Tulevaisuuden työmarkkinamurrokset edellyttävät muutoskyvykkyyden vahvistamista

16/12/2025

Suomen toimintaympäristö muuttuu yhä ennakoimattomammin teknologisten, geopoliittisen ja taloudellisten murrosten seurauksena. Työmarkkinoiden murroksiin varautuminen edellyttää vahvaa ymmärrystä siitä, että epävarmuus on pysyvä olosuhde, ei poikkeus. Yhteiskunnan keskeisin tulevaisuusvalmius on siis kyky sopeutua muutoksiin ja hyödyntää niitä.

Teknologiamurrokset – erityisesti generatiivinen tekoäly – muuttavat työelämän rakenteita nopeasti. Muutokset kohdistuvat yksittäisiin työtehtäviin, mikä tekee osaamistarpeiden ennakoinnista vaikeaa. Samalla suurten vaikutusten ennakoimattomat tai epätodennäköiset tapahtumat (mustat ja harmaat joutsenet) näyttävät tihentyvän. Tämä korostaa tarvetta lisätä rakenteellista muutoskyvykkyyttä.

Suomen resilienssi on kansainvälisesti vahva, mutta antifragiliteettia – kykyä hyödyntää sokkeja ja muutoksia uusien mahdollisuuksien luomiseen – voidaan vahvistaa merkittävästi. Tähän voidaan vaikuttaa erityisesti:

varmistamalla kaikkien pääsy jatkuvaan oppimiseen,
nopeuttamalla nousevien teknologioiden käyttöönottoa,
tukemalla yrittäjyyttä ja innovaatiotoimintaa, ja
lisäämällä työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan joustavuutta.

Keskeinen suositus on siirtää tulevaisuuspolitiikan painopiste muutoskyvykkyyden vahvistamiseen. Kun yhteiskunnalliset rakenteet tukevat jatkuvaa oppimista, nopeaa sopeutumista ja innovaatioita, Suomi ei ainoastaan selviydy tulevista murroksista, vaan voi myös hyödyntää ne uuden kasvun ja kilpailukyvyn lähteinä.

Ongelman ydin on siinä, ettei kukaan osaa ennalta määritellä, mitkä osaamisalueet ovat tarkkaan ottaen disruptiouhan alaisia. Itse asiassa niin sanottujen mustien ja harmaiden joutsenten – eli ennustamattomien tai erittäin epätodennäköisten suurten vaikutusten tapahtumien – esiintymissykli näyttää myös kiihtyvän. Jo nyt 2000-luvun aikana tällaisia murrostapahtumia on esiintynyt lähes yhtä paljon kuin koko 1900-luvulla yhteensä.

Aiempia mustia ja harmaita joutsenia ovat muun muassa sosiaalisen median nousu, koronapandemia ja generatiivinen tekoäly. On luultavaa, että seuraava tällainen suurten vaikutusten tapahtuma tapahtuu 1–3 vuoden sisällä. Koska musta joutsen -tapahtumia ei voida ennustaa ja harmaa joutsen -tapahtumienkin toteutuminen on erittäin epätodennäköistä, on selvää, ettei kaikkiin tällaisiin skenaarioihin voidaan valmistautua.

Lisäksi on myös näkyvillä olevia potentiaalisia kriisejä, vaikkapa yleistekoälyn (AGI) kehittäminen tai USA-Kiina -suhteiden eskalaatio, joihin suhteessa yhteiskunnallinen valmiutemme on melko heikko. Onnistuessaan esimerkiksi yleistekoäly saattaisi käytännössä keskittää lähes kaiken asiantuntijatyön arvon pääasiassa palveluntuottajayrityksille, ja sen vaikutus työmarkkinarakenteisiin ulottuisi kaikkeen tietotyöhön. Jotkut asiantuntijat arvioivat tällaisten ratkaisujen olevan mahdollisia jo 5 vuoden sisällä.

On siis lähes varmaa, että lähitulevaisuudessa kohtaamme jälleen suuren kriisin tai disruption, johon emme ole ennalta varautuneet. Mustat joutsenet eivät ole enää vain villejä kortteja, vaan ne ovat normaali osa nykyistä toimintaympäristöä. Kuten Peter Hinssen totesi Nordic Business Forumissa 2025, maailma ei ole enää “new normal”, vaan olemme siirtyneet aikakauteen, jonka määritelmä on “never normal”.

Johtuen markkinoiden ja työmarkkinoiden ennakoimattomasta kehittymisestä parhaiten erilaisiin tulevaisuusskenaarioihin valmistaudumme erityisesti lisäämällä yhteiskunnan resilienssiä ja antifragiliteetia. Tämä onnistuu panostamalla sellaisiin yhteiskuntarakenteisiin ja käytäntöihin, jotka lisäävät jatkuvaa oppimista, uusien teknologioiden nopeaa käyttöönottoa, innovaatiokyvykkyyttä ja työmarkkinoiden dynaamisuutta.

Luultavasti mikään tulevaisuuteen kohdistuva ennustuksemme ei sellaisenaan toteudu. Sen sijaan tulevaisuudenkestävää yhteiskuntaa rakennetaan vahvistamalla kansallista muutoskyvykkyyttämme – siis taitoja ja kyvykkyyksiä joiden avulla emme vain selviä muutoksista vaan voimme myös kääntää ne uuden kasvun ja kehityksen mahdollisuuksiksi.

Teksti on ote marraskuussa 2025 sivistysvaliokunnalle kirjoittamastani lausunnosta koskien valiokunnan tulevaisuusselontekoa. Lue koko lausunto täältä.

Näin selviät mustista joutsenista

29/04/2025

2 kommenttia

Elämme maailmassa, jota on yhä vaikeampi ennustaa. Määritellysti ennustamattomia mutta valtavan vaikuttavia tapahtumia – mustia joutsenia – tapahtuu yhä useammin. Samalla mustat joutsenet myös luovat kiihtyvän muutoskierteen. Muutos yhdellä alalla – vaikkapa tekoälyn kehityksessä – voi sekoittaa kokonaisen toimialan ihan toisaalla – esimerkiksi visuaalisen mainossuunnittelun.

Miten siis toimia maailmassa, jossa ennustaminen ei ole enää usein mahdollista?

Ensimmäinen johtopäätös on, että etenkin suuryrityksissä suosittu skenaariotyö on yhä useammin hyödytöntä, joskus jopa vaarallista. Jos omaan toimialaan kohdistuu musta joutsen, ei sitä löydy varmasti yhdestäkään ennakkoskenaariosta. Sen sijaan skenaarioilla voi myös olla lannistava vaikutus. Usein skenaariot laaditaan optimistisesti, neutraalisti ja pessimistisesti. Nyt kun yhteiskunnallinen keskustelu on lähinnä mollivoittoista, iso osa työntekijöistä saattaa kiinnittää huomion pessimistiseen skenaarioon, jolloin siitä voi jopa tulla itseään toteuttava profetia.

Negatiivisen tulevaisuuskuvan sijaan tarvitaankin toiveikkuutta. Yksi tapa lisätä toivoa tulevasta on käyttää aikaa sen pohtimiseen, mikä voisi olla paras mahdollinen tulos toiminnallemme vaikkapa viiden vuoden päästä – huomioiden samalla kaikki inhorealistiset haasteet, jotka juuri nyt tunnistamme. Miten voidaan laatia realistinen mutta myös aidosti innostava toivekuva siitä, mitä tekemisestämme voi parhaassa tapauksessa seurata? Kun katse on positiivisessa päämäärässä, monet esteet voivat jopa jäädä sivuun ja muutokset kääntyä mahdollisuuksiksi.

Muutosta voi myös hyödyntää vahvistamalla omaa ja organisaation antifragiliteettia. Antifragiliteetti tarkoittaa sitä, että kun maailmassa tapahtuu muutos, et pelkästään selviä siitä – vaan peräti hyödyt siitä.

Mustien joutsenten kanssa ei siis tule painia. Niiden kanssa kannattaa tanssia.

Teoriat ja skenaariot toimivat hyvin kun maailma on stabiili – mutta yhä useammin se ei ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tiede ja teoriat tulisi heittää roskiin ja jokaisen ”tehdä oma tutkimuksensa”. Sen sijaan teorioita kannattaa hyödyntää dynaamisesti. Hyvin laaditut teoriat pitävät normaalisti aivan hyvin paikkansa – paitsi kunnes eivät pidä. Tutustu siis syvällisesti oman alasi keskeisimpiin teorioihin ja seuraa niitä niin pitkään kun ne toimivat – mutta säilytä valmius myös muuttaa suuntaa, jos maailman tapahtumat osuvatkin teoreettisen ennusteen ulkopuolelle.

Antifragiliteetin yksi keskeinen tekijä on vaihtoehtoisuus. Jos toimivia reittejä on vain yksi ja se menee tukkoon, toiminta loppuu siihen. Yksi erinomainen keino lisätä vaihtoehtoisuutta on jatkuva oppiminen. Laajenna osaamistasi nykyisen toimialasi ulkopuolelle opiskelemalla laajasti uusia asioita kiinnostustesi mukaan. Tässä erinomaisesti toimii niin sanottu T-malli. Pidä huoli siitä, että sinulla on vähintään yksi toimiala, jolla osaamisesi on riittävän syvällistä arvon tuottamiseen tämänhetkisessä työmarkkinassa – mutta laajenna osaamistasi monipuolisesti myös muille alueille. Jos työmarkkina sukeltaakin avainalallasi, sinulla on näin heti valmiudet laajentaa osaamista uusille aloille, jotka eivät ennen olleet mahdollisia.

Yksi yleisimpiä antifragiliteettia lisääviä tekniikoita on niin sanottu punttistrategia. Sen avainajatus on keskitien ratkaisujen välttämäinen. Sen sijaan kannattaa yhdistellä sekä erittäin varmoja että erittäin riskialttiita ratkaisuja. Näitä kannattaa toteuttaa esimerkiksi suhteessa 80/20 tai 90/10. Älä siis lopeta päivätyötäsi, vaan tee siitä työelämän kivijalka – mutta ala sen ohella vaikkapa iltaisin tai viikonloppuisin kokeilemaan erilaisia sivutoimisia ratkaisuja, jotka onnistuessaan voivat johtaa ihan uudenlaiseen menestykseen. Opettele kokeilemaan nopeasti uusia ratkaisuja. Tee vaikkapa tekoälyn avulla verkkosivut sivutoimiselle osaamisellesi, jaa ne sosiaaliseen mediaan ja katso, mitä tapahtuu. Opiskele verkkomainontaa – tai paina vaikkapa paperisia esitteitä osaamisestasi.

Lopuksi, muuttuvassa maailmassa erityisen voimallista on opetella hyödyntämään erehdyksiä. Jos lisäät riskialttiimpia aktiviteetteja elämässäsi tai kasvatat kokeilujen määrää, on varmaa, että osa aloitteista menee mönkään. Ensi alkuun ehkä jopa suurin osa. Tässä paras tapa mukautua muuttuvaan maailman myllerrykseen on tehdä jokaisesta erehdyksestä pieni analyysi ja pohtia mikä meni pieleen, ja mitä teet ensi kerralla eri tavoin. Kun et anna yhdenkään erehdyksen mennä hukkaan, synnytät jatkuvaa kasvua ja kehitystä, muuttui maailma miten tahansa.

Muutos on uusi normaali, eikä se siitä puhumalla muuksi muutu.

Muutos on kuitenkin myös oikein tarkasteltuna valtava mahdollisuus, jonka nojalla voimme jopa rakentaa ihmiskeskeisempää ja innostavampaa tulevaisuutta. Keskeisessä roolissa muutoksen ja mustien joutsenten kanssa elämisessä on vahvistaa omaa muutoskyvykkyyttä ja erityisesti luoda antifragiileja käytäntöjä ja rakenteita, joissa muutoksen yllättäessä voimme jopa hyötyä siitä.

Mitä muutoskyvykkyys on ja miten sitä voi lisätä työelämässä?

12/01/2024

Jätä kommentti

Muutos on usein pelottavaa ja lähes aina haastavaa. Muutos on kuitenkin tullut yhteiskuntaamme ja työelämäämme jäädäkseen. Työelämä muuttuu alati kiihtyvää tahtia etenkin teknologian kehityksen ja yhteiskunnallisten murrosten siivittämänä. Millään alalla ei ole enää sellaista selkeää osaamispakettia, jolla voisi työnsä tehdä vuodesta toiseen. Mikä siis avuksi?

Muutoskyvykkyys tarkoittaa kykyä toimia ja onnistua silloin kun asiat eivät enää toimi kuten ennen.

Yhteiskuntamme perustuu edelleen ajatukselle siitä, että maailma pysyy suurin piirtein muuttumattomana vuodesta toiseen ja voimme tehdä asiat samalla tavoin samojen tulosten toivossa. Koulussa opitaan tarvittavat taidot ja niitä sitten sovelletaan työelämässä. Keväällä kylvetään, syksyllä niitetään. Mutta mitäs sitten tehdään, kun ilmasto lämpiää, eikä kaura enää kasva? Siirrytäänkö oliiveihin?

Muutoskyvykkyyden voi jakaa kahteen alakategoriaan: muutoksenkestävyyteen eli resilienssiin ja muutoksesta hyötymiseen eli antifragiliteettiin.

Resilienssi tarkoittaa kykyä mukautua muutokseen, ikään kuin tanssia siinä mukana. Antifragiliteetti puolestaan tarkoittaa kykyä hyötyä muutoksesta. Sanahirviö on peräisin Nassim Talebin vuonna 2012 julkaisemasta kirjasta Antifragile. Se tarkoittaa karkeasti suomeksi epäsärkyvyyttä. Kirjan alaotsikko on: ”asiat, jotka hyötyvät epäjärjestyksestä”.

Resilienssin ytimessä ovat psykologinen turva ja sisäinen motivaatio. Psykologinen turva tarkoittaa sitä, voit tehdä että työtä ilman pelkoa kasvojen tai maineen menettämisestä vaikka uskaltaisitkin ottaa riskiä. Se tarkoittaa sitä, että tulet hyväksytyksi työyhteisössä omana itsenäsi eikä töissä tarvitse vetää roolia. Psykologinen turva ei tarkoita sitä, että mitään ikäviä asioita ei tarvitse käsitellä tai että töissä pitäisi olla aina kivaa. Päin vastoin, psykologisesti turvallisessa työyhteisössä myös vaikeita asioita kyetään käsittelemään tarvittaessa – mutta niin, ettei niitä yksilöidä syyllistäen työntekijöitä, tiimejä tai yksiköitä.

Sisäinen motivaatio, johon liittyy läheisesti mediassa usein päin prinkkalaa käsitelty itseohjautuvuuden käsite, tarkoittaa ihmisen kykyä ohjautua oma-aloitteisesti kohti kiinnostavia työtehtäviä. Alan johtava teoria on Richard Ryanin ja Edward Decin kehittämä itsemääräytymisteoria. Sen mukaan sisäinen motivaatio syntyy psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä. Nämä ovat autonomia, aikaansaaminen ja autenttinen yhteenkuuluvuus. Autonomia tarkoittaa esimerkiksi, että pystyt vaikuttamaan työntekotapaan, -paikkaan tai -aikaan. Korkea autonomia mahdollistaa nopeamman reagoinnin muuttuviin tilanteisiin. Aikaansaaminen tarkoittaa osaamisen ja onnistumisen kokemuksia ja se edellyttää selkeää tavoitteenasettelua ja päämäärätietoisuutta. Autenttinen yhteenkuuluvuus taas lähtee erilaisuuden kunnoituksesta ja jopa sen ihailusta. Sen keskiössä on yhteisön kehittäminen sellaiseksi, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Antifragiliteetti tarkoittaa sitä, että emme ainoastaan pärjää muutoksessa, vaan suorastaan hyödymme siitä.

Emme siis vain tanssi – vaan hyppäämme lavalle jammailemaan orkesterin kanssa. Nassim Taleb käyttää esimerkkeinä antifragiliteetista rokotteita ja voimaharjoittelua. Kummassakin ihminen altistetaan pienelle negatiiviselle ärsykkeelle – heikennetylle virukselle, lihaskuormitukselle – ja lopputuloksena on vahvempi ja terveempi ihminen. Antifragiliteetti edellyttää työyhteisöissä riittävää tilaa kokeiluille, itsensä kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle – sekä itsensä haastamiselle itseään kiinnostavalla tavalla. Yksilöiden ja yhteisöjen kannattaakin nykytyössä kaivaa tilaa ihan konkreettisesti kalentereihin sellaiselle työajalle, joka ei kulu arjen touhottamiseen. Kalenteriin voi varata vaikkapa päivän kuukaudessa osaamisen kehittämiselle tai ihan vaan kiinnostavien asioiden kanssa touhuamiselle, vaikkeivät ne suoraan omaan työnkuvaan liittyisikään. Sitten kun maailma keikahtaa uuteen asentoon, voi tällaisella osaamisella olla yllättäen valtava lisäarvo myös työnantajaorganisaatiolle.

Google tuli aikanaan tunnetuksi käytännöstä, jossa insinöörit saivat käyttää 20% ajastaan – siis yhden työpäivän viikossa – asioihin, jotka heitä kiinnostivat. Tämä lisäsi tietysti jo lähtökohtaisesti sisäistä motivaatiota, mutta johti myös moniin teknologisiin läpimurtoihin kuten Gmail-sähköpostisovellukseen. Taleb esittelee puolestaan ”punttistrategian” – sijoitusmaailmasta tutun tekniikan, jossa valtaosa osakkeista sijoitetaan turvallisiin kohteisiin mutta pieni osa suuren riskin ja suuren mahdollisen hyödyn osakkeisiin. Samalla tavoin voimme ”sijoittaa” suurimman osan työpäivistämme työhön, joka tuottaa tehtävämme kannalta keskeisiä tuloksia – mutta osan sellaiseen tekemiseen, joka kumpuaa ensisijaisesti omasta kiinnostuksestamme.

Teknologia muuttaa tällä hetkellä etenkin tietointensiivisiä aloja ennennäkemättömällä tavalla. Uudet tekoälyteknologiat mahdollistavat monien tietotyötehtävien ulkoistuksen vekottimelle ja ne toimivat myös eräänlaisina ”lisäaivoina”, joiden avulla vaikkapa ideointitehtävät saavat aivan uusia ulottuvuuksia. Tämän seurauksena meillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää entistä muutoskyvykkäämpää työelämää, jossa ihmiset voivat yhä useammin keskittää huomionsa niihin tehtäviin, jotka ovat kiinnostavimpia ja joissa ihminen on parhaimmillaan samalla kun kone hoitaa loput.

Tässä on myös avain muutoskyvykkyyden lisäämiseen läpi koko yhteiskunnan. Rakentamalla resilientimpää ja antifragiilimpaa Suomea maailmaa ravistavat muutokset eivät ole enää uhka – vaan mahdollisuus tanssia ja jammailla alati kiinnostavampien uusien rytmien tahtiin.

Tehdään Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista

03/06/2015

6 kommenttia

Elämme haastavia aikoja.

Vaikka viime aikoina on puhuttu paljon lamasta tai taantumasta, ei tämä kuvaa nykytilaa oikein. Nyt ei ole kyse siitä, että talous olisi jämähtänyt paikalleen jonkin yksittäisen makrotason tekijän, kuten energiakriisin, valuuttakriisin tai finanssikriisin, takia.

Talous ei kasva, koska kokonaiset toimialat sukeltavat alati kiivaammin muuttuvassa globaalissa markkinassa. CD-levyt ja VHS-nauhat ovat jo historiaa. Pian sitä ovat myös paperiteollisuus ja taksitolpat. Vähän myöhemmin muutoksen jalkoihin jäävät älykännykät ja taulutelevisiot, vähittäistavarakauppa ja pienesineteollisuus. Ne korvataan virtuaalilaitteilla, robottilennokeilla ja 3D-printtereillä.

Moni ennen paikallinen ilmiö on nyt globaali, puhutaan sitten kilpailusta, työelämästä, tiedon saatavuudesta tai vaikkapa tasa-arvosta tai eriarvoisuudesta. Työelämä on murroksessa: keskiluokkainen työ vähenee, ja paine itsensä työllistämisen lisääntyy.

Teknologinen kehitys ja digitalisaatio muuttavat ja haastavat kiihtyvässä tahdissa sekä työtä että koulutusta – ajatellaanpa nyt sitten robotisaatiota, oppimateriaalien muotoja, tiedon jakamisen mahdollisuuksia ja oppimispaikkoja. Maailma monimutkaistuu ja moniarvoistuu. Mutkistunut maailma tekee päätöksenteosta vaikeampaa. Systeeminen ajattelu nostaa päätään.

Nämä muutokset tapahtuvat seuraavan 15 vuoden aikana. Ne ovat kaikki kivuliaita murroksia yhteiskunnallemme. Niiden seurauksena on täysin mahdollista, että suurin osa nykyaikana keskeisestä ammattitaidosta muuttuu täysin hyödyttömäksi. Ainoa tapa selviytyä alati nopeammin muuttuvassa maailmassa on oppia oppimaan.

Uuden koulutuksen yhteinen visio

Kun maailma ja yhteiskunta muuttuvat, on koulutuksenkin muututtava. Jotta koulutuksen muutos ei ole vain sopeutumista ympäristön muutokseen, on muutoksella oltava suunta ja tahtotila. Koulutus tarvitsee vision.

Uusi koulutus -foorumi muotoili suomalaisen koulutuksen vision näin: tehdään Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.

Visiomme taustalla on ajatus koulutuksesta, joka auttaa ja tukee jokaista omien vahvuuksiensa löytämisessä. Maassa, jossa kaikki rakastavat oppimista, jokainen oppii ja kehittyy läpi elämän. Rakkaus oppimiseen on halua kehittyä. Se on sisäistä yrittäjyyttä ja kykyä valjastaa oma osaaminen myös työelämän käyttöön. Ilman oppimishalua ei voi syntyä uutta, ja yhteiskunnallisella tasolla rakkaus oppimiseen tuokin hyvinvointia ja kilpailukykyä.

Maassa, jossa kaikki rakastavat oppimista, opettajat ovat valmentajia ja ohjaajia. Opettajia ja mentoreita löytyy myös opettajakunnan ulkopuolelta. Oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen osallistuvat kaikki – puhutaan sitten yksilöistä tai instituutiosta.

Oppiminen nousee opettamisen ohi keskiöön. Oppimisympäristö laajenee koulun ja oppilaitosten seinien ulkopuolelle. Oppiminen tapahtuu entistä enemmän ilmiöpohjaisesti todellisissa ympäristöissä. Paikallisella tasolla tämä voi näkyä vaikkapa oppimiskylinä ja tiivistyneenä yhteistyönä, jossa yrittäjät, erilaiset kuntapalvelut, järjestöt, taitelijat ja oppilaitokset kohtaavat. Oppimisesta tulee kokeilevaa. Oppiminen on yhteisöllistä ja avointa.

Maassa, jossa kaikki rakastavat oppimista, koulutus ei tapahdu putkessa. Nykyisen kaltaiset raja-aidat oppiaineiden, ikäluokkien, koulutusasteiden, oppimisen tapojen ja ammattien välillä eivät raamita oppimispolkua.

Koulutus hengittää monimutkaista maailmaa. Se on osa suurempaa systeemiä. Koulutuksen tulee paitsi sopeutua, myös ottaa koppia muuttuneista osaamistarpeista. Se hyödyntää uusia ratkaisuja, muuttaa muotoaan joustavasti ja osallistuttaa uuden rakentamiseen. Uusi koulutus rakentaa tulevaisuuden tekijöitä.

Matka alkaa nyt

Foorumilla kuulluissa asiantuntijapuheenvuoroissa on tullut esille, että koulutusjärjestelmä uudistuu hitaasti. Matkaa on taitettavana paljon.

Etenkin suomalainen hallinto rakentuu ajatukselle ennustettavasta maailmasta, jossa asiat ja olosuhteet ovat tiedossa, ja ratkaisumallit kehitettävissä tiedon pohjalta. Monimutkaisessa maailmassa, jossa jo elämme, vanhat toimintamallit eivät enää riitä, eivätkä totutut ratkaisumallit toimi. Nyt pitää kokeilla – ja keskittyä siihen, mikä toimii! Aloitetaan nyt. Päämääränä maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.

Kuvittele, että luokkahuoneissa on normaalia kun kolmekymmenpäinen oppilasjoukko nojautuu eteenpäin silmät loistaen innostavan opettajan ohjauksessa. Keski-ikäinen insinööri opettelee uutta kieltä tai uutta oppialaa puistonpenkillä mobiilipelin avulla. Alakouluikäiset kokoontuvat työpajahalleihin rakentamaan pienryhmissä Lego-palikoista itseohjautuvia robotteja.

Kaikki tämä on jo nyt mahdollista. Kaikki tämä on jo nyt todellista: uutta oppimista tapahtuu jo nyt ympäri maailmaa pienissä keskittymissä. Nyt meidän pitää jakaa uusi oppiminen tasaisesti koko yhteiskuntaamme.

Eric Hoffer sanoi: ”Muutoksen maailmassa oppijat perivät maan, samalla kun oppineet huomaavat olevansa täydellisesti valmistautuneet maailmaan, jota ei ole enää olemassa”.

Jos haluamme selvitä alati nopeammin muuttuvassa maailmassa, meidän on opittava oppimaan. Ja koska oppiminen on kovaa työtä, meidän pitää päästä käsiksi aidosti innostavaan ja kannustavaan oppimiseen.

Meidän pitää tehdä Suomesta maa, jossa kaikki rakastavat oppimista. Muuten meidän käy hullusti.

Uusi koulutus-foorumi loi kevään 2015 aikana vision suomalaiselle koulutukselle: ”Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.” Se jakautuu kolmeen teemaan: 1) Uusi koulutus tunnistaa jokaisen vahvuudet; 2) Uusi koulutus luo tulevaisuuden mahdollisuuksia; 3) Uusi koulutus uudistuu yhdessä rakentaen.

Foorumin lopputuotokset esitellään yleisölle Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumassa Tiedekeskus Heurekassa 4.6.2015. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkon välityksellä.

Kirjoitin tekstin Milma Arolan kanssa koko Uusi koulutus -foorumin puolesta. Teksti on alun perin julkaistu Sitran Uusi koulutus -blogissa.

Jalkatyötä ja päätyötä

06/11/2013

4 kommenttia

Minusta on ärsyttävää, että meihin on juurtunut niin syvään ajatus siitä, että menneisyys määrittää tulevaisuutta. Katsotaan, miten asiat ovat olleet ja johdetaan siitä tulevaisuuden mahdollisuushorisontti.

Tämä on ihan älytöntä. Jos menneisyys määrittäisi tulevaisuutta, ajaisimme yhä hevoskärryillä. Tai odotas, itse asiassa rymyäisimme ryhmy olalla mammuttimetsällä.

Mutta kun maailma muuttuu.

Itse asiassa maailma muuttuu alati nopeammin. Kun informaatio kulkee nopeammin, myös muutostahti kiihtyy, ja kun muutostahti kiihtyy, informaatio kulkee nopeammin. Loppu on historiaa. Tai siis tulevaisuutta.

Okei, mikä siis avuksi?

Tarvitaan kahdenlaista työtä. Jalkatyötä ja päätyötä.

Ilman jalkatyötä mitään ei tapahdu. Viime kädessä menestyksen salaisuus on maailman yksinkertaisin juttu: tee asioita.

Tai niin kuin Shervin Pishevar asian esitti Dublinin Web Summitissa: jos et kysy, vastaus on valmiiksi ”ei”.

Mutta mikä tahansa soheltaminen ei riitä.

Anders Ericssonin kuulussa lahjakkuustutkimuksessa huippuosaamisen salaisuus oli poikkeuksetta määrätietoinen harjoitus. Siis ei sinne tänne sutiminen, vaan systemaattinen asian haltuun ottaminen. Siihen eivät riitä pelkät jalat. Tarvitaan myös päätä.

Pää on kuitenkin kummallinen otus. Se jää vatvomaan – yllätys yllätys – juurikin sitä historiaa. Se poimii, ihan tutkitusti, tarkasteluun mieluummin uhkia kuin mahdollisuuksia. Ja se tykkää pysyä omissa oloissaan. Päästä jalkoihin on usein pitkä matka.

Sen tähden päätä pitää potkia panemaan asioihin vipinää. Pään ja jalan pitää siis mennä yhtä tahtia.

Mutta sitten tarvitaan vielä kolmas juttu.

Niin kuin Freder Fredersen totesi Fritz Langin klassikkoleffassa Metropolis, aivojen ja käden väliin tarvitaan sydän. Niin myös pään ja jalan.

Pää huolehtii tai innostuu. Jalka lepää tai liikkuu. Sydän määrää suunnan.

Kun pää maalaa kauniin horisontin, ja jalka tekee sen todeksi, maailma muuttuu.

Suuntana päivä päivältä parempi tulevaisuus.

Ajattelulla vauhtia uuteen vuoteen

21/12/2012

2 kommenttia

Käännä elämästäsi esiin kaunis puoli: tähyä siihen, mikä on elämässäsi kaunista ja missä loistat kirkkaimmillasi. Vetovoima ei riipu pärstäkertoimesta. Muista, että stressi on mielikuvituksen tuotetta. Harva muu otus kuin ihminen keksii odottaa niska jäykkänä katon romahtamista, vaikkei nokan edessä tönötä ainuttakaan uhkaa.

Palkintojen tavoittelusta tulee vain paha mieli. Taantumalle näytetäänkin taivaan merkit satsaamalla siihen, mistä me olemme kaikkein eniten innoissamme. Pudotetaan työaikaa ja lisätään sisäisen motivaation määrää.

Leikki on lapsen työtä – mutta niin se on aikuisenkin. Ilman leikkiä elämä muuttuu nopeasti harmaaksi ahertamiseksi. Leikkivä ihminen puolestaan kukoistaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät muutokset tapahdu hetkessä. Luovaan ajatteluun ja mestarilliseen päätöksentekoon paras lääke onkin aika.

Ollaan vielä kiitollisia myös niistä pienistä hetkistä, jotka eteemme sattuvat. Kiitos lämmittää niin kiittäjää kuin kiitettävääkin.

Lämmintä joulua ja valoisaa ja antoisaa uutta vuotta kaikille!

PS. Ajattelun ammattilainen joululomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 7.1.

Oppiminen edellyttää osaamista myös opettajalta

11/08/2010

20 kommenttia

On oikeastaan aika merkillistä, että peruskoulussa vain oppilaat saavat arvosanan työstään. Tämä hieman erikoinen tilanne johtunee siitä, että nykyaikainen koululaitos perustuu olettamukseen, että oppiminen on oppilaan omalla vastuulla.

Tosiasiassa oppiminen edellyttää osaamista myös opettajalta.

Jos opettaja mumisee paidankaulukseensa tuherrellen kymmenen vuotta vanhaan piirtoheitinkalvoon, ei ole mikään ihme, jos valtaosalle oppilaista oppiaines jää tarttumatta. Kun koulukirja on vielä kirjoitettu kömpelösti kapulakielellä, on oppilas kokeen aattona usein kuin Mikki Hiiri merihädässä. Missä on opettajan vastuu oppimisesta?

Ihminen ei opi, jollei hän ole kiinnostunut oppimastaan. Tästä syystä esimerkiksi yrityskouluttajat jakavat usein koulutuksen jälkeen osallistujille palautelomakkeen. Palautteen saaminen on ensiarvoisen tärkeää sekä koulutusten sisällön että kouluttajan oman osaamisen kehittämisessä.

Kouluttajan tulee osata esittää asiat riittävän mielenkiintoisesti ja innostavasti niin, että jokainen koulutukseen osallistuva saa koulutuksesta jotakin hyödyllistä irti. Jos tämä pedagoginen väylä jää avautumatta, on koulutus epäonnistunut. Ja vastuu on kouluttajan.

Kenties myös peruskoulun opettaja voisi hyötyä keräämällä palautetta oppilailtaan. Oikeastaan olisi ihan reiluakin, että myös oppilaat saisivat arvostella opettajan suorituksen esimerkiksi kerran lukukaudessa.

Mikään ei muuten estä laittamasta palautelomakkeita kiertämään vaikkapa heti tämän syyslukukauden päätteeksi. Palautteen avulla omaa osaamista on helppo kehittää entistä ehommaksi.