Author Archives: Lauri Jarvilehto

Mahdotonta!

02/12/2011

1 kommentti

Kun alkuperäistä Macintosh-tietokonetta kehitettiin 1980-luvun alussa, eräällä prototyypillä kesti todella pitkään käynnistyä. Steve Jobs kysyi tietokonetta kehittävältä insinööriltä, saisiko hän höylättyä 10 sekuntia pois käynnistysajasta.

“Mahdotonta!” totesi insinööri. Fysiikan lait ovat mitä ovat, eikä niitä noin vain kierretä.

Jobs kysyi tällöin yllättäen, voisiko insinööri edes yrittää, jos ihmishenkiä olisi kyseessä. Hieman kiemurrellen insinööri sanoi, että kai hän silloin voisi yrittää.

Jobs nappasi tussin ja alkoi kirjoittaa valkotaululle. Jos Macintosheja myytäisiin viisi miljoonaa kappaletta, ja käynnistäminen veisi joka päivä kymmenen sekuntia vähemmän, tarkoittaisi ajansäästö suurin piirtein viiden miljoonan tunnin säästöä vuodessa. Se tarkoittaisi sitä, että vajaa kymmenen ihmiselämää säästyisi vuodessa. Kymmenessä vuodessa ihmishenkiä säästyisi lähes sata.

Pari viikkoa myöhemmin kone käynnistyi kaksikymmentä kahdeksan sekuntia nopeammin.

Miksi positiivisuus on tärkeää?

30/11/2011

15 kommenttia

Maanantain blogikirjoituksessa kirjoitin siitä, että on olemassa kahdenlaista positiivisuutta. Tekopirteä muikeilu on lähinnä ärsyttävää, ja pahimmassa tapauksessa jopa tuhoisaa. Mutta ratkaisukeskeinen ajattelu – siis optimistinen elämänasenne – on nähdäkseni erittäin tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

Positiivisuus kannustaa rikkomaan rajoja.

Jos lähtöasenne on negatiivinen, eli ongelmakeskeinen, ei motivaatio pysy pitkään korkealla vastoinkäymisten yllättäessä. Kun tulee takapakkia, on negatiivisella elämänasenteella helppoa jäädä soimaamaan itseään tai toisia. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, mikä meni pieleen – ei siihen, miten tästä päästään eteenpäin.

Positiivisella asenteella on sen sijaan mahdollista tarkastella tulevaa uusin silmin. Vaikka nyt tulikin takapakkia, ei se tarkoita sitä, että tähän pitäisi tyytyä. Päin vastoin: omilla toimilla on valtavan paljon vaikutusta omalle hyvinvoinnille.

Negatiiviselle asenteelle on tyypillistä vastoinkäymisistä surkuttelu ja tulevaisuudesta murehtiminen. Nämä reaktiot tulevat muikeimmallekin bumtsibumille itsestään, eikä niitä kannatakaan torjua. Mutta ei niihin kannata jäädä vellomaankaan. Kuten positiivisen psykologian kärkitutkija, professori Barbara Fredrickson on tutkimuksissaan havainnut, positiivisten ja negatiivisten tunteiden suhteen tulisikin olla hyvinvoinnin kannalta 3:1.

Positiivinen asenne tarkoittaa nykytilanteen hyväksymistä: nyt kävi näin. Lisäksi se tarkoittaa uskoa tulevaan: kun vaan löydän oikean tavan toimia, tulevaisuus järjestyy varmasti hyvin. En välttämättä tiedä vielä, miten asia hoidetaan. Mutta kunhan pohdin ja kokeilen riittävästi, uusi ratkaisu löytyy kyllä.

Positiivinen asenne auttaa kurkottamaan tähtiin ja uskomaan tulevaan. Kuten Walt Disney aikanaan teroitti: “Mahdottoman tekeminen on oikeastaan aika mukavaa.”

Positiivisuudesta ja positiivisuudesta

28/11/2011

18 kommenttia

Sain viime viikolla tuttavaltani luettavaksi uuden Bright-sided -teoksen arvostelun. Kirja pui kriittisesti viime vuosina yleistynyttä positiivisen ajattelun kulttuuria, ja erityisesti amerikkalaisille tyypillistä muikeilua vaikeidenkin asioiden kohdalla: jos saat potkut, sinun täytyy pitää sitä mahdollisuutena – surkuttelu on kiellettyä!

Tekstin kriittiset huomiot amerikkalaistyyppistä mukapositiivista muikeilua ja sen ääri-ilmentymiä, kuten australialaista hömppäbestselleriä The Secretiä kohtaan, ovat toki perusteltuja. Mutta teksti nosti silti karvani pystyyn. Arvostelun loppupuolella kirjoittaja nimittäin niputtaa positiivisen psykologian samaan pakettiin Ophrahin ja The Secretin kanssa. Katsokaas, kyllä psykologian pitää olla ongelmakeskeistä – tieteeseen nyt viho viimeisenä saa sotkea mukaan jotain niin epäilyttävää kuin positiivisuutta.

On kuitenkin olemassa kahdenlaista positiivisuutta.

Secretin ja Ophrahin edustama amerikkalaistyyppinen muikeilu on tuhoisaa siksi, että vaikka se saattaa kannustaa superonnistujia menestymään entisestään, se syyllistää syrjäytyneitä ja masentuneita: ”Sinulla menee huonosti siksi, että et osaa ajatella positiivisesti!” Tässä, niin kuin jokaisessa svengaavassa valheessa, on toki totuuden siemen: positiivinen ajattelu auttaa saamaan tuloksia aikaiseksi tehokkaasti. Yksisilmäinen positiivinen ajattelu on kuitenkin vaarallista, niin kuin yllä linkatussa kritiikissä hyvin huomioidaan.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä positiivisen psykologian kanssa. Positiivinen psykologia kun ei ole mitään oma-apuhömppää tai australialaista tosi-TV-johdannaista. Siinä on kyse erittäin arvostetusta tieteenalasta, jonka edustajiin kuuluu huippunimiä maailman parhaimmista yliopistoista kuten Harvardista.

Positiivisen psykologian ykkösnimi, professori Martin Seligman linjaa oppisuunnan peruskiven teoksessaan Authentic Happiness näin: perinteisesti psykologia on keskittynyt hoitamaan mielen ongelmia – siis sitä, mikä voi mennä pieleen. Positiivinen psykologia siirtää painopisteen hyvinvointiin: miten ihminen voisi voida oikeasti hyvin. Tässä voikin kysyä, kumpi lähestymistapa on parempi: ongelmien hoitaminen sitten kun ne ovat syntyneet, vai niiden ehkäiseminen ennen kuin ne pääsevät edes alkuun? Toki ongelmien hoitaminenkin on tärkeää, mutta nähdäkseni painopisteen pitäisi kuitenkin olla aina ensisijaisesti toimivien toimintamallien löytämisessä niin, ettei ongelmia pääsisi edes syntymään.

Tästä syystä linkkaamani kritiikki on nähdäkseni vielä tuhoisampaa kuin Secretin kaltainen positiivisuushömppä. Se sallii ihmisille mahdollisuuden tuudittautua ajatukseen siitä, että turha tässä on mitään yrittää, kun ei mistään mitään kuitenkaan tule. Tällaisesta passiivisesta asenteesta tulee itseään toteuttava profetia: kun mitään ei yritä, ei mitään saavutakaan.

Aito positiivisuus on ratkaisukeskeistä ajattelua, jossa katse pidetään päämäärissä ja tavoitteissa – mutta myös ongelmat huomioidaan silloin kun niitä matkan varrelle sattuu. Kuten positiivisen psykologian kärkitutkija, professori Barbara Fredrickson linjaa teoksessaan Positivity, positiivisuus ei ole Pollyanna-tyylistä ”naminami, ihanaa!” -tyyppistä muikeilua. Myös negatiivisille tunteille on tärkeä roolinsa elämässä. Mutta keskittymällä positiivisesti ratkaisuihin ja jalostamalla positiivisia tunteita on elämä huomattavan paljon syvällisempää ja merkityksellisempää kuin jos joka taitteessa pyrkisimme vain kiinnittämään huomion siihen, mikä on pielessä.

Unelmien koulu

25/11/2011

Jätä kommentti

Viisivuotias tyttäreni on innostunut oppimisesta, eikä malttaisi enää odottaa kouluun pääsyä. Kysyin häneltä taannoin, minkälaisessa koulussa hän haluaisi opiskella.

Unelmien koulu on kuulemma sellainen, jossa saa tehdä temppuja ja kiipeillä. Siellä on paljon laskutehtäviä. Kotiin saa viedä läksykirjoja luettavaksi. Saa siis tehdä kaikenlaista. Tekemällä oppii.

iPad – tulevaisuuden koulu

23/11/2011

10 kommenttia

Lapsemme ovat innostuneet oppimisesta. Viisivuotias esikoinen on opetellut omaan tahtiinsa muun muassa yhteen- ja vähennyslaskun sekä lukemisen ja kirjoittamisen. Kolmivuotias pikkuveli opetteli puolestaan muutamassa viikossa värien ja numeroiden nimet englanniksi. Rohkenen kuitenkin väittää, etteivät muksut ole syntyjään sen fiksumpia kuin muutkaan ikäisensä pikkulapset. He ovat vain päässeet pienestä pitäen harjoittelemaan juuri niitä asioita, jotka heitä kulloinkin kiinnostavat. Tarpeeksi virikkeitä tarjoavassa ympäristössä lapset ovat voineet kokeilla kaikenlaista – ja singahtaa flow-kanavaan juuri niissä asioissa, jotka heitä itseään kulloinkin eniten kiinnostavat.

Ihminen oppii, kun hän on kiinnostunut – ja kun oppiainesta on riittävästi saatavilla.

Yksi merkittävimmistä tekijöistä lastemme oppimisessa ovat olleet erilaiset oppimispelit. Lapset innostuvat peleistä luonnostaan. Kun peliin on kytketty vielä tasokasta sisältöä, esimerkiksi matematiikkaa tai kieliä, hulahtaa oppi päähän kuin itsestään. Nykyaikana iPad-taulutietokoneeseen voi asentaa kymmenittäin oppimisohjelmia, joita lapset voivat käyttää omaan tahtiinsa.

Esikoistyttö on innostunut treenaamaan laskutaitoaan esimerkiksi upeasti toteutetun Grow Your Garden -logiikkapelin avulla. Pikkuveljen kielitaito on puolestaan karttunut aivan loistavan Fun English -pelin avulla. Vanhemman rooliksi jää oppimistapahtumassa vastata kysymyksiin silloin kun niitä herää – ja huolehtia siitä, ettei kaikki aika mene tabletin kanssa vehdatessa.

Intialaisen Sugata Mitran kokeissa kävi ilmi, että intialaiset hindinkieliset katulapset oppivat jopa englanninkielistä materiaalia kun heidät jätetään tutkailemaan sitä tietokoneelta omaan tahtiinsa. Mitra nimittää menetelmää itseohjautuvaksi oppimiseksi. Omien lasteni kohdalla olen nähnyt tämän tapahtuvan ihan käytännössä.

Jättämällä lapsille vapaaseen käyttöön täyteen ahdetun iPodin tai iPadin, läjäpäittäin kirjoja, palikka- ja logiikkapelejä sekä esimerkiksi WSOY:n erinomaisen Oppi & Ilo-sarjan tehtäväkirjoja, lapset voivat kokeilla omaan tahtiinsa mielenkiintoonsa sopivia juttuja, ilman painetta oppimisesta tai kokeista suoriutumisesta. Riittävän virikkeellisessä ympäristössä lapset oppivat  valtavasti ihan itsestään: pienen lapsen halu oppia uusia asioita kun on loppumaton.

Flow-kanava – kasvun ja oppimisen optimitila

21/11/2011

13 kommenttia

Olen viime aikoina ollut ihan tavattoman innostunut flow-teoriaan kuuluvasta flow-kanavan käsitteestä. Mihaly Csikszentmihalyin teoksessaan Flow esittelemä käsite kun selittää ihan valtavan paljon asioita oppimisesta lahjakkuuteen, hyvinvoinnista huippusuorituksiin.

Flow syntyy siloin, kun taidot ja tehtävän vaativuustaso ovat tasapainossa.

Jos tehtävä on helppo ja taidot vähäiset, seuraa tuloksena apatia: haluttomuus toimintaan. Jos puolestaan tehtävä on helppo, ja taidot merkittävät, on tuloksena tylsistyminen. Kun tehtävä on vaikea ja taidot vähäiset, seuraa taas turhautuminen: “eihän tästä tule yhtään mitään!” Mutta silloin, kun tehtävä haastaa riittävästi, ja taidot riittävät haasteeseen vastaamiseen, on tuloksena flow: virtauskokemus, eli kokemus siitä, miten kaikki sujuu kuin itsestään.

Flow on merkityksellinen hyvinvoinnin ohella myös oppimisen kannalta. Riittävästi haastamalla taidot myös kasvavat harjoituksen kautta. Samalla tavoin flow-kanavalla on helppoa selittää se, miksi kouluissa on kympin ja kutosen oppilaita siitä huolimatta, että käytännössä joka ikinen lahjakkuustutkimus viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta kertoo, että minkä tahansa taidon voi oppia.

Jos ihminen jää pysyvästi turhautumistilaan, ei kasvua tapahdu. Päin vastoin, tällöin päivät kuluvat jatkuvassa stressitilassa ja oma identiteetti kiinnittyy siihen, ettei mikään onnistu. Pärjäämättömyydestä tulee elämäntapa, ja motivaatiota itsensä haastamiselle saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Flow-kanavan ulkopuolella taidot pysyvät staattisina, ja tuloksena on alisuorittaja: kuutosen arvosanasta tulee itseään toteuttava profetia. Ratkaisu tähän on kuitenkin valtavan yksinkertainen: haastetason laskeminen niin, että oppilas alkaa taas saada tuloksia aikaan. Kun toiminta on tuloksellista, motivaatiokin nousee, ja riittävän motivoituneena on helppo nostaa itsensä flow-kanavaan päivästä toiseen.

Jos taas päivät kuluvat tylsistyessä, alkaa ihminen hakea virikkeitä muualta. Tällöin tuloksena on usein häirikköoppilas, joka purkaa omaa tylsistyneisyyttään vaikkapa kumeja heittelemällä. Kaikkien aikojen toimitusjohtajana pidetty Steve Jobs oli ala-asteella varsinainen pikkugangsteri, joka purki omaa tylsistyneisyyttään ties minkälaisilla kepposilla.

Jobsin neljännen luokan opettaja Imogene ”Teddy” Hill tajusi kuitenkin, että Jobsin levottomuus johtui hänen lahjakkuudestaan. Niinpä opettaja haastoi pojankoltiaista matemaattisilla pähkinöillä ja jopa tee-se-itse -kameralla. Jobs totesikin myöhemmin, että jollei Teddy olisi haastanut häntä riittävästi, hän olisi varmasti päätynyt nuorisovankilaan. Toisin kävi tässä tapauksessa – mutta kuinka moni pikkugangsteri kasvaa isoksi gangsteriksi vain siksi, ettei häntä haasteta tarpeeksi koulun penkillä?

Flow on ihmisenä olon optimitila: tila, jossa kaikki sujuu kuin itsestään. Flow-kanava on ennakkoehto niin hyvinvoinnille kuin oppimisellekin. Mikä parasta, flow-kanavaan on lopulta hyvin helppoa päästä. Jos tehtävä turhauttaa, laske vaikeustasoa – silläkin uhalla, että muut pitävät sinua hetken aikaa hitaampana. Kohta singahdat raketin lailla ohitse. Ja jos et jaksa keskittyä tai tehtävä tylsistyttää, nosta rimaa. Kun tehtävässä on riittävästi haastetta ja saat jatkuvasti aikaan tuloksia, opit nopeasti ja löydät helposti flow-kanavan: kasvun ja oppimisen optimitilan.

6 tapaa kehittää älyä nopeasti

18/11/2011

11 kommenttia

Älykkyys kasvaa oikeanlaisten harjoitteiden avulla. Tässä kuusi helppoa ja hauskaa tapaa kehittää älyä nopeasti ja tehokkaasti.

1. Yhteen- ja vähennyslaskut

Laskemalla yksinkertaisia laskutehtäviä – siis ihan perus yhteen- ja vähennyslaskuja – kehität tehokkaasti analyyttistä ajattelua. Tässä voit käyttää apuna vaikka loistavaa Brain Tuner -harjoitetta.

2. Matematiikka

Myös muut matemaattiset harjoitukset rakentavat uudenlaisia ongelmanratkaisu- ja hahmotusmalleja. Syvemmälle matematiikan syövereihin pääset tuossa tuokiossa loistavan Khan Academyn avulla.

3. Arvoitukset

Arvoitusten ratkaiseminen kehittää sekä kielitaitoa että lateraalisen ajattelun taitoa. Ratkomalla arvoituksia opit kyseenalaistamaan lähtökohtiasi ja rikkomaan parkkiintuneita ajatusmalleja. Aloita vaikka täältä.

4. Loogiset pähkinät

Loogiset pähkinät kehittävät erityisesti analyyttista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Loogisten pähkinöiden klassikoita ovat Raymond Smullyanin ritari-ja-kelmi -arvoitukset. Tutustu niihin täällä.

5. Sanaristikot

Ratkomalla sanaristikoita kehität sanavarastoasi ja ongelmanratkaisutaitoa. Älä epäröi aluksi googlata oikeita sanoja, mutta heti kun homma luistaa omaan tahtiin, anna palaa. Sanaristikoita löytyy esimerkiksi joka ikisen osuuskauppalehden lopusta. Kaupasta saa myös ihan omia ristikkolehtiä.

6. Aivojumppa

Aivotoimintaa voi kehittää myös monipuolisten harjoitteiden avulla. Monet aivojumpat ovat ongelmallisia, koska ne kehittävät taitavaksi vain itse jumpassa. Stanfordin yliopistossa kehitetyllä Lumosity-sivustolla on kuitenkin osoitettu lukuisissa tutkimuksissa olevan sen sijaan kauaskantoisempia vaikutuksia. Tutustu Lumosityyn täällä.

Älykkyys kasvaa positiivisten odotusten kautta

16/11/2011

5 kommenttia

Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmiset, jotka olettavat älykkyyden olevan lukittu ominaisuus lannistuvat vastoinkäymisten edessä. Sen sijaan ihmiset, jotka uskovat pystyvänsä kehittymään älykkäämmiksi kokevat vastoinkäymiset oppimiskysymyksinä. Kun menee mönkään, kehitykseen uskova ihminen kysyy, miten hän voi oppia mokistaan – ja näin kehittyy edelleen. Omasta asenteesta tulee siis itseään toteuttava profetia.

Oma asenteesi määrää sen, mihin pystyt.

Tässä ei ole kyse mistään uudesta jutusta. Jo 1960-luvulla Robert Rosenthal järjesti kuuluisan kokeen, joka osoitti, kuinka valtava vaikutus ennakko-oletuksilla on onnistumiselle. Lukukauden alussa alakoulun opettajille kerrottiin, että luokassa on muutamia oppilaita, jotka olivat osoittaneet erityistä lahjakkuutta, ja joiden oletettiin kehittyvän nopeammin kuin muiden.

Kun oppilaat testattiin myöhemmin, kävi ilmi, että oli tapahtunut juuri niin kuin tutkijat olivat olettaneet: lahjakkaimmaksi nimetty osa luokasta oli kehittynyt selvästi muita oppilaita nopeammin. Ainoa ongelma oli, että tämän porukan lähtöasetelmilla ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä asian kanssa: niin sanotut “lahjakkaat” oppilaat oli valittu kirjaimellisesti hatusta vetämällä. Heidän joukossaan oli niin kympin oppilaita kuin toistaitoisia tunareitakin. Kun oppilaita pidettiin lahjakkaina, nousivat he kuitenkin lähtöasetelmasta riippumatta luokan kärkeen.

Kun opettaja olettaa oppilaan olevan lahjakas, hän tekee myös itse enemmän työtä oppilaan oppimisen eteen. Jos “kympin oppilas” ei meinaa tajuta matemaattista ongelmaa, opettajalla on matala kynnys käyttää enemmän paukkuja sen selittämiseen: oppilaanhan kuuluu tajuta ongelma. Ja kun oppilas alkaa saada tuloksia aikaan, nousee oppimismotivaatiokin. “Matemaattisesti lahjattoman” kohdalla opettaja taas luovuttaa helposti: “ei se sitä kuitenkaan tajua.”

Omalla ja ympäristön odotuksilla on valtava vaikutus siihen, miten taitavaksi ihminen kehittyy. Onneksi tässä myös oma vaikutusvalta on suunnaton. Ymmärtämällä, että pää kehittyy harjoituksen kautta, pystyt kehittymään vaikka kuinka suureksi älyn jättiläiseksi, riippumatta siitä, mitä mieltä matikan maikka sattui peruskoulussa olemaan. Tarvitset vain oikeanlaisen tavan harjoitella ja riittävän säännöllisen harjoitustahdin. Taannoin erään amerikkalaisen peruskoulun viidennen luokan opettaja otti käyttöön uraauurtavan Khan Academy -verkkopalvelun. Muutaman kuukauden kuluttua aiemmin kerto- ja jakolaskujen kanssa kamppailleet oppilaat ratkoivat lukiotasoisia käänteistrigonomerian ongelmia.

Oikeanlaisella harjoituksella ja asennoitumalla asiaan positiivisesti pääset vaikka yhteenlaskuvaikeuksista differentiaalikalkyylin suvereeniksi taitajaksi. Kuten Henry Ford aikanaan sanoi, jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.

Älykkyys on taito, ja sen voi oppia

14/11/2011

10 kommenttia

Tehdäänpä heti kättelyssä yksi asia selväksi: synnynnäistä älykkyyttä ei ole olemassa. Harhakäsitys älykkyyden synnynnäisyydestä dominoi kuitenkin yhteiskuntaamme niin kouluissa kuin työpaikoillakin: on kympin oppilaita ja kutosen oppilaita. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tehty tutkimus niin neurotieteen kuin kognitiivisen psykologiankin aloilla on kuitenkin osoittanut, että äly on opittu taito, siinä missä pyörällä ajaminenkin.

Ihmismieli ei putkahda maailmaan valmiina.

Syntyessään ihminen osaa lähinnä pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Ihmisaivot ovat kuitenkin valtavan muovautuva elin. Aivojen muokkaantuvuutta tutkinut psykiatri Norman Doidge kertoo jopa tapauksesta, jossa tyttö oli syntynyt tyystin ilman vasenta aivopuoliskoa. Oikea puolisko oli pian ottanut vasemman tehtävät hoitaakseen, ja tyttö oli oppinut puhumaan ja järkeilemään – siis käyttämään aivotoimintoja, jotka normaalisti sijaitsevat vasemmalla aivokuorella.

Ihmisen aivot kehittyvät erityisesti kahden periaatteen mukaan: kertauksen ja assosiaation. Kun kertaat jotain asiaa, oli kyse opinkappaleesta tai tennislyönnin harjoitteesta, vahvistat sille keskeisiä hermoverkkoja aivoissasi. Ja kun kertaat kahta asiaa samaan aikaan, vahvistuvat kummatkin verkostot – ja lisäksi vielä liittyvät toisiinsa niin, että yhden toimen tehdessäsi myös toinenkin seuraa automaattisesti. Jos vaikkapa syöt kalakeittoa ja saat sitten vatsataudin, tulee kalakeiton tuoksustakin tulevaisuudessa paha olo.

Älykkyys tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee toimimaan jouhevasti ongelmanratkaisutilanteissa. Ja ongelmia oppii ratkaisemaan ongelmia ratkomalla. Älykkyys kehittyy siis sitä mukaa, kun lapsi tai aikuinen harjoittaa päätään joko todellisten ongelmien parissa, tai erilaisten aivoharjoitteiden kuten päässälaskun avulla.

Tästä syystä geenejä paljon isompi tekijä älykkyyden kehittymisessä on ympäristön vaikutus: se, kuinka paljon lapsen mieltä harjoitetaan. Ja sitten kun mukula pärjää hyvin, aletaan myös olettaa, että hän pärjää hyvin – josta seuraa positiivinen kierre, jonka seurauksena lapsi pärjää entistä paremmin. Ja sama toisin päin. Mutta tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.

Kymmenestuhannes hehkulamppu

07/11/2011

1 kommentti

Thomas Edison, itsekin entinen lehtimies, osasi pelata taiten median kanssa. Hän olikin kenties kaikkien aikojen ensimmäinen tiedejulkkis. Kerran Edisonia haastatteli tavallista pisteliäämpi toimittaja. Edison ei kuitenkaan häkeltynyt toimittajan tiukoista kysymyksistä.

Lopulta toimittaja kysyi Edisonilta, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja hehkulamppua keksittäessä. Hän kun oli saanut vihiä siitä, että toimimattomia prototyyppejä oli tosiaan kertynyt valtava määrä.

Edison vastasi: “En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin, olen täysin onnistuneesti eliminoinut 10 000 huonoa tapaa valmistaa hehkulamppuja.”

PS. Olen tämän viikon Berliinissä kokousmatkalla. Seuraava blogipostaus ilmestyy maanantaina 14.11.