Kyse ei ole paljosta

Minkälainen maailma olisi, jos käyttäisimme valittamiseen käytetyn ajan todellisten ongelmien ratkaisemiseen ja toisten auttamiseen?

Minkälainen maailma olisi, jos jokainen ihminen olisi aina rehellinen? Aina rohkea?

Minkälainen maailma olisi, jos jokainen auttaisi aina mummon tien yli, neuvoisi eksyneelle tien?

Kyse ei ole paljosta.

Ongelman ratkaiseminen vaatii vain vähän enemmän kuin siitä valittaminen.

Rehellisyys vaatii vain vähän enemmän kuin valkoinen valhe.

Rohkeus vaatii vain vähän enemmän kuin hiljainen vetäytyminen taka-alalle.

Pieni apu vaatii vain vähän enemmän kuin auttamatta jättäminen.

Se vaatii vain vähän. Mutta se mitä se antaa —

Niin: millainen maailma olisi, jos tekisimme vain ihan vähän enemmän?

9 vinkkiä Richard Bransonilta, osa 2/2

Richard Branson esittelee kirjassaan Screw It, Let’s Do It yhdeksän periaatetta, joiden avulla hän on pärjännyt elämässään. Esittelin näistä viisi ensimmäistä maanantain blogipostauksessa. On keskeistä huomata, että vaikka monet periaatteista liittyvät itsevarmuuteen ja kutsumuksellisuuteen, on Bransonin elämässä korostunut alusta asti myös toisten ihmisten hyvinvointi. Oma hyvinvointikaan kun ei ole yksityisasia – vaan siihen liittyy aina myös vastuu toisista ihmisistä. Ja tämä vastuu vain korostuu menestyksen karttuessa. Tässä loput Bransonin yhdeksästä periaatteesta.

6. Elä hetkessä

Liian monet elävät alati joko menneitä voittoja muistellen tai huomista odotellen. Sen sijaan pitäisi pyrkiä löytämään elämälle merkitys tässä ja nyt. Tärkeää on siis keksiä, miten voit elää juuri nyt täyttä elämää. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että toimit joka hetki sen mukaan, mitä päähän pälkähtää. Sen sijaan keskeistä on tutkia omaa elämääsi ja miettiä mitä haluat siltä. Tärkeää on myös pitää huoli siitä, että jokaisella hetkellä on jokin arvo, oli sitten kyse työstä tai hauskanpidosta.

On myös syytä huomata, että Bransonille rahalla on mielenkiintoinen rooli. Vaikka hän on liiketoimiensa ansiosta tullut Britannian neljänneksi rikkaimmaksi mieheksi, ei rahalla ole Bransonille itseisarvoa. Raha on vain väline, jonka avulla voidaan tehdä merkityksellisiä asioita. Tärkeintä on siis tietää, mitä haluat oikeasti tehdä – ja järjestää sitten sitä varten riittävästi rahaa.

7. Arvosta perhettäsi ja ystäviäsi

Perhe tulee laittaa kaikessa etusijalle. Tämä sääntö unohtuu monilta, ja vielä enemmän menestyjien tapauksessa. Perhe ja ystävät ovat kuitenkin koko olemassaolomme ydin, ja jos niistä ei pidä huolta, on vaikeaa voida itsekään hyvin, vaikka pärjäisi muuten kuinka hienosti tahansa. On tärkeää olla uskollinen läheisille ihmisille ja pitää kiinni tehdyistä lupauksista. Ongelmia ei kannata kierrellä, vaan kissa kannattaa nostaa heti pöydälle jotta se ei kasva hirviöksi. Ja tärkeää on löytää töissä ja vapaa-ajalla ympärille sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on aidosti hyvä olla.

8. Toimi kunnioittavasti

On tärkeää olla kohtelias ja toimia kunnioittavasti toisia kohtaan. Tämä tarkoittaa ihan kaikkia: aidosti kunnioittava ihminen ei toimi kohteliaasti lounastapaamisella asiakastaan kohtaan ja äyski sitten tarjoilijattarelle. Tärkeää on myös pyrkiä toimimaan oikein: seuraamaan omaa moraalista kompassia, vaikka edessä häämöttäisikin helppo voitto hieman sääntöjä venyttäen. Ja viime kädessä on tärkeää olla reilu, vaikka pyrkisitkin menestymään. Kuten Branson linjaa: ”Älä koskaan tee mitään sellaista, minkä takia menettäisit yöunesi.”

9. Tee hyvää

Merkityksellisyys nousee siitä, että saat aikaiseksi asioita, jotka muuttavat maailmaa paremmaksi. Pyri siis jättämään jälkesi maailmaan muuttamalla sitä paremmaksi vaikka ihan pienissä asioissa. Branson on alusta asti lähtenyt siitä, että me pystymme kaikki muuttamaan maailmaa. Tehtävämme on tehdä hyvää ja auttaa toisia aina kun se on mahdollista. Tärkeää on myös pyrkiä välttämään haitallisia tekoja. Jos tiedät, että jostakin valinnasta seuraa jollekulle enemmän harmia kuin hyötyä, toimi toisin. Ja lopuksi: mieti aina toimiessasi, mitä voit tehdä auttaaksesi toisia. Merkityksellinen elämä nousee viime kädessä siitä, miten me voimme parhaalla mahdollisella tavalla palvella yhteistä hyvää.

Ole sellainen kuin oikeasti olet

Lihava ihminen ei ole koskaan kuullut latteampaa truismia, kuin tämä: ”Olisit vain tyytyväinen sellaisena kuin olet.” Joka ikinen vähänkään mallin mitoista poikkeava tietää, kuinka vaikeaa on olla tyytyväinen pömppömahaan samalla kun koko yhteiskunta huutaa kurkku putkella, että sinun pitäisi kuule kyllä olla täydellinen. Ja silti: naama irvessä yhteisön ideaaliin puristautuminenkaan ei tuota hyvinvointia kuin kovin harvoille.

Olennaista onkin keskittyä siihen, missä sinä olet parhaimmillasi.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Jokaisella on omat puutteensa: niin lihavilla kuin laihoillakin. Itsetunto ei itse asiassa edes riipu siitä, mitä sinulla on – vaan siitä, miten suhtaudut siihen, mitä sinulla on. Ennen kaikkea itsetunto riippuu siitä, että tiedät, mitä sinä haluat tehdä – ja teet juuri sitä. Siinä ei vyötärönympärys enää paljoa paina.

Brittilaulaja Adelea on viime aikoina kritisoitu kovaan ääneen hänen ylipainostaan. Adele vähät välittää kritiikistä. Hänen kutsumuksensa ei ole ohjannut häntä vaatemannekiinin uralle. Sen sijaan se on koulinut hänestä taivaallisen laulajan, jonka sydämeen käyvät levyt myyvät miljoonia ympäri maailmaa. Adele on löytänyt sen jutun, johon hän voi keskittyä niin, että hän on siinä maailman paras. Silloin eivät puutteet enää paljoa paina puntarissa. Tässä on hyvän itsetunnon ydin.

Professori Martin Seligmanin fantastinen käsialavahvuuksia mittaava testi perustuu siihen, että sen kautta saat selville, mitkä ovat juuri sinun vahvuuksiasi. Voit tehdä testin täältä. Ideana on se, että on ihan yksi lysti, mitä testin häntäpäähän jää. Valitse kolme isointa vahvuuttasi ja keskitä kaikki tarmosi niihin.

Samaten voit tutkia omia intohimon kohteitasi tekemällä kutsumuskartan. Sen avulla voit selvittää, minkälainen toiminta on juuri sinulle keskeistä. Usko pois, jos teet päivät pitkät sitä, mitä rakastat, ei ulkonäköpaineilla ole enää juuri väliä. Kysy vaikka Steve Jobsilta.

Itsetunto perustuu siihen, että voit käyttää päiväsi sellaisiin asioihin, joita rakastat – ei siihen, miltä näytät, tai mitä omistat. Usain Boltin ei tarvitse osata differentiaalikalkyylia. Stephen Hawkingin ei tarvitse juosta satasta nopeasti. Eikä Adelen tarvitse mahtua mikroskooppiseen kolttuun. Riittää, että hän laulaa näin.

Omissa nahoissa

Olin lapsena koulukiusattu pullukka. Kun teini-ikäisenä paino lähti urheiluharrastuksen myötä, jäi jäljelle kuitenkin kammo ylipainoa kohtaan. Jokaisen lapsemme kohdalla olen huomannut saman hirvittävän ilmiön: oma vatsani turpoaa vaimon kanssa samaa tahtia. Yhdeksän kuukauden kuluttua vaimo tekee jonkun ihme taikatempun, ja vatsa katoaa yhdessä yössä. Itse olen jäänyt ihmettelemään lisäkuorman kanssa.

Ensimmäisten kahden lapsen kohdalla sain palautettua itseni normaaliin kuntoon aika radikaaleilla keinoilla. Esikoisen jälkeen treenasin maratonkuntoon. Kakkosen kohdalla vedin vuoden verran superfood-dieetillä. Paino putosi kyllä. Mutta viime kesänä saimme taas uuden lapsen. Hemmetti.

Kolmannen lapsemme kohdalla aloin aluksi miettiä, että pitäisikö tällä kertaa treenata vaikkapa triathlonille. Oikeasti. Mutta samalla aloin myös miettiä sitä, miksi otan niin suuret pultit pienestä ylipainosta. Olen yli kolmekymppinen mies. Onko se niin tavatonta, jos vatsa vähän pullottaa?

Miksi ihmeessä ihmisen pitää ylipäätään olla hoikka?

Puolet suomalaisnaisista laihduttaa – ja jopa kolmannes miehistäkin. Ymmärrän toki, että jos kysymys on sairaalloisesta ylipainosta, on kyseessä ihan terveyden kannalta tärkeä asia. Mutta nyt tarkoitan tällaista ihan tavallista suomalaista miestä tai naista, jolla joku paikka ehkä vähän roikkuu tai pullottaa. Mikä funktio tällä fitness-vimmalla oikeastaan on normaalin ihmisen elämässä?

Luin taannoin tutkimuksesta, jossa todettiin, että itse asiassa vyötärölihavuus ei olekaan terveysriski – vaan liikunnan puute. Jos verenkierto ja hengityselimistö ovat kunnossa, ei pieni pömppövatsa altistakaan terveyshaitoille. Läski ei siis tapa, kunhan sitä käyttää kohtuudella.

Tosiasia on, että nykyaikaiselle ihmiselle on aika harvoin todellista merkitystä tai hyötyä huippumallin mitoista. Mallin ja urheilijan toki tarvitsee pysyä kunnossa ihan työnsä puolesta – ja siksi heidän kannattaakin pitää itsestään huolta. Mutta jos päivät kuluvat toimistolla, ei silloin tarvita pyykkilautavatsaa tai piukkaa habaa.

Ehkä koko laihuusvimma onkin suurimmalle osalle meistä täysin hyödytön harha. Edes itsetunto ei riipu siitä, minkä näköinen olet – vaan siitä, miten suhtaudut siihen, minkä näköinen olet. Laihuusvouhotus vie myös aikaa ja energiaa sellaisilta aktiviteeteilta, jotka voivat olla oman hyvinvointisi kannalta paljon keskeisemmässä roolissa. En siis tarkoita sitä, että pitäisi ruveta sohvaperunaksi tai ahmia lounaaksi suklaata ja sipsejä: kohtuudella harrastettu urheilu ja terveellinen ruokavalio ovat käsittääkseni keskeinen osa inhimillistä hyvinvointia.

Tarkoitan sitä, että pelkän porkkanan pureminen tai hampaat irvessä kuusi kertaa viikossa uupumukseen saakka treenaaminen saavat kyllä vatsan näyttämään hyvältä – mutta vievät helposti voimat niistä jutuista, jotka ovat juuri sinulle keskeisimpiä. Kun energia ei sen sijaan kulu turhanaikaisten ulkonäkötraumojen kanssa kamppailuun, sen voi kuluttaa järkevämpiin asioihin – vaikkapa kirjoittamiseen tai Immanuel Kantin lähikukuun.

Ostin tuumakokoa isommat farkut. On mukavaa olla omissa nahoissa.

Onko tärkeää olla kiva ihminen vai hyvä ihminen?

Suosikkitelevisiosarjassa House MD päähenkilö Gregory House on misantrooppinen lääkäri, joka tarkastelee ihmisiä mielenkiintoisina lääketieteellisinä mysteereinä. Tohtori House ei juuri välitä siitä, miltä potilaista tuntuu. Eipä häntä juuri kiinnosta edes tavata heitä, jollei se ole aivan välttämätöntä. Siitä huolimatta nerokas House pelastaa ennätysmäärän ihmishenkiä. Vaikka House onkin ajoittain täysin käsittämätön sekopää, pystyy hän kuitenkin tekemään osaamisellaan paljon hyvää.

Onko tärkeää olla kiva ihminen – vai hyvä ihminen?

Elämme yhteiskunnassa, jossa jokaisen ihmisen pitäisi olla tavattoman mukava ja sosiaalinen. Temperamentteja on kuitenkin moneen lähtöön. Yhdeltä hymy irtoaa luonnostaan aamun alusta lähti. Toinen taas joutuu pinnistelemään saadakseen suustaan edes pihauksen uusia ihmisiä kohdattaessa. Temperamentista riippumatta ihmiset voivat kuitenkin mielestäni löytää paikkansa maailmassa. Kaikkien ei tarvitse olla kivoja. Riittää, että tekee jotain oikein.

Professori Martin Seligman kertoo TED-videossaan ystävästään Lenistä. Len on, kuten Seligman toteaa, ”kuollut kala”. Hän ei puhu eikä pussaa. Vuosikausien psykiatrikäyntien jälkeen tohtorit joutuivat nostamaan kädet ilmaan ja toteamaan, ettei Len juuri muuksi muutu. Hän ei vain ole hauska mies. Siitä huolimatta Len työskentelee päivät pitkät flow-tilassa työssään pörssimeklarina, sekä bridge-harrastuksensa parissa. Vaikka hän ei ole mukava kaveri, hän on kuitenkin löytänyt paikkansa yhteiskunnassa ja nauttii elämästään täysin rinnoin – omalla tavallaan.

Steve Jobsista liikkuu myös paljon kielteisiä tarinoita. Tuittupäinen toimitusjohtaja kun saattoi antaa hississä väärin tervehtineelle kenkää, tai saada itkupotkuraivarit, jos joku muu uskaltautui tussitaululle. Jobsissa voimakas temperamentti yhdistyi vahvaan intohimoon ja peräänantamattomuuteen. Vaikka on selvää, ettei Jobs ollut maailman mukavin ihminen, hän pystyi kuitenkin myös omalla omituisella tavallaan tekemään merkityksellisiä asioita.

Fiktiivinen tohtori House, pörssimeklari Len ja teknovisionääri Jobs ovat kaikki ihmisiä, jotka eivät ole erityisen mukavia. Jokaisessa tapauksessa epäsosiaalisuuden taustalla on ainakin osin temperamentti. Jokainen näistä hahmoista palvelee kuitenkin omalla tavallaan yhteistä hyvää: he ovat löytäneet paikan yhteiskunnassa, jossa he osaavat toimia jollakin tavalla oikein.

Ihmistemperamentteja on monenlaisia, ja rohkenisin väittää, että se, kuinka mukavia itse kustakin kehittyy riippuu pitkälti temperamentista. Mutta tarvitseeko ihmisen edes olla mukava – vai riittääkö, että on edes jollakin tavalla hyvä ihminen?

Ihmisen kyky kasvaa on uskomaton

UC Berkeleyn kehityspsykologian professori Alison Gopnik kertoi koskettavan tarinan romanialaisista orpolapsista. Hylätyt lapset olivat käytännössä maanneet kolmivuotiaiksi asti pienissä laatikoissa lähes kokonaan ilman ihmiskontaktia.

Kun brittiläisperheet adoptoivat lapset Ceaucescun hallinnon kaaduttua, nämä olivat hermoheikkoja ja kehitykseltään vuosikausia ikäistään jäljessä.

Vain muutaman vuoden kuluttua kaamean alun elämälleen saaneet lapset olivat lähes poikkeuksetta toipuneet kokemuksistaan. Vaikka lapset olivat olleet lähtökohtaisesti tavattoman haavoittuneita, muutama vuosi perheen lämpöä ja rakkautta riitti palauttamaan heihin elämänilon. Ihmisen kyky kasvaa ja mukautua on uskomaton.

Tiikeriäiti ja lohikäärmeäiti tappelivat – kumpi voitti?

Yalen yliopiston lakitieteen professori Amy Chua kohautti maailmaa muutama vuosi sitten julkaistulla kirjallaan Tiikeriäidin taistelulaulu. Kirjassa Chua esittää, että kiinalaiset äidit ovat ylivertaisia länsimaisiin pullamössöäiteihin verrattuna, koska he pitävät kovalla kurilla huolen siitä, että lapsista kasvaa menestyjiä. Chuan äärimmilleen viedyt kasvatusmenetelmät herättivät syystä keskustelua.

Vaikka Chuan menetelmät ovat pöyristyttäviä tuntikaupalla jatkuneesta pianonsoittopakosta lasten nimittelemiseen, on Chuan länsimaista kasvatusta vastaan kohdistuvalla kritiikillä kuitenkin myös pohjaa. Jos mukuloiden annetaan mellastaa miten sattuu, kasvaa lapsista helposti epävarmoja. Länsimainen paapomiskulttuuri ei siis sekään vaikuta parhaalta tavalta kasvattaa lapsia.

Chuan menestykseskeinen tapa käsitellä kasvatusta on kuitenkin aseteltu oikeastaan aika merkillisellä tavalla. Chuan suurin ongelma on se, että hän nostaa lasten suoriutumisen kasvattajan keskeiseksi huolenaiheeksi.

Mutta onko lasten menestys vanhemmuuden paras mitta?

New York Timesissa julkaistiin puolisen vuotta sitten Santa Fe:n yliopiston professori Emily Rappin koskettava artikkeli nimeltä ”Huomioita lohikäärmeäidiltä”. Siinä alun perin Chuan tapaan lapselleen huippu-uraa suunnitellut menestyjä-äiti sai kuulla, ettei hänen lapsensa eläisi kolmevuotiasta vanhemmaksi. Koko suhde lapseen muuttui radikaalisti. Nyt haaveet Harvard-paikasta ja huippuduunista haihtuivat ilmaan. Jäljelle jäi vain nykyhetki. Jokainen lapsen kanssa vietetty hetki muuttui korvaamattomaksi aarteeksi, jota lohikäärmeäiti syleilee koko olemuksellaan.

Tiikeriäiti koulii lapsistaan huippumenestyjiä vaikka heidän oman hyvinvointinsakin kustannuksella. Lohikäärmeäiti ei katso tulevaisuuteen. Hän arvostaa joka ikistä hetkeä, joka hänelle on lapsensa kanssa suotu. Lohikäärmeäiti rakastaa lastaan ehdoitta, riippumatta siitä, miten hän tulee pärjäämään elämässään, oli se minkä mittainen tahansa. Viime kädessä pienet hetket ovat kaikki, mitä meille lastemme kanssa annetaan.

Mitä chilin syöminen opettaa rohkeudesta?

Olen aina pitänyt kovasti mausteisesta ruoasta. Siitä huolimatta etnoravintoloiden kolmen tähden annokset ovat yleensä jääneet syömättä. Runsas kuukausi sitten koin kuitenkin mielenkiintoisen elämyksen, jonka ansiosta minulle avautui aivan uudenlainen suhde tulisen ruoan ihmeelliseen maailmaan.

Kaikista maailman paikoista olimme syömässä perheravintolassa nimeltä Chico’s. Listalla oli hampurilainen, jota mainostettiin tulisena. Hymähtelin itsekseni, että ei kai perheravintolasta voi saada mitään oikeasti tulista. Väärässä olin. Tarjoilija varoitteli vielä erityisesti annoksen tulisuudesta, mutta tilasin silti. Kun haukkasin ensimmäisen palasen, tajusin, että bhut jolokia -pippurilla maustettu hamppari oli tulisin ruoka, jota olin koskaan syönyt.

Päätin kuitenkin ottaa hampurilaisesta mittaa. Pala toisensa jälkeen siirsin vapisevalla haarukalla ruokaa palavaan suuhuni. Samassa päässäni naksahti jotain. Vaikka suussa poltteli yhä, eikä kipu hellittänyt yhtään, jatkoin syömistä. Sen sijaan, että olisin vastustellut polttelua, kuten aiemmin olin tehnyt tulista ruokaa syödessäni, annoin sen tulla.

Kivun torjumisen sijaan menin sen läpi.

Myöhemmin tajusin, että kyseessä on prikulleen sama asia, kuin pelkäämisen kanssa. Pelon ja jännittämisen kanssa pärjäämisen juju ei ole se, että taistelet pelkoa vastaan – vaan se, että pelkäät, ja annat itsesi oikein luvan kanssa pelätä. Mestaripuhujana tunnettu Winston Churchill totesi esimerkiksi aikanaan, että on olemassa kahdenlaisia puhujia: niitä, jotka jännittävät – ja niitä, jotka valehtelevat.

Samalla tavoin kuin kipu ei oikeastaan hellitä, ei pelko tai jännityskään päästä otteestaan. Mutta menemällä pelon läpi se lakkaa kuitenkin häiritsemästä. Sitten voit nauttia tilanteesta pelosta tai kivusta huolimatta.

Hamppari oli kerrassaan herkullinen. Nykyään thairavintolan kolmen tähden annos on yhä yhtä polttavan tulinen kuin ennenkin – mutta nyt lautanen tulee syötyä tyhjäksi viimeistä murua myöten.

Kaksi kivenhakkaajaa

Kaksi miestä hakkasi kiveä. Paikalle tuli muukalainen, joka tarkasteli miesten työtä. Ensimmäinen miehistä hakkasi kiveä naama irvessä, kiroili tämän tästä ja pyyhki yhtenään hikeä otsaltaan. Toinen mies puolestaan hakkasi kiveä hymyssä suin, vihellellen välillä iloisesti. Muukalainen lähestyi miekkosia. Hän kysyi ensimmäiseltä mieheltä:

“Mitä sinä teet?”

Vihaisena mies vastasi: “Miltä sinusta näyttää, mitä minä teen? Minä hakkaan kiveä! Häivy nyt siitä!”

Muukalainen meni sitten toisen miehen luokse ja kysyi:

“Mitä sinä teet?”

Mies laski työkalunsa hetkeksi maahan, otti huikan vesipullostaan ja sanoi sitten iloisesti:

“Minä rakennan taloa.”

Näin rakennat itsellesi flow-kanavan

Flow-tilaa tutkineen psykologi Mihaly Csikszentmihalyin mukaan flow edellyttää neljää asiaa:

  1. Pystyt keskittymään toimintaasi
  2. Saat toiminnastasi välitöntä palautetta
  3. Toimintasi on merkityksellistä
  4. Tehtävä ja taitosi ovat tasapainossa

Olen kirjoittanut tässä blogissa jo paljon ensimmäisistä kolmesta kohdasta. Keskittymiseen ja palautteeseen on oivallinen apu ajattelunhallinta. Toiminnan merkityksellisyyteen auttaa puolestaan esimerkiksi kutsumuskartan tekeminen. Tehtävien ja taitojen rajapinnassa löytyy puolestaan kasvun ja kehityksen flow-kanava: ihmisenä toimimisen optimitila. Sen ylläpitäminen puolestaan vaatii vähän erilaisia niksejä.

Jos tekeminen on liian helppoa, seuraa tylsistyminen. Jos taas puuha on hankalaa, seuraa turhautuminen. Kumpikin tila vaatii erilaiset aseet. Flow-kanavan ylläpitämistä varten  kannattaakin rakentaa sellainen toimintaympäristö, jossa sinulla on käsillä koko ajan sellaiset työvälineet, joilla kampeat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista takaisin flow-kanavaan.

Jos tehtävä on liian vaikea tai viretilasi on alhainen, ei pään seinään lyöminen auta. Tehokasta on sen sijaan ottaa lyhyet nokkaunet tai tehdä pieni kävelylenkki. Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten valtava vaikutus varttitunnin kävelylenkillä on viretilaan silloin, kun löydän itseni turhautumissektorista. Lisää virtaa voi saada myös urheilusta tai sisällöllisestä tietokonepelistä. Addiktoivat ajantappopelit vain lisäävät turhautumista, mutta hieman ongelmanratkaisukykyä vaativat pelit, kuten esimerkiksi Contre Jour tai Cut the Rope voivat auttaa pois väsymystilasta.

Tylsistymissektoriin auttaa puolestaan se, että rakennat itsellesi rikkaan ympäristön, jossa on riittävän laajalla skaalalla virikkeitä. Tärkeää on siis, että pystyt tarvittaessa haastamaan itseäsi viretilaasi sopivalla tasolla. Kyse on itse asiassa ihan samasta asiasta kuin lasten oppimisympäristössä, josta kirjoitin viime syksynä. Saman tempun voi tehdä aikuisenakin.

Kannattaa siis pitää käsillä jatkuvasti esimerkiksi hyviä kirjoja, tuoreita aikakauslehtiä ja vaikkapa sarjakuvia. Näissä samoin kuin peleissä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että materiaalissa on myös sisältöä. Toisin sanoen, Harlekiinikirjat ja Aku Ankka eivät todennäköisesti haasta riittävästi nostaakseen flow-tilaan, mutta kirjallisuusklassikot tai vaikkapa Bone– ja Return of the Dapper Men -sarjakuvat sen sijaan auttavat tehokkaasti pois tylsistymissektorista. Applen ja Googlen digitaaliset ekosysteemit ovat loistavia tällaisen oppimisympäristön rakentamiseen: iPadilla kirjahylly kulkee mukanasi.

Kun tunnistat itsesi turhautumis- tai tylsistymissektorista ja otat oikeat työvälineet käyttöön, löydät itsesi tuossa tuokiossa flow-kanavasta. Jos vielä siivoat työmuistiisi tilaa esimerkiksi ajattelunhallinnan avulla, huomaat pian, että flow-tila on sinulle samalla tavalla arkipäivää kuin pienille lapsillekin.

PS. Parin viikon päästä 24.1. ilmestyvässä esikoiskirjassani Tee itsestäsi mestariajattelija löytyy lisää vinkkejä flow-tilaan pääsemiseksi. Tutustu kirjaan täältä.