Category Archives: Hyvinvointi

Laita hyvä kiertämään

31/08/2011

6 kommenttia

Ryhmäflow seuraa siitä, kun ryhmä toimii yhteistyössä niin, että jokainen yksilö osallistuu yhdessä tuotetun tuloksen rakentamiseen. Tällöin yhden ihmisen toiminnan tulos on osa toisen ihmisen toimintaprosessia, ja yhteistyöstä muodostuu eräänlainen prosessien verkosto.

Ryhmäflow’hun on mahdollista päästä monin eri tavoin. Kokoamalla oman tiimin, jonka kanssa hiot toimintaprosessit huippuunsa pääset helposti ryhmäflow-tilaan. Samaten etsimällä elämääsi kutsumuksellisia ja innostuneita yhteistyökumppaneita ja työtovereita on helppo synnyttää yhteinen flow.

Helpoin ja yksinkertaisin tapa piristää sekä omaa että lähimmäistesi elämää on kuitenkin laittaa hyvä kiertämään.

Positiivisen psykologian suurnimi Martin Seligmanin järjestämässä kokeessa yksi opiskelijaryhmä sai tehtäväkseen pitää mahdollisimman hauskaa päivän aikana. Heitä kehotettiin käymään huvipuistossa, syömään jäätelöä ja sen sellaista. Toinen ryhmä puolestaan sai tehtäväkseen olla avuksi lähimmäiselle. Heitä pyydettiin siis soittamaan yksin asuvalle isoäidille, auttamaan sokea tien yli ja niin edelleen. Kun Seligman sitten mittasi ryhmien onnellisuutta, tulokset olivat hämmästyttävät: jälkimmäinen ryhmä koki voivansa monin verroin ensimmäistä ryhmää paremmin.

Jos haluat tuottaa sekä itsellesi että läheisellesi helposti hyvän mielen, toimi näin. Mieti kolme sinulle tärkeää ihmistä. Kirjoita sitten ylös kaksi sellaista asiaa kutakin ihmistä kohti, joilla voit piristää heidän päiväänsä seuraavan kuukauden aikana. Piristys voi olla käsin kirjoitettu kirje, kirjalahja tai jopa pelkästään iloinen puhelinsoitto. Pidä vielä huoli siitä, että toteutat suunnittelemasi piristykset. Näin synnytät helposti hyvän mielen vaikka sadepäivänkin tuoksinassa.

Keksimiesi piristysten ei edes tarvitse olla suuren suuria. Aivan pienetkin huomionosoitukset voivat olla toiselle mitä tärkeimpiä, kuten seuraavasta Nalle Puh -katkelmasta käy ilmi:

Nasu: ”Puh?”
Nalle Puh: ”Mitä, Nasu?”
Nasu: ”Ei mitään. Tarkistin vain, että olet siinä.”

Jalkapallo ja ryhmän flow

29/08/2011

3 kommenttia

Brasilian ja Italian vuoden 1970 jalkapallon MM-loppuottelussa Carlos Alberto teki ilmiömäisen maalin. Brasilian joukkue pallotteli pitkään rennosti keskikentän tuntumassa. Lopulta brasilialaispakki avasi pitkällä syötöllä ja lähetti pallon Italian hyökkäysalueen tuntumaan. Siellä pallo kiersi vielä hetken pelaajalta toiselle. Yhtäkkiä Brasilian tähtipelaaja Pelé syötti napakan pystysyötön Italian typötyhjälle hyökkäysalueelle. Samassa Alberto ampaisi paikalle kuin risteilyohjus ja taituroi Pelén loistosyötön maaliin.

Urheilututkijat ovat havainneet, että joukkuelajeissa pelaajat ennakoivat toistensa liikkeitä jo kauan ennen kuin toiset tekevät mitään sellaista, mikä antaisi syytä tähän. Pelaajat organisoivat siis toimintaansa ennakkoon, vaikkei heillä ole ainuttakaan ärsykettä, johon tällainen organisaatio voisi perustua.

Syy tähän organisaatioon on yhteisesti rakennetuissa skripteissä.

Jalkapalloharjoittelussa joukkue harjoittelee yhdessä. Tällöin myös tulokset tuotetaan yhdessä: niiden tuottamista varten harjoitellut skriptit edellyttävät siis koko joukkueen yhteistyön. Tuloksena on ryhmäflow: yhdessä tuotettu flow-tila.

Ryhmäflow’ssa yhden yksilön tuottama tulos on osa toisen yksilön toimintaprosessia. Alberton ilmiömäistä maalia ei olisi syntynyt, ellei Brasilian keskikenttäpeli olisi ollut kunnossa, ellei brassipakki olisi syöttänyt napakkaa avausta hyökkäysalueelle, elleivät brasilialaishyökkääjät olisi kuljettaneet palloa Pelélle – ja ellei Pelé olisi syöttänyt palloa juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan niin, että Alberto ehti siihen nippa nappa kiinni. Ryhmäflow’ssa toiminnanprosessit muodostavat yhteistyössä syntyvän prosessien ja niiden tuottamien tulosten verkoston.

Samalla tavoin myös ajatusprosessit verkottuvat ihmisestä toiseen. Kun mietit vaikkapa ratkaisua kiperään ongelmaan, saatat kysyä apua kaveriltasi. Tällöin laajennat kognitiivisia resurssejasi hyödyntämällä kaverisi osaamista. Osa ratkaisun tuottavaa ajatusprosessiasi perustuu siis toisen ihmisen osaamiseen.

Silloin kun synnytämme jouhevasti tuloksia, jotka ovat merkityksellisiä toimimalla taitojemme rajalla pääsemme flow-tilaan. Kun synnytämme yhteistyössä merkityksellisiä tuloksia tukemalla toistemme toimintaa, on tuloksena yhteinen flow, ryhmäflow.

Missä on hyvinvoinnin ydin?

17/08/2011

11 kommenttia

Hyvinvointi ei seuraa siitä, mitä sinulla on – eikä edes siitä, mitä sinä olet. Sekä resursseillasi että olemuksellasi on kyllä välillistä merkitystä hyvinvoinnillesi. Mutta ne eivät sen enempää takaa kuin ehkäisekään sitä. Hyvinvoinnille kaikkein keskeisintä on se tapa, miten suhtaudut asioihin.

Ennen kaikkea keskeistä on se, mitä teet.

Miksi minä kohkaan tästä tekemisestä tässä blogissa jatkuvasti? Syy on yksinkertainen. Ominaisuutesi tai omaisuutesi ovat asioita, joista olet loppujen lopuksi aika harvoin tietoinen. Miljonääri tuskin käyttää suurtakaan osaa päivästään pankkitilinsä saldoa ihastellen. Ja turhamaisinkaan missi tuskin viihtyy tunnin toisensa jälkeen poskipäitään peilistä ihaillen. Jokainen meistä käyttää leijonaosan ajastaan erilaisten askareiden parissa. Ja hyvinvoinnin määrää ennen kaikkea näiden askareiden laatu.

Voit hyvin silloin, kun on hyvä olla. Hyvinvointia on kuitenkin monenlaista. Antiikin mestariajattelija Aristoteles jakoi hyvinvoinnin hedoniaan ja eudaimoniaan. Hedonia tarkoittaa aistinautintoa. Se on siis hyvinvointia, joka seuraa vaikkapa seksistä tai suklaapatukasta. Hedonian ongelmana on usein se, että vaikka se on välittömänä kokemuksena ihanaa, voi siitä seurata kaikenlaisia ikäviä kerrannaisvaikutuksia. Hedonia ei myöskään kestä: nautintoa tarvitaan aina suurempi annos.

Eudaimonia tarkoittaa puolestaan mielekkyyttä. Se on siis hyvinvointia, joka seuraa nimenomaan mielekkäästä toiminnasta – kuten Aristoteles sanoisi, oman tarkoituksen täyttämisestä. Eudaimonia ei välttämättä ole aistillisesti miellyttävää: kutsumuksellinen kivenhakkaaja voi paukuttaa lohkaretta hauikset maitohapoilla – mutta tuntea silti lämpimän virran sydämessään.

Antiikin nokkelikot ja nykyajan positiivisen psykologian suurnimet Martin Seligmanista Mihaly Csikszentmihalyihin ovat yksimielisiä: tekemisen laatu määrää ennen kaikkea hyvinvoinnin laadun. Hyvinvointi on kuin syntymäpäiväkakku. Merkityksellinen tekeminen on kakkupohja ja kakun täyte. Mutta kakku tarvitsee myös kuorrutuksen – siksi nautintojakin on hyvä olla. Sen sijaan se, mitä sinä olet, tai mitä sinulla on on merkityksellistä hyvinvoinnin kannalta ainoastaan välineenä sille, mitä sinä pystyt tekemään – sille miten sinä olet. Siinä asuu nähdäkseni koko hyvinvoinnin ydin.

Löytyykö onni kauniista kasvoista?

15/08/2011

2 kommenttia

Sain taannoiseen itsetuntoa käsittelevään blogipostaukseen vastauksen, jossa kommentoija pohti itsetunnon ja ulkonäön suhdetta. Hänen mukaansa ruman ihmisen on vaikeaa saavuttaa hyvää itsetuntoa. On totta, että tutkimusten mukaan kauniilla ihmisillä on monella tavalla helpompaa elämässään. Nähdäkseni kauneuden ja hyvinvoinnin suhde on kuitenkin harha, jota esimerkiksi iltapäivälehdistö tekee valitettavasti parhaansa pönkittääkseen.

Ulkonäkö on resurssi siinä, missä rahakin.

Resursseilla on tiettyyn pisteeseen asti vaikutusta: jos on koko ajan nälkä, on konstikasta voida hyvin. Pelkät resurssit eivät kuitenkaan sinänsä takaa vielä hyvinvointia – ja resurssien puutetta voi paikata monella tavalla. Jos hyvä ulkonäkö olisi tae hyvästä itsetunnosta, ei Amy Winehousen tai Megan Foxin tapaisia läpeensä epävarmoja kaunottaria pitäisi olla olemassa. Ja samaten, jos ulkonäön puute johtaisi suoraan huonoon itsetuntoon, ei pitäisi olla olemassa Stephen Hawkingin, Danny de Viton tai vaikkapa Peter Dinklagen kaltaisia ilmeisen itsevarmoja tapauksia.

Hyvä itsetunto ei liity siihen, mitä sinulla on – oli sitten kyse rahasta, ammatista tai ulkonäöstä – vaan siihen, mitä teet. Arjen laatu määrää elämän laadun – ei se, kuinka paljon rahaa on pankkitilillä, tai kuinka kaunis naama tuijottaa peilistä takaisin.

Kyse ei tietenkään ole asiasta, joka kannattaisi jättää kokonaan huomiotta. Omaan ulkonäköön voi myös vaikuttaa. Esimerkiksi urheilemalla säännöllisesti, pukeutumalla siististi ja pitämällä huolta henkilökohtaisesta hygieniastasi voit kehittää omaa ulkoista olemustasi merkittävästi. Siisti ulkoasu yhdistettynä karismaattiseen ja itsevarmaan olemukseen tekee varmasti vaikutuksen kanssaihmisiin, vaikkeivät kasvojen muodot olisivatkaan aivan matemaattisen symmetriset.

Loppukaneettina, kun katsotaan maailmalla menestyneitä ja itseensä tyytyväisiä ihmisiä, jotka eivät täytä mallin mittoja, nousee nopeasti haastattelujen ja elämänkertojen kautta esiin ajatus siitä, että ratkaisu huonon itsetunnon ongelmaan on juurikin löytää se, mitä osaa ja kehittyä siinä taitavaksi. Esimerkiksi kääpiökasvuinen Hollywood-tähti Peter Dinklage ei lopulta jäänyt surkuttelemaan geneettistä kohtaloaan, vaan katsoi intohimonsa löytyvän näyttämötaiteen parista. Nykyään Dinklage on arvostettu Hollywood-näyttelijä, joka esiintyy monissa menestyselokuvissa. Löytääpä hänet jopa uuden Game of Thrones -sarjan läpeensä karismaattisen Tyrion Lannisterin roolista.

Kutsumus ja rahan ansaitseminen eivät sulje toisiaan pois

10/08/2011

9 kommenttia

Sain kimmokkeen tähän blogipostauksen Marko Suomen mainiosta analyysistä mielekkyyden ja kaupallisuuden suhteesta. Tekstissä Marko pohtii, voiko mielekäs työ olla sellaista, jota tehdään rahasta. Nähdäkseni mielekäs työ ei ole ristiriidassa tienaamisen kanssa – ja hämmentävää kyllä, myös itsessään epämielekäs toiminta muuttuu mielekkääksi, kun se linkkaa tärkeisiin päämääriin.

Kulttuuriimme on pesiytynyt outo myytti siitä, että työ, jota tehdään rahasta on vähempiarvoista, kuin työ, jota tehdään ilman palkkiota. Tämä johtuu tietysti siitä, että suurin osa työstä tehdään juuri palkkion toivossa. Tällöin huomio kohdistuu siihen, miten tienataan mahdollisimman iso porkkana – ei siihen, miten tehdään parasta työn laatua. Työ muuttuu siis instrumentiksi palkinnon – palkan, maineen, sosiaalisen aseman – saavuttamiseksi. Tällöin seurauksena on juuri Markon tunnistama erityisesti viihdebisnekselle tyypillinen ilmiö: laskelmointi menee laadun edelle.

Rahan ansaitseminen ei ole kuitenkaan oikeasti ristiriidassa kutsumuksellisen työn kanssa.

Silloin jos työtä tehdään rahan takia, menevät toiminta ja instrumentti keskenään sekaisin: työstä tulee instrumentti, jolla tienataan rahaa. Oikeasti asian pitäisi olla juuri toisin päin: raha on instrumentti, jonka avulla voi tehdä töitä. Juju on siinä, että sisäisesti motivoitu eli kutsumuksellinen tekeminen pitää asettaa etusijalle. Aristotelesta mukaillen voi esittää maksiimin: ”kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaavat maailman tarpeet”. Aluksi täytyy siis tunnistaa, esimerkiksi kutsumuskartan avulla, mikä on juuri sinulle mielekästä tekemistä. Mutta tämä oman intohimon löytäminen on vasta puoli ruokaa.

Kolikon kääntöpuolena on vielä keksiä, miten intohimoinen toimintasi kohtaa maailman tarpeet. Kysymys on siis siitä, miten voit yhdistellä erilaisia kutsumuksellisia toiminnan muotojasi niin, että olet aidosti toisille hyödyksi ja pystyt tienaamaan siitä elinkeinosi. Kutsumuksellinen toiminta ja rahan ansaitseminen pitää siis irrottaa kahdeksi erilliseksi toiminnan muodoksi. Kutsumus on se, mikä motivoi ylipäätään toimimaan. Elinkeino on instrumentti ensimmäisen mahdollistamiseksi. Näiden kahden ei tarvitse suinkaan langeta kokonaan yhteen: riittää, että niillä on riittävän suuri leikkauspinta. Kyse on siis siilikonseptista.

Se, että pystyt elämään kutsumuksellista elämää ei tietenkään tarkoita, että joka ikinen toimesi olisi itsessään kutsumuksellinen. Myös kutsumuksen mahdollistavat instrumentit ovat tärkeitä. Jos vatsa kurnii, eikä sängystä jaksa kömpiä ylös, on mikä tahansa toiminta vaikeaa, oli se sitten kutsumuksellista tai ei. Keskeisen osan toiminnasta pitää kuitenkin koostua kutsumuksellisesta toiminnasta. Muutoin päädytään tilanteeseen, jota Dalai Laman nimiin pantu Facebook-meemi kuvaa osuvasti:

Ihminen ihmetyttää minua, sillä hän uhraa terveytensä tienatakseen rahaa. Sitten hän uhraa rahaa palauttaakseen terveytensä. Ja sitten hän on niin ahdistunut tulevaisuudesta, ettei nauti nykyhetkestä: tuloksena hän ei elä nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää, niin kuin ei koskaan kuolisi – ja kuolee niin, ettei ole koskaan elänyt.

Kaksi asiaa ovat ratkaisevia: ensinnäkin, että teet enimmäkseen sitä, mikä on sinulle aidosti kutsumuksellista, ja toisekseen, että siitä on muille aidosti hyötyä. Jos joudut tekemään tämän aikaansaamiseksi jotain muutakin, muuttuu myös instrumentti merkitykselliseksi – kunhan instrumentista ei tule pääasia. Tekemisen merkityksellisyys syntyy siitä, kun tienaat elantosi siitä, missä intohimosi kohtaavat maailman tarpeet.

3 asiaa, jotka kannattaa tehdä juuri nyt

08/08/2011

1 kommentti

Monelle lomaltapaluu on iso stressin lähde. Juuri kun olet päässyt lomailun makuun, pitääkin palata takaisin toimistoon tai pölyisten kirjojen ääreen. Töihin paluu helpottuu kuitenkin huimasti muutamalla yksinkertaisella konstilla. Lisäksi näillä nikseillä helpotat myös syksyn läpi jaksamista.

1. Tee itsellesi selväksi, mitä haluat

Miksi sinä menet töihin, tai miksi opiskelet sitä, mitä opiskelet? Rahan ansaitseminen tai ammatin oppiminen ei ole itsessään hyvä syy. Rahaa voi nimittäin ansaita tsiljoonalla erilaisella tavalla, ja ammattejakin on olemassa enemmän kuin tusina. Miksi juuri sinä teet sitä mitä teet nyt? Todellinen työn merkityksellisyys löytyy vasta silloin, kun teet jotain, mikä istuu hyvin juuri sinun temperamenttiisi.

Käytä muutama minuutti siihen, että kirjoitat alas, mitä juuri sinä oikeasti haluat elämältäsi. Missä haluat olla viiden vuoden päässä? Jos et päätä sitä itse, saatat harhautua kauas siitä, missä juuri sinun olisi paras olla. Jos viiden vuoden visiointi tuntuu vaikealta, tee aluksi kutsumuskartta: kirjoita ylös kaikki sellaiset tekemisen muodot, joita tekisit riippumatta siitä, saatko niistä palkkiota. Mieti seuraavaksi, minkälaisissa ammateissa pääset täyspainoisesti harjoittamaan näitä puuhia. Mieti lopuksi, linkkaako nyt elokuussa aloittamasi työ tai opiskelu niihin toiminnan muotoihin, jotka istuvat temperamenttiisi parhaiten – ja mieti, miten voit suunnata elämääsi niin, että arkesi koostuu pääasiassa itsessään palkitsevasta toiminnasta.

2. Priorisoi

Kukaan ei ehdi tehdä kaikkea. Työstressi alkaa kasaantua nopeasti, kun aika ei riitä kaikkeen – ja kuluu vieläpä kaikkeen turhaan hötinään. Kirjoita ylös kaikki, mitä olet ajatellut tehdä syksyn aikana. Mieti sitten, miten projektisi linkkaavat edellä linjaamiisi tavoitteisiin. Pyri jäsentämään projektit tärkeysjärjestykseen. Mieti, mitä voit jättää tekemättä – ja mikä on välttämättä tehtävä.

Pyri hahmottamaan, mitä suuria linjoja tavoittelet: mitkä projektit pitää käynnistää, mitkä pitää saada valmiiksi. Minkälaisia rooleja sinulla on töissä, kotona tai vaikka talonyhtiön hallituksessa, ja miten ne palvelevat elämäntavoitteitasi? Miten voit keskittyä näistä niihin, jotka ovat elämäsi ja hyvinvointisi kannalta kaikkein olennaisimpia. Listaa lopuksi projektisi tärkeysjärjestykseen ja huolehdi siitä, että ainakin listan kärkipää tulee tehtyä valmiiksi. Voit käyttää apuna priorisointiin myös miellekarttoja ja muita menetelmiä. Katso lisää ideoita täältä.

3. Ajasta arkipäiville lepohetki

Amerikkalainen bisnestutkija Tony Schwartz on osoittanut, että puolen tunnin lepotauko työpäivän aikana nostaa merkittävästi sekä työviihtyvyyttä että työtehoa. Myös tulokset paranevat tupluurien seurauksena, jos Schwartzin amerikkalaisten huippuyritysten kanssa tekemiä tutkimuksia on uskominen.

On mahdollista saada liikaa hyvää: vaikka työskentelisit pyöreitä päiviä jatkuvassa arki-flow -tilassa, kroppa kestää vain tiettyyn pisteeseen asti. Siksi on myös tärkeää pitää huolta sielusi temppelistä. Urheilu, terveellinen ruoka ja lepo nostavat kaikki hyvinvointiasi merkittävästi.

Uuden urheiluharrastuksen aloittaminen tai ruokavalion muuttaminen ovat kuitenkin aika massiivisia urakoita. Kalenteriin puolen tunnin tauon buukkaaminen jokaiseksi syksyn arki-iltapäiväksi vie sen sijaan vain pari hiiren klikkausta. Ja jos pomo alkaa urputtaa “tehottomasta” työskentelytavastasi, lyö tampuurimajurille kouraan Schwartzin loistoteos The Way We Are Working Isn’t Working. Teoksessa Schwartz lataa kovaa tutkimustietoa teesiensä tueksi ja esittelee valtavan joukon menetelmiä, joiden avulla sekä työhyvinvointi että työteho kasvavat merkittävästi.

Kun tiedät mitä haluat tehdä, keskityt olennaiseen ja muistat levätä, on syksyinenkin arki kuin kuplia puhaltelisi.

Antoisaa syksyn alkua kaikille!

Erään Vistan tarina

20/06/2011

13 kommenttia

Asensin viime viikolla työkoneeseeni rinnakkaisasennuksena Windows Vistan ja Outlook 2010 -ohjelman. En ole työskennellyt Windows-koneiden kanssa yli viiteen vuoteen. Samalla muistin, miksi en ole myöskään turhautunut tietokoneen käyttöön yli viiteen vuoteen.

Itse käyttöjärjestelmä asentui yllättävän mallikkaasti. Huolimatta siitä, etten edelleenkään ymmärrä, miksi käyttäjän pitää istua passissa käynnistelemässä konetta uudelleen puolen tusinan kertaa asennuksen aikana, meni tunnin kestävä asennus aika mukavasti. Lisäksi Parallels-ohjelma huolehti tarvittavien ajurien asennuksesta, joten en joutunut käymään läpi menneisyydestä tuttua ajurisotaa saadakseni käyttöjärjestelmän juttelemaan koneen kanssa.

Mutta sitten alkoi vanha tuttu Microsoft-savotta. Kun olin raahannut Outlook-asennusohjelman Windowsin työpöydälle, ilmoitti käyttöjärjestelmä, ettei ohjelmaa voi asentaa, ennen kuin Service Pack 1 on asennettu. Google ohjasi nopeasti Microsoftin asennussivulle. Sivulla suositeltiin Windows Updatea, joten otin neuvosta vaarin.

Avasin Windows Updaten. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen Windows Update ilmoitti, että Windows Update pitää päivittää, ennen kuin voin asentaa muita päivityksiä. Varttia myöhemmin Windows Update oli päivitetty. Toisen vartin päästä se oli arponut esiin saatavilla olevat päivitykset. Niitä oli yhteensä 108 kappaletta. Valitettavasti yksikään niistä ei ollut Service Pack 1.

Ei muuta kuin takaisin Microsoftin sivuille. Sivuilta löytyi onneksi myös manuaalisesti ladattavat päivitykset. Valitettavasti niitä oli kaksi kappaletta. Päivitysten nimet olivat x86 ja x64. Oli siis ilmeisen selvää, kumman lataisin.

Klikkasin auki päivityksen x64. Kävi ilmi, että kyseessä oli 64-bittisen Windowsin päivitys. Koska asennukseni oli 32-bittinen Windows, palasin edelliselle sivulle. Muita vaihtoehtoja ei ollut, joten avasin x86-päivityksen sivun. Kuinka ollakaan, se oli tarkoitettu 32-bittiselle Windowsille. Täysin loogista.

Olin jo aikeissa ladata tarjotun paketin, mutta hämähäkkivaisto varoitti. Samassa huomasin, että 500 megan paketissa oli vain viisi kielivaihtoehtoa. Suomi ei kuulunut joukkoon. Viime hetkellä peruutin latauksen ja etsin sivun alalaidan valikkoviidakosta oikean version, joka sisälsi kaikki kielivaihtoehdot. Sivumennen sanoen, paketin koko oli prikulleen sama 500 megaa kuin rajoitetuilla kielivaihtoehdoillakin.

Puolen tunnin lataamisen jälkeen asennusohjelma ilmoitti, ettei kovalevytila riitä asennukseen. 500 megan Windowsin lisäosa tarvitsi nimittäin 7 gigatavua asentuakseen. Ei hätä tämän näköinen, tuumasin, ja suljin Windowsin. Säädin Parallels-ohjelmaan lisää kovalevytilaa ja buuttasin Microsoftin käyttiksen uudelleen. Nyt kovalevytilaa riitti yllin kyllin. Harmi vaan, että asennusohjelma oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Puolen tunnin uudelleen lataamisen jälkeen päivitys lähti viimein asentumaan. Tunnin asennuksen jälkeen kello läheni jo puolta yötä, mutta sain viimein Outlook-ohjelmankin asennettua. Vihdoin huokaisin helpotuksesta. Ajattelin, että pääsen viimein nukkumaan. Suljin Windowsin. Mutta kuinka ollakaan, Windows ei suostunutkaan menemään kiinni. Sen sijaan se ilmoitti: “Asennetaan automaattisia päivityksiä, osa 1/4.” Vasta kolme varttia myöhemmin pääsin viimein nukkumaan.

Tarinan moraali? Applen OSX-käyttöjärjestelmä asennetaan näin: laita levy asemaan, käynnistä asennusohjelma, puuhaa jotain mukavaa tunti, syötä tietosi käyttöjärjestelmään ja ala käyttää sitä. OSX-ohjelmisto asennetaan näin: laita levy asemaan, siirrä ohjelma Ohjelmat-kansioon ja poista levy asemasta.

Olin suloisesti unohtanut, minkälaista säätämistä Windowsin kanssa painiminen on. Jos et ole tietotekniikkainsinööri, suosittelen tutustumaan Mac-maailmaan. Takaisin ei ole tulemista.

Pikkuhetkien tärkeys tehokkaalle ajankäytölle

13/06/2011

Jätä kommentti

Thomas Edison sanoi aikanaan, että menestyjät ovat niitä, jotka ahkeroivat odottaessaan. Yksi merkittävimpiä tehokkaan ajankäytön tekijöitä onkin pienten tyhjien välien hyödyntäminen.

Jokaiseen päivään mahtuu valtava määrä pieniä minuutin tai parin rakoja, joissa aivot jysähtävät virransäästötilaan eivätkä keksi uutta tekemistä.

En tarkoita tässä nyt tarkoituksellista huilaamista – ei kenenkään pidä tietenkään tehdä töitä tauotta kellon ympäri. Tarkoitan ennemmin niitä tylsyyden sävyttämiä hetkiä bussin tuloa tai kokouksen alkua odotellessa.

Jos opettelet hyödyntämään nämä pikkuhetket tehokkaasti, saavutat ainakin kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin eliminoit päivästäsi tylsyydellään jäädyttävät hetket, joiden jälkeen on aina piirun verran vaikeampi tarttua seuraavaan tehtävään. Näin raskas raataminen vaihtuu parhaassa tapauksessa kepeään puuhastelubalettiin.

Toisekseen, ottamalla tehot irti pikkuhetkistä säästät käsittämättömän paljon aikaa. Muutamien minuuttien pikkuväleistä kasvaa nopeasti tuntikaupalla aikaa, joka olisi muuten mennyt jo hoidettujen asioiden kanssa kamppailuun. Tämän ajan voit käyttää vaikkapa ylimääräisen kahvihetken pitämiseen – tai jos työsi sen sallii, voit vaikka suoria kotiin tuntia aikaisemmin ja viettää sen verran enemmän aikaa siippasi tai muksujesi kanssa.

Aivot eivät osaa kuitenkaan reagoida minitaukoihin kovinkaan tehokkaasti. Tyhjän hetken yllättäessä aivojen miljoonien bittien prosessointiviidakosta on aika konstikasta kaivaa esiin jotain mielekästä tehtävää. Tämän takia kannattaakin tehdä jokaiselle päivälle lyhyt lista sinä päivänä hoidettavista pikkujutuista – puheluista, sähköposteista ja sen sellaisista. Tällöin voit vetäistä listan esiin hiljaisen hetken yllättäessä ja lyhentää työpäivääsi loppupäästä.

Vielä tehokkaampaan ajankäyttöön voit opetella ajattelunhallintaa. Voit tutustua menetelmään lataamalla Filosofian Akatemian ilmaisen ajattelunhallinnan oppaan täältä.

Platonin parivaljakko: ihmismielen kaksi puolta

06/06/2011

16 kommenttia

Platon vertasi ihmismieltä parivaljakkoon. Valjakon toinen hevonen on valkea, ja kulkee niin kuin kuljettaja sitä ohjastaa. Toinen on puolestaan musta ja tempoo milloin minnekin. Jokainen ihminen tunnistaa itsestään nämä kaksi puolta: yhtäältä on helppoa sanoa, mitä pitäisi tehdä. Sen tekeminen ei ole kuitenkaan aina itsestäänselvyys.

Meillä on itse asiassa käytössä kaksi keskenään ristiriitaista motivaatiojärjestelmää.

Ensimmäinen näistä perustuu henkiinjäämiseen. Sen perustana on pyrkimys maksimoida omat resurssit. Henkiinjääminen on hankalaa, jos ei ole ruokaa, toimivia suhteita ja fyysisiä resursseja. Siksi musta hevonen hamuaa herkkuja ja nautintoja, kaipaa mainetta ja kunniaa, ja kaihoaa rahan perään.

Toinen motivaatiojärjestelmä perustuu puolestaan uuden synnyttämiseen. Sen perustana on pyrkimys synnyttää uusia tuloksia, olla toisille avuksi ja palvella omaa yhteisöä. Valkoinen hevonen pyrkii elämään flow-tilassa ja synnyttämään tarkoituksenmukaisia tuloksia, joista on hyötyä koko yhteisölle.

Mustan hevosen käyttövoimana on hedonia, nautinto. Se pyrkii maksimoimaan oman hyvinvoinnin suuntaamalla ympäristön voimavarat itseään kohti. Valkoinen hevonen pyrkii puolestaan eudaimoniaan, mielekkyyteen. Sen tarkoituksena on toteuttaa itseään jättämällä jälki maailmaan ja olemalla avuksi ja hyödyksi toisille. Mielekkyyteen tähtäävä motivaatiojärjestelmä ohjaa meitä suuntaamaan omat voimavaramme ulospäin.

Meissä jokaisessa on nämä kaksi puolta – jos niitä ei olisi, emme pystyisi toimimaan ihmisinä. Niiden painotukset vaihtelevat kuitenkin valtavasti ihmisestä toiseen. Kumman hevosen sinä annat viedä?

PS. Filosofian Akatemia järjestää ensi lauantaina järjestyksessä toisen LEINO – Onnellisuus ja merkitys -kesäseminaarin. Mukaan mahtuu vielä. Luennoitsijoina toimivat Frank Martela ja allekirjoittanut. Jos kiinnostuit, ilmoittaudu mukaan täältä.

Miksi toisesta ei kannata koskaan puhua pahaa selän takana

23/05/2011

10 kommenttia

Joskus pitää päästä purkamaan paineita. Helppo tapa oman venttiilin aukaisuun on soimata jotain yhteistä tuttua: ”Kun se Pasikin on niin toistaitoinen tohelo!” Toisesta pahan puhuminen ei kuitenkaan kannata koskaan. Tässä kolme syytä miksi.

Ensinnäkin, puhumalla pahaa toisesta muutat myös omaa käytöstäsi toista ihmistä kohtaan. Iso osa ihmiskohtaamisten luonteesta määrittyy ennakko-oletusten valossa. Toisesta kannattaakin olettaa aina parasta – näin lisäät positiivisen kohtaamisen mahdollisuutta merkittävästi.

Toisekseen, juoruilemalla kaverillesi yhteisestä tutusta et viesti ainoastaan tuttavastanne. Kerrot samalla myös jotain itsestäsi – nimittäin sen, että sinulla on tapana juoruilla tutuista. Vaikkei juttukaverisi tätä tietoisesti ajattelisikaan, tajuaa hän tiedostamattaan, että voi hyvin olla, että huomenna hän itse onkin juorun kohteena.

Kolmanneksi, ja itsestään selvästi, puhumalla pahaa toisesta riskeeraat tietysti aina sen, että juoru kantautuu takaisin pahaa aavistamattoman uhrin korviin. Se ei liene kovin hyvä juttu.

Itse asiassa pahan puhumisen sijaan kannattaisikin aina yrittää löytää toisista jotain hyvää sanottavaa – jopa rasittavista kollegoista ja sukulaisista.

Keksimällä hankalasta ihmisestä hyvää sanottavaa lisäät positiivisen kohtaamisen mahdollisuutta entisestään. Kiinnittämällä huomiota hyviin puoliin lisäät tapaamisen antoisuutta – myös itsellesi. Ja vaikka se voi joskus olla vaikea uskoa, ihan joka ikisessä ihmisessä on myös hyviä puolia. Kuten Galileo Galilei on sanonut: “En ole koskaan tavannut ihmistä, jolta en olisi voinut oppia jotain uutta.”

Puhumalla ihmisistä hyvää viestit myös samalla tavoin kuin yllä, että sinulla on tapana kehua kavereitasi. Tällöin myös keskustelukumppanisi suhtautuu sinuun suopeammin. Voihan hyvin olla, että ensi kerralla hän itse onkin selän takana tapahtuvan kehun kohteena.

Kehut voivat myös kantautua niiden kohteen korviin siinä missä juorutkin. Mikään ei taatusti imartele enempää kuin toisen käden tietona kuultu positiivinen arvio.

Vaikka paineita pitää joskus purkaakin, en keksi ainuttakaan syytä siihen, miksi toisesta ihmisestä kannattaisi puhua pahaa. Sen sijaan hyvien puolien esiin kaivamiselle löytyy syitä roppakaupalla. Puhutaan toisistamme hyvää.