiedät, minkälaisista osakokonaisuuksista tehtävät koostuvat.

Normaalisti aika iso osa toiminnastamme koostuu eteenpäin valuvasta, hahmottomasta puuhastelumössöstä. Usein olemme tietoisia vain niin sanotuista suurista linjoista. Itse toiminta tapahtuu aika orgaanisesti sitä sen kummemmin ajattelematta.

Vasta kun annat toiminnallesi rakenteen, josta olet itse tietoinen, näet kirkkaasti toiminnan tarkkarajaiset päämäärät ja tunnistat myös pienimmistäkin toimista milloin olet onnistunut. Vaikka flow-kokemuksen yhteydessä usein puhutaankin huippu-urheilijoista ja taiteilijoista, voi flow-tilaan päästä minkä tahansa askareen yhteydessä. Jopa tiskaaminen tai roskien vieminen voi johtaa flow-kokemukseen jos olet riittävän valpas tunnistaaksesi miten ne suoritettuasi olet askelen jotakin päämäärääsi lähempänä.

Mieti siis tehtäviäsi tarkastellessasi mitkä tehtävät ovat yksittäisiä toimia, ja mitkä puolestaan koostuvat useammista toimista. Esimerkiksi roskien viemistä on aika vaikeaa jakaa osakokonaisuuksiin, kun taas talon rakentaminen on monimutkainen sarja erilaisia askareita. Henry Fordin sanoin: ”Mikään tehtävä ei ole erityisen vaikea kun sen jakaa riittävän pieniin osiin.” Tunne siis tehtäväsi, jotta voit riemuita jokaisesta pienestä onnistumisesta, joka niistä seuraa.

4. Järjestä toimintasi

Tehtävien tunteminen ei yksinomaan riitä. Itse asiassa tehtävien silppuaminen pieniin toiminta-atomeihin saattaa jopa aluksi tuntua ahdistavalta. Näinkö paljon tätä tekemistä olikin?

Jotta puuhastelusälän tulva saadaan suitsettua aisoihin, täytyy tehtävät myös rakenteistaa niin, että pystyt suoriutumaan niistä ilman, että ne alkavat riidellä keskenään ajastasi. Jos et satu olemaan zen-munkki, on tässä likipitäen ainoa järkevä tapa pitää tehtävistä jollakin tavalla kirjaa. Yksi 1900-luvun mullistavista ajanhallintamenetelmistä oli tehtävälista. Andrew Carnegie maksoi 1900-luvun alussa tiettävästi tehtävälistan esitelleelle nokkelikolle eräitä miljoonia – niin riemuissaan hän oli tästä uuden uutukaisesta innovaatiosta.

Jos teet edellisenä iltana listan seuraavana päivänä hoidettavista tehtävistä, on toiminnallasi jo rakenne. Tehtävälistaa monin verroin tehokkaampi tapa rakenteistaa toimintaa on David Allenin kehittämä Getting Things Done -metodi, josta kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässä. Allenin metodi perustuu siihen, että koostat päivittäisen tehtävälistan tekemisen sijaan listan, johon kirjaat kaikki asiat, jotka pitää hoitaa, tästä ikuisuuteen. Tehtävät lajitellaan sitten sen mukaan, missä ja mitä käyttäen ne voidaan tehdä. Näin käsilläsi on aina vain nippu sellaisia tehtäviä, jotka voit hoitaa heti.

5. Tee merkityksellisiä asioita

Tärkeintä flow-tilaan pääsemisen kannalta on, että teet jotain merkityksellistä. Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen toimesi tulisi torjua ilmastonmuutos ja poistaa nälänhätä. Toimintaa rakenteistamalla itse asiassa pienen pienetkin arkiaskareet muuttuvat merkityksellisiksi. Mutta tämä on mahdollista vain, jos rakenteistamasi toiminta johtaa pitkällä tähtäimellä lopputuloksiin, jotka käyvät yksiin arvomaailmasi kanssa.

Hyvinvointi nousee siitä, että tekeminen tuottaa tuloksia, jotka käyvät yksiin oman arvomaailman kanssa. Tekemisesi täytyy siis tapahtua viime kädessä oman arvomaailmasi puitteissa. Nyky-yhteiskunnan monisäikeisessä motivaatiokentässä tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Monesti vaikeinta on ylipäätään tietää mitä haluaa. Tässä auttaa tutkailla omaa arvomaailmaa. Mieti, mikä on sinusta hyvää ja oikein – ja minkälainen toiminta johtaa sellaisiin tuloksiin, jotka ovat mielestäsi hyvää ja oikein.

Koska arvot ja päämäärät ovat kuitenkin pohjimmiltaan aika epämääräisiä ja abstrakteja mokkuloita, kannattaa oman kutsumuksen löytämistä lähestyä konkretian tasolla. Kirjoita siis ylös lista kaikesta siitä, mitä haluaisit pystyä tekemään niillä kahdellakymmenellä neljällä tunnilla, jotka sinulla on käytössäsi vuorokaudessa, jos saisit itse päättää ihan kaikesta ajastasi. Listalta voit jättää pois syömisen, nukkumisen ja muut biologiset perustoiminnot – tärkeintä on tunnistaa, mitä erityisesti juuri sinä haluat tehdä.

Pisteytä aktiviteetit yhdestä kolmeen sen mukaan, missä määrin pystyt niitä tekemään juuri nyt. Lopuksi tarkastele kirjoittamaasi listaa ja mieti, mitä sellaisia muutoksia voisit tehdä elämässäsi, jotta joka ikinen aktiviteetti listalla saisi arvosanakseen kolmosen. Sitten kun pääset siihen tulokseen teet nimittäin tarkalleen sitä, mitä haluat. Lopuksi voit pohtia, minkälainen ihminen tekee kaikkea sitä, mitä sinä haluaisit tehdä. Osa aktiviteeteista voi johtaa ammattiin, toiset taas harrastuksiin. Sinänsä on yhdentekevää, mistä rahasi ansaitset siinä vaiheessa kun pystyt toteuttamaan itseäsi täysipainoisesti.

Koska flow-tila seuraa tarkkarajaisesti asetelluista päämääristä, ei sinun tarvitse ottaa juuri nyt lopputiliä epämieluisasta työstä päästäksesi flow-tilaan. Keskeistä on tunnistaa päämäärä, joka mahdollistaa sen, että voit tehdä sitä, mistä pidät. Heti kun saat siitä kiinni, on jokainen toimesi askel kohti tuota päämäärää – siis jo itsessään jotain, joka on välillisesti jotain itsellesi olemuksellista.

Näillä viidellä niksillä pääset siis flow-tilaan:
1) Älä tee mitään turhaa.
2) Keskity olennaiseen.
3) Tunne ajatuksesi: kirjaa eri tehtävien työvaiheet.
4) Rakenteista toimintasi: pidä kirjaa toimistasi.
5) Kirjoita ylös se, mitä todella haluat tehdä.

Nikseissä 1–4 voit käyttää apunasi uutukaista Ajattelunhallinnan oppaan versiota 2.0. Voit ladata sen itsellesi maksutta täältä. Määrittelemällä sen, mitä haluat tehdä ja seuraamalla Ajattelunhallinan oppaan metodeja kuljetat arkesi kepeään flow-tilaan ennen kuin huomaatkaan.